Ihmiset tuomitsee

Itse en ole kertonut kuin perheelleni leikkauksesta. 1 ystäväni kävi leikkauksessa ja yhteinen ystävämme mollasi häntä mm. verovaroin väärin käytöstä ja laiskuudesta yms. Itse tietysti häntä puolustin, mutta toisaalta tietämättömiä /tyhmiä ihmisiä ei loputtomasti jaksa sivistää.

Itse koen, että verovaroin tämän leikkauksen olen enemmän kuin ansainnut. Niin paljon on veroja tullut maksettua ja maksan jokaikinen vuosi, että kustannan kyllä oman terveydenhuoltoni sekä monen monen muunkin. Olisi minulla ollut varaa yksityisellekkin mennä, mutta yleisellä puolella jonottelu sopi minulle. Tarvitsin miettimisaikaa.

Läheisin ystäväni, joka kanssa ylipainoinen on iloisesti kommentoinut laihtumistani ja kysellyt mitä olen tehnyt. Olen kertonut alkuvuoden eneilystä ja sen jälkeen olen sanonut vain muuttaneeni ruokailutottumuksiani pikkuhiljaa pienemmiksi annoksiksi ja useampaan syöntikertaan sekä lisänneeni liikuntaa huomattavasti. Sehän on totuus vaikka ei koko totuus.

Toinen ystäväni ei edes kommentoinut painoni putoamista vaikka olemme kirjoitelleet sähköpostia keväälläkin ja hän (tikkulaiha) kertoi saaneensa 5kg vuodessa pois. Itse kerroin saaneeni 15kg kevään aikana. Näimme heti leikkauksen jälkeen ja nyt juuri ennen ulkomaan reissuamme. Kesällä tavatessamme ei se 15-20kg juurikaan vielä näkynyt kuin ehkä kasvoista, mutta nyt olisi luullut 40kg pudotuksen jo näkyvän;) Vaan eipä kommentoinut.

Samaa kommentoimattomuutta olen huomannut mm. sukulaisten suunnalta. Olenkin miettinyt mistä moinen? Tokihan sen kaikki näkee, että olen laihtunut. Ei niin, että kaipaisin päähän taputtelua, mutta ihmettelyä silti herättää. Olenkin päätynyt sille kannalla, että joko ovat kateellisia painonpudotuksestani tai sitten luulevat mun paisuvan takaisin ja sitten eivät tiedä mitä sitten enää sanoa.

Nyt viimeiset 3,5 kg pudotus 2,5 viikossa on läheisteni mukaan tehnyt todella upeaa jälkeä. Ja kieltämättä sen itsekkin näen. Vaatteet, jotka pakkasin reissuun mukaan kuukausi sitten ovat aivan liian suuret. Kävinkin ostamassa uusia vaatteita ja hirvitys sentään kokoa 46-48. Kerkesin ostamaan pari talvitakkia heti alku matkasta ja nekin ovat nyt liian isoja! Onneksi ne saa käyttämättöminä palautettua:)

Onneksi menin leikkaukseen vaikka olin ihan hilkulla jättää väliin. Olen enemmän kuin tyytyväinen, olen ONNELLINEN!

Mulla kävi tässä kesallä sellainen (nykyään entisen) kaverin kanssa, että hänelle kertoessani leikkauksesta.
Hän oli aika tyrmistynyt asiasta, mutta totesi asian olevan hänelle ok. Hän ei siis lähtenyt tuomitsemaan, mutta totesi vaan ettei oma päänsä leikkausta kestäisi koska sen jälkeen pitäisi kieltäytyä hyvästä ruuasta. olin aika tyrmistynyt hänen ajatuksestaan ja selitin hänelle ettei mistään _tarvitse_ kieltäytyä. Syö vaan pienempiä annoksia. Hän oli sitä mieltä ettei siltikään pystyisi operaatioon koska hän nauttii siitä kylläisyyden ja ähkyn tunteesta joka tulee mega-annoksen jälkeen.

No eipä toisaalta ole kumma, että hänenin painonsa lähentelee vaarallista ylipainoa. Surullista, mutta totta. Hän ei näe itseään ylipainoisena vaan syyttää asiasta kiirettä ja diabetestä jota sairastaa.

Toki hän muisti kysyä enkö viitsisi laihduttaa itseäni "normaaleilla" keinoilla.

Diabeteksessä pitää insuliini painoa yllä, se on totta siis pistetty insuliini ja liian korkeat sokerit eli sen se vaikuttaa, vaan oonhan tuota miekin lahtunut tämän vaikeahoitoiseni kanssa. Ja kuullut haukkumista laidasta laitaan ja kehuja. Jos kateelliset ryhtyy panettelemaan tarjoan heti heille verensokeri mittaria ja insuliini kyniäni, sanon että tässä saat kun kerta näitä toivot elämääni ole hyvä voit itse alkaa näyttää mallia miten ne on niin mukavia... Loppuu se haukkuminen helposta tiestä... Onhan kyse omasta sairauden hoidostani, kyllä olen sitä mieltä että jotakin on minullakin "vinksahtanut" kun olen itseni syönyt tähän kuntoon...

Tällä ex-ystävälläni ei ole "vielä" pistettevä insuliini hoitona. Toki tiedän sen vaikuttavan asiaan, mutta ei se silti ihmisestä lihavaa tee mikäli ihminen ei sen anna sitä tehdä.

Frouva syö yhdellä aterialla enemmän kuin miehensä joka tekee raskasta fyysistä työtä, syö lasten jättämät ruuat ja yleensä vielä santsaa :(

Ja miettii miksi mulla on niin hankala elämä, että turvaudun tälläiseen ratkaisuun.

No, ei hänestä enempää. Ei ole tapanani haukkua toisia seläntakana.
Tosin hänestä ei tullut ex-kaveri tämän takia vaan monien sattumien summana.

Joo mutta sinähän teetkin asialle jotain, ei diabeetikon tarvi syödä kyllä enempää kuin muidenkaan perheessä, se on opittua. Ei muuta kuin pyrstö pystyyn sulle on tulossa kohta uusi elämä!!!

moi, silloin kun minä tein päätöksen hakeutua leikkaukseen niin soitin heti äidille ja siskolle ja kerroin asiasta ja kysyin tukevatko he minua siinä, niin oli mukava kuulla että he tukevat minua mutta kun kerroin asiasta isälleni niin hän alkoi arvostelemaan ja käski laihduttaa liikkumalla ja vähemmällä ruualla, ihan kuin en olisi kokeillut kaikkea taivaan ja maan välistä jotta laihtuisin. mutta muuten kaikki joille olen kertonut ovat olleet joko tukemassa tai eivät ole sanoneet mitään asian suhteen.