Laihdutusleikkaus (lihavuusleikk.)
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Uniongelmia leikkauksen jälkeen

2 posters

Siirry alas

Uniongelmia leikkauksen jälkeen Empty Uniongelmia leikkauksen jälkeen

Viesti kirjoittaja Liisi To Joulu 24, 2015 2:15 am

Hei !

Minulla on 2 viikkoa ja 2 päivää leikkauksesta. Aika mukavasti on mennyt, mutta raskasta aikaa tämä kuitenkin on ollut. Väsymys voi yllättää yhtäkkiä ja välillä tuntuu, ettei ajatus oikein luista. On jotenkin tunne, että on ihan pihalla. Tiedän, että en riittävästi juo ja syömisenkin kanssa on välillä liian pitkiä välejä.
Yksi iso negatiivinen muutos elämässäni on tapahtunut. Nukahdan kyllä hyvin, mutta herään jo parin tunnin päästä ja koko yö menee herätessä ja valvoessa. Aiemmin nukuin hyvin. Tosin otin illalla unta vahvistavan tabletin. Otan saman nytkin, mutta se ei auta. Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista ? Minua alkaa huolestuttamaan vähitellen. Työtkin pitää aloittaa 1 1/2 viikon päästä ja taidan olla aika uupunut. En ole masentunut, enkä ahdistunut. Enkä murehdi mielessäni asioita. Unta ei vaan riitä.
Olen miettinyt sitäkin, miten lääkkeet vaikuttavat nyt , kun ohutsuoli on niin lyhyt ja mahalaukku pieni ? Voiko olla, että en saakaan käyttämästäni pilleristä samaa hyötyä kuin aiemmin. Kysymys ei ole bentsosta tai unilääkkeestä.
Hyvää Joulua kaikille !

T. Liisi

Liisi

Viestien lukumäärä : 4
Paikkakunta : Pohjois-Pohjanmaa eteläinen
Registration date : 11.12.2015

Takaisin alkuun Siirry alas

Uniongelmia leikkauksen jälkeen Empty Vs: Uniongelmia leikkauksen jälkeen

Viesti kirjoittaja Kimby Su Joulu 27, 2015 6:07 am

Äly nyt vedä turhan hätäisiä johtopäätöksiä. Sulla on niin vähän aikaa leikkauksesta että elimistö on ihan sekaisin. Itse olin pidennetyllä 6 viikon saitsulla leikkauksen jälkeen väsymyksen takia. Mulla ei ollut uniongelmia mutta väsytti koko ajan.

Jos sulle on tehty GBP niin tosiasia on ettei kaikki lääkkeet enää imeydy samalla tavalla. Esim. ehkäisypillereihin ei enää GBP:n jälkeen ole luottamista vaan silloin pitää turvutua muihin menetelmiin kuin suun kautta otettaviin pillereihin. Tiesithän että tulehduskipulääkket ovat sitten pannassa leikkauksen jälkeisessä elemässä? Ne ärsyttävät pienen vatsalaukun limakalvoa ja niistä voi saada tosi helposti todella vaikeasti hoidettavan vatsahaava, joka piewnen vatsalaukun takia voi olla jopa hengenvaarallinen.

Unilääkkeet ovat pirullisia kun niiden teho alkaa aika nopeasti hiipumaan. Esim. nukahtamispillerit ovat ihan hyödyttömiä ainakin minulle jo 3 päivän jälkeen. Itselleni parhaat unta pidentävät pillerit ovat olleet Ketipinor joka on väsyttävä pieninä annoksina ja käytetään psykoosilääkkeenä yli 200 mg annoksilla. Sen teho ei ainakaan minulle aikoinaan huonontunut eikä ikinä tarvinnut nostaa annosta.
Kimby
Kimby

Viestien lukumäärä : 644
Ikä : 52
Registration date : 28.11.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Uniongelmia leikkauksen jälkeen Empty Vs: Uniongelmia leikkauksen jälkeen

Viesti kirjoittaja Liisi Su Joulu 27, 2015 2:54 pm

Hei !

Kiitos Kimby vastauksesta ! Käyttämäni lääke on myös ketipinor 25 mg ja olen todennut sen tosi hyväksi. Leikkauksen jälkeen se ei kuitenkaan auttanut, vaan valvoskelin. Viimeiset pari yötä olen nukkunut jo paremmin ja toivottavasti myös jatkossakin.
Uniongelmia minulla on ollut lapsesta saakka, samoin sisarellani ja vanhemmillani. En ole koskaan ollut sairauslomalla psyykkisien ongelmien vuoksi, eikä minulla ole ketipinorin lisäksi muita psyyken lääkkeitä käytössä. Nukahtamisen vaikeus on suurin ongelmani ja siihen ketipinor on auttanut.

Liisi

Liisi

Viestien lukumäärä : 4
Paikkakunta : Pohjois-Pohjanmaa eteläinen
Registration date : 11.12.2015

Takaisin alkuun Siirry alas

Uniongelmia leikkauksen jälkeen Empty Vs: Uniongelmia leikkauksen jälkeen

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa