Sarsura esittäytyy...

Hei kaikille,

Olen 43vuotias pienen tytön yksinhuoltaja. Vaikean masennuksen takia olen ollut jo yli vuoden sairaslomalla ja vasta kuukausi sitten pääsin psykologin "asiakkaaksi". Pillereitä kyllä ollaan tyrkyttämässä, mutta niiden vuoksi 24/7 kuin puoliunessa ja nukkua voisin päivät pitkät. Kaikki käytössä olevat vähäiset voimavarat kohdistan lapseni kanssa oloon. Paino noussut ihan sairaisiin lukuihin liikkumattomuuden ja helppojen epäterveellisien ruokien myötä.

Kävin Meilahden sisätautilääkärillä ja kokemus oli tosi positiivinen!! Sain hyväksynnän leikkaukselle, mutta ajankohta jäi tämän hetkisien voimavarojen vuoksi avoimeksi. Seuraava käynti sovittu syyskuuksi ja siihen mennessä pitäisi saada voimia lisää. Tyttö isänsä kanssa meidän ulkomailla olevassa kodissa sukuloimassa koko heinäkuun ja osan elokuutakin, Eli nyt mahdollisuus panostaa voimavarat itseeni!! Meikun lääkäri sanoi, että tällä hetkellä ei ole erityisempää jonoa Peijakseen, vaan kun päätös tehdään niin se on sit menoa...

Olisi kiva, jos löytyisi muitakin kohtalotovereita joiden kanssa jakaisi kokemuksia. Ennen omaa sairauttani ajattelin, et masennuksesta toipuu kun vain ottaa itseään niskasta kiinni... mut ne jotka ovat itse masennuksen kokeneet, tietävät ettei se niin helposti vaan käy.

Välttääkseni väärää mielikuvaa, en siis päivät pitkät itke jossain nurkassa elämääni valittamassa. Pystyn halutessani "olemaan normaali minä", nautin välillä elämästäni ja joskus jopa nauran =)

Tervetuloa mukaan joukkoomme Sarsura!

On kyllä todella kamalaa, että saa tarvittavaa apua ja hoitoa vasta noin pitkän odotuksen jälkeen :(. Toivottavasti tuosta psykologista on apua sinulle ja solmut alkavat aukemaan. On aivan päivänselvää, ettei masentunut ihminen jaksa panostaa hyvinvointiinsa tai miettiä terveellisiä syömisiä tai ylipäätään panostaa ruuanlaittoon, hyvä kun jaksaa edes hengittää ja raahautua päivästä seuraavaan.

Oletan, että tarvitset paljon tukea ja tsemppiä kohtalotovereilta ja täältä palstalta saat varmasti tervetullutta lisätukea. Itselläni ei ole kokemusta masennuksesta, mutta sen olen tosiaan kuullut, että ei siinä auta, että toiset sanovat sen olevan vain itsestä kiinni ja kaipaavan vain ryhdistymistä. Terveenä kun on niin helppoa antaa "hyvää tarkoittavia neuvoja". Uskon, että täällä palstalla on muitakin masennuksesta kärsineitä/kärsiviä ihmisiä, sillä aika usein se liittyy myös näihin paino-ongelmiin ja molemmat ruokkivat toinen toisiaan, ylipaino masentaa ja masennus lisää ylipainoa.

Tuo on hienoa, että näet kuitenkin elämässäsi myös niitä hyviä asioita ja osaat toisinaan jopa nauttia ja iloita elämästä :). Itse olen oppinut ajattelemaan elämästä siten, että menneitä asioita en voi muuttaa, en toisten tekemiä vääryyksiä enkä omia tyhmyyksiä, joten on viisasta olla armollinen ja anteeksiantava niin niille väärintekijöille kuin itsellenikin.

Vaikka ne ikävät asiat eivät unohdukaan, pakotan itseni positiiviseen ajattelumalliin ja panostan tulevaan, sillä minua ei auta yhtään, että märehdin katkerana menneessä, päinvastoin. Elämässä auttaa se, että uskoo parempaan tulevaan, ymmärtää ja hyväksyy sen, että olemme kaikki yhtä arvokkaita, meillä kaikilla on oikeus onneen ja hyvään elämään ja että aina on mahdollista parantaa asioita, koskaan ei ole liian myöhäistä niin kauan kun on elämää jäljellä.

Olet vielä nuori ihminen ja elämällä on vielä paljon annettavaa sinulle ja lapsellesi, joten sitä varten kannattaa tosiaan taistella paremman ja terveemmän tulevaisuuden puolesta, älä siis ikinä luovuta vaan löydä itsestäsi se sisäinen leijona, joka vie ja kantaa sinua eteenpäin. Tsemppiä ja voimia!

Heippa Sarsura! Puhuttiinko sulle eneryhmästä ennen leikkausta? Minäkin pääsisin leikkaukseen, kunhan eka mahtuisin ene-ryhmään... Sinne on kuulemma kovasti tunkua ja syyskuussa alkaa vasta eka 3kk ryhmä...

Hei Sarsura!

Onnea, että olet löytänyt tänne ja varsinkin, että olet jaksanut viedä jo painoasiaasi eteenpäin sairaudestasi huolimatta.

Minulla on kunnia tuntea kaksi hienoa ihmistä, jotka ovat käyneet läpi pitkän masennuksen ja ovat nyt onnellisina takaisin työelämässä. Heidän kohdallaan mielestäni käännekohtana oli se, että he lopulta antoivat itselleen "luvan sairastaa" rauhassa, ilman pakonomaista pyrkimystä parantua nopeasti ja päästä kiinni takaisin ns. normaaliin elämään. Sairaus vie ennalta arvaamattoman aikansa, mutta varmasti Sinäkin tulet selviämään siitä voittajana! Hienoa, että olet vihdoinkin päässyt haluamaasi hoitoon ja ammatti-ihmisen kanssa pääsette yhdessä eteenpäin.

Ihana, että Sinulla on tytär tuomassa iloa ja sisältöä elämääsi. Toivottavasti hänen hoitoasiansa ovat kunnossa, että saat levättyä riittävästi, sillä se on teidän molempien etu.

Kaupoista löytyy valmiina kevyitä ja suht´ edullisiakin "mikroaterioita" sekä pussi- ja mehukeittoja, joita kannattaa myös hyödyntää (ilokseni olen vasta itsekin näihin tutustunut). Ruuanlaitto ei ole nyt todellakaan tärkeimpiä asioita elämässäsi, mutta valmisruokien kalorimäärät kannattaa kyllä katsoa tarkkaan !!!

Netistä löytyy ilmainen "painonhallintafoorumi" (kiloklubi.fi), johon on helppo rekisteröityä ja siellä voi pitää esim. ruokapäiväkirjaa. Sinun ei ehkä heti kannata alkaa laihduttaa, mutta ruokapäiväkirja helpottaa pitämään painoa kurissa ja ohjaa kohti oikeita ruokailutottumuksia. Sitten, kun sinulla on voimia johonkin "ylimääräiseen", voit ajatella laihduttamista...

Itse olen käynyt läpi vakavan fyysisen sairauden ja "herännyt takaisin elämään" valtavan rasvavuoren vankina. Nyt, kun on "puhtaat paperit", olen saanut luvan alkaa laihduttaa ja topakasti -mutta myös huumorilla- tässä vaaputaan ihanassa helteessä eteenpäin, BMI 65. Eli kaikella on aikansa -myös laihdutuksella-, muista olla armollinen itsellesi ja keskity nyt vain itsellesi tärkeisiin ja iloa tuottaviin asioihin.

Ajattelen Sinua lämmöllä! Kirjoittelethan kuulumisiasi myöhemminkin.

Tsemppiiiiiiiiii kovasti sulle!

Minä olen käynyt läpi masennuksen ja saanut siihen ammattiapua. Jaksaminen oli alussa sitä, että aamulla "pirteänä" keittämään puurot, lapsi kouluun ja heti takaisin sänkyyn. Nukuin lähes siihen saakka, kunnes lapsi tuli koulusta. Taas sitten yritettiin jaksaa.
Makasin ja söin epäterveellisesti jotakin, mitä kaapista löysin. En tehnyt kunnon ruokaa itselleni. Lihoin entisestään. Liikkua en jaksanut.
Voin silti sanoa, että pääsin s-lomalle ja olen siitä ajasta jälkikäteen onnellinen. Tein tuona aikana, silloin kun olin hieman pirteemmässä kunnossa jotain sellaista, mitä en ollut vuosiin tehnyt - kävin leffassa perheen kanssa. Vaihdoin myös työpaikkaa ja olen onnellinen siellä.
Luulen tietäväni, mitä se on, kun ihminen väsyy. Koko ajan täytyy olla kuitenkin eräänlainen kontrolli/rajoitin päällä, että ei väsy uudelleen.

Hyvä, kun olet nyt ottanut asian lääkärin kanssa esille ja tullut myös tänne sivuille, jonne minäkin olen tullut vasta nyt.

Oikein hyvää syksyn alkua sinulle ja tsempataan täällä kaikin toisiamme.