Sun matkalla uuteen elämään

Olen 35-vuotias yh nainen, joka on ollut lapsuuden ja nuoruuden normaalipainoinen. Painoa alkoi kertymään kun olin noin 25-vuotias. Kymmenessä vuodessa keräsinkin sitä sitten melkein tuplat, eli 62kg-->120kg. Nyt paino on pari vuotta häilynyt tuolla 115-120kg vaiheilla. Välillä olen saanut noin kymmenen kiloa painoa pois, mutta se palaa aina hyvin nopeasti. Painoindeksini on siis noin 40.

Olen kokeillut ENE-diettiä kotona, mutta ongelmana sen kanssa on voimakas pahoinvointi ja täydellinen ruokahalun menetys. Viikon kuurin jälkeen en saa alas kunnolla edes vettä, puhumattakaan niistä ENED valmisteista. Olen kokeillut tuota nyt kaksi kertaa, molemmilla kerroilla tulos on sama.

Muutenkin saan kyllä muutaman kilon pudotettua, mutta ne tulevat saman tien takaisin. Mieluummin kavereiden kanssa.

Liitännäisinä minulla on PCOS ja kakkostyypin diabetes, johon minulla ei ole vielä lääkitystä. Diagnoosi on kuitenkin jo olemassa. Lisäksi minulla on jo nuorena ja hoikkana todettu rasvamaksa, jonka synnylle ei keksitty syytä. Elämäntapani kun olivat ihan normaalit. Sairastan tällä hetkellä myös masennusta, mikä ei helpota laihtumista ollenkaan. Lisäksi minulla on kotona kaksi AD/HD-lasta, joista toisella voimakas oirehdinta, on erityisluokallakin. Koko potti on sellainen, että minulla ei riitä mitenkään se "tahdonvoima" painon omatoimiseen pudottamiseen pysyvästi.

Poden siis suurta syyllisyyttä siitä, etten pärjää yksin tai edes tuen avulla pelkkien elämäntapojen muutoksella ja saa painoa laskemaan. Olen ollut aina lihavuusleikkauksia vastaan, ja kuvitellut, että kyllä sitä laihtuu, pysyvästikin, kun vain skarppaa. Nyt on todellisuus iskenyt kuitenkin, ja olen oppinut tajuamaan, että ei se toimikaan aina noin. Eikä se toimi noin omalla kohdallanikaan.

Elämäntapani kaipaavat tietenkin hiomista. Ruokavalioni on pääasiassa terveellinen, tai sellainen normaali siis. Ongelmana onkin ruuan määrä. En tunnu tulevan kylläiseksi koskaan, voin syödä ja syödä ja syödä, ja en tule kylläiseksi. Vastaavasti minusta voi tuntua, että olen nälkäinen, vaikka olen vasta syönyt. Liikunta on viime vuosina jäänyt. Painon myötä en enää ilkeä lähteä uimaan tai salille. Ennen liikuin paljon myös luonnossa, mutta sekin on nyt jäänyt parin viime vuoden aikana, kun en enää jaksa. Kunto on rapistunut parissa vuodessa normaalista rapakuntoon.

Olin pari viikkoa sitten käymässä gynellä keskussairaalassa, ja siellä rohkaisin itseni, ja pyysin lähetettä lääkärille, joka voisi ottaa tämän painoasiani haltuun. Puhuin myös toiveestani päästä lihavuusleikkaukseen. Lääkäri lupasi laittaa lähetteen, ja nyt sitten odottelen sitä. Se, mitä lääkäri sitten päättää, on eri asia. Itse pelkään sitä, että joudun loputtomaan "valistus- ja neuvontakierteeseen", jossa minua juoksutetaan ravintoterapeuttien ja erilaisten ryhmien tapaamisissa, eikä mikään koskaan muutu.

Tulipas pitkä vuodatus, nyt täältä tähän,
Sun

Huomenta ja tervetuloa palstailemaan!
Täällä saa tukea ja kannustusta

Tervetuloa joukkoon.

Kiitoksia paljon Möhköfantti ja MRA123

Olen muuten muutamalle ihmiselle kertonut, että olen hakeutumassa leikkaukseen. Jos minut siis vaan suostutaan leikkaamaan. Mielenkiintoisia nuo reaktiot! Hyvä ystäväni, joka on samaa kokoluokkaa kanssani, on ainoa, joka on ollut ajatusta vastaan.

Sen sijaan äitini, joka on kyllä myös ylipainoinen, sekä normaalipainoinen äitipuoleni (erittäin läheinen minulle, ei se satujen paha äitipuoli) ovat olleet kannustavia. Äitini on itse terveydenhoitoalalla. Molemmat ovat seuranneet ja nähneet tämän painon vaikutuksen elämänlaatuuni ja erakoitumiseni sen myötä.

Tervetuloa joukkoon! Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että saisit toivomasi leikkauspäätöksen!!

Tervetuloa joukkoon Sun!
Toivon sinulle voimia ja jaksamista!

Tervetuloa. Minulla kans ADHD poika, onnex jo 19v. Lääkkeet auttoi pojalla.

Sun ja Eräpena.
Minulla myös erityislapsi .Epätyypillinen autismi eli samassa kategoriassa kuin aspergen ja adhd.Lääkitys myös ja luokkamuoto erityispienryhmä.

Sirkku79, Tuikku68, Eräpena ja Rovatar

Meillä on lapsilla myös lääkitys, samoin kuin minulla. Minullahan on myös AD/HD, ja Consertaa siihen syön. Nuorin lapsi on erityisluokalla, täällä kun ei varsinaisia erillisiä pienryhmiä ole, maalla. Kaupungissa asuessa oli nimen omaan pienryhmässä.

Kävin siellä gynellä pari viikkoa sitten siis, ja yllätys oli äsken postia hakiessa suuri. Oletin, että sairaalan kuoressa olisi ollut lasku gynekäynnistä, mutta siellä olikin ajat sisätautien lääkärille, ravitsemusterapiaan ja labraan! Lääkärille aika on 23.3.

Vähän on pöllähtänyt olo! En uskonut, että näin nopeasti aika tulee, mutta toisaalta tuntuu, että tuohonhan on iäisyys. Pitkä aika miettiä, saankohan lupaa vai en, vai joudunko johonkin paljon pelkäämääni diettiryhmä-kierteeseen. Tai käykö niin, kuten ensimmäisellä kerralla kun Porissa hain apua asiaan. Lääkäriltä ainoa konkreettinen apu oli suositus vaihtaa vähärasvaisempaan juustoon...

Onneksi on tämä ryhmä täällä netissä, voi purkaa tuntojaan ja miettiä ratkaisujaan. Olen tehnyt nyt ratkaisun hakea leikkausta, mutta todellinen lopullinen ratkaisu tapahtuu vasta myöhemmin. En siis usko, ettenkö leikkausta haluaisi, jos sen saan. Luvan ja ajanvarauksen myötä vain tulee se hetki, kun joku ajateltu asia muuttuu todellisuudeksi, ja on aika oikeasti ottaa ne askeleet kohti tavoitetta pelkän suunnittelun sijasta.

Täällä asiat kiteytyy todellisuudeksi kun tulee käytännön eripuolilta kokemuksien kautta tietoja. (olipa kierosti sanottu) Suomeksi; kärsitään kimpassa.

Onnea lääkäriajoista! Kiva, että asia lähti noin nopeasti eteenpäin.

Mulla on kanssa kotona yksi erityislapsi, ja tiedän kolmen lapsen äitinä, että arjen pyörittäminen on välillä aika rankkaa, eikä millään jaksaisi panostaa omaan hyvinvointiin. Illat menevät pitkälti lasten harrastuksissa, joten se syöminenkin on välillä sitä, että ottaa mitä ehtii...

Itse en joutunut laihdutusryhmään. Leikkausaika olisi venähtänyt vuodella, jos siihen olisin joutunut. Sisätautilääkäri kävi läpi ruokapäiväkirjani, ja totesi, että hallitsen kuitenkin syömiseni, eikä ole mitään syömishäiriöitä. Joten hän laittoi suoraan lähetteen eteenpäin. Kerroin myös aikaisemmista laihdutuskokemuksista, ja ene litkujen oksettavuudesta... Kirurgi kuitenkin vaatii n. 8% painonpudotuksen ennen leikkausta, ja sen saa kuulema toteuttaa ihan perinteiselläkin laihduttamisella (eli syömällä normaalia ruokaa). Itse yritän tässä nyt kovasti laihduttaa tarkkailemalla syömistäni, ja merkkaan ne ylös kiloklubi sivustolla, joka laskee kalorit. Ja jos tää paino ei putoa, niin yritän muutaman viikon päästä Eneä. Kilot ovat vaan niin tiukalla, kun on toi diabetes lääkitys, ja toisaalta kun olen aina kuitenkin harrastanut liikuntaa ja tehnyt ruokaremontin jo 10 vuotta sitten. Mun ruokavalioon ei ole kuulunut 10 vuoteen esim. rasvaiset leikkeleet, makkarat tms. Mutta tsemppiä jatkoon!

Tervetuloa joukkoomme sun toivotaan että sinäkin päsisit leikkaukseen,samaa odotan mäkin

Kiitos kaikille taas tsempistä

Haluan vielä palata tuohon pelkooni "kurssikierteestä". Ehdottomasti erilaiset laihdutusryhmät ja ened-ryhmät ovat hyvä asia, enkä niitä vastusta periaatteesta. Uskon, että niistä hyötyvät monet, mutta juuri minulle niiden hyöty on kyseenalainen. Olen yleensäkin kaikissa vertaistukiryhmissä todella huono, koska unohdan itseni ja keskityn kaikkien muiden tukemiseen. Tukeminen on hyvä, mutta ei silloin, jos se antaa syyn taas jättää oman itsensä kanssa työskentelyn entistä enemmän retuperälle!

En myöskään usko, että saisin ryhmästä pysyvää hyötyä. Osaan itsenäisestikin pudottaa painoa muutaman viikon ajan. Ongelma onkin sitten se aika sen jälkeen. Lisäksi tämä elämäntilanteeni on sellainen, etten oikeasti voi irrottaa enää itsestäni ja ajastani mitään tiivistä jaksoa, ja harvat tapaamiset taas... no, kuten Tuikunkin tapauksessa, siirtäisivät asiaa vuodella tai jopa vuosilla.

Käyn tällä hetkellä itse jo terapiassa uupumisen takia, ja siksi uskon vilpittömästi, että minulla on tarvittava henkinen tuki. Ravitsemuksellisesti tiedän kyllä mitä pitäisi syödä, ja minkä verran. Voisin pitää esitelmiä aiheesta. Kuitenkin tosi asia on se, että ruoka-allergiani rajoittavat syömistä paljon, ja toisaalta taas en syö mitenkään erityisen epäterveellisesti. Paitsi määrällisesti.

Onko muilla ollut samaa kokemusta siitä, että on vaikeaa tunnistaa omaa oikeaa nälkäisyyttä tai kylläisyyttä?

Tervetuloa mukaan Sun!

Monelta osin tarinasi kuulostaa samalta kuin omani, ollaan saman ikäisiäkin. Minäkään en ole ollut koko elämääni ylipainoinen, paino alkoi nousta noin 25-vuotiaana kuten sinullakin kunnes viime elokuussa oltiin siinä tilanteessa että olin kymmenessä vuodessa yli tuplannut nuoruuden normaalipainoni (n.75kg --> 155kg). Ylipaino on rajoittanut elämää vuosien varrella todella paljon ja pari vuotta sitten kun tilanne oli pahimmillaan, erakoituin lähes täysin. En käynyt enää oikeastaan missään muualla paitsi töissä ja kaupassa. Viime elokuussa aloitin tämän loppuelämän projektini ja pikkuhiljaa palauttanut elämääni niitä juttuja, joita en ole enää vuosiin tehnyt ylipainon vuoksi. Näitä asioita ovat mm. uimahallissa käynti, ryhmäliikuntatunnit, matkustelu jne. Tähän on päästy mm. terapian avulla mutta myös omalla tahdonvoimalla, ihanaa kun alkaa pikkuhiljaa saada elämän takaisin!

Olen tällä hetkellä HUS:n ENE-ryhmässä ja keväämällä olisi sitten edessä leikkaukseen liittyvät valmistelut. Labroissa olen jo käynyt ja painoa tähän mennessä pudonnut melkein 20kg viime elokuusta eli oikealla tiellä ollaan ja mieli positiivinen!

Moi Sun! Tulen vielä moikkaamaan sinunkin ketjuun.. Symppaan sua niin paljon tuossa liikunnan jäämisessä! Uimahalli on kuitenkin niin lempeän kiva paikka liikkua, ennakkopeloista huolimatta. Käynti kasvattaa jopa itsetuntoa: jokaisessa meissä on omat persoonalliset puolemme, huomaat että siellä on mammaa joka lähtöön. Voimaa, aurinkoa ja hyviä tuulahduksia sinun kevättalveesi!

Ammu5, se on totta, että siellä on mammoja joka lähtöön. Tavallinen uimahalli vielä jotenkin menee, mutta entäs kun pitäisi mennä kylpylään? Olen menossa pojan kanssa Turkuun hiihtolomalla, ja tekisi mieli viedä hänet kylpylään, mutta yksin, siis ilman aikuiskaveria en taida uskaltaa.

Meillä ei täällä missä asun olekaan uimahallia, joten siksikin jää uimassa käyminen ihan minimiin, mikä on kyllä sääli. Se kun olisi hyvää ja mielekästä liikkumista minulle. Vihaan sitä, kun tulee hiki liikkuessa, mutta vedessähän se ei haittaa! Onneksi on sentään kesällä ranta tuossa ihan liki, 400m:n päässä. Tai onhan se ranta siellä talvellakin, mutta olosuhteet uimiseen ovat vähän heikot

Täällä on useaan kertaan ollut palautetta siitä kuinka koukuttava tämä palsta on ja niin se toden totta onkin Missään muualla ei voi näin avoimin mielin kertoa näistä ruokailu ja paino ongelmista ja kaiken lisäksi saa vielä aivan upeaa kannustusta. Oli niin huikeaa lukea Sun'in kirjoitusta joka on niin samankaltainen kuin minun ja varmaan monen meistä ja tuli niin hyvä olo tästä ryhmästä ja tuesta täällä.

Sirpa, olet niin oikeassa! Nappasin itselleni myös nettihotellista tilaa, johon on tarkoitus tehdä sivut asiasta. Aloitellaan foorumilla, mutta sairaanhoitajaystäväni kanssa on vireillä projekti saada ihan sivusto tehtyä, josta saisi sekä tietoa että tukea asiaan liittyen. Olen myös ajatellut, että sinne olisi mahdollista saada oma blogi tai pienimuotoinen sivu muidenkin samassa tilanteessa olevien kuin minun. Jos on jollain tällaiseen tarvetta, niin yksityisviestiä minulle. Tai on muuten ideoita sivustoa ajatellen.

Mutta asiaan, siis siihen mitä kuuluu tänään. Olen joka toinen päivä, tai jopa joka toinen tunti eri mieltä leikkauksesta. Välillä ajattelen, että pärjäänhän minä ilman sitäkin, sitten taas mietin, että no en ole tähänkään saakka pärjännyt.

Mietin, että kyllähän nyt painoa saan alas yksinkin, mikä onkin totta. Tiettyyn rajaan saakka. Kymmenen kiloa lähtee nopeastikin. Mutta kun se mokoma tulee aina kavereiden kanssa takaisin!

Ihmisillä kun on keski-iän kriisejä, niin tämä on varmaan mun keskivartalon kriisi
Haluan tästä mahasta eroon!

Nyt on taas projekti menossa...

Päätin rypistellä vielä viimeisen yrityksen ennen lääkärin aikaani. Aloitin siis jälleen kerran dietin ja sen lisäksi ruokapäiväkirjan pitämisen. Se on hyödyllinen sitä ravitsemusterapeuttiakin ajatellen.

Dietti on tällä kertaa sellainen, että keskityn syömään pieniä annoksia usein, ja katson jos sillä tavoin pääsisin jotenkin eteenpäin. En aio laskea kaloreita, vaan tehdä yleistä hienosäätöä. Dietti pähkinänkuoressa:

-Pieniä annoksia (n 1-1,5dl) 5-8 kertaa päivässä nälän mukaan.
-Säännölliset ateria-ajat kello 8.30, 11, 13, 14.30, 16, 19 ja tarvittaessa 21
-Aamupalaksi puuroa (aamupuuro voi olla suurempi annos)
-Puoli kiloa kasviksia. Jos syön salaattia, annos voi olla suurempi, koska desiin ei mahdu paljon salaatinlehtiä
-Vähintään 2l vettä jaettuna tasaisesti koko päivälle, ei vain illalle kuten yleensä.
-Hillitsemättömään herkun tarpeeseen 1 pala tummaa suklaata
-Ei lisättyä sokeria
-Mahdollisimman jalostamatonta ruokaa, ts. itse tehtyä.

Onnea diettiin Sun, minulla on ihan samanlaiset tunnelmat tässä koko ajan! Olen nyt ENEllä mutta koska Nutriletit sun muut vastaavat on niin hirveän makuisia että en saa niitä alas millään ilveellä yritän nyt sitten mukailla ENEä ja käytän tilalla mm Kuppikuumaa keittoja.

Kaikki tieto mikä aiheesta on saatavilla ennen leikkausta ja sen jälkeen on tarpeen, eikä varmaan yhtään sivustoa tule turhaan.

SirpaMC:
Mulle ravitsemusterapeutti sanoi, ettei oikein suosittele niitä "kuppikuumaa" aterioita. Kyselin ihmeissäni että miksi, kun kalorimäärä on alhainen... Vastaukseksi sain että Nutrilet-annoksiin ym. vastaaviin on katsottu ja lisätty se päivän tarve riittävälle saannille vitamiineissa ym. tarvittavissa asioissa...
Itsellä sama tilanne, ettei nuo pussit oikein meinaa maistua, mutta olen jo tässä hieman harjoitellut ennen "suurta koitosta" korvaamalla jokusen aterian päivässä pussilla. Eihän ne hyviä ole, mutta menee alas kun muistaa mikä on edessä ja tulevaisuudessa!

Minullakin paino alkoi nousta vasta tuossa yli 2-kymppisenä kun elämä vakiintui. opiskelut loppui ja työt ja muut alkoi. Välillä kyllä laihduinkin yhden elämän muutoksen takia kunnes sitten olen nyt ollut noin pian 9 vuotta ylipainoinen. minulla on myös PCO. Se ei ainakaan helpota laihtumista kaiketi.

olen ene:llä nyt saanyt 4 kg pois kovan taistelun tuloksena n. viikon aikana. pitäs saada vielä muutama kilo pois ennen leikkausta.

Minttu33, sepä se, että se PCOS ei helpota painon pudotusta, mutta painon pudotus taas helpottaisi sen PCOS:n oireita. Minulla tuo ilmeisesti alkoi jo hoikkana, kun painoin 62 kiloa, mutta varmaan tämä paino on pahentanut asiaa. Ainakin minulla oli silloin hoikkana jo samoja oireita, ja lääkäri puhui, että munasarjoissa kypsyy ja puhkeaa munasolut miten sattuu. Myös "raakoina". Jännä silti, että ei se minulla vaikuttanut ainakaan silloin raskaaksi tulemiseen.

Lisäksi mulla on kortisoliarvot ihan pilvissä aina, olleet jo vuosia. Tutkittiin jo onko mulla Cushingin oireyhtymä, mutta kuulema ei. Se on vaan se elämä, joka niitä nostaa. Pitäisi kuulema vähentää stressiä, mutta sepä onkin helpommin sanottu kuin tehty. Elämäntilanne vaan nyt on sellainen, että se ottaa koville, ja sillä siisti. Kyllä se siitä aikanaan helpottaa, mutta nyt ei ole oikeastaan mitään tehtävissä. Korkea kortisolihan on yhteydessä lihomiseen myös, etenkin juuri vyötärölihavuuteen, mistä minäkin kärsin.

Ei sillä, ettei läskiä muuallakin olisi, mutta kyllä minä sellainen "omppukeppi" olen

Voi ENED sentään! Kammottavaa tämä alku taas, nälkä, paha olo, keittiöön ei uskalla mennäkään. Kokkaaminen se vasta haaste onkin, mutta onneksi mulla on muksut jo niin isoja, että voivat porukalla laittaa ruuan parina ekana päivänä.

Eneilen siis siksi, että olisi näyttää sille sisätautilääkärille, että kyllä minä yritän...

Hyvä asenne Sun, jatka vaan sitkeästi eneilyä! Näytät tosiaan sille sisätautilääkärille mistä päin kana pissii, eipähän pääse ainakaan epäilemään sun motiiviasi laihtua. Tsemppiä!!

No niin, nyt se on sitten tehty. Päätös nimittäin. Tänään kello 11.30 pystyin toteamaan itselleni, että jos vaan lääkärit näyttää vihreää valoa, leikkaukseen mennään.

Olo on päätöksestä ihan rauhallinen ja tiedän nyt, että olen valmis siihen ja se on minulle hyvä ja oikea ratkaisu.