Miltä näytän vuoden päästä?

Moikka kaikille,

Nyt, kun leikkauspäivämäärä on varmistunut, alkaa mieli harhailla entistä laajemmilla radoilla. Aiemmin olen ajatellut leikkausta pelkästään terveyden kannalta ja nyt jo vähän uskaltaudun ajattelemaan ulkonäköasioitakin. Se jollain tavalla jännittää, että miltä näytän vuoden kuluttua kun enin ylipaino on pois? Tunnenko itseäni? Olenko sinut itseni kanssa? Eihän minusta vain tule ylimielistä nirppanokkaa, joka on olevinaan parempi kuin muut?

Näistä asioista olen luottoystäväni kanssa jutellut ja hän on luvannut pitää jalkani tanakasti maan pinnalla, ystävät ovat ihania : ) Mutta oikeasti, millä konsteilla te muut olette saaneet mielikuvan itsestänne muutaman kymmenen kilon kuluttua ja sen mielikuvan kautta lisämotivaatiota koko prosessiin? Onko esim. netissä olemassa jotain ohjelmaa, jolla kuvamanipuloinnin saisi tehtyä? Tää "ongelma" varmaan kuulostaa monen mielestä ihan hölmöltä, mutta koska en koskaan ole ollut hoikka, en edes normaalikokoinen, niin ei ole vanhoja valokuvia tai mielikuvia joihin peilata. Enkä yksinkertaisesti ole osannut tähän mennessä kuvitella, miltä "mini-minä" näyttää. Ja hullua kyllä, tää on se asia, joka jännittää leikkauksessa eniten! Oonko pimee vai pimee - joo, oon - mutta silti ilahtuisin vinkeistänne. : )

Vaikea kysymys, minakaan en ole koskaan ollut hoikka, lihava lapsuudesta asti. Nyt kun on pudonnut 43kg saan joka paiva kommentteja ja kohteliaisuksia tyokavereilta ym, mutta hulluinta on se, etta itse peiliin katsoessani naen vaan sen saman lihavan ihmisen. Ainoa kohta, josta todella naen laihtumista, on kaula. Ja mulla on viela tosi paljon laihdutettavaa jaljella.
Mulla ainakin tama aivo tulee jalkijunassa, mutta odotellaan, kylla se sielta mukaan kerkiaa.
Ma tiedan, etta niita manipulointiohjelmia on, mutta en tieda missa.
Ala murehdi viela tuota ulkonakoasiaa, siihen tottuu varmaan pikkuhiljaa ja terveys kuitenkin on etusijalla. Mina ainakin olen ihan luottavainen ja oon ajatellut, etta tietynlainen fatalismi on nyt paikallaan. Ulkonako on se mika se on sitten kun sen aika on, eika se miettimisesta parane ja se on vaan hyvaksyttava. Fatalistin elama on helppoa, kun vaan aina jaksais ajatella tollai. Myontaa taytyy, etta kylla mullakin on hetkia, kun murehdin tulevaa olemusta ja sita minkalaiseksi sen myota persoonallisuus muuttuu ja pitaako sen valttamatta muuttua.
Sellainen ikava puoli tuossa isossa muutoksessa voi olla, etta mun laakarin mukaan leikatut ja runsaasti laihtuneet ihmiset eroavat puolisostaan herkemmin kuin muut. Mene ja tieda onko totta vai ei. En itse sellaista toivoisi, kun mies on ollut niin ihana ja kannustava.
Paljon onnea sulle mukaan tahan projektiin, siita olen varma, etta et kadu jalkeenpain.

Hei!

Tantta kirjoitti: "Sellainen ikava puoli tuossa isossa muutoksessa voi olla, etta mun laakarin mukaan leikatut ja runsaasti laihtuneet ihmiset eroavat puolisostaan herkemmin kuin muut. Mene ja tieda onko totta vai ei. En itse sellaista toivoisi, kun mies on ollut niin ihana ja kannustava."

Tuossa voi olla kyllä perää, sillä on helppo usko että niitä parisuhteen kariutumisia tulee, etenkin, jos parisuhde ei ole ennestään hyvällä pohjalla. Vaikeasti lihava ihminen jää ehkä helpommin huonoonkin parisuhteeseen "paremman puutteessa", sillä monilla meillä lihavilla on huono itsetunto ja ajatellaan, että ei mua kukaan muukaan huoli, kun olen näin lihava ja kamala, joten jäädään sitten siihen epätyydyttävään parisuhteeseen, kun ei haluta elää yksinkään.

Monellehan parisuhde luo turvaa ja jos ihminen on todella lihava, hän saattaa tarvita ihan käytännön apuakin päivittäisissä askareissa puolisoltaan. Sitten kun elämä muuttuu ja aletaan olla normaalipainoisia, aletaan katsomaan elämää eri tavalla, tavallaan halutaan laittaa koko elämä remonttiin ja karsia siitä kaikki epätyydyttävät asiat pois.

Usein myös heikko itsetunto paranee laihtumisen myötä, saa paljon rohkaisevia kommentteja ja kehuja ympäriltään ja alkaa uskoa itseensä, että mä olen sitten ihan yes ja kelpo ihminen siinä missä muutkin. Se tuo tullessaan rohkeutta ja antaa voimia tehdä isojakin muutoksia elämään. Normaalipainoisena ehkä tulee mentyä paremmin erilaisiin paikkoihin ja tapahtumiin, joissa ei lihavana tule käytyä ja näin ollen niitä uusia ihmisiäkin tapaa entistä enemmän, tulee uusia ystäviä ja ihmissuhteita. Itse siis uskon, että näissä tapauksissa se lähtijä on se laihtunut, ei se, joka saa uudennäköisen kumppanin. Tietysti eroja tulee ihan kaikenlaisille ihmisille, niin lihaville, laihoille kuin normaalipainoisillekin, mutta tässä oli nyt näkökanta tähän Tantan kommenttiin :).

Itse toivon, että oma parisuhteeni kestäisi myös mahdollisen laihtumiseni, ainakin tähän asti molemminpuolinen rakkaus on kestänyt olin sitten ollut minkä kokoinen tahansa.

Hei Juuliska, Onnea matkaan ! Itelläni on leikkaus 10.5. kysissä. Eneily puolessa välissä, sujuu kohtuu hyvin. Tsemppiä siulekin !

Tantta, unohtikohan lääkäri mainita sen, että laihtuneet löytävät viimeinkin parisuhteen! Luulenpa, että näin käy vielä useammin kuin toisin päin eli erotaan. Ainakin itselläni on ollut lihavuus esteenä uskaltaa tutustua toiseen sukupuoleen. Nyt kun n. 14 kg on lähetenyt alan katsella miehiä jo toisin silmin. Vai onkohan se tämä kevät, joka saa veren eritavalla kiertämään;)

MUlla BMI 45 lähtiessä nyt n.27...........
"kaverit" vähentäneet käyntejään...oon varmaan tillut inhottavaksi....vai mikaähän olis syynä????? (iso naurunaama)

Miestä en aijo pistää kiertoon, mutta vaatteet kylläkin! (ollaan oltu kimpassa jo 26 vuotta)

TSEMPPIIIIIIIIIIIIIII

Mulla itselläni on aina ollut suht terve itsetunto, oon nimittäin jo aikaa sitten päättänyt, että kelpaan kyllä ihmisille ihan juuri sellaisena kuin olen kunhan vain kelpaan itselleni. Ja onpa ollut sellaisiakin hetkiä, kun olen peiliin vilkaistuani ollut suht tyytyväinenkin näkemääni, eh :)) Niinpä paino ole ollut välillisestikään syynä parisuhteelle tai sinkkuudelle, vaan suhteen toimimiseen tai toimimattomuuteen ovat vaikuttaneet ihan muut syyt - ne oikeat siis. Siksi kai en ole niin paljon tätä ulkonäköaspektia funtsinutkaan aiemmin.

Puhuin ystäväni kanssa asiasta ja hän sanoi, että merkittävästä laihtumisesta johtuen monella tosiaan voi mennä pää sekaisin ainakin hetkeksi: se laihdutus kun on oman elämän tärkein juttu, niin ei välttämättä muusta oikein osaa puhuakaan ja se on selvää, että kukaan ei jaksa eikä viitsi kuunnella samaa virttä loputtomiin. Ja jos se virsi vaan jatkuu ja jatkuu, niin suuri houkutus tulee vältellä kyseisen ihmisen seuraa. Ja tietysti se voi myös pelottaa ihmisiä, kun entinen isokokoinen ystävä onkin fyysisesti joku ihan muu kuin mihin on totuttu. Se kieltämättä vähän pelottaa, että miten lähipiirissäni olevat (etenkin ne ylipainoiset) ihmiset suhtautuvat - toivottavasti he eivät tule millään tavalla kateellisiksi.

Tää oli tietty vähän sivuraiteelta tämä kommentti, edelleenkin yritän miettiä, että miltähän näytän 40 kilon päästä?!

Atolli54, unohti laakari mainita tai ei, niin uskon, etta parisuhde loytyy. Osittain tietysti siksi, etta ulkoinen olemus on nyt toisenlainen. Mutta ma uskon, etta ennemminkin siksi, etta painonpudotuksen myota itsetunto paranee samaa tahtia pudotuksen kanssa ja se saa ihmisen vihdoinkin uskaltamaan katsoa toisen sukupuolen edustajia "silla silmalla". Enaa ei tarvitse ajatella, etta ma olen niiiiiiiin lihava ja lolly ja inhottava laski, ettei musta kukaan voi olla kiinnostunut.
Alkaa tulla sellainen "normaalien ihmisten" fiilis. Se iankaikkinen itseinho vaistyy ihan itsestaan. Kun itse tykkaa itsestaan, niin vasta sitten toisetkin voi tykata.
Kylla se tietysti on kevatkin, joka vaikuttaa.

Tepa, ne "kaverit" on kateellisia. Jata ne omaan arvoonsa.
Vaatteista puhheenollen: ma olen saastanyt lempifarkkujani yli 20vuotta, ne on mulle aivan liian pienina matkustaneet eri muutoissa Suomesta Luxemburgiin ja Luxemburgista Belgiaan ja aina ne on pantu kunnioittaen komeron hyllylle odottamaan sita paivaa kun meidan muija on laihtunut ja voi taas niihin sopia. Eilen illalla seremoniallisesti otin ne esille ja kokeilin. PERKELE, DONNERWETTER ja muut avustajat, ne oli aivan liian isot, ei mitaan toivoa, etta niita vois pitaa tai edes pienentaa. Arvaa harmittiko? Jumalavit, toinen vuosikymmenet kuolaten odottaa, etta sopis housuihin ja sit myohastyy muutamalla viikolla ja housut on isot. Ei oo konnan kohtuutta tassa touhussa. Toisaalta - aika pirun kivaa.

Onneks ne housut on todennäköisesti out of date muutenkin, hyvällä omalla tunnolla vain uusia lempihousuja ostamaan. Minäkin olin säästänyt 90 -luvulta pahvilaatikkokaupalla ihania lempivaatteitani, ja voi jösses kun ne olkatoppaukset ym. on huvittavan näköisiä tänä päivänä.

Ähäkutti Tantta!

Lällälääääää housuista................nauti kuule isoista housuista! Ota kuva arkistoos ja hautaa housut kukkapenkkiin vaikka!

Nautitaan me kaikki isoista vaatteista, sellasii ei hetkees oo ollutkaan kun kaikki on krinnannu jostain kohtaa!

TSEMPPIIIII KAIKILLE!

Ootte likat ihan oikeessa, mallit oli erilaisia silloin kauan sitten. Kukkapenkki odottaa onnettomia housuja. Itse asiassa siita taitaa tulla niin sanottu korotettu penkki kun niita haudattavia kuteita alkaa olla aika paljon.
Mut kyl taa on ihanaa, ma en olis ikina voinu kuvitella kuinka onnelliseksi tammoinen prosessi voi ihmisen tehda. Ainoo juttu, mika mua nyt hatuttaa, on se, ettei tahan leikkaukseen voinut menna 30v sitten!
Haaho, taidan panna kirkaankeltaisen runsaasti olkatopatun silkkipuseron sinne samaan kadotukseen. Muhikoot siella ja mua kohtaa bankrotti pian kun pitaa ruveta niita vaatteita ostaan, alkaa olla hyvasti tilaa mun kaapeissa.

Ihana toi Tantan farkku-katastrofi, nauroin ihan hengettömänä kun sitä luin =D

Mun täytyy ilmeisesti ottaa varoittavasta esimerkistä oppia ja a) tarkistaa kerran vielä, että mun lempparihousut ovat yhä malliltaan käyttökelpoiset ja b) pistää kalenteriin muistutus, että muistan niitä sovittaa vaikka kerran kuussa. Olispa karmee takaisku jos tosiaan ne jäisivätkin yllättäen suuriks kaikkien näiden vuosien ja muuttojen jälkeen =) Kiitos kallisarvoisesta vihjeestä Tantta!

Käväisin tänään ruokatunnilla SPR:n kirppiksellä, olin ostaa sieltä yhden kivan jakun, joka oli 5 pykälää nykyistä kokoa pienempi. Se näytti ihan nukenvaatteelta siinä henkarilla... ja sinne se sitten jäi. Harmittaa vähän että jäi, olis ollu ihan jännää ottaa se tuonne kaappiin odottamaan parempia aikoja vähän niinkuin tavoitteenkin takia. Ihan hölmöä alkaa kitsastella 4 euron ostoksen kohdalla vai häh, hullumpiakin investointeja kun on tullu tehtyä ja tulee varmasti jatkossakin tehtyä =D Kirpparilta ja huuto.netistä varmaan hankin ainakin osa vaatteista tähän "välivaiheen ajaksi" kun mitään vaatekappaletta tuskin pystyy käyttämään kovinkaan pitkään, ei niistä täyttä hintaa kyllä ilkeä maksaa ettei tosiaan tuu konkurssi!

Mä olen kyl sit seonnu noihin kirppiksiin...........oon myös ostanut sellasia vaatteita jotka ei osto hetkellä mahtunut päälle!
Joten täytyypä itsekkin tarkkailla jottei jää yhtäkkiä liian suuriksi!

Kippiksellä raaskii ostaa vaikka useamman vaatteen eikä mee konkurssiin! Löytyy joskus oikeen merkkituotteitakin halvalla!

Tsemppii vaatteilla koreiluun!

Heippa

Tantta kirjoitti: "Sellainen ikava puoli tuossa isossa muutoksessa voi olla, etta mun laakarin mukaan leikatut ja runsaasti laihtuneet ihmiset eroavat puolisostaan herkemmin kuin muut". Pakko oli tohon ihan omakohtasesti kommentoida...
Elikkä minähän itse olen nyt eroamassa miehestäni, ei pelkästään johtuen leikkauksesta, vaan sain leikkauksen myötä takaisin itsekunnioituksen ja rohkeutta... Kun olin isompi kokoinen jäin hounoon avioliittoon (missä siis mies petti minkä kerkisi) koska ajattelin että en parempaakaan saisi joten tyydyin mieheen joka sai minut tuntemaan itseni maanmatoseksi ja söi pala palalta minua itseäni, ennen kun harkitsin leikkaukseen menoa, en pitänyt itseäni minkään arvoisena enkä naisena laisinkaan, sen verran ilkeitä asioita mieheni oli minulle tehnyt... Kun menin leikkaukseen päätin aloittaa uuden elämän tyttäreni kanssa ja jätin mieheni, tulin siihen tulokseen että minäkin ansaitsen onnen ja miehen joskus joka rakastaa minua sellaisena kun olen..
Nyt 37kg kevyempänä ja tytön kanssa kahdestaan eläessä, elämä hymyilee ja en voisi olla onnellisempi..

Joten jos näiden leikkauksien johdosta tulee eroja puolisoiden välille, niin kyllä se johtuu ihan siitä, että suhde on muutenkin ollut entuudestaan jo huono.. Ja siitä että ihminen saa rohkeutta ja itseluottamusta leikkauksen jälkeen toteuttaa itseään ja tehdä itsensä onnelliseksi :)

Onneksi olkoon Big Mama! On ihana päästä irti sikamaisesta äijästä ja aloittaa uusi elämä, skoolaan sinulle vappuna!

Ole hyva vaan Juuliska, ja onnea sovituksille.
BigMamalle onnittelut siita, etta olet ottanut oman elamasi omaan hallintaasi. Toivon, etta kaikki menee hyvin sulle ja sun tyttarella. Oot kylla oikeessa siina, etta itseluottamus on kaiken aa ja oo ja runsaasti ylipainoisella ihmisella sita ei aina kovin paljon ole. Mehan se tiedetaan.
Onnea ja hyvaa jatkoa kaikille meille!
Toi kirppisjuttu on hyva, voi kun taallakin olis sellaisia. Mut kesakuussa kun tulen juhannuskylaan Helsinkiin, niin aioin kylla menna tonkimaan...

Tsemppiä kaikille.................ja onnea uusille elämän tilanteille!
Nyt on aika viimeistään ajatella itseään jos ei eitä ole ennen tehnyt!

Nautitaan! Ja iloista VAPPUA!

Pakko jakaa tämä valtava ilo ja riemu teidän kanssa:

Mun "tavoitehousut", lempparit vuosien takaa, ne ovat kuulkaa päällä tänään! Ja istuvat täydellisesti eivätkä kiristä yhtään! Ääneen nauroin kun aamulla ne vedin jalkaan ja huomasin, että pirskatti, nehän sopivat! =)

Mittari näyttää tällä hetkellä reippaan 20kg pudotusta ja sen kyllä huomaa - sekä olossa, että ulkonäössä. Energiaa tosin ei vielä ole niin paljon kuin muut leikatut ovat mainostaneet, mutta silleen jaksamista kuitenkin eri lailla että parin tunnin kävelylenkit, kuntonyrkkeily ja muut aktiviteetit onnistuvat hienosti. Että mä oon tyytyväinen päätökseeni ja tuloksiin! YES!

Ihan erityiset kiitokset teille kaikki palstalaiset, ette arvaakaan miten isona tukena ja tietolähteenä olette toimineet!

Wau Juuliska!!

Mahtava kuulla hienosta painonpudotuksestasi...itse odottelen kutsua Vaasaan tähystykseen ja kirurgille. Sisätautilääkäri arvioi, kun kävin heinäkuussa vastaanotolla, että puolen vuoden kuluttua olisi jo leikkauskin ohitse...Tuskin maltan odottaa, vaikka jännittääkin!!!

MOROSTUS!
Ihan oot eri näköinen mutta oma ittesi kuitenkin, sitten vuoden ja kahden päästä. Leikkauksen jälkeen alkaa uusi elämä: syömisen ja juomisen määrien ja sen mitä pystyy sömään ja mitä minkäkin syömisestä seuraa opettelu vie aikaa. Huimaukset, veren sokerin nousut ja laskut. Oikeiden ruokailu välien, mokien kautta löytäminen pitää mielen nöyränä. Vaikka keveneminen, alati lisääntyvä energisyys ja ulkonäön positiiviset muutokset vievätkin pään välillä pilviin. Tietenkin voin puhua vain omasta kokemuksesta. Laihtuminen on seikkailu, vähän kuin jännä matka omaan itseyteen. Sitä kun on luonut koko elämänsä itselleen omaa "läski-identiteettiä"-ei sitä hetkessä karista pois edes kilojen lähtö. Sille omalle laihtumiselle tulee jotenkin sokeaksi, aivot ei ihan ehdi mukaan... Olen aina ollut "vaatehullu" ja halunnut pukeutua kivan näkoisiin nuorekkaisiin vaatteisiin. Mulla kävi pitkän aikaan niin että otin kaupassa sovitettavaksi 3-4 numeroa lian isoja vaatteita. Koko kerrallaan sitten kävin hakemassa pienenpiä. Sitten saattoi iskeä epäusko, niin että piti varmistää myyjältä etten ota liian pientä, kun ei uskonut että voisi mahtua niin pieneen kokoon. Sitten tuli jakso että ostin vatteita kuin heikko päinen. Hurmoksessa siitä, että joka kaupasta tuntui lötyvän kaikenlaista kivaa ja sopivaa. Sitä kun oli aiemmissa mitoissa tottunut pitämään helminä niitä loytöjä vaateosatoilta mitkä mahtuivat päälle ja jopa näyttivät hyviltä. Sitten sitä vaan jonain päivänä silmät aukes nitten vaate vuorien keskellä, että HALOO, eihän tässä oo mitään järkeä, mullehan mahtuu kaikki ja kaikkien kauppojen vaatteet!!!! enhän mä nyt kaikkea voi ostaa! Jos nyt vaan ostais sen minkä tarviin tai todella haluan ja mistä todella tykkään. Vielä äskettäinkin mua alkoi naurattaa, kun eräs vieras nainen sanoi kaupassa että ei täältä löydy vaatteita kuin tollaisille pikkuruisille, niinkiun sinä. Jaa, Minä??? Niin, leikkauksesta tulee nyt lokakuun lopulla kaks vuotta koosta xxxl-48 ollen siirtyntyt kokoon xs-36/38 Mulla on jalat pitänyt maassa se ajatus, etten pustynyt lukuisista omista yrityksistä huolimatta itse pysyvään painon pudotukseen, vaan jouduin turvautumaan tähän kaikista järeinpään kirurgiseen ratkaisuun. Se on kuitenkin ainutkertainen mahdollisuus josta olen enemmän kuin kiitollinen!!!