-Tuulian- matka

Onnea siitä että kaikki on lähtenyt menemään hyvin eteenpäin. Huomasin toisaalta että sullakin on uniapnea. Onko sulla C-pap laite ollut käytössä. Itselläni on olut jo monta vuotta, toivoisin siitäkin päästä eröön leikkauksen myötä.

Mukava lueskella noita sun syömiä ruokia ja koettaa itse ottaa opiksi. Minulla nyt kolmas päivä leikkauksesta ja syöminen pikkuisen vaikeaa. Jotenkin se vaan "tuntuu" kun jotai alas nielee. En osaa paremmin selittää. Etkö joudu ollenkaan juomaan proteiinijuomia? Se on mulle nyt ihan mahdoton tehtävä. Ja kaksi desiä pitäisi päivässä juoda....

Puksu, minulla on ollut tuo C-PAP laite jo lähes kymmenen vuotta. Yksi unihoitaja sanoi, että uniapneani on niin vaikea, että tuskin pääsen siitä eroon, vaikka laihtuisin kuinka. Uniapneahan voi olla laihallakin ihmisellä, joskin ylipaino sitä reilusti pahentaa. Itse sain sen noin satakiloisena, joten ylipainolla oli kyllä silloin osansa sairauteen myös. Ei sen käyttö minua niin haittaa, siihen on niin tottunut. Ja kun se kuitenkin on lääkkeetön vaihtoehto, en niin välitä, vaikka en siitä pääsisikään. Olen tosi tyytyväinen jo siihen, että diabeteslääkkeet jäivät pois. Seuraavaksi alan vahtia verenpainetta, josko saisin siitäkin lääkitystä alemmas. Tässä sivulla mies on ollut niin hienosti prosessissa mukana, että on myös saanut 9kg pois. Viikonloppuna alkoi huimata, ja verenpaine oli tosi matalalla. Kun hän kävi eilen lääkärillä, kolmesta lääkkeestä lopetettiin kaksi ja viimeinenkin puolitettiin. Että silleen tässä koko perhe tervehtyy.

Katar, en ole juonut proteiinijuomia. Voisihan se olla niin parempi, mutta proteiinia on kyllä rahkassa, jugurtissa, viillissä ja maidossakin ja jos ei ihan niin paljon, niin ainakin jotain. Kyllä se proteiinin saanti tästä vähitellen tasaantuu. Jos en ekojen kahden viikon aikana saanut tarpeeksi proteiinia, niin nyt on helpompi alkaa vähitellen lisätä, kun esim liha ja kala alkaa mennä. Äsken kokeilin siivun pehmeää Kotijuustoa. Minä söin alkupäivinä muutaman Profeel-rahkan, joita ohensin vähän maidolla tai vauvansoseilla, esim luumulla. Jos proteiinijuomat ovat mahdoton tehtävä, minä kyllä katsoisin kokonaisuutta ja ajattelisin, että parissa viikossa kukaan ei proteiinin vähyyteen kuole.

Kiitos kannustuksesta! Mun ravintoterapeutin ykköshuoli oli toi proteiini: ettei lihakset kuihdu kokonaan. Niin mäkin ajattelin, että maalaisjärjellä pärjätään. Juon sen minkä pystyn enkä ota stressiä!

Kyllä minunkin ravintoterapeuttini painotti proteiinien saamista, myös riittävää juomista. Ja tietysti ne ovat pitemmällä aikavälillä ehdottomasti yksi tämän jutun punaisia lankoja, mutta ajattelen itse, että ihan alkuvaiheessa pitää yrittää se, minkä voi, ja sitten vähitellen parantaa ruokavaliota, kun pystyy monipuolisempaan valikoimaan. Minua tökkii eniten erilaisten keinotekoisten valmislitkujen tyrkyttäminen. Eihän niitä kuitenkaan voi loppuelämäänsä käyttää, miksi sitten yrittää väkisin, jos eivät uppoa. Kyllä me selvitään! Sillä terveellä järjellä.

Tänään kolme viikkoa leikkauksesta. Olo on niin hyvä, että ei ole enää koko ajan edes mielessä, että jotain on leikattu. Ihanaa, että olen selvinnyt näin.

Olen liikkunut jo melko paljon. Kevyttä liikuntaa kylläkin, kävelyä ja muuta pikku puuhailua. Kävelylenkit ovat olleet melko pitkiäkin, noin 6 - 7km, paras oli lähes 9km, ja yhtenä päivänä kävelin 13,5km, siis kaksi eri lenkkiä. Mieli palaa pyöräilemään ja uimaan, mutta en uskalla ihan vielä.

Painonlasku tasaantuu, mutta ei se haittaa, kunhan jatkuu. Lähes 13kg mennyt yhteensä, siitä 5,5kg leikkauksen jälkeen kolmessa viikossa. Jotenkin aavistin, että minä en ole se, jonka paino putoaisi rajusti missään vaiheessa. Mutta olen ihan tyytyväinen, on ihanaa olla alle satakiloinen jälleen! Vaatteet jonkin verran roikkuvat, mutta pienempiin en ole vielä siirtynyt.

Ruokailu on jotenkin jumissa, en oikein osaa monipuolistaa syömisiäni. Ehkä ei ole vielä ihan pakko. Menen samalla linjalla kuin ennenkin, syön kasvissosekeittoa, johon sekoitan soseuttamalla broileria, kalaa tai lihaa, keittelen maitopohjaisia vellejä, välipaloiksi rahkaa tai jugurttia, liotan luumuja ja soseutan ne liotusliemessään. Tuosta voitte arvatakin, että ummetus on edelleen ongelma, edes Levolac ei paljon auta. Odotan aikaa, jolloin voin pureskella raakoja kasviksia mielin määrin. Näkkäriä ja kaurakorppuja olen pureskellut jo nyt, laittanut lihahyytelöä, maksamakkaraa ja kotijuustoa päälle. Kahvi maistuu, eilen kokeilin taas palan suklaata ja tänään yhden Domino-keksin. Harmi, mikään ei töki

Olen jo tehnyt kaksi ensimmäistä työpäivääni. Oli pari seminaaripäivää, jotka olivat olevinaan niin tärkeitä, että pidin pienempänä pahana mennä mukaan sairauslomalta kuin olla poissa. En oikein tykännyt kokopäiväistumisesta, mutta muutenhan tuo toki meni ihan ok.

Pari proteiinijuomaa olen saanut menemään. Ovat aika kätevä eines ottaa mukaan, kun lähtee kävelemään. Varsinkin, jos kävelylenkki kestää kaksi ja puoli tuntia, on hyvä jo juoda jotain energiapitoisempaa. Mutta eivät ne maultaan yhtään miellytä.

Rentouttavaa viikonloppua muillekin, missä vaiheessa kukin sitten meneekin!

Neljäs viikko leikkauksesta on kulunut. Tänään loppui sairausloma ja työpöytä odotti. Onneksi oli hyvin rauhallista. Asiakkaani eivät olleet oikein huomanneet, että tulisin takaisin näin perjantaina ja suuri osa työtovereista oli talon ulkopuolella koulutuksessa juuri tänään. Sain siis selailla papereitani kuntoon ja käydä pari rauhallista neuvottelua.

Olipa miettimistä eväissä. Piti ottaa monta pientä ateriaa mukaan. Kasviskeittoa lisukkeineen, näkkäriä ja leikkelettä, proteiinijuomaa ja jogurttia. Se proteiinijuoma jäi kaappiin odottamaan ensi viikkoa. Aikaisemmin oli niin helppoa, salaattia ja jotain proteiinipitoista, ei ollut niin nokon nuukaa, mutta nyt vähän aikaa on.

Eikä ollut kiva olla pitkää päivää istumatöissä, kun nyt on kotona saanut liikkua mielin määrin. Pitää vähän ajatella tuotakin.

Turhia valitan, olo on hyvä, paljon parempi ja terveempi, mitä ennakolta odotin.

Paino ei ole laskenut viikon aikana YHTÄÄN. En tajua. Olenko ainoa? Olen käyttänyt Kiloklubia syötävieni merkitsemiseen. Kaloreita tulee noin 1000 - 1150 päivässä, olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä (7-9km) lähes joka päivä ja juonut riittävästi. Kiloklubi laskee proteiinitkin, niitä voisi tietysti tulla vähän enemmänkin, nyt ne jäävät noin 70-80 grammaan. Mistähän on kysymys? Onko teillä muilla iskenyt jumitus näin aikaisin? Vasta 13kg mennyt ja siitä 7,5 jo ennen leikkausta. En varsinaisesti valita, haluankin haihtua hitaasti, mutta tilanne vähän pelottaa ja huolestuttaa. Enkö minä laihdukaan?

Kyllä sä laihdut. Minäkin olin sellainen hidas tiputtelija ja kuten painojanasta näkee, tavoitteet on saavutettu. Ei kannata hätäillä. Niin ne sanoi aiemmatkin konkarit minulle

Tuulia, et ole ainoa, jolla paino jumittaa. Mun leikkauksesta on nyt kuukausi kulunut ja viimeiset pari viikkoa on paino pyörinyt kuta kuinkin samassa, vain reilu kilo pudonnut. Mun kohdalla on kyse on todennäköisesti proteiinivajeesta, liian vähäisestä juomisesta ja liikunnan puutteesta, joita yritän nyt parhaani mukaan korjata. Sulla sen sijaan nämä on asiat on kunnossa, joten eiköhän se paino lähde kohta puoliin putoamaan. Hitaasti hyvä tulee (vaikka jumit aina välillä harmittaa ja turhauttaa )!

Jumitus tuntuu kyllä harmillisesta, odottaa sitä painon putoamista. Mullakin jumitti eneilyn aikanakin. Ensimmäisellä viikolla paino putosi ihan mukavasti, mutta sitten seuraavat kolmeviikkoa jumitti, onneksi tuli se ylimääräinen eneilyviikko niin paino humpsahti 2kg alas. Leikkaavanlääkärin mielestä oli mahassa ollut hyvin tilaa leikata. Nyt tuntuu olo muuten hyvältä, paitsi että on pienoinen nälkä kokoajan. Pelkään että syön liikaa ja liian usein. Mitenkäs teillä muilla? Katosiko nälkä heti leikkauksen jälkeen vai vasta ajan kanssa?

Ihan heti leikkauksen jälkeen jouduin syömään aika vastentahtoisesti. Ei ollut yhtään nälkä ja aika moni ruoka tökki pahasti. Jugurtit, mehukeitot ja etenkin Nutridrinkit tuntuivat kaikki ihan liian makeilta. Vieläkään ei nälän tunnetta kovin usein tule; ei edes sellaisina päivinä, jolloin säännöllinen ruokailurytmi ei onnistu.
Puksu, kuinka usein ja millaisia annoksia syöt? Periaatteessahan se on vain hyvä, jos syö usein, mutta toki annosten koko pitäisi pitää kohtuullisena. Ja juotko tarpeeksi? Kuulemma joskus näläntunne voikin olla nestevajetta.

Mulla ihan sama, että leikkauksen jälkeen kaikki maistui kauhean makealta ja esim. niitä sairaalassa tarjottuja nutrin ravintojuomia en saanut alas menemään.
Nälkää tunnen hyvin harvoin. Oikeastaan vain aamuisin eli kun on yön aikana tullut pidempi tauko syömisissä (luonnollisesti) niin aamulla on oikeasti nälkä.

Mutta nälkä myös hoituu hyvin kohtuullisella annoksella, kun vaan maltan syödä hitaasti ja pureskella huolella. Aamulla esim. pitkä aamiainen eli tunti pari ja sinä aikana yksi leipä, 1,5dl jugurttia/rahkaa ja kuppi kahvia. Mutta siis noin 1-2dl/puol tuntia on mulle sopiva aika syömiseen.

Työaamuina ei tietty aikaa moiseen ylellisyyteen, silloin syön leivän/puuroa ja kahvin kotona, otan eväät töihin ja heti töihin päästyä syön leivän ja juon teetä. Tai korvaan leivän rahkalla tai jugurtilla. Töissä syön noin 3tunnin välein. Ja illalla kotona vielä pari pientä ateriaa. Illalla ennen nukkumaan menoa syön myös, niin tulee hyvin uni ja ei ole aamulla niin huutava nälkä.

Lisäksi kaikki syömisten välit hörpin vettä. Jos on liikuntasuorituksia niin tankkaan ennen niitä vettä, ettei tulisi ihan kaamea jano. Vettä en pysty juomaan kuin 1-2dl kerrallaan. Mutta seuraavan satsin pystyy juomaan jo esim. 5-10min. kuluttua.

Viisi viikkoa leikkauksesta. Olo aina vain parempi.

Viime viikolla minulla oli ravitsemusterapeutin kanssa tapaaminen. Sain paljon rohkaisua ja myös vinkkejä uuteen ruokavalioon. Hän piti päivittäistä kalorimäärääni (n. 1100kcal) ihan hyvänä, mutta kun hän näki jopa kahden tunnin kävelylenkkini, hän neuvoi ainakin liikuntapäivinä syömään enemmän. Arveli, että painon jumitus saattaa johtua liian vähäisestä ravinnosta, jolloin elimistö alkaa säästää. Niinpä niin, se paljon puhuttu säästöliekki! Proteiinimääriinikin hän oli tyytyväinen. Olin saanut keskimäärin runsaat 70g proteiinia päivässä. Hän piti myös hyvänä sitä, että olin tässä vaiheessa pitänyt tarkasti kirjaa syömisistäni. Minulla oli Kiloklubiin merkitty viikko mukanani aivan yksityiskohtaisesti. Olin punninnut ja mitannut ruokani ja laskenut liikuntani sinne, ja se antoi hyvän kuvan siitä, mitä teen. Opetteluvaiheeksi tämä on kyllä hyvä, mutta itse varmaan ennen pitkää kehittäisin jonkinlaisen syömishäiriön, jos aina punnitsisin, mittaisin ja merkkaisin. Pakkomiellehän siitä tulee!

Jumitukseen ja ummetukseen hän antoi tässä vaiheessa neuvon vähentää maitotuotteita. Olen itse ihan samaa mieltä. Maidosta, rahkasta ja jogurteista oli aluksi helppo saada proteiinipitoista syötävää, mutta nyt pystyn ihan hyvin syömään enemmän esimerkiksi broileria, lihaa, kalaa ja munia, eli en tarvitse noita maitotuotteita joka väliin. Siirryn maitovelleistä normaaliin puuroon, syön marjoja ilman rahkaa, en laita enää kasvissosekeittoon maitotilkkaa - itse asiassa juuri nyt ei kasvissosekeitto edes maistu, syön kasvikseni joko keitettyinä tai raakoina. Aivan ihanaa pureskella tuoretta kurkkua ja melonia! Öljyjä pitää muistaa tarkkailla. En ole kovin hyvä lisäämään öljyjä ruokaani, mutta esimerkiksi avocadosta ja pähkinöistä saa hyvää öljyä lisäksi. Avocado ja kurkku kaurakorpulla on tämän hetken herkku.

Muutamassa päivässä ruokavalioni muutos humpsautti painosta kilon pois, eli kokonaispudotus tähän mennessä on 14,5kg, josta 7 on mennyt viidessä viikossa leikkauksen jälkeen.

Alan muutenkin palailla normaalielämään. Viikko töitä takana, eilen eka pikkulenkki (15km) pyörällä, ja perjantaina selvisin ensimmäisestä kolmen ruokalajin julkisesta illallisesta. Piti vain tarkasti ottaa vähän ja sellaista, minkä tiesi voivansa syödä. Alkupalaksi leikkelesiivu, pieni perunanpala, salaatista melonia ja juustonpala, lämpimästä ruoasta vähän perunapaistosta, kastiketta ja lohta, jälkkäriksi 2x2cm pala piirakkaa ja pari ruokalusikallista ihanan taivaallista jäätelöä ja kahvi. Jouduin samalla pitämään seuraa parille ulkomaalaiselle vieraalle ja siinä oli jo pakko selittää, että ei, eivät kaikki suomalaiset syö näin, minulla on tehty pieni operaatio, minkä takia syön nyt näin vähän ja pehmeitä ruokia. He sitten nauraen ja helpottuneina totesivat, että he pelkäsivät jo tehneensä jonkun etikettivirheen täysine lautasineen, eikä minun tarvinnut selittää enempää nirsoa ruokailuani.

Vaivannäköä ja jatkuvaa ajattelua tämä ruokailu vaatii tässä vaiheessa, mutta minulla on siihen nyt aikaa ja motivaatiota. Eikä ihan vähän merkitse myöskään se, että mies on tässä mukana, syö hyvin, liikkuu ja laihtuu ja näyttää olevan iloinen uudesta elämästään.

Rohkeutta muille uuteen elämään! Ja teille, jotka mietitte, mitä on tulossa tai on tullut tehtyä, ainakin tällä hetkellä olen todella iloinen, että tein tämän.

Tasaista on matkani edelleen. Nyt kuusi viikkoa leikkauksesta. Paino on pudonnut melkein 15kg yhteensä. Alkaa tulla kommentteja: "Sää oot laihtunu!" Eilen tapasin ekaa kertaa leikkauksen jälkeen äidin ja yhden siskon perheen ja nyt uskalsin kertoa, mitä olen tehnyt. Kuuntelivat aika yllättyneinä, hiljaisina ja kiinnostuneina. On kyllä jotenkin sellainen olo, että en ihan hirveästi viitsisi tätä asiaa jakaa, vaikka mitään negatiivista ei millään muotoa nytkään kommentoitu.

Yritin jotenkin aloitella myös uusien vaatteitten katselua. Kuljeskelin tankojen välissä ja lopulta uskaltauduin yhden kesäisen trikootunikan kanssa sovituskoppiin. XL oli liian iso! Wau. Kävelin ulos kaksi L-kokoista vaatetta kassissani. Olen vuosikausia vältellyt vaatekauppoja ja sovituskoppeja, käynyt ihan parissa luottokaupassa hankkimassa ihan välttämättömimmän. Mitähän tästä seuraa? Tuntuu kuin ihan uusi maailma olisi yhtäkkiä ympärilläni, täynnä vaatteita, jotka mahtuvat. Huomaan, että olen aina luiskahtanut naisten vaatteitten puolelta lastenosastolle ja shoppaillut tuliaiset pikkuväelle, kun en ole itselleni voinut ostaa mitään.

Ruokapuolen kanssa olen edelleen arka ja varovainen. Sain viime viikolla kaksi kertaa oireita siitä, että ilmeisesti söin liian nopeasti. Ruoka tuntui juuttuvan kurkkuun ja selvisin siitä vain yökkäilemällä ja oksentamalla osan pois. Ei siis ollut yhtään kivaa, tosi kurja tunne. Olen pikkuhiljaa lisäillyt lautaselleni vihanneksia ja syönyt hedelmiä. Kuorittua kurkkua, melonia, tomaattia ja hedelmät kuorittuina ja soseutettuina. Mangon laitoin vielä siivilänkin läpi, kun se tuntui niin kuituiselta. Ei se mikään ongelma ole siivilöidä soseita, mies syö sen, mkä jää siivilään.

Kaiken kaikkiaan leikkauksen jälkeinen elämäni on ollut helpompaa kuin luulin. Energisyyskin yllättää. Mies huomasi, että jaksoin pihahommia yllättävän paljon, en väsynyt ihan heti, kun piti haravoida ja kyykistellä risujen kanssa. On jännän odottava olo: Mitähän tästä seuraa?

Voihan p.. Ennätin kirjoittaa pitkän sepuksen ja kaikki katosi taivaantuuliin, jatkan joskus. Onnea kuitenkin Tuulialle saavutuksista.

Nyt ei kannata riehaantua vaateostosten kanssa. Kesällä ne tuppaa olemaan jo liian isoja. Kannattaa pyrkiä kulkemaan pienen varaston kanssa, niin ei harmita liiaksi isoksi jäävät pitämättömät vaatteet. Kirppikset on kivoja, niistäkin alkaa tehdä löytöjä kun L-kokoon alkaa mahtua. Tavoitevaatteita (numeron/pari liian pieniä) kannattaa napsia alennusmyynnistä vähän kuin "etukäteen".

Ihanan inspiroivaa luettavaa Tuulia

Setsemän viikkoa leikkauksesta. Juuri nyt en osaa kirjoittaa elostani kovin positiivisesti. En tarkoita, että mikään olisi varsinaisesti huonosti, mutta...

Olen väsynyt ja vetämätön. Pitäisiköhän sitä kutsua masennukseksi, kun ei oikein tahdo päästä liikkeelle eikä innostua mistään? Minua varoitettiin ennen leikkausta siitä, että syöminen on voinut olla lohduke, korviketoiminta ja sillä tavalla tärkeä osa arkea, että kun se nyt rajoittuu ja muuttuu, tilalle pitäisi löytyä jotain muuta. Muuten saattaa iskeä tyhjyyden tunne ja mieliala laskee. Juuri siltä minusta nyt tuntuu. Yritän koko ajan paeta johonkin, tyhjien telkkariohjelmien katsomiseen, nettisivuille - itseni kannalta sellaisiin turhiin mitään antamattomiin toimintoihin, jotka lisäävät riittämättömyyden ja tylsyyden tunnetta eivätkä johda mihinkään. Pitäisi löytää se positiivisempi korviketoiminta, jonkinlainen puuhakkuus, sellainen tekeminen, josta tulisi itselle hyvä mieli.

Tyhjyyden tunne on tuonut mukanaan mielihaluja myös syömisen suhteen. Huomaan monasti käveleväni jääkaapille, toki usein nyt pyörtäväni myös sieltä takaisin ottamatta mitään. Jos kaapissa olisi suklaata, napsisin sitä varmasti. Tai oikeastaan napsin jo viikolla ne kaksi Kismettiä, jotka siellä oli. Yllättävän voimakas on halu laittaa jotain suuhun, mieluummin jotain makeaa ja heti!

Paino ei ole viikon aikana laskenut yhtään. Kai tämä oli odotettavissakin, mutta en arvannut painolaskun tökkäävän näin pian. Painoindeksini on vielä 36, eli olen vieläkin sellaisessa kunnossa, että pääsisin leikkaukseen. En varsinaisesti ole malttamaton, ajattelinkin olevani niitä, joiden paino putoaa hitaasti, mutta äh, miten turhauttavaa on, kun se ei putoa lähes ollenkaan.

Törmäsin ilmeisesti myös sellaiseen haittaan, että lääkkeet eivät imeydy entiseen tapaan. Olen syönyt estrogeenia vaihdevuosiongelmiin, ja nyt kärsin taas kuumista aalloista ja hikoilusta. Pitäisi varmaan käydä gynen kanssa juttelemassa tästä. Olisikohan joku laastariratkaisu tässä parempi, vai odottaisinko vain, meneekö estrogeenin tarve lopulta myös ohi? Johan sitä kymmenkunta vuotta söin. Toisaalta äidin tilanne on ollut lannistava esimerkki tässä, hän syö niitä vieläkin, ei onnistu elämä ilman. Eli saattaa olla samat geenit minullakin.

Ja jos estrogeeni ei imeydy, sama ongelma voi olla Multitabsin suhteen. Ja jos se ei imeydy, saattaa väsymykseni olla hivenaineiden puutetta. Minulla taitaa olla paljon kysyttävää, kun toukokuun lopulla pääsen lääkärin vastaanotolle kontrollikäyntiin.

Viimeinen negani on samalla positiivinen. Olin eilen tilaisuudessa, jossa tarjoiluna oli pelkät kakkukahvit ja kuohuviini. En uskaltanut sitä viiniä, vaan valitsin mesimarjalimpparin, mutta kahvin join ja pienehkön palan juustokakkua. Huono olo tuli, eli ihanaa, ei ainakaan kaikki (makea) uppoa enää entiseen tahtiin. Tänään olen menossa synttäreille ja tiedänpä pysyä kohtuudessa synttärikakun suhteen, että pystyn ajelemaan kotiin. Eilisestä tilaisuudesta en olisi halunnut itse ajaa, mutta onneksi bussikuski ajoi, eikä kysellyt mitään.

Tämä ei nyt ollut enää ihanan inspiroivaa luettavaa (kiitos kommentista Mirana), mutta ehkä on hyvä kirjata ylös, että tällaistakin on. Toivon kovasti, että tämä kaikki on tilapäistä, että pääsen vähän enemmän johonkin puuhansyrjään kiinni ja mieliala paranee. Voi tämä tietysti olla keväistä työstressiäkin, töissä ei juuri nyt pääse helpolla, mutta lomaan on enää vähän yli kolme viikkoa.

Ongelma on sama kuin monilla, jotka lopettavat tupakoinnin. Käsillä ei ole enää tekemistä, kun tupakan polttoon liittyvät rituaalit/toiminnot loppuvat. Ruokailuun liittyy myös niin paljon muuta kuin se polttoaineen tankkaaminen.

Itse ole ollut sellainen lohtusyöppö. Kun iloitaan niin syödään, kun surraan niin syödän kahta kauheammin... Itse keskityin sairaslomallani salapoliisisarjoihin. Katselin telkasta kaikki mahdolliset murhamysteerit ja hamstrasin sarjojen boxeja lainaan. Hiljalleen toimettomuus väistyi ja muuta toimintaa tuli tilalle. Toiset löytävät liikunnan ilon, minun pelastukseni oli kuitenkin perheen arkirutiinit ja toiminnan lisääminen lasten kanssa.

Tuo väsynyt ja vetämätön olo kuuluu leikkaukseen kyllä. Elimistö boikotoi jatkuvaa energian puutostilaansa ja hakee uutta reittiä "selviytyä" eteen tulleesta muutoksesta. Se helpottaa hiljalleen. Välillä on hyvä huiliakin, jos siltä tuntuu. Kotiin ei kuitenkaan kannata sänkyyn linnottautua.

Olisiko sinulla mahdollisuutta aloittaa vaikka uutta harrastusta? Lähteä liikkeelle kotoa ja hakeutua johonkin topiminnalliseen ryhmään. En tarjoile nyt jotain hikijumppaa tai treeniä. Vaikka kieliopintoja, käsitöitä... Jotain. Liikuntakärpänen ei ole meikäläistä vieläkään purrut, joten sitä en voi tuputtaa.

Minullakaan kaikki lääkkeet eivät enää imeydy normaalista. Pitkävaikutteiset lääkkeet eivät saa tehoaan esiin esimerkiksi särkylääkkeissä. Nopeasti sulavat lääkkeet toimivat paremmin. Olen ruvennut pienimään esimerkiksi jakouralla olevat lääkkeet, koska toivoisin niiden imeytyvän paremmin. Monivitamiinit ovat ilmeisestti kuitenkin imeytyneet, koska veriarvot ovat kunnossa.

Ja kyllä se painosi sieltä alaspäin tulee, usko pois. Viikon paussi ei kerro tilanteesta vielä mitään. Minäkin olen ollut hidas pudottaja, pausseja välillä useamman viikon ajan. Kuitenkin paino on tullut alas ja niin se tulee sinullakin. TSEMPPIÄ!!

Jos tekee mieli jääkaapista jotain herkkua niin laita pakastimeen jääpalarasiaan jotain hyvää mehua tms ja nappaa mehupala suuhun kun tekee jotain mieli? Tulis nestettäkin samalla. Tsemppiä täältäkin.

Kiitos viisaasta kirjoituksesta Hansu ja hauskasta vihjeestä Sannuli. Monta hyvää pointtia.

Yritän kovasti nyt hyväksyä, että tämä vetämätön olo tavallaan kuuluu asiaan, etten vaatisi itseltäni liikaa. Loman alkaminen tiettyine haasteineen varmaan tuo sinänsä lisävirikettä elämään. Harrastamme kodinvaihtoa ja ennen kuin pääsemme lomalle, saamme laittaa kotimme kuntoon tänne tuleville vieraille ja sekös meille suomalaisille on haaste! Toissapäivänä mm. kiillotin ruokailuvälineitä teräskiillolla ja eilen jynssäsin kylppärin laattasaumoja kynsiharjalla Sairausloman aikana keräsin esitteitä ja varasin omalle siirtymismatkallemme majapaikat, koska tällä kertaa emme vaihda myös autoja, vaan ajamme itse Etelä-Eurooppaan. Nyt vain pelottaa, että en sittenkään jaksa tehdä kaikkea sitä, mikä mielessä oli, kun puhti puuttuu ja työtkin pitää hoitaa. Viimeksi tänä aamuna itkin miehelle, että en jaksaisi sängystä nousta - olin kyllä noussut jo kuudelta keittelemään itselleni äitienpäiväkahveja. Mutta siis en jaksaisi ja koko ajan on sellainen itku kurkussa -olo.

Eilisestä päivästä tuli katastrofipäivä. Oli olevinaan kiire lähteä siskontytön synttäreille ja hakea pari pikkutyttöä mukaan auton takapenkille. Ja siinä hässäkässä söin kaksi vähän liian kuivaa broilerilihapullaa vähän liian nopeasti ja huonosti pureskellen. Juuttuivat kurkkuun tai ainakin siltä tuntui. Pulautin vähän pois ja luulin selvinneeni. Pikkutyttöjen kotona kävin pulauttamassa vähän lisää ja luulin taas selvinneeni. Sitten päästiin Kehä I:lle ja oli pakko vetää pientareelle ja ponkaista oksentamaan ojaan. Ja taas luulin selvinneeni. Pulauttelu jatkui, pääsin Turunväylälle ja ekasta liittymästä ulos huoltoaseman pihaan jonnekin parkkipaikan reunaan ja taas kiireellä metsän puolelle. Tässä vaiheessa mietin jo luovuttamista, mutta kävin ostamassa paketin nenäliinoja ja tytöille jätskit, lähetin tyttöset huoltiksen pihaan kalliolle syömään jätskejään ja päätin viipyä vessassa niin kauan, että olisin kakonut kaiken pahan sisältäni. Puoli tuntia meni ja uskoin voivani jatkaa. Pari liittymää myöhemmin oli pakko luovuttaa. En enää ollut turvallinen kuski, nenälina kerrallaan täyttyi limasta ja lopulta 30 km Helsingistä huoltiksen parkkipaikalla soitin tyttärelle, että nyt en enää uskalla ajaa hänen pikkutyttöjensä kanssa takaisin, vaan saavat tulla hakemaan. Siinä sitä sitten yökkäilin lisää ja tytöt olivat kovin hiljaisia, onneksi kuitenkin riittävän isoja ollakseen huolestumatta (9 ja 11v), kun odoteltiin isää ja äitiä hakemaan. Kun vävy sitten lopulta parkkeerasi yökkäilevän anoppinsa tähän meidän kadun varteen, suoritin viimeisen näyttävän tyhjennyksen naapureiden ikkunoiden näköpiirissä ja silloin vasta paha lopulta poistui. Kolmen ja puolen tunnin seikkailu yhteensä! Siinä jo mietin monta kertaa, onko jossain jokin kunnon tukos tai jotain muuta pahempaa, mutta eipä tainnut olla. Tällä hetkellä kipein kohta on kurkku, ja muisto ruokatorvessa kihelmöivästä kivusta saa pureskelemaan vielä kolmannenkin kerran.

Näinkin siis voi käydä. Osaanpa ehkä vasta olla vieläkin varovaisempi. Kiirus ei ole hyvästä, pitää malttaa keskittyä syömiseen.

Tuulia. Sun leikkauksestakin on vielä niin lyhyt aikakin, että tuskin pystyt sen etuja syömällä pilaamaan. Joskus pitää antaa itselle vapaus herkutellakin, ei tää elämä ole niin vakavaa. Minäkin söisin Kismettiä, jos uskaltaisin . Siitä 1 palasta uskallan syödä puolet ja sitten pitääkin syödä ruisleipää päälle, ettei verensokerit romahda.

Lähde lomalle ja nauti siitä. Sovitaan, ettei ne kodinvaihtajat tee totaalista tupatarkastusta teillä.

Heippa!

Minut on leikattu joulukuussa 2012, eli kohta tulee 6kk täyteen. Painoa lähtenyt lähemmäksi 20kg. Ekan 4 viikon aikana tippui jotain 8kg, ja hävetti mennä jälkitarkastukseen kun tuntui ettei ole lähtenyt tarpeeksi painoa.

Yritin lopettaa tupakoinnin tuossa keväällä, olin 3 viikkoa polttamatta ja painon lasku pysähtyi. Sit ratkesin uudelleen pääsiäisenä. ja sen jälkeen olen yrittänyt skarpata ruokailun suhteen että söisin säännöllisesti että aineenvaihdunta pysyisi käynnissä. Nyt sit paino on tippunut kahessa viikossa jotain 3kg. Mutta jos yhtään lohduttaa niin alkuvaiheessa itsellänikin oli pysähdyksiä painon tippumisen suhteen, mut sit se alkaa taas menemään alaspäin. Vettä pitäis muistaa juoda, en muista sitä itsekkään. Helppo sanoa mutta vaikee toteuttaa.

Olen ite nyt parin viikon ajan vähän jumpannut kotona. Otin Fitfarmin Superdieetistä jumppaohjeet ja tehnyt niitä kotona kahvakuulan avulla. Aikuisiällä en ole ollut kovin urheilullinen tai mitään, mut nyt kun noi kahvakuulat on tossa esillä niin niillä on tullut tehtyäkkin aina iltaisin pientä jumppaa. Ja pakko sanoa, on tullut hyvä olo että on edes vähän tehnyt jotakin! Itselläni on haave että saisin noi kädet (allit) vähän parempaan kuntoon että voisin joskus pitää lyhyt hihaisia paitoja.

Lähetän kovasti tsemppejä sinulle. Häntä pystyyn ja eteenpäin! Kyllä se siitä lähtee, itselläni oli kans väsymystä leikkauksen jälkeen pidemmän aikaa. Mutta ihmeellisestä tää kevät on tuonut virkeyttä!

Kiitos kommenteistanne Hansu ja Lihava89. Tällä hetkellä erityisesti se, että valatte uskoa tulevaan tuntuu hyvältä. Itselle alkaa hiipiä pelko siitä, että ehkä en koskaan olekaan se lähes normaalipainoinen, josta salaa haaveilin.

Kahdeksan viikkoa leikkauksesta on kulunut. Isoin ihmetyksen aihe on painon tasainen junnaaminen. Ei kai sen tässä vaiheessa oikein kuuluisi pysyä kolme viikkoa samana? Eikö tässä vaiheessa vielä kaikkien muiden paino ole vielä pudonnut, joillain jopa reipasta tahtia? Tähän painoon, painoindeksiin 36 en kyllä vielä tahtoisi jäädä kieppumaan!

Syitä etsin nyt kovasti. Kiloklubin kalorilaskuri näyttää aika tasaisesti 1100-1200 kcal per päivä, pari 1300 - 1400 kcal päivääkin mahtuu mukaan. Proteiineja on tullut 80 - 100 g päivässä, eli ei sekään huono ole. Olenko muistanut juoda tarpeeksi - ehkä en. Liikunta on ollut vähäistä. Työ imee nyt niin totaalisesti, että työpäivän jälkeen ei jaksaisi yhtään mitään. Pientä kotipuuhailua, sitä lomallelähtösiivousta ja kevyitä pihahommia on tehty, mutta ihana polkupyöränikin seisoo vain terassilla. Ehkäpä tässä on se syy? Liikkuminen vilkastuttaisi aineenvaihduntaa ja kuluttaisi kaloreita. Voi miten odotankaan lomaa!

Toinen syy lienee luvattoman huono nukkuminen. Tässä taas naputtelen tekstiäni aamuyöllä. Herään joka aamu viimeistään neljän maissa ja työaamuina ei pysty enää nukkumaan lisää. Näin lauantaiaamuna menen kyllä parin tunnin valvomisen jälkeen uudelleen nukkumaan ja nukun pari tuntia lisää. Valvominenhan vaikuttaa aineenvaihduntaan kovasti.

Periaatteessa olo on mukava, tunnen olevani terveempi kuin ennen. Pihahommissa sen huomaa aivan erityisesti. On ihan helppoa kumartua maahan, kuokkia, kitkeä ja istuttaa. Viime vuosista on muistikuva pelkästä hikoilusta ja toivottomasta kömpelyydestä, nyt on moni asia sujunut ihan leikiten. Miltä ensi keväänä mahtaakaan tuntua? Näen jo itseni kuokkimassa koko nurmikkoa ylös ja rakentelemassa ihan uudenlaisia kukkapenkkejä.

Olen tähän asti piiloutunut vanhoihin vaatteisiini, antanut niiden lepattaa ympärilläni ja yrittänyt sulautua tapettiin, ettei vain kukaan huomaisi laihtumistani, eikä lähtisi sitä kommentoimaan. Eilen päätin tulla ulos kaapista. Meillä oli koko henkilökunnan kokous ja jouduin siellä pitämään puheenvuoron, joka edellytti porukan edessä seisomista. Tiesin, että lähes sata ihmistä katsoo ja näkee. Puin uudet kesäisemmät vaatteet päälleni ja annoin ihmisten katsoa. Näin ilmeistä, että kyllä myös katsottiin! Rohkeimmat kommentoivatkin jälkeen päin, tosin useimmat vain sitä, että minulla oli kiva vaate. Olenkohan ihan kahjo, kun haluan oikeastaan piilotella olemustani, varsinkin tätä ulkonäköpuolta, muutosta parempaan? Jokinhan tällaisessa esiintulossa pelottaa. Itseäni hämmästyttää tämä piiloutumisen halu, koska en ole koskaan pelännyt esimerkiksi esiintymistä ja esillä oloa. Päinvastoin, se kuuluu työhöni ihan päivittäin, koen sen luontevana ja mieleisenä, ja sellaisena alueena, jonka osaan. Vapaa-aikananikin olen hakeutunut tehtäviin, joissa osa on esiintymistä, toisille puhumista. Ja nyt - ihan hullua, kun ulkonäkö paranee, haluankin mennä piiloon.

Lihavuushan on todettu haitta työelämässä. Kävin tällä viikolla keskustelun esimieheni kanssa. Aivan yllätyksekseni hän oli yhtäkkiä varsin myötämielinen tietyille ehdotuksilleni, joita en tosiaankaan esittänyt ensimmäistä kertaa. Aikaisemmin en ole saanut niitä läpi, en ole edes tuntenut tulleeni kuulluksi, mutta nyt hän suunnilleen aloitti itse niistä ja ehdotti, että jos lopulta järjestettäisiinkin työni näin ja näin. Johtuiko se siitä, että olin 15 kiloa paremman näköinen kuin ennen?

Minullakin oli tuntemuksia siitä, että laihtuessa ihmiset alkoivat tuijottaa. Kun olin isoimmillani, en noteerannut niitä pitkiä katseita. Jotenkin se suuri massa ympärillä vain suojasi minua. Hiljalleen kerrokset sulivat ja kai se minuuskin jotui heikolle siinä kohtaa. Nyt omaan rämäpäisen asenteen, että kaikki tai ei mitään. Katsokoon joku, jos kokee siihen aihetta. Selkäranka on suoristunut ja nahka paksuuntunut...

Minä en ole koko prosessin aikana lisännyt tarkoituksella liikuntaa/aktiviteettejäni. Ei mikään kehumisen aihe, mutta ilman sitäkin laihtuu. Koetahan lisätä juomista lisää, jos se vaikka auttaisi jimiin. Ja mitenkä on vatsan kanssa, onko toiminut normaalisti?