45 min.ohjelma tänään

Mtv3 45min ohjelmassa tänään klo 20.00 lihavuusleikkauksia koskevaa asiaa.

Kiitos vinkistä

Katsoiko kukaan? En ehtinyt ruudun ääreen, näin koko ohjelmasta vai lopputekstit

Tulee uusiks to klo;14,45

Kiitos eräpena muistutuksesta, enpä olisi ymmärtänyt/muistanut päivällä tulevia uusintoja

http://www.katsomo.fi/?progId=57808

Ilman liitännäissairauksia on nyt sitten näköjään raja BMI 45 julkisella puolella.

voi paska! Täytyykö siis alkaa lihottaa itseään? Kuinkahan menee, jos vanhalla "40-rajalla" on päässy terveyskeskuksesta eteenpäin, niin tyssääköhän nyt sairaalassa matka tähän?

Minä katsoin ja TAAAAAAAS heräsi kysymys...MIKSI TEHDÄÄN LAIHDUTUSLEIKKAUS JOS SE EI MUKAMAS AUTA LAIHTUMAAN???
Toinen haastateltavista sanoi saman kuin täälläkin on ollut keskusteluissa että vaikka olisi leikattu niin siltikin voi lihota takaisin
Mikä järki tässä leikkauksessa on jos en muutenkaan onnistu ikinä pitämään painoani alhaalla saatuani sen alas jos voin kerran leikkauksesta huolimatta lihota takaisin???Tätä en millään ymmärrä
Kertokaa viisaammat ihmeessä mulle tyhmälle.

Korjaan...auttaa leikkaus tiettty laihtumaan mutta onko se painon hallinta ja alhaalla pitäminen leikkauksesta huolimatta yhtä vaikeaa kuin ilman leikkuuta???

Leikkaus on apukeino ja painonhallinta helpottuu sen myötä. Ei se ole sen monimutkaisempaa.

Tigertyttö: Kun olen lukenut sun kirjoituksia taas jonkun aikaa, tuntuu että väen väkisin koitat löytää syyn olla menemättä (taas) leikkaukseen. Etsit ja kaivelet jokaisen pienen komplikaation mistä on kirjoitettu ja tässäkin nyt taas tuntuu siltä että olet löytänyt itsellesi syyn olla menemättä kun leikkaus ei ehkä sittenkään tuo mitään pysyvää apua.

Oikeasti musta tuntuu ettet olekaan valmis leikkaukseen koska et ilmeisesti ole tajunnut että homma on sinusta kiinni onnistuuko painonhallinta. Leikkaus tuo sen apukeinon ja helpotuksen hommaan, mutta sun pitää itse muuttaa suhdettasi ruokaan. Se, että mikä sun suhde ruokaan on, voi tietää vain sinä itse. Olen saannut vaikutelman että et vielä tiedä mikä se suhde on. Se täytyisi nyt eka selvittää itselleen, ja vasta sen jälkeen voi ottaa kantaa siihen haluaako sitä suhdetta muuttaa.

Mieti seuraavaa:

- Miksi olen ylipainoinen?

- Miten vähän söisin jos söisin vain nälkään?

- Opi tunnistamaan tunnetilat kun syöt. Syönkö yksinäisyyteen, lohdutkseen, ahdistukseen, palkitakseni itseni jne.

- Miksi haluan laihtua? Olenko onnellinen? Parantaisko laihdutus itsetuntoa? Haluanko itse laihtua vai onko se kumppani joka haluaa että laihdun.

Kiitos kimby vastauksestasi
Nyt pitäää sanoa että tuossa olet väärässä että hakisin syytä miksi voisin jättää leikkauksen väliin..lähtisin tältä seisomalta leikkauspöydälle jos vain pääsisin
Ajattelin nyt vaan että miksi sitten edes leikata jos siitä ei saakkaan lopullista apua taisteluun läskejä vastaan.se tuntuu ihan turhalle siinä tapauksessa koko iso juttu.
Sitä en tiedä itsekkään olenko vaiko enkö valmis leikkaukseen tiedän vaan että en jaksa enäää taistella tätä samaa jojoilua ja mulle toi leikkaus on kyllä viimeinen vaihtoehto.
Tietenkin punnitsen tarkkaan asiaa ennen kuin suinpäin ryntään noin suureen muutokseen.
Ja tietty tajuan että se on ihmisestä itsestään kiinni oli sitten kyseessä alkoholismi,tupakka,huumeet tai ruoka,itsestään se täytyy lähteä ja olla se oma halu muuttaa tapojaan,ei sitä voi kukaan muu minun puolestani tehdä.
-Miksi olen ylipainoinen....siksi kun olen syönyt varmasti liian paljon ja väärin..
-siksi kun en pysty enää liikkumaan samalla tavalla kuin 8 vuotta sitten.
-söisin varmasti paljon vähemmän jos söisin vain nälkääni..
-en syö yksinäisyyteen,en lohdutukseen,en ahdistukseen,enkä palkitakseni itseni..suurin syyy on varmasti mieliteot.
-Haluan laihtua siksi että pystyisin liikkumaan leikatulla jalallani paremmin,että pystyisin tekemään paljon sellaisia asioita joita en nyt pysty tekemään,haluan takaisin työelämään ja näitä perusteluja on paljon.Itsetunnosta sen verran että jostain kumman syystä mulla on tosi hyvä itsetunto nytkin vaikka olisin millainen possu tahaansa,vaikka joku naljailisi mulle painostani niin se ei satuta yhtään ja tämä on muuten tosi..minä tiedän itse mikä olen ja mulle on ihan sama mitä muut musta ajattelee
eli itsetuntoani ei tarvitse parantaa.
Kumppanini on sen verran möllikkä(luonteeltaan)että sille on ihan sama minkä kokoinen mä olen eli ei johdu hänestäkään haluni laihtua.
Että tämmösiä

Hiukan vielä lisäystä..eli kun mun ja varmasti monen ellei kaikkien ylipainoisten ongelma on se että jossain vaiheessa se retkahdus tulee ja alkaa taas lihoomaan takaisin niin jos tämä leikkaus ei jollain kumman tavalla auta siihen niin mitä tämä sitten edes hyödyttää?
Auttaa tietty laihtumaan mutta kun kerran ei kuitenkaan päätä leikata(mistä kai ne mieliteot lähtee) niin milläs me sitten jatkossa voidaan sanoa mieliteoille EI ja pystytään pysymään pienemmässä painossa???Kun kerran ei olla tähänkään asti pystytty

Mun mielestä pelkästään mieliteoilla asian selittely on hiukan liian helppoa. Oma mielipiteeni on ettei pelkät mieliteot voi selittää sairaalloista ylipainoa. Ja mikä se mieliteko on? Kyllä minunkin tekee tässä maailmassa paljon mieli erilaisia asioita, mutta en minä silti niitä mielitekoja tyydytä millään tavalla. Mun mielestä mieliteko on 2 suklaapalaa tai puolikas kourallinen sipsejä. Kaikki yli sen on jotain muuta. Ja tuosta määrästä ei tule sairaalloisen ylipainoinen. Leikkauksen jälkeen olen nimittäin huomannut että esim. makean tai suolaisen nälkä, siis mieliteko, oikeasti pystyy tyydyttämään hyvin pienellä määrällä. Eikä se liity vatsalaukun kokoon, vaan siihen että aluksi on syötävä todella hitaasti. Kun syö todella hitaasti huomaa miten pienestä määrästä se varsinaisen mieliteon tyydytys hoituu.

Leikkaus vaikuttaa usein suoraan myös pelkkiin mielitekoihin. Tosilla enemmän, toisilla vähemmän. Esim. mun entinen suuri herkku ranskanperuna lähinnä yököttää nykyään. 3 kpl olen maistanut kerran Mäkkärissä ja se oli siinä. Ei vaan kertakaikkiaan tee mieli enää. Mutta toisaalta makeaa tekee nykyään melkein enempi mieli kuin aikaisemmin. Minä paisutin itseni ennemminkin sipseillä ja hampurilaisilla kuin makealla.

Puhut retkahduksesta. Se ei ole pelkästään mielitekojen tyydyttämistä, vaan siinä tyydytetään jotain ihan muutakin. Ja se muu on yleensä joku noista em. asioista joita sanot että et tee. Kannattaa miettiä mitä se mielitekojen tyydyttäminen oikeasti on. Mieti sitä siltä kantilta että 2 suklaapalaa on mieliteko ja kaikki yli sen jotain muuta.

Ennen leikkausta kannattaa opetella syömään vähän ja hitaasti. Se ei ole ainoastaan sen takia että myöhemmin ei enää muuta pystykään. Mutta samalla siinä tajuaa miten näläntunne häviää vasta n. 30 min. kuluttua siitä kuin on syönnyt. Puolessa tunnissa ehtii vaan normaalisti ahmia moninkertaisen määrän ruokaa siihen verrattuna millä määrällä oikeasti pystyisi tyydyttämään sen pelkän näläntunteen. Ja silloin ehkä myöskin tajuaa että syöminen ei todellisuudessa olekaan pelkästään nälän tyydyttämistä.

Ei tämä leikkaus poista sitä että pitää katsoa mitä suuhunsa laittaa jos palaa entiseen herkutteluun, juopotteluun niin on ihan turha mennä leikkaukseen sillä kuitenkin leikattunakin pystyy napostelemaan samallalailla kuin ennenii tuskin meistä kukaan on lihottanut itsensä sillä että olisimme noudattaneet normaalia ateria rytmiä ja syöneet kolme ateriaa päiväsä, tämä leikkaus on apukeino joka mahdollistaa pääsyn siihen painoon missä on hyvä olla ja myös pitämään se siinä mutta eise ilman itsekuria onnistu ja ennenkaikkea elämäntapa muutos siihen tarvitaan.

Ritu: Esitän eriävän mielipiteeni

Siis tuohon ettei voi lihottaa itseään normaalilla ateria rytmillä. Kyllä voi, olen hyvä esimerkki siitä. En syö makeaa, en juopottele jatkuvasti enkä napostele pitkin päivää. Ruokamäärät aterioilla vaan olivat tolkuttoman isoja.

Muuten olen kanssasi samaa mieltä, mitä kirjoitit.

Leikkaus on tuonut avun ja itse koen myös tämän apukeinona painonhallintaan. Mutta työ ja vastuu jää kaikille itselleen siitä miten painon saa pidettyä saavutetulla tasolla.

Hyvä Anette

Heips taasen kimby
En sitten tiedä olenko niin vatipää vai mikä kun en edes itse osaa tiedostaa mistä mikäkin johtuu Mulla se on vaan mennyt niin et esim elokuvaa katsellessa jos ostan pussin sipsejä niin kyllä se vaan menee siinä leffaa katsellessa..voin tietty olla vajaa päästänikin kun en ole osannut lopetttaa siihen 2 sipsiin tai kahteen suklaan palaan...
Mitenköhän tajuaisin mistä sitten se kaikki yli kahden palan syömiset johtuu??Sen kun oivaltaisin niin en varmaan edes leikkausta tarvitsisi

En missään vaiheessa sanonut että tää olisi helppoa. Mutta kannattaa ehdottomasti parhaansa mukaan analysoida ja tutkia omia tuntemuksia syömisten yhteydessä. Aivan varmasti jokainen oivaltaa jotain uuttaa ajan kanssa. Otetaan nyt esimerksiksi toi sipsipussi. Kun minä aikaisemmin söin sen ison pussin (300-450g) illassa, oli tulos jokaikinen kerta huono olo. Nykyään osaan syödä esim. vain 100g sipsejä ja lopettaa siihen ennenkuin tulee se huono olo. Se varsinainen mieliteko tyydyttyy aivan samalla tavalla tuolla pienemmällä määrällä, mutta huono olo ja sen jälkeinen morkkis jää pois. Ja väitän ettei tämä liity leikattuun masuun mitenkään, vaan siihen miten minä suhtaudun siihen mitä suuhuni laitan. Olen oppinut että pienempi määrä oikeasti tyydyttää ja lopputuloksena on vielä parempi olo, sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Hölkytin kölkytin

Olen oikeen miettimällä miettinyt mikä muu vois aiheuttaa mun elämässäni tämän lihoomisen..ja mieleeni tulee yksi vaihtoehto..tylsä elämä.
Olen ollut sairaslomalla(nimike muuttunut )jo yli 8 vuotta eli auto-onnettomudesta lähtien,voisiko se esim olla syy ylen syömiseen?kun ei ole enää oikeastaan muuta elämää kuin koti ja siihen kuuluvat jutut.

Minä en tiedä mutta uskon kuitenkin että kyllä on leikkauksella tekemistä sen kanssa että et enää syö koko pussukkaa..koska miten sitä osaa yxkax suhtautua eri tavalla syömiseen jos se ei liittyisi mitenkään leikkaukseen?

Ei yxkax vaan 2 vuotta terapiaa, mm. Lapinlahden syömishäiriöyksikössä. Uuden elämän ja syömisenhallinan opin ennen leikkausta. Ainakin puolen vuoden arviointi syömishäiriöyksikössä pitäisi olla pakollista leikkaukseen meneville mun mielestä. Mutta resursseja ei ole.

Ok sitten uskon että olet oppinut eikä niinkään johdu leikkauksesta.

Mulle ainakin kompastuskivi oli nuoruudessa sattunut onnettomuus, joka vei liikuntakyvyn useaksi vuodeksi. Sen myötä jäljelle jäi vain rakastamani karkit, pullat ja sipsit. Kovien kipujen kanssa eläessä ne olivat ainoat valonpilkut elämässä ja elinkin monta vuotta lähestulkoon kokonaan herkuilla.

Sen jälkeen olikin sitten peli "menetetty". Oli tottunut niin kokonaan väärään tapaan elää enkä välittänyt lainkaan mitä itselleni teen.

Kyllä väärällä ruokailutottumuksella voi hyvin itsensä lihoittaa takaisin varsin piankin leikkauksesta. Toivon todella, etten repsahda vaan jaksan samalla motivaatiolla eteenpäin putosi paino sitten tai ei.

Aamulla vaaka näytti ekaa kertaa sitten lukioaikojen alle 80kg, joten ei nyt ainakin motivaatio kunnossa