Miten puolisot suhtautuneet pienenevään masuun?

Mietin identiteetti kriisiä ja tulin siihen tulokseen, että itselleni ei sellaista tule jos pääsen leikkaukseen, mutta miten on puolisoiden laita? Onko heillä mennyt kaikki liekkauksen jälkeen hyvin? Hehän menettävät tavallaan sen mitä ovat luvanneet rakastaa myötä ja vastamäessä.

Omalla kohdallani on aikaa miettiä tällaisia, sillä eihän vielä ole tietoa milloin pääsen kirurgin käsittelyyn ja pääsenkö ollenkaan.

t. KittyKatti

Mitäpäs ne... ? Eihän se pelikenttä entisestään juurikaan muutu!

No mulla ainakin mies on erittäin tyytyväinen mun muutokseen, muistaa aika usein "ihmetellä ääneen" kun olen niin pieni halata :D.
Joskus "haukkuu" jopa ruipeloksi :lol: .

Kerran tuumasi kyllä että nyt varmaan sit etsit uuden kumppanin kun olet itse muuttunut niin paljon ja hän ei.. No, ei ole lähitulevaisuuden suunnitelmissa sellainen kuitenkaan.

Niin ja jonkilainen kriisi minulla kyllä on, vaikka toisaalta nautin siitä että voin ostaa kauniita vaatteita ja
pukeutua niihin, tunnen itseni edelleen poikkeuksellisen lihavaksi (vaatekoko 42/44). Salaa vertailen itseäni muihin
ylipainoisiin ja mietin että näytänkö yhtä isolta vai vielä isommalta.

Kyllä sitä identiteettikriisiä tulee itsellekkin. On vaikeutta mm. ostaa oikean kokoisia vaatteita. Tänään ostin kirppikseltä pitovaatteiksi neljä hamosta kokoa 40 ja farkkutakin kokoa 38... Takkia kiersin moneen otteeseen, pää sanoi kokoa liian pieneksi ja viimein kun urkenin sovittamaan niin takki istui kuin valettu . Nyt on kesäksi taas vaatetta mitä käyttää.

Isäntä ainakin minulla on tyytyväinen. Lupasin luopua tämän leikin myötä "mummomallin" alusvaatteista ja uuden minän myötä varmuttakin on lisää. Useinhan tuo isäntäkin patistelee näyttävämmän näköisiä vaatteita ostamaan. Vanhat teltat ovat mennyttä aikaa. Usein olen miettinyt sitä, kokeeko isäntä oman "reviirinsä" uhatuksi, mutta meillä luotto suhteessa on kunnossa. Ei ole tarvista sekoittaa perhesuhteitä.

Minä taas mielenkiinnolla odotan, josko tässä "vanhoilla päivillään" vielä ryhtyisi parisuhteelliseksi. Avioerosin toistakymmentä vuotta sitten, ja sen jälkeen olen elänyt lähinnä vain lasten kanssa ja ehdoilla, ja paisunut vuosi vuodelta. Läskikerrosten lisäksi jo itseinho on tehokkaasti estänyt pyrkimästä kaveruutta kummempiin suhteisiin. Nyt kerrostumien liuetessa voisi ehkä alkaa elätellä kuvitelmia jonkinlaisista muistakin suhteista. Jonain vuonna minäkin vielä...

Eihän se pelikenttä todellakaan muutu, sen vaan löytää ehkä helpommin leikkauksen jälkeen

Pallokala: Älä ihmeessä vertaa itteäs isompiin. Sulla on aivan hillitön painon pudotus takana ja näytät kuvassa todella upealle.

Hansu: Varmasti ihana kuulla kehuja ja kannustusta. Nämä mummoalkkarit kyllä ällöttää ja ovatkin oikeita seksintappajia.

AnnukkaK: Kohta sulla on niin vientiä parisuhde markkinoilla, että et perässä pysy

Kiitti kommenteista, nyt on ehkä aika keskustella tulevasta muutoksesta miehelleni. Eihän ne läskit lähde päivässä eikä kahdessa, mutta että hän ymmärtää mihin olen menossa ja mitä tuleman pitää.

t. KittyKatti

Minä olen yrittänyt pienin annoksin ohimennen kertoa miehelleni aina ajoin mitä tuleman pitää. Se ei todellakaan ole semmoinen "istutaanpas alas ja puidaan juurta jaksain"-tyyppi Eli saatan mainita ihan ohimennen erinäisiä asioita vähän kerrallaan pureskeltavaksi ja annoin sille klinikalta saamani hoito-ohjekansion luettavaksi missä oli post-op ruokavalioon liittyviä asioita ja kyselin vaan myöhemmin onko lukenut ja onko kysyttävää

Ohimennen heittämäni asiat ovat liittyneet mm. vaatehankintoihin, ruokailutapojen muuttumiseen meidän perheessä, leikkauksen riskeihin..

Meillä mies on kovin tuskastunut, haluaisi kovasti että pääsisin jo leikkaukseen. Herraa jännittää hirveesti kun haluaisi jo nähdä miltä meikäläinen näyttää pienempänä ja parempivointisena. Todennäköisesti leikkauksen ajankohta on kuitenkin joskus syksyllä. Tietysti pelkää jonniin verran että mitä tästä tulee eikä tahdo millään uskoa että mää pääsen siihen leikkaukseen. huh tätä epäuskoa ja vaikeutta. Täytyy vaan toivoa että kaikki menee hyvin sitten eikä tuu komplikaatioita koska niistähän se vasta riemastuisi ja sanoisi että oli elämäni suurin virhe mennä leikkaukseen ja plaaplaa. : D No, saapa nähä.