Kootut friikahdukset ja paniikit

Pakko listata kaikki ne pelot, joista kärsin tällä hetkellä.

1. Kuolen leikkaukseen
2. Vammaudun pysyvästi
3. En pysty enää nauttimaan ruoasta.
4. Alan päästellä sellaisia manaajayrjöjä, jos syön pähkinän liikaa.
5. Kärsin jatkuvista kivuista
6. En laihdu
7. Joudun olemaan pilliruokinnalla loppuelämäni.
8. En pysyt hallitsemaan suoleni toimintaa tulevaisuudessa, vaan alan paskoa housuuni.
9. Jos laihdun, laihdun pelkästään tisseistä.
10. En jaksa tehdä enää mitään, vaan makaan vain sängyssä odottamassa kuolemaa.

Huh. Helpotti. Saa nauraa.

En ihan ääneen nauranut, mutta hymyilytti kyllä. ..Sulla on samanlainen mietintäkausi kuin kaikilla leikkaukseen pyrkivillä ja sen jo läpikäyneillä. On ihan tervettä miettiä sitäkin vaihtoehtoa, et asiat ei aina mene putkeen. Paniikkia näistä ei kuitenkaan kannattane ottaa.

Vetäses henkeä syvään ja rauhallisesti. Ja sit mieti mitä elo on ilman toimenpidettä. Vointi sellanen kun nyt. Jatkossa tuskin paranee. Painoa varmaan tulee lisää, liikkuminen vaikeutuu entistä enemmän. Liikkuminen pienenee ja sosiaalinen reviiri kapenee... Ei kovin houkutteleva mielikuva vai mitä?

Ehkä ne riskit kannattaa ottaa. Kun lueskelee näitä kirjoituksia tällä palstalla, ni kateeksi käy niitä jotka on jo leikattu. Itselle toivoo samanlaista menestystä asioiden hoitamiseksi. Harvalle jäänyt isompia ongelmia leikkauksen myötä.

Ja se on hyvä et purkaa tunteitaan. Parempi läpikäydä mietityttäviä asioita ja tuoda ajatuksensa julki puitavaksi. Omassa päässä pyörittäessä näitä juttuja ahdistus vain kasvaa. Ajatus kiertää vaan samaa rataa ja pienestä pelosta kasvaa suurtakin suurempi peikko.

Heips survivalta ja muutkin : )
Hyvä oli kirjoituksesi ja samoissa peloissa sitä täälläkin pyöritään..itse pelkään juuri samoja juttuja kuin sinä...mutta kun on lukenut tätä foorumia niin huomaa miten SUURIN osa on tyytyväisiä leikkaukseen ja sen jälkeiseen elämään : )
Ei tässä auta muu kuin pelätä ja toivoa että leikkauksen jälkeen on täällä kertomassa miten kaikki pelot olikin turhia : )

Mua nauratti tämän ketjun otsikko =D.
Mutta toki aika lailla samoja pelkoja sitä on itselläkin mielessä käynyt. Toisaalta sitä vain koittaa miettiä, että mikään ei ole niin paha kuin olla tämän kokoinen tai vielä isompikin lopun ikäänsä! Ei se elämä tälläisenäkään hääviä ole, ainakaan kaikilta osin.

Joo, mäkin olen lohduttanut miestäni, että todennäköisemmin mä tähän läskiin kuolen kuin siihen leikkaukseen. Mies ei ollut ihan järkyn vakuuttunut mun lähestymistavastani asiaan...

Ihanan hauska, mua nauratti ihan ääneen....

Vaikka kyllähän sitä miettii kaikkea itsekin, kohta nro 8 ei vaan ole tullut mieleenkään, pitäisköhän huolestua.... *wirn* :)

Hih, mä olen miettinyt myös noita ihan kaikkia, jopa tuota kohtaa 8:kin :). Voisin vielä lisätä tuon Survivallan listan jatkeeksi pari pelkoani lisää eli

11. Kärsin jatkuvasti kamalista ilmavaivoista ja joita en pahimmassa tapauksessa pysty hallitsemaan...
12. Hiukset ohentuvat hurjasti ja tulen puolikaljuksi...
13. Elimistöni alkaa hylkimään kaikkia ruoka-aineita ja tulen kärsimään totaalisesta imeytymishäiriöstä
14. Leikkauksella ei ole mitään vaikutusta diabeteksen paranemiseen
15. Vartaloni näyttää kamalalta laihtumisen jälkeen, muistutan ryppyistä rusinaa löysien nahkojeni kanssa, olen vastenmielinen ja ruma
16. En pysty enää ikinä nauttimaan ruuasta
17. Pääni ei pysy laihtumisen aiheuttamien muutosten perässä
18. Ja jos selviän noista kaikista, kaikki sujuu hienosti ja ongelmia ei esiinny, sairastun varmaan johonkin muuhun kamalan tautiin, kuolen pois eli ilo uudesta hoikasta elämästä on kuitenkin lyhytaikainen...ja siis hei, mä en ole edes pessimisti luonteeltani, vaan ikuinen optimisti ja silti ajattelen näin! :)

MÄ UNOHDIN IHAN KOKONAAN TUON KALJUUNTUMISEN! PANIIKKI! HYSTERIA! GROAAAAAAAAAAAARGH!

Ihana aloitus, hauskuudestaan huolimatta varmasti monelle hyodyllinen. Nuo ovat taysin normaaleja pelkoja, ma luulen, etta me kaikki on ne kayty lapi, kuka enemman, kuka vahemman.
Parasta kuitenkin on se, etta noita mahdollisia ongelmia ei sitten kuitenkaan pida suurina kun se painonpudotuksen riemu on niin jumalattoman suuri. Eika kaikille varmaankaan tule kaikkia samoja ongelmia. Yhdelle yhta ja toiselle toista.
Ma karsin ilmavaivoista, sitten vaan tarttee paukutella, ei sen kummempaa.
Hiukset ohentui hurjasti, nyt ovat taas yhta paksut kuin ennenkin, hiukan taipuisammat kuitenkin.
Vartalo kylla on aika jarkky, mutta kun noi maharoikaleet ja allit on leikattu, niin lopun kanssa jo luultavasti parjaakin.
Kipuja olis ollut kai pari paivaa leikkauksen jalkeen, mutta antoivat sairaalassa suoraan suoneen troppia, joten kipuja ei sitten juurikaan ollut.
Ruoka on edelleen liiankin hyvaa ja on yllattavaa miten "normaalisti" voi nyt syoda, vajaan 9 kuukauden kuluttua leikkauksesta.
Kylla nama leikkaukset muutoksia tuo elamaan, mutta yleinen terveyden kohentuminen ja painonpudotus ovat niin isoja asioita, ettei pikkuvaivoja pida yhtaan minaan. Sita vaan onnellisena porskuttaa ja hyppaa vaa'alla.
Mullakin havisi korkea verenpaine ja kolesterolilukemat on nyt hyvat, samoin kaikki muutkin veriarvot. Yhden monivitamiinitabletin syon paivassa, se on toistaiseksi riittanyt. Kaikki valtavat nivelkivut on havinneet, liikkuminen on nyt todella vaivatonta. Talla viikolla olen nostanut 1,5 tunnin kuntosalirupeamat kahdesta kerrasta viikossa kolmeen ja uinti paalle. Ma tunnen nyt olevani lahestulkoon sopusuhtainen vaikka painoa viela on paljon liikaa.
Kylla nama positiiviset muutokset voittaa pienet ilmavaivat ja ripulit koska vaan.
Aika ennen leikkausta on tarkea juuri naitten pelkojen takia. On hyva punnita kaikkia mahdollisuuksia ja miettia onko leikkaus sopiva juuri minulle vai voisinko kuitenkin laihtua ja pitaa sitten painon alhaisempana ilman leikkausta.
Ei leikkaus meita laihduta, itse se tyo pitaa tehda, leikkaus vaan helpottaa sita tyota.
Onnea matkaa kaikille teille, jotka viela odotatte leikkausta seka tietysti myos jo leikatuille!

Nyt, hiukan yli kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen on myös jonkinasteisia pelkoja.
Hiuksia lähtee, varsin paljon, mutta ei yhtään enempää kuin synnytysten jälkeenkään on lähtenyt, sen kanssa pystyn elämään :)
Suurin pelkoni on että en laihdu! Olenkin hypännyt vaa'alla joka ikinen aamu ja kokenut pettymyksiäkin muutaman kerran. Tänä aamuna sitten päätin, että en mene vaakaan, aiheuttaakseni itselleni vain turhaa stressiä.
Pelkään edeleenkin, että syön tai teen syömisten kanssa jotain väärin.....ja pilaan koko uuden hienon mahani :D

Itse en taas ennen leikkausta käynyt läpi mitään pelkotiloja, luulin vissiin meneväni hammaslääkäriin =O ;)

Reilu vuosi sitten tehty iso selkäleikkaus oli se jota pelkäsin, ehkä pelkäsin silloin niin paljon, että nyt sitä pelkoa ei enää riittänyt tälle kerralle, tai en vain osannut pelätä, muuta kuin nukutusta.

Olihan sekava sepustus:)

Sannikaarina

Moi Sannikaarina!

Älä ihmeessä hermostu painon hitaaseen putoamiseen alussa. Leikkauksen jälkeen on kaiken maailman turvotuksia ym, jotka kyllä lähtevät ajallaan. Vaa'assa voi toki hyppiä vaikka monta kertaa päivässä, mutta minua auttoi, kun sovin itsen kanssa kerran viikossa punnituspäivän. Kirjaan edelleen tulokset kalenteriini ja se auttaa huomaamaan oikean suunnan.

Kärsivällisyyttä ja tsemppiä jatkoon!

Minua hämmentää se että joku laihdutusleikkausta harkitseva mainitsee kohdat 3 ja 16??? Eikös ruuasta nauttiminen ole juurikin se mistä haluamme eroon jos päädytään niinkin radikaaliin toimenpiteeseen kuin laihdutusleikkaus? Sehän on juurikin ruuasta nauttiminen joka on koko ongelma. Mun mielestä nämä ovat niin ristiriidassa koko homman kanssa etten vaan ymmärrä?

Mut sleevattiin viime joulukuussa kaikki menee alas ja maistuu nyttemin ihan yhtä hyvältä kuin ennnen. Hetken leikkauksen jälkeen mieliteot olivat poissa mutta palasivat ennalleen ajan kanssa. En ois pahastunut vaikka mikään ruoka ei enää ikinä herättäisi himoja ja nautintoa. Noh, näillä mennään ja nyt -62 kg.

Ei minusta oo ristiriidassa Kimby. En minä halua päästä ruuasta nauttimisesta eroon, haluan toki, että se vähäinen määrä, mitä pystyn leikkauksen jälkeen syömään, on sellaista, että pystyn nauttimaan siitä. Ehkä en osaa ilmaista itsenäni oikein. En tietenkään tarkoita, että haluaisin nauttia jostakin ylenpalttisesta mässäilystä, enhän sitä tee nytkään, mutta olisi se aika ikävää, jos ruoka tai mikään mitä suuhunsa laittaisi, ei maistuisi enää miltään, mikään ei olisi parempaa, kaikki olisi yhtä "harmaata". Kyllähän leikattunakin on oikeus nauttia ruokailusta ja hyvistä mauista, määristähän siinä on kyse...tai sitten mä olen ihan hakoteillä :).

No mun mielstä vaan on niin että jos haluaa jatkaa ruuasta nauttimisen niin silloin laihdutusleikkaus on väärä ratkaisu.

No ehkä se sitten on väärä ratkaisu sinun mielestä esim. mulle, mutta kyllä ainakin ne lihavuusleikkauksen läpikäyneet ihmiset jotka minä tunnen, nauttivat edelleen hyvästä ruuasta ja elävät täysipainoista, onnellista elämää, määristähän tässä on kyse ja siitä, miten paljon kaloreita itseensä ahtaa. Onhan täälläkin moni leikattu kertonut, miten syö suht normaalisti, määrät vaan ovat pienempiä. Mielestäni on täysin normaalia, että ihminen nauttii ruuasta, on se ihminen sitten lihava, laiha tai mikä tahansa. En minä ainakaan osaa ajatella, että leikatun ihmisen loppuelämä tulisi olla pelkkää kärsimystä, mitä ruokailun suhteen tulee...etteikö voisi koskaan enää sanoa esim. kyläpaikan emännälle, että "Kylläpäs oli hyvää ruokaa" tai ravintolan tarjoilijalle, että "Maistuipas hyvälle!"
Tottakai ne elämän suuret nautinnot tulevat aivan muista asioista kun ruuasta, ruoka on vain osa ihmisen elämää.

Minä en nyt ole puhunut mistään kärsimyksestä mitään.

Mun paniikkilista:

1. En laihdu.
2. Sekoan, ja alan syömään väärin. Saan ahmimishäiriön. En lahdu.
3. Pilaan edellisen johdosta leikkauksen antaman mahdollisuuden. En laihdu.
4. Syön oikein enkä laihdu.
5. Kaljuunnun. Enkä laihdu.
6. Painovoima vetää puoleensa roikkonahkoja eli näytän järkyttävältä. En uskalla leikkauttaa nahkoja pois, kuulostaa ällölle.
7. Saan vakavia imeytymishäiriöitä ja sairastun ja kadun leikkausta loppuikäni. Kuihdun ja riudun pois.
8. Mikään ei muutu. En laihdu.
9. Kaikki muttuu. Millainen on uusi elämäni, parempi vai pahempi?
10. Muutun terveysintoilija-anorektikoksi. Sairastun.
11. Saan sappikivi-kohtauksia, leikkaussaumat vuotaa tai repeää.
12. Saan tukkeuman.
13. Leikkauksessa menee jotain pieleen, josta saan kärsiä koko elämäni.
14. Vaikka teen kaiken oikein en siltikään laihdu!

Oikeasti siis pelkään eniten, etten jostain syystä laihdukaan tai en laihdu tarpeeksi. Voiko uudella mahalla sitten ihan laihduttamalla laihduttaa jossain myöhemmässä vaiheessa, esim. enellä? Mun elimistö ei suostu kiloja hevin hävittämään millään dieetillä, mikä oli yksi suurimmista syistä leikkaukseen pääsylleni.

No, näköjään ainakin tuo pelkosi siitä (Joku80), ettet laihtuisi on aika turha :-)

Survivalta: uusi pelkoni on, etten laihdu enempää! ;D

Ihmeellinen on ihmismieli: kun en ole painoa saanut erityisemmin putoamaan millään dieetillä, tuntuu uskomattomalta, että se voisi nyt pudota (jotain aineenvaihdunnan häiriötä lääkäreiden mukaan). Onneksi se näyttää nyt putoavan...Mutta kuinka kauan ja kuinka paljon, iiikk!!! ;)

Mun suurin pelko on koko ajan se, että sisuksissa ratkeilee saumat rits räts vaan ja mä en tajua ja kuolen verenhukkaan yks'kaks kopsahtaen.

Laihtumattomuudesta en koe vielä varsinaista pelkoa.. jos niin käy, otan tatskan jossa julistan olevani ikuinen läski tms.. en tiedä. En halua ajatella.

Pelkään, et hiukset lähtee, kynnet ja hampaat murenee ja tippuu ja iho muuttuu kuivaksi ja laikukkaaksi.

Roikkojen saaminen hirvittää huimana, ja se, et ne leikattas joskus pois oksettaa melkeins.. olen aika varma, etten halua enää ikinä mitään leikkauksia itseeni - kipu yllätti ja pelkään tätä kipua.

moi, mulla ei oo oikeestaan mitään pelkoja leikkauksen suhteen ja mulla lähtee jo nyt hiuksia ja muutama hammas on jo murentunut ja iho on kuiva, heh joten ei mitään uutta siltä puolen. ite ainakin aijon leikkauttaa ne tulevat roikot pois ihan terveydellisestä syystä.