Pyllerön höpötykset

Hei,

etsiskelin tietoja laihdutusleikkauksesta ja päädyin tälle sivulle, rekisteröidyin ja nyt ajattelin esittäytyä.

Olen vielä vähän aikaa 42v nainen, olen ollut koko ikäni ylipainoinen. Jos olisin nyt sen painoinen, mitä olin teininä (n. 80kg), niin ei tarvitsisi leikkaustakaan miettiä. Miten tyytymätön silloin olinkaan itseeni ja ihan turhaan! Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki muutkin tuntuvat olleen tyytymättömiä MINUN ulkonäkööni ja jossain vaiheessa ajauduin siihen, että uskoin muiden sanat ja annoin itseni lihoa. Läski on ollut hyvä suojapanssari..

Kun lähdin opiskelemaan, niin opiskelijaelämä alkoi maistua ja paisuin kuin pullataikina. Ja sitten vasta kaikki räjähti käsiin, kun mieheni löysin ja sain lapsen: sektioon mennessä puntari heilahti 154 kiloon ja koska lapsi syntyi alle kilon painoisena keskosena, murehdin ja lihoin lisää. Pari vuotta painoin 150-170 kg (vaikea sanoa tarkasti, koska oma vaaka ei mitannut yli 150 kilon, mut lapsen neuvolassa käyntien yhteydessä kävin salaa vaa'alla). Aloin nutrata ja pudotin 40kg. Siitä on nyt aikaa 15 vuotta (painoin nutrauksen jälkeen 123kg). Sen jälkeen paino on pysynyt "aisoissa" (     ). On se paino senkin jälkeen sahannut ylösalas, puntari on näyttänyt 115-140kg.

No, tämän vuoden helmikuussa kävin lääkärissä uusimassa lääkkeeni ja mainitsin lääkärille, että olisin kiinnostunut laihdutusleikkauksesta. Siitäpä alkoi sitten tämä ura. Huhtikuun alussa pääsin 'ohituskaistaa' pitkin sisätautilääkärin vastaanotolle (paino oli 137,5 kg, tuplasti liikaa 170cm pitkälle) ja siitä sitten ravintoterapeutille ja ja ja.. Kuukausi sitten kävin gastroskopiassa (se oli just niin karmeaa kuin muistinkin) ja viikko sen jälkeen tuli aika leikkaukseen. Näillä näkymillä leikkaus on joulukuun puolivälissä.

Pelottaa ihan helvetisti. Mitä jos kuolen sinne leikkauspöydälle? Tai saumat ei pidä ja tulee sisäistä verenvuotoa? Teini jää ilman äitiä ja mies ilman vaimoa. Muistaako kukaan minua hyvällä? Tuoko kukkia haudalle... Tai osaanko leikkauksen jälkeen syödä oikein? Mitä jos leikkaus ei tehoakaan minuun?..

Siksi mä olen tällä palstalla, hakemassa vertaistukea. Lueskelin jo leikattujen kokemuksia ja tulin siihen tulokseen, että pakko on yrittää. Ei se pelkääminen auta yhtään mitään, tekee vaan oman olon kurjaksi (hyvä selitellä itselle, vaikka kuinka sitä yrittää työntää nuo ajatukset taka-alalle, niin siltikin välillä iskee pakokauhu..)

Onko muita pelkääjiä?

Yt,

Pyllerö

Hei ja tervetuloa
Luulenpa että jokainen meistä on kysynyt nuo samat kysymykset itseltään ja pelännyt ja ollut huolissaan jossain vaiheessa. Itse kävin leikkauksessa vähän päälle kuukausi sitten ja nyt jälkikäteen kun katson taaksepäin, olen ainoastaan kiitollinen leikkauksesta vaikka onhan tässä ollut omat opettelunsa jo ihan siitä että kuinka osaa juoda vettä oikein...saati sitten syödä oikein.
Mulla itselläni on myös lapsia ja koska en halua että he jäävät ilman äitiä nuorina tai että joudun pyörätuoliin, nielin pelkoni ja otin riskin...ja se kyllä kannatti
Juuri tänään kauppareissulla hymyilin kun tajusin etten väsynyt enää kävelyn takia, enkä joutunut pysähtymään, eikä nivelet kipeytyneet koko aikana (ja koska mieheni osti minulle L koon villatakin joululahjaksi!!).

Moi Pyllerö ja tervetuloa mukaan .

Todennäköisesti meitä kaikkia on pelottanut/pelottaa tämä operaatio mutta on pelottanut myös tulevaisuus ilman tätä leikkausta. Ainakin omalla kohdallani olin niin lopen kyllästynyt jatkuvaan painon jojoiluun. Kovalla työllä sain painoni tippumaan, ja jo parin kolmen vuoden kuluttua painoni oli noussut takaisin korkojen kera . Oli pakko tunnustaa, että olin avun tarpeessa; yli 30 vuotta laihduttamista ja lopputuloksena paino huiteli kolmenumeroisessa luvussa. Aloin jo pelkäämään tosissani, että luovutan lopullisesti ja annan painoni nousta mihin sitten ikinä nouseekaan; hällä väliä.

Totta kai tässä leikkauksessa on riskinsä mutta riskinsä on myöskin sairaalloisessa ylipainossa! Itse en ole katunut kuin kahta asiaa; sitä, että en hakeutunut aiemmin tähän leikkaukseen, ja niinä kahtena ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä kun kivuissani kärvistelin; silloin tuli mieleeni, että olenko lopullisesti tärähtänyt kun tällaiseen itseni hommasin ja maksoinkin vielä tästä "ilosta" aikamoisen summan . Mutta sen jälkeen en ole katunut hetkeäkään!

Kun vaan noudatat sairaalassa annettuja ohjeita niin tuskin tuo jälkikomplikaatioiden riski niin kovin suuri on!

Tsemppiä ja rohkeutta matkaan Erittäin suurella todennäköisyydellä kaikki menee hyvin!

No niin, nyt on Pyllerö käynyt Tyksissä hoitajan juttusilla. Meneminen jännitti ihan kamalasti, en ole kahteen yöhön nukkunut kunnolla (aina, kun olen stressaantunut, niin en saa nukuttua), oksetti ja sydän hakkasi (pulssi oli 124..).

Oli siellä nukkumattikin (ei välttämättä se anestesialääkäri, joka mut nukuttaa), mutta kuitenkin. Huhhuh, kuukauden kuluttua sitten leikkuriin. Ohjeita sain, mm. viikon ajan ennen leikkausta hampaat pestään 5 kertaa päivässä. Jep. Laitoin sitten hammaslääkärille vielä varmuuden vuoksi sähköpostia, et joskos pääsisin jossain välissä käymään, tiedän, että yksi paikka on irronnut. Pitäkää peukkuja, kuukausi aikaa. (Sepäs oli nopeaa, sain ajan perjantaille.   Mulla on maailman paras hammaslääkäri, eikä ole edes yksityinen.)

Huomenna sitten ravintoterapeutille, niin saa aloittaa ene-kuurin.  Saas nähdä, kuinka ämmän käy.

Hei Pyllerö. Olen samassa jamassa kuin sinäkin mutta jo mummi. Painoa huikeat 138 ja pituutta 170. Kun aloin tän projektin niin ajattelin että nyt sitten viimeinen kerta tätä lihavan elämää. Ruokavalioremontilla, leipomisen vähentämistä kun itse kuitenkin niitä himoitsen ja huonolla itsekurilla olen saanut nyt 20 kg pois. Tiukassa on voin sanoa. Aluksi häpesin tätä että olenko tosiaan niin saamaton kun aina vain lihon, mutta endokrinologi ja lääkärit ovat minut saaneet vakuuttuneeksi siitä että lihavuuskin voi olla sairaus. Mulla kilpirauhanen ei toimi joten aineenvaihdunta on hidasta. Lääkitys ei paljonkaan auta. No nyt tämä on varmaan pelastukseni. Toivon ainakin niin. Mitä pelkoon tulee aina isot leikkaukset pelottaa mutta uskon että lääkärit osaavat hommansa. Jos ne osaa leikata ja korjata puolitoistakiloisen lapsen sydämen väliseinän niinkuin minun lapsenlapselta, eiköhän ne yhden mahalaukun osaa pienentää. Toivon onnea sinulle että kaikki menee hyvin. Mun leikkaus on ehkä tammi-helmikuussa. Taysin jonot on aika pitkät.

Hei hellu ja kiitos vastauksesta. Myös muille morjens.

Mä olen myös lihavimpina aikoina (silloin, kun painoin sen 150+ kiloa) miettinyt, että olenko tosiaan niin huono ihminen. Saamaton en ollut, mutta aloin tosiaan tuntea itseni niin tyhmäksi, arvottomaksi ja huonoksi ihmiseksi, että mielessä kävi jo muutkin ratkaisut. Mutta enhän voinut.. minulla oli silloin pieni vauva (alle kilon painoisena keskosena syntynyt, kävi keskola-aikana 2 leikkausta läpi; sydänleikkauksen ja tyräleikkauksen) ja en voinut häntä jättää ilman äitiä... Silloin en pystynyt laihduttamaankaan, koska en saanut nukkua juuri lainkaan 2 vuoteen (lapsella oli erittäin paha refluksitauti ja hän nukkui vuorokaudessa 8 tuntia  ja senkin pätkissä), en vaan jaksanut ja pystynyt. Huonosti nukkuminen ja väärin syöminen aiheutti melkoisen itseinhon.. Kunnes sitten saatiin lapsen refluksi korjattua (ei siihen tarvittu kuin lääkitys, jota ei meinattu antaa), niin yötkin paranivat ja sai annettua itsellekin vähän aikaa => sain nukuttua enemmän ja alennettua painoa ensin nutriletillä ja sitten karppaamalla. Elämänlaatu parani huomattavasti. Olen varmaan kävelevä esimerkki siitä, miten vähäinen uni lihottaa.

Sen jälkeen sitä on sitten jojoiltu enempi vähempi, 110-138 kilon välillä. Jos olisin yhtään rohkeampi ihminen, olisin varmaan hakeutunut leikkaukseen aiemmin... mutta olen vain tyytynyt kuulemaan lääkäreiden valitusta painosta ja siitä, miten kalliiksi yhteiskunnalle tulen. Ja miten kaikki sairastumiset ovat mun runsaan ylipainon syytä. No, ehkä tämä leikkaus korjaa sitten tuon ongelman. Onhan se kallis yhteiskunnalle, mutta veikkaisin, että loppupeleissä siitä hyötyy myös yhteiskunta, että leikkaavat minut.

Tällaista tajunnanvirtaa..

Leikkaukseen on nyt alle kuukausi. Kävin äsken hakemassa ene-ohjeet ja nyt sitten jännitän, miten tämä alkaa sujua. Aiemmasta eneilystä on tosiaan se 15 vuotta, joten nyt on homma vähän hakusessa. Mutta eiköhän se tästä, viikonloppukin on tulossa. On aina helpompaa eneillä kotona kuin töissä.

Aloitin eilen enen. Nyt päätä särkee, verensokeri romahti (päänsärky johtuu varmaan tuosta) ja tuntuu, että sydän pompottelee omiaan. Huoh. Katsotaan, jos kuppi kahvia auttaisi asiaa.

Voimia eneilyyn. Juo paljon ja laiha lihaliemikin auttaa. Pysyy suolat tasapainossa. Mulle auttoi kun pari kertaa päivässä kahvin kanssa otin vähäkalorista mehukeittoa.<10 kcal desissä. Eneiletkö pussiruoan avulla? 😉

Hellu, joo, pussien kanssa. Kahvia näköjään menis vaikka kuinka paljon. En normaalisti juo kuin pari mukillista kahvia päivässä, mutta nyt taitaa olla paluu vanhoihin tapohin (kolme pannullista päivässä). Vatsa vaan ei taida kestää. Vettä juon muutenkin paljon, sitä en taida enää lisätä.

En muistanutkaan, että tämä on näin kamalaa.

Kokeile Easydiet valmisteita jos nutriletit alkavat tökkimään jossain vaiheessa. Easydiet valmisteet ovat huomattavasti ruokaisamman makuisia syödä

Lellukka, kiitos, täytyypä testata.

Viikko eneilyä: -4kg.

Voi kun hienoa. Onnittelut 😤. Onko jo pahemmat päänsäryt poissa.?

heips hellu,

pahimmat päänsäryt on selätetty. Muutenkin olo on mitä mainioin, verensokeri vaan tuppaa menemään liian alas. :S

Onneksi sen huomaa valveilla ajoissa, mutta yöt mietityttää... Eilen illalla oli pakko syödä vähän hedelmää, että sai hilattua verensokerin edes alarajalle. Täytyy varmaan vähentää lääkitystä entisestään.

Kahvihimoiselle suosittelen Nutriletin Mokka -pusseja. Tsemppiä eneilyyn!

Pyllerö... tuo verensokeri.. onko sulla siis tablettilääkitys 2. tyyoin diabeteksen vai miten?

Ihan vain uteliaisuuttani kysyn, kun itsellä oli metformiini ennen leikkausta. Mun BMI oli 40 ja mulle tehtiin sleeve, ja viimeisen metformiinin otin leikkausta edeltävänä päivänä. Lopetin siis diabeteslääkityksen kuin seinään kun mut leikattiin. Ja oon nyt ollut kohta 4 vuotta ilman lääkkeitä, ja kaikki arvot kuin terveellä

Tsemppiä kuitenkin

Trintilla, tuohan kuulostaa todella hyvältä!

Huomenna se sitten tapahtuu.
Jänskättää.

Onnea leikkuriin ja nopeaa toipumista!

Heipä hei, hyvää iltaa..

Leikkaus on takana ja kotonakin olen ollut kohta viikon. Tiistaiaamuna leikkuriin ja torstaina kotiin. Ei sitä kovin kauaa sairaalassa vanheta.

Leikkaus meni hyvin (eli olen hengissä, ihan turhaan sain paniikkikohtauksen ennen leikkausta), kylki sattuu edelleen, mutta ilman särkylääkkeitä pärjään. Ruoka ei oikein tahdo maistua.. Tuloksia on tullut, olen enää vaikeasti ylipainoinen (kotivaa'an mukaan). En muista, milloin BMI olisi ollut alle 40. Verenpainelääkitys oli tauolla jo sairaalassa enkä ole sen jälkeen sitä syönyt kuten en myöskään Glucophagea (pistelen edelleen, mutta olen vähentänyt insuliinit puoleen). Sokeriarvot on normaalit nyt.

Ihmeellinen alakulo on päällänsä, liekö sitten joulumasennus.. Liittyy ehkä leikkaukseen.

Mutta oikeasti tulin toivottamaan kaikille hyvää joulua.

T. Pyllerö

Kiva kuulla että leikkaus onnistui ja olet toipumaan päin. Mulla alkaa Ene viikon päästä vuodenvaihteessa. 3.2 on leikkaus. Hyvää joulua sinnekin päin.🎄 🎅

Tervehdys, toivottavasti mieli jo hieman pirteämpi? Kuinka muuten sujuu? Onnea uuteen vuoteen!

Hyvää uutta vuotta, kamut!

Tänään tuli 3 viikkoa leikkauksesta. On tämä ollut yhtä ylä- ja alamäkeä.. Olin vissiin pian leikkauksen jälkeen vähän alamaissa, itketti jatkuvasti ja teki mieli hypätä sillalta mereen. Sairausloma loppui sunnuntaina ja pääsen nyt torstaina töihin. Vähän jännittää kyllä, onneksi on pehmeä lasku, kun oli pari vuosilomapäivää vielä saikun jälkeen.

Tuntuu, että paino ei meinaa laskea ollenkaan... mitä jos mä oon se, johon leikkaus ei tehoakaan? Jotain on kuitenkin tuolla sisuksissa tehty, kun välillä vihloo niin pirhanasti, luultavasti siellä on jotain kiinnikkeitä, jotka asentoa vaihtaessa ottavat itseensä. Mahassa on kuusi ristiä (no ne näyttää risteiltä) ja yksi isompi haava, joka on tuolta sisäpuolelta aristanut eniten (pari viikkoa meni, ennen kuin pystyin vinkumatta kääntämään kylkeä). Tikkaukset on parantuneet hyvin, toivottavasti arvet haalistuvat... Välillä mietin, että teinkö oikein, kun menin leikkaukseen, olisinko kuitenkin pystynyt pudottamaan painoa ilman veistä.. ja sit seuraavassa hetkessä tuntuu, että tämä oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Kun ei se paino pudonnut aikaisemminkaan..

Leikkauspäivän aamusta on nyt -6kg. Mikään ruoka ei töki ja määrätkin vois olla isompia (eli tuntuu, että olen edelleen se pohjaton kaivo, johon uppoaisi ruokaa vaikka kuinka paljon), mutta yritän pitää ne kohtuuden rajoissa, ettei karkaa käsistä. Voisin varmaan syödä karkkia ja suklaata entiseen malliin, mutta en suostu syömään.. enkä viitsi kokeilla.

TIEDÄN, että paino laskee, mutta kun olen sitä mieltä, että pitäs laskee enempi ja nopeemmin. :p Vyöhön on saanut tehdä pari reikää lisää, saapikkaat on käyneet varsista löysäksi. Löysin just vaatekaapista itselleni housut, jotka ei ole ikinä mahtuneet päälle. Et jotain tapahtuu, mutku pitäs tapahtuu heti eikä hetken päästä..

Ulkoiltua on tullut vähän, kun on niin kovin, kovin kylmä. Harrastusta jatkoin kuitenkin jo seuraavana päivänä kotiutumisesta, joten on sitä ajoittain tullut laitettua nenäkin pihalle. Mä olen ensimmäistä kertaa elämässäni miettiny ihan vakavissani, et jos kokeilis lähteä salille... Mikähän on vinksahtanu mun päässäni? Ei vaan ole minkäänlaista käryä, et miten siellä ylipäätään edes voi tehdä. Salilla käyminen ei ole koskaan (aikaisemmin) kiinnostanut. Uiminen olis ihanaa, mutta en voi käydä uimahalleissa ihon takia (atooppinen iho, joka ei tykkää ollenkaan kloorista eikä pakkasesta). Täytyy odotella kesää, niin pääsee luonnonvesiin pulikoimaan.

Ruokailu on hankalaa. En oikein tiedä, mitä voisin syödä ja kuinka paljon. Nyt sairauslomalla rytmi on ollut ihan kamala, herään joskus myöhään ja menen vielä myöhemmin nukkumaan. Olen syöynyt seuraavasti:
aamupalaksi puuroa (½dl hiutaleita reilu dl maitoa, jossa on enemmän proteiinia ja kalsiumia) ja pari mukillista kahvia
välipalaksi näkkileipä
päivälliseksi porkkanakeittoa (1-2dl) raejuustolla
iltakahvi
iltapalaksi 125g rahkaa ja mehukeittoa tai näkkileipä maksamakkaralla/juustolla.
Syönkö liian vähän? Sopivasti? Vai kenties liikaa? Maitotuotteita syön vissiin liian vähän, tuossa ohjekirjasessa, jonka sain ravintoterapeutilta, ohjeeksi annetaan 6-8dl nestemäistä maitovalmistetta.. mutku mutku..

Mä olen aina juonut paljon vettä, mutta nyt ei uppoa. Hyvä, kun saan juotua sen 1½-2 litraa vettä/mehua (fun light) päivässä, vaikeaa vaan on.. Toivottavasti töihin palaaminen saa asioita vähän muuttumaan.

Ai niin, trintilla: Mulla on joo d2, käytössä oli sekä tabletit että insuliini. Nyt menen pelkästään insuliinilla. Pitäisi vissiin varata aika terveyskeskukseen, jotta voisi kysyä lääkäriltä, et miten jatketaan hoitoa, kun tablettihoito on ollut tauolla nyt 3 viikkoa ja sokrut on olleet ihan hyvät. Tykkään melkein enempi pistää kuin niellä tabletteja, vaikka neulakammoinen olenkin.

Semmosta..

Kumpi sinulle tehtiin? Ohitus vai sleeve ja perusteltiinko miksi juuri toinen? Tsemppiä vaan jaksamiseen. Tiedetään molemmat, että kun paino laskee niin kyllä se fiiliskin nousee ihan eri asteisiin.

Jonde, mulle tehtiin ohitus. Ei hajuakaan perusteista.

Söin eilen vähän pitsaa. Ei olis kannattanut. Tiedänpä nyt, että se ei sovi mulle.