Yasmiinin matka alkaa...

Kiitos tsempeistä ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille palstalaisille!

Ei tämä painonhallinta ole helppoa eikä koskaan ole ollutkaan. Vielä yksi laihdutusyritys kuitenkin edessä. Joulukuun enestä takaisin on kohta tullut kaikki 4 kiloa, eli ihan normihomma, mikä aina ennenkin! En hallitse syömisiäni! Huomisesta alkaen aloitan kuitenkin enen ja pidemmän kuin joulukuussa eli ainakin 4 viikkoa tarkoitus eneillä. Tavoitteena saada paino 8:lla alkavaksi. Odotan sitä hetkeä, kun hengitys alkaa haista , ja ketoosi iskee. Joulukuussa huomasin, että olo oli ihan hyvä, ainoastaan mieliteot vaivasivat. Jospa nekin nyt pidemmässä enessä helpottaisivat, niin minulle on ainakin kerrottu.

Mutta leikkaus siintää edelleen ajatuksissa...mietin välillä, että olisiko sleeve minulle parempi vaihtoehto, kysissä vaan ei sitä oikeastaan tehdä... Mutta yritän vain kerran vielä ilman leikkausta...  kaipa yksi syy on se, etten ole moniin vuosiin pudottanut kunnolla painoa, vaan olen yrittänyt selvittää syitä ylipainooni. Ja nyt on sitten haluan vielä testata, olenko löytänyt oikeita syitä. Kunnioitan ja arvostan todella niitä, jotka leikkaukseen päätyvät oman hyvinvointinsa takia, ja jokainen on tarvinnut oman aikansa leikkauspäätöksen tekemiseen. Ja tämän vuoden aikana minulle selviää paljon asioita. Aion pudottaa painon 7:lla alkavaan lukemaan ja jos se ei onnistu tai paino nousee yhtä nopeasti takaisin kuin aiemmissakin yrityksissä, päätös on selvä. Jossain vaiheessa on laitettava piste jojottelulle.

Aion siis "roikkua" täällä palstalla edelleen. Tämä painonhallinta on kuitenkin koko loppuelämän homma ja täältä palstalta saan lukea monenlaisia painotarinoita ja ihania onnistumisia. Ja leikkausten hyödyistä lukeminen saa minut itsekin niistä haaveilemaan.. Tiedän ainakin, että minulla on vielä se viimeinen keino jäljellä painonpudotukseen  

Minulle on tehty sleeve (tosin Tallinnassa) ja olen ollut siihen kovasti tyytyväinen.
Nyt viimeisen puolen vuoden aikana, olen laiskotellut (liikunta jäänyt) ja herkutellut (napostelu) ja saanut painon nousemaan n. 5kg. Ennen painon nousua lopulliseen tavoitteeseen oli matkaa 5kg ja nyt siis 10kg. Leikkauksesta on kohta kolme vuotta. Eli siis edelleen on pakko itse panostaa ja lipsuilusta kärsii, että ei tämäkään mikään ihme konsti ole.

Pahimmillaan painoin siis 104 kg, kevyimmillään 68, pituutta 160cm, että siitä voi päätellä paljon.

Paras leikkauksen tuoma hyöty minulle kuitenkin oli se, että 2.tyypin diabtekseni ja siihen käytetty tablettihoito jäivät leikkauspöydälle. Ja edelleen sokeriarvot ovat kuin terveellä, ja lekurit ovat sitä mieltä, että en ole diabeetikko

Tervehdys palstalaiset puolentoista vuoden kirjoitustauon jälkeen! Leikkaus on taas pyörinyt mielessä. Miksiköhän? Koska taas tapahtui jojoilmiö.  Joulukuussa painoin 105 kg ja nyt 113 kg. Enemmän kuin koskaan aiemmin. Alhaisimmillaan paino kävi 90 kg pinnassa ja vaikka kuinka vannotin itselleni, etten päästä painoa nousemaan, niin se nousi kuitenkin.

Kaikki konstit on kohta käytetty. Olen vajaan vuoden käynyt psykoterapiassakin, jotta oppisin tuntemaan itseäni ja käytöstäni. Ja olen oppinutkin. Mutta aika menee koko ajan eteenpäin.  3/4 osaa elämästäni on paino jojoillut. Lääkäri herätti minut uudestaan pohtimaan leikkausta vakavasti. Joko luovutan ja hyväksyn sen, etten ilman leikkausta pysty laihtumaan pysyvästi. Mutta edelleen hiipii mieleen ajatus, että jos jojoilen leikkauksesta huolimatta.. Ehkä sekin pitää olla valmis hyväksymään. Lähtökohtana on kuitenkin, että tekisin parhaani.

Joka tapauksessa en nauti elämästäni tämän kokoisena. Inhoan itseäni joka kerta, kun peilistä katson. Ajatukset ovat painossa päivittäin. Kertokaa te, jotka olette leikkauksessa käyneet, mikä on se viimeinen "niitti", joka sai teidät tekemään päätöksen?

Mä olin kanssa ikuinen jojoilija ja se oli viimeinen niitti. En jaksanut enää sitä. Olen onnistunut tiputtamaan painoa ihan itse jopa 40kg perinteisellä liiku enemmän ja syö vähemmän-metodilla ja kaikki tullut korkojen kera aina takaisin. Leikkaus oli parasta mitä mulle on tapahtunut(perheen lisäksi ). Leikkaus on vaan apukeino mutta helpottaa huomattavasti painon tippumista ja sen pitämistä alhaalla,kunhan pitää jatkossakin huolta mitä sinne suuhun laittaa. Tämä on lopullinen elämänmuutos.Joudun tekemään jatkuvasti töitä ettei se enää nouse,koska mulle leikkaus ei tuonut rajotteita. Kaikki maistuu liiankin kanssa. Annokset on vaan pienemmät kuin ennen ja liikuntaa olen lisännyt, koska nyt jaksaa paljon paremmin,kun olen vaan lievästi ylipainoinen bmi:n mukaan,kun ennen olin sairaanloisen lihava. En ole koskaan katunut tätä ja maharoikon poistoon pääseminen oli lottovoitto. Nyt pidän siitä mitä peilistä näkyy☺. Olen löytänyt itseni uudestaan niitten kilojen alta ja elämänlaatu on parantunut VALTAVASTI😁. Vaatekauppoihin meneminen on aina yhtä ihmeellistä. Mahdunko tosiaan normikokoisten vaatteisiin! Tsemppiä sinulle mitä tahansa päätätkin☺

Olen tehnyt päätökseni. Hakeudun uudestaan leikkaukseen. Täytyy varmaan hommata uusi lähete. BMI on yli 40, joten se pitäisi riittää.

Päätös helpotti, mutta pelottaa kuitenkin. Mutta uskon leikkauksesta olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Minulla on vielä mahdollisuus laihtua. En halua olla vanhana katkera, lihava mummo, joka katuu sitä, ettei ole leikkaukseen mennyt.

Tsemppiä, Yasmiini

Hyvä päätös, leikkauksesta on paljon hyötyä meille JOJOilijoille. Leikattu 2/2016.

Nyt "JOJOt" on aika pieniä, korkeintaan +800g on tullut
takaisin, ja sit taas laskusuuntaan.
En ole päivääkään katunut.

JOJO historiaa löytyy vuodesta 2000-2015, ei enää ikinä
kymmeniä kiloja lisää.  

-Petri

Kiitos tsempeistä! On niin mukava lukea toisten kertomuksia ja kokemuksia. Minäkin voin vielä laihtua ja toteuttaa haaveita. Toistakymmentä vuotta olen haaveillut moottoripyörästä; olen ajatellut, että sitten kun olen laihtunut, hommaan kortin ja pyörän. Sitten kun..... Monia muitakin haaveita olen työntänyt syrjään painon takia.

Tänään soittelin parit puhelut ja nyt asia etenee. Käyn ensin labroissa ja työterveyshoitajalla. Lääkäriajan sain heinäkuun alkuun. Uskon hänen kirjoittavan lähetteen. En millään malta nyt odottaa, kun sain päätöksen tehtyä. Gastroskopiaa en kyllä odota yhtään... Se oli hirveä kokemus... Mutta nyt alkaa tapahtumaan! Ihana, että on tämä palsta

Sitku.. kuulostaa niiiin tutulta. Mun SITKU-haaveita on mm. kiipeily. Katotaan nyt, kuinka korkeanpaikankammoiselle käy.

Tervetuloa!

Onnea päätöksestä! Uskon että teit ihan oikean ratkaisun.
Itsekin puntaroin ja epäröin aikanaan paljon, mutta totesin, että jokaisen pudotuskerran jälkeen tulee vaan aina muutama extrakilo, eikä loppua näkynyt.
Jo nyt 4 vkoa leikkauksesta on suunta muuttunut ja elämänilo jo astetta korkeammalla
Tsemppiä matkaan!

Hyvä päätös Yasmiini, mäkin niin monet kerrat mietin että kyllähän ihmisen nyt täytyy voida ihan laihduttaa ja sitten pysyä siinä, ihan niin kuin normaalit ihmiset.
Joo, mutta kun ei olekaan se normaali ihminen vaan täysi jojoilija.
Tsemppiä sulle!

Vihdoinkin lääkärillä käyty ja hän aikoi laittaa lähetteen eteenpäin. Voi olla, että joudun käymään ensin ultrassa ja gastroskopiassa (yök),  ennenkuin kutsu leikkausarvioon tulee. Joka tapauksessa asia etenee.

Kuvittelen jo tulevia vuosia kepeämpänä Loppuuko jojotus oikeasti? Niin monta vuorenhuippua on painokäyrällä ollut elämäni aikana. Ja nytkö olen viimeisen huipun päällä... Oikeastiko voin vielä ostaa normaalikokoisia vaatteita eikä aina tartte etsiä XXXL- kokoja. Tuleeko oikeasti joskus vielä aika, ettei läskit ja kilot pyöri minun päässä joka ikinen päivä?

Mietin myös sitä, pidänkö leikkauksen omana tietonani muutamia ihmisiä lukuunottamatta? Kerronko ja miten kerron asiasta lapsille? Pienimmille en aio kertoa, mutta ehkä vanhimmalle (reilu 10v) olisi hyvä kertoa? Oletteko te leikatut kertoneet asiasta kouluikäisille lapsille? Miten olette kertoneet ja miten lapset ovat reagoineet? Toisaalta en aio salaillakaan, jos puhetta tulee.

Mä olen kertonut teini-ikäisille lapsilleni leikkauksesta, mutta pienille lapsille en minäkään kertoisi. Turhaan murehtisivat ja pelkäisivät, eivät oikeastaan tee sillä tiedolla mitään. Teinit jo ihmettelisivät äidin kummalliseksi muuttunutta syömistä sitäpaitsi he osaavat pitää tiedon itsellään. Muutenkin olen kertonut vain muutamalle ystävälle, ainakin toistaiseksi.
Kerroin lapsille niin, että äiti on menossa leikkaukseen, mutta mistään varsinaisesta sairaudesta (syöpä tms.) ei ole kyse, mutta pari päivää joudun olemaan sairaalassa. Sitten vastailin heidän kysymyksiin. Siinä saa olla vähän kieli keskellä suuta, kun on kyse teini-ikäisistä ja etenkin tytöistä, kun puhutaan laihtumisasioista. Silloin pitää keskittyä terveydellisiin seikkoihin, ei ulkonäöllisiin...

Kiitos Annniina vastauksesta.  Olen jo miettinytkin, että kertoisin vanhemmille lapsille kunhan leikkausajankohta on selvillä.  

Vielä ei ole kuulunut mitään mistään suunnasta. Malttamattomana odottelen aina päivän postia, että joko kutsu leikkausarvioon tulisi... Mutta pitää malttaa. Kummasti sitä vain alkaa pääkoppa valmistautumaan jo siihen, että kohta se tapahtuu. .. No ehkä vuoden sisällä kuitenkin. Olen jo ajatellut, että siitä alkaa minun uusi elämä. Monet vanhat tavat jätän pois ja toteutan niitä asioita, mistä olen haaveillut. Joku ehkä jo ajattelee, että miks et heti toteuta?  No kun tämä hiton ylipaino, jota en saa hallittua, tekee minusta tällaisen. Tämä ylipaino imee minusta kaikki mehut ja se on aina mielessä. En todellakaan koskaan hyväksy itseäni tämän kokoisena. Tämä painoasia on niin syvällä pääkopassa, että olisi kyllä tosi mielenkiintoista tietää, mikä ihme voima se on, joka aina voittaa itsekurin. Ja saa toimimaan vastoin järkeä. Mitä ihmettä pääkopassa tapahtuu, jonka seurauksena syön väärin?

Välillä jos alan miettimään leikkausta liikaa, niin silloin ajattelen erään tuttavani sanoja. " Mieti, mitä ajattelisit tästä päätöksestä 10 vuoden päästä?" Silloin tiedän, että jos en tätä taivalta vie nyt loppuun, niin tulen katumaan. Ei huvita elää seuraavaa kymmentä vuotta samankokoisena kuin edelliset 20 vuotta.

Tuttavasi on oikeilla jäljillä. Ainoa asia mikä mua kaduttaa on se, etten mennyt aiemmin leikkaukseen, jo vuosia sitten...

Täällä sitä vaan suklaata syön ja luen palstaa. Kohta nukahdan hiilarihumalassa  Henkisesti kyllä jo valmistaudun, että tämä vielä loppuu. Heinäkuun alkupuolella kävin lääkärissä ja hän aikoi laittaa lähetteen eteenpäin. Mitään ei ole vielä kuulunut, mutta ehkä kesätauko vaikuttaa.. Kärsivällisesti odotan...

Odottavan aika on piiiiitkä

Vihdoinkin kutsu leikkausarvioon tuli. Aika on lokakuun loppupuolella. Asia etenee.

Tässä välillä mulla on diagnosoitu uniapneakin.  Sekin varmasti painon lisäksi on tehnyt minut väsyneeksi ja saamattomaksi.  Onko palstalla leikattuja, joilla uniapnea olisi parantunut leikkauksen jälkeen painon pudottua?

Kovasti odotan leikkausarvioon pääsyä. Koko ajan valmistaudun henkisesti leikkaukseen. Kiire ei ole, kunhan vaan mahdollisimman nopeasti kaikki tapahtuisi

Vielä vähän aikaa leikkausarvioon. Ruokapäiväkirjaa olen pitänyt pyynnön mukaisesti 3 päivää ja käynyt labroissa ja sydänfilmissä. Olen kyllä niin "täynnä" ruokapäiväkirjojen pitämistä. On tullu vuosien aikana satoja päiviä kirjattua ylös.

Jännittää kyllä sairaalaan meno, vaikka olen saman käynnin tehnyt kerran aiemmin. Nyt olo on kyllä paljon varmempi. Aika tekee tehtävänsä. Leikkaus pelottaa, mutta jotenkin en näe enää vaihtoehtoja. Henkisesti on ollut tosi uuvuttavaa lihoa taas huippulukemiin.

Loppuviikosta kerron lisää kuulumisia. Toivottavasti matka jatkuu eikä lääkäri tyssää leikkaukseen menoa, niin kuin itse viimeksi tein.

Leikkausarviossa käyty eikä leikkaukselle ole esteitä näillä näkymin! Homma jatkuu niin, että nyt on pudotettava 7-10% painosta ja sitten ilmoitus ravintoterapeutille, joka ilmoittaa lääkärille. Sitten lähete etenee gastrokirurgille ja ennen sinne menoa tehdään ultra , tähystys ja spirometria.

Nyt siis painonpudotus edessä, 8 kg pois.  Vihdoinkin jotain tapahtuu. Motivaatio on kova. Eneilemällä  paino putoaisi nopeiten. Pussit on jo esillä, mutta nyt olen vasta keventänyt syömisiäni ettei kroppa järkyty äkillisestä muutoksesta. Mutta näin projekti etenee

Hienoa Yasmiini, onnea projektiin

On tämä pitkä prosessi. En saanut eneiltyä loppuvuodesta. En pudottanut painoakaan, muttei se onneksi noussutkaan. Viikon olen ollut nyt kevennetyllä ruokavaliolla. Muutaman päivän olen eneilly ja nyt otan pussit käyttöön. Leikkaushaaveet tälle keväälle voin varmaan unohtaa, koska lipsuin enen kanssa. Mutta toisaalta mulla ei ole kiire. Leikkausajatus vain varmistuu.

Vielä ruodussa aika hyvin. Parin päivän reissu kesken eneilyn sotki kyllä rytmiä. Nyt taas tsemppaan ja toivottavasti kohta olisin ketoosissa.  Se on tavoite. Pari kolme kiloa on paino pudonnut eli vielä 5 kiloa, sitten soitto ravintoterapeutille ja pääsen eteenpäin matkalla leikkaukseen.

On kyllä mahtava lukea täältä kokemuksia. Ne, jos mitkä, kannustavat ja antavat voimia jatkaa

Paino putoaa, hitaasti. En ole ollut täysin pusseilla, vaan tavallista ruokaakin on mennyt. Huomenna ravintoterapeutille vaakalukema katsomaan. Kotivaaka on kerran näyttänyt alle 110 kg lukemaa

Jännä, miten pääkopan kanssa pitää töitä tehdä.  Tunne ja järki  tappelevat keskenään siitä, onko tämä nyt oikea tie. Onneksi järki alkaa voittamaan ja koko ajan olen varmempi siitä, että leikkaus on minulle paras vaihtoehto.

Heippa kaikille! On tämä matka ollut pitkä. Nyt kirjoitan lyhyesti, mitä on tapahtunut. Minulle tehtiin gbp noin kuukausi sitten. Matka siihen kesti minulla vuosia ja lopulta leikkaus tuntui ainoalta vaihtoehdolta jojoiluun ja siihen, että joskus ehkä olen vielä toivomassani painossa eli 7 :lla alkavalla kymmenluvulla. Ensimmäinen tieni leikkaukseen olisi ollut tosi nopea, vain reilu puoli vuotta lähetteestä. Nyt toisella kertaa matka kesti lähes 1.5 vuotta, vaikka olisin ollut valmis aiemmin. Henkisesti valmistautuminen on ollut aaltoilua, mutta kaduta ei yhtään nyt. Elämä on muuttunut.  Etenkin tämä joulun aika on täysin erilaista kuin ennen. Ei vain pysty syömään paljoa ja 3 konvehtia saa niin pahan olon aikaan, ettei voi syödä mitään vähään aikaan. Ruokailutottumukset ovat vielä haussa. Pikkuhiljaa opettelee syömään ja yritän syödä mahdollisimman proteiinivoittoisesti. Leikkaus itsessään meni hyvin ja olin pari yötä sairaalassa. Kipuja ei ollut. Paino tuli alas eka viikkoina n. 6 kg, mutta nyt iski jo jumin. Mutta se menee varmasti ohi, koska ruokamäärät ovat todella pieniä. Kalorit jää alle 1000.

Kirjoittelen myöhemmin välivaiheita tarkemmin. Tämä tällainen lyhyt päivitys, kun edellisestäkin on jo kauan aikaa. Lukemassa olen kyllä käynyt toisten kirjoituksia. Tsemppiä vain kaikille omille poluillenne ☺