matamiina täällä moi!

Kolmas ene-päivä -eilinen siis- oli tuskien taival, mutta siitäkin selvittiin. Lähinnä vaan ärsytti kun päätä särki ja oli ihan koko ajan nälkä, mut mielitekoja ym. ei ollut. Ja tänään jo taas ihan erilainen olo! Hyvillä mielin pusseja naamariin, edelleen tuntuu siltä, että tästä selvitään kunnialla!

Tsemppiä vaan eneilyyn. Ei se niin helppoa ole, mutta kun tietää, että se palkitaan leikkauksella, niin sen jaksaa =)

Tsemppiä matamiina, varmasti selviät kunnialla kun tahto on noin kova!! Itse jouduin enen alussa napsimaan migreenilääkkeitä kuin karkkia, kun se päänsärky yltyi jatkuvasti. Ensimmäinen viikko oli mulla pahin ja helpotti sen jälkeen. :)Nyt menossa 37. ene-päivä (aloittelin aikaisemmin kuin käskettiin) ja vähän meinaa jo nyppiä! ;)Pussi kerrallaan lasken, vielä 19 pussia (toivottavasti) leikkaukseen.

Hienoa Matamiina!
Menossa on varmaan viimeinen eneilysi ja hyvin sä vedät! Minua auttoi se, että harjoitin ns. mielikuvaharjoittelua= kuvittelin itseni kävelemässä hoikempana ja terveempänä. Se kuva silmissäni sai minut jaksamaan aina pahimman yli. Minä eneilin niin, että söin lisäksi uunivihanneksia 500 gr ja pari desiä rasvatonta jukurttia/rahkaa päivittäin. Sekoitin Nutriletin mustikkajauhetta niihin ja kuvittelin sen olevan jäätelöä. Hullulla on halvat huvit, mutta klaarasin sen kuitenkin kun tiesin, että "Kärsin, kärsin, niin kirkkaamman kruunun saan"!
Oikein hyvää aurinkoista syksyviikonloppua sinulle!!  

Tänään oli vaakalla -35kg ja BMI jo karvan alle 49. Jee!!! Eka eneviikko kohta takana ja 3 vielä edessä, mut tiedän jo nyt että kyllä se 6-8kg katoaa, helposti Ja mulla on toistaiseksi puolellani se etu, että mua ei pussit ällötä, suolaset uppoaa hyvin ja makeatkin ihan tuskatta. Oonkohan mä jotenkin psyykannu itseni sietämään pusseja tän kuurin ajan? Eihän ne voi maistua hyvältä? Tai ei hyvältä nyt ehkä, mutta vähintään siedettävältä

Voihan ne maistua, mun mielestä ainakin suklaa ja vanilja on ihan hyvä (nutrilett). Suolaiset ei taas mene ollenkaan. Mä suon itselleni lisäksi minitomaatteja ja muutaman siivun kinkkua tai kalkkunaa ja juustosiivun päivässä. Viikko nyt menty näin, parin kilon päästä alan ruokia vähitellen lisäämään. Mullahan ei vielä kyseessä pakollinen ene , koitan vaan saada vähän pois ennen kirurgin tapaamista lokakuun alussa.

Hienoa Matamiina, siullahan on kotikenttäetu puolellasi, kun tykkäät pussiruuista! Yes!!!

Eneviikko 2 selätetty, miinusta vain 1,9kg tällä viikolla, paino aamulla 123,7. eikä vielä yhtään enestä lipsahdusta, hyvä minä Mahan kanssa vähän ongelmia, meinaa vetää jankkiin, muuten kaikki vallan mainiosti. Ravitsemusterapeutilta sain vinkkejä millä mahaa pehmittelisi, kannattaa kuulemma se jo tehdä ennen leikkausta, koska sen jälkeehän todennäköisesti iskee ummetus.

Täytyy sanoa että mahtava painonpudotus ja hieno itsekuri sinulla matamiina! Tästä on hyvä jatkaa <3.

Hyvä matamiina, tsemppiä!

Hei Matamiina,
Hyvinhän Sinulla menee, koeta juoda nestettä vatsan toimintaan, mulla kahvikin auttaa. En kyllä voi kehua ittekkään mitenkään hyvällä vattan toiminnalla, mutta kuitenkin yritän kovasti, olen kyllä pehmikepussejakin juonut jos ei toimi yhtään. Sekin auttaa kun elimistön toiminnot jollain tavalla kiertää sisällä, ja vatsakin ei niin ole turvoksissa kun toimii.
Tsemppiä taas, ja eikun etiäpäin mennään.

Mä juon päivittäin vettä/vissyä 2-2,5 litraa+ kahvia 3-4 mukia. Ei riitä vatsan toimintaan sekään ja paljon enempää en uskalla juoda, ettei taas mene suolatasapaino keikalleen... Pöh.

Voi kun tuntuu itestä että jumittaa paino. Sata grammaa päivässä alaspäin, jos sitäkään. Plääh. Menkatkin vissiin alkamassa, sekin varmaan hidastaa... Sormet menny jotenkin pieniksi, vasemman nimettömän sormukset kilisee iloisesti keskenään, kaupan kassalla sain äkkiliikkeellä pelastettua ne toisen nivelen korkeudelta takas sormeen. Sinnittelyä tää alkaa olla, vielä 1,5 vkoa jäljellä. Huomenna ja viikon päästä vielä juhlat tiedossa, jossa pitää väistellä kaikki syömiset noutopöydästä Mielialakin vähän laskenut, alkaa pitkä kova tsemppaus hiipua. Mutta periksi en aio antaa, vaikka kuinka harmittaiskin.

Moi matamiina! Tsemppiä vaan! Mulla oli enellä ihan tuskaa koko ajan, ja viimeiset kaksi-kolme päivää huijasin kirkkain silmin korvaten tuskaa tuottaneet pussit patukoilla (3kpl/päivä), vaikka ne olikin kielletty. Ei vaan pystynyt lipittämään enää yhtäkään pussia, vaan ennemmin olisin ollut jopa syömättä! Paino putosi mulla yli annetun tavoitteen, vaikka vahvasti sitä epäilin parin viikon jumin jälkeen.

Upea tahto sinulla! Mielialan lasku on ihan normaalia näin pitkän urakan jälkeen, mutta onneksi sinullakin se tavoitepäivä on jo ihan nurkan takana! Aurinkoa ja iloa päiviisi ja viime hetken odotteluun!  

Esikäynnillä käyty. Paino sairaalan vaakalla 120,6kg eli vielä/enää 100g niin tänä vuonna on 40kg urakoitu maharepusta (ja muualtakin) pois Jänskättää.

Hurjaa, Matamiina! Mahtavuutta!

Leikkaus lähellä Sinulla, paljon voimia, ja kaikkea hyvää matkalle leikkaukseen. Jaksamista, iloista mieltä, koeta nollata tilanne, tsemppaamme Sinua leikkauksen jälkeen. Kirjoita sitten kun jaksat.
Kirjoitellaan,

Leikkaus tehty, taysissa pumppusukkien rauhoittavassa hurinassa pötkötellään kivojen huonekavereiden kanssa.Kaikki meni vissiin ok, ja vessassakin jo käpöttelin pissalla.

Onnea vaan uudesta masusta ja uudesta elämästä ! =) Nyt vaan askel askeleelta eteenpäin. Ja päivä päivältä on helpompaa =) 

Onnea. Mulle nappas tänään leikkauspäätöksen eli hyvä päivä täälläkin.

Onnea uuteen elämään  

Hieno juttu, matamiina! Voimia toipumiseen

Onnea Matamiina! Minun leikkaus 12.11. Kirjoittelehan kuulumisia, millaista se elämä leikkauksen jälkeen on

Tajunnanvirtainen kertomus leikkauksestani ja ekoista sen jälkeisistä päivistä seuraa tässä...

Minulla on pikkumaha eli pitkä odotus on palkittu uudelleenjärjestellyllä ruuansulatussysteemillä

Keskiviikkona kävelin reippaasti aamuseiskalta Leiko-osaston oven taa odottelemaan, ja siitä sitten suorilta vaatteiden vaihtoon. Olin vissiin niin hermostunut, että unohdin rintsikat avopaidan alle, ne kävin vielä myöhemmin "palauttamassa" vaatepussiin. Vastaanottava hoitsu kävi nopeasti perusjuttuja läpi, antoi esilääkkeet (panadol+zyrtec) ja sitten saikin istua odotushuoneeseen odottelemaan. Aika pian hoitajat (3kpl-tai yksi oli opiskelija, jolle annoin luvan olla läsnä) tulivatkin hakemaan, ja hissillä matkasimme kerrosta ylemmäs leikkaussaliin. Salissa kävin laverille pötkölleen ja sektiokokemuksesta viisastuneena en enää ollut ihan paniikissa, kun ympärillä alkoi mahdoton kuhina. Lääkintävaksi oli tälläkin kertaa komea ja lempeä, silitteli rauhoittavasti. Siis oikeasti, opetetaanko niille koulussa rauhoittavaa silittelyä?? No joo, sitten alkoi nukutuslääkäri touhuilla kanyylin laiton kanssa (onnistui vasta toisella yrittämällä, ekasta jäi muistoksi komea mustelma) ja lääkintävaksi jalkojen kanssa, sain hekumallisten tukisukkieni päälle pumppusukat ja jalat laitettiin "asentoon", ja sit kokeiltiin pöydän kallistus, jännittävän pysty oli pöydän asento. Tuli lätkää ja läpyskää sinne sun tänne reippaaseen tahtiin. Kaikki olivat iloisia ja hymyileviä ympärillä, ja taisin itsekin lohkoa vielä jotain. Sitten sain happimaskin kasvoilleni, ja kohta nukutuslääkäri sanoikin laittavansa nukutusaineen, pahoitteli että se kirvelee kädessä, mutta sitä kirvelyä odottaessa vintti sitten jo pimenikin.

Seuraava utuinen muistikuva on siitä, kun salissa/ heräämössä heräteltiin aika pian operaation jälkeen. Muistan kysyneeni legendaarisesti: "olenko mä hengissä" - ja myöntävän vastauksen jälkeen jatkoinkin unia, kunnes taas heräteltiin ja kyseltiin kipuja. En ole ihan varma kiputasostani, mutta nähtävästi muhun sattui, koska pyysin muutamaan kertaan lisää kipulääkettä. Siksipä kai pääsinkin osastolle vasta noin yhden aikaan, kun piti huilailla heräämössä vähän pisempään tujun lääkityksen takia. Osastolla minut kärrättiin huoneeseen, jossa torkuskelin ja naputtelin tekstiviestejä ja taisin jonkun puhelunkin soittaa. Huoneessa oli alkuun (verhojen takana toki)joku papparainen, joka kyllä illanedellä lähti jatkohoitoon muualle. Parin tunnin päästä tuli viereen toinen peti, kohtalotoveri, ja vielä illemmalla kolmas. Jossain vaiheessa, ehkä viiden maissa, pyysin päästä jalkeille ja kävelin hoitajan avustamana tippatelineen kanssa vessaan. Vessareissu sujui hyvin, mutta huoneeseen tultua huomattiin yhden tähystysreijistä vuotavan verta reiluhkosti, mutta vuoto tyrehtyi painamalla. Toisen kerran illemmalla tehty vessareisu ei enää saanut reikiä vuotamaan, mutta jouduin soittamaan kelloa vessassa, kun alkoi ihan mahdottomasti pyörryttää, ja sitten mentiinkin kahden hoitsun saattelemana takaisin huoneeseen. Illalla kävi pari vierastakin, vertaisryhmästä mun pikkumasun "kummi" ja samassa talossa työskentelevä ystäväni. Pumppusukkien tasaisesta puhinasta x 3 huolimatta yö meni aika mukavasti ja sain nukuttuakin. Verenpainetta ja tippaa vahdattiin ja vaihdeltiin välillä, mutta ei se haitannut unta.

Seuraavana aamuna sain pumppusukat ja tipan irti, liikkuminen helpotti huomattavasti, ja pääsi itsekseen käymään vessassakin. Aamupalaksi tuli järjettömän kokoisessa kulhossa voilta maistuvaa mannavelliä, mustikkakiisseliä ja kahvia. Sain muutamia teelusikallisia syötyä, ja huomasin, etten voi makeaa syödä, siitä tuli kylmä hiki ja huono olo. Esimerkiksi mehu ei vaan käynyt. Päivä sujui käytävällä hiihdellen, kutoen ja torkkuen sekä huonekavereiden kanssa jutellen. Ruuaksi oli sosekeittoja, joita taas varovasti maisteltiin. Illalla söin kokonaisen pienen laktoosittoman banaanijugurtin, enkä muista että milloinkaan olisin syönyt mitään yhtä hyvää! Pumppusukat jäi yöksi laittamatta vaikka aiemmin niin uhkailtiin, ja yö sujuikin mukavammin ilman niitä.

Viimeisenä aamuna heräsin jo aikaisin ja kävin suihkussa. Ihana olo, kaikesta siitä sängyssänyhräämisestä oli ihan lähmäinen olo. Lääkärimme "Cruella" purjehti kävelytelineineen (tietsikkapöytä) heti 7.30 lukemaan lakia meille ja antoi kotiutumisluvan iltapäivälle. Sitähän siinä sitten loppupäivä odoteltiinkin Omat vaatteetkin vaihdettiin oitis luvan hellittyä. Heti puolenpäivän jälkeen fyssari ja ravitsemusterapeutti olivat jorinansa pitäneet ja suuntasin ekana pois osastolta. Mies oli saanut auton parkkiin tietty kaikkein kauimmaselle parkkikselle, ja lievä tutina ja kylmä hiki oli, kun sinne käveli, olihan siihen mennessä syönyt vasta aamupalan! Mies haki mulle juotavan jugurtin ja desi sitä riskasikin jo kummasti oloa. Se on asia, mistä vähän hoitajia kritisoin ja mihin parantamisehdotuksia voisin antaa, että jo sairaalassaoloaikana muistuteltaisiin jatkuvasta juomisesta ja huolehdittaisiin siitä, että olisi mahdollisuus syödä niitä pieniä aterioita usein. Nyt laitoshuoltajat hakivat ruuat pois ennen kuin oli ehtinyt syödä "kaikkea". Onneksi hoksattiin aina nostaa jotain sivuun tarjottimelta, että pystyi myöhemminkin syömään.

Kotiutuminen on lähtenyt ihan mukavasti vauhtiin. Syön ja juon, siinä on opettelua ja muistamista kerrakseen. En alkanut keräämään itselleni vuosisadan ummetusta (been there, done that sektion jälkeen) vaan otin heti hyvissä ajoin pegorionia, ja aion ottaa vastakin, jos ei muuten tulosta synny Yhtä röyhtyä ja pieruahan tää nyt on, toivottavasti helpottaa jossain vaiheessa. Leikkauskaasut eivät ole suuremmin vaivanneet, muutamia "pistoksia" on ollut, mutta aika ohimeneviä. Olen nyt kotona pärjännyt kahdella 1g Panadolilla, ihan särkylääkkeettömäksi en ihan vielä uskalla heittäytyä. Juominenkin alkoi sujua paremmin, kun vertaisvinkin mukaan laitoin vesipullooni ihan muutaman tipan light-mehua, alkoi vesi uppoamaan suussa pyörimisen sijaan

Eli siis täällä kaikki hyvin, ja hyvillä mielin leikkauksesta olen. Viisi pientä reikää ja muutama sulava ommel on vatsalla vielä, mutta täältä tullaan, uusi elämä!

Onnea ja malttia kotiin, siitä se lähtee uusi elämä myllerryksineen:)