Yasmiinin matka alkaa...

Olen 41 v jojoilija. BMI on 40. Painon kanssa olen "taistellut" yli 20 vuotta. Pari kertaa olen pudottanut painoni normaalipainoon nopealla tahdilla, mutta kilot ovat aina tulleet takaisin. Tämän lisäksi on lukuisia yrityksiä. Viimeiset vuodet olen yrittänyt hitaammalla menetelmällä, pienillä muutoksilla, saada painon alas. Sainkin 15 kg, kunnes kaikki tuli vuodessa takaisin. Siispä nyt on harkinnassa leikkaus. En haluaisi enää yhtään epäonnistunutta yritystä ja kokea pettymystä siitä, että paino nousee takaisin. Matkani kohti leikkausta on alkanut siten, että lääkäri on laittanut lähetteen eteenpäin kesäkuun alussa. Tällä palstalla olen lukenut toisten kokemuksia ja toivon myös itsekin saavani tukea ja rohkaisua siihen, että leikkaus on paras vaihtoehto kohti hoikempaa tulevaisuutta.

Tervetuloa mukaan! Siitä tuo matka alkaa. Jokaisessa sairaahoitopiirissä on omat tapansa olen huomannut täältä palstalta.

Tervetuloa mukaan! Täällä on tosiaan hyvä lukea toisten ajatuksia ja mielipiteitä, mutta sinä päätät lopulta onko leikkaus paras vaihtoehto kohti hoikempaa tulevaisuutta. Se pohdinta on käytävä itsen kanssa jossain vaiheessa, itse pähkäilin koko leikkauksen mielekkyyttä vuosi sitten, kun paino tippui muutenkin hyvin. Päädyin lopulta leikkaukseen juuri siitä syystä, että olen laihtunut ennenkin ja paino on aina noussut takaisin entisiin lukuihin.

Minut leikattiin marraskuussa ja kokonaispudotus on noin 45 kiloa (aikaa mennyt noin 1,5 vuotta). Olen tyytyväinen ratkaisuun ja olen sopeutunut leikkauksen jälkeiseen elämään - joka on minusta hyvin samanlaista kuin sitä edeltävä. Annoskoot ja ruoan laatu on suurin muutos, mutta niihen totuttelin jo ennen leikkausta. Pientä verensokerin romahtamista liikunnan yhteydessä on ollut, se vähän on seurannassa.

Matka leikkaukseen on todellakin erilainen eri ihmisillä ja eri sairaanhoitopiireissä, mutta yhdistävä tekijä meillä kaikilla tuntuu olevan se, että haluamme tehdä muutoksen! Kohti terveyttä, keveyttä, jaksamista ja ehkä kauniimpaa ulkomuotoakin. Suurin osa kokee näistä jotain/kaikki saavuttaneensa leikkauksen avulla, mutta joku ehkä huomaa että ylipainon katoaminen ei tuonutkaan sitä muutosta tai toi uusia ongelmia.

Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta itse ajattelin että leikkaus on minun tapani pyrkiä kaikin keinoin pysymään terveenä ja parantamaan elämänlaatua. Nyt näyttää siltä että tämä on toteutumassa, en enää tarvitse mitään lääkitystä ja jaksan paremmin.

Kiitokset! Vertaistukea tässä tarvitaan, sen verran iso asia kyseessä. Homma edennyt niin, että olen käynyt labroissa, sydänfilmi on otettu ja spirometria tehty. Nyt tuli tieto, että 3 kk:n sisällä tulee kutsu gastroenterologiselle polille. Sitä en tiedä, mitä siellä tehdään, joten pitää soitella lisätietojen saamiseksi. Eteenpäin siis mennään. Päivittäin mahdollinen leikkaus on mielessä. Ajatukset menevät laidasta laitaan: olenko niin onneton ja itsekuriton, etten saa pysyvää painonpudotusta ilman leikkausta? Toisaalta yrityksiä on ollut ja uudet pettymykset huonontaisivat itseluottamusta lisää. Ja jos yli puolet elämästäni olen paininut tämän asian parissa, miksi en voisi hyväksyä leikkausta? Onhan niin monella onnistuneita tuloksia tullut. Onneksi tässä on aikaa pohtia hyviä ja huonoja puolia ja tutustua lisää toisten kokemuksiin...

Painoa olen yrittänyt pudottaa itsekseni pari kuukautta. Miinusta on tullut vain 3 kg, eli vaikeaa ja hidasta tämä on. Ja jotenkin motivaatio puuttuu, koska en usko, että saisin tälläkään kertaa pysyvää tulosta... Hienoa on lukea teidän toisten kertomuksia siitä, miten leikkaus on auttanut muuttamaan koko elämän!

Jos sinulla olisi todettu 2. tyypin diabetes, olisiko onnetonta ja itsekuritonta syödä siihen lääkkeitä? Jos sinulla olisi masennus, olisiko onnetonta ja itsekuritonta mennä terapiaan? Jos selkäsi särkee, olisiko onnetonta ja itsekuritonta mennä hierojalle...

Leikkaus on hoito (sairaalloiseen)lihavuuteen, ei sen enempää ei vähempää. Itsekuria se ei korvaa, leikkauksen jälkeenkin voit venyttää mahan entisiin mittoihin jos niin haluaa. Leikkaus TUKEE painon hallintaa, ei ole ihme parannus, eli jos oikeasti olisit itsekuriton, et olisi edes leikkuriin menossa

Tsemppi, kyllä se pääkin siitä selviää. Monet ovatkin sanoneet, että on ollut hyvä odotella leikkausaikaa puolivuotta tai vuoden niin on saanut ajatukset selkeiksi

Niin uskon, että aika tekee tehtävänsä   ja ajatukset kirkkaina suuntaan leikkaukseen, jos vaan sinne asti pääsen. Tämä kirjoittaminenkin jo selkiyttää ajatuksia. Ja jos yhtään arvaan, niin käy sillä tavalla, etten jaksa odottaa, milloin saan leikkausajan 

Trintilla kirjoitti juuri niinkuin itsekkin täysin ajattelen. Olen yasmiini kanssa taistellut puolet elämästäni painon kanssa. Kymmeniä kertoja laihduttanut ja tuskin tarttee enempää sanoa miten käyny.... mieheni puhui leikkauksesta viime marraskuussa ja mietin, että mulla ei ole enää mitään menetettävää. Päivääkään en ole katunut et lähdin tähän mukaansja nyt vain odotan syksyä jolloin leikkaus pitäisi vihdoin olla. Jos lukee lihavuusleikkauksesta artikkeleja kannattaa jättää ne kommentit lukematta. Niin negatiivinen asenne on monella normipainoisella leikkausta kohtaan et turhaan pahoittaa
Mielen. Mä olen näiltä sivuilta saanu tosi paljon tukea tähän hommaan ja olen kaivanut netistä tietoa lisää. Tsemppiä taipaleellesi!

Olen myös emmy78 huomannut, että normipainoisten kommentit leikkauksesta ovat aika usein sellaisia, että heillä ei tosiaan ole kokemusta ylipainosta. Onneksi ne voi jättää omaan arvoonsa. Minä muuten kävin tänään ylä-vatsan ultrassa. Ja estettä leikkaukselle ei siinä havaittu     Nyt sitten odottelen vielä tähystykseen kutsua, mikä pitäisi tulla elo-syyskuussa. Se kyllä hieman hirvittää, kun olen lueskellut toisten kokemuksia siitä...

Jotenkin olen itse hieman pihalla siitä, miten tämä leikkausprojekti on lähtenyt etenemään... Ensin otetaan paljon labroja, ultrassa käyn ja vielä tähystyksessä. Sittenkö vasta pääsen keskustelemaan ravitsemusterapeutin ja kirurgin kanssa, joka tekee sitten lopullisen päätöksen??? Kuvittelin, että ekana tapaisin Kysin ravitsemusterapeutin...Pitää ihan ottaa yhteyttä lähetteen tehneeseen lääkäriin ja kysellä tarkemmin. On itsellä sellainen olo, että tämä etenee aika sukkelaan, mikä ei kylläkään minua haittaa. Kyllä tätä leikkausasiaa tulee niin paljon päivittäin pohdittua ja luettua kaikenmaailman artikkeleita ja keskustelupalstoja ja blogeja, että asiat alkaa kirkastumaan pikkuhiljaa. 

Kyllä tämä paino vaan alkaa koko ajan ärsyttämään entistä enemmän ja vaikka nytkin koko ajan yritän pudottaa painoa, niin vain reilu 3 kiloa olen tullu alaspäin, BMI edelleen 40 pinnassa. Tosi kannustavia on tämän palstan onnistumistarinat ja niitä on ilo lukea. Samoin kaikki kokemukset leikkausprojektin eri vaiheista ovat oikein opettavaisia. Tällä tiellä siis jatkan vielä  

Itse ihmettelin samaa, että aika paljon oli tutkimuksia ennen kuin pääsi kenenkään kanssa puhumaan. Mutta homma toimi hyvin, lääkärillä oli tutkimustulokset edessä kun sitten tavattiin. Mulle tuli tällä käynnillä 3 kuukaudessa 10 kilon painonpudotustavoite ja sitten seuraavalla lääkärikäynnillä lähti lähete leikkaavan sairaalaan. Mutta tämä vaihtelee tosi paljon eri puolilla Suomea - lähtöpaino yms. toki vaikuttaa paljon. Tsemppiä!

Homma etenee... Huomenna olisi tähystys.. Jännittää... Vähän ehkä tähystyskin, mutta enemmän se, että tässä ollaan menossa jotakin isoa asiaa kohden.

Heips vaan minunkin puolestani. Pohdintasi tuntuu kovin tutulta, ihan samoja juttuja tuli pohdittua itsekin ennen leikkuutielle lähtemistä. Mutta ihan pakko sanoa että hetkeäkään en ole katunut, ei edes heti leikkauksen jälkeen. On ihan mahtavaa kun paino viimein putoaa vaikka tuntuu ettei juuri mitään ole tarvinnut muuttaa (toim. huom, minun ongelma oli suuret annoskoot ja hiilaripainotteinen iltasyöpötys) vaan asiat ovat muuttuneet ihan itsestään. Liikuntaa harrastin paljon jo ennen leikkausta, nyt on vaan mahtavaa huomata miten paljon paremmin jaksaa ja mihin kaikkeen pystyy! Juoksin tällä viikolla ekaa kertaa 15 minuuttia putkeen välillä kävelemättä.. Siis minä, pullero?! Ihan uskomaton ajatuksenakin!

Omalta osalta tähytys meni hyvin - menisin uudelleen milloin tahansa. Epämiellyttävä kokemus, mutta ei todellakaan ylitsepääsemätön ja kaiken lisäksi nopeasti ohi.

Leikkaus on iso juttu ja sitä pitääkin miettiä. Mutta välttämättä elämä ei tosiaankaan muutu ihan totaalisesti, kuten itse ajattelin. Minut leikattiin marraskuussa ja leikkaus alkaa olla vähemmän mielessä koko ajan. Ruokailu on muuttunut jonkun verran, mutta olen siinä suhteessa onnekas, että lähes kaikki ruoka ja juoma käy - jotain pieniä ongelmia on, mutta 99 % kaikki on ok.

Toisaalta leikkaus on muuttanut elämää TODELLA paljon, lähes 50 kilon verran. Leikkausta en todellakaan kadu. Heti välittömästi leikkauksen jälkeen kyllä oli sellainen olo, että hetkinen, mitähän sitä on tullut itselleen tehtyä   No, se olo hävisi jo sairaalassa ollessa.

Mukavaa loppukesää ja tsemppiä taipaleelle!

Olipahan tutkimus. Enpä ihan heti haluaisi uudestaan, sen verran yökkäilin... Mutta ohi on sekin. Käynnillä selvisi myös, ettei lähetettä ole vielä laitettu leikkaavaan sairaalaan    . No, soitinpa sitten tk:hon ja halusin päästä juttelemaan lääkärin kanssa, joka pisti tutkimukset alulle; sain soittoajan lääkärille vasta parin viikon päähän. Uskomatonta, että niin kauan pitäisi odottaa. Haluan kyllä tietää jo aiemmin, miten homma etenee eli soittelen maanantaina uudestaan.

Aika jännä eteneminen tässä minun tapauksessa; kaikki tutkimukset alkaa kohta olla tehtynä, mutten vieläkään ole jutellut muun kuin tk-lääkärin kanssa. Ensin siis tutkitaan kroppa leikkausta varten ja sitten vasta henkinen puoli. Kun vaan pääsisi pian käymään leikkaavassa sairaalassa tapaamassa ravintoterapeuttia tms. Onkohan muilla ollut tällainen etenemistapa... Odottelen siis sitä, että pääsisin juttelemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka on ollut leikattujen kanssa tekemisissä. Mutta enköhän minä malta odottaa, ja kiitokset kommentoijille! Ainakin tämän palstan ansiosta saa vertaistukea tälle matkalle  

Hei Yasmiini ja onnea tiellesi lihavuusleikkaukseen ! Ihmettelet miten kauan tämä matka vie ennen kuin pääset leikkaavaan sairaalaan ja kyselit muiden kokemuksia. Eri puolella Suomea varmaan erilaiset käytännöt, tämä on Pohjois-Savosta ja minun kohdallani tie on ollut tällainen:

Joulukuu 2012 työterveyslääkärillä käynti, joka kysyi haluanko lihavuusleikkaukseen, lähete oman tk:n ravitsemusterapeutille.

Tammikuu 2013 aloitin ravitsemusterapeutilla käynnit, 2013 vuoden aikana 4 kertaa.

2014 tammikuun lopulla verikokeet ja sydänfilmi, spirometria

Helmikuu 2014 ultraääni maksa ym. sisukset

Maaliskuun lopulla 2014 gastroskopia

Huhtikuun alussa 2014 lähete leikkaavaan sairaalaan

Huhtikuun puolen välin jälkeen 2014 kutsu sairaalaan sisätautilääkärin ja ravitsemusterapeutin ryhmävastaanotoille ja omalle henkilökohtaiselle vastaanotolle

Toukokuulla 2014 käynti sisätautilääkärillä, ravitsemusterapeutilla, ryhmävastaanotot ja omat vastaanotot, jossa lääkäri laittoi polvien rtg-kuviin nivelrikon vuoksi, samalla reissulla nämä kuvat otettiin. Kirje sisätautilääkärin soittoajasta noista polvien rtg-kuvita ja jatko, lähettääkö minua eteenpäin.

Elokuu 2014 soitto sisätautilääkäriltä, että suosittelee leikkaukseen ja laittaa eteenpäin kirurgille. Sisätautilääkärin mukaan leikkaus olisi puolen vuoden sisällä. Saapas nähdä mitä kirurgi tuumaa kun sinne aika tulee...

Minulla tämä prosessi kestänyt siis liki 2 vuotta! Paino pudonnut -27 kg lähtöpainosta ja on nyt 91 kg tällä hetkellä. Pääkopassa olen tehnyt työtä koko ajan ja jo välillä ajattelin että mitä ihmettä olen tekemässä, kun painokin on pudonnut mukavasti. Mutta näinhän ennenkin olen saanut pudotettua ja aina kilot ovat tulleet takaisin. Jospa tämä olisi viimeinen mahdollisuus siihen että pysyisin hoikempana. Syömistä olen opetellut, pienemmät annokset ja säännöllinen ruokailurytmi, liikuntaa lisää. Ystäväni on tämän prosessin käynyt läpi ja hän on tukenut minua tässä prosessissa.

Tsemppiä sinulle Yasmiini ja käy rauhassa tätä prosessia läpi!

Kiitos Valopää tsempeistä! Tutustuin sinunkin matkaasi ja siinä on paljon samaa kuin itselläni. Eli sinullekin tehty tutkimukset ennen lähetteen laittoa leikkaavaan sairaalaan. Maltanpa siis odotella soittoaikaa ensin. Asian sisäistäminen vie kyllä aikaa. Näin radikaalia toimenpidettä ei kyllä halua tehdä pikku syiden takia. Tämä muutaman vuosikymmenen ylipainon kanssa eläminen on kyllä vienyt paljon henkisiä ja fyysisiä voimavaroja. Vuorotellen painon lasku ja heti perään nousu entistä suurempiin lukemiin alkaa viedä liian suuren ajan elämästäni. Mietin monesti, että hallitsen monia asioita, mutta painonhallintaa en ollenkaan. Jos lääkärit suosittelevat leikkausta minulle, niin tuskinpa tulen siitä kieltäytymään. Jos leikkaus on lääkärin mielestä yksi parhaista keinoista saada paino hallintaan minun kohdallani, olisihan se hieno asia. Niin paljon on haaveissa toteuttaa asioita, joita en nyt ylipainoisena voi tehdä. Elämä on liian arvokas tuhlattavaksi  

Syyskuun alussa oli lääkärin soittoaika. Kaikki tutkimukset ovat kunnossa leikkausta ajatellen, joten vihdoinkin lähete lähti eteenpäin Kysiin . Nyt sitten odottelen kutsua sinne. Ei ole mitään tietoa, miten kauan kestää se saada, mutta ainakin joillakin kutsu on tullut muutamien viikkojen kuluessa.

Yritän edelleen pudotella painoa ja muutama kilo on lähtenyt, mutta kolminumeroinen lukema edelleen. Kovan työn takana kilojen pudotus on ollut. Jokin pieni jarru minussa vastustaa painonpudotusta koko ajan; haluan päästä käymään Kysissä ja kuulla, mita sanottavaa heillä on minulle. Olenko hyvä leikkauskandidaatti vai onko minun paras pudotella perinteisin konstin painoa? Jälkimmäistä vaihtoehtoa itse epäröin ja paljon: en luota omalla kohdallani pysyviin tuloksiin. Mutta odottelenpa kutsua ja sitten pääsen taas askeleen johonkin suuntaan.

Ja tulihan se kutsu Kysiin ja se on vasta parin kuukauden kuluttua Siellä olisi ensin ryhmätapaaminen ravintoterapeutin ja lääkärin kanssa, ja sen jälkeen yksilötapaamiset. Tehdäänköhän siellä jotain päätöstä leikkausjonojen laittamisesta vai vieläkö sieltä mennään tapaamaan jotakuta, joka tekee päätöksen? Odottavan aika on pitkä... No, onneksi on tämä palsta, jossa voi seurata toisten etenemistä odotellessa

Moikka! Kyllä se sisätautilääkäri tuolla käynnillä tekee päätöksen laittaako kirurgille eteenpäin. Minulla otettiin rtg-kuvat polvista toukokuulla ja elokuulla lääkäri soitti ja laittoi jatkoon Olen saanut pudotettua painoani 29 kg, sisätautilääkärin mielestä olin hyvä leikkauskandidaatti, polvien nivelrikot vielä vahvistivat hänen päätöstään lähettää eteenpäin. Muita oheissairauksia minulla ei ole. Nopeasti tuli leikkaukseen kutsu, pääsin peruutuspaikalle. Huomenna on siis kirurgin ja anestesialääkärin tapaaminen. 7.10. on sitten leikkaus
Mutta prosessinihan alkoi 12/2013 eli melkein 2 vuotta sitten.

Näin yöllä hirveää painajaista ensimmäisen kerran.. Olin menossa leikkauspöydälle, mutta epäröin kovasti: puolet minusta halusi ja puolet vielä vastusti leikkausta. Onneksi se oli vain unta. Herättyäni tulin siihen tulokseen, että minun on vielä asiaa työstettävä ja alitajuisesti näköjään käyn asiaa unissanikin läpi. Haluan olla 100 % varma, että leikkaus on oikea ratkaisu minulle. Ja ennen kaikkea haluan kuulla lääkärinkin mielipiteen. Tämä asian työstäminen vaatii ainakin minulta paljon. En ole kertonut asiasta kuin muutamille ja heiltä saan tietynlaista tukea, mutta kaipaan lisäksi tukea, ymmärrystä ja kokemustietoa sellaisilta, jotka on tekemisissä leikkausten/leikattujen kanssa tai ovat itse leikattuja. Välillä en itsekään ymmärrä, mitä ajattelen. Sen tiedän, että haluan päästä eroon ylipainosta. Tiedän, että pystyn pudottamaan painon ilman leikkaustakin, mutta erittäin epävarma olen siitä, pystyisinkö sitten pitämään painon kurissa. Olen kahdesti siinä epäonnistunut enkä haluaisi enää kokea sitä valtavaa pettymyksen tunnetta, mikä siitä tulee. Eikä leikkauskaan ole tae painon hallinnasta; entäs jos minut leikataan ja siitä huolimatta olen jonkun vuoden päästä vielä lihavampi?? Pääkoppa on silloin kovilla.

Kerronpa nyt hieman tarkemmin omasta painohistoriastani. Monta kertaa olen laihduttanut painonvartijoissa: kahdella kerralla pääsin alle vuodessa muutaman kilon päähän tavoitteestani ollen normaalipainossa.  Pudotukset olivat n. 30 kg, kaikki kilot tulivat takaisin korkojen kera yhtä nopeasti kuin olivat lähteneet. Näistä kerroista on jo aikaa 10-15 vuotta. Näiden lisäksi minulla on lukuisia pienempiä pudotuksia.  Viimeiset viisi vuotta olen miettinyt syvällisemmin ylipainoni syitä ja laihduttamisen apuna olen käyttänyt personal traineria ja ravintoterapeuttia. Olen laihduttanut personal trainerin avulla 10 kg, takaisin tuli 15 kg ja osan olen taas saanut jo pois. PT:ltä sain paljon apua oikeaan liikkumiseen sekä myös ruoka-annosten ravintopitoisuuksien hallintaan. Olen käynyt ravintoterapeutin vastaanotolla parin vuoden aikana kymmenkunta kertaa ja sieltä kautta olen oppinut ruokarytmit ja tunnesyömisen hallintaa. Olen käynyt laihdutusryhmässä ja olen laihduttanut kaverin kanssa. Mikään ei ole tuonut pysyvää tulosta. Yli 100 kilon kerhossa olen ollut reilun viiden vuoden ajan. Joka päivä mietin painoani ja syömisiäni. Niin paljon energiaa menee siihen!! Ja menee varmasti koko loppuelämän, mutta jos hallitsisin painoani ja olisin korkeintaan lievästi ylipainoinen, niin kestäisin kyllä sen.

Tässäpä tarkemmin tarinaani. Matka on ollut pitkä ja se vielä jatkuu.

Se on hyvä Yasmiini,että työstät asiaa päässäsi ja toivottavasti päädyt ratkaisuun johon olet ITSE tyytyväinen .Mulla on bmi nyt 32,5 ja,kun aloitin tammikuussa tämän se oli 40 ja risat.Olen tullut sairaanloisen lihavasta merkittävän lihavaksi .Yli painoa noin 22kg ja tavoitteeni on vielä-20kg.Mä tavoittelen lievää lihavuutta.Normipainoa en ajattele.Muutama kilo sinne tai tänne.Leikkaus oli kolme viikkoa sitten ja voin jo tässä vaiheessa sanoa,että se oli elämäni paras ratkaisu . Kaikille se ei sovi tietenkään.Mulle ei sopinut enää jojottelu.Olin tulla hulluksi siihen. Tiedän ettei tämä ole taikakeino vaan taistelu kiloja vastaan jatkuu koko lopuelämän ajan.Nyt mulla on vaan paremmat mahdollisuudet pitää leikkauksen ansiosta kilot kurissa,kun pidän huolta annoskoosta ja minkälaista ruokaa sinne mätän.Kaikki on itsestä kiinni.Leikkauksesta toipuminen oli kohdallani yllättävän helppoa ja olen kiitollinen siitä miten hyvin kaikki on sujunut

Aurinkoisia syyspäiviä sinulle

Moikka Yasmiini! Minut leikattiin 2 viikkoa sitten, Emmy78:n kanssa ollaan peräkanaa oltu leikkauksissa. Olen tyytyväinen ratkaisuuni! Leikkaus ei ole oikotie onneen, mutta sen avulla on helpompi pitää kurissa painonnousu, kun opettelee oikean ruokailurytmin ja pienet annoskoot. Eikä ota rangaistuksena ettei saa "mässäillä". Katsoitko sunnuntaiaamuna Aamusydämellä ohjelman?
http://areena.yle.fi/tv/2260005
Siinä 2 lihavuusleikattua kertoi tarinansa, kannattaa katsoa! Sairauslomaa sain 4 viikkoa ja tässä tiheästi pienin annoksin- opettelussa menee päivät nopsaan, välillä tuntuu ettei jaksaisi taas syödä mutta proteiinia olen sitten ottanut. Kävelylenkkejä olen lähes päivittäin tehnyt ja tänään kävin saunassa ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen, ihanaa! Minulla itsestään sulavat tikit ja leikkausarvet hienosti parantuneet. Tänään maistoin leipää, tuli vähän huono olo hetkeksi, lienenkö liian nopeasti palan syönyt. No, näitä varmaan tulee ja joutuu opettelemaan. Paino pudonnut 2,9 kg 2 viikkoon!
Tsemppiä matkallesi parempaan elämään!

Otin lisäaikaa. Kävin Kysissä marraskuulla ja siellä kerrottiin, ettei leikkausjonoja oikeastaan ole. Pistin jarrut päälle, koska siltä tuntui. Mulla on koko ajan ollut tunne, että kun pääsen käymään asiantuntijoiden luona, pystyn vasta alkaa kunnolla työstämään tätä leikkausvaihtoehtoa. Ja koska siellä selvisi, että jonoja ei oikeastaan ole ja leikkaus voisi olla jo tammikuussa, etenkin jos tutkimukset on tehty, sai minut hieman perääntymään. Tarvitsen vielä aikaa tämän asian käsittelyyn..

Minua myös sanottiin "pieneksi" ja se pyörii mielessäni. Ennätin laihtua vajaan 10 kg keväästä ja se tietysti näkyy. Mutta kun kyseessä ei ole se, ettenkö osaisi laihduttaa, vaan se, että painon seilaaminen ylös alas on rasittavaa ja raskasta henkisestikin. Minut kuitenkin hyväksyttäisiin leikkaukseen, vaikken enää täytä leikkauskriteerejä. Mutta keväällä leikkausvaihtoehtoa harkitessani täytin. Voi kun olisin päässyt Kysiin käymään jo heti silloin keväällä...

Mitäkö siis teen?    Heti käynnin jälkeen halusin kokeilla ene-dieettiä, koska en ole koskaan enedillä ollu ja ajattelin, että olenpahan kokeillut sitä edes kerran ennen mahdollista leikkausta edeltävää eneä. Ja olin sillä vaivaiset 9 pv. Tulos -4 kg, josta pari tullut takaisin. Paino nyt siis 98 kg. Kuopiossa sovittiin, että lääkäri soittaa mulle helmikuussa ja silloin ilmoitan hänelle, mihin tulokseen olen tullut leikkauksen suhteen. Jokin minussa sanoo, että pitäisi vielä yhdesti kokeilla laihduttaa ja katsoa, pysyykö paino kurissa. Jokin muu sanoo, etten onnistu kuitenkaan ja miten kestäisin taas painon nousun takaisin yli BMI 40. Mikä tästä kerrasta tekisi sitten erilaisen? Ehkä minun on vielä kerran yritettävä. Aionkin aloittaa tammikuussa pidemmän enen eli siinä oikeastaan selviää vastaus lääkärille. Eli jos onnistun enessä ja paino putoaa hyvin, tulen tällä kertaa keskeyttämään leikkausprosessin. Mutta jos ene epäonnistuu ja paino alkaa nousta ylöspäin, niin minulla ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus.

Annan siis ajan kulua. Jos Kuopiossa olisi minulle suositeltu leikkausta enemmän, niin ehkä ajatukseni olisivat toiset. Mutta nyt minulle jäi olo, että joudun vielä kerran yrittämään ilman leikkausta. Eikä tämäkään tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Mitä todennäköisimmin olen leikkauksessa viimeistään parin vuoden kuluttua. Tsemppiä kaikille leikatuille ja leikkaukseen aikoville!   Tämä on nyt minun sekava tarinani. Mutta ehkä tästä voi tehdä johtopäätöksen, että leikkaus on iso asia eikä siihen mennä mistään hetken mielijohteesta.

Tsemppiä päätöksessäsi olkoon se mikä tahansa! Mä painoin leikkaus päivänä 94kg. Onnistuin pudottaa painoa yli odotusten. Hoitsu joka vei mut heräämöön odottamaan leikkausta ihmetteli miten en ole pystynyt pitää painoa kurissa ja yleensä leikkaukseen tulevat painaa puolisentoista sataa kiloa kuulemma. Silloin teki mieli ottaa hatkat. Tiedän sen kuitenkin et ilman leikkausta olisin ollut jossain vaiheessa taas siinä tilanteessa et paino on pitkälti yli sadan kilon. En jaksanut enää jojoilla. Leikkaus on tosiaan iso asia ja pitää miettiä tarkoin onko se juuri itseä varten ja sen voi tietää vain sinä itse.

Teet ihan oikein kun otat aikalisän, äläkä anna kenenkään painostaa sinua päättämään suuntaan tai toiseen ennen kuin olet valmis.

Leikkaus on (ainakin periaatteessa) loppuelämän päätös, eikä sitä pidä tehdä jos ei ole varma. Mieti rauhassa, kokeile keinot jotka haluat ja tee päätös silloin kun sinusta hyvälle tuntuu.

Täältä ainakin saat tsempit ja tuet , päätit mitä tahansa. Muista, sinun elämä!

Hyvää uutta vuotta Yasmiini! Jokainen tekee kohdallaan päätöksen. Se vaan tuon painon pitäminen siellä alhaisissa lukemissa on vaikeaa, jojotellut olen niin monta kertaa että se riitti minulle.
Ehkäpä itsekin olisin kenties perunut leikkaukseen menon jos olisin joutunut odottelemaan helmikuulle saakka ja kilot olisivat tippuneet tasaisesti alaspäin, mutta pääsin peruutuspaikalle ja piti heti sanoa tulenko vai en. Ei jäänyt miettimisaikaa joten menin leikkaukseen. Leikkauspaino oli 88,4 kg. Ei kukaan kylläkään sanonut ääneen mitä ihmettä varten olen leikkaukseen menossa, olinhan jo 30 kg pudottanut painostani. En tosin leikkaukseen menosta kertonut kuin esimiehelleni, tyttärelleni ja yhdelle ystävälleni. Muille läheisille kerroin vasta leikkauksen jälkeen. Töissä en ole kertonut kenellekään eikä se heille kuulukaan. Nyt paino alkaa jo 7:lla ja tavoitteena on päästä tämän vuoden loppuun 70 kg:aan ja pitää se sitten siinä. Ja jos alkaisi nousta niin heti stoppaan.
Hyvää jatkoa sinulle!