Kielteinen päätös

Minäkin pystyn helposti (noo, helposti ja helposti..) laihduttamaan hirveitä määriä, mutta koskaan en ole saanut niitä pidettyä. Varmasti olen satoja kiloja laihduttanut yhteensä, niinkuin varmaan jokainen täällä. Nyt on kuitenkin se tilanne, että motivaatio on täysin nolla, koska kaikki läsät tulee aina korkojen kanssa takaisin ja niiden perhanan reductilejenkin kanssa onnistuin lihomaan 8 kiloa. Niistä liitännäissairauksista vielä, minäkin olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla ei ole mitään liitännäissairauksia. Vielä. Sisätautilääkäri sanoi minulle vain, että hulluahan se olisi tässä tilanteessa jäädä odottelemaan niitä sairauksia, jotka joka tapauksessa tulisivat. Olen massaani nähden hyvässä kunnossa, ja hyvä niin. Sisätautilääkäri antoi siis vihreätä valoa ja nyt odottelen g-skopiaa ja kirurgia. Onko sinulla tietoa ostaako Pori Vaasasta laihdutusleikkaukset vai leikataanko myös Porissa? Vaasan tilanne on kuulemma se, että jonot ovat jopa pahemmat kuin pääkaupunkiseudulla, koska Vaasa leikkaa koko Suomen "vaikeat tapaukset" ja lisäksi omat potilaansa. Se saattaa olla syy, että leikkauskriteerejä on kiristettävä. Älä nyt anna periksi, vaan vetoa siihen, että jos onnistuu lihomaan aina kaikki, jopa 50 kg laihdutettua massaa takaisin, niin kyllä se syö miestä ja toiseksi jos verenpaineesi ovat seurannassa keskitasoa 170/110, sinulla on itseasiassa verenpainetauti, joka on liitännäissairaus.

Porissa leikataan oman alueen potilaat, on leikattu jo likimain vuoden päivät.( vai olikoos jo kauemminkin)
Täällä Vaasassa tämän hetkinen jonotustilanne on, että joutuu odottamaan n 6kk, tämän viestin sain juuri omalta leikanneelta lääkäriltäni, joka tietää nämä seikat kyllä tosi hyvin.
Täällä leikataan 4 potilasta/ viikko ja noin 120 potilasta/ vuosi. Näistä tapaan osaa sairaalassa käydessäni heitä tapaamassa ja kertomassa elämästä leikkausta ennen ja varsinkin jälkeen.

Hieno homma, että Vaasassa pystytään auttamaan noin montaa ihmistä vuosittain! Tamperella koko homma on vielä sen verran uutta, että viime vuosi leikattiin yhtä potilasta viikossa ja nyt tänä syksynä aloitetaan kahdella potilaalla viikossa. Jono on ravitsemusterapeutin mukaan puolen vuoden luokkaa, mutta potilasmäärät kasvavat nyt kun asiasta on laajemmin ruvettu puhumaan ja sana on kiirinyt että Pirkanmaan sairaanhoitopiirikin on hännän huippuna aloittanut leikkaukset.

Nooh, vielä on paljon alueita , joilla ei mahdollisuutta omalla alueella hoidattaa potilaita, mutta eiköhän sitä jossain vaiheessa muutosta tule, mutta sitä ennen tarvitaan kirurgeja paljon enemmän, sekä muuta henkilökuntaa, joilla mahdollisuuksia toimia näiden potilaiden kanssa.
Ei se ole ihan pikkujuttu järjestää kaikille samanarvoista tarjontaa, mikä on todella valitettavaa ettei näin tällä hetkellä ole, mutta pyrimme ainakin tulevaisuudessa tiedottamaan potilaille mahdollisuuksistaan omalla alueella, tai lähimmässä leikkaavassa sairaalassa päästä hoitoon, mikäli edellytyksiä on muutoin leikkaukseen päästä.
Nyt on ollut puhetta, että keskussairaalat alkaisivat näitä leikkauksia myös tehdä muuallakin kuin täällä Vaasassa ja Porissa, sekä Joensuussa, sillä muut leikkaavat sairaalat ovatkin yliopistollisia laitoksia.
matka on pitkä ja niin on leikattavien potilaiden määräkin, mutta on ilman muuta selvää, että kielteisiä päätöksiä tulee entistä enemmän.
Tarjonta ei vastaa kysyntää, mutta parannuksia on koko ajan menossa.

Osaavia lääkäreitä käsittääkseni koulutetaan jatkuvasti, mutta aikaa kuluu. Leikkaukseen pääsy vaatii potilailta kovaa kärsivällisyyttä, eikä oikeastaan mikään nopeuta sitä, ellei sitten ole sattunut käymään vaadittavia tutkimuksia juuri hieman aiemmin.
Siinä vaiheessa, kun potilaalle kaikki tutkimukset tehty ja tieto leikkaukseen pääsystä on varmistunut, on hyvä mahdollistaa se, että olisi valmis ottamaan peruutuspaikkoja vastaan, eli hyvinkin pienellä varoajalla on valmis menemään leikkaukseen, tällöin saattaa jonotusaika hieman lyhentyä, mutta silti vaaditaan tuo laihtuminen , ennen leikkaukseen menoa, eli sitten pitää aloittaa oma-aloitteisesti tuo laihduttaminen jo paljon ennen tuon ene-kuurin aloittamista siinä noin 4 viikkoa ennen leikkausaikaa.
t Admin eli Sirpa

Se on totta Adim että tutkimukseen osallistuminen auttaa.Itse en olisi päässyt lihavuusleikkaukseen jos en olisi osallistunut Tyksissä järjestettävään tutkimukseen. Bmi oli vähän yli 42 ja ei liitännäissairauksia joten tutkimus oli pelastus. Kaikilla meillä "terveillä" ylipainoisilla on riski sairastua vakavasti. Ja se vahvisti oman päätöksen leikkausta kohtaan. Itseäni on tämä palsta auttanut todella paljon ja oma pitämäni blogi päiväkirja. Aloitin sen ene-dieetin aikaan. Ja jos jotakuta kiinnostaa niin saa laittaa yksityisesti viestiä niin annan linkin siihen. En "kehtaa" laittaa sitä yleiseen jakoon.
Tutkimukseen johon osallistun ajattelin vaikka siitä ei ole itselleni apua niin jos muille sairaalloisenlihaville olisi. Ja niin omalla panoksellani pystyn auttamaan muita.
Ihanne olisi että jokainen ylipainoinen pääsisi leikkaukseen tai sinne haluavat, mutta ruuhkaa tulee. Ja ymmärrän toisaalta kriteeritkin.
Tsemppiä jokaiselle tasapuolisesti

Hei oon 33v ja bmi 43.
Kävin sappikivileikkauksessa ja siinä lääkäri totesi, että parasta minulle olisi laihdutusleikkaus! No asia jäi siihen, jonkun kiireen takia. Menin tk:n laihdutus ryhmään, jossa olin pienin porukasta ja turhauduin hommaan. (anteeksi vaan kaikille) Paino ei tippunu laisinkaa(taskaan). Nyt sitten olen puolivuotta laihduttanut sen minkä yh:na kerkeen ja pystyn. Soitin tk:n että nyt aikaa omalle lekurille ja lähete Lks:ään. Ja kappas. Ei onnistukkaan enää. Sulla ei oo mitään sairauksia, lihavuus ei estä mua elämästä normaalia elämää ja plaaplaaplaa. Ekana olin jyrkästi vastaan leikkausta ja nyt hingun siihen! Näyttää olevan syynä työttömyyteeni painoni ja kokoni. En voi olla hyvä työtntekijä läskieni kanssa jne. Todella rasittavaa.
Mietin jo yksityiselle menoa, mutta siellä on vastassa tämä sama lekuri. Lääkäri joka alunperin sanoi että ehdottomasti vaikka heti leikkaukseen ei enää ole töissä koko kaupungissa. Hän oli minua nuorempi, ja oli sitä mieltä, että kun lapsesta asti olen ollut ylipainoinen, todistettavia laihdutuksia takana jne, että parasta ehkäsyä kaikelle ois leikkaus mahdollisimman pian. Sainoikin minun menevän hukkaan yhteiskunnalta jos vaan olen tälläinen..sitä samaa mieltä olen itsekkin. Vaikka nytkin pystyn kaikkeen mitä hoikemmat kaverinikin, niin silti kaipaan esim. uimana menemistä. En kertakaikkiaan pysty enää menemään tämän kokosena sinne hallille ilkuttavaksi, tai että työpaikkahaastattelussa mainitaan heti ensimmäiseksi, kuinka tulisin jaksamaan tällä painolla sitä ja tätä ja tuota. Haloo olen tällä painolla tehnyt 2 lasta kolmessa vuodessa, vaikka sen piti olla mahdotonta, hoitanut heidät yksin, asun talon korkeimmassa kerroksessa ja silti paeutupakin on kellarissa. Kaiken hoidan jokapvä, mutta töitä en jaksais tehdä?

Koitan saada uudelle lääkärille aikaa. Tuntuu vaan olevan kiven alla. Ja nekin joille pääsee on todella nuoria ja jotka patistaa painonvartijoihin, lisää salilla käyntiä, karkki kieltoa..jne jne jne. HUOH!!! Kaikki se mitä olen tässä jo tehnyt 16 vuotiaasta lähtien!

Ehdottomasti pitää ajatella niin, että tässä ehkäistään monia tulevaisuuden sairauksia jne. Kannustan kaikkia vaan itkunkin uhalla taistelemaan. Minäkin aion! Tajusin hetken mietittyäni sen lääkärin sanat ja nyt todella tahdon päästä antamaan tälle yhteiskunnalle kaiken itestäni ja maksamaan veroillani tätäkin operaatiota!

Voimia ja jaksamista Pipozse ja ennen kaikkea sitkeyttä, pidä puolesi!

Se on toisten ihmisten niin "helppoa" sanoa, mihin isokokoinen ihminen pystyy ja mihin ei. Monessa asiassa me tehdään paljon suurempi työ, kun joku normaalipainoinen, meillä kun on nämä kilot aina mukana ja niistä huolimatta pärjätään, harrastetaan, liikutaan jne. Mun BMI on yli 50 ja siitä huolimatta mm. golffaan ja harrastan muitakin asioita normaalipainoisten ystävien kanssa. Uimahalli on inhottava paikka juuri sen toisten tuijotuksen takia, samoin joku yleinen ranta. Onneksi löysin vähän rauhallisemman paikan ihan kotini läheltä ja siellä on mukava käydä uimassa ilman toisten tuijotusta. Mulla on sellainen työ, että saan kuulla painostani melkein joka päivä. Olenkin räikeimmiltä huomauttelijoilta joskus kysyny, että olenko pyytäny heiltä apua näiden kilojen kantamiseen.

Pidetäänhän kuitenkin lippu korkealla ja mennään "rinta rottingilla" kohti kevyempää elämää.

Kävin tänään Tk:lääkärillä, joka teki kyllä lähetteen. Saa nähdä miten käy tuleeko kielteinen päätös!
Toivon parasta ja pelkään pahinta. Käypähoito ohjeen mukaiset kriteerit täytyy, mutta jos tuo ettei TK:lääkärin lähetettä ei hyväksytä HUS:m alueella Onko kukaan muu päässyt TK:n lähetteellä eteenpäin....... Mitäs nyt sitten tapahtuu seuraavaksi? Lähettääkö sairaala kielteisen päätöksen, tapaamatta potilasta, vai tapaanko mahdollisesti ensin lääkärin, joka viime kädessä asiasta päätää leikataanko? Tämä sivusto on upea täältä sain rohkeutta mennä ylipäätään lääkäriin esittämään asiaani "hattu kourassa" Lääkäri olikin tosi jees, ei alkanut moralisoimaan tai muuta sellaista. Nyt sitten odottelen jatkoa......

N. vuosi sitten menin tk:lääkärille ja sieltä lähete aluesairaalan lääkärille. Onneksi siellä oli todella pätevä lääkäri joka laittoi empimättä lähetteen keskussairaalan lääkärille. Sieltähän tietysti tuli kielteinen päätös tod.nopeasti! Ajattelin, että tähänkö tämä tyssäsi. No ei kun soittamaan kyseiselle puoskarille ja kysymään, et miten se voi noin tehdä näkemättä ja puhumatta potilaan kanssa? Ei osannut antaa vastausta ja oli pakko ottaa minut vastaanotolleen. Siellä sitten tietenkin hänellä oli vielläkin kielteinen kanta, mutta kun vaadin lähetettä Meilahteen suostui siihen pitkin hampain ja sanoi, etten pääse siellä edes vastaanotolle. (kiva asenne puoskarilla anteeksi lääkärillä) No viime torstaina pääsin peruutusajalla meilahteen. Siellä lääkärillä kanssa kielteinen asenne jo heti mennessäni sinne kiitos edellisen lääkärin laittaman lähetteen. Viidessä minuutissa tuli selväksi etten ainakaan hänen puolestaan pääse leikkaukseen. Perjantaina päätin sitten soittaa ensin aluesairaalan lääkärille ja sitten meilahden osaston ylilääkärille. Aluesairaalan lääkäri lupasi auttaa ja laittoi aluesairaalasta tietoni meilahteen. Sitten soitin ylilääkärille joka yllätys yllätys saatuaan lisätietoa ns. käveli osastonlääkärin yli. Ja sitten tänään iltapäivällä tulikin soitto, et leikkaus olisi lokakuun lopussa!
Halusin kertoa oman ns.hoitopolun esimerkkinä siintä, että kannattaa olla tiukka ja vaatia omia oikeuksiaan. Tsemppiä!!!

Hienoa Imppa! Onneksi olkoon!

Ihan huippua tuo sitkeytesi ja erinomainen esimerkki myös meille leikkaukseen hakevalle

No niin tulipahan käytyä vatsan tähystyksessäkin! Ja ei niitä mukavimpia kokemuksia. Voi kyllä olla osasyy siinnäkin, etten tykkää hammaslääkäristäkään yhtään. Pyysin rauhoittavaa, mutta ei antanut, ainoastaan suihkutettavaa puudutetta. Lääkäri ja hoitaja todella asiallisia ja hommansa osaavia, mutta mulla on niin vahva oksennusrefleksi et se hankaloitti oloani. Mutta se on pieni hinta tässä kokonaiskuvassa. Ja kun se ie onneksi kestä montaa minuuttia, niin kyllä sen seisoo vaikka päällään!

Moe imppa
Mä sellaista vaan kysyisin että ilmeisesti se kuitenkin onnistuu vaikka olisikin vahva oksennusrefleksi??
Minä kun pelkään omalta kohdaltani että ne ei pysty tekemään mulle sitä tähystystä juuri tuon kovan oksennusrefleksin takia..joskus jopa hampaita pestessä (takahampaita)tulee se refleksi että yökkää ja yökkää...

Joo kyllä se onnistuu! Itselläni oli alku sen jälkeen kun letku oli mahassa vaikeinta. Kun muistaa hengittää rauhallisesti eikä panikoi se menee paljon paremmin. Nyt kun jälkeenpäin ajattelee, niin en usko et tokakerta olisi ollenkaan näin ikävän tuntuinen. Ja se on niin yksilöllistä. Isäni sanoi että hänestä se ei tuntunut oikein miltään. Neuvona voisin sanoa et on mahdollisimman rauhallinen ja muistaa hengittää tasaisesti, niin kyllä se siintä. Ja kun muistaa, et se ei kestä paria minuuttia kauenpaa. Tsemppiä

Kiitos vastauksestasi ja tsempistä

Minäkin sain tänään "melkein" kielteisen päätöksen siltä lääkäriltä joka ehdootti minulle alunperin leikkausta. Papereissani oli jossain kerrottu että minä ahmin jäätelöä jolloin minusta tuli AHMIJA ja ahmimishäiriön omaava EI pääse leikkaukseen. Älkää missään nimessä olko ahmioita. En vaan tunne ketään ylipainoista joka ahmisi.
Hienoa että sinä Imppa pidit puoliasi. samaa tein minäkin. aloitn VLCDn tänään ja aion tiputtaa 12 vaadittua kiloa niin että puskissa soi
Voimia meille kaikille

Kaivampa taas vanhan topicin esille kun oman tarinani tähän olen alusta asti kirjoitellut.

Reduja sitten aloin syömään viimesyksynä. Välillä vaihdettiin 15mg eli tehokkaampaan kun painonpudotus tyssäsi.
Yhteensä 20kg lähti reduilla. Sitten vetivät ne lääkkeet pois markkinoilta ja siitä alkoikin alamäkin. 15kg tullut jo takaisin.

Se mikä ihmeelliseksi asian tekee oli käynti sisätautipolilla kontrollissa. Kun olin jo tottunut töksäytyksiin ja moitteisiin sieltä taholta. Leikkausta kun eivät halunneet tehdä.
Tiedä sitten oliko kevätaurinko pehmemtänyt lääkärin mieltä vai mitä mutta itse omaehtoisesti alkoi tarjota leikkausta minulle!

Kaiken kokemani jälkeen meni kyllä sanattomaksi.

Nyt elokuussa aika tähystykseen ja lähete kirurgille. Eli leikkaukseen pääsen ellei tule jotain fysiologista estettä eteen.

Eli vaikka tuntuu mahdottomalta niin kannattaa kiltisti yrittää parhaansa ja rampata niissä ryhmissä/tapaamisissa/kontrollikäynneissä mitä ikinä tarjoavatkin vaikka tulisikin se kielteinen päätös aluksi!
Vituttaahan se rampata asioissa jotka 'tietää' turhanpäiväisiksi mutta mitäpä siinä menettää.

Tsemppiä kaikille kielteisen päätöksen saaneille!

"Yhteensä 20kg lähti reduilla"

Mitä nopeammin sisäistät että ne kilot eivät lähteneet lääkkeellä, sitä paremmalta tulevaisuutesi näyttää, tulee leikkaus tai ei. Juu, olen minäkin reduja syönnyt ja ne helpottivat elämää pikkaisen n. puolen vuoden ajan. Mutta varsinaisen "työn", sekä laihdutuksen että turvottamisen entisiin mittoihin tein minä itse.

Täytyy sanoa kaikille kielteisen päätöksen saaneille (itsekin sain) että kävin tosiaan Intiassa luksussairaalassa leikkauksessa ja maksoi täysihoidolla (myös kumppanille täysihoito sairaalassa ja yöpyminen), kaikki tutkimukset, hoidot ja jälkitarkastukset ja lennot yhteensä 6000 euroa. Eli aika tarkkaan puolet suomen hinnoista. Ja laatu oli erinomaista ja hoito hyvää. Olen laihtunut sen jälkeen kolmessa kuukaudessa 23 kg ja kohonnut verensokeri on nyt normaali.

En halunnut odottaa että olisin "riittävän sairas" leikattavaksi joten siksi päätin etsiä omalle budjetille sopivan leikkauksen kun suomen hintatasoon ei ollut varaa...

Heissan, kaikki, jotka ovat menneet leikkaukseen "omilla rahoilla" : PALJON ONNEA! Terveys ennen kaikkea! Mielestäni on vain kamalaa, että pitää käydä läpi leikkaus, ennekuin itse tajuaa, mitkä ne oikeat ruokamäärät ovat. Alkupainoni oli 164kg loka-marraskuun 2009 vaihteessa, leikkaus tehtiin puolessa välissä joulukuuta. Nyt painoa on lähtenyt 48kg pois. Alku oli tosi hankalaa, en voinut syödä ylsinkertaisesti moneen kuukauteen melkein mitään. Sen jälkeen syön, mutta sellaisen 2v lapsen annoksia. Syön kaikkea, rasvaa, läskiä, voita ja rasvattomiakin aterioita, mutta SE MÄÄRÄ ratkaisee kaiken! Olisinpa tajunnut sen silloin ennen leikkausta, niin ei olisi tarvinnut niin montaa kuukautta olla tuskissaan ja "kuoleman rajamailla" henkisesti. Omarahoitteinen leikkaus on hyvä, koska ei pääse niin huonoon kuntoon, kun jos pitää olla todella iso, ennenkuin leikkaukseen pääsee. Toisaalta katson, että asia on kyllä pitkälle henkisellä puolella ja se annoskoko on se ratkaisevin. Juu, mielitekoja on, mutta syön silloinkin rajallisesti ihan omasta päätöksestäni! Esim. puolet juustohampparista ja maitolasi, tai 2-3 kananugettia ja maitolasi, tai eskimojäätelön, tai 1/2 grillipihvitä ja 1 tomaatin maidon kera jne. En syö melkein lainkaan hiilareita:perunaa, makaronia, riisä tai leipää. leipäannokseni on n. 1/2 tai 1/3 leipäviipaleesta, jossa päällä ehtaa voita ja leikkelettä saatan syödä muutamia viipaleita sen leivän kanssa ja aina joka paikkaan haluan kylmän maitolasin. Siis sellaisia annoksia pitää syödä. Karkkeja esim. 4-5 pehmohedelmäkarkkia tai 1-2 suklaapalaa. Mieliteko tyydytetty ja laihtuu. Itse en menisi enää leikkaukseen, aivoissani on nyt se annoskoko, mitä saa ja voi syödä. Se todellakin vastaa 2 v lapseni annoksia, joten voin nauttia yhdessä lasten kanssa ruoista ja olen onnellinen. En itse ole koskaan ahminut mitään, mutta oma käsitykseni annoskoista on siis vaan ollut väärä. Koittakaa hyvät ystävät voida hyvin, kuka leikattuna, kuka sitä odottaessa tai nekin, jotka leikkaukseen eivät pääse. Niille paljon tukea ja vain annoskoon viilausta, niin hyvä tulee ilman leikkaustakin. Todella nostan hattua niille, jotka laittavat omat rahat kiinni saadakseen leikkausken, hieno valinta, kun kunto siis ei ole vielä tippunut niin alas kuin esim. minulla! Mutta miettikää vielä, onko se leikkaus pakollinen? Muistakaa, ettei se leikkaus tee onnelliseksi, jos ei muuta sitä annoskokoaan. halit kaikille!

Luisfigo, oletko sä sitä mieltä, että ilman leikkaustakin olisit voinut noudattaa noin pieniä annoskokoja? Niin että olisit vain päättänyt, että nyt syön näin pienet annokset ja pysynyt siinä?

Mun on tosi vaikea uskoa, että ilman leikkausta siihen kykenisin. Koska mä olen monen monet kerrat onnistunut laihduttamaan...ja TIEDÄN millä saisin laihduttua. Mutta jokin silti estää syömästä niitä pieniä annoksia. Aina alan jossain välissä taas kasvattaa annoskokoa ja kierre on valmis.

Ja nimenomaan tuohon kierteeseen mä haluan leikkauksella apua. Ja siihen että mä oikeasti olen tyytyväinen niiden pienten annosten kanssa. Nyt jos moisia syön, en ole tyytyväinen olooni vaan nälkä vaivaa edelleen.

Yksi lihavuuslääkäri oli sitä mieltä, että leikkaus on aivan turha. Hän ei ymmärrä miksi verorahoista tälläistä kustannetaan, kun lihavat voisi vaan itse alkaa syömään 1-2dl kerrallaan. Minä olen aivan eri mieltä! Ei ihmistä ole luotu syömään niin vähän. On se eriasia laittaa 2l vatsalaukkuun 2dl ruokaa, kuin 2dl ruokalaukkuun 2dl ruokaa. Kylläisyyden ja täynnä olemisen tunteet ja kaikki.
Minä en meinannut päästä leikkaukseen nuoren ikäni takia (25v tieni aloittaessa). Lopulta kuitenkin sain taisteltua tieni leikkauspöydälle. Siinäkin on mielestäni asenne väärä, että nuoria ei leikattaisi. Ei sitä ikää pitäisi tuijottaa.

"On se eri asia laittaa 2l vatsalaukkuun 2dl ruokaa, kuin 2dl ruokalaukkuun 2dl ruokaa. Kylläisyyden ja täynnä olemisen tunteet ja kaikki."

Näinhän se on, olen täysin samaa mieltä Moonshaden kanssa. On vaikeaa uskoa, että kukaan tämmöisessä hyvinvointivaltiossa elävä ihminen ei olisi ollut tietoinen, minkä kokoisia normaalien annosten tulisi olla tai mistä annosten tulisi koostua. Sitten on kyllä nukkunut peruskoulussa terveystiedon ja kotitaloustunneilla ja on sulkenut silmänsä koko elämänsä ajan kaikelta medialta, ei ole lukenut lehtiä eikä syönyt ikinä muiden ihmisten seurassa, jotta näkisi, millaisia annoksia ihmiset yleensä syövät.

Asia on tosiaan noin, että normaalilla vatsalaukulla varustettu ihminen ei voi syödä kuin korkeintaan lyhyitä jaksoja noin pieniä ruokamääriä, mitä leikatun mahan kanssa syödään. Jo pelkästään näläntunne ajaa syömään ja leikkauksessahan poistetaan juuri mahalaukun alaosa, joka aistii sen nälän. Kukaan normaali ihminen ei halua elää vapaaehtoisesti tuntien koko ajan nälkää.

Suurimmalla osalla meistä lihavilla ongelmana on nimenomaan se, ettei meillä ole riittävästi tahdonvoimaa syödä kevyesti ja vähän ja juuri siihen asiaan tulee silloin pysyvä apu, kun vatsalaukku on pieni, ei ole yksinkertaisesti mahdollista syödä kerralla suuria määriä, jos niin tekee, ruuat nousee ylös vauhdilla ja olotila ei ole silloin muutenkaan mukavaa.

Ei pidä myöskään unohtaa, että suurin osa meistä lihavista yksinkertaisesti tykkää ruuasta ja syömisestä, on nautinto syödä hyvää ruokaa (vaikka ei mässäilisikään ylettömästi), joten niin kauan kun mikään ei käytännössä rajoita syömistämme, me syömme.

Kaikella ystävyydellä. tuntuu vähän oudolta lukea leikkauksen läpikäyneen Luisfigon ajatuksia, ihan kun hän ei ymmärtäisi, että juuri leikkauksen ansiostahan hän pystyy niitä pieniä annoksia syömään, muuten se ei olisi mahdollista.

Minä toivon leikkaukselta juuri tätä kylläisyyden tunnetta.sillä sitä minulla ei ole tällaisena normaalimahaisena.

Minä ainakin tiedän itseni tuntien, että olisin kyllä saanut painon putoamaan ilman leikkaustakin, mutta se pitäminen!

Luulen, että useimmat meistä ovat elämänsä aikana laihduttaneet useamman pienikokoisen ihmisen verran painoaan, mutta kun se kaikki tulee korkojen kanssa takaisin. Olin itse ennen leikkausta päättänyt olla enää koskaan laihduttamatta, koska lihoin aina entistä suuremmaksi. Nyt elän toivossa, että painon pudotus on pysyvää ja että voin edelleenkin nauttia kylläisyyden tunteesta vähemmällä ruokamäärällä.

Minulle ei leikkaus ainakaan ollut turha!