HyeeNa! tässä hei.

Heippatirallaa!
Tuli äskettäin raapusteltua toisen käyttäjän profiiliin juttua, mutta ajattelinpa tekaista asiasta ihan oman kirjoituksenikin tänne noin niinkuin kuulumisten muodossa.

Että nii! Tuntuu ihan siltä ku oisin ottanu painoo ihan reippaalla kädellä takas, eli peilistä toljottaa taas löllyvä mursu. Äskeinen vaa'alla käynti kertoi ettei muutosta ole tapahtunut suuntaan taikka toiseen. Noh, ihan hyvä niin. Se on jännä juttu tämä itsensä näkeminen, harvassa on ne kerrat kun on tyytyväinen peilikuvaansa.
Pitäisi varmaan ruveta pitämään ruokapäiväkirjaa ja karsia liikoja turhuuksia ruokavaliostaan pois. Vaikka tällähetkellä musta tuntuu et syön vähän kaikkea monipuolisesti.Aamupalana oon nykyään opetellut syömään sen ainaisen leivän sijasta myös puuroa. Töissä mulla on useimiten eväänä salaatti jota koitan vähän muokkailla milloin mitenkin ettei iske tylsyys. Kotona odottaa iltaisin valmis ruoka pöydässä ja iltaisin syödään sitten mitä milloinkin. Salaattia, leipää, ruoanjämiä yms. Herkut on jääneet kyllä yllättävän vähiin! Eli raaka-aineet on ainakin jokseenkin kondiksessa, mutta jos mie jaksaisin sitä ruokapäiväkirjaa pitää niin ehkä siitä selviäis vähän enempi...

Ai huijja, mie tuossa maanantaina älysin että minun leikkauksesta on jo 4 vuotta! Nykypäivänä leikkaus on taakse jäänyttä elämää ja leikattu masu niin arkipäiväinen asia, että en viitsinyt edes puntarilla käydä! Pittää vaan todeta että tyytyväinen oon ja elämä rullaa etiäpäin!

Mooooo-i!
Olen jokusenaikaa elellyt hiljaiseloa täällä kun ei aika tahdo kaikkeen taas riittää. Tässäpä siis uusimmat päivitykset.
Olen tässä hiljattain käynyt otattamassa verikokeet ja katsonut tulokset sitten omatoimisesti. Huomasin että hemoglobiini oli 79, kun sen pitäisi olla siis 122-155 välillä. Soittelin terkkaan ja tänään kävin kuulemassa lääkärin tuomion. Rautavarastot on melko tyhjät ja lähete Hatanpään Sairaalaan pistettiin menemään. Parin viikon sisään pitäisi tulla kutsu rautatiputukseen. Hatanpäällä lääkäri sitten arvioi, onko epäilystä siitä että 4 vuotta sitten leikatussa mahassani olisi ratkeama josta verta pääsisi tihkumaan. Itse pidän tätä epätodennäköisenä, mutta jos lääkäri sitä epäilee niin se on sitten tähystys taas edessä. Hyi.

Yyyyyhhhhh tänäänhän se aika tipahti postiluukusta. Gastroskopiaan nimittäin! Gyaaahhhhh.....

Se on onneksi 5-10 min ja ohi 💜

Niin, totta. Viimekerrasta viisastuneena otan tälläkertaa kaikki mahdolliset tropit ja myrkyt helpottaakseni oloani toimenpiteen aikana Olen varautunut jo sillä että soitin tänään pomolle ilmoitusluontoisen puhelun ja tuumasin etten oo tulossa tiistaina töihin, että vaikka nuijalla pistettäs tainnoksiin niin mulla on aikaa palautua Taitaa tosin olla vain haaveita tuollaiset nuijanukuttelut toimenpiteen ajaksi.. puhhuh..

Ai kaameeta, toivottavasti sieltä ei löydy mitään tihkuavaa... Tsemii!!

No jopas, taas on aikaa vierähtänyt viimekäynnistä. Gastro oli ihan ok, mitään ei löytynyt. Gastrosta suoraan rautatankkaukseen. Olo koheni melko nopsaan sen jälkeen ja sen jälkeen on käyty kontrolleissa, ravintoterpalla ja nyt pitäisi saada aikaseksi varattua uudet labrakokeet ja lääkärille aikaa että saadaan tarkistettua että arvot on pysyny.
Edit. Lisätäänpä vielä sen verran että oon todella pettynyt hatanpään sairaalaan. Miksikö?
1) Käydessäni rintaleikkauksessa pyysin että saisin rauhoittavat ennen leikkausta ja näitä luvattiinkin koko prosessin läpi. Leikkauspäivänä kirurgin tavatessani hän kysyi että onhan rauhoittavat annettu, eipä ollut eikä niitä koskaan tullutkaan.
2) Ennen gastroskopiaani soitin hatanpäälle ja pyysin että saan rauhoittavan lääkkeen ja nielun puudutuksen ennen toimenpidettä ja painotin heille että olen todella jännittynyt ja tarvitsen sen lääkkeen. Luvattiin että tottakai saan sen lääkkeen ja puudutuksen, ei mitään ongelmaa. Tieto kirjattiin ylös ja hoidin itselleni töistä vapaapäivän ja saattajan sairaalasta kotiin (rauhoittavien alaisena ei päästetä kotiin yksin). Asia kämmättiin taas, toimenpiteeseen mennessäni kysyin että saanko sen rauhoittavan ennen toimenpidettä ja henkilökunta sanoi ettei heillä ole tapana sellaisia antaa ja tässä vaiheessa on jo myöhäistä ottaa rauhoittavia. Sain siis pelkän puudutuksen.

Tiedoksi siis teille jotka hatanpäälle olette menossa tutkimuksiin ja koette kaipaavanne rauhoittavia, todennäköisesti jäätte ilman koska hatanpäällä ne ei vaan osaa.

Kävin ja luin ihan uusin ajatuksin sun rintaleikkauspostaukset, koska alkavat olla ajankohtaista meikällekin, kiitos!

Herranen aika, olen täällä viimeksi käynyt jotain vajaa 3 vuotta sitten! Mihin tää aika menee? Anniina, jos vielä olet täällä käymässä niin tulehan ihmeessä kertomaan pääsitkö rintaleikkuuseen ja miten on sujunut?

Sitten omia kuulumisia. Tuon yllä lukevan gastroskopian ja rautatipan jälkeen olen käynyt uudelleen rautatipassa viimekeväänä. Varsinaista syytä raudan tippumiselle ei ole löytynyt ja nyt olen vaatinut että 6k välein katsotaan labrassa että mikä on hb ja ferritiinin taso. Katsellaan katsellaan....

Leikkauksesta on tullut viimekuussa ööö mitä, 7 vuotta? wou. Elämäni parhaat 7 vuotta, valehtelematta. Mutta valitettavasti leikkauksen teho loppuu aikanaan ja sen aikana täytyy oppia syömään ja juomaan oikein, muuten ne kilot tulee takas. Näin on käynyt myös mulle. Mä syön edelleen vähän pienempiä annoksia kuin muut, mutta en edelleenkään kykene syömään niin usein kuin pitäisi. Enkä juo riittävästi nestettä. Syön liikaa herkkuja ja KYLLÄ juon myös kausittain liikaa alkoholia.Aivan turhia kaloreita jotka istuu saamarin tiukassa. Kaikkea en ole sentään vielä lihonut takaisin mitä olen saanut pudotettua, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana olen kyllä huomannut sen lähtevän nousemaan. Enkä todellakaan aio antaa niiden tulla takaisin. Mulla on huomenna ravitsemusterpalle aika ja aion hänen kanssaan käydä nyt läpi mun tulevan ruokavalion josta aion pitää kiinni. Alkoholin juonnin olen jo jonkinaikaa sitten jättänyt pois, juon ainoastaan silloin jos menen kaverin kanssa jonnekkin, eli ehkä kerran kuukaudessa. Tupakoinnin olen lopettanut (joo, repsahdin tuosta aiemmasta lopetuksesta) taas Tammikuun alussa, eikä ole juurikaan enää tehnyt mieli.

Ainiin, menimme vuosi sitten naimisiin, eli olen nykyään rouva F

Eipä tässä siis suuria ja kummia, elämä on tismalleen samanlaista kuin ennenkin, vääntöä painonhallinnan ja elämän kanssa, ja olen valmis myöntämään että painonnousu on täysin mun omaa syytäni, mun olisi itse pitänyt olla tiukempi silloin kun leikkauksen hyödyt oli vielä nähtävissä. Mutta mulla ei ole pienintäkään aikomusta luovuttaa itseni kanssa, vieläkään.

Terkut tutuille jos teitä täällä vielä pyörii, ja uudemmille Morjens!