Puolison tuki?? (mitä se mielestäsi on)

Tulipa mieleen, että kun monesti saa lukea perheen/puolison olleen vahva tuki laihtumisessa niin mitä se mielestänne käytännössä tarkoittaa? mitä ne asiat on Joko itse en tunnista niitä tai sitten niitä ei ole ikään ollut

Meillä se näkyy oikeastaan siinä että ruoka jota voin syödä on tullut osaksi kaikkien perheeen jäsenten arkea, kukaan ei urputa uutta ruokailuani kenellekään ei tule mieleenkään mennä syömään jotakin minkä tietävät olevan minulle ehdottoman tärkeää syömistä esim viimeiset jugurtit jääkaapissa laktoosittomat viimeiset maidot tai proteiinit jotka mie tarvihen tai jos tehdään ruokaa se otetaan myös huomioon etten voi jotakin syödä. Ulos mennessä otetaan huomioon että minäkin saan omaa sapuskaa ja ravitolat valitaan niin ettei minun tarvihte istua pöytä tyhjänä. Vaatetta saan ostaa niin kuin uutta tarvitsen ja pidän ja lääkkeet ostetaan kun ne on loppumassa. Minulle kerrotaan miten kaunis olen ja miten iloisia minun puolestani ollaan kun voin nyt paremmin ja jaksan elää. Jopa "ikävissä" tilanteissa minua puollustetaan muille ihmisille ja alleviivataan miten onnistuneen ratkaisun olen itseni ja perheeni kannalta tehnyt tätä on mielestäni tuki... Ja kuulen usein miten rakas olen vaikka sitä kuulin ennen leikkaustakin....

Juuri noin se on minullakin ja arvostan puolisoni tukea todella paljon!

Meillä perheen tuki on tarkoittanut sitä, että kysytään voiko syödä jotain mitä tietävät, että olen itselleni vartavasten hankkinut. Kaikki tietävät etten syö paljoa (jopa pienemmät lapset vaikka eivät tiedä miksi) ja hyväksyvät sen, että minä syön esim. kaikkien rakastamia juustoja, leikkeleitä yms. paljaalteen enkä leivän kanssa vaikka topakasti lapset pistänkin syömään vain leivän kera.

Ruuista valkkaan myös itselleni parhaiten soveltuvat palaset esim. lihaa paljon ja pari palaa vihanneksia ja jätän perunat syömät.

Vaatteiden yms. ostamiseen en ole koskaan lupia tarvinnut vaan voin huoletta ostaa sen mitä tahdon. Sama pätee ruokien suhteen eli ostan usein itselleni "herkkua", koska en kuitenkaan syö niin paljoa. Herkku ei aina suinkaan ole makeaa vaan aika usein jotain kallista leikkelettä, raejuustoa, matkanpäältä jonkun välipalan tms.

Mies tukenut ihanasti, kannusten ensimmäisestä lääkäri käynnistä alkaen. Eneili kanssani kuukauden ennen leikkausta (hänellä myös ylipainoa jonkun verran). Laittoi itse oman ruokansa kokonaan ensimmäisen kuukauden ajan leikkaukseni jälkeen, että sain keskittyä vain uuteen omaan ruokailu systeemiini. Lapset eivät enää asu taloudessamme, mutta tukevat myös. Kehuu ja huomioi muuttuvaa ulkomuotoani lähes joka päivä. Tosin rakkautta olen saanut ennen leikkaustakin. Mutta pilkettä on tullut lisää puolin ja toisin.

Vastauksien perusteella olen ollut "jäljillä" ja voinkin todeta että eipä sitä juuri sitten ole ollut ja tuskinpa tulee olemaankaan.. Mutta näillä mennään vaikka läpi harmaan kiven!!

Surullista m30/157 tsemppiä projektiin pidä kiinni siitä että sinulla on oikeus olla terve ja hyvinvoiva ja onnellinen. Oletko koskaan pohtinut mikä tähän voi olla syynä... Toivotaan että yhteinen sävel vielä löytyy..

Ei varmaan paljoa lohduta mutta samasa veneessä ollaan..ei mullakaan puoliso tue millään tavalla,ei tässä asiassa,eikä missään muussakaan
Yksin on mentävä vaikka läpi sen harmaan kiven

Mulle tämä on kyllä ollut aika oma juttu. Tosin tietysti kun yksityisen puolen valitisin ja leikkauksen henk. koht. lainalla maksoin, oli sille tietysti mieheni hyväksyntä, onhan se raha kuitenkin yhteisestä kulutuksestakin pois.

Kyllä mieheni on tuntenut itsensä epävarmaksi varmaan mun laihtumisen myötä, mutta aika hyvin hän on kestänyt mun muodonmuutoksen. Ei se kuitenkaan meidän suhdetta muuta. Mutta on se varmaan myös suhteessa pelottavaa kun toisen ulkomuoto muuttuu ja tulee viehkoksi myös muiden silmissä jne.

Mies tekee meillä pääosin ruuat ja käy kaupassa, ja on ottanut huomioon mun ruokailurytmin ja proteiininkaipuun. Vähitelleen on oppinut myös vähentämään ruuan määrää.

Mun mies tukee mua niin että ei osta kotiin mitään mitä en voisi syödä. Ja kehuu mua paljon jo näistä muutamasta kilosta ja miten olen pienentynyt. Ja tsemppaa mua nyt tässä jumiskohdassa. Sanoo että olen kaunis ja että olin jo ennen laihduttamista. Osti mulle uuden sormuksen vihkisormuksien tilalle kun ne ei pysy enää sormessa. Ja juttelee mun kanssa vaikeista asioista vaikka keskellä yötä.

Ja kaikkein hauskinta tässä tukemisessa on suvun osalta ollut että appivanhemmat ja äiti on samalla dieetillä nyt eli oon "tartuttanut" tän kertoessani tästä. Eli me kaikki 5 kutistutaan nyt . Ja ystävänikin ovat innoissaan ja osa haluaa samaan diettiin ohjeet.

Loistavaa, että ei sentään kaikki olla samassa veneessä Vaikka ei käy kieltäminen, että pieni tsemppaus kotoakaan ei olisi pahaksi.. ja kun sitä ei ole se saattaa vaan johtaa josain vaiheessa siihen, että tilalle haetaan jotain muuta siis kun paino putoaa reilusti niin...

Minä olen vasta alkutaipaleella tässä koko prosessissa, ja tällä hetkellä mieheni on ainut henkilö, joka tietää asiasta. Kaipaisin hänen tukeaan, mutta minusta tuntuu, että hänellä on päällimmäisenä ajatuksena se, että löydän komeamman ja paremman miehen, kun olen hoikempi.

Enhän minä tässä miestä ole vaihtamassa, vaan ulkokuortani!

Ehkä tämän asian käsittely helpottuu, kun saan faktoja prosessin etenemisestä. Ensimmäinen "oikea" lääkäriaika kun on vasta tulossa.

No joo mun ukoke on ihan ulkona ulkomuodostani...

Minun mieheni ei pidä leikkausajatuksesta yhtään. Ei siinä muuta ole takana kuin se leikkauksen hirvittävyys ja se miten osaltani elämä leikkauksen jälkeen muuttuu esim. syömisen suhteen. Mieheni on innokas ruoanlaittaja ja pelkää etten voi enää nauttia elämästä leikkauksen jälkeen

Muutoin hän on kyllä tukenani ja esimerkiksi nyt kun eneilen niin laittaa itselleen vain sellaisia ruokia joista tietää etten pidä yhtään jottei tulisi minulle mielitekoja. Tänään hän mm. kärtsäsi itselleen pekonia ja munia ja eilen teki lohisoppaa.

Hän on myös koittanut tuunailla noista nutrileteista minulle maistuvampia versioita kasviksilla ja mausteilla. Torstaina hän osti minulle lidlistä paljon zerolimsaa jotta minulla olisi jotain "hyvää" tän eneviikon aikana. Ihana mies

Kissus niin meilläkin on että kaikki tukee ja ymmärtää Mutta ei minun milestäni mistään normaalista ruuasta tarvitse luopua sitä vaan ei pysty syömään paljoa.Kyllä siitä ruuasta ja elämästä voi nauttia viellä ja minä olen ainakin nauttinut enemmän kun pitkään aikaan:)

Ja minä olen kertonut niin lapsille kun aikuisille että miksi en voi syödä enään kuin ennen.
silloin kun minä eneilin niin meillä kanssa mies ei syönny karkinkarkkia eikä suklaata vaikka ei mun oikeestaan tehny mieli. Nyt viellä vähemmän tekee mili yhtään mitään kun ei ole koskaan nälkä Mutta kyllä minäkin herkuttelen välillä
Kyllä se puoliso tuki on tärkeä samoin kun koko perheen

Me ollaan tavattu kun painoin 115 kg tästä suunta on ollut ylöspäin...
Leikkaukseen menoa aloin prosessoida mielessäni vuosi sitten ja kerroin siitä heti miehelle joka oli samaa mieltä.
Mies on kerran nähnyt kun laihduin 50 kg lääkkeillä mutta rakkauden hetelmä ilmoitti tulostaan ja reductilit vedettiin muutenkin markkinoilta.
Mies itse ei ole makeaa syönyt paljoa kova liikkumaan ja urheilemaan ja odottaa että päästään jossain vaiheessa vaeltamaan kahden tai koko perheen kanssa.
Meillä muutenkin syödään terveellisesti kun vanhin poika on diabeetikko, karkit on aika pannassa lapsilta ja kerran viikossa karkkipäivä.

Mutta lähinnä mielenkiinnolla seuraan mun omaa muutosta ja tukee siinä, huolissaan lähinnä tissit lähtee
Lapsille olen näyttänyt tulevan ruokakuppini ja ovat sitä ihmetelleet

ni72 kun tilalle tulee laktoosi-intorelanssi ja vaikeet sappikivet niin täytyy luopua, mut se on hinta jonka olen ollut valmis maksamaan leikkauksestani =)

Niin kun laitoin että elämästä syömisestä voi nauttia samalla tavalla kuin ennen leikkausta vaan pienemmillä annoksilla oli tarkoitettu "silkkiuikulle" kun hänen miehensä on kova ruuan laittaja. Mutta kovin ikävää jos on tullut saiaruksia leikkauksen jälkeen. Ne on ne mitä me maksetaan siitä Minulla ei ole tullut mitään ainakaan viellä. Täytyy toivoa parasta

Kyllä tästä puolison tukiasiastakin on ollut juttua, mutta laitan tähän viimetalvisen tekstini...

Myötä- ja vastamäessä...
Tämä projekti täyttää meidän elämämme täysin. Lähin kumppani voi kokea jäävänsä varjoon (?) jos hänelle ei samaan aikaan tapahdu mitään yhtä merkittävää.
Joten pistäkää tapahtumaan!

Tämä ENEily ja lihavuusleikkausprojekti kokonaisuudessaan vaatii meidän lähimmiltä täyden tuen. Siksi olisi hyvä parisuhteessa asuvien keskustella tästä kumppanin kanssa riittävän syvällisesti etukäteen, jotta myös kumppani tietää mistä oikein on kysymys. (joku olikin laittanut tänne palstalle hyvän linkin, jossa selvitetään tätä leikkausta)
http://kotisivukone.fi/files/diabeteshoitajat.kotisivukone.com/tiedostot/lihavuusleikkaus-mill_indikaatiolla_tuula_pekkarinen.pdf

Itse tietty pitää tehdä päätös, mutta toiselta pitää voida odottaa tukea ja sitoutumista alusta asti ja koko ajan. Ja toki tämä projekti vaatii meiltä päättäväisyyttä ja itsevarmuutta - ja tulosten syntyessä saamme iloita niistä. Uskoisin että jokainen poistuva kilo auttaa meitä itsevarmemmiksi!

Toki sekin on ymmärrettävää, että jos olemme koko ikämme JOJOilleet ja aina laihduttaneet - pidemmällä tähtäimellä turhaan, niin voipi olla vaikea saada kumppania tajuamaan, että tämä kerta on totta. Nyt kun TAAS laihdutetaan, niin tämä MUUTOS ON LEIKKAUKSEN AVULLA PYSYVÄÄ LAATUA.

Minä ainakin miehenä olisin vain iloinen jos vaimo onnistuu painonhallinnassa. (omalla vaimolla ei ole paino-ongelmia). Ajattelisin kaikkia niitä positiivisia puolia, joita vaimon onnistuminen painonhallinnassa voi tuoda tullessaan. Vaikea tästä on enempää kommentoida, kun ei tunne teitä, mutta sama ohje kuin kaikille nuorille pareille:
Kuunnelkaa, keskustelkaa, älkää jättäkö sanomatta tai kyselemättä mieltä askarruttavia asioita!

Törmätessäni nykyiseen vaimooni (1994) olin vastikään trimmannut itseni kuntoon ja painoa taisi 190 senttisellä olla alle sata kiloa. Kun painokäyrä on sitten tehnyt vuoristorataa ( noussut pahimmillaan yli 160), niin vaimo on huomautellut, että ei hän kyllä ihan noin paljon ollut halunnut ottaa vastaan. Mutta olen kyllä saanut kaikissa laihdutuskuvioissa aina täyden tuen. Ja nyt se suurin tuki on tietysti se, että hän hoitaa viisihenkisen pesueemme ruokatalouden täysin ja minä voin keskittyä tähän projektiin. (kolme kasvuiässä olevaa urheilijaa syö enempi kuin vanhemmat tienaa;-)
Siinä suhteessa me miehet varmaan useimmiten päästään helpommalla näissä ENE- ja laihdutuskuvioissa kuin te arvon rouvat, jotka samalla huolehditte muiden ruokailuista ym. huushollinpidosta - ei taitaisi meikäläiseltä luonnistua, joten hatunnosto ja ISOT halit teille kaikkille!

Vaimoni toivoo lähinnä sitä, että saisin tästä pysyvän avun, jotta painonhallinta onnistuisi loppuelon ajan ja sairaudet pysyisivät kurissa...

Minun mies oli alussa mukana mm. tapaamisissa rt:n kanssa. Ikävä kyllä hänelle luotiin sellainen "mitä sinä täällä teet" olo. Olisi ollut minulle, hänelle ja koko meidän perheelle tosi tärkeää, että hän olisi ollut kuuntelemassa tarkaan jokaisen sanan mitä lääkäri sanoo. Minulle tapahtuu sellainen regressio aina kun joudun lääkärille omien asioideni tiimoilta, vaikka itse terveydenhoitoalalla työskentelenkin. Koko tässä prosessissa olen saanut tukea ihan mielettömästi kaikilta. Eneilyn alussa mieheni tarjosi mulle kaikkea hyvää syötävää, hän sääli mua ku jouduin pelkkiä litkuja syömään...
Sääliminen loppui ja tarjoilut myös, kun kerroin leikkauksen onnistumisen olevan kiinni siitä miten tiukkana eneilen
Nyt kun leikkaus on ihan "ovella" samainen mies on alkanut ehdotella mulle, ett peru se leikkaus ja yritä vielä jotain muuta... raukka pelkää niin menettävänsä minut

Kyllä tää mun juonittelu on vaatinut perheeltä paljon olen välillä kuin raskaana oleva nainen mikään ei mielytä...... Vaan ees päin mennään.