Kimbyn tarina

Olen 38-vuotias mies Helsingistä. Tarinani alkoi varmaankin alunperin 5-vuotiaana jolloin neuvolapapereiden mukaan paino lähti rajusti nousuun yli kaikkien silloisten standardien. En ole mielestäni ikinä sopinut yhteiskunnan standardeihin fyysiseltä tai henkiseltä olemukseltani, mutta 7-vuotiaana en enää mahtunut neuvolan painokäppyrä-paperiin. Silloin arveltiin että kyllä se siitä sitten teini-iässä homma tasaantuu mutta eihän siinä niin käynyt. Ylimääräiset kilot tuli mukavasti mukaan aina armeijaan asti jolloin mittani oli 190 cm ja 115 kg. Muutoin "normipainoni" oli aina vuoteen -94 asti 125 kg paikkeilla. Olin aina tähän asti ollut hyvinkin itsetietoinen ylipainostani, sillä kyllä siitä aina muistettiin huomautta koulussa ja terveystarkastuksissa. Vaikka en itse ollut erityisen tyytyväinen omaan fyysiseen olemukseen, en silti mitenkään inhonnut itseäni eikä se asia noussut niin suureksi ongelmaksi että se olisi suoranaisesti määrännyt omaa elämää suuntaan tai toiseen. Vaikka kyllä jälkeenpäin ajateltuna erittäin huono itsetunto on varmasti vaikuttanut moneen asiaan suurestikin elämässäni.

-94 sattui sitten työtapaturma jolloin polven eturistiside katkesi. Se oli painon- ja sitä myötä elämänhallinan ensimäinen kulminaatiopiste. Vuosi meni ennenkuin polvi oli rempattu suurinpiirtein normaaliin liikuntakuntoon. Sairaslomalla olin yli 11 kk vakuutusyhtiön päivärahalla joka ilmeisesti heidän laskuopin mukaan tuli halvemmaksi kuin kustantaa polvileikkaus yksityisesti heti verrattuna siihen että jonotin 9 kk päivärahalla (85% palkasta) kunnaliseen leikkaukseen. Moni on tuota päätöstä jälkeenpäin ihmetellyt kun siinä vakuutusyhtiölle tuli reilusti isompi lasku kuin olisi ollut tarpeen, ja vielä samalla kärsii ihmisen kunto ja työkyky joka sitten tulevaisuudessa lisäisi vakuutusyhtiön tappiota entisestään...

Polvi saatiin jotenkin normaalia työtä kestäväksi muutamaksi vuodeksi, mutta kun liikunta oli jäännyt vähemmälle ja paino pikku hiljaa noussut oli kuitenkin syöksykierteen alku valmis. -01 todettin sitten lopulta että uudelleenkoulutus on edessä koska tällä polvella ei enää entisiä hommia voisi jatkaa. Ja tämä tietenkin vakuutusyhtiön piikkiin. -03 pääsin sitten ihan omin avuin 4 vuoden AMK-medianomikoulutukseen. Tuntui että tästä se uusi elämä alkaa kun rahatilanne on taattu vakuutusyhtiön toimesta ja huomasin että media-alalle mun olisi alunperinkin pitänyt kouluttautua. Elämä tuntui hymyilevän kun kaksi ensimmäistä vuotta koulussakin meni tanssien läpi. Itse asiassa opiskelu aikuisiässä maistui nyt paremmalle kuin ikinä ennen ja olin erittäin motivoitunut. Olin onnelisen tietämätön mitä nurkan takana elämässäni odotti...

Olin tehnyt itselleni selväksi että varsinkin uuden työuran kannalta katsottuna paino pitää saada hallintaan. Ei kukaan tämän näköistä palkkaisi vaikka kuinka pätevä tahansa olisikin. Hankin lähetteen Laakson sairaalan laihdutusryhmään johon osallistuin syksyllä -06. Vaaka näytti Laakson sairaalassa lukeman 184,2 kg joka todella järkytti, sillä enhän minä ollut pystynyt käymään vaalla itse kun ne loppuvat 150 kiloon. Ohjelmaan kuului 12-viikon ohjattu ryhmä josta ENEilyä 10 viikkoa. Homma lähti luistamaan ihan käsittämättömän hyvin, olin erittäin motivoitunut ja kuuri pysyi hyvin tiukasti alle 800 kcal/päivä 12 viikon ajan. Sitten jatkoin ominpäin alle 1800 kcal/ niin että keväällä -07 oli painoa lähtenyt 70 kg. Mutta kaikki ei ollutkaan ihan kunnossa. Olin jo aika aikaisessa vaiheessa ruvennut tuntemaan itseinhoa peiliin katsoessa. Vaikka painoa oli lähtenyt reilusti oli peilikuva jotakin yököttävän ällöttävää enkä edes tunnistanut itseäni kun katsoin peiliin. Ohjatun jakson aikana pyysin moneen otteeseen jonkinlaista henkistä apua, mutta kerrottin kylmästi ettei resursseja ole ja Lapinlahden syömishäiriöyksikköön on kuulema monen vuoden jono. Laakson sairaalasta sain vain erivärisiä onnellisuuspillereitä (masennuslääkkeitä), mutta itse ongelmaan ei kukaan ottanut kantaa. Opiskelu oli mennyt perseelleen ja sitä myöten oli myöskin mahdottomat paineet saada opiskelu kuntoon ja samalla oli tajuton rahahuoli, sillä jos ei opiskelut mene standardin mukaisesti ei myöskään rahaa tule. Ja tämä kaikki sammalla kun en tuntenut sitä inhottavan näköistä hahmoa jota peilistä näin joka päivä. En usko että kenenkään psyyke tällaista kestäisi, varsinkin kun mikään lääkäri ei tarjoa mitään edes kaukaista hoitoratkaisua. Olemattomilla omilla rahoilla (päiväraha loppui) jouduin käymään yksityisellä psykiatrilla ja psykologilla. En pystynyt laskuja maksamaan ja sekin jäi lyhyeen. Henkisen totaaliromahtamisen lisäksi oli nyt myös taloudellinen konkurssi. Näin käsittämätömän äkkiä voi elämä lähteä käsistä.

Paino oli tietenkin lähtenyt rajuun nousuun heti sen puolen vuoden jakson jälkeen. Mikään ei enää ollut hallinnassa. Paljon myöhemmin pitkän jakson jälkeen, jollain mustaakin mustempana päivänä päätin sitten että hakeutuisin laihdutusleikkaukseen. Hankin lähetteen Mejlahteen yksityisen polviortopedini kautta joka onkin ainoa lääkäri joka on jollain tapaa ollut huolissaan minusta ihmisenä, ja on aina ottanut selkeän kannan että mitä tehdään seuraavaksi. Luojan kiitos tästä lääkäristä.

Kutsu Meilahteen tuli yllättävän äkkiä ja menin ekaan haastatteluun intoa täynnä. Kerroin avoimesti mm. masennuksesta ja ahmintasessioista joita olin kehittänyt pitkän ENElyn jälkeen. Kerroin myöskin että painonnousun myötä ei sitä ollut esiintynyt enää pitkään aikaan. Lääkäri sanoi että tämä homma ei etene ilman Lapinlahden syömishäiriöyksikön puoltavaa lausuntoa joten sain lähetteen sinne. Olihan se jotenkin ironian irvikuvaa että sitä pyydettyä apua johon ei ollut resursseja aikaisemmin Laakson kautta, tarjottiin nyt sitten kysymättä automaattisesti osana laihdutusleikkauksen prosessia. Pääsin yllättävän nopeasti Lapinlahteen ja todettiin vakava/vaikea masennus muutaman käynnin perusteella. Todettiin hyvässä yhteisymmärryksessä että henkinen tilani on sen verran huonolla tolalla että jatketaan keskusteluja aivan rauhassa ravitsemusterapeutin ja syömishäiriöryhmän muodossa eikä nyt hätiköidä sen leikkauksen kanssa. Osallistuin sitten historian ensimäisenä miehenä Lapinlahden syömishäiriöyksikön ahmintaryhmään. Ryhmästä oli mulla korkeat toiveet jossa toivoin saavan moneen asiaan helpon vastauksen. En sitä saannut, mutta kun on hieman aikaa kulunut olen tajunut että moneen asiaan vastaus oli nimenomaan sitä ettei siihen ole vastausta. Vaikka en sitä siinä vaiheessa itsekään uskonut, sain sitten vuoden Lapinlahden reissun jälkeen puoltavan lausunnon leikkaukselle. Todettin että tilapäinen ahminta oli vain luonnollinen fyysinen reaktio tiukan 12 viikkoisen ENEilyn jälkeen. Heidän mielestään se olisi suurempi ihme jos näin ei olisi tapahtunut. Täytyy kyllä sanoa että vaikka Lapinlahden nimellä on ehkä hieman erikoinen leima Suomalaisessa yhteiskunnassa (esim. Lapinlahden Linnut), niin se on kuitenkin ensimäinen ja ainoa paikka jossa on ymmärretty syömiseen ja mielitekoihin liittyviä ajatuksiani. Se ei ole ainoastaan anoreksian tai bulimian erikoisosasto, vaan todellakin tuntuvat ymmärtävän sen mitä niille sanoo. Esim. siellä ravitsemusterapeutin tittelillä työskentelevät ovat kyllä niin kaukana sen tittelin perinteisestä merkityksestä kuin vain olla ja voi. Ennemminkin kutsuisin heitä "syömispsykologeiksi" jotka lisäksi tietää kaiken sen mitä tavallinenkin ravitsemusterapeutti. Kun nyt on hieman etäisyyttä saanut asiaan niin se vuoden hoito siellä ehkä elämäni tärkein. Vaikka silloin hetkessä ei tuntunut mitään edistystä niin kylläpä siellä pakotettiin fundeeraamaan elämän asioita joita nyt voin sanoa kokevani erittäin tarpeelliseksi pohtia ennen laihdutusleikkausta. Helppoa tuo pohtiminen ei varmasti ole ja luulen että moni, minun tavoin, tietoisesti välttää liian vaikeiden asioiden käsitteleminen.

Nyt sitten syyskuussa -09 Mejalhteen takaisin josta suoraan Peijakseen. Paino ironisesti tasan sama kuin 70 kilon laihdutuksen jälkeenkin eli 184,2 kg. Päätettiin historiani huomioiden että en ENEile ennen leikkausta ja ehdotin omaa sitoutumista kurinalaiseen ja rasvattomaan alle 2500 kcal/päivä jonka vielä tiukentaisin alle 2000 kcal/päivä 3 viikkoa ennen leikkausta. 12 viikon aikana tippui tällä tavalla painoa niin että se oli leikkauspäivän aamuna 15.12 tasan 169 kg. Tästä olenkin erityisen ylpeä ja iloinen että sain syömiseni hallituksi ja painokin tippui vielä ihan sopivaa tahtia. Ylpeämpi olen tämän syksyn tuloksesta kuin siitä 70 kilon repäisystä joka ei ollut mitenkään minun hallinnassani. Nyt tämä syksy on tasan tarkkaan mennyt mun omien ehtojen ja päätösten mukaisesti, eikä ole edes erityisen vaikeita hetkiä ollut matkan varrella. Henkinen olotilani on siis jos syksyllä parantunut huimasti kun on saannut takaisin tunteen että itse ohjaan tätä homma eikä kukaan muu.

Sleeveleikkaus 15.12 meni lääkäreiden mukaan teknisesti aivan loistavasti. Maksani oli kuulema pieni ja söpö ilman ENEilyäkin. Selvästi oli pienentynyt sillä alkusyksyn ultra kertoi että rasvaa kyllä on. Toimenpideaika vain 52 min. Seuraava yö Peijaksen "Eläintarhassa", eli teholla olikin kokemus sinänsä. Siellä huudettiin vi**** ja muita alapään rakenteita täyttä kurkkua samalla kun joku ihmetteli äänen niitä "siiliä ja avaimia katossa" ja naapuri ei pysynyt sängyssä niin että se sidottin lopuksi sänkyyn kiinni. Melkoinen kokemus. Seuraava päivä oli mulle vaikea enkä loppujen lopuksi saannut mitään pysymään alhaalla. Varsinkin se ikiihana varjoaine röntgenissä tuli iloisen värisenä aika äkkiä ylös. 2. päivänä sitten hoitajaja minä potkittiin minua väkisin juomaan ja syömään velliä. Hankalaa se aluksi oli. Vaikka kuinka pienen kulauksen tahansa nielaisi niin tuntui että joka kerta lähtee sellainen iso klunssi liikkeelle ruokatorvessa joka sitten ihan oikeasti sattuu kun se laskeutuu vatsalaukkuun. Eka ei lääkärit tai hoitajat tajunneet tätä vaan sanoivat että mun pitää nielaista vähemmän kerrallaan. Siihen vastasin että anna sinä se riittävän pieni kertakulaus lasiin niin katsotaan miten sekin sattuu. Sitten alkoivat uskoa että oli vähän kankeata. Tämä klunssi on kyllä sittemin koko aika pikkusen hellittänyt, mutta kyllä se aina välillä sattuu 5-10 s. viivellä nielaisusta vaikka kuinka pienen määrä olisikin. Mitään yökötystä tai pahoinvointia ei ole ekan päivän jälkeen ollut. Ei ole myöskään suoranaisesti nälkä mutta ei toisaalta myöskään kylläisyyden tunnetta, mikä hieman huolestuttaa. Jos esim. syön 2 dl jogurtin + 1 dl pilttipurkin n. 30 min ajan sisällä saan sen klunssin tuntumaan vatsalaukun yläosassa koko ajan, mutta mitään perinteistä kylläisyyden tunnetta ei tule.

Painoa oli tänä aamuna 163,8 kg joka jo pikkuisen hirvittää. 5,2 kiloa leikkausviikolla on jo paljon. Sellainen maks. 2 kg/viikko voisi olla sopiva tahti näin alussa tällä massalla. Olotila muuten on suorastaan loistava. Hävyttömän pirteä olo ja energiaa pitäisi saada jonnekin hukattua. Oikeasti mulla ei näin pirteä ole ole ollut kahteen vuoteen. Nyt nukunkin paremmin kuin aikoihin. Leikkaushaavat estää edelleenkin vasemmalla kyljellä nukkumisen mutta se ei juurikaan näköjään haittaa.

Kimby

No heippa!

Jaksoippa kertoo hienosti ja pitkästi tarinasi..............
Hurja on ollut sun taipalees, mutta nyt ei voi olla muuta tietä kuin ylöspäin!



T: Tepa 43

Olipas mielenkiintosta luettavaa kirjoituksesi, hienoa että apua ja tukea oot saanut viimein ja leikkauskin on jo ohi
Pikaista tervehtymistä ja mukavaa fiilistä alkavalle vuodellekkin

Kiitos että jaoit tarinasi!

Toivottavasti saat sekä ravinto-opillista että henkistä tukea jatkossakin, noin iso muutos vaatii tukea! Kun "normaali" syöminen ei onnistu, saattaa tilalle tulla anorektisia taipumuksia, himourheilua, alkoholismia tms. Varuillaan kannattaa olla ja pitää vaikka päiväkirjaa.

Ja samaa mieltä olen että se "kylläisyyden tunne" on ihan liian positiivinen termi sille "Blyök!"-tunteelle joka tulee kun syö. Onneksi minulla ei sentään ole kivun tunnetta.

Kiitoksia palautteesta. Tuli yhtäkkiä tarve avautua asiasta. Omaksi terapiaksi siis kirjoittelen mutta ehkä tarinasta voi olla hyötyä muillekin.

sörkänsalli: Juurikin tämä henkinen hyvinvointi on minulla ollut laihdutuksessa se vaikein juttu. Kyllähän lääkärit tänä syksynä sekä Mejlahdessa että Peijaksessa kovasti tenttasi minua tähän liittyen. Mun vastaus kysmykseen kuinka luulen hanskaavani seuraavan laihdutuskeikan henkisesti mun historian huomioiden, oli että olen mielestäni nyt henkisesti paremmin valmistautunut tulevaan kuin kukaan muu joka ei ole saman jo kokenut. Rajun laihdutuksen myötä minäkuvan muuttuminen ja masennus ei ole lainkaan tavatonta, siitä vaan puhutaan todella vähän. Sen takia pidänkin omalta osaltani viimeiset 3 vuotta elämästäni kokemuksena joka vahvistaa minua tulevaan. En ajettele asiaa rasitteena lainkaan, päinvastoin. On paljon parempi käydä läpi laihdutusmasennus ennen laihdutusleikkausta kuin vasta sen jälkeen. Esim. Youtube on täynnä kauhutarinoita laihdutusleikkauksen jälkeisestä masennukseta joka onkin sitten astetta hankalampi kun ei pysty syömään vaikka kuinka halauaisi ahtamalla itsensä turvoksiin lohduttautua. Yhden tärkeän seikan olen oppinut matkan varrella. Mielitekoja ja himoja ei kannata yrittää tukahduttaa kokonaan koska siitä se asia vaan pahenee. Tarpeet voivat myöskin muuttaa muotoa (pahempaan) kuten sörkänsällikin totesi. Himot, mieliteot ja tarpeet pitääkin oppia hallitsemaan niin että sallii sitä itselleen järkevissä määrin. Pitä myöskin pyrkiä löytämään itselleen uusia (terveellisä) keinoja lohduttautua sen synkän hetken varalle. Esim. itse olen oppinut että hyvän musiikin intensiivinen kuuntelu häivyttää syömishaluja aika tehokkaasti. Olenhan minä ikäni ollut todella intohimoinen musiikinkuuntelija, mutta en aikaisemmin osannut käyttää sitä hyväksi toisenlaisten mielitekojen tyydyttämiseen.

Kiitokset tuesta ja huolenpidosta ja hyvää joulua ja vointia kaikille muille!

Kimby

Kiitos Kimby tarinastasi, jossa kuvaat hyvin sitä prosessiä, mikä on melkein pakko käydä läpi ennen kuin on todella valmis tähän suureen elämänmuutokseen. Sain ystävältäni lahjaksi korun, jossa on leikkauspäivämääräni - ja se kuvaa hyvin uutta elämää, joka kulminoitui leikkaukseen. Nyt olet valmiimpi hyväksymään kiloinesi kaikkinesi, mutta samalla iloitsemaan jokaisesta kadonneesta kilosta.

Minulle tehtiin sleeve 9.11, ja voin vakuuttaa, että ihan entisenlainen kylläisyyskin vielä tulee. Sleeve on leikkausmuotona sellainen, ettei muuta mitään olennaista ruuansulatuselimistössä, vain mahalaukku on pienempi ja ruokahalu vähäisempi. Eli nyt kun omasta leikkauksesta on kulunut tuon verran aikaa, tosi moni asia on jo palannut ennalleen, ja elämä on normalisoitunut (vain annokset on pienempiä, eikä himot vie mennessään).

Rentouttavaa joulun aikaa sinulle!

Kävin äsken 4 viikon tarkastuksessa sairaalassa ja kaikki on loistavasti ainakin painonpudotuksen ja verikokeiden puolesta. 4 viikkoa ja 14 kg on aika hurja tahti... Nyt elopaino 155 kg.

Tämä neljä viikkoa ei ole mulle olut pelkästään ruusuilla tanssimista, mutta ei toisaalta myöskään millään tavoin mahdottoman hankalaa. Positiivista on etten ole oksentanut kuin kerran sen sairaalan varjoaineen jälkeen. Mitään yökötystä ei ole myöskään missään vaiheessa ollut havaittavissa. Mun suurin ongelma oli kipu vatsalaukussa heti kohta nielemisen jälkeen vaikka määrä olisi ollut kuinka pieni tahansa. Se ei juurikaan motivoinnut edes juomaan kun sekin sattui aina joka kerta. 2 ekaa viikkoa olinkin varmasti kuivahatanut kun en edes juonnut riittävästi. Muuten olo oli aluksi kovinkin energinen, mutta se on kyllä sittemmin muuttunut väsymykseksi. Vaikka nyt nukunkin mielestäni jo ihan hyvin niin jos koitan tehdä töitä (olen yksityisyrittäjä) niin 4 h keskittymisen jälkeen olen ihan puhki. 8 h töitä on tällä hetkellä utopiaa. Sen takia pyysinkin, ja sain 2 viikkoa lisää sairaslomaa.

Kipu on nyt kylläkin hävinnyt kokonaan, se ei enää ole ongelma. Sain nyt lääkäriltä luvan syödä ihan mitä vaan. Olen syönnyt paistettua kanaa, ruisleipää margariinilla ja juustolla, kalaa ja muussia ja jopa muutaman piparkakun söin näin jälkikäteen. Kaikki on uponnut hyvin eikä ole yököttänyt. Ainoastaan liian nopea syöminen aiheuttaa huonoa oloa. Oikeastaan sairaalan kahvilan kinkkusämpylä on tähän asti ollut huono valinta. Siitä tuli tosi huono olo. Ehkäpä se tuore vaalea leipä oli ongelma siinä.

Nyt koitan sitten vaan keskittyä proteiinin saantiin valkavasti. Vaikka ylipainoa on rajusti niin olen kuitenkin aina ollut myöskin suhteellisen lihaksikas, enkä nyt halua lihaksia hävittää läskin sijaan. Aionkin nyt tutustua lisäravintoprotskuihin, siis sellaisiin mitä bodarit syö. Onko jollain heittää hyvää vinkkiä kaupasta josta tällaisia saa? Ravitsemusterapeutti osasi vain neuvoa isoihin marketteihin. Terepeuttikin suositteli lisäprotskuja isolle miehelle.

Pulssista sain suosituksen semmoisesta kuin www.wellmax.fi. Heillä on muistaakseni Hesassa kauppa myös...

Ja Pulssin sairaanhoitaja suositteli heidän Dietmix-jauhettaan!

Hei Kimby! Olen seurannut sun kirjotuksia alusta asti mutta olen viime viikkoina aika vähän jaksanut tänne mitään kirjoitella. Olen siis ollut huonovointinen ja väsynyt....
Viestissäsi kiinnitin huomiota tohon sairausloma-asiaan. Itse kävin maanantain pyytämässä lisää ja lääkäri (arvauskeskus) ei meinannut millään kirjoittaa; olin siis yksityisesti Tallinnassa leikkauksessa eli sinne en halua tämän takia matkustaa. Itsellä on TODELLA raskas vuorotyö (10.5-14h/pvä), olen laivalla tarjoilijana ja joudun työssäni kantamaan paljon. Leikkaukseni tehtiin avona 9/12 ja vieläkin mulla on haavakipuja ja välillä vatsaa kouristaa niin että kuljen kaksinkerroin... No, ei tässä taas pitänyt valittaa!!! Mutta pointti oli se että, näköjään lääkäreilläkin on hyvin erilaisia kantoja leikkauksen jälkeisen sairausloman tarpeeseen.
Noista protskuista vielä; niinkuin Tirlittan sanoikin; Wellmaxilla on laadukkaita. Lisäksi ihan ruokakaupoistakin löytyy nykyään hyviä tuotteita. Yks minkä ite löysin, oli mehumainen juoma puolen litran pullossa. Siinä oli proteiinia n.30g ja mikä parasta; se oli hilihydraatiton. Meikäläisille kun noin hiilihydraatitkin voi aiheuttaa pahoinvointia. Harmi vaan etten muista tuotteen nimeä, mansikka-vadelma ja lime-sitruuna oli maut.
Onnea loistavasta painonpudotuksesta; tsemppiä!!

Valitettavasti arvauskeskus-lääkärit ovat enimmäkseen perseestä, tai ei oikeasti edes lääkäreitä kuten äskettäin on käynnyt ilmi... Mitään hyvää sanottavaa mulla ei ole yhdestäkään arvauskeksuksen lääkäristä. Jos sulla on 5 viikkoa sitten tehty avo-vatsaleikkaus niin eipä siihen tarvita lääkäriä ymmärtämään ettei pysty tekemään 14h työpäivää! Kyllä sen tajuaa hölmömpikin.

Mulla nuo pikkuruiset tähystyshaavat otti viime viikolla ja tulehtui, tai siis vain yksi niistä. Kun soitin arvauskeskukseen niin eivät meinanneet huolia minut lainkaan kun ei ollut sikaflunssaa tai pää kainalossa. Kysyin sitten puhelintädin nimen ja kysyin hänen esimiehensä nimen. Kysyin myöskin että kumpaan hän luulee että herkemmin kuolen, sikaflunssaan johon olen saannut rokotuksen 7 viikkoa sitten, tai tulehtuneeseen leikkaushaavaan. Sitten oli hetki hiljaista ennenkuin täti kertoi että voin tulla heti päivystävän hoitajan vastaanotolle. Notta näin Helsingin Töölöössä. Pikkasen meinasi nimittäin lempeä mies hermostua arvauskeskuksen arviointiin hoitotarpeesta.

Kävin tänään Helsingin-Wellmaxin liikkeesä ja hain protskukanisterin. Sekoitin jo yhden 25 grammaisen proteiini-suklaapirtelön. Vähän meinasi kyllä tökkiä se synteettinen maku, mutta kaipa yhden tuollaisen saa alas päivässä. Tänään tuli muuten syötyä vähän kalaa muussilla ja maitoa juotua puoli litraa joten ainakin 55g protksua on tän päivän saldo.

Kiitos Tirlittanille wellmax-vihjeestä ja parempaa vointia turkutuulialle toivoo,

Kimby

Kävin 3 kk katsastuksessa Meilahdessa. Verikokeet kaikki loistavat, Hb siinä dopingin rajoilla eli 167. Huima lukema mutta niin se on mulla aina ollut yli 155 normaalisti. 1 kk leikkauksen jälkeen oli vain 143. Lekuri totesi että 3 kk leikkauksesta paino on keskimäärin tippunut 10-11%, ja minulla 12% joten pitää olla tyytyväinen tulokseen. Näinkin vaikka olevinaan jumittaa. Sen takia kysyinkin lekurilta että onko mahdollista syödä Reductilia lyhyen ajan myöskin leikkauksen jälkeen niin hän sanoi että muuten kyllä mutta se on vedetty EU:n markkinoilta pois kuulema kuukausi sitten. Oli jossain tutkimuksissa ilmennyt liikaa sydänoireita. Harmin paikka mun kannalta koska minua se tuntui auttavan edellisessä laihdutuksessa nimenomaan niin että jumituksia ei tullut. Eli nykyään ainoa hyväksytty markkinoilla oleva laihdutuslääke on se "rasvaripuli" Xenical. Lääkityksestä Somac jätetään nyt pois ja jatketaan (loppuelämä) kalkkipillerillä ja MultiVitalla.

Eli näillä mennään jatkossakin niin hyvä tulee, 1500 kcal johon kuuluu pari ruisleipää päivässä jotta kakka kulkee

Moi!
me ollaan leikattu samana päivänä......mutta ei oo vielä otettu noita 3kk verikokeita, eli sisätautilääkärin juttusilla en oo vielä käyny!

mulla toi Hb oli vanhassa elämässä n.170-180................
nyt vissiin toivotaan, että saatais alemmas............vähän jännittää käykö näin.........ainakin kun tuli se vuodon korjaus seuraavana päivänä niin silloin Hb oli vain 89

Tervetuloa seuraan ja tsemppiä pudotukselle=)

Vaikuttaakohan huono hb mitenkään leikkaukseen pääsyyn? Minä korajailen sitä aina välillä rautakuurilla. Teillä kun tuntuu olen tuo lukema niin mahdottoman korkea

Noniin pitkästä aikaa tässä säikeessä. Kävin 1,5 vuotiskatsastuksessa Peijaksessa kirurgi Leivosen juttusilla. Tylsää alkaa olemaan nää tarkastukset kun kaikki on medikaalisesti loistavasti. Kehui taas erikseen mun proteiiniarvoja ja kysyi mitä mä syön. No sehän on kanaa, kalkkunaa, kalaa, kanamunia (4 päivässä), raejuustoa ja salaattia. Ainiin ja jäätelöä on nyt vuoden aikana mennyt sen verran että sellainen 15 kpl eskimolaatikko on nyt täynnä niitä jäätelötikkuja... Lääkärin puolesta ei tarvitse enää laihduttaa. Sanoi että hän on enemmän kuin tyytyväinen jos pysyn alle 100 kg. Vastasin että mä syön nyt tällai enkä aio mitään radikaaleja muutoksia tehdä, joten oletettavasti se paino vielä vähän putoaa ja homma tasoittuu sitteen itsekseen. Hb ja kolesterolit oikein loistavia. Varsinkin sitä hyvää kolesterolia oli oikein hyvästi ja D-vitamiinit samoin.

Nyt tuli muuten ilmi yksi erittäin mielenkiitoinen asia ja se oli että oli vaan oikein hyvä tuuri että mulle arpa antoi sleeven tässä sleepass tukimuksessa. Nimittäin minähän jouduin 3kk leikkauksen jälkeen aloittamaan kortisonikuurin haavaisen paksunsuolen tulehduksen takia (Colitis Ulcerosa). Leivonen sanoi ettei tuollaista kortisonikuuria jota minä söin olisi GBP-masulla voinut syödä sillä se olisi kuulema puhkaissut suolen. Siinä lekuri olikin hieman ihmeissään miksi tää mun CU ei ollut este sleepass tutkimukseen kun tiedossa on krooninen sairaus joka joskus vaatii kortisonia. Ja samalla totesi että oli todella hyvä että mulle tehtiin sleeve eikä GBP. Sanoin että niin minäkin olen monta kertaa jo kiitellyt itsekin. Leivonen totesi myöskin että käynnissä olevan spleepass tutkmuksen mukaan ei olla saatu mitään merkittäviä eroja leikkaustyypin vaikutuksesta lopuliseen laihtumistulokseen. Se legenda että GBP olis jotenkin "tehokkaampi" on toistaiseksi juuri sitä kunnes toisin osoitetaan. Sen takiahan tää sleepass tutkimus tehdään ekana maailmassa että siihen saadaan selvyys. Uskon että sleeve tulee yleistymään paljon tulevaisuudessa sen vähäisempien komplikaatioiden takia kun "teho" kuitenkin yhtä hyvä kuin GBP:ssä. Kirurgi totesi että leikkaustulos on riippuvainen yksilöstä, ei leikkaustekniikasta.

Reilu viikko sitten kävin uudestaan Töölöön sairaalassa plastiikkakirurgin juttusilla. Minähän sain lähetteen sinne jo talvella mutta todettiin että paino vielä laskee joten silloin siirrettiin hommaa etenpäin. No nyt sitten asetettin leikkausjonoon vatsaroikkojen poistoleikkaukseen. Se on sitten syksyllä niiden menoa.

Hienoa Kimby! Tulokset vaikuttaa upealta ja sen kun paranee .

Mullekin varmaan olisi toi sleeve sopinut paremmin kuin ohitus, mutta tällä mennään mitä saatiin.

Jäätelöä en ole vielä uskaltanut syödä vaikka mieli on tehnyt, ehkä sitä jo nyt (kohta 3 viikkoo leikkurista) uskaltas kokeilla. Pehmistä tekis kauheesti mieli!

Hienoja uutisia Kimby. Tai mitä uutisia nuo nyt on, vaan kuulumisia. Onneksi olkoon hienoista tuloksista.
Minulle tuo Sleeve ei riittänyt, vaan piti saada vielä DS. Nyt on alkanut taas paino pudota aika hyvin.

Kiva kuulla Kimby että kaikki on hyvin, on varmasti mukavaa tietää, että kehossasi on asiat kunnossa eikä ole mitään puutoksia. Ymmärrän kyllä pointtisi miksi olet niin vahvasti sleeve-leikkauksen kannalla, mutta pitää myös muistaa se, että kaikille sleeve-leikkaus ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista.

Itse diabeetikkona halusin parantaa diabetekseni ja GBP mahdollistaa ohutsuolen ohituksen myötä sen - diabeteslääkkeitä en ole leikkauksen jälkeen syönyt ainuttakaan, verensokerini on nyt normaali. Lisäksi mulla todettiin leikkausta edeltävässä gastroskopiassa palleatyrä ja se on kirurgin mukaan este sleeve-leikkaukselle, ainut vaihtoehto oli ainakin mun tapauksessani GBP.

Kuten varmaan myös tiedät, sleeveä ei suositella myöskään tehtäväksi henkilöille, joilla on refluksitauti tai voimakas närästystaipumus, koska yleensä se lisää närästystä. Mikä siis sopii toiselle, ei taas sovi välttämättä toiselle .

Mun pointti oli epätoivoisesti koittaa murtaa tätä myyttiä että GBP ois muka jotenkin "tehokkaampi", mutta kuten olen monta kertaa todennut niin se on myytti joka perustuu mutuun. Tieteellinen aineisto näyttää tällä hetkellä muuta. Nyt on taas viikossa tullut tälle palstalle useita viestejä jossa mainitaan GBP muka tehokkaammaksi, mutta vailla mitään tieteellistä näyttöä.

Huomisen makkaraleikkauksen kunniaksi muutuin nyt sitten tänään normaaliksi ihmiseksi. Huomenna lähtee varmaan pari kiloa lisää makkaratehtaalle Töölöön sairaalassa Helsingissä. Vajaa 2,5 vuotta tässä savotassa meni kaiken kaikkiaan. 10.9.2009 alkoi mun uusi elämä kun rupesin valmistautumaan leikkaukseen poikkeuksellisesti en ENEilemällä, vaan 3 kk/15 kg laihdutuksella normiruualla. Leikkaus oli 15.12.2009.

Elämä on muutenkin normalisoitunut kun olen uskaltanut ottaa kontakia vastakkaiseen sukupuoleen. Itsetunto kasvaa kokoajan ja kohta olenkin sitten varmaan tavallinen itsevarma kusipää

Tsempii kaikille!

Lämpimät onnittelut "normaaliksi" pääsyn johdosta!

Olet sitkeä sissi ja osoittanut, että oma tahto ja selkeä päämäärä johtaa hyvään lopputulokseen leikkaustavasta riippumatta.

Onnea leikkaukseen ja voimia toipumiseen!

Onneksi olkoon. Hienoa, että päämäärä on saavutettu! "Normaali" ihminen! hmm. Onnea makkaroiden hävitykseen ja toipumiseen. Mukava kuulla, että myös vastakkaisen sukupuolen kanssa sujuu hyvin.
Olen todella iloinen puolestasi!

Kiitos Rulukka ja Rintasir! Seuraavaksi ihmettelen sitten sitä että miten saan syömisen balanssiin kun ei koko aika olekaan yksin, ja sen myötä ei muuta ehdi ajatellakaan kuin syömistä koko ajan. Nyt olen huomannut että kun on muutakin tekemistä ja seuraa niin mä en syö riittävästi. Nyt kun ei todellakaan enää tarvitse tiputtaa painoa niin tulee yhtäkkiä sitten tällainen "ongelma" eteen. On tää elämä hassua.

Napapiikin laitoin jo ja nyt koitan tankata ruokaa kun vielä saa syödä klo. 02 asti. 06 jälkeen ei enää saa juoda ja sairaalassa ilmoittaudun klo 08. Leikkaus on toisena ja ajastettu klo. 11.15 alkavaksi ja kestoksi arvioitu 3h. Mielenkiintoinen seikka on että kirurgi jätti nyt pienen option avoimeksi että meneekö hän ehkä sittenkin koko kierroksen ympäri, eli ehkä tulee torsoplastia. Sanoi ettei usko olevan tarvetta mutta päättää sitten vasta leikkauksen edetessä kuulema lopullisesti. Sanoi että julkisella puolella tehdään äärimmäisen harvoin koko kierrosta ympäri.

Olipa sulla jännä kertomus, hienoa että olet uskaltanut sen jakaa täällä. Itse olen leikkaukseen menossa 7.2. enkä vielä tiedä kumpi leikkaus tehdään. Itsekseni asiaa olen pyöritellyt ... Minulla on keuhkosairauksia ja joudun myös syömään tosinaan suuria määriä kortisonia kuureina... olen mielessäni tullut siihen tulokseen että mulle varmaan kanssa tuo sleeve olisi parempi, mutta toisaalta mulla on myös metabolinen oireyhtymä eli viittä vaille diabetes ja verenpainetauti, nämä uhanneet viimeisinä vuosina. Vuonna -06 viimeisen raskauden viime metreillä sain raskausdiabeteksen ja jouduin muutaman viikon insuliiniakin käyttämään. Tilanne korjaantui kun synnytin, mutta edelleen on sellasia seiskan pintaan olevia paastoarvoja.
Mikähän tässä sitten olisi paras vaihtoehto??? Toivottavasti lääkäri osaa sanoa...26.1. menen vielä haastatteluihin niin siellä sitten varmaan asia valkenee. Toivottavasti roikkoleikkauksessa menee myös kaikki hyvin!!! Toipumisia! Minkä verran muuten roikkoleikkauksesta joutuu olemaan sairaalassa/tulee sairaslomaa?

Onnittelut Kimbylle valmistumisesta ja tsemppiä leikkaukseen