Leikkauksen psyykkiset vaikutukset

Täällä puhutaan paljon eri ruokien ravintoarvoista, alusvaatteiden hankinnasta, syömisestä yleensä jne mutta kukaan ei ole vielä avannut suutaan siitä miten leikkaus on vaikuttanut psyykkisesti.

Omakohtaisesti voin sanoa että olen paljon iloisempi ja elämänhaluisempi kuin ennen leikkausta, tuntuu kuin olisin uusi ihminen kokonaan. Olen myös huomannut että seksuaalinen elämä on piristynyt huomattavasti ja haluan paljon enemmän kuin ennen, välillä tuntuu että jopa epänormaalinkin paljon mutta mieskin kuulemma tykkää että olen aktiivisempi. Perjantaina kävin ostamassa elämäni ensimmäiset stay-up sukat ja voin rehellisesti sanoa että vaikka löysää ihoa onkin jonkun verran niin näytin aika hyvältä niissä.
Hameen koko on nykyisin 38 kun joskus olen käyttänyt jopa koon 56-58 vaatteita eli melkoinen muutos vaatekokoon on tullut. Painoin pahimmillaan lähes 170kg ja nyt paino jumittunut välille 78-80kg, osasyy voi olla siinäkin että minun tekee aivan hillittömästi mieli karkkia ja muuta sokeria, pitäisiköhän kromia alkaa syömään, tai ottaa pussikeittokuuri?

Kaikenlaisia terveysongelmia on ollut leikkauksen jälkeen mutta niistä on selvitty kunnialla, välillä paleltaa ihan hillittömästi ettei auta vaikka olisi mikä turkishaalari niskassa mutta se helpottaa kun nukkuu muutaman tunnin.
Karkista ja sokerista tulee paha olo mutta kun pitää olla kova pää, niin aina sitä vaan ostaa sen suklaapatukan kaupasta (levyä en sentään osta kuten ennen leikkausta).
Laivalla kun oltiin kavereiden kanssa niin seisovasta pöydästä ei ollut mitään iloa minulle, no laivayhtiö siinä tienasi eikä tuo viinapääkään ole sitä mitä ennen eli tulee kapakassa käyminen halvaksi, mikä on yksinomaan positiivista eikä ole pää kipeä seuraavana aamuna.

Kirjoittakaa muutkin tänne ihan arkipäivän elämästä.

Samaa mieltä, paljon on laihtumisella vaikutusta jaksamiseen ja omiin fiiliksiin ja kaikella sillä on vaikutusta myös parisuhteeseen ja seksiin. Harvoin se miehiä häiritsee jos vaimot aktivoituu. Hyvä olo tulee sisältäpäin.

Jo lihavana tiedostin sen että kylläisenä ei seksi olisi voinut vähempää kiinnostaa. Ehkä sillä on myös fyysistä vaikutusta, ei pelkästään siis se että viihtyy paremmin kehossaan saa aikaan halujen lisääntymistä.

Proteiinipitoinen ruoka myös vaikuttaa siihen että ei väsy niin helposti, eikä esim. kaipaa päikkäreitä.

Ihmisenä olen mielestäni kuitenkin sama. Miehelleni, lapsilleni, suvulle, työkavereilleni jne.

Hei lootus75!
Uskomattoman huikea pudotus sinulla! Nostaisin hattua, jos olisi päässäni!!! Milloin sinut leikattiin? Miten roikot?
Minua ei ole vielä leikattu, joten luen kaikki teidän jo leikattujen kertomat kokemukset suurella mielenkiinnolla!!!!

Lootus ihana tarina ja huikea muutos! Onneksi olkoon!

Minä vielä odotan, että energiaa vapautuu painon putoamisen myötä - positiivisella fiiliksellä olen. Hieman hirvittää jotkut stressaavat tilanteet tulevaisuudessa, koska ainakin mulle massa on ollut myös jonkinlainen henkinen suojamuuri. Sitku sitä ei ole niin mitä teen - sitä en vie tiedä?

Voi vaude mikä pudotus lotus 75!!!varmaan on mahtava olo jamieskin tyyytyväinen onnea vaan uudesta elämästä!!
samoin sulle elämä edessä,hienosti olet saanut painoa pois ennen leikkuuta jo,toivon et heliko nyt häviäs ja pääset leikkupöydälle pian!!!

Lootus75 tosi hyvä jutun aloitus on hyvä keskustella myöskin näistä edellämainituista asioista

Hieno viesti Lootukselta, kiitos . Ja isot onnittelut huimasta painonpudotuksesta!
Minuahan ei oo vielä leikattu ja vaikka olen tämän kokoinen, olen varmaan vähän outo tapaus, mutta mun seksihaluja lihavuuteni ei ole koskaan vienyt minnekään Olen sitten ollut elämässäni minkä kokoinen tahansa, olen useinmiten tuntenut itseni nätiksi ja seksikkääksi, olen seksiasioissa aktiivinen ja oma-aloitteinenkin, käytän mielelläni seksikkäitä alusvaatteita ja hepeneitä.

Ja se on just niin kuin Lootus sanoo, että viis jostakin löysistä nahoista, stay-up-sukat vaan jalkaan ja hymyä huulille, ei ne ukot mitään löysiä edes huomaa!

Hieman "kauhulla" jo mietin, että apua, millainen seksihirmu musta mahtaa kehittykään sitten jos pääsen vielä joskus normaalikokoisen ihmisen mittoihin...hih hih...voi mies parkaa!

Minut leikattiin elokuussa 2008, roikkoja ruvetaan kohtapuoliin ilmeisesti korjailemaan sillä kävin marraskuussa plastiikkakirurgin juttusilla ja hän sanoi että hoitotakuu on puoli vuotta. Tarkoittanee ilmeisesti että ajan saa puolen vuoden päästä,en uskalla edes toivoa että leikattaisiin jo noin nopeasti, hehee tuskin julkisella puolella....

Leikkaukseen pääsy vähän viivästyi kun erinäisiä tutkimustuloksia oli hukassa ja aina tieto ei tahtonut liikkua pisteestä A pisteeseen B vaan tulosten perään sai itse kysellä että sai asioihin vauhtia. Gastroskopiassa (yök) löytyi polyyppi joka poistettiin ja sekin viivästytti. Mulle piti antaa rauhoittava lääke ennen tutkimusta sillä pelkäsin ihan hirveästi letkun nielemistä kun oli eka kerta mutta ihan hyvin se sujui kun oli asiansa osaava lääkäri.

Kyllä itsekin jännitin ihan hirveästi leikkaukseen menoa ja meinasin monta kertaa perua koko jutun mutten onneksi tehnyt sitä, en halua edes kuvitella missä kunnossa olisin nyt (jos olisin edes hengissä) ja ilman muuta menisin tänäkin päivänä uudelleen leikkaukseen, ei kaduta pätkääkään sillä niin paljon olen saanut uutta energiaa etten haluaisi luopua siitä.

Kyllä mies tykkää että olen seksuaalisesti aktiivisempi ja jaksan ihan erilailla kun ennen, mies kerran veisteli ettei kohta pärjää minulle makkarissa (sitoo pian sänkyyn kiinni).
Vaikka olenkin paljon jo elämältä saanut kuten esim tuo leikkaus, niin yhden asian vielä toivoisin ja se on lapset, niitä en ole vielä onnistunut saamaan ja kohta loppuu ikä kesken. Jotenkin vaillinainen olo naisena kun olen jo vuosia halunnut äidiksi mutta ylipaino on estänyt raskaudet aika tehokkaasti. Toivottavasti tärppäisi vielä....

Tsemppiä sulle Bulla65 leikkaukseen, kesä vähän hankalaa aikaa leikkaushaavojen kanssa mutta kyllä sen kestää, on se sen arvoistakin. Itsekin mm. nukun paremmin, verenpainelääkkeet sain aika pian jättää pois ja olo on ihana.
Iso kiitos kuuluu läheisilleni jotka ovat tukeneet minua mahtavasti.
Tsemppiä kaikille muillekin leikkaukseen meneville sekä kaikille tätä lukeville tasapuolisesti

voi sinnuu Bulla ja voi sun miestäs kyllä mahtaa ukko joutua koville kohta Mä olen ollut joskus tosi aktiivinen seksi elämässä mutta kilojen myötä halut on menneet...jotenkin kun ei ole sinut itsensä kanssa niin häpeää itseään tai ajattelee jotenkin että ei mieskään voi pitää näkemästään toivottavasti palaavat laihtumisen myötä...niin jos mun piparia sit enää löytyy roikkojen alta

chat:ssa saa tulla jutuille jos haluaa

Toivon todella sinulle Lootus75 raskautta ja uskon että se nyt sitten jo tuleekin kun olet päässyt todella mahtavaan painoon
(olen lukenut täältä jostain että ylipaino voi estää raskaaksi tulemisen)

Ainakin minulla ylipaino esti raskaaksi tulemisen aika tehokkaasti.

Lootus sinuna hakisin lähetteen lapsettomuushoitoihin hetimmiten. Niihinkin on omat jononsa ja samalla kerkiää harjoittelemaan kotosalla. Yleisellä puolella on edulliset hinnat, kun selviää pelkillä polimaksuilla ja lääkkeillä. Toki, jos kukkaro antaa myöden kannattaa miettiä yksityistä. Sä olet kuitenkin jo ollut pidemmän aikaa sen painoinen, ettei raskaaksi tulo ole painosta kiinni.

Myöskin plastiikkakirurgisia hommia (maha) kannattaa lykätä siihen, että on lapsia asiat tavalla tai toisella reilassa. Minulle sanottiin tammikuussa juuri, ettei kannata mennä mahankorjaukseen ennen kuin sen jälkeen, kun lapsiluku täynnä.

Tuli mieleeni tosta psyykeestä, että mitenkähän muuttuisin sen suhteen, kun tällä hetkellä (minua ei siis ole vielä leikattu) ruoka on number one kaikessa. Siis se on ykkösenä aina, kerron esimerkkejä: Ystävät tulossa kylään-> eka ajatus: mitä syötävää tarjoan heille... Viikonloppu tulossa -> eka ajatus: mitäs hyvää nyt syödään... Teatteriin menossa-> eka ajatus: mihin ravintolaan sen jälkeen syömään..
Mä vihaan omaa suhtautumista ruokaan! Miksi se on aina etusijalla?
Muuttuuko se koskaan?
Meillä on äiti ja hänen äitinsä oleet ihan samanlaisia...
En tiedä ymmärsikö kukaan pointtia, mutta jos joku vaikka olisi/olisi joskus ollut samanlainen.

Voisikohan leikkaus muuttaa tuota ajattelutapaani?

Sarppa uskoisin, että suurimman osan lihavien mielessä ruoka on numero 1. Niin se oli minullakin ennen leikkausta ja herkut vielä päällimäisenä. Jälkkäristä mieluiten aloitin menun suunnittelun ja ruokia suunnitellessa suosin kermaa ja juustoa yms. Kokkina en ole edelleenkään siirtynyt yliterveelliselle linjalle vaan teen edelleen kuulemma herkullista ruokaa, mutta ylimääräiset rasvat olen jättänyt suosiolla pois ja suosin kevyempiä valintoja (en lightia vaan ihan jättämällä kokonaan pois tai laittamalla tilkan "oikeaa" tavaraa).

Kun maha vetää vähän ruokaa kerrallaan en ole kokenut tarpeelliseksi enää miettiä niin paljoa sitä mitä syödä. Sinäänsä ihan sama mitä sitä suuhunsa pistää, kun kuitenkin syö vain 1dl verran. Yhtä hyvin valitsee ruisleivän juustolla kuin kermaleivoksen tai pizzaa. Leikkauksen myötä tarve tehdä itselle herkullista ruokaa, jota voi ahtaa napaansa vielä lautasellinen senkin jälkeen, kun maha huutaa täysinäisyyttään on poistunut.

Toivottavasti sinultakin katoaa leikkauksen myötä mielihalut ja huomaat enemmin suosivasi terveitä valintoja kuin niitä vanhoja paheita. Kuten sanottu tämä on vain apukeino ja loput on itsestäsi kiinni. Ei se sujunut alussa minultakaan itsekseen vaan ne karkit ja makeat ja sipsit huusivat mun nimeä kunnes pistin ne pannaan kokonaan.

Ruokaholismista ei pääse helpolla. Tavat on sitkeässä. Mäkin vieläkin joskus vien töihin herkkuja tarjolle, että saan itsekin. Eikö ne alkoholistitkin etsi ryyppykavereita...

Mutta kyllä leikkaus normalisoi suhdetta ruokaan, ainakin mulla. Välillä katsoo kelloa että jotain pitäisi syödä, mutta mitään ei tee mieli kun jääkaappiin katsoo. Erityisesti alussa mielihalut ruokaan muuttuu aika paljon. Nykyään miettii ruokalassa "Mistä sais eniten proteiinia" vaikka tietysti myös omia makumieltymyksiäkin siellä valinnassa toteuttaa.

Ruoka kuuluu meilläkin olennaisena osana juhliin ja tapaamisiin. Kyllä mä mulla määrissä mopo karkaa välillä käsistä tarjoilujen määrässä, vaikka itse en paljoa voi syödäkään. Mutta tosiaan leikkaus antaa eväitä siihen että ruoka ei ole pääasia elämässä. Aktiivisesti kannattaa myös etsiä sille aiemmin syömisestä saadulle mielihyvälle leikkauksen jälkeen "korvaajaa".

Sarppa..ymmärsin täysin mitä tarkoitit ja tuo on juuri se syy miksi fundeeraan tätä leikkausta näin kamalasti ja pitkään ja jopa menin perumaan viimeksi leikkausaikani joka olis ollut viime marraskuussa.Tänään viimeksi mietin että en ole mitään asiaa koskaan elämässäni miettinyt näin tarkkaan kuin tätä leikkausta(naimisiinmenot ja lasten hankinnat on olleet paljon helpompia päätöksiä mulle).Sen tiedän tasan tarkkaan että mun olisi PAKKO saada painoni normaaliksi tai ainakin paljon pienemmäksi,ja tämä taisto on olut mulle todella vaikeaa tosi pitkään jo...mutta kun tämä pääkoppa olisi pakko saada mukaan tähän juttuun ja pelkään näitä mielitekojani pääsenkö niistä koskaan,sillä ne mulla suurimmat syömisen aiheuttajat on

Kyllä leikkaus VOI muutta suhtautumista ruokaan, tai sitten ei. Tuota ei voi etukäteen sanoa. Se mitä VOIT työstää ennen leikkausta on miettiä miksi ruoka on niin dominoiva elämässäsi. Mitä muuta se korvaa?

Onneksi olen vuosien aikana, ja karvaitten kokemusten jälkeen tehnyt itselleni selväksi, että en ala vehtaamaan kenenkään kanssa.
En päästä semmoista edes mieleeni. Monesti olen tehnyt diaknoosia suhteista, ja tullut siihen tulokseen, ettei seurustelu sovi minun vartalolle.
Ja kun tähän on tottunut, niin ei muuta kaipaa.Vaikka aina joskus on huomannut, ja kokenut, että on olemassa ihteensä kyllästyneitä ja suuruudenhulluja miehiä.
Mutta on konna lukia, miten se naisia piristää tuo laihtuminen.
Joten ei muuta, kun pultatkaa sängynpäädyt kiinni, kiristäkää jalakain ruuvit, ja siirtäkää rivarissa, ja kerrostalossa asuvat sänkyä niin, ettei ola patteriin kiinni. EI OO RAPIAA KUUNNELTAVAA SE TASANEN PAUKUTUS, JOKA KUULUU PATTERIA MYÖTEN NAAPURIIN.
SEN VOIN SANOA,TUON KOKENEENA. No,se oli sitä aikaa, kun vielä sokeri suussa suli. Närästi pirusti...
Joten antakaa palaa siskot...

Sarpalle vastaisin tällä lyhyellä omakohtaisella kokemuksella (12 pv leikkauksesta), että kyllä voi! Kummalliset on piuhat mahalaukun ja aivokopan välillä kun asia on muuttunut jo täysin. Itsekin ennen ajattelin ruokaa ja herkkuja suuren osan päivästä, enkä enää voinut kuvitellakaan että voisin koko elämäni kieltäytyä jatkuvista houkutuksista. Nyt syöminen ei enää ole mielessä muuten kuin sen takia että pitää saada riittävästi menemään päivän aikana. Syöminen kyllä on yhtä mukavaa kuin ennen ja maistuu hyvältä, mutta se pieni määrä riittää ja se siitä sitten. Ajatukset taas muihin asioihin. Olikohan se niin että mahalaukun yläosassa on jokin alue, mikä säätelee ruokahalua, ja se pienenee leikkauksessa? Ja olikohan leptiinihormonillakin jotain tekemistä asian kanssa? Oli miten oli, mutta nyt jatkossa painonhallinta tuntuu täysin mahdolliselta, vaikkakin vuosien kuluessa leikkauksesta ilmeisesti on odotettavissa että alkaa taas helpommin lihomaan.
Ja Lootus75, olen täysin samaa mieltä Poutapilven kanssa niistä lapsettomuushoidoista! Tai ainakin tutkimuksista. Vaikka leikkaus on tuonutkin energiaa, niin ikä kuitenkin tuo oman lisänsä mahdollisiin yövalvomisiin yms. joita pienen lapsen kanssa tulee eteen. Ja ehditte sitten vaikka useamman, kun ette odottele liikaa...
Sitten vielä muista psyykkisistä vaikutuksista: sisätautilääkäri sanoi minulle, että nopea ja suuri painonpudotus on sekä fyysisesti että henkisesti todella rasittavaa! Eli itsestään kannattaa pitää hyvää huolta ja seurata vointia tarkkaan ainakin jos aiemmin on ollut masennusta tai muuta oireilua. Ja hakea apua ajoissa, silloin parhaiten voidaan auttaa. Useimmiten taitaa kuitenkin enemmän tulla niitä positiivisia vaikutuksia, mutta muistakin mahdollisuuksista on hyvä tietää, ettei jää yksin niitä asioita miettimään.
Hyvä aihealue keskustella, psyykkinen hyvinvointi on tärkeä osa elämää ja otettava huomioon leikkauspäätöstä tehdessä.

Pirskatti, kiitos päivän parhaista nauruista Oli jotenkin niin terapeuttista lukea sun viesti, kun samoja asioita omassa mielessä liikkuu välillä. Vaikka kyllä se sokeri vielä sulaisi, jos vaan ottaisi riskin...

Olen miettinyt paljon tätä minäkuvan muutosta. Mullahan tilanne on se, että olen lihonut nopeasti, en ole ollut aina lihava tai edes pyöreä. Minun minäkuvani on siis alunperin hoikka, tai no sanotaan että normaalipainoinen. Minulla on edelleenkin ongelmia tajuta omaa kokoani ja ymmärtää, että peilin ihminen olen minä. Pääsisinkö siis helpommalla tuossa muutoksessa, kun oikeastaan palaan siihen alkuperäisiin minäkuvaani? Tosin silloin muinoin ei ollut lepattavaa nahkaa, mikä on minulle kyllä melkein kammottavampi ajatus kuin läski siellä nahkan alla.

Hyvät ihmiset leikkaus tukee kaksi vuotta ja sitten on mahdollisuus syödä itsensä uudelleen lihavaksi kyllä on myös opeteltava oikeat määrät ja pysyttävä niissä tiedän henkilön joka on leikattu ja on venyttänyt mahalaukkunsa isoksi tehty gbp itsellä pitää olla hommat hyvin lapasessa ja kurissa kun ne kaksi vuotta on kuluneet.. Tämä on lopun elämän taistelu!

En tiedä kanssa johtuneeko siitä ohutsuojen pätkän poistosta vai mistä, mut mun keittipön pöydällä on ollut toista viikkoa kuppi jaffa-keksejä ja en ole syönyt niitä. Ei vaan tee mieli. Outoa...

Niin en tiedä mistä mulla johtuu. Olen maistanut kaakaota, suklaata, lakua, omenatorttua, runebergin torttua, pullaa ja säilykepersikoita makeista ruuista ja muuta en voi sanoa kuin että PAHAA ON! Miten olenkaan ennen voinu pitää tommosista mauista...eli mun suhtautuminen ruokaan on totta tosiaan muuttunut.