lähtölaskenta alkakoon ja aikas paljon jännittää.

Niinkuin otsikko kertoo niin jännittää ihan tuhottomasti, leikkauspäivähän mulla siis 23.2.11. Pahaa oloa ja heikotusta päivittäin, diabeteslääkkeet ku laitta mahan ihan sekaisin ja luulen että stressi jännityksestä ja pelosta miten toivun leikkauksesta. Ravitsemusterapian käynti tulevana tiistaina myös yksi suuri pelko, onko paino hänen mielestään tippunut tarpeeksi -hänhän sanoo joka kerta kun siellä punnituksessa käyn että en tiedä miten sen sinun leikkauksen kanssa käy kun paino ei ole kun tuon ja tuon verran tippunut (enen aloitusviikolla tippui 2.7 kg ja se ei kuulema ollut tarpeeksi...)

Mielelläni siis otan vastaan neuvoja miten saan pelon pois?

Mutta ihanaa siis että leikkaus -ainkin pitäisi olla- on enää puolentoista viikon päässä! Mullahan isä on käynyt saman leikkauksen, mutta hänen toipumisensa oli uskomattoman nopeaa joten siihen en edes uskalla haaveitani tuhlata.... tietysti toivossa on hyvä elää!

Vähän saattaa sekava teksti olla mutta niin on kirjoittajan pääkin!!

Tervetuloa, 9/10 leikkausta sujuu ilman mitään komplikaatioita, ole siis rauhallisin mielin.

Eipä se pelko ja jännitys katoa. Täytyy vaan miettiä mikä on tilanne ilman leikkausta muutaman vuoden päästä ja laittaa asiat järjestykseen omassa päässä. Hyvää Ystävänpäivää kaikille.

No höpö höpö koko ravitsemusperäteippiä!!!
Vai on 2,7 kg viikossa liian vähän. Onhan aika epeli se ihiminen, en paremmin sano. Ja jos ei enempää putua viikossa, niin minkäs teet.
Kysäseppäs piruuttas, minkäverran sitä viikossa pitäis lähtiä, että se olisi riittävästi.
Mutta sehän ei leikkauksesta päätä, onneksi.
Kuule, multa putosi enen aikana reilu 8kg, ja lääkäri sano, että jos ei enempää mennyt, niin ei voi mitään.
Elähän turhaan ressiä revi. Kyllä sinut leikataan, kun on päiväkin jo annettu.
Uskohhan pois.

Meillä turussa,ainakin minulla ei vaadita muuta kuin että paino ei ole sama eikä tietenkään noussut..vaikka 100g olisi pudonnut niin se riittää.

Jokainen pudotettu kilo on hyväksi ja on tosiaan kumma rt jos ei 2,7kg/vko ole tarpeeksi, sehän on hurja pudotus! Mulla lähti enen aikana -10,8kg, tavoite oli 12kg, mutta kyllä mut silti leikattiin Mullahan toi enen aikana tapahtunut painonpudotus oli sikäli jännä, että ekalla viikolla lähti 7kg ja loput viikot sit oli semmosta 1kg/vko...

Mullakin tuntuu ettei ekan viikon jälkeen ole paljoakaan puonnu, mutta huomennahan sen "hirmun" vaaka näyttää "totuuden".
Reilu viikko leikkaukseen ja olo tuntuu flunssaiselta, toivottavasti ei!

Hyvällä mielin nyt Piijju meet hirmun juttusille

USKOMATONTA! Meidän rav.ter oli hyvällä tuulella ja jopa tsemppas ku mulla ei kahteen viikkoon ollu paino pudonnu ku 1.6 kg. Oma pettymys oli suuri vaikka lihasta oli tullu tilalle pari kiloo ja sehän on AINA parempi. Koko pudotus oli siis läskistä. Sainkin ohjeita ja juomia leikkauksen jälkeiseen elämään ja nyt on sitten pitkä ja odotuksen täyteinen viikko edessä, siihen kun vielä lisää sen että pitää poitsusta luopua viikoks... hyvässä hoidossan pikku-ukkeli on ja onneksi on nuo puhelimet keksitty!

yritän nyt siis taistella oman pettymyksyni kanssa ja kestän toivottavasti eneilyä loppuun asti.

Kaikkee hyvää

Minä olen ollut nyt reilun 2 viikkoa enellä. Vielä olisi jäljellä kolme viikkoa. Menny 2 viikossa n. 6 kiloa ja hitaasti välillä junnaa paikallaan melkein kunnes sit välillä ponnahtaa alas.
Liikun muutaman kerran viikossa kävelyllä käyn tiedä sitten lisääkö se painoa?
Pakko mennä ettei pää sekoa ja saa happea.
Alkuaika oli kyllä rankkaa kun oli koko ajan nälkä. Nyt menny jo paremmin.
No ihan pahimmasta painosta 12/09 on jo pian pudonnut 10 kg pois. Se on menny pois hiljakseen ennen tätä leikkausjonoon asettamista. Pitäs saada vielä muutama kilo pois.

Kyllähän se kaikkia ainakin vähän jännittää. Mutta oikeasti (juuri leikkauksen läpi käyneenä) ei siinä ole syytä jännittää. Kaikki menee sairaalassa luotettavasti rutiinilla ja ammattitaidolla. Kipuihin saa lääkettä. Vakavat komplikaatiot ovat hyvin, hyvin harvinaisia.
Minusta välillä tuntuu, että tekivätköhän sitä operaatiota ollenkaan, kun olo on niin normaalin hyvä.
Kyllä se siitä iloksi muuttuu.

Voihan vitalis... tänään se sitten tapahtui, retkahdin syömään. koko päivä kotona, flunssaista poikaa hoitamassa ja omaa oloani parantelemassa niin retkahdin ja pahasti! Rupeaa miettimään ite että onko oikee ihminen leikkaukseen jota on odottanut pitkään! miten ihmisen mieli voi olla noin heikko. Tein siis kanakastiketta -pojan herkkua- ja ajattelin maistaa kahvilusikallisen mausteisuutta.... No sitten otin toisen ja toisen ja toisen ja lopputulos on tämä -aivan kauhea mahakipu! ja mua ei siis vielä ole leikattu! Nyt tartteis sen sellaisen tukihenkilön niinku esim. alkoholisteilla (entisillä) on, jolle soittaa ja sais purettuu fiiliksiään! toivottavasti täältä saisin jotain apua mieleni sopukoille

- niin pettynyt itseensä...

No ei ne sulta enää leikkausta peru, takas ruotuun on vain päästävä. Jokainen lipsahtaa kerran jos toisenkin. Kyllä tämä uusi masu opettaa, mitä syödä ja mitä ei.

Ymmärrän pettymyksesi! Mutta häntä vaan pystyyn!
Leikkauksella saat juuri tähän apua!!! Leikkaus ainakin mulla on vaikuttanut voimakkaasti mielitekoihin sekä niiden hillitsemiseen, kun ei ole pakottava tarve enää syödä enkä edes pysty niin tämä on mulle suuri helpotus.

Juuri tuohon itsesyyttelyyn ja siitä johtuvaan kierresyömiseen koen saaneeni eniten apua!

Sulla on leikkaus ihan kulman takana, nyt tsemppaat lopun ajan ihan täysiä ja menet hyvillä mielin leikkaukseen!

Kyllä se siitä, et varmasti ole ainoa kuka on repsahtanut, muuta vahinkoa ei vielä ole tapahtunut kuin että itsetuntosi on saanut kolauksen, käännä tämä asia voitoksi ja olet voittaja ! ! !

Repsahdukset kuuluvat asiaan. "Lihavuus"-kirjassa, jonka ovat kirjoittaneet Suomen huippuasiantuntijat, sanotaan muistaakseni, ettei muutamasta repsahduksesta ole syytä huolestua tai jäädä pyörittelmään mielessään asiaa. Vaan jättää tapahtunut taakseen, ja mennä kohti päämäärää.