Miten pääsee eroon leikkauspelosta?

Mulla on GBP leikkaus 2.5.-11 Peijaksessa ja minusta tuntuu siltä, että mun pieni pää on liian pieni miettimään yksin noin isoa leikkausta...

Onko teillä muilla tai kenelläkään ollut vakavaa ja erittäin vahvaa leikkauspelkoa ja miten olette päässeet siintä eroon tai miten olette selvinneet leikkauspelosta?

Ei ollut pelkoa, johtuen siitä että multa leikattiin tähystyksellä muutaman vuoden sisään sekä sappikivet että umpisuoli ja tästä leikkauksesta olin vähiten kipeä, tietysti siksi että leikattiin "terveenä".

Mitä sä siinä leikkauksessa pelkäät? Synnytyspelkoihin ainakin on jotain pelkoryhmiä, voi kysyä sairaalasta onko leikkauspelkoon vastaavaa.

Mä tiedän tasan miltä susta tuntuu! Mulla on jonkin sortin vakava fobia kaikkea tällaista kohtaan. Siis pelkään esim. jo verikokeita tajuttomasti! Ja uskomatonta, mutta totta, mulle yks suurin pelko oli KANYYLIN laitto Noh mulle jouduttiin se loppujen lopuksi laittamaan VIISI kertaa parin päivän sisään ja selvisin hammasta purren, pienen itkun kanssa joka kerrasta! Ennen leikkausta itkeskelin paljon peloissani kun mietin, että menenkö vai enkö mene, pelkäsin kuollakseni. Jossain vaiheessa kuitenkin koitin olla ajattelematta asiaa ennen kuin lähempänä leikkuupäivää. Pari päivää ennen leikkuuta menikin itkiessä ja pelkäessä, jopa matka sairaalaan! Mutta mä suosittelen, että kerrot lääkäreille ja hoitajille sun pelostas ja tuntemuksista suoraan niin osaavat kyllä suhtautua hienosti. Kannattaa myös pyytää se rauhottava ehdottomasti heti kun pääset sairaalaan, auttoi oikeesti aika pian oloa. Mua myös helpotti se kun lääkäri selitti mulle hyvin selkeästi, kuin pienet riskit leikkauksessa on.

Sä pystyt siihen ihan varmasti, kun mäkin pystyin! Mulla on tosiaan erikoinen pelko itseasiassa jopa kaikkea kohtaan mitä ihon alta löytyy. En halua edes ajatella, että multa löytyy suolia ym. En tiedä mistä tämä pelko johtuu, mutta sille kun ihminen ei voi itse mitään.

Mulle kaikista pahinta oli se sinne meno. Kun pääset leikkaussaliin asti, niin voi unohtaa jo kaikki murheet. Se on menoa sitten Mut leikattiin siis viime tiistaina. Ja voin kertoa, että esim noi leikkuuhaavat ei yllättäen ällötä yhtään, ovat niin kovin pieniä ja siistejä. Tuntuu, että raskausarvetkin ovat isompia.

Se on normaalia että pelkäät, mutta koita olla liikaa miettimättä, teet vaan itselles hallaa. Soitappa vaikka terkkariin ja kysy pääsisitkö juttelemaan hoitohenkilökunnan kanssa peloistas Voin myös jutskaa sun kanssa enemmänkin kun tuntuu noi sun pelot niin tutuilta. Oon ite pkseudulta myös, ett voidaan vaikka treffaakkin ennen leikkuutas hehee

Heipä!
Minulla oli syksyllä pelko siitä, että en herää nukutuksesta. Pääsin siitä palstalaisten avulla eroon, mutta käyntini kirurgin luona 14.3 sai pelot uudestaan esille! Hän pelotteli minut pahanpäiväisesti juuri niillä riskeillä, joita leikkaukseen liittyy. Onneksi Minnie sinulla oli toisenlainen lääkäri, joka vei pelkoasi pois. Minun lääkärini lisäsi sitä. Nyt yritän asennoitua reilun 4:n viikon päässä olevaan leikkaukseen mahdollisimman tyynesti, helppoahan se ei ole! On pakko vaan rauhoittua!!

Elämä edessä- mua ei oltu ennen nukutettu kuin tammikuussa leikkaukseen ja pelkäsin sitä, etten enää herää... Sit ku sain silmäni auki höpötin onnessani hoitajalle, että kummallista mä heräsin ja olen vieläpä elossa:)) Oli niillä varmaan naurussa pitelemistä...