Lanttulääkäriltä kirurgille. Tre

Moikka

Elikkäs kuinka pitkä odotusaika sille välille on tulossa? Tays.issa? Odottelen että se lanttulääkäri tulisi kesälomalta ja pääsisi käymään kun ei jaksaisi enään odotella.

Onko se päälääkäriltä sitte meno kirurgille?

Ehkä on parempi ettei arvuutella sen enempää aikatauluista. Mun lanttulääkärikierros kesti 1,5 vuotta. Silloin olin tosi pettynyt että leikkaus siirtyy etenpäin, nyt jälkikäteen ymmärrän miten tärkeä se lanttuhoito oli lopputuloksen kannalta. Et ehkä nyt sitä arvosta, mutta ole onnellinen että pääset lanttulääkärin luo yleensäkin. En väitä että olet sen tarpeessa mutta on monia jotka ovat sen tarpeessa, ja haluavat sitä ja ei siltikään pääse. Minähän en päässyt muutoin vaikka sitä halusin. Vasta tän laihdutuskleikkauksen konsultaationa pääsin lanttulääkärille.

Mä ajattelin eilen yksin autoa ajellessani että jos mulla olis kaikki ok lantussani niin mahtaiskohan tälläseen leikkaukseen olla edes tarvetta Jotenkin mietin että jos asiat elämässä olisi ihan täysin balanssissa niin kai sitä ihminen pitäisi itsestään huolen..jaksaisi käydä salilla tai uimassa jne..jaksaisi pitää ruokailuistaan huolen tai siitä mitä suuhunsa tunkee...en tiedä onko näin mutta sellainen ajatus mulle vaan tuli

Itse asiassa minä olen sitä mieltä että jos on sairaalloisen lihava niin kyllä 99% tapauksissa on lantussa vikaa. Se 1 % edustaa sitten niitä äärimmäisen harvinaisia aineenvaihdunnan häiriöitä. Monella on kilpirauhasen vajaatoimintaa mutta se ei 99% tapauksissa yksinään selitä sairaalloista lihavuuttaa, vaan pitää katsoa sitä lanttua peiliin.

Ne motiivit että miksi syö liikaa on se avainasia. Ei liikkumattomuuskaan selitä sairaalloista lihavuutta, se on vaan suosituin selitys asialle. Minä en ole nyt liikkunut kahteen kuukauteen polven takia ja paino senkun tippuu kun tiedän ja tarkkailen mitä suuhuni laitan.

Minulla on sydän- ja verisuoniperimä lihoomistaipumuksella, mutta kyllä tuolla yläkerrassakin on vikaa, sillä osa sukulaisistani pitää itsensä sinikkäästi suht normaalipainoisina.

Hmm...entäpä jos vain tykkää syödä? Nauttii ruuasta, sen mausta, herkuista, eikä kuitenkaan kuluta samaan malliin... Siinä lihoo...
Lapsesta saakka on tottu makeaan,lohdutettu ruuaalla yms,yms. Ei lihavan tarvitse olla mielestäni hoikkaan verrattuna mitenkään päästään vialla...

Toki sitten kun jo on lihava, ajautuu helposti masennuskierteeseen ,koska ei ole hyvä olla, lohduttaa itseään ruualla, koska se on kaikista paras nautinto...
Aika monelle varmaankin tuttu juttu... MUTTA on täysin normaalia masentua,jos kokee olonsa huonoksi...tarvetyydytys jää aina täyttämättä niin tai näin, jos laihduttaa jää saamatta nautintoa,rentoutta,lohtua yms ruuasta ja jos syö lihoo..


Leikkaus toivottavati katkaisee tämän kierteen ja mahdollistaa molempien tarpeiden tyydytyksen oikeassa määrin.

Isäni on ylipainoinen. Minä olen ollut ylipainoinen 4-vuotiaasta lähtien. En syytä geenejä. Äiti ja veli ovat aina olleet normaalipainoisia. 4-vuotias lapsi ei itse voi olla vastuussa ylipainostaan. Mun paino lähti lapasesta kun äiti lopetti mun kokopäivähoitamisen. En syytä äitiäni mitenkään. En syytä ketään lihomisestani 4-vuotiaana. Sen sijaan syytän itseäni siitä lähtien kun mulla on ollut aivoja ymmärtää mitä liikasyöminen tarkoittaa ja aiheuttaa. Se lohdutuskierre on mulla alkanut varmaan jo joskus 8-9 vuotiaana. Koulussa kiusattiin ja sitten söin lohdutukseksi. Sanotaanko että ainakin 15-vuotiaasta lähtien olen mielestäni itse ollut vastuussa mun liikasyömisestä. Lisäksi olen sitä mieltä että mulla on synnynnäinen fyysinen tarve syödä enemmän kun muut. Siis näläntunne on aina ollut voimakas (paitsi nyt leikkausken jälkeen). En syytä sitäkään.

Olkoon syy mikä tahanasa, mutta jos ajattelava ihminen syö itsensä sairaalloisen lihavaksi, ymmärtäen seuraukset, siis että lihoaa, niin se on syömishäiriö. Syömishäiriö taasen on lanttuongelma. Syömishäiriöitä on miljoona erilaista, ei ainostaan anoreksiaa ja bulimiaa. Mulle annettiin diagnoosi BED (Binge eating disorder) Lapinlahden syömishäiriöklinikassa.

Toisilla fyysinen lihavuusleikkaus katkaisee lantun syömishäiriön, mutta ei kaikilla. Epäonnistumisia on paljon. Sairaalloisen liikalihavuuden syiden fundeeraaminen ja hyväksyminen on avain hyvään tulokseen. Nimenomaan se hyväksyminen että vikaa on, on prosessissa oleellisen tärkeä. Alkohlistin eka, ja ainoa tärkeä pointti on ongelman myöntäminen ja hyväksyminen. Sama pätee sairaalloiseen lihavuuteen. Jos vain syyttää kaikkea muuta kuin itseään, niin tuskin on tulevaisuus kovin ruusuinen. Se ongelma pitää kohdata, ja se on toisille liian kipeä ja vaikea paikka. Ei ollut helppoa mullekkaan. Vakava masennus (täysin kykenemätön yhtään mihinkään) ja itsetuhoisia ajatuksia kuului prosessiin joka kesti n. 2,5 vuotta. Reilu 2 vuotta siis pelkästään kohtasin ja käsittelin lanttiuongelman. Ei siis mikään helppo pikaprosessi.

Niin,
lohtusyöminen on tunneelämän juttu todellakin, mutta ( alan ammattilaisena) näen ,että ei ole mikään sairaus syödä enemmän kuin kuluttaa "per se", jos kyseessä ei siis ole diagnosoitava häiriö-käyttäytyminen, mikä todellakin on taas asia erikseen.
Nopeaa mielihyvää hakeva, ei addiktiivinen käytös on varsin tavallista ja ei vielä sairaalloista, vaikkakin raja on häilyvä... Pian kyseessä voi ollariippuvuus, vaikkapa sokeriin
Ennen omassa lapsuudessani itkuni hiljeni sokerivedellä tuttipullossa...
onneksi niin ei enää tehdä (toivottavasti).

Silloin kun ei ole kysymys syömishäiriöstä ( vielä), mielestäni kyseessä on ennemminkin opittu tapa ja tottumus, mikä ajanmyötä aiheuttanut edellisessä kommentissani mainitun kierteen...... mikä joillakin ihmisillä voi johtaa syömishäiriöön.

Tutkitusti ihmisen asenteen muokkaus on varsin haastavaa. Siihen liittyy niin paljon asioita. Leikkaus auttanee kohtuullistamaan nautittua ruuan määrää ja sitä kautta on mahdollista ajan kanssa uusden käyttäytymismallin oppimisen. Jos addiktio-käyttäytyminen ( binge-eatin, bulimia tms.) on vakavaa,voi tämäkin olla haasteellista. Siksipä käsittääkseni vakavasta syömishäiriöstä kärsivää ei leikata, vasta kun voidaan todeta, että ptlas on parantunut.

Mutta, mutta... omalla kohdallani ongelma on ollut todellakin makean himo ja ruuan määrän suuruus aiemmin, nyt se pikkuhiljaa korjaantuu!

mulla samat kuin sulla sokerihiiri..makean himo ja ruuan määrän suuruus,ja mieliteot..omalla kohdallani tarkoitin tuolla " onkohan päässäni kaikki ok" sitä kun mulla on 20 vuoden avioliitto ja mies on narsisti..enkä jostain syystä pääse irti tästä suhteesta..eli jos olisin henkisesti kunnossa saattaisin pystyä pitämään itsestäni (paino) parempaa huolta.

No mä ainakin myönnän et päässä mulla on vikaa et olen ollut sairaaloisen ylipainoinen ja pelkään että se vika uusii... Voi kun pääsisikin oikealle nuppi lääkärille puhumaan omasta sairaasta syömisestään!!