Silkkiuikun uusi tie

Heippa vaan kaikille. Olen lueskellut tätä palstaa jonkun aikaa ja ajattelin esittäytyä.

Olen 27-vuotias nainen keski-suomesta. Painoa n. 140kg ja pituutta noin 160cm. BMI siis yli 50.

Olen koittanut laihduttaa koko ikäni tuloksetta. Nyt on kuitenkin tilanne se, että emme voi miehen kanssa saada luonnollisin keinoin lapsia ja hedelmöityshoitoihin eivät näin lihavaa taida ottaa. Laihdutusleikkausta olen pyöritellyt puolivakavissani mielessä muutaman vuoden mutta vasta nyt pari viikkoa sitten sain purettua sydäntäni tk-lääkärille sen verran että pyysin lähetettä. Onnekseni lääkäri oli äärimmäisen mukava ja sanoi, että olen jo yrittänyt niin kamalan paljon muilla keinoin, että on hyvä koettaa nyt tätäkin keinoa. Huomenna minulla on labrat ja lääkäri sanoi laittavansa lähetteen niiden jälkeen mikäli niissä ei mitään ihmeellistä löydy. Tuskin löytyy.

Eli asiat on pantu liikkeeseen. Kamala pelko vain pepussa, että jossain kohti tyssää, että endokirurgian poliklinikalla sanovat etteivät laita lähetettä kysiin jostain syystä tai kysillä sanovat etteivät leikkaa jostain syystä. Toisaalta koitan lohduttautua ajatuksella, että koska jopa tk-lääkäri oli sitä mieltä, että leikkaus sopii minulle niin tuskin muillakaan on mitään sitä vastaan ellei elimellisiä syitä löydy. Huih, pelottaa ja jännittää yhtä aikaa. Olen jo niin tuudittautunut siihen uskoon, että kyllä se leikkaus sieltä aikanaan tulee.. mutta entä jos ei tulekaan?

Tervehdys Silkkiuikku ja tervetuloa palstalle kirjoittelemaan!

Tää kunnallinen puoli tässä leikkauksessa on pitkä ja kivinen, ehtiipä siinä ajassa miettiä että onko leikkaus hyvä ratkaisu.

Samoja ajatuksia pyörii täällä monella päässä koko tämän prosessin ajan, et ole ainoa. Minäkin jännitin ihan viimeiseen saakka, aina kun voi tulla jotain joka estää leikkauksen, täällä Pirkanmaalla on sellainen systeemi että perusjutut tutkitaan ensin ja sitten viime metreillä loput, tai ainakin mulla meni niin.
Mutta tämä tie on mielenkiintoinen ja palkitseva kunhan kärsivällisyyttä löytyy ! ! : )

Tsemppiä!!

Heippa vaan Silkkiuikku ja tervetuloa joukkoon.
Meillä kaikilla on tällä saralla omat pelkomme ja epäilymme, kuuluu tavallaan asiaan, onhan kyseessä iso asia.
Mutta jälkikasvu on niin ihana asia, että sen puolesta kannattaa taistella.
Itselleni on syntymässä tammikuussa ensimmäinen lapsenlapsi ja täytyy sanoa, että tuo tuleva pikkuinen on mun suurin motivaattorini tällä tiellä. Että hänellä voisi olla "toimiva" ja hyväkuntoinen mummi(=:
Kaikkea hyvää sinulle ja ponnisteluillesi(=:

Tervetuloa foorumille! Toivotaan, että ensimmäisestä etapista selvittyäsi selviytyisit jatkoistakin yhtä hienosti!
Täällä on jo jännät paikat menossa, ylihuomenna pitäisi olla leikkuupöydällä!

Kiitos paljon teille viesteistä. Tosiaan nämä pelot on jotain jota varmasti jokainen käy läpi. Ensin se, että pääseekö leikkaukseen ja sitten se, että mitä leikkauksessa tapahtuu ja viimeksi mitä leikkauksen jälkeen.

Entä jos en jostain syystä pääse leikkaukseen? Entä jos en herää nukutuksesta? Entä jos sydän pysähtyy leikkauksen aikana? Entä jos en laihdukkaan? Entä jos lihon takaisin? Entä jos leikkaus epäonnistuu enkä pysty enää koskaan syömään mitään ja kuolen?

No mä olen vielä toistaiseksi tossa ykköskohdassa ;) En uskalla vielä alkaa pelkäämään noita muita kohtia etten sitten pettyisi jos en leikkaukseen pääsekkään :D Toisaalta tämä tie on ehkä jo kivetty koska olen katsonut niin paljon laihtuneita ihmisiä youtubesta, että kuolen jos en pääse leikkaukseen.

Tosiaan, lääkärikin sanoi, että minulla ainakin on motivaatio kohdillaan eli se lapsettomuus. Haluan saada omia lapsia ja kello alkaa kohta jo tikittää. Hyvässä lykyssä pääsisin leikkaukseen vuoden päästä ja siitä aikaisintaan parin vuoden päästä lapsettomuushoitoihin. En yleensä tykkää tehdä suunnitelmia näin pitkälle ajalle mutta realiteetit alkavat pikkuhiljaa astua kehiin.

Sen lisäksi, että saisin ehkä omia lapsia olen alkanut hämmästyneenä tajuamaan, että herran tähden, sittenhän voisin mahdollisesti jopa pukeutua juuri niihin vaatteisiin joihin HALUAN! eikä vain niihin joihin mahdun! Olen jo hivenen hekumoinut tulevalla, upealla ulkonäölläni (heh :lol:) joten otan oikein mojovan iskun vastaan mikäli joku tk-lääkärin ja kirurgin veitsen välillä estää minua pääsemästä leikkaukseen.

Muuttuvia tekijöitä on vielä niin helkutisti.. kaikki nämä tulevat lääkärit, sairaanhoitajat ja terapeutit.. entä jos joku niistä sanoo etten ole jostain syystä sopiva leikkaukseen? En usko, että minulla on mitään fyysisiä esteitä leikkaukselle mutta voiko joku noista tempaista jonkun mukamas psyykkisen puolen esteen tohon syyksi? Ahmimis- tai syömishäiriöitä minulla ei ole.

Voimia tuleviin koitoksiin ja tsemppiä. Täällä kanssa yksi, jolla haaveena perhe...hoitoja ei todellakaan aleta näin isoille antamaan, kun onnistumisprosentti ei ole järin suuri ja lääkeannoksia vaikea muokata oikeaan määräänsä - kuulemma..

Onneksi olet nuori =)

Terve silkkiuikku ja tervetuloa tänne foorumiin!
Voih, tuo sun kirjotus on ihan kun minun oli ennen leikkausta! Samoja ajatuksia oli leikkauksesta ja pelkoja! Mutta ajattelin vaan että tämä on se viimeinen mahdollisuus mikä minulla on... Onhan mulla takkuillut nyt leikkauksen jälkeen MUTTA paino on onneksi mennyt alas! Mun suurin ongelma nyt on se että en saa tarpeeksi paljoo kaloreita kasaan päivän aikana ja olenkin alkanut "pelkäämään" niitä kaloreita! Onneksi mulla on kohta aika rav-suunnitelijalle! No, ei minusta enempää!!
Tervetuloa tänne fooruumin!

Kiitos tsemppailuista.

Tänään oli siis labrat ja taisin sössiä sokerirasituksen juomalla aamulla lasillisen light-limpsaa. Tosiaan opiskelen itse lähihoitajaksi ja perusasiat on hyvin hanskassa mutta sen verran daiju olin etten tajunnut, että light limsakin voi vaikuttaa rasituskokeen tulokseen. Onneksi olen täältä lukenut, että tuo sokerirasitus ei ole se olennaisin labra.

Lääkärille soittoajan sain kahden viikon päähän. Hän sanoi siis laittavansa lähetteen kyllä mikäli labroissa ei mitään ole mutta jännittää silti.. Entä jos hän muuttaa mielensä? Järjettömiä ajatuksia ja järjettömiä pelkoja... Ihan kuin tässä olisi jollain rikollisella asialla kun saa jännittää ja jännittää.

Tuntuu että kaikki tapahtuu niiiiiiiin helkutin hitaasti. Ihan ärsyttää kun luen muilta täällä palstalla, että siellä ja täällä ei ole jonoja... Sitten joku kirjoittaa, että jyväskylästä lähtee leikkaukseen 50 vuodessa ja kiintiö on jo täynnä... Varmaan täynnä jo ensi vuodellekin. Argh!!!

Kaikki menee ihan päin h*lvettiä. Vetäsin juuri levyllisen suklaata varmaan johonki varttiin. Mä en tajua mikä mulla on ku oon taas joutunu tähän kamalaan syömisen kierteeseen. Siis makean syömiseen. Joka päivä pitää saada jotain "hyvää". Ja kaupasta ostin siis levyn suklaata kun se oli tarjouksessa. Ottaa päähän. Pelkään etten pääsekkään siihen leikkaukseen ja koko loppuelämä on tätä paskaa.

*potkuja perssiille*

Nyt kuule palkitset itsesi henkisesti joka kerta, kun kävelet kaupasta ulos ilman kierrosta karkkihyllyllä.
Otat vaikka ja vaihdat sen suklaa-addiktion (?) hedelmäsalaattiin. (mulla suklaa-addiktio!)

Älä pelkää, se on turhaa varsinkin tässä vaiheessa, kun mahdolliseen leikkaukseen pääsyynkin on vielä aikaa. Murehdi sitten lähempänä oikeaa ajankohtaa ;) Keskitä energiasi nyt laihtumiseen ja siihen että muutat elintapojasi ja elämääsi parempaan ja terveellisempään suuntaan.


TSEMPPIÄ!!

Voi luoja mikä juttu taas... Eilen soittelin sisätautien poliklinikalle osastonhoitajalle onko lähetteeni tullut, tietysti siinä uskossa, että tottakai se on sinne tullut mutta olen vielä jonossa.

Ilmeni, että lähete ei ole mennyt perille. Noh, minä sitten soittamaan terveyskeskukseen ja hämmästyksekseni kuulin, että a) lähetettä ei ole edes tehty ja b) kyseinen lääkäri ei ole enää edes töissä siellä. Voi luojan luoja...

Ihana terkkarin vastaanottovirkailija lupasi hoitaa asian ja soittaa minulle eilen tai tänään. En osaa sanoa muuta kuin että ottaa päähän ja rankasti. Toivottavasti nyt edes joku sitten sen lähetteen laatii ja laittaa eteenpäin kun tämä edellinen lääkäri ei näköjään saanut aikaiseksi vaikka minulla on mustaa valkoisella, että hän niin tekee.

Sisätauteihin on kuulema "vain" parin kuukauden jono joten sikäli vahinkoa ei ole sattunut koska varauduin viime syksystä jonottamaan jopa puoli vuotta. Sinällään tosin harmittaa, että hyvässä lykyssä olisin päässyt vastaanotolle jo viime vuoden puolella...

Voi jumalanpyssyt...tosi outoa palvelua Ei voi kun ihmetellä ja harmitella sun puolestasi
Toivottavasti saat nyt sen ajan HETI mun mielestäni ovat sen "velkaa"sulle.

Noniin lähete on nyt laitettu ja seuraava askel on ravitsemusterapeutti, josta ajan itse sisätautilääkärille saa noin 3-4 kuukauden päähän. Sisätautilääkäriltä itse leikkausjonossa saa sitten viettää noin vuoden, mikäli lähete heltiää. Ravitsemusterapeutille jonot on noin kuukauden luokkaa. Ei kyllä muuta voi sanoa, kuin että odottavan aika on pitkä!

Onneksi olen taas hieman saanut otetta elämästä ja syömisistä ja katsonkin taas vähän mitä suuhuni laitan.

Onko oikeastikin niin, että mitä vähemmän painaa ennen leikkausta niin sitä paremmin leikkaus tehoaa? Mihin tämä perustuu?

...niinhän nuo sanoo että riskit nukutuksessa pieneneenja helpompi leikata. Kyllä se pikkuhiljaa tulee sieltä.

No sehän perustuu ihan siihen, että leikkauksella on odotettavissa että 50-70% ylipainosta putoaa, eli mitä lähempänä normaalipainoa on niin sitä todennäköisemmin sen normaalipainon saavuttaa ja riskit nukutuksen kanssa myös pienenevät

Joo siis mä olen kanssa kuullut ton prosenttimäärän mut mihin se sit oikein perustuu? Ku jos todella ylipainoinen laihtuisi 70% painostaan ja olisi sitten vaikka 100 kiloinen ja vielä ylipainoinen niin mihin se perustuu ettei hän siitä enää laihtuisi?

no siis leikkauksen avulla laihtuminen pysähtyy aina jossain vaiheessa, mutta voihan sitä vielä muuten laihtua

Se prosenttihomma tarkoittaa 70% YLIPAINOSTAAN ei painostaan.

Kiitoksia poutis täsmennyksestä tai siis korjauksesta

Hei Silkkiuikku.Kuulostipa tuo sinun hermoilusi niin tutulta.Kun omaa leikkaustani alettiin suunnitella noin 1v ja 3kk sitten olin yhtä hermona ja ajat joka tutkimuksiin tuntui niin pitkiltä odottaa ja siitä sai ympäristö kuulla kun mielestäni se olisi pitänyt tapahtua just nyt ja heti,kuten minulla joka asia.. Päähän ei tahtonut mahtua että on olemassa muitakin potilaita kuin minä.
Aika oli pitkä odottaa mutta nyt kun siihen H-hetkeen on vain 2vkoa niin mennyt aika ei enää tunnukaan niin pitkältä ja toisaalta tuntuu että oli hyvä vain että sain henkisesti valmistautua muutokseen ajan kanssa.
Pelkosi leikkauksesta ovat samat kuin minulla tällä hetkellä,mutta kun olen lueskellut näitä leikattujen selviytymistarinoita niin pelko on vain sellaista normaalia jännitystä varmaankin
Tsemppiä ja kannattaa tulla sinne tapaamiseen joka ensi kuussa järjestetään sairaalalla,yritän sinne itsekin raahautua kun harmittelin ensin että pystynkö kun leikkauksesta vain viikko aikaa mutta Gilraen kertoi olevnsa jo koulunpenkillä ja leikattu vasta12pv niin antoi toivoa päästä sinne muitakin tapaamaan kuin omaa peilikuvaa.

Juuh mä oon toipunut kyllä hirmuvauhtia...mä olin jo lauantaina kaupoilla äidin ja mieheni kanssa, kun halusin ihmisten ilmoille, eli mulla mennyt kaikki tosi helposti.

Kiitos vaan tsemppailuista

Mutta edelleen mua ihmetyttää, että mikäli laihtuisin tästä ylipainostani sen maksimin, 70% painaisin silti päälle 80kiloa eli laihdutettavaa jäisi vielä noin 20kiloa, mikä on mielestäni aika paljon. Minkä takia se painon putoaminen sitten tippuu? Miksi juuri tuossa prosenttimäärässä, miksi ei siinä vaiheessa kun ylipainoa ei enää ole? Millä perustein? Alkaako ruoka siinä vaiheessa imeytyä normaaliin tahtiin vai mikä siinä on?

Toki nuo prosentit ovat vain keskiarvoja ja näin ollen yksilöllisiä. Ihmiselimistö on fiksu kokonaisuus, joka osaa kompensoida puutteita. Tässäkin tapauksessa näin käy pikkuhiljaa. Kun esim. GBP-leikkauksessa ohitetaan suolta eli imeytymispinta-alaa niin elimistö oppii ajan myötä tehostamaan jäljellä olevan imeytymispinnan toimintaa. Sama juttu kalorimäärissä. Vaikka on pienet kalorimäärät niin elimistö oppii ne hyödyntämään entistä tehokkaammin. Lisäksi on luultavasti lukuisia muita syitä kuten hormonitasojen muuttuminen, aivoissa ja tavoissa tapahtuvat muutokset yms. yms.

Kuten Ann kirjoitti kyse on keskiarvosta. Itse painoin alussa 132 kg ja nyt alle 80kg. Normaalipainoon on matkaa 7 kg ja uskon sen putoavan ajan kanssa. Sekin pitää ottaa huomioon, että painon pudotessa sun kaloritarve pienenee ja mikäli ei lisää liikuntaa sekä katso syömisiään ei se paino putoa enää "itsekseen".

Mikäli on tahtoa ja sisua, niin varmasti pääset lähelle normaaliapainoon, kenties jopa allekkin bmi25 kuten esim. Tepa. Mutta usko pois, että kyllä sitä osaa nauttia elämästä ja olostaan vaikka ylimääräisiä kiloja jäisi jäljellekkin.

Moi!

Minut leikattiin helmikuussa 2010. Ylipainoa oli tuolloin 52 kg. Nyt on painoa pudonnut n. 46 kg eli n. 90% ylipainosta on poissa. Matkaa normaalipainon ylärajalle on vielä 5,5 kg, mutta vaikka en enää laihtuisi grammaakaan, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Nuo annetut prosentit ovat siis vain suuntaa antavia ja me kaikki olemme yksilöitä