-Tuulian- toinen vuosi - kolmas - ja neljäs

Leikkauksen vuosipäivän kunniaksi aloitan uuden päiväkirjan, ensimmäinen vuosi löytyy tuolta:
https://laihdutusleikkaus.palstani.com/t2791-tuulian-matka

Vuosi sitten minut leikattiin Eiran sairaalassa. Tänä aamuna vaaka näytti tasan 30 kiloa vähemmän kuin prosessin alussa. Niistä 7,5 kg meni ennen leikkausta, 23,5 kg on huvennut vuoden aikana. Ei ilmeisesti niin paljon kuin monilla muilla, mutta mihinpä tässä kiire olisi, näyttää se pari grammaa kerrallaan alenevan koko ajan. Eikä 82 kg mikään merkittävä ylipaino enää aikaisempaan verrattuna ole, sen kanssa voi aivan hyvin jo elää ja mennä pikkuhiljaa eteenpäin.

Miltä tuntuu nyt? Vuosikatsaus?

Tuntuu hyvältä. En tosiaankaan kadu ratkaisuani. Mikään ei oikeastaan ole mennyt pieleen. Yllätys on ollut se, että alun painonpudotuksen jälkeen laihtumisen eteen on saanut tehdä todella töitä. Olen moninkertaistanut liikunnan ja syön aivan eri tavalla kuin ennen, vähemmän ja toisin kuin ennen. Näillä eväillä on samalla laihtunut myös mies. Yhdessä liikutaan, samasta jääkaapista syödään. Hetkittäin olen miettinyt, miten paljon olisin saanut aikaan, jos olisin tehnyt nämä muutokset elintavoissani ilman leikkausta. Mies on laihtunut ilman leikkausta 20 kg. Pientä takapakkia on nyt havaittavissa. Ehkä tämä juuri on se ero? Ilman leikkausta jojoilisin taas?

Henkisesti tämä on merkinnyt paljon, aivan hurjasti! Olen aktiivisempi, iloisempi ja rohkeampi. Luotan itseeni enemmän. Työpaikalla se näkyy erilaisissa työryhmissä ja projekteissa. Näkyy ihan jo siinäkin, että nyt olen mukana niissä. Työn ulkopuolella olen toteuttamassa jopa niin rohkean haaveen, että lähden kuukauden päästä pieneen kehitysapuprojektiin Afrikkaan pariksi viikoksi. Vuosi sitten en olisi kuvitellutkaan moista. Vähän jännittää. Sain kuulla projektin vetäjältä, että syömme kolme kertaa päivässä, aamupalan, lounaan ja päivällisen ja tässä nyt tehdään pientä suunnitelmaa välipaloista, joita voi tarpeeksi hygieenisesti kantaa mukana: energiapatukat, pähkinät, näkkärit. Juotavaa ilmeisesti saa. Suun kautta otettavista lääkkeistä ja rokotuksista olen kysynyt lääkäreiltä neuvoja. Kenenkään mielestä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Tosin yksi sanoi, että vatsalaukun ohitus on sen verran uusi juttu, että noista asioista ei vielä ole tutkimustietoa. Ehkä joku vielä tekee piankin väitöskirjan siitä, miten malarianestolääkitys ja kolera- ja lavantautirokotteet imeytyvät uudessa ruoansulatuskanavassa.

Aurinkoinen päivä, aurinkoiset mietteet. Hyvillä mielin aloitan uuden elämäni toisen vuoden. Aurinkoa muillekin!

Oli hienoa lukea ensimmäinen ketjusi ja nämä nykyiset kuulumiset. Olen itse juuri mietiskellyt, että mitä kaikkea saa elämäänsä, kun leikkauksen on läpikäynyt. Tarkoitan juuri tuota henkisen puolen juttua. Kiva oli siis lukea siitä, että koet saaneesi leikkauksen jälkeen aktiivisuutta, iloisuutta ja rohkeutta  

Tuossa aikaisemmassa ketjussasi siinä alussa, ennen leikkausta, pohdit, että et halua saada poikkipuolisia kommentteja ja siksi olit kertomatta asiasta yleisesti. Minäkään en ole kertonut kuin lähimmille ihmisille olevani menossa leikkaukseen. Lähinnä siksi, että en halua olla raportoimassa kyselyihin. Kun kuitenkin asia on epävarmaa siihen asti, kun todella leikkauspöydällä ollaan. Niin en ole ajatellut kertaakaan, että menisin leikkaukseen yhteiskunnan varoilla. Teen työtä, joten olen itse se "yhteiskunnan vara" ja kohdistan ajatuksissani sen TODELLA ison, veroihin menevän osuuden tilistäni tähän leikkaukseen ja itseeni.   Tähän asti on mennyt muille, nyt itselleni   

Hyvää mieltä sinulle roppakaupalla uuden elämäsi toiseen vuoteen ja hienoon projektiin Afrikassa   

Kiitos kannustuksesta Tötterö! Kiva kun kommentoit.

Tulin juuri Afrikasta. Olen tehnyt huikean matkan ja olen tehnyt sen pikkumasuni kanssa. Etukäteen vähän jännitti, miten siellä syömiset sujuisivat. Olimme maaseudulla, pikkukaupungin "kulttuurikeskuksessa" majoitettuina ja sieltä käsin teimme retkiä kouluille ja läheisiin tutustumiskohteisiin, esim luonnonpuistoon ja maasaikylään. Meille oli sanottu, että saisimme kolme ateriaa päivässä (aamupalan, lounaan ja päivällisen), ja laskin heti, että pikkumasuni ei moisesta selviä. Eikä olisi selvinnytkään. Otin mukaani Oululaisen kaurakorppuja, cashewpähkinöitä, kuivattuja karpaloita ja Wasan näkkäripatukoita. Minulla oli koko ajan mukana vähän välipalaa, eikä se näin ollut mikään ongelma. Söin vähän jotain, kun tuli nälkä ja join paljon pullotettua vettä tietenkin.

Hygienia oli tarkkuutta vaativaa. En millään halunnut saada vatsatautia missään muodossa. Muutama seurueestamme sen kärsi, mutta onneksi se minut ohitti. Kuivasin lautaseni aina ennen ruokaa, pesin käteni ja käytin käsidesiä, söin vain sitä, mikä oli kypsää ja kuumaa. Lihaa oli tarjolla lähes aina, munia, keitettyjä vihanneksia, riisiä ja ugalia, naan-leipää. Kovin oli rasvaista, rasvassa keitettyä ja paistettua aina, siihen oli totuttava.

Vessat olivat kouluilla reikiä sementtilattiassa. Ja siihen oli sitten tyytyminen.

Henkinen anti oli huikea! Tämä oli eka kertani Afrikassa. Vielä sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että tekisin jotain tällaista, niin kaukana omalta mukavuusalueeltani, mutta nyt olen todella onnellinen, että laihtumiseni mahdollisti tämänkin, antoi rohkeuden heittäytyä mukaan. Ja saman tien paikallisten pariin, tämä ei ollut turistimatka.

Mahtavaa!!!! Varmasti ollut huikea reissu.

"Niin en ole ajatellut kertaakaan, että menisin leikkaukseen yhteiskunnan varoilla. Teen työtä, joten olen itse se "yhteiskunnan vara" ja kohdistan ajatuksissani sen TODELLA ison, veroihin menevän osuuden tilistäni tähän leikkaukseen ja itseeni. "

Aivan loistavasti ajateltu!!!!! Nyt minullakaan ei ole enää ollenkaan "huono omatunto". Meneehän mun tienestit kaikenlaisille, jotka eivät viitsi itse tehdä muuta kuin luukulta toiselle juosta....

En ole koskaan ajatellut tuhlaavani yhteiskunnan varoja. Terveyshän tässä paranee, eli pitkässä juoksussa varmaan päinvastoin säästää kuluja. Itsellä ainakin jo jatkuvia lääkkeitä on päästy purkamaan ja jopa lopettamaa. Lisäksi uskon parantuneen voinnin näkyvän esim työnteon jaksamisessa.

Itse sain mielenrauhan leikkaukseen menolle sillä ajatuksella, että aika moni meistä ns. tuhlaa yhteiskunnan varoja, jos niin halutaan ajatella. Toimistotyöläiset pilaa istumalla niska-hartiaseudun ja selkänsä - eikös niiden ongelmien korjaaminen ole yhteiskunnan varojen tuhlaamista, jokainenhan voisi jumpata niskansa kuntoon? Tai himourheilija pilaa juoksemalla polvensa, kyllä senkin voisi toisenlaisella toiminnalla ehkäistä? Eli ihmiset elää elämäänsä monella eri tavalla "väärin" ja jos niitä voidaan korjata, niin hyvä homma.

Näin on. Lähes kaikki sairaudet yms on itseaiheutettuja, jos niin halutaan ajatella. Taitaa olla ainoastaan pikkulapset/vauvat jotka ei ole jollain tavoin vaivojaan aiheuttaneet  

Neljäs vuosi leikkauksesta on jo alkanut. Kuvittelen eläväni aika normaalisti, tosin edelleen jonkin verran ylipainoisena, mutta omien tuntemusteni ja labratulosten perusteella terveenä. Jos leikkauksen suhteen jokin harmittaa, niin se, että tätä ei tehty minulle jo 20 vuotta sitten Ylipainoisena vietetty elämä harmittaa. Kaikenlaista yritin, mutta en koskaan onnistunut pysyvästi. Koen, että työelämässä erityisesti osani olisi ollut hoikempana toinen. Katkera tosiasia näyttää olevan, että lihavuus johtaa työelämässä syrjintään. Piilosellaiseen.

Tämä vuosi toi ison muutoksen elämääni, jäin eläkkeelle. Nyt on ihan toisenlaiset aikataulut ja mahdollisuudet, koska mies jäi samaan aikaan. Olemme reissanneet, ulkoilleet, tavanneet ystäviä ja hoitaneet lapsenlapsia.

Koulujen alkaessa elokuussa teimme pitkän Suomen kierroksen, ettei vahingossakaan tulisi kiusausta käydä entisten työpaikkojen nurkilla katsomassa, kun muut menevät sisälle koulurakennukseen. Syyskuussa kiertelimme lähimetsien lenkkipolkuja ja marjamaastoja, lokakuussa kävelimme viikon Berliinin valofestivaaleilla, loka-marraskuun nautimme Espanjan lämmöstä, samoin maalis-huhtikuussa. Eli olemme tehneet kaikkea sitä, mistä aina haaveilimme.

Tämä kaikki on ollut mahdollista ja paljon nautittavampaa 30 kg kevyempänä. Olemme aina matkustelleet, mutta jaksaminen oli nyt aivan toista. Saatoimme kävellä 20 - 25 km päivässä, eikä oikeastaan tuntunut missään. Maaliskuussa otettiin pari haastetta ja noustiin vuorille - ihanaa! En nyt ihan telkkarin Huippujengin haasteisiin pystyisi, mutta haaveilen patikoivani lisää aikaisempaa vaativammilla reiteillä.

Tytär on haastanut urheilutapahtumiin ja olenpa pari kympin juoksutapahtumaa jo suorittanut, tosin kävellen, mutta fiilis siitä, että on mukana liikuntatapahtumassa reippaitten nuorten kanssa on mahtava!

Yhdessä suhteessa pää ei ole pysynyt perässä. Vaatekaupat ahdistavat aina vain. Löydän kyllä jotain päälleni, kun vain uskaltaudun sisälle, mutta ei tee yhtään mieli, enkä ainakaan huvin vuoksi lähde kiertelemään. Joskus tulee isompikin itku ja ahdistus, jos on tullut vietettyä aikaa jossain kauppakeskuksessa tai tavaratalossa. On joitain vanhoja tuttuja, selkeitä paikkoja, joissa käyn ja ostan (Gudrun Sjöden, Nanso, Marimekko ja Gerry Weberin farkut), mutta en halua edes yrittää mitään uutta.

Syöminen on pääpiirteissään kuosissa, prosessin alussa aloitetuista terveellisistä tavoista on tullut pysyviä. Rasvat tulevat avocadosta, pähkinöistä, rypsi- ja oliiviöljyistä ja satunnaisista kekseistä ja suklaasta. Vihanneksia on ruokavaliossa paljon, marjoja ja hedelmiä vielä enemmän. Syön munia, kalaa, broileria, mutta harvemmin muuta lihaa. Mikään ei varsinaisesti töki, mutta kakkupalan tai jätskiannoksen pitää olla melko pieniä, muuten tulee huono olo. Annokset ovat edelleenkin paljon pienempiä kuin muilla, mutta ei se oikeastaan haittaa. Jos tässä jotain huonoa on, niin pienet annokset johtavat siihen, että ruokaa tekee mieli vähän väliä ja silloin sortuu aika äkkiä myös naposteluun ja pieneen makeaan, jos sitä vain jostain löytää. Ja oma vika, että kaapista löytyy En ole mikään ryhdistäytymisen malliesimerkki ollenkaan.

Tsemppiä muille leikatuille! Toivottavasti jokainen voisi kokea, että tämä oli sen arvoista.

Edellinen viestini oli vielä tyytyväinen ja vaikka siitä on vain muutama päivä aikaa, on jo ehtinyt tapahtua. Olen nimittäin tavannut kaksi lääkäriä ja kummankin viesti on ollut se vanha tuttu: "Kun on tuota ylipainoa..." On ne sitten jotenkin ymmärtäneet, kun olen kertonut, että koen olevani nyt terve, teen 10 km lenkkejäkin ja olen jo laihtunut 30 kiloa.

Eikö lääkäreille mikään riitä! Minulle painoni (82 kg) on ilon aihe niiden ylipainovuosien jälkeen ja siitä huolimatta sama saarna jatkuu: Laihduta, laihduta...! Ylipaino varmaan selittää myös allergisen ihottuman, jonka takia tänään hakeuduin lääkärille.

Olen toki itsekin yrittänyt saada painoni vielä hallitusti vähän alaspäin, mutta ei se vain laske. Uskon, että syynä on ainakin osittain vain muuttunut ja hidastunut aineenvaihdunta, elimistöni on löytänyt sen tason, jonka alle ei mennä, kun se ei enää muista olleensa tuon alle 35 vuoteen.

Tervehdys Tuulia. Niin se vaan meillä ylipainoisilla on että saamme jatkuvasti kuulla tuosta painostamme etenkin lääkärin vastaanotolla. Minut on leikattu vajaa 3 kk sitten ja totaalinen jumi tuli vastaan painossa. Ei putoa vaikka mitä teen. Olen kaikenkaikkiaan 25 kg kevyempi kuin tammikuussa 2015 jolloin aloitin tän projektin. Moni asia unohtuu lääkäreiltä kun he tuijottavat potilaan ulkonäköä. Minulle eräs neurokirurgian ylilääkäri tokaisi kun olin rokotuksen seurauksena sokeutunut että rouva kun laihduttaa niin asit korjaantuvat. Se on pitkä tarina... Nyt on näkö toisessa silmässä että pärjään kyllä. Mun taivalta voit lukea Hellun höpinöitä.. Toivon sulle aurinkoista mieltä ja liikunnan iloa sen lääkärin sanoista huolimatta. Hienosti olet saanut painosi laskemaan ja etenkin pysymään pois.😊

Luin koko kertomuksesi jo eilen illalla ja oli mielessä, että vastaan sinulle ja tsemppaan. Kiva, kun vastasit viestiini.

Kyllä minuakin vähän harmittaa, kun huomaan jääneeni jumiin tähän painoon. Minut on leikattu yli kolme vuotta sitten. Ensimmäisenä vuonna paino laski hitaasti ja aina silloin tällöin jumitellen. Tätä kuvittelisin vielä tapahtuvan sinullekin.

Toisen vuoden alkaessa painoni oli jo suunnilleen siinä, missä nytkin, mutta huomasin hiusten lähtevän reilusti ja iho ja kynnetkin alkoivat voida huonommin. Tein korjausliikkeen ruokavaliooni, lisäsin esim avocadoa ja pähkinöitä. Niissä on melko paljon kaloreita, vaikka ne muuten ovatkin erittäin suositeltavia, joten luulen painonlaskun pysähtymisen johtuneen ainakin jossain määrin juuri tästä. Mutta mieluummin hiukset päässä ja vähän ylipainoisena, näin tämän yhtälön näkisin.

Aurinkoista mieltä ja liikunnan iloa sinullekin! Toivottavasti näet ainakin liikkua.