Hei kaikille!

Heti ensimmäisenä kiitokset teille kaikille, jotka olette jaksaneet kommentoida, vastata, kysellä ja olla kiinnostuneita toistenne etenemisestä! Teistä on ollut suunnaton apu monen kaatumisen ja kompastumisen aikana! Kiitos!
Itse olen vain taustajoukoissa tuskaillut, mutta joskus sitä on tultava kaapista joka tapauksessa, niin tehdään se nyt.

Olen samanlaisen taustan omaava kuin täällä moni muukin, pudotettuja ja saavutettuja kiloja on takana kymmeniä ellei satoja. Nyt ei enää. Leikkaukseen valmistava ene on meneillään, ja viimeisenä eneilynä tätä ajattelen, ja vaikka aikaisemmin on enet ollut helppoja ja kiloja lähtenyt runsaasti, ei nyt voisi vaikeampaa olla.

Olen 41-vuotias perheenäiti, lapsia on joukko ja töissäkin käyn. 2012 kyllästyin painooni, mutta silloin ei kukaan ollut vielä kertonut leikkausmahdollisuudesta mitään, ja lähdin ryhmässä eneillen pudottamaan painoani. Se putosi, mutta tuli myös takaisin. Palkkasin personal trainerin ja kävin 4-7 kertaa viikossa salilla, söin n. 1000-1500 kcal päivässä ja paino vaan nousi. Keväällä 2014 yksityisen lääkärin kautta sain lähetteen leikkaukseen, ja siitä asti on odotettu.

Leikkausjono Tampereella on 6 kk, ja se aika tuntuu mahdottoman pitkältä odottaa. Onneksi nyt ollaan jo loppusuoralla. On aika vaikeaa kuvitella, että tulevaisuudessa ei enää olisi tällaista taakkaa mukana kannettavana, ja että juokseminen ja muukin treenaaminen onnistuisi ilman kipeitä polvia ja nilkkoja. Tai että saisi joskus punnerrettua.
Mutta joku tavoite täytyy olla että jaksaa, siis noustaan jos kaadutaan ja jaksan vaikka väkisin, ehkä elämä edessäpäin on tavoittelemisen arvoista.

Tervetuloa joukkoon Eteen ja Ylös . Todella mukavaa, että tulee uusia tuttavuuksia. Olen itsekin aivan "tuore" tapaus. Olen menossa Tallinnaan ohitusleikkaukseen huhtikuun alussa. Tottakai jännittää ihan hirveästi mutta olen niin kyllästynyt/väsynyt tähän kymmenien vuosien jojoiluun painoni kanssa, että olen valmis näinkin radikaaliin ratkaisuun. Tarkemmat hoito-ohjeet pitäisi saapua tällä viikolla sähköpostitse mutta olen jo jonkin aikaa pudotellut painoani osanutrauksella...tosin aika heikolla menestyksellä. Tiukassa istuvat kilot lähes viisikymppisellä naisella. Toivon saavani jonkin verran kiloja pois ennen leikkausta kun kuulemma komplikaatioiden riski on sitä pienempi mitä vähemmän ylimääräistä on. Ei muuta kuin tsemppiä meille molemmille ja kyllä tämä vielä iloksi muuttuu . p.s. omakin haaveeni on juosta koirani kanssa, katsotaan sitten onnistuuko koskaan . T.Tyyne

Tervetuloa joukon jatkoksi

Hei! Mistä lähtien se 6 kk leikkausjono katsotaan alkaneeksi? Olen myös taustajoukkolainen hakemassa tsemppiä ja tietoa tuleviin
Muoks: siis joo, nythän luin, että kirurgin jälkeen olit jonossa

Sitä mietiskelin itsekin aluksi, että onko se ekasta lääkärikäynnistä, tutkimuksista vai mistä, mutta se oli vasta kirurgi, joka teki leikkauspäätöksen, ja päätöksestä 6 kk.
Toki otettiin huomioon myös omat toiveet, eli jos sattuu suunnitellun päälle jotain työmatkoja yms. niin voidaan vaikka siirtää leikkausta eteenpäin.

Itselleni suunniteltiin huhtikuulle, ja olikin iloinen yllätys, kun aika on jo maaliskuun puolella.

Joka paikassa ei ole yhtä pitkät jonot kuin Tampereella...

hei!
Minun mielestäni aikanaan (2011) vuoden kestänyt jono oli vain hyväksi, nimittäin siten ehti paremmin sisäistää mistä kaikesta tässä on kysymys. ennen leikkausta meillä on kaikilla ollut kiire leikkaukseen, mutta se leikkaus on kuitenkin sitten vain pieni osa tästä loppuelämän pituisesta projektista. Joudumme nimittäin kokonaan uudelleen opettelmaan syömisen ja monta muuta juttua, jotta leikkauksesta olisi hyötyä pidemmälläkin tähtäimellä.
tuolta minun historiasta näet oman taisteluni ja tervetuloa vaihtamaan ajatuksia tamperelaisten perustamaan vertaistukiryhmään eli vertuliin, joka kokoontuu seuraavan kerran ensi viikon torstaina 12.3. klo 18 Diabetesyhdistyksen toimistolla os. Lähteenkatu 2-4
VERTULI 12.3. KLO 18
terv blocco-vaari ja muut vertulilaiset

Hei Blocco ja kiitos vastauksesta!

Samaa mieltä minäkin, itselläni on kestänyt kohta puolitoista vuotta ensimmäisestä lähetteen pyytämisestä, ja kolme vuotta koko urakan aloittamisesta. Kyllä näitä asioita on ehtinyt miettiä ja harjoitella. Onneksi on hyvät vertaistukiryhmät ja koko prosessikin on jo niin hyvin loppuun hiottu, että ohjeet  leikkauksen jälkeiseen syömiseen ja eneilyyn ovat vähintäänkin hyvät.

Toisaalta sairaalan ohjeista ei saa sitä apua ja tukea, mitä muilta leikatuilta, eivätkä kaikki leikatutkaan mahdu samaan malliin ja muottiin. Kokeilemalla ja kantapään kautta on kaikki kuitenkin itse kokeiltava. Mutta hiljaa hyvä tulee, ja suunta on kuitenkin oikea.

Kärsivällisyys on hyve ja sitä ei ole kaikilla, itsellänikään. Olisi alusta asti ollut kiva tietää, koska mitäkin tapahtuu. Alustava aikataulu olisi ollut loistava. Tyyliin:

1/2015 lähete
4/2015 ravintoterapeutti ja labrat
5/2015 sisätautilääkäri ja ravintoterapeutti
6/2015 kirurgi
12/2015 leikkaus



Minkäs sille voi, että on projektitöitä tehnyt ikänsä...

Että se eneily osaakin olla vaikeaa...

Elämäni ensimmäinen enekuuri oli xtravaganzan remmissä, aikaisemmin en ollut oikein ymmärtänytkään, että miksi ketoosi ja mitä se tarkoittaa.
2011 oli vuosi, ja kaikki oli tosi helppoa. Painoa lähti 25 kg, tosin kaikki on jo hyvin keräilty takaisin. Oli hyvä ja energinen olo, ei huimauksia eikä huonoa oloa, ja paino laski tasaisesti 500 g päivässä. Siis 3,5 kg viikossa, koko ajan. Ketoosi toimi ja vaikutti, lähti rasvaa eikä lihasta.

Nyt, kun pitäisi olla elämäni viimeinen enekuuri, ei kaikki olekaan enää niin ruusuista kuin aikaisemmin. Nyt on 18. päivä eneilyä menossa, ja paino ei vaan putoa. Alle kilo viikossa, ja puhutaan vielä ensimmäisistä viikoista. Ei se näin pitänyt mennä. On ihan tarkkaan syöty mitä on määrätty, juotu mitä on määrätty, ketoosikin on, mutta ei vaan auta. Ja sen kerran kun on painotavoite, että pääsee leikkaukseen.

Ravintoterapeutti lohdutteli puhelimessa, että pääasia on se ketoosi, sillä maksa pienenee, mutta ei se yhtään lisää motivaatiota. Eikä lopputulosta kun mennään sairaalan vaa'alle. Enempää ei enää voi juoda ja vähempää ei saisi syödä. Proteiinilisän voi kuulemma jättää viimeisellä viikolla pois tai vähentää sitä, auttaneeko tuokaan.

Miten te muut olette tästä vaiheesta selvinneet?
Onko mitään apukeinoja, kun paino jumittaa silloin kun ei ole enää aikaa odotella? Nestettä pitäisi juoda vielä enemmän, että ei ole elimistö kuivunut leikatessa, mutta eihän se painoon vaikuta kun ei ole mitään turvotuksiakaan...

Kasviksia ja vihanneksia on määrätty se maksimi 500 g ja proteiinilisä 20g, lisäksi pakolliset pussit EadyDietillä.

Ensi viikko enää aikaa...

Eteen ja Ylös tsemppiä kovasti loppurutistukseen! Mulla tulee 27.3 just vuosi täyteen leikkauksestani (GBP)  ja painoin leikkausaamuna juurikin tasan.. ta-daa.. 114,9!
Ja 27.3 tänä vuonna aattelin painaa 85,9, katotaan onko vaaka samaa mieltä!

Minulla ENEn pudotukseen antoi potkua vasta yhden viidestä Nuttrilett-jauheesta vähentäminen päivässä. Söin ennen leikkausta kahdeksan viikkoa eneä, pudotustahti oli suuunnilleen 1,7 kiloa per viikko. Kahden kilon päälle yhdellä jauheella vähemmän.

Tiukoille se meni, mutta minut leikattiin reilu viikko sitten kuitenkin. Isohan minä olen verrattuna teihin muihin leikkaukseen menijöihin siltikin.

Hei ja kiitos vastauksista!

Hienoa Vesinokkaeläin mitä tuloksia! Olisi tosi hienoa päästä itsekin samaan...
Ja kiitos Smoothieshrinkage vinkistä, täytyy kokeilla. Jos auttaisi edes vähän.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille ja aurinkoista kevään etenemistä!

Heips, onko sinulla tuo 'historia' sekä tickeri laitettu allekirjoitus-kohtaan? Yritin laittaa oman historiani siihen, mutta en ole varma onnistuinko
Sullahan muuten leikkaus lähestyy....

Hei Annniina!

Hyvin näkyy historia, minä laitoin allekirjoitukseen molemmat.
Se tickeri ei sinulla näy, mutta jossain aikaisemmassa ketjussa oli hyvät ohjeet, varmaan hakusanalla löytyy.

Joo, kyllä tämä etenee...
Hyvän vertaistuen (kiitos Smoothieshrinkage!) avulla painokin on jo alle leikkaustavoitteen, ja vielä sitkeästi eneillään. Loppuun asti, siis leikkauspöydälle.

Eilen tuli paperit Taysista, hieman meni viikko-ohjelmat uusiksi, kun koko perjantai menee sairaalassa esikäynnillä. Olisi ollut viimeinen työreissu suunnitteilla. Mutta joo, siis verikokeisiin torstaina, esikäynnille (hoitaja, lääkäri ja nukkumatti) perjantaina, taas verikokeisiin maanantaina tai tiistaina ja toimenpiteeseen keskiviikkona.
Vielä ei jännitä.

Juu, en löydä tickerin ohjetta, täytyy perehtyä jossain vaiheessa.
Huh, kylläpä ainakin tutkitaan huolellisesti ennen leikkausta, hyvä juttu! Kerrohan sitten mitä tapahtui esikäynnillä?

Onneksi aika menee näinä viimeisinä päivinä nopeasti, samaa en olekaan vielä kokenut aikaisemmin.

Esikäynnillä menin ensin hoitajia tapaamaan, ja siellä kyllä käytiin leikkaukseen valmistautuminen ja leikkauksen eteneminenkin hyvin tarkasti läpi. Hoitajat tapasin siis klo 11.40. Punnittiin toki, ja kyseltiin miten ene on mennyt. Mukana oli vanhempi kokeneempi hoitaja ja nuorempi lähinnä kuuntelemassa.
Mitattiin myös jalat sukkia varten. Sukat sain siis jo kotiin mukaan, ja ne pitää pukea jalkaan jo kotona leikkauspäivän aamuna. Ohjeetkin pukemiseen tuli, onneksi, sillä sukat näyttää siltä, kuin saisin ne korkeintaan kuusivuotiaalle tytölleni jalkaan.

No, sitten odottelin lääkäriä. Lääkäri piti olla 12.15, mutta oli ensin myöhässä, ja sitten tuli minua kyselemään 12.50, kun en ollut kuulemma ilmoittautunut... Joku konehäikkä, olinhan jo hoitajatapaamiseen ilmoittautunut ja samalla numerolla piti päästä lääkärillekin.

Lääkäri oli siis kirurgi, mutta tässä tapauksessa ei se leikkaava, koska leikkaava ei ollut nyt paikalla. Olin tosi pettynyt kirurgin tapaamiseen, koska tämä puhui huonoa suomea, kiireessä katsoi papereitani väärin, eikä osannut oikein kertoa mitään uutta. Ainoa hyvä uutinen oli, että veriarvot on kunnossa ja leikkaukseen voidaan mennä.

Sitten otettiin muovipussi, jossa minua koskevat paperit, ja sen kanssa vaihdettiin kerrosta kohti anestesialääkäriä. Sieltä sitten tulikin päivän paras anti, tarkat ohjeet leikkausaamun lääkityksistä, lisättiin nukutuskoktailiin pahoinvointilääkettä, koska on taipumusta matkapahoinvointiin, ja sain vielä lisäksi vakuuttelut virkistävistä unista leikkauksen aikana ilman painajaisia. Se on hyvä, koska jostain syystä niitä painajaisia on nyt kotona riittänyt.

Sitten vielä pussin palautus hoitajille ja kohti kotia.

Odotellessa ehdin käydä päivän aikana pariinkin kertaan kahvilassa kahvikupillisella ja juomassa, tulipahan sekin paikka tutuksi.

Kiitos käyntikuvauksista, imaisin ne pesusienen lailla    
Huomenna pääset sitten sullomaan sukkia jalkaan Ilmeisesti käyt siis kotona jo suihkussa? Mihin aikaan sinun pitää olla sairaalassa? Monelta on operointiaika? Hurjasti tsemppiä huomiseen!

Tsemppiä matkaan! ^_^

No niin, ohi on.

Leikkaus tehtiin siis keskiviikkona 25.3. Edellisenä päivänä soittelin leikkaushoitajalle, joka varmisti, että Leikon ovikelloa pitäisi soitella puoli kymmeneen mennessä. Kutsussa oli klo 9, joten hyvä että soittelin.

Vedin siis sukat jalkaan, tilasin taksin ja sukat jo polvissa makkaralla soitin Leikon ovikelloa. Oven avasi mukava nainen, joka sanoi muistavansa minut eilisestä puhelusta. Miksei muistaisi, meitä leikattavia oli päivälle vain kolme, ja minä olin niistä keskimmäinen. Sain leikkaussalivaatteet, ja kun olin saanut ne päälleni tarkistettiin paperit ja otettiin paino. 111,9, eli tavoitteeseen päästy!   Sitten vain mukavaan odotushuoneeseen odottelemaan, että edellinen leikkaus päättyy ja leikkaussali saadaan siivottua.

Odotushuone oli mukava ja viihtyisä, hyvät nojatuolit, tuoreita lehtiä ja toimiva netti. Aika meni nopeasti, ja klo 10 tuli leikkaussalin hoitaja hakemaan leikkaussaliin.

Leikkaussalissa nousin sänkylle, ja minut aseteltiin siihen mahdollisimman mukavasti. Jalkoihin asennettiin pumppaavat sukat, joita joutuisin käyttämään niin kauan, kunnes pääsen kunnolla liikkeelle. Jalat ja kädet sidottiin tiukasti paikoilleen, jotta voitaisiin testata leikkausasentoa vielä kun olen hereillä. Sänky nostettiin melkein pystyasentoon, sitä en tiedä miten päin olen sitten nukutettuna ollut. Vähän happea maskista, jotain muuta toisesta maskista, ja sitten nukutusaine tipan kautta suoneen.

Heräsin vasta heräämössä, ja olin vielä kovasti väsynyt. Torkahtelin useasti, ennen kuin osastonhoitaja tuli hakemaan.  Mitään kipuja en muista, saatoin varmuuden vuoksi sanoa, että on kipuja ettei niitä tulisikaan.

Leikkaus oli onnistunut, saatiin tehtyä ohitusleikkauksena, vaikka pelkona oli edellisen sappirakon poiston jättämät kiinnikkeet. Ja maksa oli hyvin pienentynyt. Komplikaatioina olivat nenä-mahaletku, joka ei lähtenytkään irti, tiheentynyt syke jossain vaiheessa leikkausta sekä hirveät mustelmat olkapäissä. Kukaan ei osannut kertoa, miksi mustelmat, mutta molemmissa olkapäissä on kämmenenkokoiset mustankirjavat jäljet, joista sormet selvästi erottuvat.

Sitten alkoi toipuminen osastolla, se on jo ihan oma juttunsa.

Kiitos kun kerroit leikkauskuvioista. Minä oon vasta alkutaipaleella ja mua askarruttaa se mahan tähystys. Onko se kamalaa niellä sitä letkua? Niin ja kerrothan sitten jälkimainingeista. Musta tuntuu et oon valtavan iso teihin verrattuna kun painoa on vielä 130kg. Lähtöpain hurjat 137 ja pituutta 170. Oon toiveikas että 60 vuotispäivillä olisin 80 kg johon on aikaa 3vuotta. Tsempit ja voimia.

Oiii, hienoa että leikkaus onnistui hyvin! Mutta tuo viimeinen lauseesi kiinnostaa kovasti, mitäs sitten tapahtuikaan??
Onnea uusiin kuvioihin!

Hei Eteen ja ylös, mitä sinulle kuuluu?? Toivottavasti kaikki hyvin!