Tuplanainen tahtoo puoliintua

Mutta tuplanainen, hienosti sulla on mennyt. Nyt pikkumasun kanssa jatkat elämää, noudatat kiltisti ohjeita näin aluksi niin on helmpompi matkaa jatkaa. Ja olet vielä saanut vakuutuksesta korvauksen leikkauksesta joten ei niitäkään huolia. Sitten eikun porskutat etiäpäin, kasvot hymyssä, joulu lähestyy - onkin Sinulla aivan erilainen joulu kuin aiemmin. Nauti nyt kaikesta täysillä, ja siitä tunteesta että hallitset itsesi. Mikä sen hienompi tunne onkaan. Kaikkea hyvää ja kirjoottelehan kun jaksat taas meille niin vastailemme takas. Hyvää viikonloppua!

Hienoa,mähän sanoin että kaikki menee hyvin. Nyt on sitten uuden eläsi alku:D  Minä vielä odottelen varmistuksia ajalle, mutta kyllähän se sieltä ajallaan tulee..

Onnea pikkumasusta   

Hienoa, että kaikki meni hyvin ja olet kotona.   Hyviä oloja ja pikaista kuntoutumista. Mielenkiinnolla odottelen sinun leikkaustarinaasi.

Onnea! Yksi etappi saavutettu. Nyt vaan ohjeiden mukaan eteenpäin ja kuunnellen omaa kroppaa=) Uusia asioita on paljon edesssä, mutta täältä saa aina neuvoja eteenpäin.  

Ihan HIRRRVEEEEN paljon onnea pikkumasusta ja hienosti menneestä leikkauksesta jajajaj  .

Kiitos paljon kaikille onnitteluista!  

Paljon onnea pikkumasusta ja tsemppiä tulevaan

Tänks, N.N. & l89 !

Laitetaanpas sitten leikkaustarinaa tulemaan.
(En usko, että tässä stoorissa on mitään kovin erikoista muiden leikkausjuttuihin verrattuna. Mutta itse ainakin tykkäsin ennen leikkausta lukea mahdollisimman paljon muiden kokemuksia, joten tässäpä tulee.)

Maanantaina, kaksi aamua ennen leikkausta, kävin oman tk:n labrassa lorauttamassa kaksi putkiloa verta. Ne lähetettiin postitse yliopistosairaalaan veriryhmämääritystä varten. Kaipa menivät perille ajoissa.

Leikkausaamuna sain juoda muutaman kulauksen vettä. Viimeisen aterian, kevyen, söin tiistai-iltana. Aamulla piti soittaa leikkausosastolle, että saakos sen verenpainelääkkeen ottaa vai ei - olin jännityksissäni unohtanut saamani ohjeet. Kaikkien tulehduskipulääkkeiden, omegojen tms. ottamisen olin lopettanut jo hyvissä ajoin.

Tuloajaksi leikkausosastolle oli määrätty ke klo 10. Kerrankin olin ajoissa. Aluksi allekirjoitin parit paperit, annoin saattajille heräämön puhelinnumeron ja sitten tulikin jo kirurgi kutsumaan haastatteluun. Oli mukava, että perheeni ehti nähdä kirurgin; hän herättää luottamusta.  Kirurgi kertasi minulle leikkausasioita, ja kiitteli painonpudotustani. Hunajaa korvilleni!

Paljastin, että jännittää.  

Seuraavaksi haastatteli sairaanhoitaja ja vei vaatteenvaihtoon. Oli tarpeeksi isoja vaatteita! Pumppusukkia ei muuten laitettu, vaikka olin kotiväelle mainostanut, että saan pöhisevät avaruussukat. Mukavampi olo taisi olla ilman niitä.

Sitten puhutteluun otti anestesialääkäri, joka oli niin lupsakka kaveri, että häneltä uskalsi kysyä kaikkia typeriä kuolemanpelkoon liittyviä asioita. Kyselin esimerkiksi, voiko sydän pysähtyä nukutuksessa. Hän sanoi, että erityistä riskiä ei kohdallani ole, mutta leikkaussali on ihan paras paikka sydämenpysähdykselle, koska ammattitaitoinen elvytysporukka laitteineen on ihan vieressä. Siinä vaiheessa pelkoni vähän lieveni.

Esilääkitykseksi sain vatsansuojalääkkeen, ei rauhoittavia tms.

Aikataulun mukaisesti kävelin leikkaussaliin noin 11.30.  Hoitajat asettelivat ja kiinnittelivät minua leikkauspöytään, joka oli jämäkkää mallia. Jalat laitettiin kumpikin omaan telineeseensä, ja ne kiinnitettiin tukevasti. Anestesiasetä laittoi kanyylin oikeaan kämmenselkään ja hoitaja vasempaan. Sitten alettiinkin jo tarjoilemaan happinaamaria ja käskettiin hengittää muutaman kerran oikein syvään ja ajatella mukavia ajatuksia. Aioin haaveilla islanninhevosvaelluksesta. Lyhyeksi jäi unelmointi, kun uni jo tuli.

"Huomenta", sanoi heräämöhoitaja joskus klo 14:n tienoilla. Kysyin häneltä nerokkaasti ensimmäisenä, olenko hengissä. Kuulema. Aikajana heräämöstä on melko hatara, mutta ainakin sain puhua lapseni kanssa puhelimessa ja lähettelin tekstiviestejä ystäville (puhelin sai olla mukana koko ajan). Kirurgi kävi tervehtimässä, ja kertoi leikkauksen kestäneen 1 h 20 min muistaakseni. Kaikki oli sujunut hyvin. Kiittelin kirurgia vuolaasti, että olen hengissä. Nolottaa jälkikäteen nuo puheet, mutta siitähän ne kertovat, että pelkoja minulla oli, vaikka ne pysyivätkin kontrollin alla.

Joskus neljän-viiden aikoihin pääsin vuodeosostolle. Torkuskelin illan. Jossain vaiheessa tuli pahoinvointikohtaus, johon sain heti lääkettä. Kipulääkkeistä ei valittu sen vuoksi enää voimakkaita, mahdollisesti pahoinvointia aiheuttavia, vaan lievempiä. Ainoastaan päätä jomotti, muuten muistelisin olleeni kivuton. Mahassa oli kylläkin hyvin tukala tunne turvotuksen ja ilman vuoksi, ja se jatkui monta päivää. Illalla kävin hoitajien avustamana vessassa, itsekseen ei saanut vielä liikkua. Kihtikipuni oli onneksi säikähtänyt ja jäänyt leikkaussaliin. Pysyköön siellä.

Torstaina tarkistettiin verenpaine, lämpö ja hb. Pientä kuumeilua oli, vaihteli 37-37.5. Lämpöä ja masun turvotusta lukuunottamatta vointi oli hyvä. Pahoinvointia tai kipua ei ollut. Koetin käveleskellä mahdollisimman paljon, mutta enimmäkseen tietty tuijotin telkkua. Lukeminen ei jaksanut oikein kiinnostaa.

Velliä söin ekalla aterialla n 10 teelusikallista. Kahvia kokeilin, mutta se ei maistunut, niin jätin juomatta.  Se oli virhe! Päänsäärkyni nimittäin vain yltyi ja yltyi. Viimein seuraavana yönä tajusin, että addiktiohan se siellä vaatii kofeiinia. Yökkö ystävällisesti keitteli kupin kahvia, ja olo parani heti.

Kirurgi kävi usein tarkistamassa vointia, samoin hoitajat. Jumppari ja RT pitivät omat juttutuokionsa. RT korosti ensimmäisen vaiheen ruokavalion merkitystä. Ekalla viikolla kaiken ruuan pitäisi mennä pillistä läpi. Siis todellakin nestemäistä ravintoa. Ja sitten vasta soseita toiselta viikolta alkaen. Let's be careful out there!

Pääsin kotiin perjantaina puolilta päivin. Hyvinvoivana ja tyytyväisenä.  

Apteekista hain suositellut kipulääkkeet, pahoivointilääkkeen, napapiikit sekä RT:n suosittelemaa proteiinijuomaa (Nurtidrink Compact Protein 1,25 dl). Koko purkillista ei kärsi sitä ainakaan vielä juoda, tai alkaa tulla huono olo.  

Muuten ei ole tullut vielä mitään ongelmia. Koira katselee pettyneenä, kun makoilen sohvalla; se ei saa minusta lenkkikaveria vielä pariin viikkoon. Samoin autoilua pitäisi välttää siihen saakka, että leikkauksesta tulee kuluneeksi viikko. Täällä on nyt lapsityövoimalla kysyntää!

Tänään juhlin kakskymppisiä, eli yhteensä painoa on kadonnut keväästä alkaen 20 kg.  

Minulta voi kysyä lisää, myös yksityisviestillä.

Kiitos leikkaustarinastasi. Kiva oli lukea. Ja todellakin mielenkiintoista näin muutaman viikon päästä leikkaukseen menevälle! Ensimmäinen viikko eneä takana ja kolme edessä. Iha kivasti on mennyt

Hyvä, hyvä Tainuska! Sinnillä vaan loppuun asti. Leikkausaika saattaa lyhentyä, jos masu on kutistunut sopivasti. Ja helpompi sitten jatkaakin leikkauksen jälkeen, kun on muutama kilo vähemmän taisteltavana.

Onnea laikkauksesta! Mä muistan, kun kipuja oli leikkauksen jälkeen, niin ajattelin:"mitä mä olen mennyt tekemään". Kai sitä pelkäsi, että kivut jää =) Mutta kun pikkuhiljaa olo parani, eipä tuo ajatus palannut mieleen. Nyt on 2kk leikkauksesta ja 15 kg lähtenyt leikkauspainosta ja päästy kaksinumeroiseen lukuun ja liikunta on tullut mukaan elämään taas ja ruokailutkin sujuu. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen =) Ja täältä aina vauhtia hakemaan, jos alkaa homma tökkiä =)

Hieno tulos, Apila! Jokos sinä olet käynyt jälkitarkastuksessa?

Jo kävin tarkistuksessa ja kaikki ok. Nyt sitten vaan jatketaan ja vitamiinitkin vasta jälkitarkastuksen jälkeen sai ottaa käyttöön, jota ihmettelin, kun useassa paikassa niitä aletaan napsia heti. No, ainakaan mulla ei vielä oo ollut sellaista, että voisin arvojen ajatella olevan huonosti. Labrat otettiin myös jälkitarkastukseen ja ne oli ihan ok. Päivällä olo on tosi energinen, mutta illalla väsähdän jo klo 11 kun ennen aina on jaksanut valvoa 12-01. No, ehkä tuli parannus entiseen=) Painonpudotus tekee kyll liikkumisen mukavaksi. Ei puuskututa ihan joka käänteessä enää.

Saman ohjeen sain: vasta noin 6 vkon jälkeen alkaa vitamiinien popsinta.

Olipa mukava lukea leikkauskertomustasi ja kuulla sinun voivan hyvin tuplanainen. Minkäs nimen sitten keksit kun et olekaan enää tupla? Nyt vaan mukavaa oloa, niin elimistöön tulee voimia.
Kaikkea hyvää ja kirjoitellaan....

Viikko kulunut leikkauksesta. Tänään saan jo ajaa autoa.

Vointi on edelleen hyvä. 

Eilen nukuin päiväunet, kun tuli aamusta touhuttua kai liikaa, mutta muuten on olo virkeänsorttinen. Haavat näyttävät - no parempi kun en kerro enempää, mutta kaipa ne ovat sen näköiset kuin pitääkin. Napapiikin pistämiseen en meinaa tottua, ikävää hommaa.

Vaaka näytti tänään pudotusta leikkausaamuun -4 kg. Aika paljon. Olen syönyt ja juonut Rt:n ohjeen mukaan. Hyvin uppoaa. Proteiineja en meinaa kuitenkaan saada ihan riittävästi, koska en ole vielä päässyt ostamaan prot.jauhetta. Täydennysravintojuomilla saa kirittyä sekä lisää proteiineja että kaloreita (330 kcal/per 1,25dl pullo!)  mutta koko kerta-annos työntää lievää dumpingia, niin pitää hörppiä sitä varovasti. Ne myös tyhjentävät lompakon, koska yhden putelin hinta on 3 euron tienoilla.

Vaaleasta leivästä unelmoin eniten (rapeakuorinen maalaisleipä tai patonki ja voita, aaaah!). Eipä ihme, koska höttöhiilareilla olen pääosan liikakiloista tienannutkin. Lähes koko kesän jo vieroitin itseäni pullaleivistä, mutta niin vaan iskee himot takaisin.

Ajatustyö on tämän viikon aikana liikuskellut aika paljon tulevaisuuden painonhallinnassa. Pystynkö pitämään pudotetut kilot poissa. Henkinen työmaa tulee olemaan kova.

Mietin myös, mikä on todellinen tavoitteeni. Tickeriin olen merkinnyt bmi25 eli n 65 kg:painon. Onko se realistinen? Olen painanut sen verran viimeksi n 11-vuotiaana. Vaiko järkevämpi tavoitella n 75 kg:n painoa? Se olisi lievän lihavuuden bmi-alueella. Muutaman kerran olen aikuisiälläni painanut 75 kg, kiitos Painonvartijoiden, mutta nousukiito ylöspäin on aina ollut nopeaa. Tuolloin olen syyttänyt itseäni siitä, etten päässyt "ihannepainoon", ja siksi paino alkoi nousta. Eihän se siksi noussut.

Hienosti menee, mukava kuulla. PAinotavoitteen asetet tietysti itse, mutta eikös 75 jo kuullostaisi aika hienolta. Itse olen ajatellut että jos kasilla alkaisi joskus paino olisin tyytyväinen, sen alle kaikki olis ihan ekstraplussaa.
Soittelin aamulla rav.terapeutille ja sinnekin oli mennyt tieto leikkausajasta 2.12. Eli reilu viikko olis ENEn alkuun. Mukavalta tuntuu kun asiat nyt nopeasti etenee verrattuna talven ja kevään aika pitkiin odotusaikoihin.

Syöminen on kuulkaas tärkeää!

Pakko vaan uskoa kokeneempien opetusta siitä, että liian alhaisella energiatasolla painonlasku alkaa hidastella. Henkilökohtainen 11päivän opintojakso tästä aiheesta on nyt suoritettu.

Pääsin tänään pitkästä aikaa päivittämään painotickeriä (yht.-25 kg, leikkauspäivästä 7,4kg). Melkein kahden viikon ajan puntarilukemat ovat nykineet  sinne tänne, jopa kilon plussankin tempaisin yhtenä päivänä. Alkoi tulla jo tuskanhiki! Epäusko, itseinho, pettymys ja pelko, nuo ikilaihduttajan ikiystävät, ehtivät jo kiivetä olalle ilkkumaan. Tässähän ei lohduta ollenkaan kokonaispudotuksen jakaminen viikoille tms., koska tunnehirviöiden kanssa keskustellessa järkipuhe ei aina tule kuulluksi.

Onneksi täältä viestiketjuista löytyi lohdutukseksi vastaavia kertomuksia noin kahden viikon kohdalla iskeneestä takapotkusta.  Ja vielä suuremmaksi onneksi konkarit tiesivät lääkkeen tähän vaivaan: syö lisää!

Nostin kalorimäärän 800:sta tuhanteen. Vointi on parempi ja virkeämpi. Proteiinitavoite tulee helpommin täyteen. Ja näköjään tämä kaloritaso toimii painonpudotukselle tällä hetkellä paremmin. Varmaan jonkin ajan päästä kaloritavoite on 1000-1500 välillä, mutta odottelen rt:n ekaa seurantatapaamista sen määrittelemiseksi.

Kärsivällisyys ja luottamus, olisiko kenelläkään lähettää ylimääräisiään postipakettina?

Tervehdys, kuinkas menee? Sullahan jo leikkuusta joku aika, oletko ollut tyytyväinen?
Mulla enää kolme yötä ja sitten lähtö...jännittää vähän, mutta ei ollenkaan pelota.
Sokeritonta glögiä tässä lipittelen. Huomenna vielä töihin, sitten seuraavan kerran jouluaattona.

Hengessä ollaan mukana, Unelma-päivääsi odottelemassa. Jännittäminen kuuluu asiaan. Ja pianhan se on jo ohitse. Onnea kovasti paljon matkaan. 

Minulla arki alkaa sujua. Kipuja tms. ei ole (kihtiä lukuun ottamatta!). Nälän tunne ei ole minulta  hävinnyt, eli joudun tarkkaan kontrolloimaan syömiseni. En ole kokeillut, paljonko mahaan mahtuisi, pidän annokset max  2 desissä.

Kokonaispudotus on ilahduttavasti jo 27 kg. Nyt taas on jumittanut vähän yli viikon, gramalleen sama paino joka aamu! Uskoa koetellaan. Mutta jonakin päivänä se taas tästä nytkähtää. Pakkohan sen on pudota! Ensi viikolla on kontrolli, ja huomenna käyn verikokeissa kontrollia varten. Olisi ollut ihana päästä 30 kg pudotukseen kontrolliin mennessä, mutta eipä tule onnistumaan. Mutta ei kai tässä niin kiire saisi olla... Mukavasti tulee jo palautetta "kutistumisesta".