LIIAN PAKSU IHMISEKSI

Maanantaifiilis... Mitään ei ole tapahtunut leikkausasian etenemisen suhteen. Syyskuussa innostuin keventämään ja pari kiloa sainkin pois. Nyt jumittaa. Tiedän, että jotkut odottavat paljon kauemmin, mutta miksi sitä on niin kärsimätön... Täällä käyn lukemassa muiden kirjoituksia aina silloin tällöin.

Mielessä pyörii kaikenlaista, mutta leikkauksen peruminen - jos sinne asti pääsen - ei kyllä ole mielessä. Tottakai komplikaatiot ja kivut hiukan pelottaa, mutta ei itse leikkaus eikä nukuttaminen. Tiedän, että leikkaus on itseni kohdalla ainoa mahdollisuus saada itseni sellaiseen kuntoon, että elämä on elämisen arvoista.

Elämäni varrella olen kokenut kaikenlaista, monesta pahasta paikasta selvinnyt ja huomannut, että en ole luovuttajatyyppiä. Moni asia on elämän varrella muuttunut ja mennyt uusiksi useaan kertaan, mutta kilot ne ovat vain sinnikkäästi roikkuneet mukana. Enää en niitä halua mukanani hautaan kantaa! Haluan vielä kokea elämäni aikana sen, millaista elämä on normaalipainoisena tai edes lievästi ylipainoisena ihmisenä.

En kuvittele, että leikkaus olisi oikotie onneen tai hoikkuuteen. Uskon, että sitten se urakka vasta alkaa - uusien elämän- ja syömistapojen opettelu. Eikä hoikkuus elämän kaikkia ongelmia poista... Tekee elämän vain fyysisesti helpommaksi. Ja fyysisen kunnon kohenemisen myötä kohenee myös mieliala. En usko sen olevan ylivoimaista. Moni aivoinfarktinkin kokenut on lähtenyt nollatilanteesta opettelemaan puhumista, kävelemistä ym. ja oppinut nauttimaan elämästä, vaikka se olisi jonkin verran rajoittunutta. En vähättele aivoinfarktia, mutta koen, että jollain lailla saman kaavan mukaan voisi toipuminen laihdutusleikkauksen jälkeisestä elämästä mennä.

Vaikka elämänkumppani, ystävät ja työkaverit antavat suunnitelmilleni täyden tukensa ja kannustavat, silti koen olevani tämän asian kanssa aika yksin. Eivät aina normaalipainoisina tai lievästi ylipainoisina eläneet voi ymmärtää, mikä tie tämä on ollut elää lapsesta saakka lihavana, laihduttaa ja lihoa, laihduttaa ja lihoa... Lopulta melkein sopeutua siihen, että on sellainen kuin on ja lihavuudesta huolimatta ihan ok. tyyppi. Ja lohduttaa itseä sillä, että kuollaan me kaikki joskus kuitenkin...

Uusin diagnoosi tuli muuten viime viikolla, kun sain epikriisin naistentautien osastolla käynneistä, operaatioista ja lopputarkastuksesta. Olen GRAAVI OBEESI. Olen aina luullut että graavi tarkoittaa graavia lohta, mutta ilmeisesti ihminenkin voi sitten olla graavi... Hmm. minkähänlainen olisi sitten kypsä obeesi... Hohhoijaa!

Olisi mukava joskus tavata muita leikkaukseen menijöitä tai leikkauksessa olleita. Onko Seinäjoen - Vaasan seudulla mitään tapaamisia niin kuin muualla päin Suomessa näyttää alvariinsa olevan?

Graavi obeesi on sama kuin sairalloisen lihava. Sitähän suurin osa meistä leikkaukseen menijöistä on =(

Kiitos tiedosta, Poutapilvi! Vähän leikkiä laskin tuosta graavi-sanasta, kun piti saada vähän huumoria muuten ankeafiiliksiseen päivitykseen. Taisi olla puujalkavitsi...

Tänään soitin keskussairaalan vatsatautien osastolle ja sieltä annettiin ymmärtää, että gastroon on jopa vuoden jonot ja että laihdutusleikkauksista päättävä kirurgi on harvoin paikalla. Sanoivat myös, että yksityiselle gastroon meneminen ei nopeuta asiaa. Kovalla tinkaamisella sain ajan ylävatsan ultraan joulukuun alkuun. Kuulin myös taustalta tympääntyneen äänen sanovan toiselle monesko laihdutusleikkauksesta kysyvä jo soittaa. OK, kyselyt varmaan vie työaikaa ja hermostuttaa, mutta sitähän varten poliklinikkojen ajanvarausajat ovat, että saa kysyä! "Mikäli teillä on kysyttävää, pyydämme teitä ottamaan yhteyttä jne. + soittoaika" lukee sairaalasta tulleessa kirjeessä!

Eli - väitän edelleen, että Seinäjoki yrittää viivyttää leikkaukseen menijöitä, jotta heitä ei tarvitsisi lähettää Vaasaan vaan jäisivät odottamaan sitä, että Seinäjoki alkaa leikata! Ja koska se tapahtuu, niin maakuntalehdessä olleen uutisen mukaan "ensi vuonna".

Soitin myös Vaasaan ja sain ystävällisesti henkilön nimen, numeron ja soittoajan, joka voi kertoa lisää asioden etenemisestä. Otan häneen yhteyttä ensi viikolla. Selviää sitten faktat Vaasan päässä! Toivoisin pääseväni leikkaukseen tulevan talven aikana - helmi-huhtikuussa. Jokatapauksessa ennen kesää.

Tiedän olevani liian kärsimätön, mutta hidasta asioiden eteneminen on ja se vähän masentaa. Silti en aio missään nimessä luovuttaa. Nyt joku varmaan ajttelee, että "mitä valitat - täällä on odotettu paljon kauemmin" , mutta täytyyhän sitä jossain saada tuntemuksiaan purkaa. Harmaat hetkeni minullakin on, vaikka monet piyävät minua vahvana ja rohkeana.

Asennevammaisille, laihdutusleikkauksiin menijöihin kielteisesti suhtautuville ("oma vika, itseaiheutettu, laiska, tyhmä, yhteiskunnan verovaroja tuhlaava... jne. kommentoiville) tekisi mieli sanoa, että ajattelisitko samoin, jos puolisosi / ystäväsi / sukulaisesi / oma lapsesi olisi samassa tilanteessa!!! Ja että tämä maailma ei ole vain omahyväisiä ja itserakkaita "parempia ihmisiä" (lue = hoikkia) varten!!!

Taidan mennä haravoimaan, kun tätä kiukkuenergiaa tuntuu riittävän! Parempia päiviä leikkauksesta toipumassa oleville ja kärsivällisyyttä meille muille leikkausta odottaville!

Miten ihmeessä joissakin paikoissa voikin olla noin tylyä palvelua? Mietin tuossa että ollaanko me lihavat jotenkin erityisen hätäisiä? Ei, ei me olla. Mutta kun ei tiedä meneekö vuosi vai kuukausi leikkaukseen, niin hermoja menee, jopa meillä "leppoisilla"

Kun antaisivat aina tiedon että silloin ja silloin on sitä sun tätä.....

Joo tällaista se on, olen yritellyt tavoitella Oys:in jononhoitajaa , muttei saa millään kiinni . no viimein joku vastasi: hän on lähtenyt jo pois ja on huomisen pois ja koko ensi viikon.PRKL...... että on mukavaa. Olisi ollut kysyttävää mahantähystyksen vaikutuksesta jonotus asiassa, Kajaanissa kun ei meinaa päästä siihen lystiiin. Sanovat , että sitten kun on leikkaus lähellä ja oulusta sanotaan , että sitten kun on tähystetty voi päästä juttusille . . . Tässä on nyt jotakin mälsää, vai luulenko vain? Kertokaa minulle:).

Aika karua suhtautumista ammatti-ihmisiltä.

Päijät-Hämeen keskussairaalassa on jonohoitajalle joka päivä ma-to puhelinaika, jolloin voi soittaa.

Jotenkin tuntuu siltä, että liian eri tavalla on hommat Suomessa järjestetty. Ihan tasavertaisena en kohtelua ja toimintatapoja voi pitää...

Hei pitkästä aikaa!

Nyt ollaan jo marraskuussa ja ylävatsan ultra on parin viikon päästä. Se vähän jännittää, että minkä kokoinen maksa sieltä paljastuu, kun en ole jaksanut keskittyä laihduttamiseen. Tämä aika vuodesta on aina itselleni väsyttävintä.

Olen nyt orientoitunut siihen, että käyn ultrassa, annan mennä joulun ja uuden vuoden yli ja alan vasta sitten ensi vuoden puolella odottaa kutsua gastroon ja lopullista leikkauspäätöstä. Jos se on myönteinen, uskon, että leikkausjonoon pääseminen antaa uutta puhtia laihduttamiseen ja muutenkin leikkaukseen valmistautumiseen. Kun tästä vuodenvaihteesta selvitään, uskon, että jaksan taas odottaa, vaikka menisi vielä useampi kuukausi. Kunhan nyt pääsisi ennen ensi kesää...

Hiukan haikeana luen teidän kirjoituksianne, jotka olette jo leikkauksen läpikäyneet - puhumattakaan teistä, joilla on jo usean kymmenen kilon pudotus takana. Omalla kohdallani se tuntuu vielä niin kaukaiselta ja epätodelliselta. Yritän myös psyykata itseäni siihen, että leikkaukselle voi tulla jokin este... Senkin jälkeen on vain jaksettava jatkaa.

Pätkätyöt jatkuu vielä, onneksi jo kolmatta vuotta yhteen menoon. Tällä tietoa soppari kirjoitetaan toukokuun loppuun. Olen onnellinen siitä, että minulla on töitä. Se pitää kaikessa väsyttävyydessäänkin (kolmivuorotyö, pitkä työmatka) elämän ryhdissä. Ilman töitä varmaan vaan söisin ja lihoisin.

Matka, jolle olen lähtenyt, on pitkä ja kivinen, mutta ilman tätä päätöstä saisin pian sanoa hyvästit terveydelle ja työelämälle. Ennemmin haluan sanoa hyvästit läskeille ja ylenmääräiselle herkuttelulle. Olen niin väsynyt olemaan ylilihava. Silti en enää omin voimin ja perinteisin keinoin jaksa yksin yrittää. Leikkaus on viimeinen mahdollisuuteni.

Näillä mennään! Rauhallista ja kärsivällistä loppuvuotta kaikille "odottaville" ja elämäniloa kaikille muillekin!

Toivottaa: kuunsisar

Hihii, et sä leikkausjonoon pääse, Vaasassa ei ole jonoja. Joten jos lähete lähtee Vaasaan gastron jälkeen, niin siitä neljä viikkoa eteenpäin oot jo pöydällä. Eneilyn ehdit siis vielä

Kuunsisar; vaikka kuinka vaikealta tunnostaa tehdä kevennys päätös heti niin se kannattaa eikä venyttää yli joulun tai vuodenvaihteen sillä kaikki mitän saat nyt pudotettua niin helpottavat leikkausta ja turvallisuutta leikkauksessa, teet vaan pieniä muutoksia eli alat syödä säännölisesti ja pieniä atreioita kerrallaan ainakin neljä ruokaa päivässä ja jätät välipalat pois samoin alkoholin jos sitä käytät kun viinaksissa on himuisesti energiaa (vahvassa viinassa samanverran kuin voissa) eikä sinun tarte nälkää tuntea vaan elo on ihmeen virkistävää.
Iloista ja kevenevää loppuvuotta sinulle toivottavasti sinunkin leikkoaika piankoittaa ja pääset tähän armoittettujen pikkumasujen kasvavaan joukkoon.

Kiitos Ritu hyvistä neuvoista - puhut täyttä asiaa. Tuo keventämisen teoria on tuttua ja moneen kertaan läpikäytyä. Ongelma on vain siinä, että tällä hetkellä ei ole voimia siihen. Tämä pimeys ja kylmyys imee kaikki mehut, mitä vielä töiden jälkeen jää.

Tulevalla viikolla on se ultra ja hoitajan vastaanotto sen jälkeen. Katsotaan nyt, mitä sieltä tulee. Toivottavasti jotain positiivista ja kannustavaa, että saisin taas itseni uskomaan siihen, että jonain päivänä uusi elämä on realistista. Tällä hetkellä parantelen flunssaa ja sinnittelen päivän kerrallaan kohti valoisampia ja lämpimämpiä aikoja.

No niin, ultra ja hoitajan vastaanotto ohi ja pelkkää positiivista kerrottavaa. Maksa on ok, ei mitään rasvamaksaa ja sappikin ihan puhdas, sappikivistä ei tietoakaan. Hoitaja oli ystävällinen ja asiantunteva. Sanoi, että pääsen Vaasaan ilman muuta - Seinäjoella on kaikki vielä alkutekijöissä, ei ole lääkäreitä yms. Sanoi, että jos saan ennen gastroa painoa tiputettua niin hän ei näe mitään syytä, etteikö kirurgi tekisi lopullista leikkauspäätöstä. Gastron ajan hän arveli menevän helmikuulle, mutta ei haittaa, kunhan asia vain etenee parhain päin. Itse toivoisin pääseväni leikkaukseen ennen kesää! Ei tunnu enää niin mahdottomalta!

Nyt vaan keventämään ja kuntoa kohottamaan, kunhan tästä flunssasta tokenen! Tervetuloa uusi vuosi ja uusi elämä!

Hienoa, uusi vuosi on jo kohta oven takana, siitä on hyvä alkaa keventämään!
Voimia sinulle !

Hyvää jo alkuun lähtenyttä vuotta kaikille! Pitkästä aikaa täällä, uusiakin on tullut, hienoa! Ja moni on saanut tulevan leikkausajan tietoonsa, hyvä homma.

Täällä sitä odotellaan edelleen kutsua gastroon... Mitään en ole saanut itseni suhteen vielä aikaiseksi, vaikka pitenevät päivät piristävät mieltä. Olen kuin karhu talviunilla - vasta kunnolla alkava kevät saa minut heräämään. Onneksi työ ja harrastukset (lähinnä lukeminen) pitävät mieleni jotenkuten maailmankartalla, etten aivan kinoksien alle hautaudu.

Ystäviä on kyllä tullut laiminlyötyä... Ei ole jaksanut paljon kyläillä / kutsua vieraita, mutta Facebookissa elämäni on vilkasta. Olenko siis nettiriippuvainen? Olen sosiaalinen, mutta viihdyn myös yksin ajatusteni kanssa. Jo amk-pääsykokeiden psykologin testeissä omaperäiseksi todettu. Siihen asiaan tuskin tulee muutosta, vaikka puolet painosta lähtisikin. Mutta kevyempänä jaksan varmaan liikuttaa ruhoani enemmän ihmisten ilmoilla. Onneksi miesystäväni ei häpeä minua, vaikka liikutin ruhoani syksyllä CMX:n keikalla hänen työkaverinsa edessä, joka oli paikalla järjestysmiehenä...

Hätäily on poissa. Olen valmistautunut jo siihen, että ehkä leikkausta ei tule ennen kesää. Luin jostain aikaisemmasta ketjusta, että Vaasassa on tällä hetkellä puolen vuoden jono? No, jos nyt edes siihen pääsisi. Kesä menee omalla painollaan. Työt jatkuu - tai sitten ei. 30 pv:n loma ainakin on tiedossa. Ja kesä tiputtaa kiloja kuin itsestään, kun ei helteellä jaksa mässätä.

Uusi tavoitekin on jo tiedossa - viisikymppiset normaalipainoisena! Ei siihen ole kuin 4 v. Ehkä sitä ennen pääsen leikkaukseen - ellei henki lähde... Miehelle olen vannonut pysyväni uskollisena, vaikka markkina-arvoni nousisikin kilojen karisemisen myötä. Ja puumanaiseksi en rupea - yksi sellainen (tissitön versio) vei exäni, joten pois se minusta, vaikka silmä lepääkin salskeissa uroksissa...

Jossain aikaisemmassa ketjussa keskusteltiin siitä, että onko kerrottu leikkauksesta työkavereille tms. Itse olen kailottanut asiaa puolelle maailmalle eli kaikille, jotka ovat jaksaneet edes kohteliaisuudesta kuunnella (iäkkäitä vanhempiani lukuunottamatta). Tämä liittyy siihen, että painoni on ollut aina oman komiikkani lähde. Lehteen en ole vielä ilmoitusta leikkauksesta laittanut, mutta ehkä senkin aika tulee vielä.

Minkä fyysisessä akropatiassa häviän, sen verbaalisessa akropatiassa voitan - tämä päivitys on yksi todiste siitä. Itserakas ja omahyväinen en ole - joskus vain on pakko hieman tuulettaa!!!

Esittelysi oli paljon ajatuksia ja tunteita herättävä. Tervetuloa mukaan tänne xxl-naisten seuraan ja miksei miestenkin. Aina meitä ylipainoisia mollataan koko ajan ja syrjitään. En ole ollut työelämässä pitkään aikaan kai johtuen painostani. Nuorena olin hoikka ja enpä ajatellut silloin miten minulle kävisi näin. En voi paljon edes ku haistaa ruokaa jo lihon siitä.
Sitten jotkut laihat vetää mielin määrin ruokaa eikä lihoa mitenkään. Se on outoa!
Kai sitä jotenkin kaikki elämän vastoinkäymiset on jotenkin musertanut ja siten turvautui herkutteluun.
Tämmöstä tää elämä on välillä.
Ja minusta Martina A. saisi painua Siperiaan koska on niin pinnallinen kuten monet muutkin ihmiset.

Itse opiskelen lähihoitajaksi, (valmistun huhtikuussa!!) ja olen ja saanut opiskelijana kokea työpaikan raakuuden. Ei sinne töihin tarvita kun yksi ihminen joka luulee olevansa täydellinen ja siitä saa iso ihminen kärsiä. Ketuttaa muutenkin kun talolla ei ole sopivia vaatteita. Hoitajien vaatteet eivät muutenkaan ole mitään venyviä saati mukavia. Hiostavatkin niin maan perkeleesti!
Tältä "täydelliseltä" ihmiseltä sai kyllä kuulla olevansa lihava, vaikkakin piilo kettuiluna. Tyhmähän minä olen myös kun lihava olen. Sen mitä olen töissä ja koulun penkillä oppinut on ilmiselvästi hävinnyt päästätni heti. Ketuttaa kun pitävät minua tyhmänä vain koska olen lihava!

Onneksi, ONNEKSI, löytyy myös ihania ihmisiä, jotka katsovat mitä osaan eivätkä miltä näytän! Ja kehuvatkin kaiken lisäksi, kuinka hyvin teen työni! Se tuntuu aina hyvätä. Sen vuoksi tiedän, etten ole sen huonompi työssäni kuin muutkaan!

Olin kerran eräässä työpaikassa, jossa oli "yleinen kyttä". Langan laiha tietenkin... Tuli sitten sanomaan minulle ja työkaverilleni (oli minua lihavampi), että Hesarissa oli juttu siitä kuinka lihavat ihmiset ovat huonommin koulutettuja jne. Satuttiin tämän toisen lihavan kanssa olemaan paremmin koulutettuja kuin hän. Nauroin sille päin naamaa, et nyt meni vähän pieleen tuo sun heittosi. Mehän ollaan molemmat ylioppilaita ja reilusti sinua enemmän koulutettuja. Hiljeni se siitä... Mutta se mun lihava työkaveri pahoitti kyllä kovasti mielensä. Sellaista kohtaa välillä...

Kiitos Minttu33, Anna ja dunbar kommenteistanne! Ajattelin jo, että oliko liian outoa tekstiä tuo viimeksi kirjoittamani, kun kukaan ei uskalla kommentoida...

Itse olen ollut työelämässä (sosiaalialalla) työttömyysvuosia lukuunottamatta painostani huolimatta. Onneksi sellaisissa työpaikoissa, joissa on saanut olla omat vaatteet. Ehkä voimakas ja räiskyvä persoonani on varjellut minua joutumasta ainakaan painoni takia työpaikalla kenekään hampaisiin. Se on sitten eri asia, mitä takanapäin on puhuttu, mutta so what.

Mutta paljon olen saanut elämäni varrella tehdä työtä itsetuntoni eteen! Varsinkin nuorempana erilaisena oleminen oli vaikeaa ja ahdistavaa. Vaikka ylipainostani välillä huumoria heitänkin, harva tietää todellista painoani. En tosiaankaan mainosta niitä numeroita, mutta joskus arvuuttelen ihmisillä. Melkein aina arvaus osuu useita kymmeniä kiloja alakanttiin...

Painolla ei ole tosiaankaan mitään tekemistä sen kanssa, kuinka hyvä / huono työntekijä on. Fyysiseen jaksamiseen se toki vaikuttaa. Olen kuullut muiltakin, että hoitoala - erityisesti sairaala- ja laitosympäristö - ei ole paras paikka olla joutumatta silmätikuksi, jos on erilainen. En tiedä johtuuko se alan naisvaltaisuudesta vai siitä ajattelumallista, että "meillä on ollut aina tapana..." Vaikka ei siihen huonon ilmapiirin luomiseen tosiaankaan tarvita kuin yksi itseään täydellisenä pitävä ihminen. Ja niitä riittää melkein joka paikkaan, valitettavasti. Kettuilun aiheeksi kelpaa mikä tahansa painon lisäksi; pukeutumistyyli, automerkki, varallisuus, mielipiteet jne. Mutta sellaiseen epäasialliseen kohteluun ei kannata suostua eikä sitä hyväksyä vaan antaa takaisin kuten sinä dunbar nasevasti teit!

Maailma on raaka ja kova paikka meille pullukoille. Aikuinen täällä jo on oppinut pärjäämään, mutta ylipainoisten lasten ja nuorten puolesta olen surullinen. En ole unohtanut millaista se oli silloin - ja tänä päivänä se on vielä monin verroin julmempaa. Toivottavasti laihdutusleikkaukset ja muutkin lihavuuden hoito- ja ennaltaehkäisykeinot yleistyvät ja tulevat hoitotakuun piiriin. En haluaisi kenenkään joutuvan kärsimään tästä!

Lihavuusongelma on paljon monimutkaisempi kuin ne ikuisesti hoikkana pysyvät tai terveysterroristit ymmärtävätkään. Kun kyse ei ole vain saatujen kalorien ja liikunnan suhteesta, vaan ongelman sisällä piilee koko yhteiskunta, sen ongelmat ja ihmisyys sinällään.

Lukaisin kirjoituksesi läpi ja kovia sinäkin olet kokenyt. Tekisi mieli kirjoittaa, että tervetuloa joukkoon, mutten sitä tee [quote]
Tiedät LILEn, Suomen lihavuusleikattujen yhdistyksen? Se järjestää mm. vertaistapaamisia. Jos olet kiinnostunut niin laita minulle yksityisviestiä tai lue siitä tuolta "yleistä"-osioista. Olen kirjoittanut yhdistyksestä varmaan joskus marras-joulukuussa. Itse olen saanut paitsi tukea myös ystäviä sieltä. Rakaita ystäviä; koen, että minua ymmärretään puolesta - ei sanasta vaan ajatuksesta

EN TIEDÄ PITÄISIKÖ ITKEÄ VAI NAURAA, mutta en tee kumpaakaan... HARMITTAA VAIN NIIN VIETÄVÄSTI!!! Tämä on taas tätä meikäläisen tuuria...

Olen tässä noin 4 kk odotellut kutsua gastroon ja sopeutunut ajatukseen, että pääsen leikkaukseen vasta syksyllä, kun Vaasassa on kuulemma puolen vuoden jono. Ajattelin pitää talvilomani ennen sitä koululaisten hiihtolomaviikkoa, jolloin kaikki perheelliset haluaa pitää lomansa. Pe 4.2 lähdimme avomieheni kanssa Etelä-Suomeen ja pe 11.2 palasimme eli olimme pois kotoa viikon. Iloisena avasin Etelä-Pohjanmaan Keskussairaalasta tulleen kirjeen arvaten sen sisältävän kauan odotetun kutsun gastroon...

Ilo loppui siihen. Tyrmistyneenä tuijotin 3.2 päivättyä kirjettä. "Ohessa ilmoitamme Teille varatut ajat... Vatu vatsatautien poliklinikka torstai 10.2.11 klo 17:45 Tähystys/maha" JA "Perumatta jätetystä käynnistä peritään 33,80 euron sakkomaksu." Menin aika sanattomaksi...

Miten voi olla mahdollista, että kutsu tulee KIRJEITSE noin pienellä varoitusajalla??? Jos kyseessä oli peruutusaika, eikö sen vastaanottaminen olisi pitänyt varmistaa puhelimitse??? Huomenna soitan sinne (soittoaika vain 2 h ma-pe) ja kysyn, joudunko nyt odottamaan uutta kutsua toiset 4 kk...

Kuunsisar- ei ne todellakaan voi vaatia noin lyhyellä varoitusajalla sua gastroon. Vaadi uusi aika ja tieto siitä heti puhelimessa. Ja et tietenkkän maksa sitä maksua. Mä sain jo nyt sisätautien polille ajat ja ne on vasta toukokuussa...

Luulisin että ei ole oikeutta veloittaa peruutusmaksua:
1. Sen saisi asetustekstin mukaan veloittaa vain jos asiakas on itse ajan varannut.
2. Peruuttamatta jättämiseen on hyvä syy.
3. Viranhaltijapäätös katsotaan saadun tiedoksi 7 päivää lähettämispäivän jälkeen, eli jos asia riitautuisi, niin tiedoksisaantipäivä olisi 10.2. kun esitetty aika jo oli. Eli kohtuuttoman nopeasti.

Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 25§;
Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä, asiakkaan varaamasta terveyskeskuksen lääkärin ja suun ja hampaiden tutkimuksen ja hoidon, erikoissairaanhoidon avohoidon tai kalliin kuvantamistutkimuksen vastaanottoajasta voidaan periä 15 vuotta täyttäneeltä enintään 33,80 euroa. Maksua ei saa kuitenkaan periä silloin, kun varatun ajan peruuttamatta jäämiseen on hyväksyttävä syy.

Kaikki kääntyi onneksi parhain päin! Sain uuden ajan, kun oikein nätisti pyysin ja ymmärrystä sen suhteen, miksi en voinut käyttää / peruuttaa aikaisempaa aikaa. Ja ihan asiallista ja ystävällistä kohtelua luurin toisesta päästä. Uusi aika 9.3, jess! Kiitos faktatiedoista, juma!

Nyt on uusi "murhe"... Eilen se iski... Ensimmäistä kertaa... EPÄILYS ! ! ! Ei sen suhteen, ettenkö menisi leikkaukseen... Mutta ohitus vai sleeve? Jos menisin yksityisesti, saisin varmaan vaikuttaa leikkaustapaan, mutta olen ymmärtänyt, että julkisella puolella ja Vaasassa suositellaan nimenomaan ohitusta.

Teillä, jotka olette jo olleet leikkauksessa, oliko vaikeuksia valita kumpaanko operaatioon menisitte? Olenko ymmärtänyt oikein, että sleeve on operaationa helpompi tehdä ja toipuminen fyysisistä kivuista on nopeampaa? Mutta että ohitusta suositaan siksi, että sitä pidetään tehokkaampana? Miten paljon te julkisella puolella leikatut olette itse saaneet vaikuttaa leikkaustapaan? Jos pyydän sleeveä, voiko kirurgi kieltäytyä leikkaamasta?

Tässä tilanteessa on ehkä ihan hyvä, jos leikkaus menee syksyyn ja saan lisäaikaa miettiä tämän asian valmiiksi. Sen kyllä ymmärrän, että leikkauksen lopputulos riippuu ennenkaikkea omasta motivaatiosta muuttaa elämäntapoja pysyvästi eikä sinänsä leikkaustavasta. Tässä vaiheessa en havittele hurjan nopeita pudotuksia vaan lähinnä sitä, että saan leikkauksesta apua muuttaa elämäntapojani ja että pystyisin muuttamaan niitä järkevästi ja terveellisesti ja siten, että leikkauksesta toipumisen jälkeen pystyisin / jaksaisin käydä töissä ja tehdä normaaleja kotihommia. En halua rikkoa painonpudotusennätyksiä vaan laihtua maltillisesti nauttien jokaisesta pudotetusta kilosta.

Näissä mietteissä kevättä ja lämpeneviä kelejä odotellen!

Mä olin yksityisellä leikkauksessa ja mulle lääkäri suositteli GBPtä, mut olis toki sleevenkin mulle suostunut tekemään, jos sen olisin halunnut, mutta mulle oli alusta asti selvää, että halusin GBPn, koska sleevestä voi tulla närästystä ja GBP yleisesti ottaen poistaa sen vaivan (näin ei käy kaikille, vaan osalle GBP leikatuistakin tulee närästystä). Toivuin GBPstä kahdessa päivässä, eli keskiviikkona minut leikattiin, torstaina pääsin kotiin ja perjantaina olin jo ihan kuosissa. Lauantaina lähdin jopa kaupoille äidin kanssa ja sunnuntaina menin tallille heppoja katselemaan. Maanantaina palasin jo kouluun, että en nyt tiedä sitten onko noilla toipumisajoilla sitten niin hirveää eroa...

Hei.

Peijaksessa leikattiin.
Halusin sleeven , kun tuntui niin kauhealta se suolen pätkiminen ym.
Lääkäriltä kysyin ja teki minulle muutaman kysymyksen .
sanoi et mulle on ihan sama kumpi leikkaus tehdään ja sain sleeven. jos olisi ollut sokereissa jotain ,olis tullut gb kun auttaa diabetekseen paremmin. jos painoa on tosi paljon ,suosittelevat gb.tä.

Olen miettinyt samaa, ja Peijakseen olen menossa. Kiitti Pingu tiedosta, mulla suvussa paljon dm2:sta joten gb siis parempi. Olen muutenkin ollut kokoajan sitä mieltä että sen haluan, en vaan tiennyt miten sen voin perustella.