-Tuulian- matka

Viisi viikkoa sitten - siis vain viisi, kävelin Eiran sairaalan lihavuusleikkausinfoon. Se ei ollut matkani alku, vain mielenkiintoinen mutka, jonka jälkeen onkin tultu pelkkää alamäkeä uusia maisemia tutkien. Eikä mutka ollut edes yllätys. Yli kaksi vuotta sitten sain työterveyslääkäriltä lähetteen lihavuusleikkaukseen, mutta se tuli hylättynä Meikusta takaisin: BMI 39, ei tarpeeksi lihava, liitännäissairauksia vain kaksi, uniapnea ja verenpaine, ei tarpeeksi sairas. Petyin. Nyt yli kaksi vuotta sen jälkeen olen tarpeeksi lihava, BMI 41 ja liitännäissairauksiin on liittynyt diabetes. En kuitenkaan jaksanut enää odottaa julkisen sairaanhoidon päätöksiä ja mahdollista uutta nöyryytystä, haalin rahat kasaan ja marssin siis Eiraan - siihen yleiseen infoon.

Infon jälkeen kuitenkin huomasin jääväni varaamaan aikaa terveydenhoitajalta, ja viikon sisällä olin jo tavannut ravitsemusterapeutin ja kirurgin, saanut työterveyslääkäriltäni labralähetteet ja sopinut alustavasti leikkausajan. En suosittele tätä vauhtia kellekään, joka ei ole aikaisemmin käynyt psyykkistä prosessia läpi. Itse tein sen päättämisprosessin jo silloin vuonna 2010 ja ainakin luulin olevani valmis.

Minut leikataan huomenna. Ja huh - nyt jännittää!

Mitä minulle tapahtuu? - Viisi viikkoa nettisurffailua on kyllä antanut paljon tietoa, ja sitä on tullut myös Eirasta kiitettävästi. Työmatkani olen kuluttanut lukemalla tämän foorumin viestejä. Tunti suuntaansa, eli aika paljon olen selannut teidän muiden kokemuksia.

Pelkään kipuja!

Eiran suunnitelma on kotiuttaa leikkausta seuraavana päivänä. Riittääkö se? Eihän missään muualla selvitä noin nopeasti kotiin vai selvitäänkö? Onko se edes mahdollista?

En onnistunut eneilemään pusseilla ja ruokavaliolla sain pois vain 7 kiloa. Maanantain haastattelussa sain kouluarvosanaksi seiskan ja nyt harmittaa todella. Olenko itse sössinyt tämän alun? Eilen melkein itketti ja söin pakastimesta viimeiset vadelmat - nyt kun vielä siemeniä saa syödä.

Tunteet vaihtelevat, tunnen epäonnistuneeni, kun en saanut painoa hallintaan itse, laskemaan kylläkin varmaan kymmeniä kertoja, mutta en pysymään. Tämä lähes hävettää. En ole kertonut kuin niille, joille on ollut pakko, eli omalle perheelle ja kolmelle ystävälle, joita tavataan arjessa niin usein, ettei salaaminen olisi luonnistanut. Työpaikalla ei tulisi mieleenkään kertoa kenellekään. En ole kertonut edes äidilleni tai siskoilleni paitsi laihduttamisesta. En vain halua nyt.

Äsken rekisteröidyin tälle palstalle. Minusta on näyttänyt siltä, että täältä saisin tukea jo huomiseen. Tämä päivä töissä tulee varmaan olemaan hankala. Jo eilen oli vaikea keskittyä, tänään pitäisi hoitaa sata asiaa ja työpöytä puhtaaksi breikkiä varten. Jostain pitäisi saada positiivinen ja rohkea mieli huomiseen.

Hei Tuulia!

Tsemppiä sinne!!

Minäkin täällä aivan vihreänä sinulle kirjoittelen..

Ja täytyy kyllä heti alkuun jo todeta, että olen Sinulle kateellinen, että leikkauspäivä on jo huomenna! Itse tässä odotan ja tuskailen, tuleeko tuota päivää edes milloin

Itse sairaanhoitajana toteaisin, että kipua ei tule koskaan kärsiä, ja rohkeasti pitää pyytää/vaatia riittävästi lääkettä.. ja jo ennakoidenkin kipua. Itsellenäni ei tosin ole kokemusta, millaisia nuo kivut sitten voisivat olla tällaisen leikkauksen jälkeen.. mutta aina löytyy lääkettä, olipa kipu millainen vain.

Itsekin heräsin tuossa, kun sanoit syöneesi vadelmat pakkasesta, että herranen aika, jos leikkaukseen pääsen, milloin saan syödä appelsiineja, jotka ovat suurin intohimoni?? Tosin, luovutan nämä kiloni ilolla, vaikken saisi syödä appelsiinin appelsiinia koko loppuelämäni aikana.

Toivotan Sinulle työniloa tälle päivälle ja rohkeutta huomiseen!! Kyllä se hyvin menee, niin paljon on hyviä kokemuksia luettavissa tällä foorumilla!

terveisin,
punatukka

Hei Tuulia,

Ensinnäkin tsemppiä huomiseen.

Itse odottelen kirjettä leikkaukseen .

Minä ajattelisin, että nyt on enää turha syyllistää itseänsä pudottamattomien kilojen takia. Nyt katse tulevaisuuteen ja pinentyviin mittoihin.Leikkauksen jälkeen lähtee ne, mitkä ei lähtenyt eneilyssä.
Tarvitset enegiasi nyt uuteen elämään ja tässä tapauksessa menneiden vatvominen ei auta.

Eikö ystäväpiirissä/perheessä ole todellakaan ketään kenelle kertoisit leikkauksesta??
Voisti keskustella vapaammin kokemuksesta ja tuntemuksista sinut läheisesti tuntevan ihmisen kautta.

Niin kuin viisaammat sanovat pitää myös mieli saada laihduttamaan.

ONNEA LEIKKAUKSEEN

Hei Tuulia!
Minut leikattiin tammikuun lopulla ja en ole hetkeäkään katunut päätöstäni mennä leikkaukseen. diabetes jää yleensä leikkuu pöydälle. ajattele asiaa niin että tämän leikkauksen jälkeet et enää tarvi diabetekseen lääkkeitä. Minulla oli paastoarvot koholla vuosi sitten eli varmaan olisin joutunut ottamaan lääkityksen, jos en olisi päättänyt lähteä leikkaukseen. Verenpaine tabletin olen saanut jo puolittaa, vaikka leikkauspäivästä on lähtenyt vain reilu 10kg painoa pois.
Täältä saat varmasti paljon vertaistukea, jos et halua kaikille kuuluttaa leikkauksesta. Minun leikkauksesta ei tiedä kuin muutama ihminen puolison lisäksi. ja täältä olen saanut yhden tosi kivan ystävän,jonka kanssa laitellaan sähköpostia usein.
Ei ne varmaan laita sinua sairalasta kotiin, jos sinusta tuntuu ettet pärjää yhden yön jälkeen vielä kotona. Minut laikattiin terveystalolla Oulussa ja olin kaksi yötä jo sen takia koska asuin niin kaukana. mutta yksi leikattu tyttönen pääsi kotiin yhden yön päästä, kun asui niin lähellä. kipulääkettä annetaan aina kun vaan siltä tuntuu. ja niitä kipuja oli kyllä tosi vähän. mutta jokainen on yksilö, ei voi sanoa että kaikilla kivut samallaiset. hoitajat varmasti neuvovat mitä kannattaa tehdä jos tulee hartiapistoja tai pinnallista hengitystä ym vaivaa. niistäkkän ei jokainen kärsi. minulle ei esim tullut hartiapistoja ollenkaan.
Onnea leikkaukseen!

Onnea matkaan tuulia! Hyvin kaikki menee

Heippa Tuulia,

Minäkin menin nopealla aikataululla leikkaukseen, alle 2kk ekasta lääkärikäynnistä ja olin leikkuu pöydällä. Tosin menin Tallinnaan, mutta muuten sama. Tallinnassa on muutenkin eri säännöt kuin Suomessa, eli minua ei laitettu pussikuurille ennen leikkausta, ainoa käsky oli että 2 viikkoa ennen leikkausta alkoholi ja punainen liha pois jotta maksa pienenee.

Painoindeksini pyöri 39-40 välillä leikkauksen aikaan ja liitännäissairautena oli 2. tyypin diabetese.

ELi aika sama tilanne kuin sulla... Eli ET OLE SÖSSINYT MITÄÄN, sen eneilyn tarkoitus on testata motivaatiota ja pienentää leikkauksen riskejä ja opettaa sinua syömään säännöllisesti. Olen varma, että koulu arvosanasta riippumatta nämä toteutuivat.

Minulla on tosiaan leikkuusta (sleeve) nyt vuosi ja paino indeksini pyörii nyt 27 hujakoilla ja diabeteslääkkeet jäi leikkauspöydälle. Aamu sokerit pyörii 5:n tuntumassa eli ihan terveet arvot.

Tsemppiä leikkaukseen ja toipumiseen. Uusi elämä odottaa kulman takana, mitään et ole vielä menettänyt mutta paljon olet saamassa

Kiitos ihanista ja asiantuntevista tsempeistä! On tosi hienoa nähdä, että täältä löytyy ihmisiä tukemaan, niitä juuri, jotka itse tietävät, mistä on kysymys.

Jäin itsekin miettimään vielä uudelleen, miksi en kerro leikkauksestani lähes kenellekään. Mies oli alkuviikot ainoa, joka tiesi. Viikko sitten kerroin kolmelle ystävälleni, joita tapaan niin usein, vieläpä yhdessä kahvitellen, että olisivat kuitenkin alkaneet ihmetellä jotain. Silloin viisi viikkoa sitten kerroin kyllä heillekin aloittaneeni laihiksen. Minulla on neljä aikuista lasta, heille ja heidän puolisoilleen kerroin myös vasta viime viikonloppuna, en varsinaisesti tukea saadakseni tai keskustellakseni asiasta, vaan ihan siksi, että heillä oli minusta oikeus tietää.

Ja siihen ajattelin piirin jäävänkin. En siksi, ettei minulla olisi hyviäkin ystäviä, tai että suhteet siskoihin ja äitiin olisivat huonot. En vain halua puhua asiasta kenenkään sellaisen kanssa, joka ei oikeasti tiedä.

Yksi iso syy puhumattomuuteen on leimojen pelko. Olen tässä tietoa etsiessäni vahingossa avannut myös muutaman sellaisen nettisivun, joilla tulee hyvin suorasanaista paskaa korvat silmät täyteen - tiedätte kyllä jokainen, "veronmaksajien rahoilla" "itsekäs läski" "liiku ja syö vähemmän, missä itsekuri" jne. En vain halua kuulla yhden yhtäkään ymmärtämätöntä kommenttia keneltäkään. En halua olla "lihavuusleikattu Tuulia", jonka muuttumisia, sanomisia ja tekemisiä tarkastellaan tuon leiman takaa.

Ihan sama juttu tässä kuin monessa muussakin asiassa. Jos tunnustat jotain uskontoa, jokainen tietää kysymättäkin, mitä mieltä olet homoliitoista, seksistä, rahankäytöstä, naispappeudesta ja ties mistä. Jos kerrot ammattisi, jollain on ainakin minun alallani joku oma tai läheisen kokema kokemus vastaavasta lääkäristä/opettajasta/psykologista/sosiaalityöntekijästä/siivoojasta, jonka perusteella hän leimaa sinut ja mielipiteesi jo ennen kuin saat suutasi auki kunnolla. Jos se on kielteinen, kannat kaikkia ammattikunnan syntejä, jos se on myönteinen, saat parhaassa tapauksessa vapaa-aikanasi auttaa kavereita, "kun nyt kerran alalla olet".

Nyt teen ainakin toistaiseksi sen valinnan, että en aio olla se "lihavuusleikattu Tuulia" - puhun mieluummin ihan jostain muusta ystävieni kanssa.

Juuri nyt istun työpöytäni ääressä ja mietin, mihin pisteeseen mikin asia jää. Ja vaivihkaa silmäilen tätä palstaa. Ajatukset seilaa ihan muualla. Välillä koen sanomatonta rauhaa päätöksestäni, välillä pakokauhua. Huiiiii!

Tsemppiä leikkaukseen. Älä pelkää! Jännitys on normaalia, mutta leikkauksen tekevät ammattilaiset ja hoito on hyvää.

Itse olin leikkauksessa maanantaina, eilen eli keskiviikkona pääsin kotiin. Monet pääsevät jo seuraavana päivänä, mutta toiset joutuvat olemaan useamman päivän.

Kipuja minulla ei juurikaan ole ollut. Panadolia otan tarvittaessa. Myöskään tähystyskaasut ei aiheuttaneet sietämättömiä kipuja ja niihin pieniinkin kipuihin sai lääkityksen.

Itse olen nyt siis ekaa päivää kotona ja opettelen syömään parin tunnin välein vähän lientä tai velliä. Ekat päivät kotona menee varmasti tiukasti uuden rytmin opettelussa. Sitä vartenhan sairaslomaa saa 2-4viikkoa

Itse tein päätöksen olla avoin eli kaikki ystävät ja kaverit ja jopa työkaverit, jotka ei kaikki tosiaan ole mun kavereita, tietää missä operaatiossa kävin ja miksi. Mutta kukin tekee kuten parhaaksi näkee. Minusta tässä leikkauksessa ei ole mitään hävettävää tai puolusteltavaa. Vaikka puolustelemaan joutuu varmasti! Entäs sitten. Kyllä mulla on mielestäni hyvät perusteet leikkaukselle olemassa ja pystyn siis myös perustelemaan ihmettelijöille. Tosin kaikille ei viitsi edes puhua, ei maksa vaivaa. Mielipiteensä saa olla kaikilla, mutta viisas pitää tyhmät mielipiteet omana tietonaan. Esim. just nää "yhteiskunnan varojen väärinkäyttöä", "syö vähemmän ja liiku enemmän niin laihdut" jne.

entäs ne alkoholin suurkuluttajat . Kyllä me ollaan pienempi paha . Ja eikös me kaikki olla ja ollaan työelämässä. Maksamme veroja palkasta ja eläkkeistämme. Ja muutkin yhteiskunnanmaksut. Joten elkää ajatelko ettei meitä kuulu leikata "yhteiskunnan" varoilla. Olkaamme onnellisia että on kehitelty tälläinen leikkaus jolla pääsemme kiloistamme eroon . Jos kaikki asiat olisi yhteiskunnassa helppoja, niin eihän mitään ongelmia olisi kellään. Ja paaaljon työttömiä. Tulipas taas paasattua, mutkun joskus nyppää kun joku vähättelee itseään.

Viimeinen työpäivä ennen leikkausta ei suju kyllä mitenkään. Varmaan paperit jäävät levälleen, kynät teroittamatta ja tekemättömien töiden lista odottamaan seuraavaa työpäivää... Ei pysty yhtään keskittymään.

Ihanaa, että elätte kanssani. Kaikkein eniten minulle nyt saisi kertoa, että ei se satu, pian se ohi menee, ja loppuelämäni on pelkkää helpotusta.

Voi että te olette rohkeita! Gsp, en ikinä pystyisi kertomaan kaikille, olen niin pelkuri, pelkään haavoittuvani, itkisin jokaista ilkeää kommenttia. Ja toki tiedän, että me ollaan pienempi paha, me ollaan arvokkaita, ansaitaan tämä, ei tämä ole turhaa tai hävettävää, mutta minä en jaksa henkilökohtaisesti ottaa vastaan yhtään mitään.

Voi että, mitä minä olen mennyt tekemään! Voisiko elämässä selvitä vähemmällä? Onko kellään muulla ollut ihan kaaos mielessä vuorokausi ennen leikkausta? No ei varmaan kellään

Minä olen kertonut miehelleni, äidilleni ja yhdelle tuttava perheelle. Asia nyt ei vain kuulu muille. En yleensäkään kerro 2.tyypin diabeteksestäni tai kilpirauhasen vajaatoiminnastani ihmisille, niin miksi kertoisin heille lihavuuteni hoidosta. Olen päättänyt että se on yksi hoidettu sairaus muiden joukossa, ja ei minun tarvitse sairashistoriaani kaikille kertoa

P.S, Hyvin se menee, ei se satu, kipulääkkeet on keksitty ja kohtta alkaa ihanan energinen uusi elämä

Tsemppiä leikkaukseen ja uuteen elämään...

Mä olen myös sitä mieltä, että ei sairauskertomustaan tartte kaikille kuuluttaa... mä itse olen kertonut tähän mennessä miehelleni ja paras kaveri miehensä kanssa tietää(kaveri leikattu myös)... äidille ja siskolleni kerron ehkä sitten joskus... välit meillä ihan kunnossa, mutta en vaan halua tässä kohtaa kertoo... ja piste. Kerron niille kyllä sitten aikanaan, EHKÄ

Voi kuule, jos oli kaaos päivää ennen leikkausta, niin oli se päivää jälkeenkin. Kyllä itsellä ainakin käväisi mielessä, että mitä menin tekemään. Vaikkei kipuja ollutkaan, mutta se lopullisuuden tunne. Mutta siihenhän tässä juuri tukea haetaan, loppuelämän muutokseen. Uuden ihanan kevyemmän ja terveemmän loppuelämän.

Itse olen esim. FB:ssä saanut vain kannustavia kommentteja. Fiksut erimieliset on kai pitäneet mölyt mahassaan

Ja todellakin katson olevani oikeutettu leikkaukseen kunnallisella puolella. Koska olin "tarpeeksi" lihava ja sairas, ei ollut edes jonoja. Tosin projektini alkoi jo kolme vuotta sitten, mutta viimeisen osio alkoi lokakuun alussa 2012 ja leikkaus oli maaliskuun 18.pvä. Siihen väliin meni ne monet reissut Peijakseen (labrat, tähystys, röntgenit jne.) Aika kului todella nopeasti. Ja nyt se on takana päin onnellisesti.

Työuraa takana 27vuotta, siinä ei neljän viikon sairasloma ole mitään! Ja leikkauksen ansiosta pystyn käymään töissä vielä vaaditut parikymmentä vuotta

Yli yön vielä ja huomenna sitten kaikki tapahtuu. Voi miten toivon, että en olisi kovin kipeä! Tietysti toivon myös, että mikään ei menisi pieleen, mutta toisaalta olen kyllä turvallisin mielin sen suhteen nyt. Minua on leikelty ennenkin ja kaikki on mennyt ihan hyvin.

Mitähän olisi pitänyt syödä nyt illalla? Söin päivälliseksi broileria, keitettyä porkkanaa ja puolikkaan avocadon ja iltapalaksi vielä noin 3 dl jugurttia. Niille ei nyt enää voi mitään, jos joku oli väärin. Minut leikataan vasta iltapäivällä, eli onhan tässä aikaa.

Tänään söin päivällä jopa karkkia ja makeaa, tosi pitkästä aikaa. En ole viiteen viikkoon maistanutkaan, mutta tänään sain turkkilaiselta ystävältä ihanan pehmeää omenalokumia ja baklavaleivonnaisia synttäritervehdykseksi. Oli jotenkin pakko maistaa - vähän semmoinen erikoistapaus. Tietysti juuri tänään olisi voinut jättää väliin, mutta oli ne ihania. Mies lupasi päästä eroon lopuista huomenna, etteivät odota minua, kun tulen sairaalasta.

Ja kävipä mielessä sekin, että entä jos ei enää koskaan teekään tuollaisia mieli!

Voi että, enää yksi yö sulla ja sitten kuulut tuohon pieni masuisten porukkaan

Rohkeasti pyydät kipulääkettä huomenna, ja kotiin jatkoon kans kunnon tropit! Jännityksellä jään odottelemaan tietoja, miten sun sairaalareissu sitten menikään ..

Tsemppiä sulle ja kauniita unia!

Samana päivänä, palmusunnuntain aattona 38 vuotta sitten heräsin perhosia mahassa, pätkittäisen yöunen jälkeen hääpäiväni aamuun. Se päivä muutti koko loppuelämän.

Ei voi verrata tämänpäiväistä muutosta varmaan siihen, mutta muutos tullee olemaan kuitenkin aika suuri, toivottavasti yhtä positiivinen.

Nyt ei sitten saa syödä enää mitään. Otin vitamiinit, estrogeenin ja verenpainelääkkeen puolikkaan vesilasin kanssa ja söin muutaman lusikallisen jugurttia. Puoleen kuppiin kahvia sain luvan, muuten tulee kamala päänsärky. Leikkaukseen on aikaa vielä yli 8 tuntia.

Oma painonpudotus ei ole riittävä. En saavuttanut kymmenen kilon tavoitetta, tiputin vain 7,5. Leikkauspaino 104,5kg.

Tsemppiä matkaan

Onnea matkaan - ota tuleva muutos vastaan uteliaasti ja positiivisesti. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, eikä sitä kannata murehtia.

Äläkä murehdi menneitäkään - pudotit painoa sen minkä pystyit, eikä tuolla 2,5 kilon "puuttumisella" ole oikeasti mitään merkitystä.

Pääasia on, että olet nyt ottamassa ison askeleen kohti kevyempää elämää!

Kirjoita kuulumisia sitten kun taas jaksat - meitä leikkaukseen odottajia on täällä paljon!

Kiitos myötäeläjille!

Nyt tuli vauhtia asioihin. Sain kymmenen minuuttia sitten soiton. Edellinen leikkaus on peruuntunut ja minua pyydettiin lähtemään heti. Istun jo bussissa kaukana kotoa.

Miksi leikkaus peruuntuu? Huh, voiko niin käydä minulle? Toivottavasti sekä edelläni ollut ei joutunut pettymään .

Tsemppiä!! Syitä peruuntumiseen voi olla monia. Ihminen on itse voinut tulla toisiin aatoksiin.

Kotiuduttu on. Ilmeisesti olo on juuri sellainen kuin pitääkin.

Jonkin verran oli huono olo leikkauksen jälkeen, Yö meni tunnin pätkiä nukkuen, kun hoitajat kävivät mittaamassa hapetusta, pulssia, verenpainetta.

Mikään tarjottu ei oiein maistunut, ei lihaliemi, ei kasvisliemi, ei nutrijuoma, mutta mehua ja vettä sain alas kiitettävästi. Kohta kokeilen, löytyykö omasta jääkaapista jotain maistuvampaa. Jogurttia? Mehuja?

Tsemppiä odottajille. Lääkäri sanoi, että tänään on uuden elämän alku.

Lääkäri sanoi, että tänään on uuden elämän alku.

Lämpimät Onnittelut!!

Oho, nopeasti pääsit pois.
Jugurtti, rahka, viili on hyviä kavereita alussa. Sokerittomat mehukeitot (ei vadelma) toimii usein myös. Ja jotain suolaista (sileää tomaattikeittoa esim.) kannattaa syödä, jotta tasapaino pysyy.

Onnea hyvin menneestä leikkauksesta ja pikaista toipumista!