Tuplanainen tahtoo puoliintua

134 kg. Tuplanainen, tai melkein triplakin.  

Tarinani on kopio teidän palstalaisten laihdutuskertomuksista: ainakin 160 kilon verran olen 46 vuoden  aikana jojoilut. 

Vuosiin en ole enää uskonut, että ihrani alta voisi kuoriutua normaalikokoinen ihminen. Nyt arasti uskallan sitä toivoa.

Eilen tapasin kirurgin, joka puhui asiallisesti ja vakuuttavasti siitä, että edessäni on elämäni viimeinen dieetti.

Olen hakeutumassa leikkaukseen Ouluun Terveystalolle. Jos vakuutusyhtiön maksusitoumus saadaan, pääsen leikkaukseen jo syys-lokakuussa. Ja jos ei maksulupaa tule, edessä on piiitkä jonotus monen kohtalotoverin kera julkisen terveydenhuollon eri portaissa. Se ajatus tuntuu raskaalta, mutta moni on senkin prässin kestänyt - varmaan minäkin. 

Rahalla saa ihmismäisempää kohtelua, sen johtopäätöksen voi kai tämän sivuston tarinoista tehdä. Varmaankin pitkä jonotusaika leikkauksiin mittaa motivaatiota ja valmistaa elämänmuutoksekseen, mutta jotenkin suuhun tulee myös karvasta sivumakua: pompotellaanko meitä heikon itsetunnon läskiläjiä suomalaisessa järjestelmässä vähän turhankin huolella, asiantuntijalta toiselle?
 
Pelkään leikkausta perkeleesti. Melkein yhtä paljon pelottaa, että joutuisin elämään vielä vuosikausia tässä ruhossani.

Tsemppiä sulle taipaleelle!

Sen verran pitää korjata, että saa sitä ihmismäistä kohtelua, vaikkei rahaa olisikaan. Mulla ainakin toimi julkisella puolella kaikki paremmin kuin hyvin! Melkein päivälleen puoli vuotta meni työterveyslääkärin lähetteestä siihen, että olin leikkuupöydällä. Ja kertaakaan en tuon välin aikana saanut epäinhimillistä kohtelua, enkä ole saanut sen jälkeenkään.
Paino on pudonnut bmi 47 -> 25 ja roikkoleikkauskin tehtiin parisen viikkoa sitten. Kaikki on oikeasti sujunut aivan ihanteellisesti koko prosessin ajan. Ja nyt koen itse, että prosessi alkaa nyt olla lopussa. Lopputulokseen enemmän kuin tyytyväisenä

Moi

Itse olen julkiselta puolelta menossa leikkaukseen. Rumban olen aloittanut  maaliskuussa 2012 käymällä omalääkärillä, joka laittoi ensimmäisen lähetteen K-S Keskussairaalaan. Sieltä ravitsemusterapeutin, sydänlääkärin (sivuääni ja suurentunut sydän mulla, ei muuten tätä käyntiä) ja sis.tautilääkärin kautta tie vei viimein tänä vuonna huhtikuussa 1. käyntiin Lahdessa. Lahdessa tapasin kirurgin sekä anestesialääkärin ja jäin odottelemaan leikkausaikaa. Syksylle luvattiin aika, arviolta syys- lokakuulle. Iso oli yllätys, kun keskussairaalata tuli torstaina 20.6. postia, jossa oli kutsu verikokeisiin. Verikokeet otettaisiin, koska olen saanut leikkausajan 12.8.2013 Lahteen! :DNo ensi viikolla varaan nyt sitten ajat näihin kokeisiin ja kamala loppurutistus painon pudotukseen alkaa, mm. heinäkuussa alkavalla ene-dietillä. Matka on ollut pitkä, mutta odottamisen arvoinen. Kaikilta tapaamiltani lääkäreiltä ja hoitajilta olen saanut todella hyvää kohtelua sekä tarvittavaa tietoa. En voi valittaa mistään. Minkäänlaista pompottelua en ole havainnut. Kaikki testit, lääkärit ja hoitajat joita olen matkalla tavannut, ovat olleet tarpeellisia tutkimuksia tms., jotta leikkaus olisi minulle mahdollisimman turvallinen.  
Mutta voimia sulle koitokseen! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja saat vakuutusyhtiön maksamaan leikkauksen.
T:Miia

Heips naiset! Täällä olen samassa tilanteessa. Tätä leikkausta olen miettinyt varmaan kolmisen vuotta. Ystävättärelleni tehtiin julkisella puolella leikkaus ja painoa on tippunut n. 55 kg ja normaalipainossa on nykyisin. Myös se on antanut potkua leikkukseen pyrkimiselle. Kun ikää on 46 ja jojoilua on ollu viimeiset 25 vuotta, niin leikkaus tuntui viimeiselle pelastavalle oljenkorrelle. Koska en uskonut, että pääsisin julkiselta puolelta leikkaukseen nopeasti (ei liitännäissairauksia, bmi 40) varasin ajan Terveystalosta.

Kesäkuussa tapasin ravintoterapeutin ja kirurgin ja ennen juhannusta sain leikkausajan, joka on 19.8. Nyt alkaa eneily ja jännittää tosi paljon. Mutta positiivisesti jännittää. Toivotan tsemppiä teille molemmille =)

Kiitos kommenteista!
Kiva, että Laihduttava,  Miia ja Apila, olette linjoilla näin juhannuksenakin.

Mukavaa kuulla, että julkisella puolellakin asia voi edetä rapsakasti ja asiallisesti.  Minulla taitaa olla turhia pelkoja.

Varmastikin jokainen ammattilainen tekee työnsä hienosti niin julkisessa kuin yksityisessä terveydenhuollossa. Itseäni tuo mahdollinen odotteluaika vain kauhistuttaa kovin. Tuntuu siltä, etten juuri nyt jaksaisi puolustella leikkaustarvettani kovin monelle eri henkilölle...mutta erityisen kiva kuulla,  että Miia sinä koet meidän Keski-Suomen kuvion toimivaksi.

Onnea Miia ja Apila leikkausajasta! Mahtavaa!  Voimia eneilyyn. Mitä luulette, auttaako teitä ajatus siitä, että on viimeinen "dieetti"?

Laihduttavan tulos on upea! Onnistumistarinat antavat uskoa tulevaan. Olen myös katsellut netistä jenkkien ennen-jälkeen-valokuvia. Käsittämättömiä, liikuttavia muutoksia.

Juuri tänään nilkkani ovat turvoksissa ja tosi kipeät. Jalkavaivat ovat ilmestyneet riesakseni tänä vuonna. Muutosta tarvitsen todella!

Just se tieto, että se on viimeinen dieetti, antaa uskomattomasti voimia. Vaikka tietääkin, että leikkauksen jälkeen alkaa uusi elämäntapa, niin silti tämä viimeinen eneilypuristus tuntuu ajatuksena helpolle. Ei se mitään helppoa tule olemaan=).

Mutta niin on ajatukset jo leikkauksessa ja sen jälkeisessä ajassa, että ihan kuin olisi lottovoiton saanut. Niin kypsä olen jo  kaikkeen ylipainoon liittyvään. Aina isoneviiin vaatteisiin, jatkuvaan väsymiseen jne. Tuntuu, että leikkaus tuo niin paljon apua, että pysyttely ruodussa on helpompaa kun muistelee niitä lukuisia dietteja repsahduksineen ja jojoiluineen.

Tuplanaiselle kiitos. :)Vielä haluaisin sanoa, että en ole joutunut kertaakaan puolustelemaan tai kertomaan miksi haluan leikkaukseen. Omalääkäri laittoin lähetteen, kun oli ensin kertonut mistä on kyse ja ymmärsinkö mihin sitoudun jos leikataan. Keskussairaalassa kysyttiin kerran, sitoudunko elämänmuutokseen leikkauksen jälkeen, toisin sanoen haluttiin tietää riittääkö motiivi elämänmuutokseen leikkauksen jälkeen. Tilastot Ruotsista osoittivat että 2/3 leikatuista oli lihonnut pitkällä aikavälillä uudestaan, koska ei ollut enää noudattanut terveitä elämäntapoja. En siis kokenut, että missään vaiheessa olisin joutunut leikkausta mitenkään puolustelemaan. Itsellä ei ole mitään lisäsairauksia, ainoastaan tuo (ainakin tällä hetkellä) vaaraton sivuääni sydämessä ja sen suurentunut koko.
Tämä ns. viimeinen dietti kyllä motivoi ihan eri tavalla nyt kun tietää tuon leikkausajan. Enellähän on tarkoitus saada maksa mahdollisimman pieneksi, jotta leikkaus on edes mahdollinen. Vähän pelottaa se, että mitä jos teenkin kaiken oikein ja leikkauspöydällä joutuvatkin jättämään homman kesken. Tämänkin motivoi ainakin minun kohdallani vielä enemmän.

Kai oma perusvirhe on se, että etten oo sellainen, joka kiinnittäis omaan itseensä ja hyvinvointiinsa  ensin huomiota. Aina on ekana joku muu. Jos sen asian pystyisi tekemään, niin ehkä nyt ei olisi siinä tilanteessa kuin  nyt on.
Nuo Ruotsin tutkimukset osoittavat ehkä sen, että ei tämä leikkaus mikään taikakeino ole vaan että täytyy siitä huolimatta enemmän kiinnittää itseensä huomiota ja terveellisiin elämäntapoihin. Tähän tarvitseekin mielestäni muistutusta ja tukea paljonkin jatkossa.  Ja siks tää foorumi on hyvä juttu.

Ruotsin lukema takaisinlihojista tuntuu tosi suurelta. Lihomispettymyksiä on jojoillessa ehtinyt tulla todella monia. Uutta epäonnistumista ei tohdi oikein edes ajatella...

Oma vastuuhan tässä on löydettävä, vaikkakin lääketieteen tukemana. Minulla ruoka on ollut lohtuna, coping-strategiana lähes koko ikäni. Iso haaste -varmaan yhdessä psykologin kanssa -on etsiä jokin korvaavakeino poistaa ahdistusta ja täyttää tyhjyyden tunnetta. En usko, että se voisi minulla olla liikunta. Mutta kukapa tietää, ehkä vähän keventyneenä tekee mieli lenkillekin.

Muutamia vuosia sitten Reductiliä käyttäessäni sain nauttia "normaalista" suhteesta ruokaan.  Haikailin pitkään Reductilin perään, ja harkitsin jopa tilaavani sitä netistä (järki voitti, onneksi). Nyt kirurgi kertoi, ettei kannata sen perään itkeä: tulokset eivät olleet pitkäkestoisia.

Apila, leikkaako sinutkin ehkä Heikkinen? Hän näyttäisi olevan sekä Oulun että Helsingin Terveystalon tiimeissä.

Hei!
Heikkinen mut haastatteli, mutta vielä ei ollut varmaa, onko se hän vai joku norjalainen kirurgi. Jos se on norjalainen, niin ymmärsin, ett Heikkinen olisi avustamassa.

Ei varmaan kannata miettiä mahdollisia tulevia "pettymyksiä" etukäteen. Otetaan niistä sitten niskalenkki, jos niitä tulee. Kun mennään ohjeiden mukaan, niin hyvä tulee. Siihen uskotaan! Huomenna alkaa eneily!

Hyvä, tuo on reipas asenne!
Onnea eneilyllesi, Apila:)
Minä sain heinäkuun kotiläksyksi pitää painon nykyisessä. elokuussa sitten alkaisi (ehkä, jos siis vakuutus on ok) pitkähkö ene-dieetti, koska keskivartaloani kiertää huomattavan tukeva hakkapelliittarengas.

Pakko tässä on yrittää olla reipas =) Tuntuu kuitenkin niin ihanalta, kun on jotain uutta ja positiivista tapahtumassa omassa elämässä. Vaikka siihen liittyy jotain menetyksiäkin. Kyllä itsekin tunnistan itsestäni tunnesyömisen ja sen tilalle on sitten löydettävä jotakin muuta. 

Toivotaan, ett vakuutus kattaa ja jos ei niin sitten vaan julkiselle jonoon. Ja julkinenkin on toiminut hienosti, kun näitä kertomuksia on lukenut. Vähän pidempään siellä menee kuin yksityisellä, mutta toisaalta se on hyvä, että jää aikaa miettiä, mihin on lähtemässä mukaan.

Näin se varmaan on, että molemmissa etenemistavoissa on puolensa. Olen viime viikkoina lukenut monia viestiketjuja täällä, ja joillakin reitti leikkaukseen näyttää parinkin vuoden mittaiselta. Se on kyllä pitkä aika! Omalle kohdalle ajateltuna suorastaan sietämätön. Minähän olenkin hötkyilijäluonne

Minulle leikkausta ehdotti päivystyslääkäri ohimennen,  kun kävin hakemassa helpotusta flunssan hengitysoireisiin huhtikuussa. Olin leikkauksesta joskus lukenut, ja vielä 3 v sitten edellisellä (Reductil-avusteisella) laihiskerrallani pidin leikkausta liian suurena riskinä.

Mutta nyt tuntui siltä kuin olisi saanut otsalampun syttymään tunnelissa.

Joo, kun on jojoillut koko elämänsä, niin nyt tuntuu siltä, että nopeasti eteenpäin leikkauksen kanssa. Jotkut on päässeet julkiselta nopeastikin. Mä tuskin pääsisin. Siks menin yksityiselle. Vaikka leikkaus maksaa, niin olenhan maksanut elämäni aikana niin monet painonvartijamaksut ja keitot ja pillerit ja kyll mä oon sitä mieltä, että olen tämän leikkauksen ansainnut. Haluan voida hyvin. Ja nämä kertomukset on niin rohkaisevia.

Jotenkin tuntuu siltä, että vähän tätä leikkausta vieläkään suositellaan vaan enemmän menee niin, että itse täytyy olla ehdottamassa ja viemässä eteenpäin. Sulla sattui hyvä flunssalääkäri =) Joskus isot asiat tapahtuu vähän  niin kuin vahingossa =) Nyt vaan asiassa eteenpäin! Tuskin me tätä kadutaan =)

Myönnän ajatelleeni ensin kirpeitä ajatuksia lääkäristä, joka puuttui painooni melko suorasukaisesti. Tunsin silloin, että hän mittaili minua silmillään jotenkin inhotenkin. Mutta pakkohan tässä on olla herättäjälle kiitollinen.

Olen toistaiseksi kertonut mahdollisesta leikkauksesat aivan lähimmille ihmisilleni. Kaikkien ihanimman kannustuksen olen saanut iäkkäältä äidiltäni: "terveys on tärkeintä, kannattaa yrittää kaikki mahdolliset keinot".

Elämä on ihmisen parasta aikaa, sanoo Mattikin.

Luulisi, että ajanmittaan ruokalaskussakin tulee säästöä. Vaatekaupan lasku on taatusti pienempi.

Terve Tuplanainen!
Samoin minä ensin loukkaannuin lääkäriin, joka suorasukaisesti ilmoitti minulle, että HÄN LAITTAA minut lihavuusleikkausjonoon! Kääk, aika helppo oli minun saada asiaa eteenpäin, kun itse lääkäri otti asian puheeksi. Mutta "pölyn hälvennettyä" ylpeyteni kolauksesta olen ollut vain ylen tyytyväinen tuon lääkärin toimeliaisuudesta!!! Vaatekauppaan minulla ei mennyt rahaa ensimmäiseen vuoteen, koska otin ensin käyttöön kaikki "sitten kun-vaatteeni". Sen jälkeen kun nekin jäi isoiksi, vaatekaupan lasku on kyllä on suurempi,  mutta ihan älyttömän mielelläni ostan normaalikokoisia vaatteita. Ja paljon olen käyttänyt kirpputoreja hyväksi, koska nykyään vaatteillani on tapana SUURENTUA nopeasti kaapissani! Ennen ne pienentyivät! Laitan nykyään aika nopeasti vaatteet uudelleen kiertoon. Oikein hyvää leikkuupolkua sinullekin ja hyvää kesää!!!

Joo, kyllä tästä hyvä tulee! Tähän asti on päästy eikä nyt enää luovuteta. Kyllä ihan kivasti saa puhtia juuri tuosta leikkauspäivän tiedosta. Odotan itse innolla leikkauksen jälkeistä aikaa, kun vaatteet rupeavat käymään isoiksi. :DTietysti pieni pelko on tuota leikkausta ajatellen, koska minua ei ole aikaisemmin leikattu.
Yhdessä toisiamme tukien tästä selviämme! Kiitos nyt jo tässä vaiheessa kaikille teille ja jatketaan samaan hyvään malliin.

Postia Terveystalolta:rt-tapaaminen ja gastroskopia  varattu 15.8. Näin siis mennään, jos vakuutusyhtiön puolto tulee. Kauankohan sitä oikein odotellaan, kysyy nimerkki malttamaton, ja koettaa muistuttaa itseään, että vasta viikko sitten lähti pyyntö.

No, JOS  ja JOS, niin kokolailla tuosta elokuun puolivälistä alkaisi peräti 6-8 vko Ened. Lääkärisedän lasersilmä näki vaatteidenkin läpi, että keskivartalossani on liikaa rasvaista tavaraa tähystimien tiellä.

Parit seminaarit ja laivareissukin osuisi eneilyjaksolle. Siinäpä haastetta. Olen valmis vaikka peruuttamaan reissuja, jotta olisin mahdollisimmna hyvässä kunnossa leikkauspäivänä. Syöminen varmaan järjestyy, mutta juomattomuus voi herättää porukassa hämminkiä. 

Kerrot jo matkalle lähtiessä, että valitettavasti minulla on sellainen antibioottikuuri päällä, jonka aikana ei saa nauttia yhtään alkoholia...

Tuplanainen, tuo antibioottikuurihan on hyvä tekosyy! Mulla leikkauspäivä 12.8. ja ene alkaa minulla 8.7. keskivartalossa minullakin on eniten sitä rasvaa. Kilomäräisesti lääkäri oli laittanut, että 12kg pitäisi ennen leikkausta vielä saada pois. No, kun tein sen alkuperäisen 2 viikon ene-dietti jakson sain puristettua 7 kg pois, nyt olisi aikaa 5 viikoa, joten enköhän saa ainakin tuon 12 kg poistettua. Olen jo nyt keventänyt ruokavaliota. Paljon salaattia ja vähentänyt perunan ja viljojen määrää. Sokerista olen luopunut jo reilu vuosi sitten.

Itselle tuo ene-dietti lyö haastetta hiukan enemmän eteen, kun en pysty noita laihdutus tuotteita (Nutrilet yms.) käyttämään ollenkaan, minulla on todella paha laktoosi-intoleranssi enkä pysty edes laktoosittomia tuotteita käyttämään. Minä enenilen siis tavallisilla ruoka-aineilla. :/ Nyt kun ene aika on noin pitkä, meinasin kokeilla, josko pystyisin vaikka yhden aterian päivässä korvaamaan jollakin laihdutustuotteella. Olisihan se helpompaa kuin muutamasta sallitusta aineesta keksiä joka päivälle 5 ateriaa ja punnita määriä...

Kiitos hyvästä vinkistä! Kokeilen ehkä tuota valkoista valhetta.

Miia, tsemppiä tavoitteesi kanssa. Ei ole ihan yksinkertaista tuo ruoka-aine-ene, varmaankaan. Mutta sinulla näytää olevan määrätietoinen ote päällä. Hiilarikoukusta taidat olla jo kokonaan irti?

Kyllä 8 viikkoa pelkkää pirtelöäkin hieman hirvittää. Toisaalta minulle voi olla helpompi tehdä raja oikean ja väärän syömisen välillä, kun tietää, että apetta saa ottaa vain pussista.

Luulen, että melkoiseksi voitajaksi itsensä tuntee jo, kun ( jos) tämän enen selvittää ilman repsahduksia. Hyvä testi kyvystä hallita syömistä jatkossa.

Oulussa on tällä hetkellä hyvä tilanne eli jono ei ole pitkä = hoitotakuun puitteissa pääsee leikkaukseen eli 6kk sisällä. Minulla lähti lähete 9.4 ja 12.4 OYS oli postittanut ensimmäisen käynti ajan heille joka oli 12.6. Lähete lähti kirurgille ja ravitsemusterapeutin tapaan elokuussa. Leikkauspöydällä arvion mukaan 4-6kk kuluessa.

Viime syksynä vielä sanottiin että jono on 1,5- 2 vuotta, mutta jonoa kumottiin kiinni leikkaamalla viikonloppuisin ja iltaisinkin. Ystäväni jonka piti joutua odottamaan pari vuotta pääsi leikkaukseen nyt vuodessa. Ja nyt tosiaan jonoa ei juurikaan ole.

Minä olin valvotusti enellä 11 viikkoa keväällä. Ensimmäinen päivä oli vaikea ja ajattelin etten kestää enää seuraavaa. Niin vaan pystyin olemaan kuitenkin tuon ajan ja olisin ollut kauemminkin, mutta alkoi tulemaan rytmihäiriöitä, pulssi laski alle 40 ja hiuksia lähti paljon. 27 kiloa lähti tuossa välissä. Tsemppiä matkaan Tuplanainen

Tuplanainen, kiitos ja samoin, tsemppiä sinullekkin! Ehkä pääsemme tavoitteeseen toisiamme kannustaen?
Hiilarikoukusta en ole ihan vielä kokonaan päässyt. Rakastan täysvilja pastaa ja hyvää leipää! Vehnää olen vältellyt jo useamman vuoden ja ruisleipä onkin se pääasiallinen valinta tai riisikakut. Enessä juuri pastan, leivän ja tuoreiden hedelmien/marjojen puute iskee pahiten hermoon. Täytyy vain ajatella heikkoina hetkinä tulevaa leikkausta ja sen tuomia hyviä puolia. Onneksi minulla on läheisiä, jotka tukevat. He tulevat myös tarvittaessa potkimaan pepalle, jos siltä näyttää. Positiivisin mielin ainakin nyt menen eteenpäin kohti eneä...

Minä söin päivittäin paljon karkkia, suklaata ja leipää. Ensimmäisenä päivänä tuntui että en ikinä selviä toista päivää. Oli nälkä ja ainut mitä mietin oli ruoka. Kun heräsin seuraavana aamuna nälkä oli pois ja sen jälkeen olo helpottui. Loppua kohden söin oikeastaan enää Nutrilett suklaapirtelöä (toki myös kasviksia). Olisin voinut jatkaa pidempäänkin ellei tosiaan muut syyt olisi pakottaneet lopettamaan.

Varmasti tuleva leikkaus auttaa tsemppaamaan ja se kun huomaa kuinka paino putoaa reippaaseen tahtiin enen aikana. Se minutkin sai jatkamaan noin kauan kun huomasi että paino putoaa. Mielitekoha oli parilla ekalla viikolla jonkun verran, mutta kohtuullisen vähän lopulta kuitenkin.