Kaikki alussa ja jännitää..

Jos sitä alkuun kertois itestä (outoo tämmöselle palstalle lähtee kirjottelee, mut kyllä sitä kaipaa muitten kokemuksia ja tukea). Elikkäs oon reilu 20 vuotias akantekele kaenuusta. Lapsesta asti oon ollu muita pyöreempi, mutta kun tupakanpolton lopetin niin lihoin entisestään(olin lihava jo ennen sitä, mut sen jälkeen tuli paljon kiloja lyhyessä ajassa). Nykyään painankin vähän alle 150 ( ) kg. Nyt sit tän vuojen aikana on kaks eri lääkäriä maininnu laihdutusleikkauksen mulle ja viimesellä kerralla sit pisti ajattelemaan, että onko ne asiat niin huonosti. Mutta tottahan se on, että ois se elämä helepompaa "hiukan" kevyempänä ja ennen kaikkea terveys ja lasten saanti (ei vielä ajankohtasta, mutta joskus sitten tulevaisuudessa) huolestuttaa. Niinpä tämä tyttö sit marssi kansanterveyshoitajalle ja tuloksena oli että alotetaan laihutus ja kuukauden päästä uusi aika. Ja jos sillon on lähteny hyvin paino putoomaan niin laitetaan lähetettä eteenpäin. Eli kaikki on todellakin ihan alussa (toivon mukaan en ole liian aikasi tänne kirjoittelemassa (?)).

Nyt siis toivon rakkaat ihmiset kokemuksia ja sitä mitä kaikkea mun pitäisi huomioida (kaikkea kun ei itse hoksaa kysyä)?

Täyteläinen Akantekele kiittää ja kumartaa!

Aika lailla vuosi sitten olin samassa tilanteessa kuin sinä. Lääkäri oli maininnut laihdutusleikkauksesta ja reagoin kuten sinä - onko asiat tosiaan niin huonosti. Ensin olin leikkausta vastaan, mutta kun selvittelin leikkaustapoja ja laihtumistuloksia, joku napsahti päässä ja totesin että täähän on just mulle sopiva juttu! Olin laihduttanut jo ene-dieetillä, kokeillut laihdutuslääkettä ja ollut muutamassa laihdutusryhmässä. Paino tippui ja tuli aina korkojen kanssa takaisin.

Leikkaus on minulla ensi maanantaina, joten vuosi tähän prosessiin on mennyt. Aika on mennyt tosi nopeasti vaikka alussa sitä oli tosi kärsimätön. Mitä pidemmälle aikaa on kulunut, sitä tyytyväisempi olen ollut että olen saanut pohtia kaikki jutut rauhassa. Painoakin olen tiputtanut 30 kiloa, mikä on kaikki pois leikkauksen jälkeiseltä ajalta.

Mitä kaikkea sinun polkuusi kuuluu, selviää kyllä vähitellen. Noudata vain lääkärien ja hoitajien ohjeita, ja asiat selviää vähitellen. Painoa pitää yleensä pudottaa ennen leikkausta ja testejä, kokeita ja labroja otetaan. Paljon riippuu siitä miten olet yrittänyt painoa ennen pudottaa, mikä on terveydentilasi ja mitkä ovat sinun sairaanhoitopiirisi käytännöt. Nekin eroavat eri puolella Suomea jonkun verran.

Mutta onnea matkaan, hyvä että tulit tänne palstalle! Lue muiden juttuja ja kysy lisää! Täällä on paljon samanlaisia tarinoita kuin sinulla, vaikka jokainen meistä onkin yksilöllinen ja oman polkunsa kulkija. Minun tie leikkaukseen näkyy allekirjoituksessa, johon olen kerännyt tietoa eri toimenpiteiden aikataulusta. Asun Mikkelissä ja minut leikataan Joensuussa.

Tervetuloa mukaan palstalle, etkä todellakaan ole liian aikaisin kirjoittelemassa  

Itse heräsin tammikuussa siihen mikä mun tilanne on, paino silloin 147,5kg. Kesäkuussa tuli mieleen pariin kertaan ehdotettu lihavuusleikkaus. Kävin ja käyn edelleenkin säännöllisesti ravitsemusterapeutin vastaanotolla. Hänen kanssaan keskusteltuani juttelin asiasta omalääkärin kanssa. Heinäkuun eneilin omaehtoisesti ja kuun lopussa sain lähetteen eteenpäin.
Nyt on käyty sisätautilääkärillä ja toisella ravitsemusterapeutilla ja homma etenee. Tässä odotellessa olisi hyvä saada paino vähintään pysymään samoissa, mutta parempi olis jos alaspäin menisi.

Uutta puhtia hommaan pitäisi saada, etenkin liikkumiseen..

Tervetuloa joukkoon iloiseen.

Et todellakaan ole liian aikaisessa, monet meistä on kirjoitellut jo paljon aiemminkin.

Minut on leikattu 1,5vuotta sitten (yksityisellä tallinnassa, sleeve) ja päivääkään en ole valintaani katunut. Kyllä elämä on niin paljon mukavampaa kevyenä, ja helpompaa.

Mutta siis kysymyksiisi... Mitä pitäisi huomioida yms. Kannattaa tehdä ihan lista paperillle, omasta historiasta, lihominen, laihdutusyritykset, elämän muutokset, sairaudet, vaivat yms. Kun aikanaan menet lääkärin vastaanotolle, on helpompaa kun asiat on paperilla, niin voit näyttää että olet panostanut asiaan ja toisaalta mikään tärkeä asia ei unohdu.

Lisäksi kannattaa lueskella esim. tätä foorumia ja ihmisten MIELIPITEITÄ leikkaustavoista. Muista, että ei ole olemassa yhtä oikeaa leikkaustapaa, ei yhtä oikeaa ruokailutapaa leikkauksen jälkeen, ei yhtä oikeaa tapaa liikkua... Jokaiselle löytyy oma tapa itseään kuunnellen, ammattilaisten apua käyttäen ja kokeillen.

Muista myös, että kunnallisella puolella tämä voi olla pitkä prosessi. Toisilla paikkakunnilla (helsinki/uusimaa) leikkausjonot ovat jopa niinkin lyhyet kuin 6kk ja toisilla (esim. Oulu) ono voi olla jopa 2-4 vuotta. Eli mikään ei välttämättä tapahdu nopeasti. Toisille tämä sopii, saavatpahan ainakin aikaa totutella ajatukseen.

Muista kuitenkin, että olet tekemässä päätöstä joka vaikuttaa koko loppuelämääsi, niin hyvässä kuin huonossakin. Älä anna kenenkään painostaa sinua mihinkään, mikä ei tunnu sinusta hyvältä. Jos haluat tietyn leikkaustavan, pidä kiinni päätöksestäsi. Jos haluat kokeilla laihdutttaa muilla keinoin, tee se. Jos haluat leikkaukseen, sinä pääset sinne kunhan panostat siihen. Loppupeleissä kyse on sinun elämästäsi, ja sinun täytyy olla tyytyväinen tekemiisi päätöksiisi.

Ja sitä varten tämä palsta on olemassa, kysy kysy kysy, pohdi pohdi pohdi. Tänne voi purkaa omia ajatuksia, täällä voi kysyä, täällä saa avautua. Voi kertoa ilot ja surut, yleensä löytyy aina joku joka on kokenut saman ja voi kertoa omista kokemuksistaan.

Tsemppiä valitsemallasi tiellä, kyllä se siitä

Hei! Et sinä liian aikaiseen täällä ole, itse liityin tänne jo aikaa ennenkuin sain edes lähetteen. (: Sulla on vielä hyvin aikaa mietiskellä tätä asiaa, onko tää sun juttu ja mitä tää sulta itseltäs vaatii. Itse odotin yli vuoden ennenkuin pääsin leikkauspöydälle. Aika yleinen kuva mitä monien päässä pyörii on se että odottelen nyt että pääsen leikkaukseen ja that's it. Nope, siitä se prosessi vasta alkaa. Tää vaikuttaa koko sun loppuelämään ja sä joudut tekeen paljon työtä tän eteen.
Mutta en mä epäile, etteikö susta tähän olisi! Mä oon sua nuorempi ja mut on leikattu 13.2.2013 ja paino on tippunut vuoden ensimmäisestä päivästä melkein 40kg! (: Ei tää helppoa ole ollut, mutta vanhasta elämästäni en ottaisi päivääkään takaisin! (: Tsemppiä!

Moi! Tervetuloa mukaan ja onnea matkallesi!  

Tervetuloa joukkoon tummaan minunkin puolesta.
Milloinkaan ei voi olla liian aikasessa. Saat paljon tietoa ja on aikaa miettiä asioita kaikilta kanteilta.

Oi te ootte ihania, kun otatte mukaan joukkoon tummaan!  Ihan ilahduttaa miten hyvin otatte keltanokan vastaan. :)Kiitos kaikille tasapuolisesti!

Tuli tuossa mieleen, että tietääkö kukaan minkälaiseen aikaan mun ois hyvä varautua? Kun olen tosiaan vasta kansanterveyshoitajalla käyny ja se sano että jos kuukauden päästä hyvin on paino tippunu niin sit lähete kirranpolille(tuota nimitystä se mahto käyttää). Eli minkälaisella "vauhilla" täällä päin asiat tapahtuu, onko kellään tietoa?

Niiin ja sit sekin asia että onko se miten kova este jos on mielialahäiriöitä? Itsellä on kakssuuntanen mielealahäiriö, mutta koen olevani, vuosien höykytyksen ansiosta, kyllin vahva tähän elämän muutokseen ja onhan mulla hyvä hoitosuhe terapeutin kanssa. En todellakaan miettisi tätä leikkausta jos en kokisi olevani kykenevä tähän.

Huomenta ja tervetuloa:D monilla on mennyt vuosi-puolitoista ensikontaktista leikkaukseen. Itse sain lähetteen tk-lääkäriltä viime vuoden marraskuussa ja leikkaus on nut 2.12. Odotusaika tuntuu ensin tosi pitkältä, mutta loppujen lopuksi on hyväksi. "Ensihuuma" ja innostus häviää ja asiaa tulee mietittyä ja käsiteltyä kunnolla.
Tein myös etukäteen paperille laihdutushistoriani, tuntui helpottavalta ettei siinä kuitenkin jännittävässä tilanteessa tarvinnut joka kerta niitä muistella.

Elämänmittainen uusi polku edessä, onnea matkaan.

Juu sellanen 1-1,5 vuotta on aika realistinen käsitys odotusajasta. Normaalisti ei pitäis nuo päänsisäiset probleemat juuri haitata, kunhan tosiaan pysyy kontrollissa ja lisäksi todennäköisesti tuut tarvitsemaan terapeutilta kirjallisen arvion sun kelpoisuudesta. Plus joudut melko varmasti käymään ihan jollain toisellakin psyk. hoitajalla juttelemassa. (: Mä en ainakaan usko, että sun kakssuuntanen ois mitenkään esteenä jos sulla on siinä hyvä hoitotasapaino. Tietenki se voi vähän hidastaa, mutta esteeksi asti siitä tuskin on. (:

Hieno tietää niin osaa vähän suhteuttaa ajatuksia, ettei vaan ala hätiköimään.
perjantaina kun juttelin kansanterveyshoitajan kanssa, niin oli varannu mulle ajan tk lääkärin kanssa. Ens viikolla ois aika, jännittää!

Niin ja onhan tässä viikossa lähteny 3,5kg. JEIJ!

Ihan pakko taas tänne kirjottaa kuulumisia ja hehkuttaa. :)Kävin tänään TK lääkärin luona ja oli mahtava reissu!  Alkuun tuli olo että ymmärtääköhän tämä lääkäri minua ja onkohan mukava. Alku kankeudesta kun päästiin yli niin paljastu, että lääkäri aivan ihana ja ymmärtää lihavan elämää. Huomasin jopa sen että varoen istun tuoliin, koska tietenki sitä pelkäsi että kestääkö se. Sai tosissaan itkua piätellä, kun lääkäri puhu. Ja ihan vaan onnesta. Onnesta siitä kun joku ei lihava ihminen ymmärtää ja näkee. Eli niinku varmaan jo arvaatte niin lääkäri tekee lähetteen sisätautipolille!  Aivan ihanaa!

Niin ja kertohan tuo että BMI on puonnu 59:stä 55:teen!  Kyllä taas jaksaa innolla syyä noita pussikeittoja.

Mahtavaa!! Loistoalku jo ainakin!

Mulla tää alku on menny rytinällä tai ainaki must tuntuu niin. Kesäkuussa hain lähteen sisätaudeille ja viime ke on lähteny lähete kirurgin jonoon. 5kk on läpikäyty kaikki kokeet ja ekg:t, sokerirasitukset, sisätautilääkäri ja RT. Nyt alkaa odottelu kirurgin aikaa ja sit jos kirurgi toteaa et tän pötsin pystyy leikkaamaan niin sit enää odottelu leikkuriin.

Tsemppiä tulevan!

Toivottvasti chrissy saat ajan pian! Outtavan aika tuntuu olevan extra pitkä.

Onko ne sulle osannu yhtään arvioida että kauan menee kirurgin aikaan?

Hirmusesti tsemppiä sullekkin!  

Hienosti olet päässyt alkuun! Mahtavaa!
Olokin on varmasti kevyempi kun on saanut omin voimin pudotettua jo jonkinverran painoa. Nyt vaan sinnillä et päästä sitä nousemaan.
Oot onnekas, kun sait niin ihanan lääkärin joka ihan oikeasti ymmärsi sua. (:

Sinne lähetteeseen oli laitettu et aika pitäs olla helmikuun loppuun mennessä tullu tai käyty. ( en ollu aiva varma ) mutta täälä on ollu kirurgin vaje joten voipi mennä sen ylikin. Olen ilmottanu et otan peruutuspaikan vastaan jos moinen tulee.

leikkaussaliin asti voi olla et jos ens syksynä jossain vaiheessa tai jos oikein munkki käy niin loppukesästä.

Toivossa on hyvä elää ja todellakin odottavan aika on pitkä!

Kiitus HyeeNa! <3 Ja kyllä tässä ollaan niin tosissaan mukana etten perhana periksi vaikka kuinka etois. En haluu enää niitä tilanteita että tullaan käsivarsia hipelöimään/puristelemaan ja tuumaataan vielä perään, että onpa isot ja näissä varmasti voimaa.   Ja näitähän riittää:
- et välttämättä saa kaikissa autoissa turvavyötä kiinni (tai on todella tiukalla)
- mietit mahutko tuoliin ja jos mahut niin säretkö sen
- rappu- tai kaupan käytävillä tuntuu että peität koko kulkuväylän eikä muut mahu ohi
- et hitto uskalla harrastaa seksiä ku pelkäät muotojesi tappomahollisuutta
- mietit saatko ikinä lapsia
- entäpä sitten ku kuolee, löytyykö arkkua
- vaatekaupassa on tuskaa ku ei löydy kokoja
- housut kuluu nopeesti ku hipsu syö
- hametta ei voi pitää ilman housuja ku reiden hinkkaa ja menee vereslihalle
- sit kaikki muut sairaudet (diabetes jne.)
Ei pysty enää enempää luettelee. On tää raskasta. :/

Toivon vaan että saan oikeasti avun kun yksin siitä ei oo tullu pysyvää. Nyt on ainaki jonkilainen tuki, mut toivon että saan sen leikkauksen niin pääsen eteenpäin.

Toivottavasti teitä rakkaat kansaihmiset ei haittaa nää minun itkut. Koittakaa kestää.

Onnea matkaan Akantekele! Hyvin se menee, ihana kuulla, että sulla oli hyvä kokemus lääkärikäynnistä. Mulla myös kaikki kontaktit polun varrella on ollut hirmu positiivisia ja kannustavia, siitä saa kyllä olla iloinen.

Heij kaikille!  

Kerrotaan tännekki nyt miten on menny. Kävin eilen kansanterveyshoitjalla ja olihan sillä hyviä uutisia. Huono kolesteroli arvo oli laskenu 3.1:stä 2.6:teen! Eli oon melkein siinä missä pitää olla! Ja paastosokerikin oli tippunu, mut valitettavasti en muista lukemia. Niin ja onhan tuo paino puonnu kuukaudessa 13.4kg!!!!  Ja tavote oli puottaa 10.5kg ennen leikkausta.
Tuumasihan tuo hoitaja että jos tällä menolla jatkuu niin saan jättää diabeteslääkkeen pois jo ennen leikkausta.  Nyt tässä sit jatketaan samalla malllilla ja hissukseen puotetaan painoa.
Vähän jäi vaan huolettamaan ku maksa-arvot oli hiukan koholla, mut piti jättää vitamiinit pois, niin jos se sillä tasottusi.

Mut tsemppiä kaikille!

Voi miten mahtavia uutisia, onneksi olkoon!! Tuo paino pudonnut todella upeasti ja ennen kaikkea kole tippunut hienosti, vaude  Raskastahan tämä kaikki on, sekä painon kantaminen että tämä elämänmuutos mitä leikkausta ja senjälkeistä elämää varten tehdään. Itse olen taistellut lihavuusleikkaukseen pääsyn kanssa jo monta vuotta ja tänään se palkittiin, sain kuulla leikkauspäivän. Hurjasti siulle tsemppiä, meitä on täällä paljon hengessä mukana vaikkei aina niin aktiivisesti kirjoiteltaisikaan.

Kiitos palleroinen!

Ja mahtava kuulla että oot saanu leikkauspäivän.  Saako udella millon se on ja miksi mennyt monta vuotta? Ei ole pakko kertoa, mutta on niin mukava kuulla ihmisten tarinoita.

Tottahan se on että raskasta on. Varsinki ku on tuntunu että voimat häviää ihan kokonaan. Mutta kyllä sittä, hitto soikoon, tämä tehdään että ois tulevaisuudessa parempi elämä.

Voimia sinullekkin, kun on tulossa uuden opettelu.

Onnea =)

Nyt olen huomannut lumitöitä tehdessäni 23kg kevyempänä, että selkään ei koske, kun ennen 15 minuutin jälkeen jouduin pysähtymään ja venyttelemään, menemään kyykkyyn ja pyöristämään selkää. Aivan ihana tunne =)

Kerronhan mie mielelläni

https://laihdutusleikkaus.palstani.com/t399-oliko-se-nyt-kylla-vai-ei ja https://laihdutusleikkaus.palstani.com/t2800-palleroisen-pitka-taival

kertovat vähän historiaa taistelustani tähän leikkaukseen pääsystä. Ensimmäisen kerran mä kävin kyselemässä tästä leikkauksesta parikymppisenä, jolloin paino oli yli 130kg. Lääkäri kertoi kaverinsa käyneen lihavuusleikkauksessa, laihtuneen, lihoneen, saaneen vatsasyövän ja kuolleen. Tämä tarina kädessä tulin sieltä pois. Muutaman kerran kyselin samasta, mutta aina sama laulu: "Olet vielä niin nuori ja toistaiseksi terve." Vuonna 2009 tuntui et olin jo sillä hilkulla et lääkäri ymmärtäisi, mutta kun taas tuli kylmää vettä niskaan, masennuin ja paino lähti raketin lailla nousuun. Vihdoin syksyllä 2012 juostuani pari vuotta ravintoterapeutilla ilman mainittavaa tulosta, otti eräs terveyskeskuslääkäri minut tosissaan ja lupasi lähetteen eteenpäin. Pääsin jo sairaalan ravintoterapeutin puheille ja tietoni lähetettiin kirurgille, mutta sieltä tuli viestiä että painoa on niin paljon et ruokailutottumuksiin pitää tulla paljon muutoksia ennen kuin leikkausta voidaan edes harkita. Tässä kohtaa miulla napsahti hermo (olinhan pari vuotta sitten ollut yli 20kg kevyempi, mutta silloin en kelvannut leikkaukseen hyvän terveyden takia) ja muutin puolisoni kanssa tänne uudelle paikkakunnalle kohti kokonaan uutta alkua. Ja vihdoin alkoikin tapahtua!
Tammikuussa 2013 menin terveyskeskuslääkärin puheille leikkaukseen pääsyn suhteen. BMI miulla oli liian korkea leikkaukseen, mutta lääkäri sekä paikallinen ravintoterapeutti olivat sitä mieltä että kun painoa saadaan pois ja kriteerit täytettyä, niin lähete leikkaukseen pistetään heti vireille. Muutenkin hommassa oli NIIN selkeä tekemisen meininki ja jopa työvoimatoimiston täti antoi siunauksensa et keskityn ensin tähän elämänmuutokseen ja sitten vasta katsellaan noita työkuvioita, että koin todella saavani tukea projektiin. Ja nyt vajaa vuosi myöhemmin, monen vuoden pettymysten ja vastoinkäymisten jälkeen sain kuulla sen: 18.3.14 (samana päivänä rakas silmäteräni ((eli kissani )) täyttää 8v) on vihdoin meikäläisen vuoro olla leikkurin alla!

Tässä 20 vuoden laihdutushistorian (muistelisin olleeni Painonvartijoissa ensimmäisen kerran n.12-vuotiaana) ja 10 vuoden lihavuusleikkausprojektin aikana katkeruus tahtonut hiipiä rintaan, etenkin jos useamman viikon paino jumitellut samoissa ja jopa noussut hieman. Sitä on lueskellut sellaisten ihmisten tarinoita, jotka ovat olleet nuorempia, terveempiä, kevyempiä ja jotka ovat päässeet leikkaukseen paljon nopeammin ja helpommin. Silloin tahtoo vähän karvastaa ja tulee mietittyä, että miksi minua ei voitu leikata silloin kun olin vielä terveempi, miksi yhteiskunta/lääkärit odotuttivat näin pitkään? Miksi piti odottaa että polvet hajoaa, selkä ei kestä, uniapnea sekottaa päätä ja paino ylipäätään veti ihan pohjalle?
Mutta minun kohdallani sattui nyt käymään näin. En usko kohtaloon, tarkoitukseen saatika mihinkään johdatukseen, nämä nyt vain ovat ne minun kortit ja niillä mennään. Ja voinhan ajatella niinkin, että vaikka monta vuotta meni päästä tähän pisteeseen, olen mä vasta 33-vuotias ja tervettä elämää paljon elettävänä. Enhän mä lihavuudelle menetettyä nuoruutta tai varhaisaikuisuutta takaisin saa, mutta ehkä mä sit koen jossain kohtaa keski-iän kriisin ja alan pitämään lantiofarkkuja ja napapaitaa   

Tulipas sitä höpöteltyä.. mutta miulta voi kysellä mitä vaan, yksärilläkin jos siltä tuntuu

Hienoo akantekele!
Älä nuista itkeskelyistä huoli, me ollaan täällä sitä varten että tuetaan ja tsempataan sua jaksamaan eteenpäin!
Noista maksa-arvoista, sillon kun mulla alettiin tutkimaan hälyttäviä maksa-arvoja niin todettiin lopulta kun vikaa ei löytynyt, että johtuu kaiketi vain tästä ylipainosta. Nyt kun paino on tippunut niin maksa-arvotkin ruvenneet pikkuhiljaa tasottumaan, ei ne vieläkään oo ihan normaaleissa lukemissa, mutta pienin askelein kohti sitä. (: