Ihmiset tuomitsee

Oletteko törmänneet ilmiöön, että ympärillä olevat ihmiset (sukulaiset, ystävät, työkaverit ...) eivät joko ymmärrä syitänne tai pitävät teitä "laiskoina" laihduttajina kertoessanne suunnitelmistanne leikkauksen suhteen?

Minulle on käynyt näin, valitettavasti.

Osa on todennut minun olevan "huono" ihminen koska oikaisen laiduttamisessa tällä tavalla, leikkauksen avulla. Osa on ollut sitä mieltä ettei kannata, itseään voi kiduttaa niiiiiiin monella muullakin tavalla. <- hehän eivät ole leikkauksessa käyneet, kantaneet minun läskejäni, taistelleet syömisten ja muun elämän sovittamisen kanssa.... heidänhän on helppo kertoa mitä minun pitäisi tai ei pitäisi tehdä.

Oletteko pystyneet iloitsemaan ystävienne kanssa, kun olette laihtuneet ja odottaneet leikkausta tai sen jälkeen?

Eräs ystäväni totesi minulle, kun kerroin lähetteestä, että jollei hän kiloistaan "normaalisti" pääse hän sitten kuolee niiden kanssa.
Toinen ystäväni oli vahingoniloinen minun laihtumiseni pysähtyessä. Olen siis laihduttanut n 13 kg viime vuonna.
Äitini oli kuolla häpeästä, kun tajusi minun olevan niin lihava, että olen sopiva kriteereiltä leikattavaksi.

Mihinkä minä tarvitsen enää vihollisia, kun ystäväni ovat tälläisiä?!

Hei 2FatToFly!

Olen tosi pahoillani puolestasi! Kuinka ihmiset voivatkin olla välillä veemäisiä, kun he eivät ymmärrä asiaa. Olen minäkin kuullut joitakin yleisesti ilmaistuja kommentteja sisuksien silpomisesta jne. Mutta nekin johtuvat yleensä siitä, että on luettu joku lehtijuttu ja siitä tehty omat päätelmät.

Olen kertonut asiasta miehelleni, äidilleni, yhdelle sisarelleni, kahdelle ystävälleni ja kahdelle työtoverilleni. Minulle ei vielä kukaan ole uskaltanut tulla sanomaan päin naamaa mitään kielteistä. Työtoverinikin ovat mielestäni vilpittömästi iloinneet painonpudotuksestani nyt ennen leikkausta ja heille aina kerron mitä uutta tällä rintamalla on tapahtunut.

Ei ole onneksi nuin käyny...kuulostaa kamalalta. =(

Mutta sellaiseen olen törmännyt, jonka takia olen huomannut tietoisesti rajoittavani ihmistenilmoilla oleilua...oikeastaan tyhmistä syistä kylläkin. Esimerkkinä voin kertoa, että jokin aika sitten kävin lidlissä ja siinä eteisessä oli mieshenkilö...humalassa kylläkin. Mutta hän katsoi mua päästä varpaisiin ja totesi, että hyi helvetti. Eihän näistä kannattais välittää, mutta kyllä ne silti jäljen jättää...ei voi mitään.

Yritä olla välittämättä nuista. Tottahan se on ettei sellainen voi ymmärtää, joka ei ole tapellut suuren ylipainon kanssa.=)

Olen valitettavasti törmännyt samaan ongelmaan...

Yksi ystäväni ja äitini ovat piikitelleet asiasta. Ovat sanoneet että "meen sieltä mistä aita on matalin" ja että "kyllä sen verran pitää olla itsekuria, että ei syö mitä mieli tekee" yms...

Mua on myös suoraan kielletty menemästä leikkaukseen. Mieheni kielsi, ja äitini oli toinen joka sanoi että missään tapauksessa et mene.
Mutta loppujen lopuksi päätös on vain minun ja aion pitää siitä kiinni.

Olen päättänyt että kerron asioista vain niille ihmisille, jotka ymmärtävät.
Mulla on 2 ystävää jotka ymmärtävät, niiden kanssa asiasta sitten keskustelen.

Onhan se todella harmittavaa että elämän tärkeimmät ihmiset ei ymmärrä, ja niistä ei mulle sitä henkistä tukea ole.

Onneks on tää foorumi, täällä voi ainakin asioista kirjoittaa...

Voimia teille kaikille!

Tämähän on meidän jokaisen oma elämä ja jokainen saa tehdä omalle ruummiilleen mitä haluaa. Elkää missään nimessä piitatko kateellisten puheista vaan eläkää omaa ja onnellista elämää mutta sen sanon ettei kannata liian monelle ainakaan ennen leikkausta kertoa tulevasta toimenpiteestä etteivät pääse pahoittamaan mieltä.

Mä olen muutamalle läheiselle ystävälle asiasta kertonut, samoin vanhempani ja sisarukseni puolisoineen tietävät. Mutta olen kaikkia pyytänyt, etteivät puhu eteenpäin, vaan kerron itse sellaisille joille koen hyväksi asiasta kertoa. Kaikilta olen saanut erittäin positiivisen vastaanoton, ainoastaan mun isä on hiukan kysellyt, että olenko varma. Mutta siunaksensa antoi silti hänkin.

Sen sijaan keskustelupalstoja (tätä lukuunottamatta) en suostu lukemaan. Niissä pahoittaa mielensä ihan joka kerta

Itse olen ollut leikkauksen suhteen hyvinkin avoin. Kerroin siitä lähes kaikille vastaantulijoille, jopa ihan vieraillekin ihmisille joiden kanssa satuin jutuille. Kukaan ei ole minulle sanonut, että tekisin jotain väärää. Monet on olleet kiinnostuneita leikkaustavasta, sairaalassa oloajasta, sairasloman pituudesta yms. ja monilla oli jo ennestään joku tuttu joka oli käynyt leikkausessa. Olen saanut todella paljon tukea, kannustusta ja monet toivottivat leikkauksen lähestyessä enkeleitä ja jotkut jopa sanoivat rukoilleen puolestani. Leikkauksen jälkeen ovat kyselleet vointiani ja joitakin kiinnostaa onko kilot alkaneet tippumaan. No kohta sen jo näkeekin :-) Tietenkin äitiäni, miestäni ja lapsiani myös hiukan pelotti, meneekö kaikki hyvin.

Oma pää on loppujen lopuksi ollut se mikä on kaikkein hanakammin pistänyt vastaan tämän projektin aikana. On täytynyt kerätä rohkeutta ja voittaa pelkonsa sekä luottaa siihen että elämä vielä muuttuu paremmaksi kun leikkauksen myötä kilot karisee, vaikka ihan ok elämää tunsin viettäväni ennen leikkaustakin.

Moikka teille.
Itselläni oli yks työkaveri joka piti mua laiskana kun menin leikkaukseen ja helpoimman tien valitsijana. Tilanne on vaan ollut ihan toinen. Leikkaus oli 1.9.09 ja marraskuussa todettiin ahtautuma ruokatorvessa ja sitä laajennettiin 3 kertaa. Sekä sappikohtaukset. Ja sappirakko leikkaus 9.2.10. Joten tämä ei ole tosiaan helpoin reitti ollut. Nyt tämä ihminen on muuttanut mieltänsä aika paljon mutta kuitenkin pieni epäilys hällä edelleen on. Itse päätin näyttää hälle närhen munat ja laihtua tavoite painooni ja matkaa on enää 8-10 kg riippuen siitä minkä verran haluan painaa.
Tsemppiä matkalle ja älkää antako ihmisten lannistaa.

Mutta mehan tiedetaan jo vanhastaan, etta ensinnakin ihmiset jotka ei ole ylipainoisia, on parhaita asiantuntijoita kaiken lihomista ja laihduttamista koskevan suhteen.
Toinen fakta on se, etta jos kertoo menevansa/menneensa laihdutusleikkaukseen, monien reaktio on just toi, etta "menee sielta missa aita on matalin". Ihan verrattavissa siihen vanhaan vitsiin palokunnasta ja siita palopaallikosta joka tuli liian myohaan palopaikalle ja nahtyaan toisen palokunnan jo sammuttaneen palon, sanoi, etta "vaarin sammutettu". Eli liian helpolla on taas laihdutettu kun on kayty leikattavana. Ja jos viela verovaroilla, niin voi kauhistuksen kanahakki!!!
Lihava on saamaton sohvalla herkkuja syova nahjus, jolle laihddutamisen pitaa olla tuskaa ja karsimysta. Se on sille saamarin laskille ihan oikein!
Nainhan se menee, tassa syita miksi mina en ole monellekaan kertonut olleeni leikkauksessa. Ne harvat, joille olen kertonut, ovat iloinneet kanssani tuloksista.

Mä sain kanssa eilen kerrottua miehelle, että tällaiseen yritän ja ainoa minkä sain vastaukseksi oli että se on vaarallinen leikaus. Jaa, ja hän tietääkin varmaan asiasta. Tänään olisi sitten labraan meno.

Itse en kertonut edes miehelleni hakeutuvani leikkaukseen ennen kuin olin saanut myönteisen vastauksen pääsemisestä. Mieheni suhtautui ihan ymmärtäväisesti, kun selitin ylipainon olevan vaarallisempaa kuin leikkaus. Omalle äidilleni kerroin leikkausta edeltävänä iltana, mihin olen ryhtymässä. Hänen kantansa oli saman tien myönteinen, koska hänen arvomaailmassaan ylipaino on pahinta ja vastemielisintä, mitä ihmisellä voi olla...

Leikkauksen jälkeen olen kertonut asiasta lähimmilleni ja jos joku on kysynyt laihtumisestani, olen kertonut olleeni leikkauksessa. Suhtautuminen vaihtelee, mutta olen päättänyt olla välittämättä negatiivisista kommenteista. Omahan on kroppani ja verojakin olen tähän ikään jo sen verran maksellut, että en tunne tippaakaan huonoa omatuntoa leikkauksesta julkisella puolella.

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu...

Onpa sulla ikäviä kokemuksia 2FatToFly :(. Ihmiset ovat kyllä merkillisiä, ei jaksa aina ymmärtää... Tämä leikkausasia on kuitenkin niin iso ja merkittävä asia meille kaikille, joten silloin jos koska tarvittaisiin sitä tukea ja ymmärrystä läheisiltä ja sitten kun suhtautuminen on tuota mitä olet saanut kokea, voin kuvitella, miten paha mieli sulla on.

Hyviä kommentteja ovat kaikki kirjoittaneet ja allekirjoitan ne kaikki. Oli asia mikä tahansa, niin se vaan on niin älyttömän helppoa tuomita ja arvostella toisen elämää ja antaa niitä "hyviä, viisaita neuvoja", miten pitäisi elää ja olla. Se nostaa kummasti omaa itsetuntoa ja "paremmuutta", kun voi laittaa toisen matalaksi, halveksia ja vähätellä toisen tekemiä tai tekemättömiä ratkaisuja.

Valitettavasti etenkin meidän naisten keskuudessa kateus juuri näissä painoasioissa on valtavan suuri, kuten olet itsekin kokenut; ystävä on vahingoniloinen siitä, että painonpudotuksesi on pysähtynyt. Se kertoo mielestäni selvää sanomaa siitä, miten valtava taakka ylipaino on kaikille ylipainoisille, tuo ystäväsikin selvästi kärsii ylipainostaan ja häntä harmittaa, että sinulla on nyt mahdollisuus päästä omasta ylipainostasi pysyvästi eroon ja hän taas tietää sisimmässään, ettei tule onnistumaan siinä koskaan omin avuin.

Läheisten kielteisen suhtautumisen syynä oletan suurimmaksi osaksi olevan se, että heitä pelottaa kaikki asiaan liittyvä. Ovat huolissaan sinun turvallisuudesta, siitä, että jos leikkaus menee jotenkin huonosti - mitä sitten, selviätkö mahdollisista komplikaatioista, muuttuuko heidänkin elämä jotenkin leikkauksen myötä, entä jos kaikki ei mene hyvin? Lisäksi heitä varmasti pelottaa ja arvelluttaa se, millainen ihminen sinusta sen jälkeen "kuoriutuu", oletko edelleen se sama vanha "2FatToFly", johon he ovat vuosien aikana tottuneet vai muututko sinä myös muuten kuin ulkoisesti.

Tähän auttaa varmasti se, että kertoo heille faktatietoja, korostaa mm. sitä, että on tosiaan paljon vaarallisempaa elää sairaalloisen ylipainoisena ja että odotettavissa oleva elinaika on huomattavasti pidempi leikkauksen ja laihtumisen jälkeen. Korosta myös sitä, miten paljon ja monta kertaa olet yrittänyt laihtua, onnistumatta siinä kuitenkaan pysyvästi. Kerro myös, miten paljon ylipaino masentaa ja rajoittaa elämääsi, monet eivät esim. osaa ajatellakaan, ettei monet lihavat harrasta ulkomaanmatkailua sen vuoksi, että eivät tosiaan mahdu kunnolla lentokoneeseen ja reissailu ja nähtävyyksien katsominen ja portaiden kiipeäminen lämpimissä maissa voi olla tuskaisen kamalaa hikisenä, selkäsärkyisenä, jalat turvoksissa ja särkevinä - paljon mieluummin sitä jää kotiin. Minultakin aina joku joskus kysyy ihmetellen, miksen koskaan matkusta ulkomaille - niinpä, sanos muuta, arvatkaa tekisikö mieli, mutta juuri em. syiden vuoksi en sitä tee. Monia elämän kivoja, muille aivan normaaleja asioita jää siis tekemättä tämän painon takia.

Korosta myös, että myös sinä olet veronmaksaja ja rahoitat jatkuvasti mm. muiden ihmisten terveyspalveluja, nyt on sinun vuoro saada hoitoa. Voit myös kertoa, miten paljon kalliimmaksi yhteiskunnalle tulee hoitaa lihavuuden aiheuttamia sairauksia. Harva todella lihava jaksaa/kykenee olla työelämässä eläkeikään asti, normaalipainoisena ja terveenä asia on ihan toinen.

Hyvä vertailukohta on alkoholismi sekä muiden päihteiden käyttö: todella harva alkoholisti paranee ilman hoitoa, aivan sama asia on vaikean ylipainoisuuden hoito - miksi toisille ihmisryhmille sallittaisiin hoito ja toisille ei? Loppuviimeksi suurin osa ihmisen sairauksista liittyy tavalla tai toisella omiin elämäntapoihin ja valintoihin, ei kukaan sano, ettei syöpäpotilaitakaan saisi hoitaa, vaikka todella moniin syöpiin voi vaikuttaa niillä omilla elämäntavoillaan ja valinnoillaan.

Älä anna siis ajattelemattomien ja tietämättömien ihmisten masentaa itseäsi, ajattele, että he puhuvat vasten parempaa tietoa. Tiedät itse, ettet ole laiska ja "helpon tien kulkija", sillä tämä ei todellakaan tule olemaan se helpoin tie, sen verran isosta asiasta tässä on kyse. On tietysti ikävää, jos joutuu pettymään ystävinään pitämiinsä ihmisiin, mutta muista, että niitä uusia ystäviäkin on mahdollista saada, sellaisia jotka ymmärätävät ja tukevat sinua, et ole yksin. Tsemppiä sulle!

Tänään kerroin toiselle ihmiselle leikkaushaaveistani! Työkaverilleni joka mittaa verenpaineeni. Muutenkin puhumme kaikesta ja oli kiva puhua alan ihmisen kanssa rakentavasti asiasta ja hän suhtautui asiaan hyvin kannustavasti. Se tuntui kyllä hyvältä. Siskolle ja äidille olen ajatellut kertoa sitten kun pääsen jonolle.

Hei pitkästä aikaa!!
Mua ei oo varsinaisesti tuomittu mutta laitanpa kokemuksiani matkan varrelta kuitenkin. Lähtötilanne mulla oli leikkaukseen mennessä bmi n.37 ja tällä hetkellä 26.5.
Leikkausta olin pohtinut 2 vuotta ennenkuin menin eli aika pitkät mietiskelyt jo käynyt. Olen kertonut suht avoimesti leikkauksesta ihmisille eikä ketään ole ainakaan päin naamaa tuominnut, ihmettelyjä sen sijaan olen saanut osakseni sitäkin enemmän. Että miten uskalsin, oonko ihan varma päätöksestäni, tiedänkö mä varmasti riskit, oliko tää tosiaan ainoa keino jne. Vanhemmat suhtautui tosi asiallisesti- toki he olivat huolissaan mutta kun ovat nähneet mun 30 vuotta kestäneen jojottelun; tiesivät ettei vaihtoehtoja ollut. Ja tietenkin terveydellisillä syillä oli iso osuus asiassa.

Pudotetuista kiloista ei ole kukaan lähipiiristä myöskään ihmeemmin kommentoinut... Välillä se vähän harmittaakin mutta ehkä ihmiset on pohjimmiltaan vaan niin "kateellisia"? Tosin vähän vieraammat ihmiset työpaikalla ovat kehuneet muuttunutta ulkomuotoa. Oli niin tai näin; helppo ratkasu tää ei missään nimessä ole ja sen tiedämme vain me leikatut ja varmaan leikkausta suunnittelevatkin. Ihmisten tyhmyydellä vaan ei valitettavasti ole mitään rajoja joten pitäisi osata sulkea korvansa täysin tietämättömien ihmisten kommenteilta. Hyvät voinnit kaikille ja "nopeaa" matkaa leikkausta odotteleville!

Tsemppiiiiiiiiiiiii TÄÄ KANNATAAAAAAAAAAAA!

Oon jo hurmiossa ja leikkuusta on vasta puolivuotta!
Toivon, että oon samaa mieltä vielä viiden vuoden päästä!

Yks mun ja naapurin emännän yhteinen tuttu oli naapurille sanonut, ettei kestä jos MUSTA tulee pienempi uin hän...............no nyt hän varmaan repii hiuksiaan koska nyt mä jo oon pienempi kuin hän!
Tämmöstä tää elämä on , mut nyt MÄÄÄÄ OLEN ONNELLINEN!

Mulle tänään ensimmäinen vieras(perhepiirin ulkopuolinen) ihminen, jolle olin tosin maininnut leikkauksesta, kommentoi että olemuksessa jo näkyy selvästi tämä 7 kg laihtuminen neljässä viikossa. Tuli kiva mieli!

Työkaverihan kommentoi että ei ole oikein että itseaiheutettua lihavuutta hoidetaan veronmaksajien rahoilla. Tietää kuitenkin että mä kävin yksityisellä eikä sitä ole tuominnut.

Minua aina välillä huvittaa tuo "itseaiheutettu", jota ei saisi verovaroin hoitaa.

Mitäpä, jos joku menee ihan itse vaikka laskettelemaan, katuu ja murtaa säärensä. Minusta sekin on vähän itseaiheutettua... Puhumattakaan esim. rattijuoppojen itselleen ulosajoissa aiheuttamista vahingoista, teho-osastopäiviä kertyy helposti monta ja taatusti saavat kaiken mahdollisen hoidon, edelleen verovaroilla!?!?!?

Mielenkiintoista tuo oikeutus tuomita toisia!

Oon samaa mieltä, jos tuolle "itseaiheutetulle" linjalle lähdetään, keukosyöpä, alkoholisairaudet, diabetes ym. pitäisi jättää hoitamatta.

Toisaalta ymmärrän myös kuinka vaikea ihmisten, joilla ei juuri paino-ongelmia ole ollut, on ymmärtää että pitää leikata, jos saman pystyisi hoitamaan syömällä oikein ja liikkumalla enemmän. Tämähän ei ole tilanne noiden yllämainittujen sairauksien osalta, niitä ei välttämättä omalla toiminnalla pysty enää siinä vaiheessa hoitamaan, kun ne on todettu.

Meillä on kaikilla oikeus mielipiteesemme. Onneksi käypähoitosuosituksia tekevät lääkärit ovat määritelleet sairaalloisen lihavuuden rajat ja sen perusteella leikkaukseen pitää päästä, jos kriteerit täyttyvät.

Voimme siis jättää ihmisten mielipiteet omaan arvoonsa, ja olla tyytyväisiä että inhimillisyyden nimissä olemme saaneet apua ongelmaamme ja olemme matkalla terveempään elämään, joka on kansantaloudellisestikin parempi vaihtoehto kuin liikalihavuuden liitännäissairauksien hoito ja työuran lyheneminen em. syistä.

Niinpä, onneksi te olette olemassa. Ymmärrätte mitä ajattelen ja käyn läpi.

Saisinpa vaan äkkiä tiedon pääsenkö vai en, osaisi sitten odottaa tai tsempata jollain muulla keinoin.

Kerrankin ME saamme vastinetta maksamillemme verorahoille!

Hauskaa Juhannusta kaikille!

Josko tähän operatioon pääsee ja pitää ilmoittaa sairaslomastaan ja kun se on kohtuullisen pitkä niin tulee tilanteeseen mitä sanoa esimiehelle?

Systeemihän on lain mukaan sellainen, että lääkäri kirjoittaa työkyvyttömyystodistuksen ja esimies päättää hyväksyykö sen.
Tylyä, mutta totta. Harvoin esimiehet kyseenalaistaa lääkärin asiantuntijalausuntoja. Joissakin tilanteissa tiedän, että vain työterveyslääkärin todistus kelpaa.

Mutta tämä meidän juttu onkin hieman eri asia. Toivon, että esimiehesi on luotettava ja voit kertoa hänelle suoraan, mistä on kyse. Minulla on ollut onni saada hyvä ja luotettava esimies, jolle kerroin leikkauksen luonteen. Hän otti tiedon vastaan kannustavasti. Hän on itse himokuntoilija ja hoikka ihminen, ja kaikki mikä saa meidät muut liikkumaan ja parantamaan terveyttämme, on hänestä positiivista.

Eri paikoissa lääkärintodistukseen kirjoitetaan hieman eri asioita, mutta lain mukaan A-todistuksessa pitää näkyä "merkittävin työkykyä alentava sairaus tai vamma, myös ICD-koodi".
Minulla se on merkitty vain E66.8. koodilla. Lisätietokohdassa lukee sairaalahoidon ja leikkauksen päivämäärät.
KELAan menevässä todistuksessa (B-todistus) lukee myös diagnoosi. KELAn todistuksen sain ilmeisesti kalkki- ja vitamiinilääkityksen vuoksi. Kalkista ainakin saa kela-korvauksen lihavuusleikkauksen jälkeen.

Tämmöistä tänään :)

Harvapa työnantaja uskaltaa hylätä sairasloman ja ottaa sen valtavan vastuun jonka se tuo tullessaan, jos jotain sattuu ja on hylännyt sairasloman niin se se maksaa ja maltaita.

Harmillista että jotkut ihmiset suhtautuvat tähän leikkaukseen niin negatiivisesti:( tsemppiä kaikille!!

Mä olen saanut pelkästään positiivista palautetta, jos omaa äitiäni ei lasketa mukaan. Toki ihmiset on olleet huolissaan, et meneehän kaikki hyvin ja miten mä selviin. Oman äitini ensimmäinen kommentti oli, et mitä sä semmoseen, kun sit syöt vaan itsesi takas lihavaksi.. ei ollut tietoinen mistään..sitkeesti selitin ja jaksoin pitää pitkän pinnan yllä ja nyt hänkin on onneksi sitä mieltä, et tää olikin hyvä juttu. On itseasiassa se ihminen mieheni lisäksi, joka eniten huolehtii koko ajan, että syön ja juon ja en tee mitään liian rankkaa ja että voin hyvin... Luulen, että äitini negatiivinen asenne johtui aikapaljon pelosta, et mitä jos kaikki ei menekään hyvin..

Asenteita on monenlaisia, ei niille mitään voi.. Mutta onneksi meillä läskeilläkin saa olla omat mielipiteemme ;o)