Viimein jonossa

Onnea teille leikkaukseen menijöille, itse olen ainakin hengessä mukana ja odottelen mitä tuleman pitää. Tsemppiä!

Eilinen esikäynti oli henkisesti uuvuttava, piti sisällään paljon kysymyksiä henkilökunnalta sekä paljon odottelua, kun gastron lääkärit oli kaikki kiireisiä eikä kukaan meinannut ehtiä ottaamaan mua vastaan. Ja sitten kun vihdoin pääsin lääkärin juttusille, niin se oli sellainen parin minuutin homma jossa lääkäri kysyi että onko kysymyksiä ja miten ENE on sujunut. Piti mennä käynnin jälkeen kaverille käymään, mutta suuntasin kohti kotia ja kaaduin saman tien sänkyyn nukkumaan tunniksi.

Päiväpaino vaatteet päällä hoitajan vaa'alla oli 115 kg, mutta kuullessaan oman vaakani lukeman hoitaja laittoi 800 g vaatteiden piikkiin (otettuaan sitä ennen juuri verenpaineen sekä mittoja tukisukkia varten vaatteiden päältä koska "sulla on niin ohuet vaatteet"  ). No todellinen lukema tulee sitten huomenaamulla tyhjällä vatsalla ja lähempänä eevan asua ennen leikkuuta, uskoisin?

Oma vaaka väläytti tänään 113,3 kg, jonka mukaan päivitin tickerinkin. Illalla pitää tehdä itselle tehopesu ja kuulemma mm. napa on tärkeä puhdistaa hyvin. Ei muuta kuin korvapuikoilla tökkimään.. Ei ruokaa saati juomaa puolenyön jälkeen, ja illalla pitää ottaa vatsansuojalääke-tabletti.

Muut leikkaukseen menijät ovat kertoneet puhallelleensa spirometriin tms, mutta en ole ainakaan tähän mennessä niin joutunut tekemään. Liekö sairaalan käytäntö että jos en ole raportoinut hengenahdistusta tms niin keuhkojen tilavuutta ei mitata? Tai ehkä pääsen vielä aamulla ennen leikkuria puhaltamaan.

Uskalsin tänään ottaa varovaisen ajatuksen päähäni, että vuoden vaihteeseen mennessä voisin mahdollisesti olla sadan kilon alapuolella.. Ehkä ihan 100% en usko siihen, mutta se on ainakin kunnianhimoinen tavoite johon voisi pyrkiä. Saa vapaasti esittää arvioita tavoitteeni realistisuudesta

Joo, unohdin kysyä esikäynnillä, että mitä "ruokaa" sitä voisi varata kotiin leikkauksen jälkeen "syötäväksi". Ehkä LEIKO-hoitaja tietää kertoa, sille pitää vielä tänään soittaa ja vahvistaa olevansa huomenna tulossa.

Sen muistin kysyä, että mitenkäs noi arvoesineet. Itse kun menen suoraan leikkausosastolle, siellä kuulemma kerätään kamat lukkokaappiin josta ne tuodaan mukana osastolle kun pääsen heräämöstä lähtemään. Meinasin jättää lompakon kotiin (ehkä otan jonkin setelin mukaan erikseen, jos haluan vaikka hakea kioskista ristikon tms), mutta ottaa kännykän mukaan. Jos vointi sallii, (ja pitäisi sallia koska mahdollisimman pian pitäisi lähteä kävelemään kuulemma) niin osaston ulkopuolella on tiloja joissa voi pitää puhelinta päällä. Näin TAYSissa.

Voi ei, miten jännittävää---Mä varmaan alan viikonloppuna panikoimaan, kun mietin, onks kaikki ok, tuleeko kaikki menemään ok jne. Kiitos näistä vinkeistä. Jotenkin itse odotan, että kaikki vaan sujuu ok, joten olen välttynyt hermoilemasta. Mutt nyt jotenkin perhosia vastassa.Tsemppiä niin paljon! Niin paljon, kuin tällä tavoin netin kautta voi laittaa =) Hyvin se menee =

LEIKO-hoitaja soittelikin mulle päin vähän ennen kuin virallinen soittoaika sinne päin alkoi. Mukava nainen :)Hän vinkkasi että kotiin voi ostaa muutamia vauvanruokasoseita (esim. marjasose) että pääsee alkuun eikä tarvi sairaalasta suunnata suoraan ruokakauppaan. RT:ltä varmasti saa sitten tarkemmat ruoka- ja ruokailuohjeet.

Ja esikäynnillä saadut tukisukat kannattaa kuulemma vetää jalkaan huomenaamulla ennen kuin nousee sängystä, on helpompaa siten. Ähräämistä luvassa siis

Mun korvaan sun tavoite kuulostaa ihan realistiselta. Mun leikkauspaino oli 100 ja risat ja nyt jumivaiheessa keikun siinä 75kg hujakoilla, että ei sunkaan tavoite mikään mahdottomuus ole.

Tsemppiä leikkaukseen, hyvin se menee!
Varmasti jo heräämön puolella sua nostellaan ylös sängystä ja saat muutaman askeleen ottaa, osastolla se kävely itsekseen ei niin helposti hoidukkaan jos on ne raivostuttavat pumpusukat jalassa, mutta kunhan niistä pääset niin ei muutakuin omien voimien mukaan kipittelet käytävillä. Nukutuksen jälkeen olet varmasti niin tokkuroissa ettet taatusti kykene mihinkään ristikoihin, itse en jaksanut edes lukea saamiani tekstareita kunnolla, saati sitten vastata niihin.
hehheh.. tuo nukutus.. Mut nukutettiin myös ekaa kertaa kun tähän leikkuuseen menin ja nyt kun ollaan puhuttu jo mahdollisista iholeikkauksista niin eniten mua jännittää se nukutus... Oli se sen verran kaamea kokemus ettei sitä mielellään toista kertaa koe, toki me ollaan kaikki niin yksilöitä että vaikka mun nukutus oli jäätävä kokemus niin sulle se voi olla ihan lempeä taju kankaalle-hetki.

Hukkapiilo. Käännä ne sukat nurinpäin kantapään kohdalle asti. Sitten pujota sujkan kärki paikalleen jalkaan. Siitä sitten hissukseen liutat sukat sitten jalkaan asti. Älä yritä vetää reunasta kerralla, sujuu helpommin...

Jahas, nyt on reissu takana, eilen illalla kotiuduin. Tässä vähän tapahtumia siltä osin kuin ne ovat jääneet mieleen.

14.8 aamulla heräsin klo 5:00, ja aloin ähräämään tukisukkia jalkaan. Ja 20 min jälkeen en edelleenkään ollut saanut niitä mihinkään sellaiseen kohtaan reisissä, etteivät ne lumpsahtaisi puolessa minuutissa rullalle ja painamaan jotain valtimoa. Pakkasin viimeisiä tarpeellisuuksia mukaan ja järjestelin vähän kämppää kun aikaa lähtöön oli vielä. Olin ajoissa sairaalassa, 6:45 LEIKO-oven takana. klo 7:00 LEIKO-hoitaja (LEIKO = leikkaukseen kotoa) päästi sisään leikkausosastolle ja vaihdoin omat kamppeen selästä avoimeen sairaalakaapuun ja edestä avoimeen sairaalatakkiin. Hoitajan punnitsema paino näillä vermeillä oli 114 tai 115 kg. Sain pari pilleriä, taisi olla ihan särkylääke ja sitten pahoinvointi- tai vatsansuojalääke. Istuskelin odottamaan odotustilaan että nukkumatti tulisi hakemaan leikkaussaliin. Puoli kahdeksan aikaan näin kävikin. Saliin päästyä olikin paljon henkilökuntaa ympärillä, ja jokaisesta raajasta kiskottiin johonkin suuntaan, aseteltiin, käänneltiin, mitattiin verenpainetta ja kiinnitettiin tippaletku paikoilleen. Sitten nukkumatti sanoi että kohta nukahdat, ja niin siinä kävikin. En muista mitä unta näin, mutta muistan että kun heräämöön kärrättäessä minua heräteltiin, halusin sanoa että antakaa nyt nukkua vielä kun uni jäi kesken. Heräämössä kyselin jossain vaiheessa kellonaikaa, ja se taisi olla 11. Leikkaus sujui kuulemma hyvin ja kesti pari tuntia. Nostivat siellä seisomaankin ja varsinaisesti ei kipuja ollut. Nappia naamaan ja ruisketta suoneen (tippaletkun ohitushaarasta) taisivat varmuudeksi kuitenkin antaa. Klo 14 aikaan pääsin osastolle. Nukuin tai torkuin aika paljon, kipuja ei tainnut tulla sillä vähän väliä joku kävi lastaamassa lisää lääkettä suuhun tai suoneen. Kova jano oli, mutta paljoa en voinut enkä saanutkaan juoda vettä. Kädessä oli tippa josta jotain ravintoliuosta tiputeltiin. Kovasti kyselivät virtsan tarpeesta, jota mulla ei ollut pitkään aikaan. Jalassa oli pumppaavat sukat niiden rullautuvien pumppusukkien lisäksi.


Illalla sitten tuli se kauan odotettu vessahätä, ja sitä jatkuikin sitten koko yön tunnin välein. Ja koska lupaa ei ollut yksin liikkuakaan, niin pidin yöhoitajan kiireisenä soittaessani aina häntä apuun että hän irrottaa minut pumppusukista että pääsen "sulhasen" kanssa vessaan. Koska olin torkkunut koko päivän, niin tuo yö rasitti lähinnä yöhoitajan hermoja. Aamuyöstä olin saanut tipan kautta riittävästi nesteitä ja pääsin "sulhasesta" sekä pumppusukista eroon. Rullahelvettisukat jäivät vielä  
Leikkausta seuraavana aamuna alkoi sitten tulemaan vähän nestemäistä ruokaakin nenän eteen. Tarjolla oli mannavelliä, jotain mehukeittoa ja teetä ja jokin ravinnepullo. Tietäähän sen ettei niitä kaikkia pystyisi kuitenkaan syömään. Varasin mehukeiton ja ravinnepullon myöhemmäksi, jätin teen kokonaan väliin ja maistelin pikkulusikalla mannavelliä noin 3 rkl verran. Siitä parin tunnin päästä nuoleskelin mehukeittoa pikkulusikasta kahteen otteeseen noin 50 ml kerrallaan.

Saatiin samana päivänä leikatun huonetoverini kanssa fysioterapeutilta tehtäväksi kävellä 4 - 5 osaston käytävä (n. 40m) päästä päähän, omaan tahtiin. Vaaka näytti 118 kg, mikä vähän kummastutti - toki ymmärsin että leikkauskaasut ja pumpatut nesteet siinä vielä painoivat. Käveltiin heti 3 kertaa käytävä päästä päähän. No problemo.

Lounaan aikaan alkoikin sitten meikäläisen ongelmat. Nousin opetetulla tavalla kyljen kautta istumaan, ja ihmettelin nenän eteen tuotua liha-kasvissose-keittoa, joka haisi epäilyttävältä. Taisin ehtiä lusikkaa nuolaisemaan ensimmäisen kerran, kun alkoi vasenta kylkeä pistää niin etten pystynyt olemaan istualtani. Vierestä seurannut hoitaja antoi palleahengitysohjeita, mutta ne eivät paljon auttaneet, en pystynyt istumaan. Ei kun takaisin sänkyyn kyljelle ja onneksi sain sitten jotain ilopilleriä, joka turrutti kylkikivun ja sekoitti pään. Myös oikeaa olkapäätä alkoi särkemään jossain vaiheessa maatessani mutta sekin meni ohi kun ilopilleri valtasi kropan kokonaan. Parin tunnin huilauksen jälkeen nostin sängyn istuvaan asentoon ja maistelin taas lounaan mukana tullutta kiisseliä/mehukeittoa. Kävin myös teellä päiväsalissa ja kävelin pari kertaa käytävällä. Päivällisellä tuli jälleen jokin lämmin keittoruoka nenän eteen, ja taas sama juttu - kylkeen pisti vietävästi, eikä istumisesta tullut mitään. Taas ilopilleriä naamaan ja kyljelläni taisin parin tunnin päästä maistella aamuista ravinnejuomaa pillillä.

Kotiutumista edeltävänä yönä heräsin klo 14 aikaan taas saman vasemman kyljen kipuun. Yöhoitaja toi jotain pitkävaikutteista särkylääkettä, joka ei valitettavasti tehonnut kovin nopeasti. Aamulla ennen ruokailua ihmeteltiin käytävän kahta vaakaa. Toinen oli sama joka oli edellisenä päivänä näyttänyt 118 kg, ja toinen oli erilainen jolla en ollut käynyt. Molemmat vaa'at antoivat hoitajillekin ihan eri lukemia, ja he päättelivät että toinen vaaka on rikki. Erilainen vaaka antoi painoksi 114,3 kg. Ja tämä siis edelleen leikkauskaasujen täyttämänä. Bonuksena pääsin nyt rullahelvettisukista eroon  

Aamupalan kohdalla istumaan nouseminen teki taas pahaa, ja niin teki sitten kaikki muutkin asennot eli seisominen ja makaaminen. Seisominen laittoi toisenkin kyljen pistelemään. Ainoa mikä helpotti oli kävely, mutta kolmen käytävänmitan jälkeen alkoi huimaamaan niin sekin pitä lopettaa. En tainnut saada mitään kovin vahvaa särkylääkettä, tai ainakaan se ei auttanut. Lääkäri määräsi varmuuden vuoksi keuhkokuvaan. Se oli toisessa kerroksessa, ja oli inhottavaa kulkea sairaalavaatteissa (lue ilman rintaliivejä) hissillä ja sitten istua normivaatteisten ihmisten kanssa odottamassa. Ja istuminen oli vaikeaa, koko ajan velloi paha olo vatsassa. Keuhkokuvien jälkeen osastolle odottamaan tuskissa. Särkylääkettä ei herunut enempää, mutta sain sitten ummetuslääkettä, pahoinvointilääkettä ja ns. kuplatonta, joka pilkkoo kaasut mahassa pienemmiksi. Huonetoverillahan oli ilmat alkaneet poistua jo edellisenä päivänä, mutta meikäläisen suolisto piti hiljaiseloa. Keuhkokuvista näkyi että pallean joku oli koholla ja paksusuolessa kaasua, muttei muuta. Eli sitten piti vaan odotella että kaasut ja ruoat löytäisivät oikean reitin pois minusta. Fysio- ja ravintoterapeutti tulivat pitämään kotiinlähtöluentoja, ja minä tuskasta posket punaisena vain yritin pysyä sängyssä hereillä puolimakaavassa asennossa. Heti heidän lähdettyä aloin torkkumaan. Huonetoveri pääsi puoliltapäivin, ja minä jäin sekä tuskasta että harmista silmät kyynelissä osastolle vielä.

Noin kahden aikaan alkoi vihdoinkin kaasut löytämään tiensä vatsakramppien kanssa pihalle, ja ramppasin vessan ja sängyn väliä monta tuntia. Juuri kun mietin olisinko kotiinlähtökunnossa, isäni soitti ja kyseli koska olisin tulossa kotiin. Keskustelin hoitajan kanssa ja hän sanoi lääkärin luvanneen että voin lähteä jos oma olo sen sallii. Lähdin sairaalasta noin kuuden aikaan ja apteekista hain matkalla isot paketit lääkkeitä, sekä varmuudeksi myös levolacia ummetukseen, ettei pääse tilanne niin pahaksi enää uudelleen. Illalla uskalsin sitten maistella puolet piltti-purkista sekä juoda vettä ja teetä.

Tänään on tullut syötyä sairaalasta mukaan otettu mehukeiton/kiisselin loppu, sekä loput pilttipurkista. Kaupassa kävin siten että äitini kantoi ostostavarat. Muuten kaupassa käynnissä ei ollut ongelmia, mutta kun kassajonossa piti seistä paikallaan vuoroaan odottamassa, alkoi hieman kuvottaa ja toivoa että pääsisi pian autoon istumaan. Se olo kyllä hälveni kun jono liikkui ja pääsi itsekin kävelemään taas. Pitkin päivää olen käynyt pitkälläni ja muutaman kerran pihalla pyörimässä, ja haeskellut sopivia asentoja sohvalla istumiseen. Koska suolisto vaikutti edellä mainittujen ruokien jälkeen taas mykältä, otin varmuuden vuoksi levolacia joka auttoikin tällä kertaa parin tunnin sisään. Sen jälkeen uskalsinkin ottaa vähän pinaattikeittoa ja hyvin hienonnetun puolikkaan keitetyn kananmunan. Ja istuakin olen voinut nyt pidempään.

Sanoisin että nuo kylkikivut olivat ainoa hetki jolloin leikkaus harmitti, mutta silloinkin ajattelin niin että tästä tämä voi muuttua vain paremmaksi ja se riittää mulle. Katunut en ole vielä kertaakaan leikkaukseen lähtöä.

No, nyt on iso etappi takana. Kyllä se siitä =) Hienoa ! Kiitti tästä kertomuksesta. Itse menen maanataina, joten tämän lukeminen vähän helpottaa jännitystä. Nyt vaan rauhallisesti eteenpäin=) Jaksamisia !

Hei Hukkapiilo! Hyvin olet selvinnyt (kivut kyllä oli, mutta ei taida olla kivutonta leikkausta) ja rohkea olet ollut. Kiitos niin seikkaperäisestä kuvauksesta, tuo on kirjoitettu niin että mie pulliainenkin ymmärsin. Hyvää vointia edelleen - äläkä hurjastele vaan noudata edelleen ohjeita ruokailun yms. suhteen. Vaikka yksilöllisiä olemmekin, olisi olo Sinulla helmpomaa. Hyvä tietää tuo vatsantoiminalääkitys. Kiitos!
Voimia Sinulle, kirjoitellaan Annukka

hei hukkapiilo - ja onnittelut leikkauksesta - se on nyt takana.
ja tervehdys muillekin palstalaisille, vanhakin tässä ihan innostuu...

ja kiitos hukkapiilo, että raportoit tuosta leikkauskäynnistäsi - se antaa leikkaukseen menijöille realistisen kuvan siitä mitä on odotettavissa.
Itse olin leikkauksessa TAYSissa syys-/lokakuun vaihteessa 2011 ja kohta on edessä 2-vuotistarkastus. Siksi kävin lukaisemassa omiakin kirjoituksiani, jotta palauttaisin mieleeni mitä kaikkea olenkaan kokenut.
Elämäni paras päätös oli tämä lihavuusleikkaukseen meno. Sain elämäni takaisin ja toivon mukaan pitkän jatkoajan.

Kun hukkapiilo tiedustelit ohjeita kotiutumisen jälkeiseen ruokailuun, niin tuolla minun tarinoissani on lokakuulta 2011 alkaen kerrottu siitä miten minä siitä selvisin. TAYSissa lääketokkurassa saadut ohjeet niin ravitsemusterapeutilta kuin fysioterapeutiltakin eivät kylläkään jääneet mieleen, mutta kotiuduttuani ja lääketokkurasta selvittyäni sain kyllä kysyessäni tarkennuksia ohjeisiin.

https://laihdutusleikkaus.palstani.com/spa/BLOCCO/90

Ja älä turhaan hermoile painon kanssa - alussa paino saattaa junnata viikonkin - kuten minulla:

"Mulla tuli keskiviikkona viikko leikkauksesta, mutta sairaalaturvotusta mielestäni on vielä päällänsä, kun pallea pönöttää vielä aiempaa enempi. Ei huoleta, vaikka "paino junnaa" - kävin eilen verikokeissa ja poikkesin osastolla, jossa sama vaaka näytti 128,2 eli 0,2 kg alle lauantaisen kotiutuspainoni."

Leikkaustamineissa oli paino ollut 130 kg. Kyllä se siitä sitten holahti:
Ekassa kuudessa viikossa lähti 10 kg, välillä oli jumituksia, mutta seuraava 10 kg putosi sitten kolmessa kuukaudessa. Vajaa kahdeksan kuukautta leikkauksen jälkeen painonpudotus oli yli 30 kg - siis painolukema oli kaksinumeroinen! (ja kokonaispudotus kesästä 2010 yli 65 kg, sillä parilla ENEllä ennen leikkausta sain 35 kg painoa pois). Kävin kesällä 2012 hoikimmillani alle 94 kg:n (= -70 kg; kesällä 2010 painoa oli ollut 164 kg), mutta paino on nyt viime talvena asettunut vaihtelemaan 100 kg:n kahden puolen (pituus on 189 cm). Pääasia on kuitenkin se, että piikitysvaihetta ennen leikkaustani lähestynyt diabeteslääkitys voitiin kokonaan lopettaa, samoin kolesterolilääkitys -ja verenpainelääkityksestäkin on vain pieni osuus jäljellä. Painonpudotus tapahtui lihavuusleikkauksen avulla ja uuden ruokavalion avulla - ja ilman "hikiliikuntaa"!

Sain hyvät ohjeet ateriointiin ja varmuuden vuoksi pidin 3 kk leikkauksen jälkeen ruokapäiväkirjaa ja sain ohjeita ravitsemusterapeutilta. Siten opin tämän loppuelämän kestävän uuden tavan syödä. Kiire ei saa olla, mutta välillä tuntuu, että elämä on yhtä syömistä ja juomista!

eli näillä mennään edelleen, kuten reilu vuosi sitten kirjoitin:
"Jatkan edelleen ravitsemusterapeutin määräämää ohjelmaa, jonka mukaan päivittäiset ateriat ovat 1200 kcal / 80 g prot. / 200 g hiilareita. Ateria-aineisiini kuuluvat mm. kaurapuuro, peruna ja porkkana! Siitä huolimatta tahtoo hiilarimäärä päivittäin jäädä 150 - 180 g paikkeille..."

1200 kalorin ohjelmassa on haastavaa saada riittävästi proteiineja, joten siihen kannattaa kiinnittää huomiota. Hiilareissakin on vaikea saavuttaa 200 g, mutta minun aivoni tuntuvat toimivan 130 g vuorokausimäärälläkin;-) Hyvälaatuisen rasvan saaminen riittävästi on minulla vissiin se suurin ongelma.
No onneksi taas pääsee tekemään kolmen päivän ruokapäiväkirjan ravitsemusterapeutin arvioitavaksi.

Ja nyt kun on pari vuotta leikkauksesta niin voi oikeastaan syödä mitä tahansa. Kalorimäärissäkään ei tarvitse olla niin kovin tarkka. Nyt kun en vieläkään ole jalkaongelmien takia päässyt harrastamaan hikiliikuntaa, niin minulla n. 1600 kaloria/vrk tuntuu olevan maksimi, jottei paino lähde nousemaan. Tärkeämpää on kuitenkin se, että kerta-annoskoko pysyy riittävän pienenä.

Eli syön kuin hevonen
- en niin paljon, mutta yhtä usein!

tsemppiä sinulle hukkapiilo ja kaikille juuri leikatuille tai kohdakkoin leikkaukseen meneville tässä vielä hieman pari vuotta sitten leikatun vaarin evästyksiä:

(kirjoitin 7.10.2011:
Nyt vaaka sinne piiloon ja sen sijaan keittiövaaka ja desimitat esiin.
Nyt vaan toimit niinkuin TAYSin ravitsemussuunnittelija minua evästi:
Käski nauttia
- riittävästi nestettä,
- riittävän monta ruoka-annosta (6-8 ) mutta
- vain pieninä annoksina ja
- huolehtia proteiinien ja
- hyvälaatuisen pehmeän rasvan saannista!
Kotiutusvaiheessa sain ohjepumaskan:
"Ruokavalio mahalaukun ohitusleikkauksen jälkeen".
Ravitsemussuunnittelijalle voit soittaa ja kysyä ohjeita jos koet, että et ole saanut niitä riittävästi.

-eli nyt jäitä hattuun sen henkilövaa´an kanssa -
Toki punnitus on tärkeää, mutta se on turhaa itsemme kiduttamista, ellemme opettele oikeaa ruokailu- ja juomarytmiä ja oikean kokoisia annoksia vuorokautisten kalori- proteiini- ja nestemäärien ehdoilla. Punnituksessa tosiaan riittää kerta viikkoon samalla vaa´alla mieluiten samaan aikaan vuorokaudesta ja sitten jos parin kuukauden aikana ei ole paino tippunut vähintään 0,5 kg/viikko tahtiin, niin sitten kannattaa tarkentaa yhdessä ravitsemusterapeutin kanssa vuorokauden kaloritarpeita. Ja jos jollain on nopeempi pudotustahti, niin mikäs siinä - antaa mennä, kun on alamäki vaan...katsotaan mikä on tulos kolmen vuoden päästä!"

----------------
P.S.
Olen kirjoittanut tälle palstalle aika harvoin, sillä sain täällä aikanaan "tiukkapipoisen" leiman!
Tämäkin vastaus on vain minun mielipiteeni ja oma näkemykseni siitä miksi olen lihavuusleikkauksen ja ohjeiden mukaisen ruokavalion avulla onnistunut painonhallinnassani. Toivottavasti tästä ei kukaan ottanut hernettä nenäänsä.

Hukkapiilo:
Voimia paranemiseen!

Heissan kaikille, olen pitänyt "hiljaiseloa" kun ei tuo koneen ääressä istuskelu ole maittanut vapaa-ajalla (tv:n ääressä kylläkin). Töihin palasin maanantaina ja kiirettä piti heti, tein pidemmän päivän että sain kiireellisimmät hommat tehtyä. Tänään tein sitten lyhyemmän päivän ja otin töiden jälkeen parin tunnin päiväunet.

Viime viikolla tuli tehtyä muutama lyhyehkö ja rauhallinen kävelylenkki kylässä olleen siskoni kanssa. Arvioisin yhden kävelylenkin pituudeksi 1 km, kun tuonne naapuriin on 400m ja käveltiin vähän sen ohi ennen kuin käännyttiin takaisin. Ei siis vielä ehkä niin paljon liikuntaa kuin pitäisi, mutta enemmän kuin mitä ennen leikkausta tein.

Paino putosi nopeasti tuohon 110,5 kg tietämille, ja siinä se on sitten killunut jo ainakin viikon. Blocco ei ole ensimmäinen eikä varmastikaan viimeinen joka sanoo kaikille painon pudottajille jättämään sen vaa'alla pomppimisen. Ja olenkin pyrkinyt kovasti "unohtamaan" kyseisen laitteen.

Aloin sunnuntaina (huom, en maanantaina, joka on se laihduttajien tyypillisin aloituspäivä) pitämään myös edes summittaista ruokapäiväkirjaa mitä syön ja juon, jotta näkisin johtuuko jumitus liian alhaisesta vai korkeasta kalorimäärästä vai mistä. Vesi ei valitettavasti taas maistu, kun ilma on viilentynyt. Light-mehua ja maitoa koitan juoda, ja teetä saan menemään ehkä aavistuksen enemmän kuin ennen leikkausta. Kyllä sitä nestettä em. muodoissa ainakin litra päivässä tulee, mutta petrattavaa riittää.

Kalorien merkitseminen on hyvin hankalaa, koska en tiedä kuinka paljon esimerkiksi "kaksi pientä kauhallista" on esim. grammoina. Desilitroina veikkaisin 1,5 - 2 dl. Joka tuotetta en jaksa/pysty mittaamaan keittiövaa'alla. Arvioni mukaan kalorit keikkuvat siinä 900 - 1300 kcal tienoilla riippuen päivästä.

Nälän tunnetta ehtii tulemaan hyvin harvoin, koska koitan kellosta vahtia että edellisestä ruokailusta olisi kulunut sen 2-3h ja syön jotain vaikkei nälältä tuntuisikaan. Useasti on kyllä ollut sellainen tunne jääkaappia avatessa, että tekisi mieli "kaikkea, muttei kuitenkaan mitään". Eli ajattelen jääkaapille mennessä että haluaisin sitä ja tuota syödä, mutta kun avaan jääkaapin ja näen mitä siellä on, niin en haluakaan sieltä mitään. En edes sitä mitä juuri ajattelin, vaikka sitä kaapissa olisikin. Sitten puolipakolla otan jotain minkä arvelen kuitenkin maistuvan. Usein se on viili tai jogurtti joka maistuu. Aamuisin maistuu tattaripuuro/velli, joka on maustettu hunajalla (2 rkl per 4-5 annoksen satsi).

Se huolestuttaa että esim. kokonainen 200g viilipurkki uppoaa ongelmitta eikä täyden olon tunnetta varsinaisesti tule kuten ei ennen leikkaustakaan. En toki täyden olon tunteen puuttuessa ota lisää, mutta mietin etten ole jo liian isoksi venyttänyt näin lyhyessä ajassa uutta vatsalaukkua? Ongelmia ei myöskään tuota juoda esim. kahta kuppia teetä peräkkäin (aterioiden välissä, ei niiden yhteydessä).

Salaattia tai muuta huonosti sulavaa tai ei-pehmeätä ruokaa en ole oikein vielä syönyt. Kaikkea pehmeää/helposti pehmeäksi pureskeltavaa olen kyllä jo syönyt, eikä mitään dumping-oireiksi tulkittavia ole tullut. Makeimmat maistamani ruoat ovat "normaalisokeriset" jogurtit sekä Kingis-jäätelöpuikko (jossa on siis suklaakuorrute sekä -sydän). Suolaisin on mätitahna, joka ei syödessä tunnu lainkaan pahalta mutta jälkikäteen tulee sen verran jano että odotan innolla että puolisen tuntia on kulunut että saan ottaa jotain nestettä.

Haavat ovat parantuneet hienosti ja tikkilangat ovat sulaneet tai pudonneet jo kaikki pois. Jos en nostaisi paitaa niin ei olisi varsinaista fyysistä muistutusta leikkauksesta. Dumpingin muodossa tulevaa muistutusta en tietoisesti edes yritä. Toivottavasti tämä leikkaus kuitenkin vaikuttaa imeytymiseen sillä tavoin, että osasta syömästäni ruoasta ei kaikki "tarpeeton" imeytyisi, ja paino pysyisi laskusuuntaisena. Kyllä tuo alle 100 kg vuodenvaihteessa edelleen siintää toiveissani.

Onnea leikkauksen johdosta ja kiitos mielettömästi seikkaperäisestä kirjoituksestasi leikkauksesta. Itselläni on 19.9 leikkausaika ja sitä jo kauhulla/innolla odotan. Pelko persauksissa osaako sitä tulla toimeen uuden ruokailumuutoksen myötä ja tietenkin että kaikki menee leikkauksessa hyvin.
Mieletöntä kuitekin on se ajatus, että me ollaan ensi kesänä aika sirpakoita jos kaikki menee hyvin.
Inhottavasti jäi se dokkari kummittelemaan jossa 26v. poika kuoli 11kk leikkauksen jälkeen. Harmi kun eivät sitten kertoneet virallista puolta niin tietäisi jos jotain samankaltaista ilmenisi...
Tsemppiä sinulle uuteen elämään ja vielä kerran onnittelut uudesta elämästäsi! Perässä tullaan, HUI!
T. Maria

Hukkapiilo, älä hätäile. Pehmeää ja suolessa nopeammin etenevää ruokaa menee aina enemmän kuin ihan kiinteää ruokaa. Minäkin pystyin sen viilin syömään keralla, mutta sama määrä esimerkiksi jotain laatikkoruokaa tekee kyllä tiukkaa. En mitenkään jaksaisi uskoa, että heti leikkauksen jälkeen pystyisi liikaa syömään. Etsit nyt vain sopivan ruokarytmin ja lisäät hiljalleen proteiinia ja vettä tarpeelliset määrät. Entisen laista kylläisyyden tunnetta en minä ainakaan tunne ruokailujen jälkeen, vaikka maha olisikin täynnä. Liika syöminen tekee sellaisen olon, kuin olisi nielaissut tiiliskiven.

Ja kyllä se dumping sieltä jossain vaiheessa tulee, kun ruokavaliosi normalisoituu. Toisilla makeat alkavat aiheuttaa ongelmia vasta kuukausien päästä... Oireet tulevat ja sitten siinä mietitään mitä syötiin väärin/liikaa. Kun on rehellinen itselleen syömisissä, niin useimmiten löytää vaikeuksien aiheuttajankin.

Minä olen hypännyt puntarilla läpi tämän kolmivuotisen projektin. Tiesin kyllä, että se ei olisi aina tarpeen. Jotenkin siitä kuitenkin tullut osa aamurutiineja. Nyt kun leikkauksesta on jo aikaa aamupuntari auttaa painon kanssa tasapainottelussa. Muutaman välipäivän voin pitää, mutta sitten on kaivettava puntari esiin...

Tsemppiä kovasti matkallesi. Muista kuunnella, mitä keho yrittää kuiskia. Ei ne päikkäritkään aina pahasta ole  

Terve Hukkapiilo!
Hyvin sä vedät ja hienoa, että jaksat kirjoittaa seikkaperäisesti kokemuksistasi! Silloin, kun itse vasta haaveilin leikkurista, imin juuri tuollaisia kertomuksia itseeni. Samastuin kirjoittajiin ja tunsin, että en olekaan mitenkään ufo, joka tullaan leikkamaan pikkumahaiseksi! Oikein hyvää ja aurinkoista syksyviikonloppua sinulle!!   

Neljä viikkoa on tullut kuluneeksi leikkauksesta. Vaaka näyttää 109,1 kg, joten riippuen siitä katsotaanko leikkauspainokseni oman vaa'an tulos 113,3 kg vai sairaalan 114/115 kg, on pudotusta ollut keskimäärin vähän reilu kilo per viikko. Jumiviikko tosiaan vaivasi tuossa yhdessä vaiheessa, joten "humpsahduksia" tapahtuu.

Kävin eilen aamulla seurantaverikokeissa, ja lääkäri piti soittaa tänään. Paperissa luki että pitäisi olla tavoitettavissa koko päivän, ei mitään erityistä soittoaikaa. No eipä sitä soittoa tähän mennessä ole kuulunut. Ehkäpä huomenna tulee soitto, jos lääkärillä ei olisi silloin yhtä kiirusta.

Kaikenmoista on tullut kokeiltua. Kaupan tuoretiskiltä ostettua savulohiherkkua, joka on siis savulohta jossain (majoneesi?)kastikkeessa jossa on mm. porkkanaa joukossa. Koko rasian paino oli 225g, mutta alkoi tuntua "tunkkaiselta" kun rasian pohja alkoi häämöttää, joten jätin vähän siitä syömättä. Jokin aika tuon syömisen jälkeen oli sellainen semidumping, että oli vähän huono olo. Ei oksettanut, mutta tuntui siltä että jos oksetuttaisi itsensä niin olo varmasti helpottaisi. En kuitenkaan tehnyt niin vaan päätin että nyt sitten katsotaan kuinka kauan huono olo kestää ja pistetään tämä kokemus nyt tarkasti korvan taakse - mahan oppitunti nro 1. Ei se huono olo pitkiä aikoja kestänyt, mutta sen ajan mitä kesti oli hankala löytää sopivaa istuma-asentoa sohvalla.

Eilen söin ensimmäistä kertaa salaattia. Siis ihan muutaman salaatinlehden ja kurkun siivun fetakuutioiden ja oliivien kera. Keskityin pureskelemaan huolella ja ei tullut mitään ongelmia. Tästä rohkaistuneena otin tänään päivälla samanmoisen annoksen lisää, sekä illalla tein caesar-salaattia. Kanaa en jaksanut alkaa kypsentämään joten otin korppukinkkua ja parmesaanilastuja salaattia "tukevoittamaan". Toistaiseksi salaatti maistuu paremmin kuin muut kaupassa mieleen tulleet ruokavaihtoehdot, joita siellä miettiessäni tuli ainakin kuvitteellisia vatsanväänteitä.
Monta ruokaa olen innoissani ostanut ja kerran maistettua ei teekään enää niitä mieli. Sitten ne homehtuu jääkaappiin tai sitten puoliväkisin syön niitä lisää jos itaruus iskee. Tuntuu että haasteena on tällä hetkellä löytää ruokia joita tekisi mieli muutakin kuin hetkellisesti kaupassa. Toistaiseksi vielä jogurtti, viili ja mannapuuro ovat ainakin tehneet kauppansa.

Housut tuntuvat aiempaa väljemmiltä eivätkä kiristä  Voin siis ainakin vähän ajatella niin, että vaikka vaaka ei näytä suuria pudotuslukemia niin jotain ylimääräistä kuitenkin lähtee pois kropasta. Ajattelin viikonloppuna tehdä inventaarion siihen "ei-nyt"-vaatekasaan, jonka olen viimeksi haudannut vaatekaapin pohjalle = isoimmat liian pienet vaatteet. Osa lienee edelleen liian tiukkoja, mutta josko sieltä tulisi jokin iloinen yllätyskin vastaan?

Kiva kuulla sinultakin leikkauksen jälkeisestä elämästä. Mulla on neljä viikkoa leikkauksesta ja olo on mitä parhain. Jaksan tehdä hyvin jo pitkiä kävelylenkkejä. Pari kertaa olen syönyt liian nopeasti ja on tullut puristava tunne tuonne ruokatorven kohdalle ja pahoinvoinnin ensioireet. Mutta olo meni nopesti ohi. Ei pitäisi olla kiire, kun syö=), mutta joskus on. Vitamiineja saan alkaa syödä vasta jälkitarkastuksen jälkeen, mutta ainakin olo on ihan hyvä, että tuskin ihan saman tien niille on tarvettakaan, vaikka aika monessa paikassa ne aloitetaan heti. Kalorimäärät jäävät vielä reilusti alle 1000kcal, laskisin n. 600-700kcal, mutta koko ajan ne nousee, kun osaa rytmittää ruokailut oikein. Painoa on tippunut 8,9kg ja se on jo alkanut näkymään. Siitä olen huisin onnellinen. Kun pitkään aikaan en ole saanut painoa tippumaan kuin muutaman kilon. Eikun eteenpäin vaan! Jumivaiheita varmaan tulee eteen kaikille, mutta sitten vaan eteenpäin,niin kyllä se paino taas alkaa tippumaan. Aurinkoista syyspäivää kaikille  

Hei Hukkapiilo,
Mietin mistähän tuon nimimerkkisi olet keksinyt. Myvinhän Sinulla tuntuu huristavan, olet pystynyt syömäänkin, opin tekstistäsi taas uuden asian, juoda saa vasta puolen tunnin kuluttua aterioinnista. Minä odottelen sitä uutta lääkäri/ravintoterapeuttiaikaa. Nyt olen hikoillut kauhiasti, lämmityskausi alkoi, patterit täytyi laittaa kiinni. Hyvää viikonloppua!

Tervehdys pitkästä aikaa. Paino on tippunut epätasaisesti humpsahdellen mutta keskimääräinen pudotus on ollut 1 kg/viikko. Tänä aamuna vaaka näytti 104,9 kg ja näyttää siltä että alle 100 kg tavoitteeni voi tulla jopa etuajassa

Tiistaina olin ravintoterapeutin juttusilla. Hän kertasi veriarvoni jotka lääkäri oli jo kk sitten puhelimessa sanonut. Että kaikki arvot hyvät. Käytiin läpi mitä yleensä syön ja juon päivän mittaan. Muuten taisi olla tyytyväinen, mutta ohjeisti miten muutan kovat rasvat pehmeiksi rasvoiksi. Esim. margariineista nyt käytössäni oleva Oivariini 60% Kultarypsiin. Ja sitten ihmeteltiin jogurteissa olevia sokerimääriä. En ollut ennen käyntiä uskaltanut paljon marjoja ja hedelmiä syödä kun pelkäsin niiden "rämmäleiden" jumittuvat johonkin leikkaushaavaan. Mutta RT kertoi että leikkaushaavat ovat jo parantuneet tähän mennessä niin hyvin että niitäkin voin jo syödä. Käynnin jälkeen valkkasin ruokakaupasta normaalien eli sokeroitujen jogurttien sijaan maustamatonta jogurttia, ja siihen lisukkeeksi pakastevadelmia sekä pellavasiemenrouhetta jota olin myös vältellyt.

Yleisesti ottaen ruokavalioni tuntuu vielä rajoittuneemmalta kuin ennen, koska läheskään kaikkia entisiä ruokia ei tee mieli. Mutta ei siis kyllä mitään uusiakaan

Kaksi viikkoa olen syönyt ruokaisia salaatteja (kana/liha/kala/juusto) ja iltaisin ystäväni on ollut tonnikala-juustoraastesekoitus. Tänään pitkästä aikaa tekisi mieli uunilohta ja aurajuustoa

Kävin torstaina myös pitkästä aikaa ystäväni luona, ja hän ensimmäisenä huomautti että housuni roikkuvat jalassa. Tottahan tuo on, mutta seuraavaksi pienemmät vaatteet odottavat vielä tuolla vaatekaapin pohjalla testaamista. Yhden farkut tuosta kasasta pengoin perjantaiksi päälle. Aamupäivästä ja seisaallaan farkut olivat oikein mukavat ja istuvat, mutta iltapäivästä niillä istuminen alkoi vähän kinnata vatsan kohdalta. Siis puristaa sillain vähän epämiellyttävästi. Nyt olen sitten kahden vaiheilla että haluanko penkoa tuota kasaa vielä tässä vaiheessa enempää, jos kaikki muutkin ovat niitä vain puolen päivää sopivia.

Heissan pitkästä aikaa
Pääsin tavoitteeseeni etuajassa, satasen raja on rikottu!   Vaaka näytti sitten kerralla ison humpsahduksen suoraan painoon 99,1 kg, eli ei mennyt edes "rimaa hipoen". Toki piti pari kertaa astua vaa'alle uudelleen varmistaakseni etten näe väärin tai ettei vaaka ole rikki.

Nyt on siirrytty alle puolessa vuodessa sairaalloisesta lihavuudesta merkittävään lihavuuteen. Mietin tarkkaan että mikä olisi seuraava, realistinen tavoitteeni. En tainnut tuossa aiemmin mainita, että RT:n laski minulle aikaisemmin leikkauksesta keskimäärin saatavan hyödyn, eli noin puolet ylipainosta lähtisi leikkauksen avulla ja loppu jäisi sitten omien tapojen ja valintojen mukaan tiputettavaksi. Kohdallani tuo puolet ylipainosta olisi pudotettu 96 kg kohdalla. BMI-laskuri kertoo, että lievään lihavuuteen on matkaa 13,4 kg. Harkitsen siis vakavasti sellaista tavoitetta, että kesäkuun alkuun mennessä olisin lievän lihavuuden puolella, käytännössä paino alle 86 kg. Liian kunnianhimoista?

Edellisviikkoon mahtui ikävyyttäkin. Jouduin sairaalaan kovien vatsan alueen kipujen vuoksi. Kipuja edeltävinä päivinä oli ollut ummetusta jota olin koitanut hoitaa ummetuslääkkeellä sekä syömällä "luistattavia" ruokia. Eräänä aamuna kipu iskikin sitten sen verran äkkiä ja voimakkaasti, että ambulanssilla mentiin Valkeakosken sairaalaan. Sielä päivän tutkinnan ja seurannan jälkeen annettiin diagnoosiksi sappirakon tulehdus, ja resurssipulan vuoksi lähettivät TAYSiin leikattavaksi. Siellä pääsin uudelleen lääkärin töykittäväksi joka kertoi että kuvaukseni kivusta, sen sijainneista jne eivät oikein sopineet yhteen sappirakon tulehduksen kanssa ja veikkasi ennemmin umpisuolta. Tämä lääkäri lähetti minut CT-kuvaan ja kertoi että sappirakko sekä umpisuoli ovat kunnossa, mutta suolistossa on tulehduksellisia kohtia. Eli ei sittenkään leikkausta vaan antibioottia suonensisäisesti ja Gastroenterologian osastolle. Ihan ei ollut sama käytävä jossa elokuussa leikkauksesta toivuin. Alkupäivät sekä Valkeakoskella että TAYSissa jouduin aina pyytämään erikseen riittävän tehokasta kipulääkettä ja se oli uuvuttavaa. Koska kun kipu alkoi ja lääkettä pyysi, niin sitten hoitaja aina hävisi varmistamaan saako huumeeksi luokiteltavaa lääkettä vielä antaa vai mitä tehdään ja sitten se lääkkeen haku jostain lukitusta kaapista jne.

Perjantaina oli GBP-leikkkaukseni tehnyt kirurgi katsonut papereitani ja muuttui ääni kellossa. Toista mutta yhtä tehokasta ja vähemmän päätä sekoittavaa lääkettä alkoi tippumaan automaattisesti joka lääkkeenjaon yhteydessä. Ja tämä oli kuulemma siinä mielessä parempaa, että aiemmin anelemalla saatu lääke lamauttaa vatsan joka ei edistä suoliston toipumista. Siitä alkoi ylämäki ja usean päivän sairaalassa olon jälkeen pääsin pois kotiin toipumaan.

Kyselin kyllä lääkäreiltä että johtuuko tämä suolistotulehdus jotenkin vatsan ohitusleikkauksesta ja/tai että tein sen jälkeen jotain väärin, niin kaikki sanoivat että ei. Jos tämä on akuuttia niin tulehdus aiheutuu bakteereista tai viruksesta. Jos kroonista niin sitten kyseessä voikin olla jo Chrohnin tauti. Nyt pitää vain saada toivuttua tästä ja ensi viikolla kolonoskopiaan, jossa selviää onko kyse akuutista vai kroonisesta vaivasta.

Tämän sairauskertomuksen annoin kuitenkin tälle palstalle, jotta voisitte kertoa omia kokemuksianne onko vastaavia ongelmia tullut teille leikkauksen jälkeen? Sattui vain niin "sopivasti" lähelle leikkauksen jälkeistä aikaa tämä tulehdus että en voi olla ajattelematta että josko sittenkin leikkauksella on vaikutusta asiaan?