Miksi ja milloin päätit hakeutua leikkaukseen?

Hei,

Olen 28v yhden lapsen äiti Helsingistä ja painoa on bmi42. Olen joskus tiputtanut teininä 25kg ja saanut ne takaisin. Sitten tiputin 5vuotta sitten nutraamalla 30kg, lihosin ne takaisin ja nyt on sitten painoa vain tullut kerryteltyä. Toki erilaisia tiputusyrityksiä mahtuu matkalle muitakin, mutta nuo olivat onnistuineita ja molemmilla kerroilla pysyin tiputtamassani painossa peräti 6-12kk kunnes sitten se tuli takaisin. Viimeisimmän jälkeen sain vuodessa 50kg lisää tiputettujen 30kg sijaan!

Olen kovasti tätä painonhallintaa pohdiskellut milloin mistäkin suunnasta. Lääkäri ei halunnut terveyskeskuksessa keskustella laihdutusleikkausvaihtoehdosta, sillä viimeiset 2-vuotta olen ollut sairaslomalla masennuksen vuoksi. Siihenköhän se nyt sitten tyssää pysyvästi tämäkin yritys?!

[b]Mites te muut jo jonoon tai leikkaukseen päässeet, ryhdyittekö itse pyytämään leikkausta vai ehdottiko sitä teille joku lääkäri, ravintoterapeutti tms? Entä miksi lopulta päätitte edetä leikkausasiassa? Eli hävisikö toivo painonhallinnasta jonkun epäonnistuneen dietin jälkeen, tuliko päätös kuin salama kirkkaalta taivaalta vai jouduitteko kypsyttelemään pidemmänkin aikaa?[/b]

Kiitos kovasti vastauksista jo etukäteen! Useampia viestiketjuja jo olenkin lukenut- ihanaa miten osa on jo saanut loistavia tuloksia!

Mun harkintaani asia nousi ekan kerran 2006, kun serkkuni leikattiin. Silloin olin kuitenkin vielä nuori(empi..) ja päätin, että kyllä tää läski lähtee. Tosissani pudottanut olen uuuuseita kertoja ja iiisoja lukuja, mutta aina ne vaan on tulleet takaisin. 2009 syksyllä kun mun täti leikattiin, mietin, että saas nähä.. ei tuntunut paino laskevan ja mietin, joskos minäkin.. asia jäi silti vielä hautumaan ja yritin itse saada painoa lähtemään.. Liikuin ja söin terveellisesti ja tein parhaani, kunnes selkäni meni ja jouduin oleen pari viikkoa täysin levossa.. Paino nousi kun raketti ja meni hermo. Päätin, että haluan leikkuun.

Allekirjoituksessa lukeekin, mihin tahtiin asiat etenivät. Mulle oli selvää, etten lähde julkiselle, koska olen lievästi sanottuna lä'äkärikammoinen ja halusin tietää kenen kanssa olen tekemisissä ja missä ja muutenkin KAIKEN. Luottamus myös julkiseen on huonoa minulla erinäisistä syistä, joten näin isossa asiassa halusin varmuudella hyvää palvelua ja siksi valitsin yksityisen puolen. Moni saanut julkisella hyvää hoitoa ja hyvä niin. :) Jokaisen tehtävä se oma valintansa oman lähtökohdan piikkiin.

Mä olen ollut 02 auto-onnettomuudessa jossa sain monivammat ja niistä pahimmaksi vaivaksi jäi oikea jalka...lihosin onnettomuuden jälkeen noin 45 kiloa ja yhdellä kolariin liittyvässä käynnissä lääkäri ehdotti mulle tätä leikkausta,en ollut ennen kuullutkaan että tälläinenkin mahdollisuus on olemassa.
Mulle liikkuminen on jäänyt oikean jalan takia vaikeaksi,siksi painon nousu(ainakin osittain) ja tästä syystä ehdottivat mulle leikkausta.

Moro mä oon menossa leikkaukseen II-tyypin diabeteksen vuoksi se on vaikea hoitoinen.. miettinyt olen ehkä 3vuotta ennen lähetettä...

Itse kuulin leikkauksesta vuonna 08 keväällä kun yritin päästä laivalle töihin. Bmi oli vähän yli 40. Joten siellä kuulin että mulla on siihen mahdollisuus.
Silloin en vielä siihen lähtenyt, mutta syksyllä otin puheeksi omalle lääkärilleni. Ja syy oli se että vielä olin terve, mutta isäni sepelvaltimotauti ja diabetes sai mut hakeutumaan siihen. Nyt on jo leikkauksesta yli vuosi ja kiloja on pois -42,2 kg joten olen todella tyytyväinen koska en ole liikunnalla tätä tiputtanut vaan ruualla.

Moi!
Minullakin on takana useita varsin merkittäviä painonpudotuksia, jotka kaikki olin saanut korkojen kanssa takaisin. Olin jo päättänyt, että en enää koskaan laihduta, nimenomaan noiden takaisin tulleiden korkojen takia.

Luin leikkauksesta lehtiartikkelin ja siitä ajatus lähti muhimaan. Vaikka lisäsairauksia ei vielä varsinaisesti ollutkaa, oli verenpaine vähän koholla ja sokerit vähän koholla ja polvi vähän rikki... eli kaikkea kivaa odotettavissa. Mietin varmaan vuoden verran ja sitten uskalsin kysyä asiaa työterveyslääkäriltä. Hänen mielestään ajatus oli ihan harkittava ja sain lähetteen eteenpäin. Lähetteen saamisen jälkeen meni n. 9 kk ja sain kutsun leikkaavaan sairaalaan arviointiin. Vihreää valoa näytettiin ja vielä 5 kk odotelun jälkeen olin leikkauspöydällä.

Viime helmikuussa leikattiin ja kaikki on mennyt hienosti.

Vaikka ennen leikkausta tuntui, että ei millään malttaisi odottaa, niin jälkeen päin ajateltuna oli varmaan ihan hyvä joutua odottamaan. Ehti kunnolla harkita asioita ja sitoutua siihen, että syöminen muuttuu koko loppu elämän ajaksi.

Mä en koskaan ole ollut laiha - hääkuvassakin 72 kg - mikä tosin nykyiseen painoon verrattuna on ihan älyttömän pieni luku
... mutta siis ala-asteelta alkaen kaikissa luokkakuvissa se olen minä, joka erotun joukosta!
Mä luin leikkauksesta (panta-versio) ekan kerran joskus 2001, mutta sitten tulin raskaaksi ja asia jäi, kilot kertyivät edelleen...
Vuonna 2010 alkuvuodesta mä uskallauduin avaamaan suuni paremmalle puoliskolleni, joka sanoi heti, että "HYVÄ! Rahat leikkaukseen etsitään vaikka mistä, jos niin haluat".
Olisin päässyt jo keväällä leikkaukseen, mutten uskaltanut mennä - 07.09.2010 oli sitten totuuden hetki.
Mulla ei ole sairauksia, mutta jossain vaiheessa työterveyslääkäri sanoi, että mulla on 99 % mahdollisuus "saada" aikuisiän diabetes ja että terveellistä olisi laihduttaa. Tosin sitä laihduttamistahan mulle on "tyrkyttänyt" lähes jokainen elämäni aikana tapaamani lääkäri...
Laihtuakseni, näiden vuosien varrella, mä olen koettanut kaikkia muita konsteja paitsi kaalikeitto-dieettia. Mä en voi sietää kaalia! Painonvartijoissa kävin kahdesti. Molemmmilla kerroilla lähti 7 kg.
Nyt tällä radikaalilla konstilla on lähtenyt 17kg - tyytyväinen täytyy siis olla!

Mietin leikkausta 3v. ajan ennen siihen hakeutumista. Nuoruuden olin laiha, mutta onnettomuudessa menetin toimintakyvyn useaksi vuodeksi ja paino lähti hurjaan nousuun. Kaikkea kokeilut mukaanlukien kaalikeitto-dietti Aina paino pudonnut, mutta korkojen kera tullut takaisin.

1,5 v. sitten päätin, että haen lähetteen ja siinä sitten jonotellessani kaikessa rauhassa kokeilen saada painon kuriin vielä viimeisen kerran... ei onnistunut muuta kuin enellä ja sekin oli tuskan takana. Ja ilman leikkausta olisi tullut takaisin.

Mulla tama leikkaus tuli mieleen viime vuonna lokakuussa. Kavin perhelaakarin jutusilla ja han suositteli hyvaa kirurgia, jolle varasin ajan marraskuun alkuun.
Joulukuun 15 paiva sitten leikattiin.
Syy tahan paatokseen oli siina, etta en enaa oikein pystynyt mitaan tekemaan kun painoa oli 170 kiloa. Rappujen nouseminen oli huohotusta ja tuskaa. Nivelet paukkui ja sydan oli tulla ulos paikaltaan yhden kerroksen nousun jalkeen. Ei loytynyt kovinkaan helposti vaatteita kaupoista, henkilokohtaisen hygienian hoidossa alkoi olla vaikeuksia, ainainen hikoilu kavi hermoon. Olihan naita syita, eika pienin ollut se, etta ei mihinkaan kehdannut menna kun oli aina tunne, etta ne vahtaa...
Nyt on kaikki toisin, kayn saannollisesti 2-3 kertaa viikossa kuntosaliraakissa ja uimassa, muina paivina kavelen ja raput melkein hyppelen nykyaan, ei pahasti vanhalta akalta. Kolesterolit sun muut veriarvot on loistavat ja kotilaakarin mukaan mulla on nuoren neitsyen verenpaine, joka hipoi pilvia viela vuosi sitten.
Olen tosi onnellinen!

Minä päätin hakeutua leikkaukseen v. 2009 kesän jälkeen kun olin todennut että paino vaan nousee ja nousee.
Kotona ongelmia perheen ja lasten kanssa, siihen olikin apua saatu ja mullekin lääkitys aloitettu (pääkoppa meinas sanoo stop).
Lääkitys teki mulle sen että en saanut sitä vähääkään enää itsestäni irti jotta olisin saanut painoa putoamaan, söin ja söin vain.
TK-lääkäri ei ensin asiasta juuri ilahtunut mutta teki alustavaa selvitystyötä ja kävin terkkarin rav.terapeutin luona juttelemassa asioista, puolisen vuotta meni mietiskellessä ja tätä palstaa lukiessa.
Sitten rattaat pyörimään. Mulla kävi älyttömän hyvä tuuri siltä osin että kun lähete lähti Taysiin (02/2010), pääsin leikkaukseen jo 10/2010.
Olen lähes aina aikuisiällä ollut lihava, ja tämä oravanpyörä laihduttamisen ja lihomisen kanssa kävi todella hermoille. Tällä hetkellä olen "laihdutusstressistä vapaa" ja tämä on ihanaa aikaa!

Meikäläisen sysäyksen tälle tielle antoi työterveyslääkäri keväällä 2009. Hain tuolloin reseptiä Reductil laihdutuslääkkeelle. Lääkäri heitti tuolloin vain ajatuksena leikkauksen. Tuolloin en asialle lämmennyt vaan ajattelin selviäväni lääkkeellä. No sillä putosikin paino ihan kivasti, mutta kun lääke vedettiin markkinoilta alkoi paino välittömästi nousta takaisin. Tämän kesän alussa olin sitten aivan kypsä itseeni ja tilanteeseeni ja marssin takaisin työterveyslääkärille ja pyysin lähetettä eteenpäin. Sen sainkin ja kutsun ravitsemusterapeutille elokuulle.

Isona vaikuttimena on vanhempieni kuoleminen sydänkohtauksiin ja molemmilla ollut aikuisiän diabetes. Aiemmin olen aina lihonut pepusta ja jaloista, mutta nyt paino on ruvennut kasvamaan tuohon vyötärölle ja se on varmaan eka diabeteksen hälytysmerkki.

Nyt olen käynyt kolmesti ravitsemusterapeutilla ja kerran endolla ja ultra, spirometria ja gastroskopia on edessä kuukauden sisällä. Tammikuussa lähtee sitten kuulemma lähete leikkaukseen, jos noissa kokeissa ei mitään hälyttävää löydy ja alkuvuoden puolella pitäisi leikkaus sitten olla.

ENEllä on nyt paino hyvin pudonnut ja mieli on huomattavasti pirteämpi kuin ennen. Vihdoinkin valoa tunnelin päässä tämän asian tiimoilta.

Mulla oli alitajunnassa leikkaus pyörinyt jo pari vuotta, ennen viime vuoden joulukuun 17.päivää...silloin päätin hakeutua tk-lääkärin puheille. Sain asiaa kuitenkin vielä kaksi kuukautta lykättyä, ennen kuin otin itseäni niskasta kiinni ja tilasin ajan
Ja nyt vajaa vuosi tuosta päätöksestä, leikkaus onnellisesti ohi!!

Ravitsemussuunnittelijalla keskussairaalassa kävin muutaman kerran 08-09. Ensimmäisen kerran konsultaatiopyyntö leikkaukseen 2009, bumerangina takaisin.
Nyt ajanvaraus lähetettä varten heti seuraavana päivänä siitä, kun olin ollut vertaisryhmä-
tapaamisessa 26.7.10.
Nyt siis ollaan tässä vaiheessa.
Mukavaa joulun odotusta!