Mikä leikkauksessa voi mennä pieleen? Millaisia komplikaatioita teillä on ollut? Miten niistä selvitty? Lisäksi 3 parasta vinkkiä ennen/jälkeen leikkauksen
+2
Tyyne
Minttu2015
6 posters
Mikä leikkauksessa voi mennä pieleen? Millaisia komplikaatioita teillä on ollut? Miten niistä selvitty? Lisäksi 3 parasta vinkkiä ennen/jälkeen leikkauksen
Hei kaikki, olen lukenut tätä palstaa tiiviisti jo pitkään. Olen nyt menossa lokakuussa leikkaukseen ja eneilen tällä hetkellä tuloksella - 6 kg. Elopainoa reilut 100 kg ja pituutta 160 cm eli yhtä pitkä kuin leveä.
En jännitä, enkä pelkää leikkausta, koska kaikki on mennyt aina hyvin ja olen toipunut nopeasti. Toki jokainen kerta on erilainen, mutta ajattelen, että on huonoa tuuria, jos se olen juuri minä, joka jää siihen pöydälle. Tai että juuri minä sattuisin olemaan lentokoneessa, joka tippuu taivaalta.
Silti haluaisin tietää, millaisia komplikaatioita teillä ja tutuillanne on ollut ja miten niistä on selvitty? Ovatko olleet harmittomia, jotka ovat korjautuneet pian? Vai onko niistä kärsitty monta viikkoa, kuukautta? Jopa pysyvästi?
Lisäksi olisi hienoa kuulla teidän henkilökohtaiset TOP3 vinkit: mitä kannattaa muistaa ennen leikkausta / leikkauksen jälkeen? Mikä teillä on toiminut? Mitä kannattaa varoa? jne.
Jotta ei tarvitsisi itse tehdä samoja virheitä.
Yhden hyvän vinkin jo sain: ota löysät housut leikkaukseen, koska maha on turpea ilmapallo hiilidioksiidipumppauksesta.

Minttu2015- Viestien lukumäärä : 4
Paikkakunta : Espoo
Registration date : 27.08.2015
Vs: Mikä leikkauksessa voi mennä pieleen? Millaisia komplikaatioita teillä on ollut? Miten niistä selvitty? Lisäksi 3 parasta vinkkiä ennen/jälkeen leikkauksen
Heippa Minttu2015,
jos nyt menisin leikkaukseen niin ostaisin etukäteen sellaisen pehmeän, hieman tukea antavan puoli "korsetin" (vai miksi niitä nyt kutsutaankaan, tarkoitan sellaista rintojen alta lantiolle ulottuvaa "korsettia"), joka tukee vatsaa leikkauksen jälkeen, ei tarvitse alkuun koko aikaa kävellessä käsin kannatella vatsaa. Tekee aika ilkeää kun vatsaläskit painavat seisoessa, kävellessä vatsaa alaspäin, ainakin omasta mielestäni se teki ehkä eniten kipeää. En siis tarkoita missään tapauksessa mitään tiukkaa, muotoilevaa alusasua, vaan tosiaankin sellainen mielyttävän pehmeä, hieman tukea antava. Jatkossa sitä voi pitää esim. housujen alla niin housun kaulus ei paina arkaa leikkauksen jälkeistä vatsaa. Nimittäin aluksi verkkaritkin tuntuivat painavan ainakin pitempään istuessa. Yritin leikkauksen jälkeen löytää Tallinnasta sellaista korsettia mutta siellä oli vain sellaisia kovia, tiukkoja, joita ei voinut kuvitellakaan käyttävänsä. Mutta toivottavasti en itse uuteen leikkaukseen joudu .
Itselläni kaikki on sujunut tosi hyvin leikkauksen jälkeen, mitään komplikaatioita ei ole ollut. Oikeastaan nyt on ihan "normaali" olo. Ainut mitä pitää varoa on liikaa ja liian nopeasti syömistä. Tulee aika tukalan ähky olo, joka kestää parisen tuntia, oksentanut en ole kertaakaan leikkauksen jälkeen.
Tsemppiä Minttu, kaikki menee varmasti hienosti .

Tyyne- Viestien lukumäärä : 163
Paikkakunta : Satakunta
Registration date : 18.02.2015
Kiitos "korsettivinkistä"
Hei Tyyne,
kiitos kannustuksesta ja "korsettivinkistä". Pitääkin käydä ostamassa...harmi vaan, ettet suositellut sellaista pitsiunelmaa!!
Ehkä löydän tuon Instrusta tai vastaavasta.
Täällä reilut 3 viikkoa h-hetkeen. Hienoa kuulla, että sulla meni kaikki hyvin. Millaisella tahdilla on nyt pudonnut ja oletko
saanut "liian ison näähkapuvun"? Olen kyllä lukenut teidän jatkokertomuksia, mutta kuka on kukin ja kenen tarina on mikin,
menee aina välillä sekaisin.
kiitos kannustuksesta ja "korsettivinkistä". Pitääkin käydä ostamassa...harmi vaan, ettet suositellut sellaista pitsiunelmaa!!
Ehkä löydän tuon Instrusta tai vastaavasta.
Täällä reilut 3 viikkoa h-hetkeen. Hienoa kuulla, että sulla meni kaikki hyvin. Millaisella tahdilla on nyt pudonnut ja oletko
saanut "liian ison näähkapuvun"? Olen kyllä lukenut teidän jatkokertomuksia, mutta kuka on kukin ja kenen tarina on mikin,
menee aina välillä sekaisin.
Minttu2015- Viestien lukumäärä : 4
Paikkakunta : Espoo
Registration date : 27.08.2015
Vs: Mikä leikkauksessa voi mennä pieleen? Millaisia komplikaatioita teillä on ollut? Miten niistä selvitty? Lisäksi 3 parasta vinkkiä ennen/jälkeen leikkauksen
Mullakin leikkaus tulossa n. kolmen viikon päästä.
Tutullani kävi leikkauksen jälkeen niin että tuli ravinnon imeytymisen kanssa ongelmia n puolitoistavuotta bypass leikkauksen jälkeen, sekä syömisen kanssa on kuulema ollut ongelmia. Hän tahtoo laihtua liikaa kun ei oikein pysty syömään mitään.
Omakohtaisista kokemuksista alan sitten raportoimaan brutaalin rehellisesti vasta leikkauksen jälkeen

Lellukka- Viestien lukumäärä : 226
Paikkakunta : Pirkanmaa
Registration date : 19.12.2014
Vs: Mikä leikkauksessa voi mennä pieleen? Millaisia komplikaatioita teillä on ollut? Miten niistä selvitty? Lisäksi 3 parasta vinkkiä ennen/jälkeen leikkauksen
Moi Minttu 2015 ja Lellukka,
ei se haittaa vaikka siinä "korsetissa" olisi pitsiäkin, vähän silmäniloa puolisolle .
Aloitin painonpudotuksen jo hyvissä ajoin ennen leikkausta vaikka sitä Tallinnassa ei varsinaisesti vaadittukaan. Rehellisesti sanottuna pahinta painoa en edes kunnolla tiedä kun en uskaltautunut vaakaan ennen kuin olin nutrannut jonkin aikaa. Leikkaukseen mennessäni bmi oli 36. Mutta paljon pahempi se on ollut! Ehkä sitä roikkuvaa nahkaa ei niin paljon ole jäänyt kun pudottelin painoa aika hitaasti, ja kai se aika yksilöllistäkin on.
Tällä hetkellä paino on n. 80 kiloa, kerran on vaaka näyttänyt jopa lukua 79,2 . Nyt on tosin aika pitkään paino jumittanut mutta aloitin vesijumpan ja kuntosaliharjoittelun + kotona poljen crosstraineria ja ulkoilutan koiraani, josta ei kyllä kovin paljon muuta hyötyä ole kuin raittiin ilman saaminen; tahti on sen verran hidas ja haistelu- sekä merkkaustaukoja on vähän väliä .
Olen jo 5-kymppinen, joten nahka roikkuu tässä iässä muutenkin, joten en siitä niin paljon välitä. Pääasia on hyvä olo kehossani, jaksaminen, jos ulkonäkö kohenee painonlaskun myötä niin se on sitten bonusta .
Olen todella iloinen teidän molempien puolesta kun vihdosta ja viimein pääsette leikkaukseen! Komplikaatiot ovat kuitenkin TODELLA harvinaisia, promillen luokkaa. Olen sitä mieltä, että huomattavasti suurempi riski on olla reilusti ylipainoinen!
Tsemppiä teille molemmille, kerrotte sitten leikkauksen jälkeen miten pyyhkii. Alkakaa jo katsella / suunnitella miten pukeudutte sitten kun ei enää pidä tarkistaa ensimmäiseksi löytyykö riittävän suurta / peittävää "kaapua" . Ikkunaostokset ovat ilmaisia ja motivoivia!
Voin taata, että elämä muuttuu leikkauksen jälkeen eikä todellakaan huonompaan suuntaan!
Olen hengessä mukana , kaikki menee hyvin!

Minun paras vinkkini liittyy syömiseen leikkauksen jälkeen: PIKKULUSIKKA. Kun syöt mitä tahansa viiliä, jugurttis, tehosekottimella soseeksivedettyä nakkikeittoa ( ) niin syö pikkulusikalla. Näin opit syömään rauhallisesti, etä vahingossa "ahmi" uutta pikkumahaasi liian täyteen.
Minulle on tehty sleeve leikkaus, ja suurin ongelmani oli opetella jättämään ruokaa lautaselle. Vaikka otti kuinka vähän ja sitten kroppa sanoi, että olen täysi, mutta lautasella oli vielä pari haarukallista, niin tuli ajateltua "jos mä nyt äkkiä vaan tyhjennän tän lautasen, niin eihän se haittaa". Haittasi se. Usein jouduin oksentamaan syömisen jälkeen koska yksinkertaisesti en osannut jättää sitä viimeistä haarukallista.. Eli usko kroppaasi, kun se sanoo, että olet kylläinen, sinä todella olet kylläinen

trintilla- Viestien lukumäärä : 406
Paikkakunta : Ylöjärvi
Registration date : 12.02.2012
Vs: Mikä leikkauksessa voi mennä pieleen? Millaisia komplikaatioita teillä on ollut? Miten niistä selvitty? Lisäksi 3 parasta vinkkiä ennen/jälkeen leikkauksen
Hei pitkästä aikaa. Trintilla sen jo sanoikin mitä tulee leikkauksen jälkeiseen syömiseen. Malttia ja vielä kerran malttia. Syökää hitaasti ja hyvin pureskellen..kyllä se kroppa sitten kertoo mikä ruoka sopii ja mikä ei. Minut leikattiin maaliskuussa 6kk sitten ja alku oli kyllä aikamoista..moni ruoka oksetti ja jäi jotenkin kiinni mutta nyt menee kaikki ruoka määrät vain ovat pieniä. Minulle tehtiin siis ohitus. Muistaa kannattaa myös varautua koviin kipuihin leikkauksen jälkeen,en varmasti unohda koskaan sitä kipua ja kyllä ottakaa sairaalaan löysät vaatteet mukaan..turvotus on valtavaa ja minulla vaaka näytti 3kg enemmän sairaalasta lähdettäessä kuin leikkuu aamuna. Painoni on ollut korkeimmillaan 140kg ja tällä hetkellä painan 82kg. Vieläkään en aina tunnista itseäni ja vaatekaupassa en osaa ottaa kokoa M vaikka se nyt vaan on tämän hetkinen kokoni. Tavoitetta minulla ei ole. Tiedän että paino laskee vielä hissukseen joitakin kiloja kunhan ei liikaa..olen kuitenkin 172cm pitkä ja pidän siitä että pehmeyttä löytyy. Nahat roikkuvat pahasti mutta sen aika on sitten myöhemmin kun se 2v leikkurista tulee täyteen. Haluan osaltani tsempata kaikkia ja toivottaa ihanaa kuulasta syksyä.
pajunkissa- Viestien lukumäärä : 35
Paikkakunta : helsinki
Registration date : 10.03.2015
Vs: Mikä leikkauksessa voi mennä pieleen? Millaisia komplikaatioita teillä on ollut? Miten niistä selvitty? Lisäksi 3 parasta vinkkiä ennen/jälkeen leikkauksen
Kiitos hyvistä vinkeistä!
Annniina- Viestien lukumäärä : 550
Paikkakunta : Suomi
Registration date : 09.02.2015
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|