Bullan matka kohti GBP-leikkausta

Onnittelut leikkausajasta!

Kiitos Tuikku! Eipä näytä olevan pitkä aika tuohon sinunkaan leikkaukseen, sehän on jo ensi kuussa!

Niinpä, kohta se on edessä meillä!

Ollaankin muuten Bulla melkein yhtäaikaa puukon alla. Mulle pitäis laittaa toiseen polveen tekonivel 11.5. Se mua kyllä jännittää ja kauhistuttaa, kun sellainen leikkaus on jo plakkarissa. Tämä lihavuusleikkaus oli siihen verrattuna iisikeikka(=:
Ja Tuikulle onnea matkaan, ei ole enää pitkä odotus(=:

No on varmasti jännä paikka se polven tekonivel-leikkaus, muistankin, että kerroit silloin tavatessamme miten hankalaa sen ekan polven tekonivel leikkauksen jälkeen oli :(. Mun kannalta tietysti lohdullista kun ajattelet noin, että lihavuusleikkaus on ihan iisi juttu tuohon polvihommaan verrattuna ja niin se varmaan useinmiten onkin. Onhan se aikamoinen urakka opetella kävely uusiksi, kärsiä kivuista yms. Mutta toivotan sulle jo tässä vaiheessa ihan kamalan paljon onnea tuohon polvileikkaukseen, toivotaan hartaasti, että kaikki menee hyvin, toivut siitä hyvin ja sitten sulla onkin polvet kuin nuorella tytönhupakolla!

Kiitos,kiitos Bulla65(=: Tässä on vielä meillä molemmilla aikaa hiukka hengähtää ennen h-hetkeä.
Voi,kun muuttuiskin ihan kokonaan tytönhupakoksi(=:

Heippa!

No niin, nyt se hetki sitten koittaa eli Bulla leikataan huomisaamuna 24.5. - GBP -leikkaukseen olen siis menossa. Aikamoinen vuosi takanapäin, monellakin tapaa. Nyt en voi muuta kuin hiljaa toivoa mielessäni, että pääsen tosiaan siihen leikkaukseen (mikään ei ole varmaa ennenkuin se on aivan varmaa ) ja että kaikki menee hyvin ja herään omana entisenä itsenäni - tosin ilman mahalaukkua ja suolet vähän eri järjestyksessä .

Juuri tällä hetkellä olen rauhallinen ja varma siitä mitä teen, huomisaamusta en osaa sanoa vielä mitään...heh heh. Luulen, että tämäkin täti on vähemmän cool huomenna mitä lähemmäs TYKSiä pääsen, voipi olla, että tulee tirautettua pari kyyneltäkin...

Ened -dieetti oli mulle siinä mielessä pettymys, että painoa meni pois vain 7,5 kg, vaikka noudatin tiukasti pussidieettiä ja söin max. 200 g vähäkalorisia kasviksia päivässä sen lisäksi. Toisella viikolla ei pudonnut yhtään, aloin olla jo aivan paniikissa, että mitä ihmettä tää on...ihminen syö vuorokaudessa max. 600 kcal ja ei laihdu!! Ja sitten luen täältä, että jotkut laihtuvat viikossa tuon 7,5 kg ja enemmänkin...kyllä tuli surkimus -olo itselle, vaikka toki samalla on iloinen toisten puolesta. No, ehkä mä tein sitten ennätyksen "maailman surkeimpana eneilijänä". Onneksi eivät sairaalassa sanoneet mitään huonoa tuosta pudotuksesta, päinvastoin lääkäri tuntui olevan ihan tyytyväinen. Tuo vain osoitti mielestäni sen, että normaalikonstein en todellakaan saa tämmöistä ylipainoa pois, saati pidä sitä pois vaikka saisinkin. Uusi pieni maha auttaa mua pysymään pienissä ruoka- ja kalorimäärissä, lisäksi tulee ohutsuolen ohitus, joka vähentää kalorien imeytymistä. Mutta mitäpä näitä enempää pohtimaan, aika näyttää miten leikkaus tulee auttamaan/tukemaan mua painonpudotuksessa ja - hallinnassa. Kaikkea hyvää kaikille teille!

PS. Tikrustiina, jos satut lukemaan tämän, olet toki tervetullut katsomaan mua sairaalaan, jos suinkin kerkiät .

Paljon paljon onnea ja enkeleitä sinulle leikkuuseen odotamme täällä hengessä mukana sinua kertomaan kuulumisiasi kunhan saat itsesi kotiin sairaalasta ja voimia koneella käymiseen

Onnea Bulla!
Sinä olet tehnyt hyvin sen työn, mitä kuuluukin ennen leikkausta, pudotit paljon!!
Sujukoon leikkauksesi mallikkaasti ja toipuminen rivakkaasti!!! Nauti hoitohenkilökunnan ammattitaitoisesta työskentelystä ja hyvästä hoidosta!!!!

Tsemppiä nyt Bulla! Ja raportoi meille sit kaikki!

Hyvää matkaa Bulla ja onnea leikkaukseen Mieli on varmasti herkkänä, mutta se vain osoittaa kuinka isosta asiasta on kysysmys, anna vain kyynelten tirskahdella se puhdistaa sieluakin.
Voimahali täältä

Onnea Bulla leikkaukseen!!

Toivottavasti leikkaus on mennyt hyvin
Tulehan kertomaan kuulumisia kun voit.

Hei ystäväiset!

No niin, tässä sitä sitten ollaan kirjoittamassa ihka ensimmäistä viestiä pienimasuisena . Eli GBP-leikkaus oli tiistaina 24.5, kotiin pääsin eilen perjantaina puolen päivän jälkeen. Kaikki sujui hyvin ja olen luullakseni toipunut ihan normaalisti ja olo on suht hyvä. Tosin kipujakin vielä on, etenkin vatsan vasen puolisko on aikas herkkä. Tässä siis minun sairaalakertomukseni omin sanoin kerrottuna:

OSA I
Heräsin aamulla klo 5:00, sitten suihkuun (käsky oli käynyt sairaalasta, että suihkussa käydään kotona aamulla ennen sairaalantuloa). Sairaalan ovesta kävelin sisään klo 6:45. Osastolla mut vastaanotti erittäin pirteä ja ystävällinen perushoitaja, joka haki minulle sairaalan vaatteet ja tohvelit ja vei minut kolmen hengen huoneeseen, jossa iloksi jo makasi ennestään täältä palstalta tuttu "654321", joka oli GBP- leikattu maanantaina. Vaihdoimme iloiset moikat ja pari sanaa.

Sitten vaihdoin sairaalan kamppeet päälle, kaikki korut piti ottaa pois. TYKSissä ei käytetty lainkaan niitä sääriin laitettavia "pumppaavia hierontajutskia", joita olen kuullut monen saaneen jalkoihinsa, siellä käytettiin vain tiukkoja tukipolvisukkia.

Perushoitaja tuli desinfioimaan napani, kertoi, että napa on yleensä ihmisen "saastaisin" paikka . Sitten sain esilääkityksenä yhden Diapamin, vaikken olisi sellaista tarvinnut, olinhan ihan rauhallisella mielellä muutenkin. Sairaanhoitaja sanoi, että juu niin oletkin nyt rauhallinen, mutta sillä lääkkeellä taataan, että olen sitä vielä siellä leikkaussalissakin . Kysyin, koska minut viedään leikkaussaliin, vastasivat, että klo 7:45, olin aamun eka leikattava. Leikkaus tulisi kestämään kaksi tuntia plus esi- ja jälkivalmistelut 1h eli puolen päivän aikaan mun pitäisi jo takaisin osastolla.

7:45 sitten kaksi hoitajaa lähti kuljettamaan mua kohti leikkausosastoa. Sielläkin oli hurjan ystävällistä henkilökuntaa kaikki. Anestesialääkäri (mies) tuli tapaamaan minua ja teki muutamia kysymyksiä ja laittoi tippaneulan oikeaan kämmenselkääni. Jonkin aikaa sitten vaan odoteltiin siinä heräämössä, kunnes sitten siirryttiin itse leikkaussaliin. Siellä siirryin leikkauspöydälle, jossa päähäni laitettiin kertakäyttömyssy peittämään hiukseni. Tuntui, että joka puolelle laitettiin jotakin anturoita kiinni, olo oli vähän kuin sammakolla teuraalla siinä jalat levällään maatessaan. Myöskään pissakatetria ei TYKSissä laiteta, jos ei ole mitään erityistä tarvetta, siitäkin olin tyytyväinen, sillä niidenkin laittamisessa on aina oma pieni tulehdusriskinsä.

Sitten anestesialääkäri sanoi, että alkaa laittaa sitä nukutusainetta siihen tippaletkuun ja että se voi vähän kirvellä...tunsin, että se tosiaan vähän kirvelsi ja se olikin viimeinen havaintoni, sitten vaivuin unten maille.
Seuraava muistikuvani on, että makaan taas heräämön puolelle ja joku herttaisenoloinen naisääni juttelee mulle, toistelee nimeäni ja sanoo, että kaikki on nyt ohi ja että kaikki meni hyvin...että nyt voit jo heräillä. Välillä raottelin silmiäni, mutta sitten nukahdin taas uudestaan, väsytty vietävästi, mutta ei kuitenkaan sattunut minnekään tai ollut muutenkaan mitenkään epämiellyttävä olo. Ja taas vieno ääni herätteli mua. Heräilin ja sitten mulle tuli kamalan kylmä, tärisin ihan horkassa. Mut kiedottiin sellaiseen sähköllä lämmitettävään peittoon, päänikin ympärille kiedottiiin paksu pyyhe, oli paketissa kuin eskimovauva. Ihana lämpö alkoi levitä kehooni, ajankulusta en tiedä, mutta jossakin vaiheessa sanoin, että mulla on kamalan kuuma . Sitten otettiin lämpöpeitot ja pyyhkeet pois ja sain taas heräillä rauhassa. Jossakin vaiheessa mut sitten alettiin siirtämään osastolle kahden hoitajan voimin. Muistan olleeni edelleen kamalan väsynyt kun sinne päästiin. Mulla oli happinaamari kasvoillani, tuntui hyvältä hengittää sen kautta. Nukahdin varmaan taas pian siellä osastolla, en muista miten kauan.

Jatkan tarinaa toisessa viestissä, ettei tule ihan kamalan pitkää pötköä

t. Brita

Onnea uuteen elämään.

Ihana kuulla sun tarinaa! Itekin menen TYKSiin operoitavaksi. Alkuvuodesta tosin olin jo toisessa operaatiossa eli ne niiden metkut on aika tuoreessa muistissa.

Voimia toipumiseen! Innolla odotan kertomuksesi toista osaa

Mulla on vielä 15 viikkoa odottamista jäljellä Menisipä se aika äkkiä!! Toisaalta, mikäli suunnitelmat toteutuvat, on mulla TODELLA paljon ohjelmaa tuota 15 viikkoa kuluttamassa.

OSA 2

Leikkauspäivän iltapäivä ja ilta meni torkahdellessa, aina välillä jaksoin olla hereillä jonkun aikaa. Kurkku oli kamalan kipeä, se johtui nukutuksen aikana kurkussa olleesta "systeemistä", en tiedä mikä sen nimi on.

Happinaamari vaihdettiin jossakin vaiheessa happiviiksiin, ne oli ihan mukavat eivät sattuneet mitenkään. Vähän väliä käytiin mittaamassa verenpainetta, verensokeria ja otettiin jotakin verikokeitakin ja kyseltiin vointia, tuntui, että minusta pidetään hyvää huolta. Letkuja kulki ranteeseen kolmenlaisia; nestytystä, kipulääkettä sekä toista kipulääkettä, jota sain annostella itse pumpun avulla. Siitä ei voinut saada yliannostusta, sillä se annosteli lääkettä vain 15 min. välein, jos painoi sitä useammin, lääkettä ei tippunut. Tuntui mukavalta tietää, ettei kohtuuttomista kivuista tarvitse kärsiä, vaan siihen saa apua.

Leikkauspäivänä ei saanut juoda mitään, ei edes vettä, kostuttaa vain suuta veteen kostutetulla pumpulitikulla ja imeskellä pari jääpalaa.

Verenpaine mulla oli pari päivää tosi alhainen, alapaine huiteli 40 tietämissä. Sen vuoksi en saanut ekana päivänä kävellä vielä itse vessaan. Hoitajat toivat mulle jossakin vaiheessa alkuillasta alusastian, johon mun olisi pitänyt pystyä pissaamaan makuuasennossa, arvatkaa tuliko siitä mitään...no ei tullut, varsinkaan koska viereisessä pedissa olevan nuoren naisen poikaystävä oli siinä sänkyjen välisten verhojen takana...pissi siinä sitten pottaan vieraan nuoren miehen läsnäollessa! No, sitten ehdottivat pissaämpäriä, siinä on sentään vähän luonnollisempi tuo pissausasento. Ämpäri tuotiin, kaksi hoitajaa seisoivat "vahdissa" vieressä, etten kaadu maahan...arvatkaa onnistuiko? No ei. Ihmeen vaikeaa on pissiä kun toiset katsoo vieressä. No sitten ehdottivat, että jospa he menevät huoneen ulkopuolelle oven taakse ja sanoin, että juu kiitos ja johan alkoi pissa lorista...viis vieraista miehistä ;).

Yö meni aika mukavasti, ei suurempia kipuja, kiitos kipupumpun. Aamuviideltä yöhoitaja talutti mut pissalle vessaan ja se tuntui suurelta saavutukselta :). Ketään vieraita en välittänyt vastaanottaa leikkauspäivänä, olisin ollut siihen aivan liian väsynyt.

Toisena päivänä, keskiviikkona, olo oli jo selvästi pirteämpi. Tunsin toki, että vatsan alue on turvoksissa ja etenkin vasen puolisko oli tosi kipeänä. Sängystä oli noustava tosi varovasti kylki edellä ja sängyssä kääntymistäkin piti miettiä oikein ajatuksella ennenkuin teki mitään. Kurkku oli edelleen kovin kipeä, ääni tahtoi välillä häipyä kun puhui.

Toisena päivänäkään ei saanut vielä syödä mitään tai juoda vapaasti, vuorokauden menu koostui yhdestä lasista vettä ja yhdestä lasista laihaa mehua. Pumpulitikulla sai kostutaa suutaan mielinmäärin ;). Toisena päivänä yritin kävellä sen minkä jaksoin ja pikkuhiljaa pyörryttäminen loppui.

Oli ihanaa kun vieressä makasi saman kohtalon omaava 654321, sairaalassa olisi ollut paljon tylsempää ilman häntä - kiitoksia vielä kerran ihanasta seurastasi 654321! Juteltiin paljon, aina välillä naurettiinkin minkä mahakivuilta voi, iloittiin siitä, kun 654321 tuli ekan kerran "iso jytky!" vessassa, riemuittiin jokaisesta ulos tulleesta pierustakin - ne kaikki olivat merkkejä siitä, että elämä on menossa kohti normaalia ja vielä me tästä tokenemme!

Toisena päivänä jaksoin myös vastaanottaa vieraita, luonani kävi mieheni, siskoni ja paras ystäväni. Kukkia ei osastolle saanut tuoda.

Jokainen aamu alkoi verikokeilla ja verenpainemittauksilla, myös kuume mitattiin. Mulla oli kolmen päivän ajan pientä kuumeilua 37.4-37.9, mutta se kuului kuulemma asiaan. Joka aamu sairaanhoitaja tuli pistämään vatsaan ns. napapiikin, joka estää veritulppia, se ei sattunut minusta yhtään.

Fysioterapeutti kävi tarkastamassa, että hengitän riittävän syvästi ja opetti tarvittavat hengitysharjoitukset, ne ovat todella tärkeitä. Nukutuksen aikana ei hengitetä omilla keuhkoilla, joten ne painuvat kasaan ja jottei tulisi mitään keuhkoperäisiä komplikaatioita, keuhkoja pitää treenata lähes joka valveillaolotunti. Saimme sellaiset pienet "uimarenkaat", jotka puhalsimme kolmesti täyteen aina kun jaksoimme, mielellään siis joka tunti.

Huoneessamme oli telkkari, sopivasti minun sänkyä vastapäätä, koska oli keskipedissä, siitä oli myös paljon iloa. Läppärikin mulla oli mukana, mutta en jaksanut kaivaa sitä missään vaiheessa esiin. Olin ottanut mukaan viihdykkeeksi myös kolme uutta sisustuslehteä, niitä jaksoin selailla hieman jo toisena päivänä.

Kolmantena päivänä, torstaina, olo oli selvästi parempi. Mahakipukaan ei ollut enää niin kova, joten uskalsin luopua kipupumpusta. Samalla pääsin eroon myös muista letkuista ja olin "vapaa" tippatelineestä. Vietimme aikaa aina välillä sairaalan näköalaparvekkeella, kuudennesta kerroksesta on hienot näkymät. Harrastimme "kävelylenkkejä" pisin käytäviä ja istuimme välillä osaston seurustelutiloissakin.

Hoitaja otti haavalaastarit pois haavojeni (8 kpl) päältä, ne olivat kuulemma siistit ja sievät. Pääsin myös suihkuun, ihanaa! Kolmannen päivän menuuseen kuului "vapaa veden juonti" ja pari lasia laimeaa mehua. Halusin jo kovasti ruokaa ja melkein kadehtien katsoin 654321:n saamia ruoka-annoksia...nams! Olin saanut jotakin syödäkseni viimeksi maanantaina ja nekin vain Nutrilettejä...halusin jo palavasti päästä maistamaan jotakin oikeaa ruokaa.

Neljäntenä päivänä eli perjantaina uskaltauduin kysyä lääkärien aamukierrolla, että jokos sitä näin terve rouva vois lähteä tänään kotiin. 654321 kun oli luvattu kotiinpääsy perjantaiksi ja mäkin halusin...:). Lääkäri totesi, että kyllä se sopii, kunhan syön aamupalan ja lounaan ja katsotaan miten se onnistuu. Niinpä sain vihdoin ruokaa :). Löysää mannavelliä, mustikkakeittoa ja ananasmehua :). En olis ikinä uskonut, että joku mannavelli voi maistua hyvältä, mutta kyllä voi. Söin hitaasti ja pienissä erien taukoa pitäen, tunnustellen mitä masu sanoo. Se oli ihan tyytyväinen kuin myös minä.

Kävin taas suihkussa ja aloin vähitellen keräämään kamppeitani kasaan. Tuntui hassulta vaihtaa omat vaatteet löysien sairaalavaatteiden jälkeen :). Lounaaksi tuli soseutettua kanakeittoa, aprikoosikiisseliä ja lasi maitoa. Söin taas kiltisti ja hyvin pysyi sisällä, tosin puolet maidosta jäi juomatta.
Sitten mieheni tulikin hakemaan mua puoli yhden aikaan ja kävelimme yhdessä noin 100 m:n päässä sairaalan pihasta olevaan autoon. Oli ihanaa päästä taas ulos! Kotiin menimme apteekin kautta, piti ostaa särkylääkettä (Pamol F), vatsansuojalääkettä (Somac), monivitamiinivalmistetta sekä kalkkivalmistetta.

Sitten vielä itse sairaalasta ja henkilökunnasta. Kaikki oli parempaa kuin olin ajatellut. Tilat olivat hyväkuntoiset ja siistit, meidän huone oli oikein viihtyisä...roosan väriset väli- ja ikkunaverhot, roosanvärinen maalattu boordi kulki seinillä, uusi taulutelkkari, hyvät sähkösängyt, vessassa aivan huonetta vastapäätä, yhteiset seurustelutilat myös viihtyisät.

Koko henkilökunta oli aivan loistavaa, ei mitään moitetta! Kaikki oli tavattoman ystävällisiä ja avuliaita, kaikilla oli oikea asenne. Kehuttiin, kannustettiin, autettiin, hoidettiin, välitettiin. Myös huumori kukki ja hoitajilla oli aikaa kuunnella ja selittää asiat kunnolla. Mulla oli myös siinä hyvä tuuri, että tuolla osastolla työskenteli yksi tuttu sairaanhoitaja, oli kiva rupatella hänenkin kanssaan. Myös leikkausosastolla työskentelee eräs ystäväni anestesialääkärinä, hän muuten nukutti 654321:n, hänkin vaihtoi kiireensä keskellä pari sanaa käydessään katsomassa osastolla 654321:stä.

Sairaslomaa sain kolme viikkoa tuosta kotiinlähtöpäivästä eli kaikenkaikkiaan yli kolme viikkoa, koska tästäkin viikosta tuli jo neljä päivää. Ihanaa että saa paranella ja totutella uuteen elämään ihan rauhassa. Nyt ei voi oikein vielä sanoa, että kannattiko kaikki, mutta luulenpa, että kyllä kannatti. Nämä kivut häipyvät aikanaan ja jokainen päivä on entistään parempi. Maha tuntuu aina välillä vähän oudolta, ei oikein tiedä onko paha olo vai nälkä ja se vähän hämmentää, mutta kunhan tässä tullaan tutuksi keskenämme, niin eiköhän se elo siitä taas normalisoidu. Kaikenkaikkiaan voisin siis sanoa, että täys kymppi koko juttu, ei paha tai kamala kokemus ainakaan vielä tässä vaiheessa lainkaan :).

t. Onnellinen Bulla65

Kiitos Eräpena!! Hyvää vointia myös sulle

Onnittelut Bullalle!
Kyllä se siitä lähtee kulkemaan, kun noin hyvin on alkukin mennyt!!!!

Hyvä Bulla!
Ihana tarina ja jo ekan osan jälkeen jäin odottamaan osaa kaksi.
Hienoa lukea noi hyvästä suorituksesta itsellä siis aikaa leikkaukseen enään vaivaiset 16 päivää ja tuntuu todella hyvältä kuulla noin positiivisia ajatuksia.
Hyvää paranemista ja kerrohan jatkossa lisää kuinka toipuminen edistyy.

Bulla65- hassua, että menee nuo syömiset ja kotiutumiset eri sairaaloissa niin eritavalla. Mä sain heti leikkauspäivän iltana jo teetä ja mehua. Seuraavana aamuna vellejä ja mehuja ja sit illalla kotiin. Mutta muistan kuinka taivaallisen hyvää oli löysä neljänviljan puuro. Siihen suolaa ja voinokare. Ihanaa...

Aika rajulta tuo syömättömyys ja juomattomuus kuulostaa? Tekevätkö ne kaikille TYKSiläisille noin?

Kiitos kaikille kommenteista!

Juu kovasti tuntuu olevan vähän kaikissa sairaanhoitopiireissä erovaisuuksia asiassa jos toisessakin. 2FatToFly; ainakin tuo ruoka-ja juomapuoli meni aivan samalla tavalla mulla ja päivää mua ennen leikatulla 654321:llä ja kyllä hoitajien puheidenkin perusteella homma menee heillä noin, ei me oltu mitenkään poikkeuksellisia lihavuusleikkauspotilaita, itse asiassa toipuminen sujui hyvin ja molempien leikkauksetkin sujuivat täydellisesti. Mutta en valita, ei se kivaa tiettykään ollut, heikko olohan siinä alkoi olla ja itsestänikin tuntui, ettei olisi ollut ehkä niin hutero ja väsynyt olo, jos olisi saanut vähän energiaa ja tuohan joku pienikin määrä jotakin ruokaa hyvän mielen.

Ja kun kysyin kotiinlähtiessä sairaanhoitajalta kantaa ikuiseen kysymykseen, saanko käyttää jatkossa ibuprofeenivalmisteita (esim. Buranat, Ketorin, Ibusal yms.) vaiko en, niin sain vastauksen, että se riippuu ihan siitä, keneltä lääkäriltä asiaa kysyy - asiassa on kahta koulukuntaa, toisten mielestä normaalille käytölle ei ole mitään estettä, toisten mielestä niitä ei saa käyttää. TYKSissä lihavuusleikkauksia leikkaa kaksi kirurgia, kolmas on avustavana kirurgina ja kuulemma toinen näistä leikkaavista kirurgeista sanoo jyrkän ei ibuprofeenin käytölle, toinen taas sanoo että saa käyttää - ota näistä sitten selvää .

Kaikkea hyvää sulle Bulla65, oli mukavaa kuulla sinusta(=:
Nyt lepäilet kaikessa rauhassa ja harjoittelet uutta eloa, siitä se lähtee.

Onnittelut Bulla ja toipumisia. Lyhyt saikku Sinulla, luuletko jo kykeneväsi takas töihin tuossa ajassa?

Minkä mittaisia toipumisjaksoja täällä yleensä on? Minä olen ilmoittanut työpaikalle, että 4vk, kuinkahan käyp-)