Leikkaus Intiassa ohi, odottelen kotiuttamista sairaalasta

Olen tässä odotellut tunteja kotiuttamista ja kun vielä hetken on nettiyhteys, niin ajattelin jo muutaman sanan laittaa.

Olen BMI 40, terve vaille nelikymppinen nainen. Kilpirauhasen vajaatoiminta iski päälle puolitoista-kaksi vuotta sitten mutta sitä seurattiin lääkkeettä yli vuosi ennen kuin sain lääkkeet vaivaan. Paino nousi samaan aikaan (sattumaako?) räjähdysmäisesti niin että kun lopulta sain lääkkeet, painoa oli yli 115 kg ja lääkkeet eivät auttaneet laihtumaan. Yritin taas kerran mm. VLCD:tä (Ened) mutta aikaisemmista kerroista poiketen minua vaivasi hirvittävä nälkä ja väsymys koko laihdutusyrityksen ajan eikä nälkä hellittänyt viikoissakaan. Enkä kyllä laihtunutkaan juurikaan.

Sitten tuskailin asiasta lääkärille, joka lipsautti että "onhan sinulla kriteerit kasassa leikkaukseen". Tämän hän sanoi puhelimessa muun asian ohessa ja se meni minulta lähes ohi. Puhelun jälkeen heräsin että mitäs se lääkäri nyt sanoikaan ja aloin ottamaan selvää laihdutusleikkauksista.
Varasin uuden puhelinajan lääkärille parin päivän päästä kysyäkseni asiasta mutta nyt lääkäri olikin lähes kiukkuisen kuuloinen ja sanoi ettei hän mitään lähetteitä leikkaukseen tee, korkeintaan voi keskustella kanssani parin kuukauden päästä kun tulen kilpirauhaskontrolliin uudestaan.

Siitä lähtien luin tutkimuksia leikkauksista, eri menetelmistä, tuloksista, riskeistä jne. mm. pubmedissa ja tulin entistä vakuuttuneemmaksi, että leikkaus _voisi_ olla minulle sopiva ratkaisu, sillä painoni oli vuosien jojottelun jälkeen koko ajan vain noussut vaikka onnistun aina laihduttamaan kymmenen-kaksikymmentäkin kiloa kerralla. Takaisin tulevat vaikken suuremmin edes herkuttele.

Monilla on sellainen kuva että lihavat vaan syövät karkkia ja pitsaa ja vetävät sokerilimppareita ja kakkuja ja eikös kummaa kun lihoo. Itselläni ei ole makeanhimoa ollenkaan ja vältän viljoja mm. keliakiaoireiden takia. Silti lihon normaalilla ruualla kilon viikossa, jos en laihduta koko ajan. Annoskoossa siis vika enemmänkin kuin väärissä ruokailutavoissa. Annoskoko-asia sai minut ajattelemaan että vatsan typistys sopisi minulle, koska annosten pienentyessä myös jatkuva lihomiseni loppuisi ja ehkä jopa laihtuisin.

Päätin jo lääkärinaikaa odotellessa, että haluaisin mieluummin vatsalaukun typistyksen kuin ohitusleikkauksen, sillä käytän migreenini takia kovia kipulääkkeitä ja ohitusleikkaus vähentää kykyä syödä lääkkeitä. Kotikunnassani tosin julkisella saa vain ohitusleikkauksia, joten päätin jo alusta alkaen etsiä mitä vaihtoehtoja minulla olisi julkisen lisäksi. Sitä paitsi viimeisimmän puhelun perusteella vaikutti siltä, ettei se tk-lääkäri ollutkaan lähetettä esittämässä minulle.

Lääkärinaika tuli eikä lääkäri maininnut sanallakaan koko lihavuusleikkausta. Mittasi kyllä mahanympäryksen ja painon ja sanoi, että minun pitäisi syödä vähemmän ja liikkua enemmän niin kyllä minä laihdun. Ja se siitä.

Silloin olin jo vakuuttunut, että ei se siitä, liikkua kyllä osaan mutta laihtua en osaa pysyvästi. Rupesin etsimään yksityisiä klinikoita.

Suomessa ei ole montaa sairaalaa, jotka leikkaavat sleeve-leikkauksia yksityisenä ja nekin pyysivät noin 12000 euron hintaa.
En ole mikään raharikas ja tiesin, että lainaa en saisi noin paljon mistään mitenkään.

Olen jo aikaisemmin lukenut, että mm. amerikkalaiset käyvät paljon meksikossa ja intiassa leikkauksissa, sillä näissä maissa on päteviä kirurgeja mutta sairaalahoito on niin paljon halvempaa, että hinta on noin puolet alkuperämaan leikkauksista. Niinpä aloin etsiä tietoja Intiasta.

Melko pian googlella löysin sairaalan, jonka leikkaava lääkäri on opiskellut usassa ja euroopassa ja joka on erittäin pätevä ja arvostettu kirurgi. Sairaalalla olisi oma osasto ulkomaalaisille potilaille sviitteineen ja huonepalveluineen ja hinta sleevelle vain 7400 USD eli noin 5400 euroa. Lennot Mumbaihin maksavat halvimmillaan noin 400 euroa riippuen lentoyhtiöstä. Eli puolella hinnalla kävisin minäkin leikkauksessa.

Hirvitti hirveästi mutta varasin ajan ja sain lainan pankista. Leikkausajan sain kolmen viikon päähän yhteydenotosta ja aloin heti VLCD-dieetille.
Sitten piti anoa viisumi (medical visa) ja puhua mies mukaan (kumppani saa asua sairaalassa ilmaiseksi) lentokulujen hinnalla. Pelotti aivan järjettömästi ja ajattelin että jos minä kuolen sinne Intiaan niin miten lasten käy jne. jne. tai jos jotain komplikaatioita tulee. Hintaero oli kuitenkin sen verran iso että ajattelin että syteen tai saveen, muuhun ei ole varaa ja lähdin Intiaan.

Mielenkiintoista kerro lisää miten menee ja miten leikkasivat ja ennenkaikkea miten koti matka sujui.

Matka oli pitkä ja uuvuttava, kun ensimmäinen lentovaihtoehtoni peruttiin BA:n lakon takia ja uudet lennot sopivat aikatauluihini paljon huonommin ja tuli odotusaikoja. Nälissäni menin kun en uskaltanut syödä mitään jugurttia enempää.

Astuin ulos Mumbain 30 asteen helteeseen keskiyöllä ja kosteus iski välittömästi nahkaan kiinni. Katsellessani lentokentän vartijaa konekivääreineen ja joka puolella vilistäviä ihmisiä aloin taas hetken hirvitellä sitä mihin oikein olin lähtenyt. Onneksi kuski tuli pian hakemaan minut ja pääsin suoraan sairaalaan lentokentältä nukkumaan.

Aamu alkoi aikaisin, kun täällä Intiassa sairaalapäivä alkaa noin kuudelta. Yhtäkkiä huoneessani ravasi ihmisiä parin minuutin välein, ainakin kymmenen eri lääkäriä eri aloilta kävi esittäytymässä, kysymässä aloitustiedot, sairaanhoitajat ottivat verinäytteitä, verenpainetta mittailtiin, sairaala-apulaisia tuli ja meni tuomassa ruokaa (yhtäkkiä sainkin syödä ihan normaalia aamiaista) tai lakanoita, tai vaatteita, tai siivoamassa...

Väkeä täällä on hirveästi. Hoitajia ja lääkäreitä ja managereita ja pr-ihmisiä ja apulaisia. Yksin ei tarvitse olla tosiaankaan.

Saman tien ekana päivänä minulle tehtiin kaikki testit. Ultraääni vatsalle, keuhkokuva röntgenissä, sydänfilmi, sydämen kaikututkimus, vatsan tähystys ja vaikka mitä. Sairaalan ensimmäinen kerros on ns. julkinen osa ja järkytyin sairaalan siisteystasoa tai siis sen puutetta. Seinillä oli roiskeita, maalit roikkuivat miten sattuu, hoitohuoneiden kankaat olivat likatahroissa (varmaan pestyjä, mutta tahrat jääneet näkyviin)... Aloin taas pelätä että mihinkähän banaanimaahan minä tulinkaan ja mitenkähän tässä käy.

Varsinaisesti ei kai seinien tahraisuus ja lattian hiekkaisuus mitenkään vaarallista ole, ei MRSA tai muut sairaalabakteerit ole normaaleja maabakteereja laisinkaan. Tämän tiedän kun olen itse biokemisti. Hirvitti silti. Toki lääkärit käyttivät kumihanskoja ja suojia, mutta paljain jaloin siellä likaisilla käytävillä kuljettiin, välineistö oli vanhahkoa ja tilat rappeutuneet.

Päivän jälkeen olin tosi väsynyt kaikkeen törkkimiseen ja sorkkimiseen, olin niellyt letkua jne. Onneksi pääsin sitten nukkumaan ja odottamaan aamun leikkausta. Nyt olin ollut koko päivän syömättä aamupalan jälkeen ja sain vain laihaa lientä iltapalaksi.

Juuri kun olin pääsemässä uneen niin hoitaja tuli ja sanoi että nyt ajellaan karvat. Minä olin että voi itku mitä... Mutta kirurgin määräys on että kaikki karvat kainalosta polviin pois. Tulipahan sekin koettua enkä oikein tykännyt...

Aamulla tuli hoitaja, antoi kupin punaista nestettä, sanoi jotain "take this and I come to take bath" ja lähti. Minä olin jo tottunut siihen, että monennäköistä lientä ja happolääkettä jaetaan joten riipaisin sen nesteen samantien. Pahaa oli ja karvasteli kauheasti. Yh.

Aikani odottelin (Intiassa hetkinen on usein tunti) ja eri hoitaja tuli käymään ja kysyin kylvystä että minne minun pitää mennä. Hoitaja sanoi että eikun käy vaan suihkussa, sitten lähdetään leikkausosastolle. Kerroin hänelle juoneeni lääkkeen ja hän katsoi vähän kummeksuen minua.

Suihkuttelin siinä ja sitten leikkaussalin aulaan odottelemaan. Siihen tuli joku lääkäri joka kysyi että olenko syönyt tai juonut mitään aamulla ja kerroin että joo, sen punaisen lääkkeen join. Minut nostettiin jo leikkauspöydälle, kun yhtäkkiä tuli stoppi ja minut nostettiin takaisin siirtopaareille. Selvisi että "lääke" oli ollut puhdistusainetta ja minulle pitäisi nyt tehdä vatsahuuhtelu että saadaan myrkkytroppi pois mahasta.

Siinä olin että voi ITKU nytkö se peruuntuu se leikkaus mutta kovasti vakuuttelivat että kyllä leikataan kunhan vatsa saadaan puhtaaksi. Minut kirmattiin teholle ja jouduin nielemään nenävatsaletkun (en suosittele kenellekään, teki tosi ikävää) ja vatsaani huuhdeltiin vedellä ees taas. Taisin siinä vähän oksentaakin kun pesuaine vaahtosi mahassa. Voin todella huonosti ja päivä alkoi tuntua tosi pitkältä nälkäisenä, vatsaputsattuna ja oksentaneena kun en saanut juoda mitään ja vatsaa korvensi se pesuaine.

Välillä luvattiin että pääsen leikkaukseen ihan kohta mutta sitten tuli tieto, että iltapäivän potilas oli otettu leikkaukseen minua ennen ja pääsisin hänen jälkeensä leikkaukseen. Aikaa meni taas tunteja ja nukahdinkin välillä, kunnes lopulta kolmelta iltapäivällä kirurgi saapui, naureskeli sille että olin ottanut sisäisen puhdistuskuurin ja kertoi että edellinen potilas oli ollut "yllätyksellinen" ja leikkaukseen oli mennyt enemmän aikaa kuin piti mutta että nyt, viimein minun vuoroni olisi päästä leikkaukseen.

Viimein pääsin takaisin leikkauspöydälle ja minut nukutettiin samantien. Ei tarvinnut edes laskea kymmeneen. Heräsin normaalisti ja minut siirrettiin takaisin teholle, tällä kertaa normaalia sairaalasänkyä paljon mukavammassa ilmatyynysängyssä. Jaloissa oli hierovat ilmatyynypuristajat, jotka hieroivat kinttuja kivasti. Leikkaus oli kestänyt vajaan tunnin ja kaikki oli mennyt hyvin.

Vietin teholla seuraavaan aamuun asti toipumisaikaa ja palvelu oli todella hyvää. Hoitaja oli koko ajan huoneessani (oli erilliset loosit, ei mitään verhoja vieressä vaan kunnon seinät) ja minun pyyntöihini vastattiin heti. Lääkäreitä ja hoitajia kävi tsekkaamassa kuntoa vähän väliä. Minua ei katetroitu leikkaukseen, joten leikkauksen jälkeen pissalla käynti oli vähän vaikeaa tokkuran takia. Olisivat halunneet että pissaan alusastiaan, mutta en vain kyennyt siihen. Lopulta lääkäri antoi luvan nousta istuvaan vessaan ja sain pissattua pitkän rentoutumisen jälkeen. Hassua että vaikeinta leikkauksen jälkeen oli juuri tuo pissaaminen ensimmäisen vuorokauden ajan. Minulla oli jonkin verran voimakkaita keskivatsan ja vasemman hartian kipuja mutta halusivat antaa vain parasetamolia astmani takia. Lopulta lääkäri myönsi minulle fentanyyliä (fenytoiinia?) joka paransi kivut mutta myös nukutti hyvin. Sen jälkeen minulla ei ole ollut kipuja oikeastaan juurikaan.

Aamulla pääsin teholta omaan sviittiin. Hoitajia ja lääkäreitä kävi pedin ääressä jatkuvasti, hoitajat usein pareittain. Kaikki ovat aina olleet täällä todella ystävällisiä ja jokaiseen pyyntöön on reagoitu heti. Myös lääkäri tulee pyydettäessä heti paikalle (ei leikannut kirurgi vaan osaston lääkärit). Hoidon taso on ollut aivan loistavaa.

Nyt leikkauksesta on kolme päivää ja olen kuin ei mitään. Ei ole kipuja, leikkaushaavat (tähystys) ovat todella pieniä ja sieviä, mitään tikkejä ei näy vaan kaikki on leikattu jotenkin sisälle sulavaksi. Kirurgi vaikutti todella taitavalta. Suonensisäinen antibiootti lopetettiin aamulla ja sain tippaletkun pois kädestä. Nyt saan mukaani lääkkeet (maksua vastaan haluamani määrän) ja menen hotelliin pariksi päiväksi vielä lentokuntoisuutta odottamaan mutta tulen huomenna vielä tapaamaan apulaiskirurgia.

Alun kauhupäivän jälkeen kaikki on mennyt hienosti ja olen todella tyytyväinen palvelutasoon, ammattitaitoihin ja koko sairaalaan. :)

(Jatkan ketjua myöhemmin kotoa käsin kun hotellissa ei ehkä toimi netti)...

Huh Huh! Ootsä aika sissi!

Ihana seikkailu sulla on ollu! Uskon, että on hirvittänyt!

uskalias olet ollut. hattuanostan sinulle ja toivon että jatkoo sujuu hyvin.

Heippa vaan,
Loistava juttu, on tosi mielenkiintoista kuulla eri maissa tapahtuneista leikkauksista. Perusasiat on tietysti samat, mutta eroja loytyy sitten niissa pikkuasioissa.
Hauska tuo "mahan sisapintojen pesu" ennen leikkausta, sattuuhan sita.
Onnea jatkoon, kirjoittele ihmeessa lisaa kuulumisiasi.

Johan siellä on aikamoinen uskalikko!
ONNEEEEE

Ei sulla tullut mieleen Viro.....siellä on vieläkin halvempaa ja ei olisi tuo matka ollut noin hurja!

.....no eipä mitään kun hyvin menee!

Ja tosiaan.... hih hih.... sun lääkkeen juonti! Onneksi pääsit säikähdyksellä tuosta lääkityksestä!

Hei ja Onnea seikkailijalle Intiaan ! Hienoa että kaikki on sujunut hyvin ja hyvää loppumatkaa !

Loistava kertomus, ihanaa kun kerrot sen tänne,
niin osaa ne muuallakin,tokikin täällä vaan aina joskus luullaan et ei ne muualla,
ja mikä palvelu, jestas.
ilman muuta kertoile lisää , haluan kuin muutkin lukea lisää.

toipumisia, paranemisia ja hyvää kotimatkaa.))

tehdäänkö virossa sleeve-leikkauksia??vai vain bypass?

Hylkeen kysymykseen pitää vastata että kyllä Virossa tehdään molempia ja paljon halvemmalla pääsee:)

kiitos marja tiedosta moni voi saada avun tiedosta,
onhan suomessa,
pitkät pitkät jonot.(

Kirjoitin jo yhden pikavastauksen joka oli pitkä tarina, mutta esikatseluvaiheessa se katosi bittiavaruuteen :/ enkä ollut ottanut siitä kopiota. Otanpas sitten uudelleen:

Kun kaikki paperit, kuitit ja kuittaukset olivat viimein valmiina, autokuski tuli hakemaan minut hotelliin. Hotelli Dreams Residency sijaitsi aivan sairaalaa vastapäätä, mutta en saanut kantaa laukkuani joten kuskin kanssa ajelin sitten juhlavasti hotellille. Hotellilla ensimmäinen reaktioni oli järkytys. Apupoika vei minut minikokoisella, kimeällä äänellä lambadaa soittavalla hissillä kolmanteen kerrokseen ja läväytti oven auki hotellihuoneeseen. Ovesta pölähti vastaan kuuma, pistävänhajuinen ilma (huoneessa oli paljon jotain koipalloja?/ötökkäkarkotinpalloja?) ja tyrmistyin nähdessäni rähjäisen huoneen johon minun piti asettua asumaan kahdeksi päiväksi. Apupoika pyöräytti ilmastointilaitteen päälle, kattotuulettimen pyörimään ja lcd-television länsimaiselle star tv -kanavalle ja jätti minut huoneeseen.

Sviitissä hemmoteltuna kaduin heti että olin lähtenyt sairaalasta. Sairaalassa ajattelin että hotellissa saa olla rauhassa eikä kukaan hiippaile siivoamaan tai kurkkimaan kuinka voin ja että saisin hengailla rauhassa omissa ajatuksissani. Näin olikin, mutta en odottanut ihan tällaista. Huone oli rähjäinen, seinät maalattu epämääräisesti sinne tänne, kylpyhuone oli pölyinen ja kylpyamme pinttyneen musta pohjasta. Kaikki pinnat näyttivät likaisilta paitsi sänky jossa oli puhtaat lakanat. Vessapaperia ei ollut ollenkaan ja kylpyhuoneeseen halusin astua vain kengät jalassa. Silloin tuli mieleen että voi kun olisin kysynyt, paljonko lisäpäivät olisivat maksaneet sairaalassa. Sviiteissä oli tilaa ja yksityishuone ilman nettiäkin olisi ollut tarjolla. En viitsinyt kuitenkaan enää lähteä takaisin kouhkaamaan joten ajattelin sopeutua.

Pönkkäsin oven kiinni järeällä salpalukolla ja pesin käsiäni lähes hysteerisesti aina kun olin koskenut johonkin pintaan. Jotenkin vain tuoreiden leikkaushaavojen kanssa tunsin oloni tosi epämukavaksi epäsiistissä, lähes likaisessa huoneessa. Join mukanani tuomaa pullovettä ja välillä tein nutrifast-pirtelöä (toin ne mukanani Suomesta). Siellä könötin huoneessa katsoen american idolsia, miehenpuolikkaita ja täydellisiä naisia. Myös psych -sarja tuli tutuksi :) Ei oikein ollut mitään muuta tekemistä, kun en halunnut lähteä ulos liikenteen sekaan enkä halunnut tilata mitään hotellin keittiöstä koska halusin pelata varman päälle nutrifast-pusseillani. Tämän hotellin hinta oli 40 dollaria yö ja olisi ollut 60 dollarin hotellikin tarjolla, en tiedä olisiko tuo ollut siistimpi.

Ihan hyvin nukutun yön jälkeen lähdin takaisin sairaalaan tapaamaan kontrollikäynnillä avustavaa kirurgia. Ensimmäiseksi minut ohjattiin väärään paikkaan istumaan mutta aikani ihmeteltyäni menin kysymään tiskiltä ja minut ohjattiin maksujonoon. Maksujonossa minulta pyydettiin konsultaatiopalkkiota, mutta kun selitin että olen maksanut jo etukäteen, tarvittiin taas pari puhelinsoittoa että sain maksettu-kuitin käteeni ja pääsin varsinaiseen odotustilaan odottamaan. Itse kirurgikäynti oli nopea. Lääkäri kysyi kuinka voin, kurkkasi mahan ja kirjoitti reseptin verenohennuspiikille, jonka käski tulla hakemaan seuraavana iltana klo 9. Kysyin heti, että onhan apteekki siihen aikaan sunnuntaina auki ja kirurgi vakuutti että tietysti on, tottakai.

Sitten lähdin ostamaan sairaalan ravintolasta vettä ja lähdin taas yrittämään tien yli kohti hotellia. Hotelli ei ollut kaukana, täysin sairaalaa vastapäätä, mutta välissä kihisi hurja liikennekaaos noin kuuden kaistan leveydeltä osin limittäin. Moporiksoja, moottoripyöriä, mopoja, autoja, kärryjä, busseja, kuorma-autoja kaahasi hurjaa vauhtia eteenpäin ja kaikki tööttäilivät. Sairaalan kohdalla oli kääntöpaikka ja aika moni vaihtoi betonikeskiaidan kohdalla suuntaa ja toiset tietysti tööttäilivät kun kääntyjä yritti kiilata liikenteen virtaan. Ylipäänsä vilkut ja muut olivat aika vähän käytössä, tööttäilemällä hoituu kai kaikki informointi, sen verran kakofonista meteli oli. Minä siinä syöksähdin keskiaidalle odottamaan toisen suunnan liikenteen virran katkoa ja lopulta pääsin ehjin nahoin yli. On se liikenne tuolla aika lailla erilaista kuin suomessa, kävelyteitä ei ole ja kaikki eläväinen puikkelehtii hurjaa vauhtia eteenpäin.

Jatkoin en-minkään tekemistä eli katselin ikkunasta syvennyksessä huhuilevia puluja ja kakofonista liikennettä ja kerran kävi tiku-taku -oravakin kurkkaamassa minua lasin läpi. Välillä tuijotin sarjoja tai surffasin 60 intialaista kanavaa joista kaikista tuntui tulevan samanlaista ohjelmaa. Hassua miten sekä ulkona kadulla että televisiossa kaikilla naisilla oli joko pitkät housut ja tunika ja huivi tai sari ja pitkät, värjäämättömät hiukset, useimmiten ponnarilla. En nähnyt livenä tai tv:ssä kertaakaan lyhythiuksista naista (paitsi jos nainen oli tosi vanha), tai värjättyjä hiuksia, tai erilaisia asuja. Kaikilla naisilla tosiaan oli joko tunika ja sen päällä huivi (helmat takana, edestä rintojen päällä) tai sari. Kaikilla miehillä oli nilkkapituiset puuvillahousut ja napitettava puuvillapaita. Ihmeen homogenisesti pukeutuvaa porukkaa nuo intialaiset.

Seuraavana päivänä olin jo tottunut hotellihuoneeseen, varmasti pitkälti siksi, että vimmaisesti puhaltava ilmastointilaite ja kattopropelli olivat tuulettaneet koipallojen hajun lievemmäksi. Odottelin iltaa lukemalla lehtiä ja katsomalla tv:tä kunnes oli aika lähteä hakemaan verenohennuspiikkiä.

Pujottelin taas liikenteen läpi ja heti sairaalalla selvisi, että apteekki on luonnollisesti kiinni tähän aikaan ja minut ohjattiin ensiapupoliklinikalle. Siellä minulle kerrottiin, että apteekista ei saa mitään tähän aikaan ja minun pitäisi lähteä etsimään avoinna olevaa apteekkia jostain. Minä siihen että eiku minä olen maksanut tämän ja eiku minun pitää kohta lähteä lentokentälle... Lukuisten puhelinsoittojen jälkeen selvisi, että jollain osastolla sairaalassa on kyseistä lääkettä ja vahtimestari lähetettiin hakemaan ruisketta. Odottelin ensiavussa ja hätistelin itikoita ja kohta vahtimestari tulikin takaisin ja taas kierros puhelinsoittoja ympäriinsä. Minulle kerrottiin että lääke maksaa 470 rupiaa ja minun pitäisi maksaa ennen kuin osasto antaa lääkkeen. Minä kaivoin esiin sähköpostin, jossa minulle oli listattu mitä jo maksamaani hintaan sisältyy ja seurasi uusi puhelinkierros. Nyt vahtimestari lähti viemään minua laskutusosastolle jossa ihmeteltiin taas kovasti nimeäni ja sitä että olen maksanut jo. Tietojani ei meinannut löytyä millään tietokoneelta mikä varmaan johtui siitä, että nimeni kirjoitettiin joka paikassa väärin :) enkä kertaakaan nähnyt sitä oikein kirjoitettuna. Selvitettyäni missä olin ollut leikkauksessa ja kuka oli leikannut, löytyi lopulta potilasnumeroni ja sitä kautta sain maksettu-kuitin ja marssin takaisin ensiapupolille sen kanssa. Vahtimestari lähetettiin taas matkaan ja tällä kertaa hän palasi ruiskeen kanssa ja hoitaja sen pisti samantien nahkaan. Sitten taas kakofonisen liikenteen sekaan ja hotellille odottamaan lähtöä lentokentälle.

Intiassa kaikkeen menee mahdottomasti aikaa ja asioita joutuu selittämään monelle. Ihmiset ovat kuitenkin todella ystävällisiä joten palvelu on kaikesta huolimatta hyvää mutta kiirettä on turha pidellä :)

Lentokentällä tilasin noodle-ravintolasta kanakeiton, kun tarjolla ei ollut jugurttia tai vastaavaa ja minulla oli kiljuva nälkä. En olisi ohjeiden mukaan saanut syödä vielä kiinteää ruokaa (intialaisen ohjeen mukaan nestedieetillä ollaan kuukausi) ja oli vasta päivä 5, mutta pureskelin niitä paria kananpalaa ainakin tunnin kunnes ruoka oli täysin sosemaista. Vatsani kesti sen oikein hyvin, muutaman kerran vain vihlaisi että mitäs tämä oikein on, mutta meni ohi samantien. Ruuan jälkeen hoksasin, että ravintolan vieressä on O2-niminen hierontapaikka, jossa puolen tunnin pää-niska-selkä-kädet hieronta istuma-asennossa maksaa vain 600 rupiaa tai 25 dollaria. Minulla oli vielä aikaa, joten päätin mennä superjumisen niskani kanssa sinne. Suomalaiseen hierontaan tottuneelle paikallinen tapa muistutti enemmän läimäyttelyä ja suoranaista mätkimistä, mutta mikään vähempi kuin tiukka kyynärpäähieronta ei jumiini olisi tehonnutkaan ja nyt hieronta sai viikon krampanneen niskani viimein sulamaan. Suosittelen kaikille, joilla on vähääkään parempi kivunsietokyky :)

Lennot air francella menivät kuin en olisi leikkauksessa käynytkään, ainoastaan syöminen oli todella hidasta. Onneksi ranskalaiset osaavat tarjoilla sopivaa ruokaa, jugurttia ja munakasta. Viimeisellä lennolla sain alas peräti neljä lihapullaa :) tosin todella hitaasti. Ei tuohon mahaan tosiaan paljon mahdu.

Loppuajatuksena täytyy sanoa, että suosittelen todella lämpimästi leikkausta Intiassa. Matka on pitkä mutta palvelu on loistavaa ja ystävällistä. Kyseinen sairaala on kansainvälisen JCI-kreditoinnin läpäissyt Harvardin yliopistosairaalan kumppanuussairaala ja leikkaava kirurgi näkemykseni mukaan paljon kokeneempi kirurgi kuin Suomessa leikkaavat. Laatu on todella hyvä. Kyseisen sairaalan hyvän kansainvälisen maineen ja kirurgin kokemuksen vuoksi lähdin Intiaan enkä Viroon vaikka olisi ollut halvempi ja lähempänä. Intian reissu kaikenkaikkiaan maksoi kuitenkin vain puolet suomen hinnoista ja siihen sisältyi kaikki tutkimukset ja esi- ja jälkilääkkeet kotiinpaluuseen asti.

Ihan mieletön tarina terveysmatkailija! Osaat vielä kertoa sen niin hyvin, että voi ihan melkein nähdä nuo tapahtumat. Luin 12-vuotiaalle tyttärelleni tarinasi alusta loppuun ja hänkin haukkoi henkeä vieressä. Kiitos!

HuHUH.................johan tarinan heitit!

TSEMPPIIIIIIIIII

:) :) :)
Kiitos kaikille tsempeistä!

Huomasin juuri että tekstini näyttää kovin vakavamieliseltä, siitä kun puuttuu hymiöt välistä. Käyttäjäprofiilini mukaan ne ovat päällä, viesteissä ne ovat pois päältä... :=/

Ja sen vuoksi tekstissä on outoja tyhjiä kohtia (hymiöt on piilotettu) :=).

Nyt on Intia nähty ja voi olla etten lähde ihan heti uudestaan, sen verran uuvuttava kulttuuripläjäyshokki se oli ensikertalaiselle. Joskus tosin haluaisin käydä Intian hienoissa kansallispuistoissa mutta kaupunkilomaa en tällähaavaa sinne suunnittele kaiken tööttäilyn keskelle :=D

Hienoa että pääsit hyvin kotiin ja nyt uuden mahan kanssa oleilemaan !

onnea toipumiseen ja uudelle vatsalle!!

hieno kirjoitus, kiitos!!