HyeeNa! tässä hei.

Miekin tulen sotkemaan Hyeenan ketjua, ihan vaan kertomalla,että miekin olen motoristi, mutta en sairaanhoitaja. 7 vuotta istuin ukkoni takana, kunnes viimein ajoin A-kortin, ja nyt mua ei sais taakse kirveelläkään.

Nimimerkki: keskiviikkona pääsee cruisailemaan mopottimella pitki Teneriffa

Oon niin kateellinen teille! Määki tahon oman moottoripyörän! Tieten se korttiki pittäis ajjaa....

:lol:

Mie olen just sen pari vuotta liian nuori, että ei A tullut automaattisesti.

Hyeena, ei muuta kuin autokouluun, siitä se uusi elämä alkaa
Itsellä ainakin tuo A-kortin ajaminen kuuluu elämän parhaisiin päätöksiin, eli menee samaan kategoriaan kuin tupakanpolton lopettaminen ja laihdutusleikkaus.

mömmm niih. jooh.. Vituttaa vaan kun se pittää sitte uusia aina viiden vuoden välein. >: (

Minäkin ajoin sitä korttia ja oikein urakalla ajoinkin. Hitto kun aiemmin en ollut edes ajanut mopoa... ja kyydissäkin olin ollut vain muutaman ennen kortin ajoa. Tulihan se lisenssi viimein. Kyllähän se ajaminen antaa sellaisen oman hetken ja sielunrauhaa. Ja se vapauden tunne on ihana... Suosittelen! Ja isäntäkin hurahti siihen samaan, joten nyt on yhteinen harraste.

Ja hyeena, kirjoittelethan heti kun koneelle kykenet leikkauksen jälkeen. Elän mukana, vaikka en ehkä just koneelle pääsekään silloin. Kerta päivään on kuitenkin pyrittävä palstalla pyörähtämään. Työpaikalta en palstalla vieraile, kun ei nuo nykyiset työkaverit tiedä mun operaatioista mitään.

Joooo aivan varmasti tuun tänne heti ko vaan heräilen leikkauksen jälkeen, kännykkä on siitä kätevä ko silläki voi käyä netissä. (:

Meillä tuo isäntä sanoo olevansa liian vanha mopoilemaan, on kyllä harrastanut sitä kohta 40 vuotta, pyörä on toki hänelläkin tallessa. Täytyy siis ajella itsekseen sen mitä haluaa, vähemmän tietty tulee km kun jos yhdessä ajeltais. uutena harrasteena veneily vie mopoilulta aikaa, ja koiratkin vähän rajoittaa kun ei voi oikein kyytiin ottaa

Hei vaan! Olen siirtynyt virallisesti gbp -leikattujen joukkoon! Olo on ihan hyvä. kirjoittelen sitten pidemmän kertomuksen kun saan kunnon koneen käsiini. :

Mahtavaaaaa! Me ollaan kaikki niin onnellisia sun puolesta.

*jää odottamaan meriselvitystä*

Hienoa, onnittelut!

toipumisia. Nyt seuraa varmaan jännittävä aika uuden opettelussa.

Hienoa! Sinun uusi elämä alkoi Kesällä jo olet eri mitoissa

Onnittelut HyeeeNa
Jokos näin Ystävänpäivän kunniaksi pääset kotioloihin

Mahtavaa, onnea uudesta masusta

Kiitos! Joo tänään pääsen jo kotiin. ihan hyvä olo on. Hyvin on huonekaverin kanssa tultu juttuun ja yritetään lipittää keittoa.

Nyt jo kotiin :?: :drunken:

Hyvä kuulla, että olet kunnossa. Eikös maistukin keitto hyvälle Eneilyn jälkeen?

Pilvipouta, minäkään en "viihtynyt" Helsingin leikkausreissulla vuorokautta kauempaa. Kotimatkaa se 250km, isäntä tosin haki mut autolla kotio.

Noniin. Nyt ollaan kotona..
Keskiviikko aamuna mentiin sairaalaan kymmeneksi, kävin hoitajalla mittaamassa sokerit ja painon. Leikkauspaino oli tasan 100kg. Vaihdettiin leikkausvaatteet päälle ja mentiin odotushuoneeseen istumaan. Esilääkitystä en tahtonut. Kerkesin siinä ehkä viitisen minuuttia istua kun tuli jo lähtö.
Lähdettiin siis kohti leikkaussalia ja salin ovella vaihdettiin viimeiset pusut miehekkeen kanssa ja astelin saliin. Salissa henkilökunta oli tosi mukavaa, kaikki kävi esittäytymässä ja kertoivat mitä tekivät.
Tippaletkun laitto ei meinannu onnistua koska suonet meni tapansa mukaan piiloon, varmaan kymmenen minuutin jälkeen saatiin tippaletku viimein paikalleen. Sitten nukkumatti kutsuikin aika nopeasti. Nukutusaine oli kamalaa. Se sattui ihan älyttömästi mutta ei sitä ehtinyt juuri kärsiä kuin pari sekuntia ennenkuin oli tyytyväisesti jo ihan kanttuvei.
Ensimmäiset muistikuvat oli kello 12.20 heräämössä jossa valittelin kipuja ja huonoa oloa. Sain molempiin lääkettä ja olo helpottui. Torkahtelin sellaisia 15-30 min pikku unosia ja odottelin että milloin pääsen osastolle. Verenpaineet heitteli siihen malliin ettei päästetty osastolle kuin vasta siinä puoli neljältä.
Heti kun huoneeseen pääsin ja sain kännykän käteen niin armoton soittelu läheisille että kuulevat minun olevan vielä elossa. Kivut oli ihan siedettävät, pyysin silti aina välillä lääkitystä ja aina sitä sainkin vaikka tuntui kuitenkin etteivät tarpeeksi tujuja lääkkeitä mulle antaneet.
Yö oli täyttä tuskaa kun kummatkin huonepotilaat oltiin aivan tuskissamme ja voihkittiin kipujen kourissa..Unet jäikin sitten aika vähiksi niiden kipujen vuoksi mutta pärjättiin aamuun asti jolloin saatiin taas vähän tujumpia lääkkeitä.
Aamu menikin odotellessa että lääkärit kiertää ja antaa luvan lähteä kotiin. Victorzon siinä kävikin jutustelemassa ja lupaili päästää kotiin ja kolmen maissa jätimme huonekaverini ja lähdimme ajelemaan kohti kotia. (:
Nyt olen kotona ja toipuminen on lähtenyt ihan hyvin käyntiin.
Kysykää jos kysyttävää on. (: Vastaan ihan mielelläni.

poistettu

Meille jotenkin selitettiin ettei enempää voinut antaa. Elimistölle on kai rankkaa kun pumpataan niin paljon kipulääkkeitä.. Mutta ei ne kivut ole silti mitenkään kestämättömiä. Hengittäminen sattuu edelleen ja välillä vihloo ikävästi kyljistä, mutta eiköhän tässä eteenpäin porskutella!

Onnittelut leikkauksesta! Noista kivuista kysyisin, että mihin/millä tavalla leikkauksen jälkeen koskee?

jee onnea ja pienenevää kokoa

Se vaihteli aika paljon ja vaihtelee kyllä edelleenkin. heräämössä sattui eniten hartioihin (kaasukipuja) ja osastolla sattui välillä hartioihin ja lisäksi leikkausaluetta aristi. Hengittäminen sattuu edelleen, ei sietämättömästi mutta häiritsevästi. Leikkausalue on edelleen vähän kipuileva mutta niistä kivuista ei tarvitse olla etukäteen huolissaan, ne on ihan kestettävät.