Elämä on ihanaa-ketju

Minusta me tarvitsemme selkeästi ketjun, jossa voi tuulettaa mitä tahansa ihanaa asiaa. Onhan elämä muutakin kuin leikkauksen odottamista, siellä käymistä tai siitä toipumista ja uuden elämän opettelua.


Minä kävin tänään pojan kanssa noin sadan kilometrin lenkillä metsissä ja jäällä. Tunnustetaan, että ei kävelty eikä edes hiihdetty, vaan ajettiin moottorikelkalla. Ilma ei olisi voinut olla hienompi, pakkasta alle viisi astetta ja aurinko helotti taivaalla. Ulkoilun riemua ilman äheltämistä, hikoilua, turhautumista huonoon kuntoon ja painoon tai kaulaansa myöden hangessa uppuroimista Suosittelen!

Hyvä avaus, Sun!

Mä kävin eilen lasten kanssa luistelemassa ekaa kertaa n. 10 vuoteen luistimilla eikä edes jalkapohjat tulleet kipeiksi ja lapset kysyi multa että oonko joku taitoluistelija, ei siis paljoa tarvi että on lasten silmissä taitaja. Oli kivaa

Ja mä kävin ekaa kertaa sitten kouluvuosien hiihtämässä!!! Kivaa oli, vaikka jalat kyllä sattus ihan samalla tavalla kuin luistimissakin Toivottavasti sekin asia korjaantuu SITTEN KUN (ei jos) saan painoa pois!

Tänään aamulla hyppäsin autoon, niinkuin monena muunakin aamuna....
Päälläni ei ollutkaan paksua talvitakkia (pitkä malli, joka jo pari numeroa liian iso) vaan sellainen kevyttoppatakki, lyhyt malli.

Tuntui että penkissä ei ollut minä vaan joku muu, oli niin väljä olo

Pikkujuttu mutta mulle suuri ihmetyksen aihe ja mieltä ylentävä, olen onnellinen, niin onnellinen...

Pääsin viikonloppuna Turussa käymään suomessa asuvien afrikkalaisten hengellisessä kokouksessa. Se musiikki oli aivan uskomatonta! Paikalla oli alle 20 henkilöä, ja soittimina sähköpiano, tamburiini ja sellaiset pienet rummut jotka otetaan syliin. Suurin osa rytmistä tuli kuitenkin ihmisten taputuksesta, joka usein korvaa soittimet. Ja se itse laulu, oli uskomatonta miten niin pienestä joukosta voi lähteä niin upean syvä ja voimakas ääni. Se oli sellaista jännää ääntä, joka tuntui kumpuavan todella syvältä ja joka todella upposi luihin ja ytimiin. Sekalainen porukka, joka siellä oli ei ollut harjoitellut yhdessä, mutta silti laulettiin useammassa äänessä ja kaanonissa.

Tuon kokemuksen muistan kyllä pitkään, samoin kuin sen yhteisöllisen ja todella välittömän ilmapiirin. Lapset kulkivat aikuiselta aikuiselle, istuivat milloin kenenkin sylissä hymyillen, ja yhtään kiukuttelua ei ollut näkyvissä, vaan ilmapiiri oli heidänkin osaltaan nimenomaan rauhallinen ja leppoisa. Ei siis selkeästikään ollut kyse siitä, että lapset olisi "peloteltu" olemaan kirkossa hiljaa.

Olipa positiivinen kulttuurishokki jota suosittelen jokaiselle oli uskova tai ei ihan pelkästään yleissivistyksen ja kulttuurisen oppimisen takia.

Toissa viikolla Ruotsissa työmatkalla lentokoneessa oli kerrassaan väljää istua eikä takapuoli osunut edes penkin reunoihin, pöytä mahtui mainiosti alas ja vyötä jäi vaikka kuinka paljon yli

Tein eilen 1.5 tunnin kävelylenkin, eikä tullut matkalla kertaakaan ikävä olo, edes ylämäkiä kävellessä.

Tänään töissä mulla oli 42-kokoiset tiukat farkut päällä ja yksi aina aika timmissä kunnossa oleva miestyökaveri sanoi mulle että "Oot alkanut kuntoilemaan, hyvältä näyttää, munkin pitäisi taas alkaa".

hienoa lytsy voin vain kuvitella miten kivalle toi tuntui

Vau Lyltsy!

Tuohon pyritään perässä! Se lentokoneen ahtaus on kyllä masentava, siellä jos missä huomaa eron varmuudella.

Käytiin tänään lasten kanssa laskiaismäessä ja mun takapuoli mahtui hyvin lastenpulkkaan! Oli hauska huomio, kun mietin eka mahtuukohan se... Hauskaa oli ja makkaraakin paistettiin.

Ihanaa lukea teidän onnistumisen kokemuksista!
Itselläni on tavoite, että saisin lasketella pitkin Rukan ja Ylläksen rinteitä yhdessä miehen ja lasten kanssa, eikä mun tarvisi enää yksin mennä siksi ajaksi kävelylle ja rinneravintolaan odottelemaan! Siinä haavetta kyllikseen, ehkä se vielä joskus toteutuu...

Jee.. leikkauksen jälkeen (3vk sitten) askelmittariin tuli eka kerran yli 10 000. Ja vielä on monta tuntia aikaa saada lisäaskeleita. Toivottavasti huomenna ei ole sitten puolikuollut olo Onneksi on vielä tuota massaa ettei tuuli päässyt heittelemään

Tallu- mun mies sanoo aina, et pitäähän hänen lihoa vähän, ettei tuuli nakkelo. mies painaa reilun 70kg, joten ehkäpä se on oikeassa...

Pitkä naula tarvii ISONvasaran.

**Työkaveri tuli maanantaina lomalta ja vaikka ei ollut kuin viikko viime tapaamisesta, hän sanoi; oletpa laihtunut! Mä sanoin KIITOS!!
**Ostin tänään kahdet uudet housut kokoa 42!! 42!! Ihan baby-size
**Jaksoin juosta 4,8 km lenkin
**Olen laihtunut puolessa vuodessa 25 kiloa
**Anoppi sanoi, että näytätpä hyvältä - hän ei tiedä leikkauksesta
**Söin hyvällä omalla tunnolla suklaapalan, enkä himoinnut koko pussia
**ELÄMÄ ON IHANAA!!

Minun elämä on ihanaa:päällimmäisenä tulee mieleen että poikani on ollut vuoden terve!!!sairasti leukemiaa,verisyöpää ja oli kaikista rankimmat hoidot mitä pysty antaa..elämässä osa kyllä nykyään iloita pienistäkin asiosta,esim et päästään koko perheellä kauppaan (jos oli hoidot päällä ei saanu mennä ihmisten ilmoille)koko elämä on ihanaa ja siitä kertoo sekin et mulla on vihdoinkin voimia ajatella myös itseäni!Samaan aikaan synnyttää pienintä ja samaan aikaan syöpikselle joutu vanhin sillon 10v poika,ei naurattanu..mutta selvittiin kaikesta jote selviin kyllä mistä vaan,tarkemmin ajateltuna siitä eneilystäkin sitä tarvii aina itekkin muistutuksen että ei marise turhia!!

anne.heide:onnittelut siitä että poikasi on tervehtynyt
ihmiset ovat ehkä yleisesti ottaen sellaisia jotka valittavat ihan pienistäkin asioista,varsinkin silloin jos itsellään tai lähellä ei ole ollut mitään vastoinkäymisiä..itselläni kokemusta mm auto.onnettomuuteni kautta kun jouduin olemaan kesästä syksyyn sairaalassa,opettelemaan kävelyn uudestaan,olin monta kk makuupotilaana,,kyllä siinä pottaan kakkiessa,pussiin pissiessä ja toisten pestävänä osasi laittaa asioita tärkeysjärjestykseen..empä ollut aiemmin osannut ajatella miten suuri asia on kun voi ITSE käydä wc tarpeillaan tai suihkussa.Viittaan tällä sinun suureen ja ihanaan asiaan kun voitte käydä kaupassa koko perhe
Kyllä elämä on oikeesti ihanaa kun sen oikein oivaltaa

Kiitos tigertyttö rankat ajat olet sinäkin kokenut,hienoa että sinunkin elämä paremmin onko sulla tietoo millon sut leikataan?kauanko oot odottanu leikkuuta?

No mulla olis ollut leikkaus jo viime marraskuussa mutta mulla meni viime hetkellä pupu pöksyyn.Sovimme silloin lääkärin kanssa että jatkan nyt vielä itse laihduttamistani(olin saanut noin 20kg jo pois) ja jos myöhemmin tulee tarvetta leikkuuseen tai mieli muuttuu niin otan yhteyttä.Eipä siihen kauaa mennyt kun huomasin painoni olevan TAAS nousussa ja otin heti yhteyttä ja kerroin haluni olevan NYT 110% päästä leikkaukseen.
Olin eilen sitten sovitulla ajalla tyksissä ja sovimme että mut leikataan heti syksyllä,aika tulee kuulemma elo syyskuulle Soitin tänään jo tyksiin ja koitin saada mahdollisemman pikaista aikaa mutta kyllä ne ajat on menneet jo kevään osalta..muttta tyhmästä päästä kärsii koko kroppa odotus aikaa en muista mutta kai tässä on mennyt nyt sitten jo reilusti yli 2 vuotta.
PS.Painoni oli noussut 109 kilosta jo tässä muutamassa kuukaudessa 116 kiloon
No ei muuta kuin eteenpäin kuin mummo lumessa

Tänään meni ensi kerran kiinni aivan kokonaan viime syksynä ostamani nahkatakki.
Ostin sen leikkauksen jälkeistä elämää ajatellen valmiiksi ja viime syksynä pidin sitä ja kuljin se rehoittaen sivuille auki.
JIPIIIII.....nyt ihmiset ovat alkaneet sanomaan että olen laihtunut.
Piti oikeen laittaa uusi profiilikuva nahkatakin kiinnimenon kunniaksi.
Ihanaa elämää !!!!

Hienoa Anne Heide, olet kokenut tosi kovia, mutta osaat olla kiitollinen silti!
Olet esimerkillinen ja meistä monen pitäisi ottaa oppia sinusta!!!

Tiiättekö mitä! Mulla mahtui koon 46 työhousut jalkaan! Meillä on niin hassusti, että töissä on suurin koko 52 ja sitä pienempi tuo 46. Ne 52 on käyneet ihan liian isoiksi ja sit eilen kokeilin noin 46 ja ne meni päälle! Tavallisessa kaupassahan tuon kokoiset ei varmaan menis päälle, mutta nuo työhousut on vähän löysempää mallia vyötäröltä....

Lyltsy kirjoitti:Tänään töissä mulla oli 42-kokoiset tiukat farkut päällä ja yksi aina aika timmissä kunnossa oleva miestyökaveri sanoi mulle että "Oot alkanut kuntoilemaan, hyvältä näyttää, munkin pitäisi taas alkaa".

Huh, arvatenkin tuntui tosi hyvältä kuulla tuo kaverin suusta.

Mä vietän tänään kuopukseni synttäreitä ja olen onnellinen, että mulla on rakastava perhe ja kaksi tervettä lasta. Taidanpa pitää lapsille oikein muumijuhlat

Käytiin ukon kans iltariennoissa viikonloppuna ja eräs ihminen joka on nähnyt mut viimeksi tammikuussa eikä tiedä tästä mun projektista tuumas että sää oot kyllä pienempi nyt kun sillon kun viimeksi nähtiin.
Kait se sit tuo reilu 6 kiloa jossain näkyypi. Tuo kommentti lämmitti todella mieltä ja antaa voimaa jatkaa tätä projektia etiä päin.

Paluu töihin 4,5 viikon lomien (3,5 saikkua + 1 talvilomaa) jälkeen oli kivaa. Tietty sitä oli ihan uunona ja salasanat koneeseen/ohjelmiin oli hukassa, mutta alkukankeuksien jälkeen voittoon. Muutama ihminen sanoi, että hei oletko sä laihtunut, mutta en jokaiselle alkanut selostamaan, että joo 42 kg on nyt poissa. Sanoin vaan, että olen mä vähän laihtunut.

Elämä on niiiiiiiiiiiiiiiiiiin IHANAA!

Vaikka leikkauksesta on vasta 5 päivää, niin tuntuu, että tää on paras juttu ikinä. Vaikka on kipuja ja turvotusta vielä niin toipuminen on alkanut kivasti etenemään ja oon jaksanut unelmoida tulevasta. Kuinka hyvältä näytän pian (muahahah), mihin vaatteisiin pian mahdun, mitä kaikkea jaksan tehdä ja kuinka paljon paremmalta tuntuu! Vaikka vielä toivun suurinpiirtein sängyn pohjalla niin tuntuu, että energiaa olis vaikka muille jakaa. Haluisin jo päästä touhuamaan.

Ja hei KEVÄT!! Lumet alkaa pikkuhiljaa olemaan historiaa ja ja ja.. Unohtamatta, että mulla on ihana koti, mies ja työasioissakin on tulossa mahdollisesti muutosta.. OON NIIIIIIIN ONNELLINEN!