Lihavuusleikkaukseen?

Hei!

Olen 26-vuotias  perheenäiti ja painan 125 kiloa tällä hetkellä. Olen käytännössä aina ollut ylipainoinen. Jo ala-asteella painoin 60-70 kiloa, en muista enää tarkkaan. Yläasteella paino lähti kipuamaan vielä alemmas ja korkeimmillaan paino oli lapsen saadessani, n. 145 kg tai jopa enemmän (oli siitä turvotustakin 10 kg mutta silti valtava lukema). Sen jälkeen olen saanut 10 kg pois ihan vain järkevillä valinnoilla, mutta silti en pysty enää uskomaan että minusta tavallisin keinoin koskaan saataisiin normaalipainoista. Olen vuosien varrella kokeillut lukuisia eri laihdutustapoja aina ravitsemusterapeutilla käymisestä kaalikeittodieettiin, Painonvartijoiden pisteisiin, karppaamiseen, pussikeittoihin jne. Aina paino on tullut korkojen kera takaisin. Pidän terveellisestäkin ruoasta, mutta annokset ovat isoja ja pidän myös makeasta.

Viime aikoina on usein tuntunut, etten jaksaisi olla näin lihava. Se rajoittaa elämääni varmasti useammassa asiassa kuin edes tällä hetkellä tajuankaan. Esimerkkeinä voisi sanoa, etten jaksa esim. juosta, mikä on hankalaa vilkkaan pienen lapsen äitinä, enkä pysty käymään huvipuistossa, koska en mahdu laitteisiin. (Rakastan huvipuistoja ja vuoristoratoja.) Hävettää aina, kun ei löydy tälle takapuolelle sopivaa tuolia, ja lentokoneessa tunnen myös noloutta ja häpeää koostani. Sekä minä että mieheni pelkäämme minun ennenaikaista kuolemaani.

Ajattelin alkaa omalääkärini vastaanotolla puhumaan halustani hakeutua lihavuusleikkaukseen. Terveysvaikutuksia ylipainosta on joitakin jo näkyvissä, vaikka olenkin näin nuori ja periaattessa melko terve painooni nähden. Kuitenkin jo nyt lonkka ja polvet ovat välillä kipeytyneet kovasti (enemmän silloin 20 kg sitten mutta ajoittain nykyäänkin) ja kärsin sappikivikohtauksista. Minulla on myös rannekanavaoireyhtymä. BMI on 47. Diabetesta ei ole ja kilpirauhasarvot ovat normaalit, ne on tutkittu vastikään.

Asun Lapissa ja olisi kiva saada omalta alueeltakin vertaistukea leikkaukseen hakeutumisessa (lähin sairaala on LKS).

Lihavuusleikkauksen kriteereissä ollaan suhteellisen tiukkoja, koska moni kunnallisesti leikkaukseen haluaa. Kun hakeudut lääkäriin, muista painottaa ennenkaikkea sitä, miten paino rajoittaa liikkumistasi kun aiheuttaa kipuja.
Myös diabetesriskistä, sydän ja veritautiriskeistä ja selän kunnosta kannattaa tuoda huolta voimakkaasti julki.

Kunnalliseen leikkaukseen pääseviltä edellytetään yleensä aktiivisia (valvottuja) laihdutusyrityksiä ennen jonoon pääsemistä. Saattaa olla että olet jo kokeillutkin laihdutuslääkkeet, terveyskeskuksen laihdutusryhmät ja vastaavat?
Jos et, varaudu henkisesti että jotain tällaista on edessä. Prosessi kestää vuodesta kolmeen, käytännöistä, lääkäristä ja potilaasta riippuen. Ole sitkeä ja jaksa, se kannattaa.

Olen varautunut 1-2 vuoden prosessiin, kun julkisella puolella haluaisin leikkauksen (olen opiskelija, ei mahdollista rahoittaa leikkausta itse).

Mulla on tosiaan niskat AINA jumissa, lisäksi asentovirhettä on mahdollisesti kertynyt vuosien varrella (nojaan eteenpäin liikaa), lisäksi tosiaan lonkkakipuja on ollut. Ja rannekanavaoireyhtymä n. pari vuotta, samoin sappikivivaivoja.

Kiitos tsempistä Pallokala! Luinkin tuolta sun upeasta muutoksesta, mahtavaa!

Ai niin, ja olen käynyt läpi myös 2 vuoden psykoterapian ja se on kyllä tunnesyömisen poistanut lähes täysin.

Hei Tunis ja tervetuloa joukkoon! Samassa veneessä kaikki ollaan! Itse lähdin yksityiselle puolelle ja kesällä kävin kirurgin vastaanotolla ja ravintoterapeutilla ja labroissa ja 19.8 on leikkaus. Tätä asiaa olen kyllä pohtinut kauan. Kaverilleni tehtiin leikkaus n. 2 vuotta sitten ja nyt on pudonnut hänellä 57 kg. Ja hän ei oikeastaan ikinä onnistunut laihduttamaan muutamaa kiloa enempää,joten hänen onnistumisensa vahvisti omaa päätöstäni. En halua olla iänkaiken ylipainoinen. Nyt olen kevennetyllä ruokavaliolla ja kohtapuoliiin siirryn eneilyyn. Aivan ihanaa...ja pelottavaakin, että leikkaus lähestyy =) Tsemppiä sulle!

Minäkin olen jo parin vuoden ajan leikkausta harkinnut ja miettinyt, aina aika ajoin..

Kiitos apila! Mullakin on mielessä se, että nyt ois vielä aikaa viettää nuoruusvuosia normaali (tai lähes)painoisenakin ja ottaa kaikki irti lapsenkin kanssa vietetystä ajasta, mut ylipainoisena tuun menettämään niin paljon kaikkea ihanaa elämässäni, että en halua sitä. :/ Ja sit tosiaan se ennenaikainen kuolema pelottaa.

Tervetuloa ja tsemppejä matkaan. Pohjoisessa ilmeisesti on (ollut) pitkät jonot leikkaukseen. Toivottavasti matkasi etenee suotuisasti.

Itse olen samoista painoluokista matkaani aloitellut kohta 3 vuotta sitten. Maksimipaino minulla ollut 134,8kg, tosin tähän prosessiin lähdin noin 120 kilon painosta. Leikkaus kannatti tehdä ainakin minun mielestäni, vaikka itsellä pieniä oheisharmeja siitä tullutkin.

Lasten kanssa jaksaa touhuta aivan eri tavalla ja huvipuiston laitteisiinkin jo mahtuu  . Ennen leikkausta en unelmoinutkaan niihin härveleihin ahtautuvani. Tänään piti lähteä kohti Kouvolaa ja Tykkimäen huvipuistoa, mutta sinne luvattiin ukonilmaa, joten hurvittelu siirtyi myöhäisempään ajankohtaan.

Kiitos tsempeistä! Nyt ainakin alkuun alan vielä laihduttamaan, jos saisin vaikka kuitenkin itse ne kilot pois, vaikka onhan se valtava urakka. Leikkaus on siis harkinnassa, mutta varsinaista lopullista päätöstä en ole vielä tehnyt. Voisin mä tän asian omalääkärilleni mainita, että sitäkin olen harkinnut.

Nyt kuitenkin karppausta rennoin ottein, että saa tuon syömispuolen taas raiteilleen kaiken alkuvuoden herkuttelun jälkeen.

Täällä taas harkitaan tosissaan tätä leikkausta. Eräs tuttava on siinä käynyt ja mun epätoivo kilojen kanssa on taas yhdenlaisissa sfääreissä.

Avaan vähän enemmänkin ajatuksiani. Tässä kesän aikana on tapahtunut useita kertoja sitä, että minulle huudellaan painostani julkisilla paikoilla. Nyt myös viikonloppuna kävi tällä tavalla, vaikka mielestäni olin ihan nättinä liikenteessä. Teinipoikien lauma kuitenkin minut nähdessään: "Hyi ssssaaaatana!!!" Tuntui tosi, tosi pahalta, vaikka yritin peittää sen ilmeettömyydellä.

Mietin kaikkia niitä tilanteita, kun joku hyväätarkoittava kanssaihminen on tarjonnut jotain dieetti-ideaa, kehottanut liikkumaan tai kuten kerran, puolituttu on työntänyt käteen ihan väärässä tilanteessa laihdutusryhmämainoksen ja sanonut, että kannattaa tulla mukaan. Ja jokaisesta "hyvästä neuvosta" tulee vain entistä pahempi olo. Tunne siitä, että olen huono ihminen, kun en vain onnistu.

Ruokailurytmiä olen pyrkinyt säännöllistämään ja vähentämään napostelua ja onnistunutkin siinä. Lapsen ruokarytmi on hyvä ohje minullekin.

Mun bmi on nyt hieman yli 50.

Minä itse mietin myös pitkään ja hartaasti leikkaukseen lähtemistä, ei asian eteenpäin laittaminen ollut todellakaan mitenkään helppoa... mutta en ainakaan vielä ole sitä katunut(tapaan kirurgin kuukauden päästä)...
Tosiaan aikani asiaa kypsyttelin omassa pienessä päässäni ja sitten eräänä kauniina päivänä tuli raja vastaan ja ollessani muista syistä lääkärin vastaanotolla, tokasin hälle, että nyt piisas, haluan lähetteen... eihän sitä tietenkään hetimiten siinä tullut vaan labroja ja sitten uusi tapaaminen ja sitten lähete leikkaavaan sairaalaan... ja matka alkoi.  
Tsemppiä tielläsi  

Pitkästä aikaa täällä. Kiitos viesteistä ja tsempeistä!

Huomenna menen lääkäriin, tuli vähän sattuman kautta tilaisuus käyttää huominen lääkäriaika lihavuusleikkausasiaan ja nyt aion sen todella tehdä. Jännittää pirusti! Purskahdan varmasti siellä itkuun. :/

Hei Tunis. Kuinka sun lääkärireissusi meni. Joko sait lähetteen? Luin tarinaasi ja ajattelin kirjoittaa. Itse olen tätä leikkausasiaa "mutustellut" viime syksystä asti. Joulukuun lopussa 14 kävin terveyskeskuksessa josta paperit lähti eteenpäin
Nyt olen jo jonottamassa leikkausaikaa. Siis reilu vuosi täällä etelämmässäkin menee ja asiaan ehtii sopeutua. Ahkeraan käyn myös täällä vertaistukikeskustelussa lukemassa onnistumisia. Minäkin haluan olla joskus vielä normaalipainoinen. Mun taivalta voit seurata Hellun höpinöitä...palstalla. Kirjoitellaan kuulumisia ja onnea taipaleellesi.