Lihomisen syyt..

Oletteko koskaan miettineet (uskon että olette) mikä on lihomisen syy, hyvä ruoka, lapsuuden muistot, pettymykset??? Itse tätä monesti miettineenä ei oikein oikeaa vastausta löydy. Osa syynä varmasti lapsena sairastettu Perthesin tauti joka vaikeuttaa liikkumista, olen lapsesta asti inhonnut liikuntaa samalla ihaillut ihmisiä jotka pystyvät juoksemaan. Kilpirauhasen vajaatoimintaa olen sairastanut tietäämättäni vaikka kuinka kauan, ehkä jo lapsuudesta.

Muista kun koulun terkkari sanoi että pitäisi painoa pudottaa, tämän myötä jouduin käymään ruokalassa keittiöstä hakemaan ruuan jonka keittäjä oli punninnut valmiiksi. Tämä hävetti teiniä ja kavereille kerroin että olen allerginen tms. soopaa. Kävelytyyliäni on aina pilkattu jopa aikuisena. On helppoa olla lihava ja huomaamaton

Omasta mielestäni en ole koskaan ollut ahmija. Enemmänkin syön väärin ja ehkä huvikseni, tunne syöjä??? Monet laihdutus yritykset painonvartijoissa ongelmana oli etten jaksanut syödä kaikkea päivän aikana, josta ohjaaja moitti.

Nykyisen mieheni kanssa olen leikkausasiasta keskustellut, hän sanoi että hänelle kelpaan millaisena vaan mutta jos itseni takia sitä tahdon sekin on ok. Ensimmäinen lapsenlapsi syntyi marraskuussa, isänpäivänä ja h aluan viettää hänen kanssaan lukuisia mukavia hetkiä. Itse käyn tunteiden viidakkoa leikkauksen suhteen mutta päätös on tehty, toukokuun lopussa saan tietää miten edetään, koko tie leikkaukseen on jo melkein käyty.

Mitä kaikkea vielä tapahtuu ennen leikkausta?? Sisätautilääkärillä käyty, rt:llä käyty kahdesti, tähystys tehty ja labroissa käyty, kirurgi 25.5.15.. mitä vielä??

Moi neitimyy71,
esitit hyvän kysymyksen. Olen itsekin paljon pohtinut miksi olen jojoillut lähes koko elämäni. Olen itse hyvä esimerkki lohtusyöjästä. Olen ilmeisesti ihan lapsesta saakka yrittänyt etsiä hyvää oloa ruoasta kun sitä muuten ei ole saatavilla; eihän lapsella paljon ole muita keinoja korvata puuttuvia rakkauden, turvallisuuden ja hyväksynnän tunteita kuin syömällä. On saanut edes hetken hyvän olon tunteen, jonka on sitten joutunut kalliisti maksamaan lihomisella ja siitä seuranneella pilkkaamisella. Ihmiset, sekä lapset että aikuiset, osaavat olla todella julmia!
Tämän asian pohtiminen on ainakin minun kohdallani jotenkin erittäin ahdistavaa, paitsi, että tämä ehdottomasti pitäisi tehdä, jotta "paraneminen" pääsisi vauhtiin.

Tämä asia, jonka neitimyy71 otti esiin olisi erittäin mielenkiitoinen aihe pohtia ihan porukalla tällä palstalla. Meillä jokaisella on aivan varmasti syitä, jotka ovat johtaneet reiluun ylipainoon ja leikkauspöydälle. Nostetaan porukalla kissa pöydälle !

ai niin...olet saanut todella hyvin pudotettua painoa jo ennen leikkausta, onnea

Juu hyvä aihe todellakin. Olen sitä mieltä että ylipaino on lähes aina itse aiheutettua mutta sitä en allekirjoita että ylipainoiset olisivat laiskaa ja itsekuritonta porukkaa. Meillä jos kellä on itsekuria..useamman kerran kymmeniä kiloja laihduttaneita,koko elämänsä laihduttaneita. Syyt ovat jokaisella varmasti omanlaiset mutta vääristynyt suhde ruokaan varmasti jokaisella itsensä yli satakiloiseksi lihottaneella. Minä olen hallinnut tunteitani syömällä,opin jo lapsena sen että minut palkittiin ruoalla,minua kannustettiin herkuilla sekä lohdutettiin karkilla. Tätä olen henkeen ja vereen yrittänyt välttää omien lasteni kohdalla. Söin suruuni ja pahaan oloon. Miksi lihoin takaisin aina ne 20-40kg kovalla työllä laihduttamani kilot. Elin vielä lihavan ihmisen elämää,en hahmottanut itseäni vaan ajattelin olevani aina se lihava..vähitellen annoin joka kerta periksi ja elin sitä minkä parhaiten osaan..elämää lihavana..helppoa kun kukaan ei huomaa eikä huomioi. Nyt tämän leikkauksen jälkeen pelkään ihmisten kommentteja,tunnen kuin en ansaitsisi olla lähellä normaalipainoa,vaihdan heti puheenaihetta kun joku kommentoi muuttunutta olemustani,edelleenkään en halua että ihmiset sanoo minun laihtuneen..tulen vihaiseksi,miksi he eivät aiemmin sanoneet mitään?miksi olen ollut kuin ilmaa heille ,lihavaa ilmaa. Voi miten pitkään voisin tästä aiheesta kirjoittaa mutta huomaan tätä kirjottaessani tulevani hyvin surulliseksi. Olenko nyt vain merkityksellinen kun painoni on 85kg eikä 120kg.

Olisit vastannut siellä karaokessa, että Luojan kiitos olen lihava enkä tyhmä!

Yleensä keksin jotain järkevää vastalausetta mutta tässä kohtaa jäin sanattomaksi..