Uusi palstalainen

Hei kaikki,
olen nelikymppinen nainen pääkaupunkiseudulta. Minua ei ole vielä leikattu, mutta lääkäri on näyttänyt vihreää valoa leikkaukselle. Nyt odottelen mahalaukun tähystystä ja kirurgin tapaamista. Ja eneilen jo.
Ylipainoa on paljon (BMI melkein 50). Ja painon kanssa olen taistellut koko ikäni. Mutta aina kilot ovat tulleet takaisin "korkojen kanssa". Eli se tavallinen tarina kai.

Haluaisin kysyä teiltä kokeneemmilta miten olette kertoneet leikkauksesta työpaikallanne?
Ja entä jos ette ole kertoneet tästä leikkauksesta työpaikallanne, niin mikä on ollut "meriselityksenne" sairaslomalle ja leikkauksen jälkeiselle vähäiselle syömiselle ym.?

Heippa Mimmu.

Itse kerroin leikkauksesta ja siihen menosta ihan totuuden mukaisesti ja avoimesti. Osa suhtautui asiaan paheksuen ja sanoen, että olen valinnut helpoimman tien. Mutta empä sanoisi niin. Omalla kohdalleni osui 5 kk:ssa kolme laajennusta ahtautuman hoitoon ja tulehtuneen sappirakon poisto helmikuussa -10. Joten en voi sanoa että helppoa on ollut ja näistäkin olen työpaikoillani kertonut. Itse teen määräaikaisia sijaisuuksia tällä hetkellä ja joka paikassa olen edelleen sanonut että olen leikkauksen läpi käynyt. Mä olen tällainen lihavuusleikkauksen puolesta puhuja. Mutta kannattaa kertoa ja miettiä minkä verran haluaa itse ihmisten tietävän. Muuta neuvoa en osaa sanoa näin 6 kk:tta sitten leikattuna.

Kyl mäkin sitä mieltä oon että työnantajalle kertoisin, mutta ei välttämättä kaikille työkavereille elleivät oo tosi mukavii jo nyt!

TSEMPPIIIIIIIIII JA TERVETULOO TÄNNE TIEDON JA KOKEMUSTEN AARRE AITTAAN!

Heippa mimmu ja tervetulemasta vaan tanne. Mina kerroin lahimmalle esimiehelle ja vannotin pitamaan tiedon itsellaan. Muille kerroin, etta menen pieneen leikkaukseen, mutta en mitaan sen enempaa.
Enka ole kertonut myohemminkaan. Vahaista syomista ei ole kukaan kommentoinut; meilla on sellainen systeemi, etta jokainen tekee ruokatunnillaan mita tahtoo, menee ravintolaan, tai pysyy tyohuoneessaan.
Mina pysyn huoneessani ja syon taalla evaani yksin. Kovin mukava jarjestely.

TULI vielä mieleen kun multa leikattiin sappirakko samalla niin kerroin olleeni sappikivi leikkauksessa.....en valehdellut, mutta se oli osa totuutta!

Mä sanoin meneväni vatsan alueen leikkaukseen, sehän voi pitää sisällään ihan mitä tahansa. Kukaan ei ole kysynyt sen tarkemmin, koska en ole sitä itse lähtenyt avaamaan. Syömiseni ei ole aiheuttanut mitään ihmettelyä, koska voin jo ihan hyvin kahvin kanssa karjalanpiirakankin vetäistä. Lounaalle en ole ruokalaan lähtenyt vaan syön jotain pientä toimistolla. Itse asiassa olen huomannut, että pienet naiset syövät aina vähän, siihen ei ole vaan kiinnittänyt huomiota kun itse on syönyt aina niin paljon kuin lautaselle mahtuu.

Kiitos paljon kaikille vastanneille!
Täytyy miettiä miten itse asian hoitaa, sitten kun se on lopulta ajankohtainen.

Melko uusi!
Minäkään en ole kovin monelle kertonut leikkauksestani! Kun joku kysyi minkä takia leikattiin niin sanoin jotta piti pikkasen järjestellä noita sisukaluja. Ja tottahan se olikin.
Monilla on se niksi laihduttamiseen, kun vain ottaa niskasta kiinni kyllä se siitä.
Olin kuntoutuksessa jossa oli sitten myös ruokailu. Otan aina nykyään sen salaattilautasen johon sitten kerään syömiseni.Kun muutama päivä oli menny joku sano sitten "Etkö ole huomannu noita ruokalautautasia"
Minua kyllä huvitti,mutta sanoin jotta olen dietillä.
Kiva kun voi syödä normaalisti ei mitään erikois kohtelua. Syöpi vain vähemmän.
Mitä kun te liikutte niin kuljetatteko te eväitä? Minä touhuan seurakunnassa jms. Mulla on useasti hedelmiä ja vooikkareita mukana ja mutustelen jossain kulman takana. Kun on jossain tilaisuudessa jossa on ehkä kahvitus mutta usein tarjolla on kakkuja ja pullia. Joskus otan pullan,mutta usein minulla on oma leipä mukana.
Joskus ottaa pikkasen päähän,kun pitää suunnitella menojaan ja miettiä mitä ottaa mukaan kun usein kestää ennen kun on taas kotona. Eikä sitä raaski aina ostella.

Huomasin tossa jotta mie olen pikkasen erilaisessa tilanteessa,kun en ole työssä. Olen sairaseläkkeellä. Oli niin monia sairauksia mille kuitenkin oli yksi yhdistävä tekiä. Ylipaino! Verenpaine.2-tyypin diapeettes,astma ja kihti.
Sitten minulla oli aika voimakas masennus. Lääkäri kerran kun itkin vastaanotolla kaiken kaatuvan päälle lähetti minut mielenterveys toimiston asiakkaaksi
En oikeastaan edes huomannut,kun sain ne eläkepäätökset. Olin kyllä pettynyt,kun olin odottanut hieman toisenlaista apua ja tukea. Kun sitten eläkepaperit olivat käpälässä he potkas mut pois,olivat kuulemma tehtävänsä tehneet.
Joten leikkaukseni ei haitannu työ asioissa.
Minulla oli muutama semmonenluotettava ystävä jonka kanssa puhuin asiasta ja jotka ihanasti ovat olleet tukenani koko tämän savotan ajan.
Tiesin kuinka ihmiset aika monetkin suhtautuvat leikkaushoitoon.
Lisäksi olen seuraillut kun Faktalata tulee sarja Läskilääkärit sarja. Siinä on monenlaisia leikattuja niin ennen ja jälkeen.

Olen myös työkyvyttömyyseläkkeellä eikä työ ole aiheuttanut ongelmia syömisen eikä kertomiseen ja itse en kertonut edes kaikille läheisille mihin leikkaukseen olen menossa, mutta kun nytten olen ruennut kertomaan kaikille jotka ovat minusta kiinnostuneita että missä leikkauksessa olen ollut niin oma elämä helpottunut paljon kun ei tarte selitellä tätä aika nopeaa painon putoamista, suosittelen olemaan rehellinen kun nämäkin leikkaukset yleistyvät niin suhtautuminen on ihan asiallista eikä meitä enää syytetä tyhmiksi kun olemme lihottaneet itsemme eikä verovarojen tuhluusta.

Heips!
Joo kyllä miekin olen kertonu niille jotka ovat oikeasti kiinnostunut.
Istuimme kerran kaupungilla puistonpenkillä.Meitä oli kourallinen naisia. Joku sitten heitti leikillään jotta tarttiskos mennä läskien poistoon eli leikkaukseen. Siitä sitten alkoikin semmonen purina. Se ei kuulemma ole oikein viisasta ja sillä se lähtee kun on tullutkin.jne. Sillon päätin edetä hissuksiin.
Mie haudoin ajatusta päässäni toistavuotta ennen kun kysyin omalta lääkäriltä jotta pääsisinkö mie. Samalla päätin etten kyllä kerro kelleen leikkauksesta. Muutamille läheisille ystäville kerroin, nyt olenkin jo kertonut aika monelle jos on oikeesti kiinnostunut. Monien suhtautuminen on tuomitseminen ja nekatiivinen. Mutta onneksi on niitä jotka eivät tumitse.
Ystävien tuki on ollukkin oikein kullanarvoinen. Yksin tämmän savotan vetäminen olisi ollut tosi vaikeaa. Oma äiti on ollut aivan ihana koko ajan.
Kyllä mies ja poikakin mutta ne on niin jörriköitä jotta niiltä pitää kaikki lypsää.
Leikkaus sinänsä oli kyllä huippu juttu.Ainoastaan kadun sitä etten menny aikasemmin,mutta parempi myöhään kun ei sillonkaan. Odotan innolla jotta pääsen pyörän selkään ja porhaltelemaan sinnetänne. Rakastan pyöräilyä.
Vielä kun saisin rohkeutta mennä vesikävelemään,mutta en ole vieläkään kehdannu.
Nyt minulla oikein makee lentsu ja olen joutunu hissuttelemaan. Yöt menee yskimisessä ja päivät voivottelussa. Mutta päätin kyllä tänään silti lähteä liikkeelle tai muuten saan hepulin.