Plörinöitä näin aluksi

Toivon jaksamista ja tsemppiä sinulle. Ei ole helppoa opetella uudenlaista syömistapaa ja kun ruoka on välillä niin hyvää. Mulla loppuu nyt ensimmäinen kerta eneilyä ja sen jälkeen laitetaan gastroskopiaan. Torstaina kuulee mitä ravintoterapeutti on mieltä. Toivon että ottais huomioon kun oon nyt saanut pois 10kg kolmessa kuukaudessa. Olen edelleen motivoitunut ja oppinut syömään vähempi sekä säännöllisesti. Mielitekoja on toisinaan mutta yritän keksiä tekemistä niin ei tuu ravattua jääkaapilla ehtoisin. Kerron torsytain jälkeen kuulumisia.

Miumau et varmasti luovuta,sinnillä eteenpäin,näytä niille. Ja mun mielestä noilla ravitsemusterapeuteilla on liikaa sananvaltaa näissä asioissa. Ensinnäkin ei varmasti ole yhtään leikattua jolla ei olisi ollut ahmimista tai vääränlaista suhdetta ruokaan,miksi me sitten ylipäätään olisimme valtavan lihavia. Annoskoot on isoja,toki on..meidän kylläisyyshormonit ei toimi samalla tavalla kuin normaalipainoisilla,me emme tule kylläiseksi siitä nakkikeitosta ja siivusta ruisleipää ja juuri siksi tämä leikkaus on meille työkalu kohti terveyttä. Onko sinua ohjattu ene kuurille?se ainakin motivoi näyttämään ja osoittamaan että todella on sopiva leikattava. Itse eneilin 10vkoa viime syksynä ja ajattelin vaan että tämä on käytävä läpi tai en pääse leikattavaksi. Toki sorruin tuon 10vkon aikana mutta se ei vaikuttanut mitenkään kokonaispudotukseen.

Pajunkissa: olen osa-nutrannut helmikuusta asti ja paino tippunut 10 kiloa. Ihan vain näyttääkseni olevani motivoitunut ja helpottaakseni oloani. Reagoin vain todella tunteellisesti kun puhutaan tästä syömisestä, ja sen tuomista ongelmista. Alleviivasin ravitsemusterapeutille juurikin tuota kylläisyyden puuttumista, mutta kohautteli vain hartioitaan, kun ei osannut kertoa syytä siihen. En ole siis luovuttamassa koska jotenkin tämä paino on saatava pois. Tiedä sitten onko kaikkien hoitohenkilökunnasta jotenkin "testattava" tuolla ei-me-suo-leikata-kun-oot-vääränlainen, jotta tiedetään onko asia varmasti harkittu. Tämän kokoisella ihmisellä vaan tuo itsetunto on painon suhteen nollissa jo valmiiksi, ja kun yrittää hakea apua siihen, niin kielteinen suhtautuminen on jotenkin puistattavaa. Joku tuolla pistikin, että hoidetaan niitä aktiiviurheilijoita,tupakoivia immeisiä ja alkoholisteja vaikka riskinä on, että leikkauksien hyödyt minimoituvat, jos ihminen jatkaa entiseen malliin.

Harjoittelen nyt syömään niin kuin kuuluu, ja tiputtelen annoskokoja pienemmiksi pikkuhiljaa, ja toivon, että polvi -ja selkäkivut eivät vie sairaslomalle. BMI:kin oli luokkaa 50, joten sitä pitää saada pienemmäksi noin muutenkin. *huokaus*... laihdutuskuurilta tuo kuulostaa

Heips, mulle ravintoterppa sanoi (kun oli puhetta kyselylomakkeen ahmimiskohdista), että ahmimishäiriö ei ole este leikkaukselle, mutta se pitää hoitaa pois ennen leikkausta. Tsemppiä Miumau!!

Terveisiä sisätautilääkäriltä. Pistää asian eteenpäin. Kolmas vaihe suoritettu, enää ne 633 000 jäljellä Eli nyt sitten ravintoterpan kontrollia kait odotellessa, ja pitää näyttää, että pystyn viilailemaan ruokavaliotani niin, että on hänkin tyytyväinen ja pistää ene-kuurille. Kutsua tulee sitten jatkoon aikanaan. Lääkäri mittasi myös verenpaineen ja se oli 113/150, kotona mittarilla aina alle 90/130. Vähän ehkä jännitti, mikä näkyi hienosti paloautonpunaisina poskina.

Hyvä Miumau. Hienoa että asia etenee. Välillä ajatukset pyörii vain ruokavalioissa ja painonpudotuksessa. Nyt kun olen itse enen jatkoajalla alkaa syöminen meneen jo rutiinilla. Nälän tunne kun on häipynyt ja henki löyhkää paremminkin täytyy muistuttaa itseään syömisestä. Tänään just miehelleni sanoin että kumma juttu kuin on päässyt leivästä ja pullasta irti. Oltiin pojan 30 päivällisellä ja oli hyvä ruoka. Aluksi parsakeittoa ja pääruoaksi karitsan filettä vartaassa kypsillä vihanneksilla. Jälkiruoaksi kahvi. Aamupäivällä söin vaan vihersalaatin ja välipalalla rahkaa joten ei tää eneilykään nyt sit katkea. Olen ylpeä kun sain perunatkin vaihdettua kasviksiin. Tsempit sulle jatkoon ja toivotaan ettei nyt niin mahdottomasti tarvi enää odotella.

Miumau, tsemppiä, tuntuu että tämä elämä on välillä pelkkää odottelua. Milloin aloitat eneilyn?

Morjensta. Anniina: eneily aloitetaan ehkä kesällä.. en tiedä vielä, koska ravintoterpan kontrollikäynti on kesäkuussa, joilloin päätetään mitä, missä ja milloin. Tämä liittyy juurikin tuohon syömishäiriötaustaan ja ravintoterpan varmisteluun asiasta. Jos olen kiltisti osannut pitää itseni ruokavaliollisesti ruodussa, niin varmaan vietän kesän grillibileet eneillen. Kuulostaa hauskalta, vai mitä?

Tuosta odottelusta. Välillä tuntuu, että odottelee koko ajan jotain tapahtuvaksi. Välillä aika menee vauhdilla eteenpäin. Itselläni on sillä tavoin hyvä tilanne, etten ehdi odottelemaan, koska työ-koti -akselilla on niin paljon ruuhkaa. Olisi luksusta saada muutama päivä vain levolle ja löhöilylle. Tietysti asioista löytyy myös nuo hyvätkin puolet. En ole tarvinnut melatoniinia nukahtamiseen pariin kuukauteen, koska olen rättipoikkipuhki klo 22.00 illalla ja herään viimeistään klo 7.30, riippuen missä työvuorossa olen ollut.

Niin.. vielä yleisesti tuosta ruokapuolesta. On hyvin haastavaa löytää töissä aikaa syödä kunnolla. Ei vain onnistu. Päädyin jälleen kompromissiin, ja otin nutriletit töissä käyttöön ja niitä vetelen 3h välein. Tuo nyt vain toimii omalla kohdallani älyttömän hyvin, sanoivat muut (lue ravintoterppa) mitä hyvänsä. Muuten ruokavalio on pysynyt hyvinkin "leikkauksen jälkeisen ruokavalion" tuotteiden mukaisena, määrät vain ovat isoja. Suhde on tällä hetkellä n. 65/35% - terveellistä/muuta. Tuo muuta on usein ruokaa, jota ei leikattuna pystyisi syömään Pikkuhiljaa nostan tuota terveellisen osuutta. Kaupassa huomaan tekeväni oikeita ratkaisuja tietoisesti, ajatellen ravintoarvoja ja proteiineja ja prosessoimattomuutta. Ei tuo sitä tarkoita, etten lipsuisi aina aika ajoin, mutta takaisin ruotuun pääsen yhä nopeammin.

Tsemppejä kaikille tasapuolisesti!

Jospa heittäisin muutaman lauseen ajatuksistani. Älyttömyys.. ymmärtämättömyys.. tietämättömyys. Kummittelevat joka päivä elämässä. Ja tiedän tasan tarkkaan, että ainoa ihminen joka voi asiaan vaikuttaa on minä itse. Oma suhtautuminen, oma asenne, oma ymmärrys. Oman kehon kuunteleminen.

Eilen suihkussa tein taas kerran tutun kokeen. Nostin kaikki mahaläskit käsien päälle ja kannattelin niitä hetken (kauaa en jaksanut ) ja kävelin pari askelta. Miltä askel tuntui? Kevyeltä, lonkkiin ja polviin ei sattunut. Ihanalta.. tasapainoiselta, selkä suoreni. Tuli melkein itku.. Ja paluu todellisuuteen sen kymmenen sekunnin jälkeen. Jäin miettimään sitä, miltä normaalipainoisesta mahtaa tuntua, pystyykö kukaan sellainen kuvittelemaan miltä tuntuu olla kehossa jossa on vähintään se 50kg ylimääräistä. Pystynkö itse kuvittelemaan miltä tuntuisi olla normaalipainoinen? Kestääkö pääni?

Tälläisiä ajatuksia tänään.

Valitettavasti monet normaalipainoiset eivät ymmärrä eivätkä kykene asettumaan meidän asemaan edes sen verran etteivät arvostelisi kilojamme ja/tai nauraisi meille...jos he ymmärtäisivät he eivät arvostelisi myöskään päätöksiämme lähteä leikkauksen tielle. Kaikki nasevat heitot tyyliin ''miksi haluat mieluummin silvottavaksi kun voisit laihduttaa'' osoittavat ymmärtämättömyyttä ja kyvyttömyyttä tajuta että tämä on viimeinen vaihtoehto meille ennen pyörätuoliin tai hautaan joutumista.

Huomenta kaikille Aurinko paistaa ja ruokavalio on jostain syvältä. Taas kerran totean, että minusta ei ole laihdutuskuurien pitäjäksi. Pää ei yksinkertaisesti kestä laihduttamista, koska nälkä on ikuinen. Ruokavalio sinänsä ei ole epäterveellinen, vaan on pysynyt jokseenkin hyvänä. Pää työstää jatkuvasti oikeita ratkaisuja ja jos lipsun, lipsun tietoisesti. Näinä kymmeninä vuosina tuo ikuisen laihduttajan mentaliteetti on pureutunut negatiivisine ajatuksineen todella syvälle ja sen hiljentäminen on enemmän kuin vaikeaa. Ravintoterapeutin kontrollitapaaminen on ensiviikolla. Katsotaan sitten.

Positiivista on lukea teidän päivityksiänne!! Ja vaikka harvemmin kommentoin mitään, niin sitäkin uskollisemmin luen kaikki

Tervehdys vaan ja ei minustakaan ole kuulunut vähään aikaan. Tsemppaan sua täältä ajatuksissani sillä olenhan samalla tiellä. Ja vaikka välillä tulee niitä heikkoja hetkiä,tekisi mieli heittää koko projekti narikkaan niin sitten toisena päivänä mieli jo muuttuu ja projekti jatkuu. Varsinkin kun kuulee kommentteja kylillä että oletpas muuttunut olet terveemmän ja iloisemman näköinen , oletko hoikistunut. En edelleenkään kerro kuin läheisille tästä sillä en halua säälipisteitä enkä kommentteja huonosta itsekurista ja elämäni valinnoista. Ja itse tiedän niinkuin läheisetkin että kilpirauhassairaus on osaksi mun lihavuuden syynä. Kiva lukea teidän kaikkien kuulumisia ja taidanpa päivittää hiukan omaa ketjuanikin. Auringonpaistetta sinne teille kaikille sateista huolimatta.😊

Terveisiä ravintoterapeutilta. En aloita eneilyä, vaan katsotaan vielä parisen viikkoa uutta lähestymistä ruokaan ja syömiseen. Sinänsä harvinainen ravintoterapeutti, että ottaa minut huomioon yksilönä, kuuntelee ja tekee älykkäitä kysymyksiä. Ja tietysti kyseinen terapeutti on sijainen, joka poistuu tuolta pisteeltä elokuun alussa. Paljon on herännyt ajatuksia syömisestä ja ravinnosta, sen mekaniikasta, hormonitoimintoineen päivineen. Haluan kuitenkin olla niin varma kuin mahdollista että olen käyttänyt kaikki vaihtoehdot ennen leikkausta, koska haluan sitoutua siihen elämäntapaan koko loppuelämäkseni. Inhoan jossittelua!

Jos saan nyt olla röyhkeä ja udella niiltä, ketkä tätäkin lukaisevat, niin millainen asia ruoka Sinulle on?
Itselleni ruoka on ollut ala-asteen kolmannen jälkeen vihollinen, jotain pelottavaa ja kiellettyä. Syöminen on asia joka tehdään salaa ja yksityisesti. Nämä ajatukset ovat tietysti tässä iässä helpottaneet, mutta jotain niistä on jäänyt. Esimerkkinä päässä on kasa listoja "hyvistä/sallituista" ruoka-aineista ja lista "huonoista" (joita kuitenkin himoitsee päivittäin)

Tälläistä tällä kertaa..

p.s. ei vielä kutsua eteenpäin

Heip Miumau. Minulle ruoka on vihollinen ollut aina,olen lähes sinun ikäisesi ja lapsesta asti laihduttanut..olen myös 3luokkalaisesta asti tiennyt jo ulkoa ravintoaineet ja miten tulee laihduttaa ja liikkua..runsaasta liikunnasta huolimatta olen koko ikäni vain lihonut. Yläasteella painoin yli sata kiloa ja ylin painoni on ollut 141kg...en syytä muuta kuin itseäni,suhde ruokaan on vääristynyt jossakin kohtaa minun ollessa vielä lapsi. En koskaan ole hyväksynyt itseäni,en lapsena,nuorena tai aikuisena. Kamppailu omaa itseä ja suhdetta ruokaa kohtaan jatkuu varmasti läpi elämän..eniten toivoisin kuin mitään muuta että voisin jonain päivänä olla sinut itseni kanssa. Harmittaa ettei leikkauksen jälkihoitoon kuulu tuo henkinen puoli,mistään ei ole tarjottu apua siihen tai kerrottu näistä tuntemuksista joita olisi hyvä saada jakaa jonkun kanssa.

Hei kaikille. Toipuilen tässä keuhkoputkentulehduksesta, ja ruokavalio palasi juurilleen tämän seurauksena. Kauheaa karkin mässytystä (karkki ei maistu edes hyvälle parin ekan jälkeen) ja oikean ruoan kuittailua pelkillä välipaloilla. Huh, huh, että on helppoa suistua raiteilta tuon ruokavalion kanssa. Onneksi olo helpottaa pikkuhiljaa ja voimia riittää muuhun kuin yskimiseen.

Pää on täynnä ajatuksia leikkauksesta. Olen tarkoituksella hakenut niitä negatiivisia kirjoituksia aiheesta, missä puhutaan leikkauksen jälkiseuraamuksista, huonoista oloista, komplikaatioista jne. Kun kuitenkin vertaan noita mahdollisuuksia tämän hetkiseen olotilaan, ei negatiiviset puolet paina positiivisia enempää. Ja arpapeliähän tämä oikeastaan on loppukädessä, koska olemme kaikki yksilöitä ja reagointi noin radikaaliin muutokseen sekä fyysisesti että henkisesti on kaikille erilaista. Suurin pelko liittyy tuohon voimattomuuteen ja väsymykseen. Olen jo nyt väliin voimaton ja väsynyt. Mitä jos asiantila pahenee? Kuitenkin isoin asia leikkauksen tuoman painonlaskun hyvistä puolista on se, että jaksaa liikkua ja kynnys lähteä liikkeelle mataloituu. Pelkoja tulevasta. Niitä on paljon. Mutta on myös toivon pilkahdus elämänlaadun paranemisesta. Tälläisiä ajatuksia tällä kertaa.

Lämpimiä kesäpäiviä!

Sen verran mennyt asiat eteenpäin, että tuli kirje, jossa kerrotaan, että lähete on mennyt eteenpäin ja aika kirurgille menee kolmen kuukauden päähän. Aika jonoa pukkaa, mutta se on näin kesällä oletettavaakin.
Keuhkovaivat jatkuvat vieläkin. Uusi kuuri antibioottia ja kortisonisuihketta. Jos se sitten niillä.

Hei vaan hei. Pientä päivitystä elämästä. Olen kipeillyt nyt kohta neljä viikkoa ja ruokavalio on sen myötä mennyt häränpyllyä vanhoihin uriin. Siksi ajattelin pistää itseni kunnon koetukselle ja aloittaa eneilyn omin nokkineni. Kolmas päivä menossa, ja suussa on tuttu löyhkä, joten ketoosiin ollaan menossa. Paljon olen ehtinyt ajatella noita ruokailutottumuksiani, mielitekoja ynnä muita ja jotain olen oppinutkin itsestäni. Nuo tottumukset vain ovat niin tiukassa, että niiden selvittämiseen terapian avulla menisi monta vuotta (lue enemmän kuin viisi) ja oma kroppa ei kestä tätä jatkuvaa jojoilua enempää. En sitten tiedä onko kyse siitä, että yritän keksiä itselleni syitä vatsanohituksen puoltoon  ja olenko täysin rehellinen. Ainoa pysyvä asia on se, että minulla on paha olla tässä painossa, jatkuvasti 24/7. Kävellessä kuuluu polvesta ja lonkasta joka askeleella pieni naksaus.

Johan oli taas vuodatus. Seuraava postaus olkoon pelkkää positiivisuutta

Eipä nuo tottumukset välttämättä leikkauksen myötä miksikään muutu, jolloin se ei myöskään tuota toivottua tulosta. On itsensä huijaamista kuvitella että leikkaus jotenkin simsalabim vain muuttaisi tottumuksia. Kerralla ei ehkä pysyty syömään yhtä paljon kuin ennen mutta ihan helposti voi puputtaa pitkin päivää niin lpaljon herkkuja että paino ei tipu välttämättä lainkaan. Itse tein homman sen rankimman kautta, eli ensin terapia ja sitten leikkaus. Eikä harmita yhtään.

Kimby: oikeassa olet, leikkaus ei ole simsalabin apu. Tuolla alussa taisin mainitakin, että leikkaus edustaa minulle kainalosauvoja, syömisen uudelleenoppimisen ajan. Enkä kuvittele, että pään sisäiset ongelmat ruoan suhteen häviäisivät leikkauksen myötä minnekään, vaan työstän asioita jatkuvasti. Luonteeni mukaan analysoin ja pohdin asioiden "oikeita" laitoja ja kyseenalaistan omia ratkaisujani, päästäkseni aikanani siihen pisteeseen, että voin rehellisesti sanoa harkinneeni asioita. Haluan olla tietoinen (ja olenkin) sekä hyvistä että huonoista puolista, vaaroista, kompastuskivistä. Ja siellä terapiassa on käyty on-off yli 10 vuotta. Kuitenkin isoin apu oli tyroksiinien aloittaminen (3 vuotta sitten) joka poisti ala-asteelta alkaneen sumuisen kalvon väsymyksineen aivoista. On outoa ajatella kirkkaasti. Viimeisen puolitoista vuotta sitten olenkin keskittynyt syömisen problematiikkaan, laatu on parantunut, määrät eivät.

Asiasta kukkaruukkuun. Tänään on hyvä päivä, jaksoin käydä kaupassa ja siivota, työn lisäksi, joten parantumassa ollaan,  jeeee!!

Eipä juuri mitään raportoitavaa. Tasaisen tappavaa tämä odottelu.

Niinhän se on

Kuulumispäivitys: kirurgin aika syyskuun puolessavälissä, helico-koe syyskuun alussa.
Syöpötyttänyt luvattoman paljon.. on hyvin helppoa palata vanhoihin tapoihinsa, joten pienimääräistä kurinpalautusta luvassa.

Vihdoin jotain kerrottavaakin. Olen nyt virallisesti leikkausjonossa, joten hyvällä tuurilla (ohitus) leikkaus tämän vuoden puolella. Kirurgi oli todella mukava!

Hienoa Miumau!!
Mullakin on leikkaus näillä näkymin n. kolmen viikon päästä!

Voi teitä Lellukka ja Miumau kun te jo pääsette odottelusta. Mulla vielä muutaman kuukauden odottelu. Mitään ei ole kuulunut elokuun käynnin jälkeen. Odottavan aika on pitkä.😒