Alkuvaiheita Emmun tapaan

Hei vaan kaikki,

Olen toiveikkaana ja ehkä hieman kateellisena lukenut teidän kertomuksianne. Tausta meillä kaikilla taitaa olla melko yhtenevä. Ylipainoa on tullut kannettua suurin osa elämästä. Pienestä pitäen olen ollut hieman erilainen kuin normaalit/hoikat siskoni. Se erilainen. Häpeää ylipainosta olen tuntenut ala-asteelta saakka. Muistan kuinka vuotuisen terveystarkastuksen jälkeen en olisi halunnut kertoa omaa painoani ääneen, koska se oli enemmän kuin muilla. Jo niin pienenä  Pikkuhiljaa ylipainoa kertyi, ala-asteella lievästi ylipainoinen, yläasteella ja lukiossa ehkä merikittävästi ylipainoinen, opiskelujen edetessä nousi myös paino vaikeaan ylipainoon ja lapsien jälkeen olenkin sairaalloisen ylipainoinen. Hieno kehitys. Nuorena yritin laihtua painonvartijoissa, mutta eihän se motivaatio silloin vielä riittänyt. Aikuisiällä muutamia kertoja enemmän, useita kertoja vähemmän. Tähän mennessä suurin painonpudotus oli yli 20 kiloa, mutta kun ylipainoa tästäkin huolimatta kymmeniä kiloja, en vain saanut motivaatiota pysymään. Korkojen kera on palautus tapahtunut.

Nykyinen projekti alkoi vaappuen lähes vuosi sitten. Tiivistettynä: kävin aluksi omahoitajan luona punnituksissa, mutta epäonnistuminen oli nopeaa. Sain kuitenkin lähetteen ravitsemusterapeutille, jonka kanssa puhuttiin ruoasta, ruokailutottumuksista ja suunnitelmista. Hän on edelleen  ihana ja ymmärtäväinen. Aikani ajatusta kypsyteltyäni varasin syyskuussa omalääkäriltä ajan lihavuusleikkauskeskusteluun. Kerroin painohistoriastani, laihdutusyrityksistä, itkinkin kai vähän, turhautumisesta ja terveydellisistä syistä miksi leikkaukseen haluaisin. Hyvässä hengessä edettiin ja lääkäri lupasi kirjoittaa lähetteen KYS:in. Vähän piti miettiä minkähän pallon sitä nyt on laittanut vierimään? No aika pian posti toi kutsun Kys:n arviointiin marraskuun lopulle. Kyse oli ryhmätapaamisesta, jossa meitä oli kolme. Aluksi ravitsemusterapeutti kävi läpi yleisiä asioita leikkaukseen ja uusiin elämäntapoihin liittyen. Sen jälkeen oli yksilöaika ravitsemusterapeutille. Hän suositteli ENED-ruokavaliota pirtelöillä toteutettuna. Minähän vastustin ponnekkaasti, että minähän syön tavallista, terveellistä ruokaa sallituissa rajoissa. Siitä siis sovittiin. Lääkärin kanssa käytiin terveyshistoriaa läpi, syitä ja motivaatioita leikkaukseen. Vasta-aiheita ei ilmennyt ja lääkäri määräsi joitain kokeita (gastorskopia, spironometria ja vatsan uä). Sovittiin, että hän soittaa helmikuun lopulla ja jos painonpudotus on tavoitteiden mukaista (n. 7 %) niin lähettää edelleen kirurgille arvioon. Tämä siis tapahtui marraskuussa, joten jos joku ei vielä osannut arvata niin tammikuun alussa piti pudottaa vähän painoa päästäkseni siihen maraskuun lukuun. Uuden elämän kynnyksellä BMi oli 43,7, pituus on pysynyt vakiona kaikki nämä vuodet kuitenkin (167 cm) .

Tekisi mieli editoida koko teksti, mutta tästä se lähtee. Paljon olisi purettavaa sydämeltä, mutta nyt lapset huutavat ja iltatoimet kutsuvat.

No viimeksi jäin siihen, että lääkäri oli hyväksynyt mut eteenpäin tai ainakin laihduttamaan ja lisäkokeisiin. Kokeita tehtiin tammikuussa ja vastauksen niihin saan lääkäriltä silloin helmikuun lopulla. Ultra ja spiro olivat kivuttomia. Gastroskopiaan minulle tarjottiin peruutusaikaa eli "pääsin" samana päivänä, ei tarvinnut murehtia kauempaa. Ehkä elämäni epämukavin toimenpide, mutta siitä selvisin. Laihduttamisen aloitin kotiruoalla, n. 800 kcal/vrk. Paino putosi ensimmäisellä viikolla liki viisi kiloa, seuraavat kaksi viikkoa olivatkin hiljaisempia. Alkoi ahdistaa ja siirryin kuitenkin sille pirtelölinjalle. Nyt vain ihmettelen miksi taistelin asiaa vastaan niin kauan. Ei tarvitse ajatella, punnita tai suunnitella. Sekoita ja juo. Maut nyt ei ole kaksisia, mutta rajallisen ajan niitä kestää. Tarkoitus on siis pinnistää lääkärin soittoon saakka. Tavoitteena on vähintään 8,5kg (tai oikeastaan pari kiloa enemmän, koska lääkärin tavoite laskettiin marraskuun painosta ). No nyt näyttää lupaavalta, tavoitteeseen on vielä 1,9kg.

Jos tästä monologista siirtyisin dialogiin, sillä minulla on muutama epätietoisuus kohta. Leikkauksen suhteen on jotenkin tietämätön olo. Olen käynyt kahden lääkärin ja kahden ravitsemusterapeutin puheilla. Kuitenkin minulla on epätodellinen olo siitä, hyväksytäänkö minua toimenpiteeseen lainkaan. Se, että minut laitettiin lisäkokeisiin on kai positiivinen merkki, mutta kaipaisin mustaa valkoisella, että "kyllä me harkitsemme ihan oikeasti tätä henkilöä leikkaukseen"! Toinen ongelma liittyy painonpudotukseen. Mitä jos pudotan painoa liikaa eli BMI alle 40. Liitännäissairauksia minulla ei vielä ole (yksi syy miksi haluan leikkaukseen nyt), joten pitääkö lopettaa laihdutus jos raja lähestyy? Näistä syistä johtuen odotan sitä lääkärin soittoa kuin kuuta nousevaa. Vielä neljä viikkoa epätietoisuutta. Miten sitä selviää siitä monen kuukauden leikkausjonosta (mahdollisesti) jos pari kuukauttakin tekee näin tiukkaa?

Tässä "lyhyt" kuvaus tilanteestani. Mitä Teille kuuluu?

Moi Emmuu!
Tervetuloa palstalle, aloitan ihan siitä että vaikka sulla paino putoais alle määrätyn, niin se on vain sun omaksi eduksi! Mitä pienempi sä oot leikkauksessa, sitä helpompi sun on siitä jatkaa!
Tiedän ja ymmärrän miten tiukkaa ja tuskastuttavaa on odotella lääkärin soittoa ja tulevaa leikkausta, suorastaan tekisi mieli repiä tukka päästä eikö vain?
Kuitenkin se on vain sun omaksi parhaaksi. Pää ei pysy mukana kun tapahtuu liikaa liian pienessä ajassa, se luo vain hemmetin hyvän pohjan sille että jossain vaiheessa se pää levee siihen kun on liikaa käsiteltäviä asioita kerralla, sekä leikkausasiat että ne oman elämän asiat. Been there done that.
Omaa leikkaustaipalettani muistellessa tulee mieleen nuo samat jutut, tietämättömyys leikkaukseen pääsystä jatkui niin pitkälle, kunnes sairaalasta soitettiin minulle peruutusaikaa leikkaukseen. Missään vaiheessa ei tullut sitä varmuutta asiaan ja ehkäpä se onkin ihan hyvä, pysyä varpaillaan ja skarppina loppuun saakka. Ei tule sitä "noh, kyllä se leikkus sieltä tulee kun se kerran jo luvattiin". Motivaatio pysyy korkealla. Tsemppiä odotteluun, kun alkaa tuskastuttaa niin tänne saa tulla itkuraivoomaan, niin pysyy ne hiuksetkin päässä

Ei, et putoa pois leikkausjonosta vaikka paino menisi alle 40. Kaikki lääkäritkin tietää sen, että me kaikki onnistumaan tilapäisesti pudottamaan painoa, mutta se tulee takaisin.
Päin vastoin, joka tapauksessa joudut todistamaan laiduttamisastisi, sinut laitetaan ene kuurille yms. niin ei se painon pudottaminen huono asia koskaan ole

Kiitti kannustuksesta.
Tämä stressi yhdistettynä öklöttäviin pirtelöihin tekee ihmeitä mielialalle. Eilen olin tosi huonolla tuulella. Paino tuli vähän ylös ja mieliala oli matala. Tuntui, että olen tukossa korvista varpaisiin. Pirtelöt jäivät pyörimään vatsaan ja vesikin meinasi tulla ylös. No tänään onkin eri olo. Kaikesta eilisestä huolimatta paino laski hieman, mieliala on ollut korkea. En väitä, että mielialani olisi niin riippuvainen painon muutoksista. Pikemminkin epäilen, että paino reagoi mielialaani. Pientä keittiöpsykologiaa täytyy aina harrastaa.

Tänään ollut siis mania, mania, mania päivä - entisten namia, namia, nami päivien tilalla.

Moi Emmuu ja tervetuloa joukkoon. Toivotan onnea sinun taipaleellesi ja eka eneilyyn. Helppo tie tämä ei ole ja välillä tuntuu ajatus mihin on ryhtynyt. Älä anna sille mielelle periksi. Mulla tää viimeinen ene ottaa koville. Vielä vajaa 3 viikkoa leikkauspäivään. Aurinkoista

Karkasi teksti. Aurinkoista kevättä piti toivottaa.

Emmuu, ei oikeasti kannata tarkkailla sitä painoa noin usein. Paino voi vaihdella 2-5 kiloa jo ihan kuukautiskierron mukaan. Max. kerran viikossa vaa'alle Mieluummin vielä harvemmin.

Kyselit miten selviää tästä odottelusta,,, no mähän olen odottelun mestari. Ensimmäinen lääkärikäynti oli 17.12.2014 (hän laittoi lähetteen eteenpäin) ja edelleenkään en ole edes jonossa
Siitä selviää sillä, että unohtaa ihan koko aiheen ja elää niin kuin ei tätä projektia olisikaan. Laittaa vaan kalenteriin seuraavan käynnin ja sitten miettii mitähän sitä laittaisi perheelle ruoaksi huomenna Tsemppiä!

Trintilla olet ihan oikeassa, seuraan painoa liian tiuhaan. Muttakunminä olen tälläinen suunnittelija ja miettijä, teen tikusta asiaa. Ihan omaksi iloksi olen piirtänyt millimetripaperille käppyrää ja siitä laskenut vaikka mitä asioita aikani ratoksi. Paino menee miten menee, eihän tällä ruokavaliolla voi lihota. Maanantaiaamuisin punnitsen viikkotuloksen, oli se sitten mitä oli. Saan motivaatiota pienistä asioista.

Tunnen itseni ihan epäsosiaalikseksi ja omahyväiseksi, kun kirjoittelen omalle palstalleni, mutta kuitenkin...
Selasin äskettäin koneelta kuvakansiota. Kuvia oli kertynyt todella paljon. Oli kuvia lapsista jokaikisestä kuviteltavista olevista kulmista ja vinkkeistä. Oli kuvia miehestäkin. Oli kuvia perhetapahtumista, vieraista, huonekaluista, rakennustyömaasta, sotkusta ja siivosta. MUTTA ei ollut kuvia äidistä eli minusta. Tai oli niitä kuvia muutama. Kaikki näyttivät kamalilta. Oli tytön ottamia kuvia alaviistosta (kaksoisleuka) ja istuvia kuvia makkarat tursuten. Toisin sanoen siis aivan julkaisukelvottomia. En halua tulla kuvatuksi tämän näköisenä. En ole sinut oman ulkonäköni kanssa, vaikka pitäisi. Eihän tämä ylipaino mikään uusi asia ole.

Tulevaisuudessa kun näitä kuvia katselee, ei minua ole olemassa. Ei voi näyttää mahdollisille lapsenlapsille, että tuolta mummi näytti nuorempana. Lasten täytyy luottaa näkömuistiin. Hyvin surullista, mutta ei ehkä liian myöhäistä? Pitäisi kai tehdä itsestään mahdollisimman tyydyttävän näköinen, ottaa muutama kuva, ja hyväksyä se miltä nyt näyttää. Tulevaisuudessa tilanne on toivottaasti toinen.

hah höpö höpö, käyppä kattoo mun ketju, mä pidän sitä niinku päiväkirjaa ja niin tekee moni muukin!
Ja jos sulla niitä kuvia on nykyitsestäsi niin älä hitossa tuhoa niitä! Mikään ei ole parempi tsemppaus itelle kuin ne vanhat kuvat! Olen ihan varma siitä.
Aina kun itellä on sellanen hetki et tuntuu että nyt vituttaa ja on sellanen itseinho ettei toista oo nähty niin helpottaa katsoa niitä vanhoja kuvia ja mennä peilin eteen toteamaan et "nohei, et sä oo ruma etkä lihava" .
Ja ei, se itseinho ei katoa niiden kilojen mukana minnekään. Kaikki lähtee oman pään sisältä.
Tsemppiä <3

Vielä viisi päivää lääkärin soittoon. On vähän nuupahtanut olo. Pirtelöt uppoaa ihan tahdonvoimalla, joskus yökkii joskus ei. Painonmuutos on tasaantunut lupaavan alun jälkeen. Aluksi sitä on niin innoissaan, että kuinka helppoa tämä laihdutus onkaan. Että ihan putoaa kuin itsestään, että miksi minä sitä leikkausta edes tarvitsisin. No eilen laskin, että minussa asuu vieläkin kaksi normaalipainoista naista ja voimat tähän eneilyyn alkaa olla käytetyt. Pirtelöt jäävät kyllä lääkärin soittoon. Sanoi hän mitä tahansa, jatkan jotenkin normiruuan avulla. Ja sitten se painonhallinta, mikä onkin se ehdottomasti vaikeampi asia. Että kyllä minä sitä leikkausta tarvitsen. Jos lääkärit vain puoltavat.

Jotain hyvää kuitenkin. Viime viikolla saavutin lääkärin määräämän 7 % pudotuksen. Vielä yritän saada vähän turvamarginaalia aikaiseksi, mutta hyvältä näyttää tämän osalta. Ja oikeastihan minä olen tiputtanut n. 10 % kun huomioi mistä minä oikeasti aloitin. Joulu ja viimehetken herkuttelut olivat hyvinkin tuloksellisia.

Hei Emmuu. Täältä eilen leikatulta terveisiä. Samoja tuntemuksia minulla tän viimeisen vuoden aikana on ollut kuin sinulla. Ei löydy paljoa kuvia meikäläisestä kun en halunnut olla kuvattava. Matkoillakin olen usein kameran takana. Mutta muutama kuva on kansiossa Hellu ennen ja nyt tästä eteenpäin. Itse vielä 20 kg jälkeen näkee itsensä isona ja pullukkana maha ja reisimakkaroineen. No elämää on edessä ja toivottavasti pää tulee mukana muutoksessa. Ennen sairaalaan lähtöä kaivoin vanhat housut jalkaani niin miehenikin huomasi kuinka väljyyttä on tullut. Putosivat jalasta 😂. No ne on hyvä muistutus entisestä mihin en enää aio palata. Olo on mitä mainioin, ei kipuja. Pulloon puhallus on hyvä keuhkotuuletus niin ei ole tullut olkapääpistostakaan. Virkeää kevättä sinulle taipaleellesi.

Emmuu, tsemppiä eneilyyn! Mitä vähemmän sitä on jäljellä, sitä vähemmän jaksaisi enää.. joten jaksaa jaksaa

Heippa Emmuu! Tulipa muistoja mieleen omasta ekasta eneilystä! Luoja että se alku ja etenkin loppu oli vaikeaa aikaa! 6 viikkoa piti itse eneillä, ensimmäiset 2 viikkoa vedin nutriletin keittoja ja pirtelöitä, sitten jatkoin pelkillä pirtelöillä, ei ne perhanan keitot uponnu ei sitten niin millään! Tsemppejä sinne, täällä pidellään peukkuja pystyssä

Soittiko lääkäri sulle? Mitäs sovitte jatkosta?

Heippa Anniina ja muut!

En pystynyt enää viimemetreillä juomaan niitä pirtelöitä. Aasin selän katkaisi sairastamani sympatiamahatauti. Tytär oksensi ja minä voin huonosti. Ei siinä pirtelö paljon kiinnostanut. Sen jälkeen vaikka olo kohentuikin, en pystynyt enää nielämään niitä litkuja. Viemäriin kaataessani mielleyhtymä muistutti lähinnä kuraa. Mutta siis vasta viimemetreillä!

Lääkäri soitti eilen, lähes kolme tuntia ennen soittoaikaa! Ensimmäiseksi kysyi siitä painonpudotuksesta, että saavutitko tavoitteet? Lopullinen pudotus minulla oli noin 9%, joten hyvin meni. Lääkäri kävi tutkimustulokset läpi puhelimessa ja kaikki oli ok. Vähän keuhkokapasiteetti on alle normaalin, mutta se nyt johtunee omasta huonosta kunnosta. Summa summarun, minä täytän leikkauskriteerit ja lääkäri lupasi laittaa minusta lähetteen kirurgille. !

Puhelu tuntui sitten ikäänkuin olevan lopussa ja minun piti sitten ääneen ihmetellä, että miten tästä nyt eteenpäin? Hoitotakuu on kuulemma 6 kuukautta eli sen mukaan olisin kirurgin pöydällä viimeistään elokuussa? No entäs tämä väli? Onko tässä vielä joku välivaihe, kirurgin haastattelu tms?, jonka jälkeen saan leikkauajan? Mutta ei kuulemma ole. Seuraavan kerran kuulen sairaalasta leikkauskutsun muodossa. Sitten joskus kunhan lähete on saneltu, kirjoitettu, käsitelty ja allakoitu ja mitä muita vaiheita tässä onkaan? Olen todella huono odottamaan määräämättömiä tapahtumia. Tekisi mieli soittaa osastolle (mille osastolle, kun ei minulla ole mitään tietoja) ja kysyä sitä aikaa. Olkoon vaikka joulukuussa, mutta kunhan olisi se joku päivä. Ja se puolen vuoden hoitotakuu kyllä epäilyttää. Välissä on kesälomat ja itselleni ei elokuu sovi millään. Leikkaus ennen kesäsulkuja sopisi minulle parhaiten, ei pelkästään mielenrauhan kuin arjenkin kannalta. Opiskelijat kun eivät valitettavasti voi olla sairaslomalla. Entä sitten tämä välielämä? No hyvä olisi kuulemma pudottaa painoa vähän koko ajan. Onneksi minulla on ensi viikolla tapaaminen ravitsemusterapeutin kanssa niin voidaan sitten sopia vähän tarkemmista kriteereistä. Vähän jäi ontto olo puhelusta.

Eli siis hiih-puuh, hiih-puuh (syviä henkäyksiä ) kiirastulessa mennään!

Sulla onkin nopeampi tahti ollut kun mulla esmes! Itellä on tänään vuosipäivä tuosta omalla lääkärillä käynnistä joka pisti lähetettä etiäpäin. Tässä ollaan oltu nyt 2 kk leikkausjonossa. Tämä aika on ollut pisin kun mitään ei ole tapahtunut. Yleensä mulla on tullu joka kuu jotain, esmes viime vuonna lokakuussa sain viimesimpien kokeiden tulokset ja lääkäriltä lähetteen leikkaavaan sairaalaan, marraskuussa kirje missä oli aika kirurgille joka oli joulukuussa Tammikuussa ei tapahtunut mitään ja pahoin pelkään ettei tässäkään kuussa mitään tapahdu :(Sillon kirurgilla käydes hoitaja sanoi että maaliskuussa saan ruveta kyseleen mikä on mun paikkani jonotuksessa ;D Silloin oli puhetta että toukokuussa aikasintaan olis leikkuu, itsellä hoitotakuu menee umpeen kesäkuun lopulla. Toki sehän riippuu niin missä päin suomee mennään, onhan jokaisessa sairaalassa omat käytäntönsä ja  tapansa toimia Itse oon menossa TAYSsiin Tampereella, mihis sinä?

Mitä uskomattomin asia tapahtui tänään. Ihan tavallisessa, valkoisessa kirjekuoressa tuli potilaskertomus-asiakirja. Viimeinen lause kuuluu: Leikkauspäivä (toukokuun alkupuolella) 2016 ja 5 viikon VLCD/ENE-dieetti ennen leikkausta.

Siis mitä? Pitänee soittaa osastolle. Tuosta kirjeestä syntyi enemmän kysymyksiä kuin mitä se tarjosi vastauksia. Mutta siis leikataanko minut kahden kuukauden kuluttua? Jos näin on, niin KYSissä jono vetää. Jos tässä on joku väärinymmärrys niin huomenna nolottaa, kun selvitän asian ja raportoin tänne.

No kyllähän tuossa selvästi lukee, että se on nyt Emmuun menoa! Jeeee!!

Onnea leikkauspäätöksen saamisen johdosta,

Ittellä meni n.2 kk, siitä kun omansairaanhoitopiirin lääkäri laitto maksumääräyksen.
Lahdessa leikattiin 9.2. Noin 10KK meni koko prosessissa, ENE 3 viikkoa kesällä 2015 ja sit
ennen leikkausta 4 viikkoa.

-Petri

Soitin sitten lopulta osastolle ja kyllähän se leikkauspäivä oli ohjelmiin merkitty. VLCD pitäisi aloittaa huhtikuun puolivälissä ja nyt pitäisi olla kunnolla ja syödä rajoitetusti. Viikonloppuna meni kyllä ihan metsään, olen vielä aika kuutamolla.

Kuinkahan tarkka se leikkauksen jälkeinen nostokielto on? Kuun lopussa olisi muutto (toivottavasti), mutta sen voisin kyllä mieluusti jättää väliin. Isompi ongelma onkin tuo nuorempi lapsonen. Painoa on 12 kiloa, mutta syliin on jatkuva hinku. Muutaman päivän nostokielto tekee jo tiukkaa, viikoista puhumattakaan. Miten teillä muilla on mennyt?

Älä riskeeraa. Vaikka sulla ei kipuja välttämättä ole, mutta kun sisuskaluja leikataan on olemassa aina riski jota ei pidä mennä soveltamaan. Sylissä voit pitää, mutta silloin kun itse istut! Toki mulla ei lapsia ole joten mä puhun vaan sen mukaan mitä jälkihoitosuositukset neuvoo ja miten muistelen omaa toipumisaikaa. Täytyy vain sanoa että nyt ei voi ottaa syliin vaikka kuinka haluaisi.

Heh, meilläkin on kuun lopussa muutto.