Peppi esittäytyy tsemppiä etsien!

moikka kaikille!

hmm.. mistä sitä aloittaisi... tästä hetkestä vai alusta?

aloitetaan pahemmasta päästä.. :) eli täällä nainen 35 v, pituutta 160 ja painoa jotakuinkin 170 kg. voipi olla enemmänkin, viime kuukausina en ole vaalle uskaltanut astua. murkkuiässä paino alkoi nousta järkkyä tahtia, tosin vuosien jälkeen siihen löydettiin ihan "oikea" syykin eli kilpirauhasen vajaatoiminta. arvot kun olisi pitänyt olla 0.4-4.5 niin mulla oli 38.. ja sellainen toivottomuus jo iskenyt että sama se mitä syön niin lihon kuitenkin. tuli siis syötyä epäterveellisesti. ja paljon.

hoito oli retuperällä ihan omasta syystä, inhosin lääkäreitä ja pelotti se nöyryyttävä asenne minkä aina sai. en siis käynyt lääkärillä, en syönyt lääkkeitä ja paino sen kuin nousi. sairasta, tiedän. raskauksien aikana ( 2 kpl) olen hoitanut itseni hyvin ja paino laskenutkin. mutta mikä siinä on, ettei sen jälkeen ne terveelliset elämäntavat vaan pysy...

vuosien aikana siis painoa tullut lisää ja lisää, aina ihmettelen miten joku ihminen voi painaa näin paljon... kunnes vuoden päästä suunnilleen kaiholla mietin kuinka "vähän" painoinkaan, ja miksi silloin en tehnyt itselleni mitään kun sitä oli senkin verran vähemmän. ja aina sama juttu.. aina enemmän painoa ja toivottomuutta.

monet laihduttavat vähän koko ajan, itse taas olen olen laihduttanut tosi vähän vuosien saatossa. huomaahan sen, että pikemmin olen antanut mennä vaan. tavallaan joo hyväksynyt itseni, mutta sitten en kuitenkaan.. tai ainakin kaipaan niiin paljon kaikkea mitä näissä kiloissa jää vaille. tiedätte varmaan sanomattakin ne kymmenet ja kymmenet asiat.

viime talvena kuvittelin saaneeni itsestäni niskasta kiinni; se ns viimeinen kerta. osallistuin xtravaganza-hommaan, eli pussikeittoja 10 viikkoa. painoa menikin 20 kiloa, olo mielettömän energinen ja onnellinen ja ylpeä itsestäni. sitten tuli takapakkia; jouduin sairaalaan ihan loppumetreillä ns nälkäkrampista. siinä se usko hommaan... lääkäri pauhasi kuurista aika lailla. joten siinä se sitten.. pikku hiljaa tuli kaikki vanhat syömiset takaisin. taas ollaan siinä, että ruoka pyörittää ajatuksia ja tuntuu että se on iso ilo elämässä. kaverin kanssa syömään, lasten kanssa grillaillaan, mennään eväsretkelle... ruokaa, ruokaa, ruokaa.

olin niin varma viime talvena, että tänä alkutalvena voin mennä urheilukaupasta ostamaan toppavaatteet jotka halua.. ja paskan marjat. taas saa tilata elloksen tms suurinta kokoa ja toivoa että mahtuu päälle. jos hyvin käy niin kahdesta väristä voi valita.

tuossa makoilin aamulla.. syötyäni neljä leipää aamupalaksi.. ja mietin itseäni ja elämääni. tämä on leikkaus on ollut aina ajatuksissani ns viimeisenä keinona. hassua, vaikka olenkin aina ollut lihava, niin silti jotenkin on sellainen olo etten minä oikeesti ole tällainen. joskus sitä oikein kauhistuu kun näkee itsensä muiden silmin. tulin googlettamaan leikkauksen, lukemaan vähän ennen soittoa pulssiin.

siis.. olen hiukan lukenut. olkaahan kanssani ajatuksissa, kanssasisaret ja -veljet. nyt soittamaan pulssiin aikaa. :)

Peppi

ja aika pulssiin on 12.8! tästä se alkaa :)

Tervetuloa tänne!! Ihan kuin olisi omasta suusta ollut nuo kirjoitukset... Huh, ihan pelottavaa :)

Onnea lääkäriajasta, siitä se lähtee! Mulla olisi neljä aikaa jo tämän kuun lopussa ja ensi kuussa, jos se siitä lähtisi liikenteeseen.

Pulssista minunkin tieni alkoi, onnea matkaan :)

Tervetuloa mukaan Peppi! Tsemppiä ja jaksamista!!!

Ihana, että olet meidän kanssa vaihtamassa ajatuksiasi. Tsemppiä!

Tsemppiä Pepille!

Olen itsekin vasta tehnyt päätöksen että menen leikkaukseen ja laittanut jo asiota sen suhteen eteenpäin. Vaihdellaan kuulumisia jatkossakin!:-)

Hyva Peppi, vaikein askel on otettu, olet paatoksesi tehnyt ja varannut ajan asiantuntijalta. Tasta lahtien kaikki on paljon helpompaa, toki on paljon tehtavaa ja monenlaista kynnysta ylitetttavana, mutta se paatoksen teko tassa prosessissa ainakin minusta on se vaikein osa.
Toisaalta pelottaa ja toisaalta ei millaan jaksa odottaa sita leikkausta.
Sa olet samoissa kilolukemissa kuin mina olin silloin kun menin ekan kerran kirurgia tapaamaan.
Mulle kirurgi sanoi, etta jos pystyt niin laihduta 10-15 kiloa ennen leikkausta ja jos et pysty niin ei se mitaan. Laihduin karppaamalla 11 kiloa ja leikkaukseen menin sitten 159 kiloisena.
Kaikki meni hyvin ja nyt on painoa pudonnut 54 kiloa kaiken kaikkiaan.
Kun mina olen aina ollut se "toivoton tapaus", ja mulla on koko homma mennyt nainkin hyvin, niin mika ettei menis sullakin.
Onnea matkaan!

Hei te ootte ihania! Kiitos!

Tottakai tuo asia mietityttää monella lailla... summakaan ei ole mikään ihan pieni, mutta kyllä mä sinne pulssiin menen.. mun luonteella pitää jotain tapahtua sitten nopeesti. Nyt tätä itseinhon hetkeä pitää käyttää hyväks. Mähän pidin talvella sen 10 viikon pussijauhekuuri, ja niitä pusseja on vielä tuolla. Aattelin että josko ens viikoks sitten jo vetäis pussikeittoviikon ku näemmä se vaatii sen painonpudotuksen eka. Muutama kilo ehtii sitä ennen lähtee jo valmiiks!

Helka! Kyllä, vaihdellaan ehdottomasti kuulumisia! Kiva tietää että joku muukin on samassa tilanteessa.

Mä en itse asiassa ole kertonut tästä kuin teille, ja olen vähän miettinyt voinko pitääkin sen kertomatta juuri kellekään. Tiedän, että aina monella on suhtautuminen sitä luokkaa, etten tahtois.. enkä niin että pienellä paikkakunnalla toiset alkaa katsomaan että tuo on se joka oli siellä niin.. ja sitten kytätään tulosta. Eikä ole kuviteltua, sen verran julkisessa hommassa ja eron jälkeen kyllä nuo jutut ja juorot sen verran tuntui etten enää jaksaisi tämän osalta olla puheenaiheena.

Tantta! Oli huojentavaa lukea että sinäkin olet ollu samoissa lukemissa ja onnellisesti hurjaa vauhtia pienentymässä. Huisi suoritus!!

Ja te muut... tsemppiä :) Ihanaa kun ootte siellä !

Onnea päätöksestä ,matkaan!!
Pulssi on hyvä paikka, ja hyvät lääkärit !


Onnea ja tsemppiä matkaasi,,!!!

Minä en ole kertonut kuin vanhemmilleni ja miehelleni sekä vanhimmalla lapsellemme. Enkä missään tapauksessa aiokkaan kertoa! Vaikka paikkakunta ei ole pieni, niin en silti halua, että selän takana puhutaan esim. vanhempainiltojen jälkeen tms. Yksi äiti lapsemme koulusta on leikkauksessa käynnyt. Itse ei ole kertonut kuin naapurilleen, joka sitten on kertonut muutamalla äidille koulussa = nyt kaikki tietää.

Julkiset ruokailutilanteetkin menee paljon paremmin kuin kuvittelin. Mieheni ottaa lautaseltani vaivihkaa lapsemme kanssa ekstrat pois, joita en jaksa. He taas puolestaan jättävät santsaamisen väliin eli ei liikaa ruoka kenellekään. Toimii hyvin eikä kukaan ole huomannut mitään useista juhlista ym. huolimatta.

Hei Peppi ja tervetulloo minunkin puolesta=)
Täältä sivustoilta sain itsekkin tukea lähteä tähän leikkaukseen ja minulla leikkaus on jo ensi kuussa hui=) Täytyy pitää kokoontuminen täällä pääkaupungissa kun on toipunut ja jos joku haluaa=)Olisi kiva ottaa ennen kuva mukaan niin näkis mistä kukin on aloittanut;)
tsemppii paljon terv.Heluna

Toi onkin jännä juttu millaisen linjan ottaa leikkauksesta kertomisen kanssa. Mulla on noin 10v vanhempi serkku, joka on ollut jossain laihdutusleikkauksessa reilut 5v sitten ja hän ei ole kertonut asiasta julkisesti ainakaan meille sukulaisille. Toisaalta hassua kun tietää että serkkuni on jossain leikkauksessa käynyt muttei voi kysyäkään kun ei ole asiasta puhunut edes puoliavoimesti. Ymmärrä toki häntä ja kunnioitan hänen päätöstään, leikkaus on iso ja henkilökohtainen asia ja jokainen saa kertoa tai olla kertomatta onko ollut leikkauksessa vai ei.

Tällä hetkellä tuntuu itsestäni että otan oman leikkaukseni suhteen suhteellisen avoimen linjan, jos siis minut leikkaukseen ylipäätään hyväksytään. En aio kailottaa koko maailmalle että minut leikataan/on leikattu, mutta jos joku tulevaisuudessa vaikka kysyy miten olen laihduttanut, aion kertoa asiasta avoimesti. Olen aika "julkisessa" työssä, eli tapaan työssäni valtavasti ihmisiä ja olen suhteellisen paljon esilläkin, eli kyselyitä tulee aivan varmasti leikkauksen jälkeen. Toivon että avoimmuuteni voisi lisätä yleistä hyväksyntää ja rikkoa ennakkoluuloja liittyen leikkaukseen lihavuuden hoitomuotona ja lihavuuteen yleensäkin.

Olen menossa itse leikkaukseen ensi viikolla ja varsinkin tällä viikolla olen lukenut paljon muiden kokemuksia ja miettinyt muutenkin itseäni, elämääni nyt ja leikkauksen jälkeen. Paljon on mietityttänyt myös tuo leikkausasian julkituominen... Tällä hetkellä olen pitänyt matalaa profiilia asian kanssa; ainoastaa perheeni ja muutama läheinen ystävä tietää asiasta. Kovasti haluisin olla mukana raivaamassa pois ennakkoasenteita, mutta ikävän paljon on negatiivista julkisuutta ja asennetta havaittavissa yhteiskunnassamme asian tiimoilta. Eikö riittävä rangaistus ole ollut jo koko iän kestänyt henkinen piina ja rajoittunut elämä (toisilla lisäksi vakavat oheissairaudet). Nyt vielä ollaan kateellisia, jos tällainen mahdollisuus meille ylipainoisille suodaan.

Ihmiset, jotka eivät ole koskaan joutuneet taistella todellisen lihavuuden kanssa, eivät suurelta osin pysty ymmärtämään miten vaikea tilanne on ja miten paljon ponnistuksia jokainen meistä on tehnyt asian korjaamiseksi. Siksi ehkä on vaikea ymmärtää näinkin radikaalia tapaa hoitaa tätä sairautta. Olemme rangaistuksemme jo lusineet ja leikkaus on meille uusi mahdollisuus, upea sellainen!

Onneksi te olette kuitenkin täällä jakamassa ajatuksia, te ainakin ymmärrätte mistä on kyse Ü
Tsemppiä Pepille ja muille taivaltaan aloitteleville ja jo matkalla olevillekin!

Tällaisia ajatuksia kun leikkaukseen aikaa 3,5 vuorokautta Ü

Julkisuus käsittelee näitä leikkauksia kauneusleikkauksina liian usein. Siksi jotkut terveysterroristit vaativat näitä kokonaan pois julkiselta puolelta.
Keuhkosyöpääkin hoidetaan leikkaamalla...

Jotkut ei vaan ymmärrä tätä vuosien taakkaa kehossa. Kuvittelevat, että me huvikseen ja kauneuden vuoksi tämä tehdään...itse mietin niitä roikkuvia ihopusseja käsivarsissa ja mahassa, reisissä...rinnat muuttuu rukkasiksi...
tästä on kauneusleikkaus kaukana, kun on viisikymppinen. Takuulla ei keho muokkaudu mitenkään timmiin kuntoon ja iho vetäydy laihtumisen myötä...
VAAN SILTI - terveys ja hyvinvointi on olennaisia juttuja tässä.
Näin sen ajattelen.

Paloma kirjoitti ihan asiaa, ei minakaan leikattavaksi mennyt kauneuden takia. Kylla ne korkeat verenpaine - ja kolesterolilukemat ja kaikenlaiset nivelsaryt ynna hengenahdistukset olivat se syy.
Ja nyt jo mua katsoo kokovartalopeilista kokoelma ryppyista ja tosi rumaa nahkaa! Ei siina kauneudesta voi puhua.
Mutta jos kaikki menee hyvin, niin vattanahka leikataan, samoin allit. Nama toivottavasti riittaa.
Sitten jos menen viela kasvonkohotukseen, niin se on sitten kauneuden takia. Aika nayttaa.
Sinansa tama leikkaus on "antanut mulle ihan uuden elaman", tama sitaateissa siksi, etta se kuullostaa niin kliseiselta. Mutta on erinomaisen totta.

Hei Peppi!

Onnea hienosta päätöksestäsi tarttua konkreettisesti paino-ongelmaan! Yksityisellä puolella asiat etenevätkin luultavasti rivakasti kohti leikkauspäätöstä!

Sinä olet pieni tyttö verrattuna minuun, kun marssin ensimmäisen kerran toukokuussa ravintoterapeutin luo :). Nyt olen laihdutellut 30 kiloa ja BMI on jo (?) alle 60 (alussa taisi olla 71). Tässä kuussa on labroja ja sydänfilmi, syyskuussa tapaan toisen kerran ravintoterapeutin + lääkärin ensimmäistä kertaa ja silloin arvioidaan onko minulla mahdollisuuksia päästä leikkaukseen. Jonotus täällä Kuopion seudulla kestää kuulema keskimäärin vuoden leikkauspäätöksestä.

Toivon Sinulle sydämen pohjasta onnea ja uhraamasi raha tulee kyllä takaisin monin verroin paremman voinnin muodossa. Kannattaa tosiaan miettiä tarkkaan jo valmiiksi etukäteen, mitä haluaa kenellekin kertoa. Minä ehkä vaan sanoisin uteliaille olleeni vatsan alueen leikkauksessa enkä kertoisi asiasta sen tarkemmin kuin perheelle ja luottoystäville, koska suhtautuminen lihavuusleikkauksiin on usein niin syyllistävää.

Kuules Kanttura.. en minä mikään pieni tyttö ole suhun verrattuna mutta kiitos silti kuitenkin :)

Mä laitoin hakuun tuon BMI:n netissä ja iskin siihen painon ja pituuden.. ja antoi luvuks 69.9. Käski vielä tarkistaa, että laitoinko mä painon oikein :) Eli samoissa suhteissa mennään. Jotenkin lohduttavaa tietää, että jollain voi olla samat "mitat" ja jaksat uskoa projektiin. Itsellä on niin vaikeeta saada se niin.. siis sellainen selkäranka ettei taas anna vaan mennä. Mutta jos sellainen olisi, niin eipä täällä kai oltaiskaan.

Tuossa luin jonkun palstalaisen tekstiä siitä, että pituutta on vajaa 160 ja painaa uskomattomat 120 kiloa ja rapiat päälle. Muistan kyllä itsekin silloin joskus, että se tuntui mahdottomalta tajuta että naisihminen voi painaa niin paljon... mutta hupsista keikkaa siihen on pahimmillaan heitetty vielä yhden ihmisen paino päälle. Itse pidän bileet, jahka siihen asti pääsen.

Kutsun sitten kaikki halukkaat mukaan juhlan kunniaksi :)