Mietityttää lähetteen pyytäminen

Heippa kaikille!
Olen aivan uusi tällä sivustolla ja jo lukenut paljon kokemuksistanne. Olen 173 cm ja painan suunnilleen 167 kg ja huomenna olisi tk:ssa aika varattuna jotta voin keskustella laihdutus leikkauksesta. Nyt minua mietityttää että uskallanko lähteä tähän, pelottaa kaikki roikot ja dumpingit ja mitä jos paino ei minulla lähdekkään putoamaan, mitä jos mieliteot on leikkauksen jälkeen ihan hurjat ts. samanlaiset kuin nytkin?? Pelottaa että tarvitsee luopua vanhasta elämästä lihavana kun sitä olen ollut koko elämäni vaikkakaan en elämästäni juuri nyt edes pidä mutta se on tuttua ja turvallista. Ja onko minulla edes lupaa pyytää tälläistä leikkausta? Itsehän olen läskini syönyt niin eikö ne silloin kuulu itse hiellä ja verellä laihduttaa pois ja kun ei onnistu niin on heikko ja tyhmä kun ei edes laihduttamaan pysty.
Mikä teillä muilla on ollut se viimeinen niitti päätökseen? Olen paljon miettinyt tätä saanut teiltä lähinnä positiivista nostetta päätöksen tekoon epävarmuutta silti vielä on.
Sori sekava teksti, epätietoisuus vie mahdollisuuden ajatella sujuvasti

Heip, ja tervetuloa joukkoon

Ensinnäkin, SINÄ ANSAITSET OLLA TERVE!

Siinäpä se tuli lyhyesti ja ytimekkäästi. Mene lääkärille, pyydä lähete, pyydä päästä ravintoterapeutille, ehkä psykologille. Jos oikein pelottaa, niin ehdit sinä perua leikkauksen myöhemminkin. Prosessi on kuitenkin pitkä, jona aikana ehtii asiaa sulatella ja miettiä.

Ja toki joudut luopumaan tutusta ja turvallisesta lihavan elämästä, mutta lupaan, että se mitä saat tilalle on PALJON parempaa-

Itsellä viimeinen niitti oli 2. tyypin diabetes. Kun 35 vuotiaana toteaa sen saaneensa, niin jotenkin se oli kuin märkärätti vasten kasvoja. Jos olet vielä liitännäissairaudet välttänyt niin tee jotain ennen kuin on myöhäistä.

vielä kerran: SINÄ OLET ANSAINNT IHMISARVOISEN ONNELLISEN ELÄMÄN.

JA vertaistukea saat aina täältä

Jos se laihduttaminen olisi niin helppoa, niin ei meitä palstalaisia olisikaan. Jokaisella täällä on takana/läsnä nuo kokemukset ja oman itsenä kanssa painiminen. Ainoa, joka päätöksen voi tehdä olet sinä itse. Jokainen meistä ansaitsee paremman terveyden ja muiden arvostamisen.

Muutoksia tulee, se on selvä asia. Mistään ei kuitenkaan ole tarvinnut kokonaan luopua. Ainoa varma muutos minulla on se, ettei kaupan rekistä enää tarvitse etsiä sitä isointa kokoa ja miettiä mahtuuko tämä päälle vai ei...

Joskus harmittaa, kun ei voi juhlia niin kuin ennen. Tosin tulin siihen tulokseen, että kaikki tarvitsemani on jo kotona valmiina. Ruuan kanssa käyn yhä kauppaa päivittäin. Masu yhäkin moittii vääristä ratkaisuista ja muistuttaa sopivasta ruuasta. Dumpingin sain viimeeksi kun söin vanhaksi menevän pienen lasten vanukkaan, jossa piti olla vähemmin sokeria... Ei siis vanukasta. Kaloreita lasken jatkuvasti. Lipsahduspäiviä sattuu, mutta palautan itseni ruotuun nopeasti. Menetettyjä kilojani en kaipaa.

Jokainen leikattu laihtuu varmasti alkuvuoden aikana. Sitä ei tarvitse epäillä. Normaalipainoon pääseminen alkaa yleensä jo vaatia enemmän omaa "työntekoa" asian suhteen. Minä ainakin opettelin syömään uusiksi ensimmäisen vuoden aikana. Vanhan sokerihiiren tavat karisivat pois, kun sokerista sain dumpingin nopeastikin. Makuaisti muuttui ja terveellisempi ruoka maistuu nyt hyvältä. Entisiä herkkuja kaihdan, koska ne maistuvat pahalta. Viimeeksi tilasin yövuorossa pitsan työporukan painostaessa asiaan. Tapoin sitä kaksi yövuoroa kahtena ruokapaussina/yö... Eikä se edes ollut hyvää. No ensi kerralla osaan sanoa napakammin ei.

Ja kaiken liirumlaarumin yhteenveto. Muutoksia tulee, se on varmaa. Fyysinen minä pienenee ja elintavat suurimmalla osalla paranevat huomattavasti. Uusi masu "opettaa" syömään oikein. Vetoisuus on pieni ja dumpigit karsii pois rasvasimmat ja makeimmat ruuat. Muutoksen pysyvyys on kuitenkin kiinni sinusta itsestäsi.

Ympärillä oleva rasvakerros ja suojamuuri sulaa. Sitä alkuun tuntee epävarmuutta, mutta pidemmällä aikavälillä voi huomatakin että suojamuuriaan ei enää kaipaa. Uusien elämäntapojen ja uusien ystävien myötä oppii elämään paremmin oman itsensä kanssa. Minulle ainakin tältä reissulta on tullut mukaan uusia ystävyyssuhteita, jotka kantavat matkalla eteenpäin

Lähde rohkeasti hakeutumaan eteenpäin. Leikkaukseen pääsy vie kuukausia, joskus jopa useamman vuodenkin. Matkalla voit vielä miettiä sitä, mitä elämältäsi haluat. Itse sanoisin, että muutos kannattaa. Tsemppiä.

Kiitos Hansu! Juuri tälläistä palautusta me vasta leikkaukseen menijät tarvitsemme. Tiedostamme mitkä on ne vaihtoehdot, jos emme hakeudu leikkaukseen. 2-3 vuotta sitten jos minulta olisi kysytty, että haluanko leikkauksen, niin ehdoton en, olisi ollut vastaus, koska leikkaus tuntui aivan luonnottomalta keinolta laihduttaa. Nyt sitten kun on asiaa miettinyt ja saanut leikkauksesta kaikenlaista tietoa, niin sehän on tavallaan terveydenhoitoa.
Nyt on kokeet käyty, ja innolla odotan leikkausaikaa, joka on tässä kevään aikana

Kiitos teille rohkaisevista sanoista, paremmalla mielellä menen huomenna lääkäriin.
Sen verran vielä että olen jo hoidossa mielenterveys puolella masennuksen vuoksi. Masennuksen suurin syy on juuri lihavuus ja jatkuva lihoaminen sekä tämän hetkinen elämänlaatuni lihavuudesta johtuen.
Kiitos vielä

Moni meistä on arponut sen kanssa, että mitä jos en osaakaan syödä "oikein" tai olla muuten kunnollisesti ja mikä oikeus minulla on mennä (julkiselle puolelle) leikkaukseen, itsehän olen läskini syönyt. Täällä joku sanoi tyyliin, että mieti vaikka narkkareita tai alkoholisteja; heitä hoidetaan ja kuntoutetaan ja tuleeko heistä työelämässä vaikuttavia siltikään. Itse ajattelin, että haluan ensinnäkin päästä vanhuuseläkkeelle, en sairauseläkkeelle (ainakaan lihavuudesta johtuvan sairauden takia) ja että haluan olla vanhanakin terve. Totta kai ulkonäkö-vaate- itsetunto ym. asiat olivat yhtenä pontimena.
Välittömästi leikkauksen jälkeen pohdin, oliko tässä järkeä. Nyt 8 viikkoa leikkauksesta voin todeta, että oli siinä. On helpompi kävellä, itsetunto kohenee, kyllä, syöminen on muuttunut tai lähinnä määrät on muuttunut. Jouluna söin vähän sitä ja vähän tätä kun muut söivät 3 kertaa samassa ajassa. Hitaammaks on siis syönti käynyt. Dumping on ikävä mutta opettava kokemus. Olen jo nyt syönyt/juonut mitä ennenkin, mutta paljon vähemmän ja olen oppinut, että on tuotteita joita ei kannata vielä syödä, tai ehkä koskaan syödä. En voi tietää mitä 5 vuoden päästä voin tai haluan syödä, mutta sen tiedän, että haluan olla hoikempi ja ennen kaikkea terve. Itse tuskailin aikataulujen kannsa, kun olisin halunnut mahdollisimman nopeasti päästä leikkaukseen jne. Onneksi en päässyt. Pääkopassa oli ja on vieläkin paljon tekemistä, että saa asiat itselleen mietittyä mahdollisimman selviksi. Sulla varmaan Tianka helpottaa masennus sitä mukaan kun kilot tippuu. En toki ole terveysalan ihmisiä ollenkaan enkä uskalla varmuudella luvata mitään, mutta voisin kuvitella, että näin käy. Siis mieli kevenee kun kroppa kevenee. Kaikkea hyvää sulle. Ja jos pääset leikkausasiassa eteenpäin, niin aina voit perua tai siirtää leikkausta, jos vaikka ensi syksynä siltä vielä tuntuu. Pärjäilehän!

Itsellänikin on tie vasta alussa ja samoja mietteitä mielessä. Työterveyslääkärille on aika tällä viikolla ja paljon olen mielessäni käynyt mahdolliseen leikkaukseen liittyviä asioita läpi.

Vuosi sitten lääkäri väläytti mahdollisuutta leikkauksesta ja olin jyrkästi sitä vastaan. Jostain syystä pari kuukautta sitten mielipiteeni kääntyi ja ryhdyin etsimään tietoa leikkauksesta. Yksittäisenä asiana mielipiteen vaihtumiseen oli lehtijuttu, jossa esiteltiin ylipainon aiheuttamia liitännäissairauksia.

Olin vastaavia juttuja lukenut kymmeniä, mutta jostain syystä tämä pysähdytti. Mietin, onko minun ihan pakko kerätä kaikki taudit listalta, vai voisinko estää ne. Leikkaus oli aikaisemmin tuntunut luovuttamiselta, nyt näin asian päinvastoin. Tein netissä myös jonkun testin, jossa arvioitiin myös elinikääni - se oli järkyttävän alhainen. NO, nettitesti on nettitesti, mutta fakta on se, että hoikempana ja todennäköisesti siis myös terveempänä elän pitempään.

Iso kysymys, jota itselläkin vielä pulpahtaa mieleen, on se, että miksi ihmeessä sitä ei vain pidä painoaan kurissa ilman leikkausta! Mutta kuten on todettu, jos se olisi helppoa, ei tätäkään palstaa ja yhä kasvavampaa leikkausmäärää olisi. Mutta se lihavuuden häpeä on vaikea asia karistaa - siihen voi jokainen pyrkiä itselle sopivilla keinoilla ja vertaistuella. Mulle toimii se, että olen miettinyt omat syyni lihomiseen ja siihen miksi paino nousee. Parhaani olen tehnyt, se saa luvan riittää.

Leikkauspäätöstä minulla ei siis vielä ole, mutta toivon todella että sen saan. Monta kertaa pitää asiaa varmaan vielä pähkäillä ja "panikoida", mutta onneksi täällä voi päätään tuulettaa!

Hei Tianka ja tervetuloa mukaan. :P Kyllä se on yhteiskunnallekkin halvenpaa leikata, kun hoitaa sairauksia, joten älä sitä mieti. Toivottavasti sattui sellainen lääkäri, joka ymmärtää asian.

Tekstieni hyvyydeatä en niinkään tiedä, mutta aina silloin tällöin innostun kirjoittelemaan... Laiskanlainen kirjoittelija olen, palstalla käyn lähes päivittäin. Kirjoittelen omista kokemuksistani ja niitähän tässä on jo kolmatta vuotta kertymässä.

Niin se dumping...Minulle ainakin sydän lähtee läpättämään ja muljuamaan hirveästi. Puskee hikeä pintaan ja mahaan koskee. Kertaakaan en ole oksentanut oksentamalla, en edes pulauttanut leikkauksen jälkeen. Ainoa mikä auttaa on lepo ja aika. Se on kaikessa karmivuudessaan kuitenkin hyvä kaveri.Muistuttaa miten syödä ja milloin. Ei pääse luistamaan määrät liian isoiksi, eikä ruuan laatu huonoksi...

Hei taas kaikki, sain lääkäriltä lähetteen kera kommentin ettei se leikkaus ihmeitä tee. Nyt odotellaan jatkoja.
Itse painin kanssa kysymyksen kanssa että miksi en saa itse laihdutettua ja miksi paino tulee aina takaisin? Jokin aika takaisin minustakin tuntui että luovutan jos pyydän leikkaukseen että sitten se ei ole "oikeaa" laihdutusta. Minua on oikein lääkärien voimin laihdutettu neljä vuotiaasta lähtien, kuuden vanhana jopa sairaalassa joten ehkä on aika että minäkin saisin avun kun tuloksia ei tule.
Onko mahdollista ettei nälkä lähdekkään GBP:llä, että mahdollisen leikkauksen jälkeen on ikuinen nälkä?? Kaikkea sitä miettii kun aikaa on..

Eihän se teekkään, mutta auttaa meitä tekemään sen ihmeen. Itse olen tänäpä menossa uudestaan sisätautilääkäreitten luokse. Heitä on useampi kun on myöskin opiskelevat lääkärit mukana. Toivottavasti käynti olisi hieman erilaisempi kuin viimeksi. Onhan se hyvä että kerrotaan ne mahdolliset huonotkin puolet leikkauksesta. Koska niitäkin saattaa joillekkin tulla. Kuten kaikissa toimenpiteissa ja isommissa varmaan herkemmin. Mut ei nää läskitkään mitään kivoja ole mukanaan kantaa. Jos 40vuotta olet niistä koittanut eroon päästä, eikös ole nyt jo oikeus ne pois luovuttaa. Kyllä mua ainakis mietityttää kyseiseen toimenpiteeseen meno. Mutta muulla tavalla en noista kiloista pääse. Ja jollen niistä pääse niin rullatuoli on tulevaisuutta. Sitä en halua.

Eihän se leikkaus mikään ihmetemppu ole, se on totta. Se antaa kuitenkin toisen mahdollisuuden opetella ruokailut ja ruuan koostaminen uusiksi. Minulla ainakin turhat herkut karsiutui heti alkuun pois, koska niista tuli huono olo, eivätkä ne loppupeleissä maistuneetkaan enää hyvältä.

Nälän tunne minulta hävisi mahalaukun ohituksen myötä. Liian kauan kun on ilman ruokaa, niin tulee sellainen selittämätön ontto olo, jonka nykyään yhdistää nälkään. Minä voin hyvinkin puotella 12 tuntiakin syömättä, eikä tee edes tiukkaa.

Toisealta taas sokeri nostaa kerralla verensokerin taivaisiin ja sitten verensokerit tipahtaa alle kahden. Ja voi yrjö oloa sen jälkeen. Tuntuu, että noutaja tulee, jos ei kunnon ruokaa saa. Pitäisi mennä vaivan vuoksi lääkäriin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Nykyään tankkaan ruisleipää nukkumaan mennessä, koska öiset herätykset hypojen takia ovat kauheimpia. Ai niin, minulla ei ole diabetesta (ei ennen leikkausta eikä sen jälkeen), ongelma on ilmaantunut vastikään. Sokeriarvotkin ovat o.k.

APUAAA!! Mulla on eka käynti sisätautipuolella tänään ja alkaa jännittää ihan hirveesti. Pelkään et ne nauraa mut pihalle tai sanoo et täytyy 40 kiloo laihduttaa ensin jonka jälkeen ei ne edes harkitse leikkausta. Pelottaa...

Rohkeasti vaan lääkäriin! Vaadi saada itsellesi apua, ja tukea, jotta laihtuminen on mahdollista.. ja perusteluja jos auttaa ei tahdota.

Olen huomannut tätä foorumia lukiessani, että eripuolilla Suomea, lihavien kohtelu on ihan erilaista, riippuen ihan lääkärin omasta tietämyksestä ja asenteista näitä leikkauksia kohtaan.

Aiemmin kun kyselin eri työterveyslääkäreiltä tietoja näistä leikkauksista muita vaivojani hoitaessani, niin vastaukset kyllä vaihteli, kuka kannatti leikkausta kohdallani, kuka taas totesi, että laihdut muutenkin, kun vain lisäät liikuntaa ja syöt terveellisesti. Joten tarkkaan harkitsin, keneltä lähetteen pyysin, ja tässä nyt mennään.. leikkauksesta ei tietoakaan, mutta alkututkimuksiin olen jo päässyt, ja tavoitteita on tehty laihtumisen suhteen..

Tsemppiä sulle sinne lääkäriin!!