LIIAN PAKSU IHMISEKSI

"Vastaanotolle tulee obeesi nainen..." aloittaa lääkäri epikriisinsä, kun menen tutkituttamaan rinnassa olevaa ihottumaa vuosi sitten. Obeesi, obesitas - sairaalloinen lihavuus - se on ensimmäinen asia, jonka ko lääkäri minusta rekisteröi. Läski, rasvareisi, norsu, hylje, valas, "muuten mukava tyttö, mutta..." Nämä nimitykset ja lauseet ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Eteläpohjalainen sisu, hiukan hullu luonne ja elämän kasvattama rohkeus ovat tehneet sen, että en ole suostunut piiloutumaan enkä jättämään elämää elämättä runsaasta ylipainostani huolimatta.

Elämääni sisältyy lukuisia laihdutusyrityksiä, 20-30 kg olen laihduttanut useaan otteeseen. Paras "urheilusaavutus" on päivän aikana 70 km pyörällä ja siinä välissä kilometrin uinti - 10 v. sitten välillä Seinäjoki - Kurikka - Seinäjoki. Maratoonarit nauraa tälle, mutta mielestäni se oli aika hyvin 115 kiloiselta naiselta. Jokainen laihdutettu kilo on tullut vuosien mittaan takaisin, korkojen kanssa. Kuudennella luokalla painoin 64 kiloa, ysillä 80 kiloa, koko aikuisikäni muutamaa laihdutuksenjälkeistä poikkeusta lukuunottamatta yli 100 kiloa. 150 taisi olla huippu. Tällä hetkellä ei olla kovin kaukana siitä...

Huumorilla pärjää - naurat itsellesi ennenkuin muut ehtivät. Saavutus sekin esiintyä Kaisun roolissa loppuunmyydyn 200-päisen harrastajateatterikatsomon edessä alusvaatteissa ja uimapuvussa. Lihavana naisena hauskat roolit ja yleisön suosio on varma nakki! Jo se naurattaa, kun lihava ihminen juoksee, lyllertää ja kaatuu - tai ylipäänsä avaa suunsa.

Aika on kuitenkin armoton. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän runsas ylipaino vaikeuttaa elämää. En voi valittaa, ettenkö olisi löytänyt painostani huolimatta parisuhteita tai saanut työpaikkoja. Persoona on peitonnut painon tarvittaessa. Minulla ei ole (vielä) diabetesta eikä verenpainelääkitystä, mutta alkava polvien nivelrikko todettiin jo vuonna 2006. Runsas ylipaino vaikuttaa mielialaan, työssä jaksamiseen ja liikuntaharrastuksiin. Pitkän työpäivän jälkeen joka paikkaa särkee, liikuntaa ei jaksa harrastaa (vaikka tietää, että siitä tulisi parempi olo) ja mieli on maassa muulloinkin kuin sovituskopissa, kun yrittää ahtaa itseään suurimpaan kokoon 54/56 eikä siltikään mahdu.

Äitienpäivänä tänä vuonna kuulin kaksi uutista, jotka saivat minut ajattelemaan tosissani laihdutusleikkausta. Olin menossa sellaiseen jo 90-luvulla, mutta jänistin ja peruin leikkauksen. Kuvittelin vielä silloin, että pystyisin laihduttamaan ja pelkäsin, että pää ei kestäisi leikkauksen mukanaan tuomaa elämänmuutosta. Äitienpäivänä kuulin, että ensimmäinen ex-mieheni 20 vuoden takaa oli kuollut 52-vuotiaana syöpään ja että eräs lapsuudenkaverini oli ollut laihdutusleikkauksessa. Nuo kaksi asiaa pysäyttivät minut.

Tajusin, että jos haluan laatua jäljellä oleviin vuosiini (olen 45-vuotias) ja ehkäistä lihavuudesta johtuvat sairaudet ja ennenaikaisen kuoleman, on aika tehdä asialle jotain. Laihdutusleikkaus on viimeinen mahdollisuuteni elää sellaista elämää, josta voin itsekin nauttia. Ilman sitä kuolen lihavana. En halua, että hautakivessänikin lukee "Tässä lepää obeesi nainen".

Tervetuloa mukaan kuunsisar, luin sun kirjoitusta enka voinut - suo nyt anteeksi- kuin nauraa. Onko varmaa, etta kirjoitit itsestasi, paikkapaikoin kuvittelin, etta kirjoitat minusta? Urheilusaavutuksia lukuunottamatta sun historia ja ajatukset on ihan kun minun.
Arvelen, etta meita on enemmankin. Tama palsta on varsin oivallinen paikka tavata samankaltaisia ihmisia ja ihmiskohtaloita.
Onnea sun matkallesi, se on oleva mielenkiintoinen ja antoisa - vihdoinkin.

Tervetuloa joukkoon, olet oikealla tiellä!

Kiitos Tantta kommenteistasi! Kirjoitukselleni saa nauraa ihan vapaasti, sillä ilman huumorintajua olisimme jo haudassa. Ihan itsestäni kirjoitin, mutta on lohduttavaa kuulla, että on muitakin kanssasisaria olemassa. Me todelliset xxl-babet tiedämme sentään elämän raadollisuudesta enemmän kuin ne muutaman kilon ylipainoiset, jotka valittavat etteivät kehtaa mennä uimarannalle... Meikäläinen on aina lyllertänyt läskeineen sinne sekaan joukkoon - samoin uimahalliin - ja ajatellut, että jos olemukseni jonkun mielenrauhaa häiritsee niin se on sitten hänen ongelmansa. Julkisuudessa mm. tekotissi-salarakas-tyrkky Martina A. on sanonut jossain haastattelussa, että häntä inhottaa lihavat ihmiset. Ihan rauhassa saa puolestani inhota - ei me liikuta samoilla apajilla!

Kerro mulle vielä, miten ton kalenterin saa käyttöön niin voin päivittää tämän suurenmoisen matkani etenemistä!

Klikkaa "Kayttajatiedot" ja sitten "allekirjoitus", sinne voit sitten panna vaikka minkalaisen epistolan.

Oikein sydämmelisesti tervetuloa joukkoomme kuunsisar : )

Tervetuloa joukkoon turisemaan "muuten mukava tyttö" *nauru*. Hauskasti kirjoitit, tuli hyvälle tuulelle. Täältä sitä tukea ja kannustusta löytyy!

Tervetuloa joukkoon pulskaan Kuunsisar! Hienon esittelyviestin kirjoitit, se oli koskettava ja ajatuksia herättävä, huumoria kuitenkaan unohtamatta. Sellaista se lihavan ihmisen elämä usein on, naurua kyynelten takaa.

Tervetuloa Kuunsisar!
Kuulosti kyllä niin tutulta kirjoituksesi ja kyllä se niin on meikäläisellä että ilman huumorintajua en olisi jaksanut näin pitkälle. "Huumorilla pärjää - naurat itsellesi ennenkuin muut ehtivät" Tämä on niiiiiin totta :o)

Kyllä tässä tosi "paksuna" ollaan ja odotellaan, että jos joskus päästäisiin leikkaukseen. Ensiviikolla verikoe ja sitä seuraavalla ravitsemusneuvoja ja sisätautilääkäri. Ouluun meno joskus.......

Tervetuloa mukaan! Ihastuttava esittely vaikka kirvoittikin hymyn takaa kyyneleet silmäkulmiin. Liian tuttua ja kirpaisevaa!

Itse jokunen vuosi takaperin menin lääkäriin ulkomailla kph kaaduttuani (oli amme, jossa piti seistä suihkua käyttäessä ja sitten liukastuin sieltä pois tullessani).

Lääkärin ensimmäinen kommentti vääntyneeseen jalkaani oli "Arvaat varmaan miksi olet täällä? Ilman noita kiloja tätä ei olisi tapahtunut". Jalkaan, jonka takia YKSITYISELLE lääkärille menin ei lääkäri kiinnittänyt huomiota. Sen sijaan kirjoitti liikuntareseptin. V***U Olisin voinut iskeä nyrkin sen lääkärin naamaan.

Kuultuaan, että minulla on 3 lasta hän kysyi ylimielisestä, että eipä tainut raskauden mennä hyvin? Mahtoi olla sokeritautia ja verenpaine ongelmia? Kun vastasin tylysti ettei muuten liity täällä olemiseeni mitenkään tämäkään asia, mutta kiitos kysymästä verenpaineeni oli ihanne lukemissa kuten sokeriarvonikin ja voin erinomaisesti oli äijä hiljaa.

Laskun kuitenkin iski käteeni liikuntareseptinsä kirjoittamisesta. Kävelin kassalle ja sanoin etten laskua maksa, koska tulin tänne nyrjähtäneen nilkan takia enkä saanut siihen hoitoa. Vastaanottajavirkailija oli vaikeana, ei ilmeisesti ollut eka kerta, kun ko. lääkäri jätti läskin hoitoa vaille. Kysyi haluanko toiselle lääkärille ja sanoin, että ei kiitos. Eiköhän tämä liikuntaresepti paranna kaikki vaivat nyrjähtäneestä nilkasta syöpään.

Ah.. tuollaista asennetta pitäis itselläkin olla ku sulla Poutapilvi! Mä nyhverö olisin kiltisti luimistellut kiloineni pitkin nurkkia ja maksanut laskun enkä taas olis menny ku kuoleman kielissä lääkäriin peläten vastaavaa kohtelua. Mulle kun on jopa hammaslääkäri joskus pitäny puheen painonpudotuksesta. Niin paljon ku hammaslääkäreitä inhotaankin, niin se oli siihen asti ainut minne menin turvallisin mielin ku sen piti olla ainut lääkäri joka ajattelee jotain muuta kuin kiloja.

Mitenköhän lääkäritkin kuvittelee että aivosolut katoaa samaan tahtiin ku paino nousee?

Ja Kuunsisar.. hienoa että tuut mukaan kulkemaan matkaa kanssamme! Niin mäkin aina aattelin että kyllä mä saan painoa ite pois, ja tä on se äärimmäinen juttu.. mutta niin ne vuodet vaan menee, enkä mä sen hoikempi ole. Päinvastoin. Tsemppiä sinulle!

Tervetuloa joukkoon mukaan:-) Itsekin olen noviisi täällä...jonotus leikkaukseen alkanut.
Minä luulen, että meistä moni on saanut noita obeesikommentteja, itselläkin synnytyskertomuksessa lukee: "28v. massiivisen obeesi nainen" :-)

Minua on kyllä kaverit sanoneet Obelix:ksi....heh En kanna kiveä ,mutta minulla on kaksi koiraa. Taikajuomakin on vierasta.

Heippa sisaret ja kuunssisarelle TERVETULLOO =)
Ihanaa kun meitä tukee täällä kaikki kaikkia, toivotaan että kaikki saadaan ihana elämä iliman niitä "vararenkuloita" ja pysytään yhtä rempseinä ja mukavina oli kiloja tahi ei. Se on taivaan tosi että mitä kuunsisar sanoi "Eteläpohjalainen sisu, hiukan hullu luonne ja elämän kasvattama rohkeus ovat tehneet sen, että en ole suostunut piiloutumaan enkä jättämään elämää elämättä runsaasta ylipainostani huolimatta. " Ja samalla linjalla aion jatkaa, minä ainaski=)
teikuin
Heluna

Hei kuunsisar,

Onneksi muutkin jaksavat huumorilla !

Lämpimästi tervetuloa tähän joukkoon!

Kiitos kaikille kommenteista! On tosi hyvä, että tällainen foorumi on perustettu, jossa voi jakaa ajatuksia, saada tietoa ja vertaistukea. Ja uskon, että täällä mukana olevat ovat itse tosissaan asialla - kaikenmaailman ala-arvoiset kommentoijat kirjoittanevat muille foorumeille. Joillakin kun on pakottava tarve loukata toisia ihmisiä...

Mutta asiaan! Näin homma etenee. Maanantaina olin verikokeissa, sokerirasituskokeessa ja otettiin myös sydänfilmi. Samana päivänä oli ravintoterapeutti - mukavan pirtsakka ja asiansa osaava nainen. Keskusteltiin, täytin syömistapa- ja alkoholinkäyttötapalomakkeet, sain lisää tietoa, ENE-ohjeita ja pusseja maistiaisiksi. Terapeutti totesi, että olen realistisin käsityksin matkassa ja oli tyytyväinen, kun olen hankkinut itsenäisesti tietoa leikkauksesta mm. täältä. Hän kirjoittaa minusta leikkausta puoltavan lausunnon.

Hyvänä vinkkinä sain ehdotuksen aloittaa "eneily" 2-3 viikon jaksolla, vaikka ei mahdollista leikkauspäivää olisi vielä tiedossa. Sen jälkeen paluu normaaliin ruokaan ja uusi eneily ennen leikkausta. Tämä siksi, että painoa on varaa pudottaa jo aiemminkin ja se helpottaa kaikin puolin leikkausta. Monille se leikkaus tulee sillälailla äkkiä, että eneilyn kanssa tulee kiire. Itse ajattelin aloitta eneilyn totuttautumalla siihen vähitellen eli ennen tuota varsinaista eneilyjaksoa kokeilen keventää ruokavaliota ja korvata joku päivän aterioista ene-tuotteilla. Ei ole sitten elimistölle - ja päälle - niin suurta shokkihoitoa siirtyä tuplamega-annoksista suoraan pussiruokintaan...!

Ystäville ja työkavereille olen kertonut suunnitelmistani ja saamani tuki on ollut kannustavaa ja positiivista, lukuunottamatta sukulaistätiä, joka sanoi, että "eikö sitä nyt voisi yrittää laihtua annoksia pienentämällä". No, se vaihe ym. on kokeiltu moneen kertaan jo aikoja sitten eikä siitä ole ollut muuta seurausta kuin jojoilu ja turhautuminen! Kait sitä sitten on päässä jotain vikaa, kun suu ja vatsa vetää enemmän kuin elimistö tarvitsee! Eikä meitä ruokavammaisia ymmärrä kuin toinen ruokavammainen! Monella kun on lihavista joku ihme käsitys, että me muka olisimme jotenkin tyhmenmpiä tai yksinkertaisempia - mutta voin kertoa - lihavuus ei todellakaan vaikuta aivosolujen määrään ja käyttöprosenttiin - enemmänkin jaksamiseen ja mielialaan!!!

Sisätautilääkärin vastaanotto on muutaman viikon päästä syyskuussa. Toivon, että hän on pätevä ja asiansa osaava ja yhtä myönteinen leikkaukselle kuin ravintoterapeutti. Jaksamista kaikille jonossa olijoille, tutkimuksia odottaville ja leikkausta vasta harkitseville!

HEI kuunsisar ja ihanaa että olet joukossamme!

Itse sain tänään juuri yhdeltä ylilääkäriltä kuulla kuinka "Oma vastuu on painonpudotuksessa tärkeintä. Ei ihmiset voi kuvitella että lääketieteellisillä keinoilla voitaisiin vaikuttaa ihmisten terveyteen, jos ei oteta omaa vastuuta siitä omasta terveydestä."

Lihavahan tarkoittaa samaa kuin tyhmä ;). Hän näyttikin minulle jostakin n. vuonna 1965 kirjoitetusta kirjasta kuvia, minkälainen on oikea ryhti. Ja näytti monenlaisia "Ihan yksinkertaisia" jumppaliikkeitä, joiden avulla voi itse ottaa vastuun omasta kehon kunnosta, järkevän ruokavalion yhteydessä, tietenkin.

Onneksi sain sen lähetteen eteenpäin. Huh. Tota on tylsä kuunnella uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan.

Tsemppiä meille kaikille,

t. Merikki

Hih, joo, noita lekureita aina piisaa, mä kerran kysyin yhdeltä joka tuollaista saarnaa piti, et tuleeko se myös vessaan mun kans näyttään kuin pylly pyyhitään . Kun oletettavasti olen niin idiootti etten sitäkään osaa ;)
Joo, ei tarvinnut enään asioida sen lääkärin kanssa.
Mutta vakavasti, missä ihan aikuisten oikeesti on kunnioittava suhtautuminen ylipainosiin potilaisiin? Tuo on asenne mikä vaivaa terveyskeskus, yksityislääkäreitä, sairaanhoitajia ja ravintoterapeutteja aika yleisesti. Luulis noiden tietävän että ei tuomitseva asenne auta viestin perille menossa, päinvastoin, haittaa vaan.
Onneks on mukavia poikkeuksiakin.

Jaksamisia kaikille .)

Tänään on ollut jännittävä aamu, sisätautilääkäri klo 9. Alaverenpainekin oli ekassa mittauksessa yli sata, kun niin jännitin sitä tapaamista. Istuin odottamassa vastaanottoa ja mietin, että minkälaisen vastaanoton saan. Minkälainen ihminen odottaa oven takana - kun hänen käsissään on koko tuleva elämäni...

Tuntuu vieläkin uskomattomalta, minkälaisen vastaanoton sain. Lääkäritäti oli ystävällinen, asiallinen, kyseli ja tutki - mutta ei hutkinut! Lopputulos - myönteinen leikkauspäätös! Hän sanoi, että olen ihanteellinen leikkauspotilas, kun en vielä ole liian vanha enkä liian raihnainen ja olen ajoissa asialla. Eli ei muuta vaivaa kuin polvet, lonkat ja olkapäät - ei diabetesta (eikä verikokeissa edes viittauksia siihen suuntaan, että olisi tulossa) eikä verenpainetautia. Ei avoleikkauksia vatsan alueella. Ei niin pahaa masennusta eikä syömishäiriötä, että ne olisivat esteenä leikkaukselle. Keskustelimme siitä, miten käsitellä tunteita muulla tavoin kuin syömällä tai juomalla. On muuten tosi tärkeä asia kaikille leikkaukseen aikoville!

Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että eneily ei ole välttämätön edellytys leikkaukselle, mikäli onnistuu kevennetyllä ruokavaliolla tiputtamaan ennen leikkausta 8-10 kg. Tämä siksi, että kun ihminen laihtuu, maksa pienenee ensimmäisenä ja iso maksa on juuri se, joka vaikeuttaa leikkausta teknisesti. Ja muutenkin on helpompi sopeutua leikkauksen jälkeiseen elämään ja sen mukanaan tuomiin rajoituksiin, jos opettelee hyvissä ajoin uudet syömistavat.

Leikkaus on lopullinen ja peruuttamaton, jonka jälkeen paluuta vanhoihin syömistottumuksiin ei ole. Lääkäri sanoi, että on hyvä, että prosessi vie oman aikansa, että ihminen ymmärtää tämän ja osaa varautua siihen, että se viimeinen juhla-ateria seisovasta pöydästä on syöty jo paljon ennen leikkausta. Muutos on iso ja lopullinen. Vanhaan tapaan jatkaminen leikkauksen jälkeen on hengenvaarallista ja vie tuhon tielle.

Seuraava askel on vatsalaukun tähystys (tehty jo kerran, joten tiedän mitä tuleman pitää, epämiellyttävää, mutta sen kestää eikä ota kipeää), vatsan seudun ultra ja lääkärin vastaanotto kirurgian polilla. Tämän pitäisi tapahtua 2 - 3 kk:n kuluessa. Sitä odotellessa on hyvin aikaa alkaa tiputtamaan painoa ja opetella syömään pienempiä annoksia sekä vähentää herkut minimiin. Ainakin nyt siihen on motivaatiota, kun tiedän, että jo vuoden päästä elämä obeesina naisena voi olla historiaa! Eniten odotan sitä, että saan laittaa isoksi jääneet vaatteet kirpputorille myyntiin ja kaivaa varastosta ne vaatteet, jotka vielä 10 v. sitten mahtuivat (onneksi pidän ns. perusvaatteita, jotka eivät näytä heti vanhanaikaisilta, kun muoti muuttuu). Tai ehkä vielä tulee sekin päivä, että voin laittaa nekin kirpputorille ja ostaa uusia - normaalikokojen rekeistä ja alennusmyynneistä!

Allekirjoitus unohtui...

Hienoa Kuunsisar!!

Kyllä se päivä vielä tulee! Itsekin sitä vielä epäilen mutta ensi kesänä voipi olla jo toinen ääni kellossa!

Vau, onnea matkaan Kuunsisar! :)

Hieno homma, että asia etenee! :)

Onnea vaan matkaan sinulle Kuunsisar!

Itse en ole päivääkään katunut leikkausta. Olo on koko ajan vain kevyempi ja pirteämpi.