MatamiMimmi esittäytyy

Kai se tarkotti et kaikki rasvainen pois jos meinaa haluta leikkaukseen päästä.... En tiiä...

Mä olen malttamaton, vielä vajaa kaks viikkoa lääkärille soittoaikaan, sitten hän kirjottaa lähetettä eteenpäin. Mä en kestä mä en malta, mä en jaksa. HETIMULLETÄNNEKAIKKINYT!!!

Tiistaina kävin sokerirasituksessa, ja otettiin jos vaikka ja mitä verikokeita "litratolkulla", ja ens ti terkkarille meno, ja hän tulkitsee koetulokset. Mua vain ketuttaa kun paino ei oo tippunu mihinkään, vaikka mä itekseni ajattelin et kyllä mä nyt näytän...

En mä mitään oo näyttänyt. Kotona riidellään milloin mistäkin, niin ei oikeen pysy motivaatio. Kävin kampaajallaki maanantaina, kyllä töissä nuoret ja työkaverit ihasteli, mut kotona ei halaistaua sanaa    Ja mä vedän herneitä.. Sieraimeen siis... Pitäis malttaa itelle ees nähyttää et mä en oo luuseri, ja että mä onnistun kyllä. Mun pitäs ostaa vaatteitaki kesäksi miutten osta ellen saa ostaa ees yhtään pienempiä!!! MURRR!!

Mutta olen mä jättäny saunalonkerot ottamatta, ja juon vissyä. Ja mä oon ostanu käytettynä poreammeen, AH IHANATA, siitä mä nautin    oon lionnu jo monena iltana, ja mukaan lorautellu aineenvaihduntaa kiihdyttäviä eteerisiä öljyjä   

Terkkarilla taas käyty. Paino oli tippunut 1,7kg, ja olin yllättynyt. 3 viikkoa mennyt, ja vaikka kotona luulin ettei mitään oo tapahtunu ni silti onkin!!! Nyt taas jaksaa kevyitä herkkuja valmistaa ruuaksi, eikä aina oikaista.. on se kumma tuo motivaatio.

Verikokeiden tuloksia sain kans. Surkuhupaista oli, että mun pitää lisätä rasovja    tai tietenkin kalan syöntiä, kalanmaksaöljyä tms... Sokerirasituksessa tuli esille, että minulla on "ITG" , eli heikentynyt aterianjälkeinen sokerinsietokyky, eli diabeteksen esiaste,tai suurentunut riski... jotenkin se täti minulle näin selitti. Ja minulla hurisi suurin osa ohi....    Maksa-arvot oli kans koholla, hohhoi.... nyt on oikeesti aika tehä jo jotain...

Ens maanantaina on lääkärille soittoaika, sitä odotan seuraavaksi. Toivottavasti hän pistää menemään lähetettä, niin kuin aikoi. Olen niiiiiin kärsimätön, kertakaikkiaan!!!!!!

Ai niin, se terkkari nauroi lääkärin kirjoitusta.... hän oli kirjoittanut epikriisiin että "tykkää syödä lenkkiä"... mä nauroin kyllä myös todeten, etten mä kyllä LENKKIÄ syö, ihan grillimakkarasta mä puhuin....   

Mutta taas "asiaan". Ihanan kannustava puoliso mulla taas. Meillä on varmaan kantapäät vastakkain kohtpuoliin, luulen. Koitin jutustella normaalisti saunassa, ja kerroin terkkarin antamia tuloksia. Eihän se halunnut kuunnella mun selostusta kokonaan. Hän totes, että siitähän se hyvinvointi lähtee. Mä kysyn vaan että ai mistä, siitäkö että noi maksa-arvot oli koholla? Herra vastaa vain, että siitä painon pudotuksesta, ja että vieläkö hän tästä lähtee ja uus tulee tilalle, niin mun elämä onki sitten täydellistä. Itkuhan mulla tuli. Mulla ei todellakaan ole toista miestä, ei mielitekona, ei kiikarissa, ei etes unelmissa. Mutta alan kääntyä siihen tulokseen, että sinkkuus kutsuu...  

No. Elämä on. Olen 40, lapsi kohta 15, mikäs tässä. Vaikka yksinkin. Masentaa vain tämmöinen, kun koittaa tsempata itseään ruokavalion suhteen, ja iloitsee jostain, niin toinen lyttää. Tiedän että olen arvokkaampi, ei minua noin saa kohdella....

Voi, kun ikävä lukea tosta sun miehen asenteesta MatamiMimmi   Hän on todella epävarma itsestään, jos sinun hyvinvointisi on hänelle noin suuri uhka. Puhu hänelle vain pakollinen asiaan liittyvä, niin et pahoita omaa mieltäsi liikaa. Hienoa, että pidät kuitenkin oman hyvinvoinnin ykkösenä. Tukeudu näissä leikkausasioissa meihin vertaisiin.   

Eipä tuolle taaskaan tarvinu pahemmin puhua, puki vaatteet ja häipyi. Asuntoautolla. Niin kuin lähes joka ilta. ANteeksi kun teillekin märisen omaa onnetonta suhdettani...7

Kun tämmöisellä fiiliksellä katson peilistä, vastassa on todella väsynyt vanha ja LI-HA-VA matami, joka miettii onko elämällä mitään merkitystä. Sitten kun joku ihme saa taas minut kuvittelemaan että kyllä tää tästä, niin en melkein muistakkaan kuinka paksu olenkaan, vaan kuvittelen näkeväni itseni sellaisena Mimminä, mitä olin joskus, 20 vuotta sitten.... Tokihan mä ymmärrän, ettei se aika tule ikinä takaisin, mutta mutta. En tiiä. Tää suhe vanhentaa ja tappaa minut, sisältä päin. Onneksi minun työtäni arvostetaan työpaikalla, ja MUUN perheeni parissa (vanhempani siis). Mutta olisi kiva jos olisi sattunut sellainen puoliso, joka arvostaisi myös.

Plaah..... kyllä tää tästä taas......

Itse omalla laillaan vaikeasta parisuhteesta eronneena ymmärrän jotain tosta sun ajattelusta. Helpolla ei saa luovuttaa, mutta toisaalta muistaa, että on vain tämä yksi elämä.

Sitä mä olen yrittäny itselleni jankuttaa. Lisäksi, mun vastuulla on mun tyttären elämä, hyvinvointi jne. Olen sanonut, etten enää kykene muuttumaan toisen toiveesta, ja huomannut, että tämän 9 vuoden aikana en oikeastaan koskaan ole kelvannut sellaisena kuin olen ollut, on aina ollut jotain missä MUN on pitänyt muuttua. AINOA asia mistä hän ei ole vittuillut, on minun painoni. Toki, olen kysyny häneltä syksyllä, kuinka paljon mun pitää lihoa että hän lopettaa kuvitelmat, että minulla on suhde tai monta työpaikkani miesten kanssa. Töissä kun tulee aina olemaan työvuoroissa myös miehiä, kun sattuu olemaan sellainen työ... Ja sen jälkeen kun tästä asiasta miehelleni itkin, olenkin näppärästi lihonut 6 kiloa. Vahingoissa, mutta kai alitajuisesti... mut ei se epäily mihinkään häivy.... Siispä otin itseäni niskasta kiinni. Ero lähenee, sille ei voi mitään, kun vain saisin sen oikeesti heitettyä elämästäni, niin pääsisiin toipumaan, ja nauttimaan vielä elämästäni, ja ystävistäni.

HÖMMM... Mä oon 38, mulla 17 vuotias poika kanssa aiemmasta avoliitosta. Ja siitä, että ei vois enää muuttua... Tai että ois liian myöhäistä...

Nelisen vuotta sitten painoin sen 120 kiloa. Pukeuduin liehuviin "telttoihin" ja pidin läskikerrostani suojanani. Surin ja söin, iloitsin ja söin... Siis kaiken kaikkiaan söin! Sitten suvussani sairastui muutama, lääkkeitä lääkkeiden perään. Sukurasitteet olivat kovat. Katselin sitten totuutta silmiin ja totesin, että näin ei voi enää jatkaa.

Yksityiskautta hakeuduin leikkaukseen ja matkani alkoi. Vaatekoot pieneni, vanhat "teltat" (kuten pikkusiskoni kauniisti vaatteitani nimitti) joutivat poistoon. Hiljalleen aloin mallata paremmin istuvia vaatteita ja uusia värejä. Vaatekoko tippui 52-54 koosta 38-40 kokoon. Vaateiden malli muuttui samalla kun vartalokin muotoutui. Tuli lantiomallin farkut ja A-linjan paidat... Maxi sloggit hävisivät hipstereiden alta ja topatut rintsikat tuli vanhojen litistäjien tilalle. Valokuvissa on kuin kaksi eri ihmistä. Hitsi kun en muista missä ketjussa ne minun ennen ja jälkeen kuvat on.. Ehkä parempi niin.

Ajatusmaailma hieman mullistui, kun suojamuuri suli ympäriltä. Kun olin isokokoinen, niin lähinnä katseet oli sitä voi voi luokkaa... Nyt on huomannut ympäristön suhtautuvan minuun aivan eri tavalla ja ottavan minutkin huomioon niin hyvässä kuin pahassa. Seinäruususta tuli aktiivinen.

No siinä hötäkässä tuli ajettua tuo moottoripyöräkortti ja uudet vauhdikkaammat harrasteet alkoivat sen myötä. Viime kesänä jo liikkuttiin tuon teinipoikani ja isännän kera pitkin lähialueita motskalla. Pienemmät lapset eivät vielä osallistu näihin rientoihin.

Eli kyllä se muutos on mahdollinen. Pitää vaan uskaltaa levittää ne siipensä ja lentää. Kuuntele itseäsi ja sitä, mitä sinä tahdot. Onhan se hyvä kuunnella isäntääkin, mutta toisen mieliksi ei voi aina olla. Sinun ei aina tarvitse olla se joka joustaa ja antaa periksi. Aseta pieniä tavoitteita matkan varrelle ja juhli onnistumisiasi. Ja purnaa, kun siltä tuntuu. Se helpottaa!

Hieno esimerkkitarina sulla hansu! Tuollaisia muutoksia ulkonäössä ja ENNEN KAIKKEA sisäisesti minäkin kaipaan.   Olis hieno nähdä ne sun ennen ja jälkeen kuvat! Täytenee mennä kahlaamaan, jos ne täältä jostain löytyy.

Älä hitolla eti... Mun veli vetäis ne tuonne johonkin ketjuun ja kuvat tuli tosi isoina... Ei mitenkään mairittelevat kuvat. Ja muutosta tyyliin ja lyyliin on tullut vielä kuvien oton jälkeenkin.

Mä en pidä itseäni minään erikoisena onnistujana. Toiset ovat aktiivisia liikkumaan ja mä olen pysynyt sohvaperunana. Ruokailutavat lähinnä vain muuttuneet. Olis paljonkin parantamisen varaa, mutta hyvä näinkin. Motskarilla ajo on aina ollut haaveeni, nyt vain on ollut uskallusta toteuttaa niitä haaveitaan. Seuraavaks sitten tatskataan masun leikkausarvet piiloon, napakoru saa ootella vielä  :twisted:

Argh... löysin ne kuvat, pitää pyytää veljeä poistamaan ne. Ei oo ees ajantasalla, painan nykyään sen 10kg vähemmän.

No en mä sitten eti   Voin kertoa, että meikäläisen kuvat olis myös melko kaukana mairittelevasta... Huh, halua ees miettiä. On niinku ois sika nostettu pystyyn    

Mä haluaisin liikunnasta osan elämää, kun sohvaperunan elämä on ollu mun elämää tähän asti. Se jää nähtäväksi. Tällä kunnolla, kropalla ja painolla liikkuminen ei kauheesti tuota nautintoa.

Aivan huippuja haaveita sulla! Anna palaa   

Mä jäin miettimään noita kuvia. Saattaahan se olla, että laitan ne kuvat ja "päivitetyn version" tonne omaan viestiketjuuni "Hansu vanha sotaratsu" . Muistuttaishan se itseäkin, mistä on lähdetty ja mihin päädytty. Kuvat ei mairittele, mut ovat kuitenkin osa minua.

Ja pitäähän mun se uusi tatskakin jossain sit esitellä   

Tottakai tatska on esiteltävä   

kuvia odotellessa

Huomenta.
Tänään oli puhelinaika lääkärille. Hän katsoi verikokeet todeten, että kolestroli vähän koholla, ja leukosyyttiarvot ja asat koholla johtuen lihavuudesta. Hän laittaa lähetteen nyt eteenpäin, ja odottelenkin nyt sitten OYSin yhteyden ottoa... Nyt se vissiin alkaa se hiivatin odotusrumba...  

Nyt istun parvekkeella rauhassa teekupin ääressä koirulit vierellä, ja kuuntelen linnunlaulua, ja radio novaa

Illaksi taas töihin, hernekeittoa keittelen perheelle. YRITÄn pitää annokseni pienenä, mutta kun se taitaa olla taas hyvää.. Eilen käytiin pitsalla, kun mökiltä käytiin kaupungissa. Ostettiin jättipitsa kolmeen pekkaan. Olihan se VAL-TA-VA!! kuvakin otettiin kun miekäläinen aloittelee jos totta puhutaan, niin puolet jäi jäljelle, ja vain yhden siivun söin, vaikka hyvää olikin. Eli noin puolikas normipitsasta... Koitan rajoittaa kaikkea syömistä, vaikka kuinka tekis mieli ahtaa ähkyyn saakka. Mut ei se laihdutus niin kai etene, että aina napa raikaa kun hyvää ruokaa syö

Ihanaista keväistä päivää kaikille, tsemppiä itsekuriin jokaiselle, sitä mä ainakin kaipaan tällä hetkellä itse eniten..

Hei MatamiMimmi Tsemppiä jatkoon tuossa projektissasi   !
Minä taistelen myös näiden läskien kanssa! Reilu vuosi sitten menin työterveyslääkärin luo ja sanoin etten enää jaksa tätä jojoilua. Painoin joulukuun 2012 alussa 118 kg, enemmän kuin koskaan! Pituutta on alle 160 cm. Työterveyslääkäri kysyi haluaisinko lihavuusleikkaukseen, kun tietää painonpudotukseni ja -nousuni vuosien varrella varsin hyvin. Ja siitä lähti projekti käyntiin. Saas nähdä mikä on lopputulos.
Auttakaa entiset käyttäjät! Miten tänne saa oman ketjun aloitettua???

Hellurei
Hitaasti etenee. Paino tippuu hiljalleen kun muutaman viikon välein käyn terkkarilla vahdittavana. Olen yrittänyt ruokailutottumuksia muuttaa, ja ehkä jopa hieman onnistunutkin siinä. Mutta määrä tahtoo olla vielä kovasti liian suuri.....  

Koitin soittaa OYS ja kysyä joko näkyvissä minulle aikaa, mutta myöhästyin vartin soittoajasta, joten kokeillaanpa huomenna uudelleen.... Sitten taidan nätisti sanoa että minäpä soittelen ensi viikolla uudelleen jos ei vileä mitään tietoa oo..... väsytystaktiikalla      

Ja arvatkaapa mitä??? Mein pomo heitti ihanan idean ilmaan, tosin se ei ole vielä lähellekään varmaa toteutuuko, mutta tarjosi ansioituneille nuorille lomamatkan mahdollisuutta.... eli viikoksi lämpimään alkukesästä, firman piikkiin     Työreissu, eikä seillä vapaasti voi olla, mutta aivan sama. Kyllä mä kestäisin olla viikon 24/7 töissä toisen ohjaajan kanssa muutaman nuoren kanssa, jos sen ajan voisin viettää vaikka turkissa tai jossain...    Mutta sen näkee sitten. Ukko kertoi samaan syssyyn, et parisuhde loppuu sitten siihen, johon totesin että se on sitten voi voi. Minua ei voi enää kahlita.---

Mutta kesä tulee ja minä olen valmis, vaikka rantakunto on tooooooodella kaukana    

Hienoa Mimmi, varmaan kivaa vaihtelua töihin tuollainen. Kuullostaapa miehesi tiukalta, hyvä kun et anna itseäsi kiristää moisella. Hyvää kevyempä kesää, lämmintähän on jo luvassa loppuviikolla, pääsee pienempiä kesävaatteita pitämään  

               

Mulle tuli JO NYT AIKA SISÄTAUTIPOLILLE OYSSIIN!!!!!!

Se on 11.6....

Eipä mulla muuta   

Vau, hienoa    
Minulla on huomenna KYSille ensimmäinen aika, ravitsemusterapeutin ja lääkärin yhteisvastaanotot ja sitten vielä oma läkärin aika. Alkaa olla jo pieni perhosparvi mahassa kuinka jatkon käy   Minulla paino nyt 94,4 kg, painoa tippunut 23,6 kg! Katsooko ne että pystyn laihduttamaan ominkin avuin. Olen tosin lukemattomia kertoja pudottanut painoa ja aina ovat tulleet takasin...

Onnea sinulle etteenpäin pääsemisestä !:-) Oisin kysyny,että mihi numeroon soittelit Oysiin ja mihin aikaan on soittoaika?Itte samaan sairaalaan menossa leikkaukseen joskus :-) Oottelen päivämäärää,joka voi mennä syksyyn asti.

MatamiMimmi... Laitoin ne kuvat sinne omaan ketjuun.

Apuaaaaaaa, huomennaaaaa!!!!!!

Siis mun soittoaika oli ihan oman tk:n lääkärille, OYSsiin en ennättäny soittaa mihinkään. Sisätautien polille on huomenna aika, enkä ollenkaan tiedä mitä on edessä, ihan pikkuisen hirvittää.

No huomenna tähän aikaan oon viisaampi. Iso paperinivaska on vielä täytettävä, onhan tässä vielä aikaa. Niin ajattelin jo ajat ajat sitten, mut ny on jo se viimenen ilta    

Ihan kamalaa. Mitä mä sanon ku sinne menen????? Apua. No päivää ehkä ensimmäiseksi....  

Heippatirallaa.
Tapasin tänään Oysin puolelta ylilääkärin, jonka kanssa juttelimme tilanteestani. Hän kertoi kuinka toimenpide tehtäsiin jne. Vihreää valoa jälleen kerran. Hoitaja ei voinut vielä antaa ravintoterapeutin aikaa, mutta toivonmukaan se tulee pian. Aion kyllä soitella vaikka ensi viikolla, etteivät unohda laittaa minulle aikaa   

Lääkäri epäili, että kesälomien jälkeen on ravintoterapeutti, ja mikäli hän ei keksi mitään estettä, niin sitten ei kun jonoon. Ja kertoi, että jonot eivät ole pitkät, ja arvioi, että hyvinkin mahdollista tämän vuoden puolella saada itse operaatio!!!    

Nyt ei jännitys kyllä yhtään ole pienentynyt, mietin et kuinka osaan... mutta sitten päätin, että osaanhan mä kyllä. Haluan jaksaa liikkua ja tehdä kaikkea kivaa, mitä nyt en tohdi ja pysty, kuten esim. ratsastus jne.

Maltan tuskin odottaa, mutta aika menee nopeesti.