Laihdutusleikkaus (lihavuusleikk.)
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Vuosi leikkauksesta

+6
tigertytto
Lyltsy
Sun
Cerise
2FatToFly
terveysmatkailija
10 posters

Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja terveysmatkailija Ke Maalis 23, 2011 10:41 pm

Tänään on vuosi kulunut leikkauksestani. On siis aika katsoa mitä vuosi on tuonut mukanaan Smile

Mitattavista määreistä sen verran, että olen laihtunut 35 kg ja vyötärönympärys on pienentynyt 35 cm. BMI 42 -> 29. Ylipainoa on jäljellä kymmenen kiloa, enää, sitten olisin bmi:n mukaan normaalipainoinen. Tunnen oloni kyllä hyvin kevyeksi Laughing

Vuosi ei ole ollut helppo, olen tuntenut oloni hyvin sairaaksi. Ensimmäiset 8 kuukautta minulla oli loppumaton, jatkuva vesiripuli. Kesähelteellä olin aivan nääntynyt, sillä en saanut juotua tai syötyä riittävästi. Yritin pinnistellä eteenpäin juomalla urheilujuomia, mutta niiden apu yltää vain tunnin-parin päähän. Ilmeisesti kova jatkuva ripuli ja ensimmäisen puolen vuoden aikana harrastamani päivittäinen oksentelu saivat sen aikaan, että tunsin oloni koko ajan sairaaksi ja pahoinvoivaksi. Sydämessäni oli paljon rytmihäiriöitä, minua huimasi, paleli, heikotti ja väsytti koko ajan. Sain viime syksynä useita kertoja sydänoireita, jotka olivat tyypiltään hyvin paljon sydänkohtauksen kaltaisia, maksa-arvoni olivat leikkauksen jälkeen koholla (ja palasivat normaaliksi vasta puolen vuoden jälkeen). Olin ONNEKSI työtön, sillä muuten olisin ollut työkyvytön.

Pahinta oli krooninen early dumping -oireisto. Söin tai join mitä hyvänsä, miten vähän hyvänsä, tuli heti tai viimeistään 15 min jälkeen valtava pahoinvointi, kylmä hiki, rytmihäiriöitä, heikotusta. Usein oksensin. Muutaman kerran yritin käydä ruokaravintolassa ystävieni kanssa ja vaikka yritin syödä alkupalaa vain vähän, vietin usein merkittävän osan ravintola-ajasta vessassa oksentamassa. Aloin jo pelätä, että minusta ei ole enää ravintoloissa kävijäksi ikinä.

Meni 8-9 kuukautta leikkauksesta ja aivan yhtäkkiä, ripuli loppui. Early dumping helpotti samalla merkittävästi. Pikkuhiljaa pystyin syömään jotain esim. lomamatkalla, vaikkapa palan sushia. Ensimmäiseen puoleen vuoteen en voinut syödä yhtään mitään oksentamatta, joten lomamatkallakin join vain urheilujuomaa, enkä syönyt muuta kuin kaupasta ostamiani kinkkuviipaleita illalla hotellissa, lähellä vessanpönttöä. Kotonakin nukuin siivousämpärin kanssa, sillä oksensin myös öisin joskus.

Nyt, vuoden jälkeen, pystyn jo syömään esim. lounasruokalassa ilman oksentamista. Pystyn syömään sen kaksi-kolme lihapullaa, ripauksen salaattia ja ehkä vähän muusia. Tai sitten 2-3 dl keittoa. Ruokailun jälkeen tulee edelleen rytmihäiriöitä, kevyttä heikotusta ja pyörrytystä, mutta pystyn silti toimimaan. Aloitin opiskelun, joten olen todella iloinen että early dumping on helpottanut.

Kaikesta heikkovointisuudesta huolimatta en koskaan katunut leikkausta, sillä tiesin että kyllä tämä tästä joskus helpottaa. Nyt olen melko hyvinvoiva ja toimintakykyinen ja iloitsen siitä että vaatekokoni on 42, eikä 52. Razz

Laihdun edelleen tasaisesti, sillä syömiseni on hyvin vähäistä edelleen. Näillä näkymin näyttää siltä, että syksyllä tai alkutalvesta pääsen normaalipainoon.

Tsemppiä kaikille kanssatovereille ja rohkeutta niille jotka ovat vasta menossa leikkaukseen!

t. Maailmanmatkailija

terveysmatkailija

Viestien lukumäärä : 39
Paikkakunta : Helsinki
Registration date : 26.03.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja 2FatToFly Ke Maalis 23, 2011 11:18 pm

affraid On sulla ollut vaikea matka! Toivottavasti vaikeudet on nyt historiaa ja hyvä uusi elämä voi alkaa!

Tuonlaista ei toivoisi kenellekkään.
Sisua on varmasti vaatinut ja uskoa, että elämä voittaa?

Kaunista ja tervettä kevättä ja kesää Sinulle.

2FatToFly

Viestien lukumäärä : 234
Paikkakunta : suomenmaa
Registration date : 09.06.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja Cerise Ke Maalis 23, 2011 11:58 pm

Onpa ollut rankka vuosi sinulla Neutral Onneksi nyt menee jo paremmin.

Toivottavasti kaikki loputkin oireet lähtee pian pois ja voit taas tehdä kaikkea mitä ennenkin ja vielä enemmän.

Tuosta vaatekoosta muuten,voikin ja pitääkin olla, jo hyvin ylpeä Smile
Cerise
Cerise

Viestien lukumäärä : 20
Paikkakunta : Vantaa
Registration date : 16.03.2011

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja Sun To Maalis 24, 2011 12:21 am

Ohhoh! On siinä ollut kyllä turnauskestävyys koetuksella!
Kumpiko leikkaus sinulle tehtiin? Mitä tuo early dumping on?

Tsemppiä kovasti sinulle, ja on upeaa nähdä, että sinulla on positiivinen asenne kaikesta huolimatta säilynyt. Sinulla on tuplasyy oikein olla ylpeä itsestäsi!

Sun

Viestien lukumäärä : 158
Paikkakunta : Etelä-Savo
Registration date : 31.01.2011

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja terveysmatkailija To Maalis 24, 2011 12:26 am

Kiitos vastauksista cat

Täytyy sanoa tuosta sisusta, että en juurikaan pyrkinyt ajattelemaan mitään, kunhan riuduin Rolling Eyes ja odottelin aikaa parempaa. Eli menin vain päivä kerrallaan ja ajattelin että kaikella on hintansa, helpolla laihtumisellakin.

Minulle laihduttaminen on aina ollut hirveän vaikeaa, joten nyt, vaikka oksensin ja istuin vessassa, laihtuminen ilman asian ajattelemista oli todella positiivinen juttu bounce

t. Maailmanmatkailija

ps. Minulle tehtiin Sleeve.

Early dumping on oire, joka tulee heti syötyä tai pian sen jälkeen. Tulee voimakas pahoinvointi, vatsanväänteitä ja -kipua, kylmä hiki, oksetus, heikotus, rytmihäiriöitä. Huonoa oloa kesti minulla yleensä puoli tuntia- pari tuntia ja veti aika lailla pitkäkseen jos oli mahdollista.

terveysmatkailija

Viestien lukumäärä : 39
Paikkakunta : Helsinki
Registration date : 26.03.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja Sun To Maalis 24, 2011 12:30 am

Onko early dumping siis sama asia kuin dumping, mistä täällä puhutaan?

Eli menin vain päivä kerrallaan ja ajattelin että kaikella on hintansa, helpolla laihtumisellakin.

Aika kaukana kyllä helposta laihtumisesta tuo! Että älä anna kenenkään sanoa, että olet valinnut helpon tien.

Sun

Viestien lukumäärä : 158
Paikkakunta : Etelä-Savo
Registration date : 31.01.2011

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja terveysmatkailija To Maalis 24, 2011 12:38 am

Early dumping on dumping joka tulee hetimiten syötyä.
Late dumping tulee tunnin-parin päästä syömisestä. Oireet ovat samat.

Itselläni dumping-oire ei johdu sokeripitoisesta ruuasta, niin kuin tietolähteet usein väittävät sen johtuvan. Minulla nuo rajut oireet tulivat ihan kaikesta ruuasta ja juomasta, oli niissä sokeria tai ei.

"Aika kaukana kyllä helposta laihtumisesta tuo!" Surprised
Tottahan se on, mutta minulle laihduttaminen esim. painonvartijoissa oli loputonta nälkää, mielihaluja, hysteeristä kaloreiden- ja pisteiden laskua, päänsärkyä, väsymystä ja palelua.
ENEDillä laihtuminen oli loputonta nälkää, palelua, päänsärkyä, unettomuutta...

Leikkauksen jälkeinen riutuminen oli kurjaa, mutta riudun minä muutenkin, kaikilla laihdutustavoilla (paitsi karppaamisella olo oli vähän parempi). Very Happy

t. terveysmatkailija

terveysmatkailija

Viestien lukumäärä : 39
Paikkakunta : Helsinki
Registration date : 26.03.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja Lyltsy To Maalis 24, 2011 12:52 am

Dumping makeudesta ei kai pitäisi ollakaan sleeve-leikattujen ongelma? Tutkittiinko sua, mitä lääkärit sanoivat?

Kuulostaa kamalalta tavalta laihtua, itsellä GBP:n jälkeen kaikki on mennyt niin hyvin(ei oksentelua, dumping-oireita vaan omasta tyhmyydestä johtuen, ekan parin viikon jälkeen julkiset ruokailut sujuneet ongelmitta ym. ) että on vaikea ymmärtää etta kaikilla ei ole sujunut samoin.

Tsemppiä!
Lyltsy
Lyltsy

Viestien lukumäärä : 698
Ikä : 54
Paikkakunta : Espoo
Registration date : 28.03.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja terveysmatkailija To Maalis 24, 2011 1:23 am

Moikka Smile

Lääkärit eivät sanoneet pahoinvointiin mitään.
Ripuli tutkittiin, että ei ole mitään tulehduksellista syytä tai tautia. Mitään ei löytynyt, muuta kuin matalat suolat tietysti. Sydänoireet tutkittiin, kävin rasitus-ekg:ssäkin, sieltäkään ei mitään onneksi löytynyt.

Eli kyllä minua on tutkittu, mutta mitään ei varsinaisesti sanottu confused eikä mitään apua löytynyt, kun ei vikaakaan... Onneksi parani itsestään ajan kanssa.
Ihan itseäkin huvitti, kun olo oli järkyttävän hirveä, sairas ja vetämätön ja kaikki arvot terveet kuin pukki. Elämäni kunnossa! king

terveysmatkailija

Viestien lukumäärä : 39
Paikkakunta : Helsinki
Registration date : 26.03.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja tigertytto To Maalis 24, 2011 4:43 am

On helpottavaa kuulla(lukea)että voit nyt paremmin.On hyvä että laitoit oman juttusi tänne,koska varmasti monia kiinnostaa teidän kauan sitten leikattujen kuulumiset.
Mä olen vaan ihan hullu kun joka kerta luettuani esim sinun kaltaisen kokemuksen leikkauksesta niin alan pelkäämään että mulle käy juuri noin Sad ja lohduttavaa olisi sekin että tuosta selviäisi vuodella vaikkakin vuosikin on pitkä aika,mutta kunhan ei vaan jäisi loppu elämäkseen tuohon kuntoon.

Syömisistä piti kysymäni täällä teiltä jo leikatuilta vaikkapa tälläistä esim..jos syö esim kreikkalaista maustamatonta jugurttia kuinka kauan lusikallisen nielaisemiseen pitää käyttää aikaa??Söin tänään ja yritin harjoitella hitaasti syömistä niin mieleeni tuli vaan se miten hitaasti se todellisuudessa sittten tapahtuu???
tigertytto
tigertytto

Viestien lukumäärä : 1222
Paikkakunta : turku
Registration date : 16.02.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja Lyltsy To Maalis 24, 2011 4:55 am

Lusikallisen voi nielaista kuten ennenkin, mutta kannattaa käyttää pikkulusikkaa varsinkin alussa. Ja lusikoiden tahti pitäisi olla hidas, toki tuo pikkulusikka jo automaattisesti hidastaa syömistä.
Lyltsy
Lyltsy

Viestien lukumäärä : 698
Ikä : 54
Paikkakunta : Espoo
Registration date : 28.03.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja tigertytto To Maalis 24, 2011 4:58 am

Kiitos paljon tiedosta Lytsy.koitan saada jotain tuntumaa tulevaan Very Happy jännittää mitä JOS en osaakkaan syödä niin hitaasti kuin pitää silent
tigertytto
tigertytto

Viestien lukumäärä : 1222
Paikkakunta : turku
Registration date : 16.02.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja dunbar To Maalis 24, 2011 8:26 am

Terveysmatkailija- oliko niin, että sut leikattiin Intiassa? Mites muistelen sellaista? Oisko ne tehneet sulle tosi pienen mahalaukun siellä? Mulla se taannoinen pahoinvointi meni parissa viikossa ohitse ja sen jälkeen ruoka on maistunut hyvin. Kerran olen oksentanut, kun söin liikaa karkkia. Pitihän se kokeilla missä mun mahan rajat menee...

dunbar

Viestien lukumäärä : 329
Paikkakunta : Espoo
Registration date : 11.01.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja terveysmatkailija To Maalis 24, 2011 7:37 pm

Hei vaan,
kyllä, leikkautin itseni omalla kustannuksella Intiassa. Voi olla että mahani on pieni, mutta hyvä niin, onpahan varaa jos tuosta venyy Razz

Luulen että kokemukseni on aika harvinainen, sillä muilla tuntuu tuo syöminen onnistuvan melko pian leikkauksen jälkeen. Mutta näinkin voi siis käydä ja onneksi tilanne myös parani ajan kanssa.

terveysmatkailija

Viestien lukumäärä : 39
Paikkakunta : Helsinki
Registration date : 26.03.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja Poutapilvi To Maalis 24, 2011 10:00 pm

Terveysmatkailija sulla on ollut pitkä ja kivinen tie. Toivottavasti ongelmat ovat taakse jäänyttä elämää nyt.

Tigergirl hyvin voi syödä vaikka parikin lusikallista jugurttia yhteen menoon. Tänään olin yksillä aamiaiskutsuilla ja söin vähän mysliä ja 1dl jugurttia yhteen menoon n. 5min. aikana. Nestemäiset/tasaiset soseet menee mulla ainakin helposti alas vaikka 2dl muutamassa minuutissa.
Poutapilvi
Poutapilvi

Viestien lukumäärä : 807
Paikkakunta : Pääkaupunkiseutu
Registration date : 24.02.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja terveysmatkailija Pe Maalis 25, 2011 2:52 am

Wau poutapilvi, mieletön pudotus sinulla What a Face ja noin lyhyessä ajassa !

Smile

terveysmatkailija

Viestien lukumäärä : 39
Paikkakunta : Helsinki
Registration date : 26.03.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja tigertytto Pe Maalis 25, 2011 3:46 am

Kiitos sinullekkin poutapilvi tiedosta I love you
tigertytto
tigertytto

Viestien lukumäärä : 1222
Paikkakunta : turku
Registration date : 16.02.2009

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja Aallotar La Maalis 26, 2011 1:25 am

Ikävää, että sulla on ollut vaikea vuosi. Onneksi nyt kuitenkin menee paremmin ja olet 10 koko numeroa pienempi. Hyvä kulla, että tuostakin on selvitty.

Aallotar

Viestien lukumäärä : 53
Paikkakunta : Espoo
Registration date : 05.03.2011

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja Piitu Su Maalis 27, 2011 1:52 am

Vaikeuksien kautta voittoon, onnea jatkoon.

Piitu

Viestien lukumäärä : 218
Paikkakunta : Pirkanmaa
Registration date : 14.12.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja terveysmatkailija Su Maalis 27, 2011 7:11 pm

Vuosi elämässä on lyhyt aika Smile En ole katunut terveyteni pelastanutta leikkausta kertaakaan. Oli hienoa ja ihanaa että sain terveyteni ja toimintakykyni takaisin ja vieläpä aika halvalla (6000 euroa on pikkuraha kun miettii elämänlaatua).

terveysmatkailija

Viestien lukumäärä : 39
Paikkakunta : Helsinki
Registration date : 26.03.2010

Takaisin alkuun Siirry alas

Vuosi leikkauksesta Empty Vs: Vuosi leikkauksesta

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa