lillipulla is here

Heips kaikki! Minä liityin tänne juuri äsken, koska edessäni lienee lihavuusleikkaus. Olen 30 vee nainen (lapseton), joka on ollut 1 -vuotiaasta asti ylipainoinen, bmi on jotain 41 tällä hetkellä. Lähete on tehty vasta haastatteluun, mutta pelottaa ja jänskättää jo hirveesti ylipäänsä koko rumba. Olen vielä kahden vaiheilla, mennäkö vai ei...ja pääsenkö edes leikkaukseen? Toivottavasti täältä foorumista saan kaipaamaani tietoa ja rohkaisua teiltä kohtalotovereilta.

Hei lillipulla!
Hyvä, että pohdit asiaa ja käytät siihen kunnolla aikaa. Mielestäni ei ole hyvä mennä liian nopeasti prosessia läpi. Tämä on koko loppuelämän asia, joka pitää sisäistää omassa päässä. Ja kun siihen liittyy myös muut lähellä elävät ihmiset, jotka ovat tavalla tai toisella mukana.
Mutta ehdottomasti haluan kannustaa leikkaukseen!!!!!!! Toivon, että pääset siihen jos itse haluat! Myös minä elin pitkään juupas-eipäs vaihetta ja kesti puolitoista vuotta odottaa sitten itse leikkuuta. Mutta tarvitsin sen ajan!!! Nyt olen niin onnellinen, että sain uuden elämän! Niin kuin nimimerkkini ennakoivasti silloin aikoinaan valitsin, vaikka tilanne näytti toivottomalta. Mutta askel askeleelta ja vääjäämättä kuljen kohti omaa haavettani= normaalipainoisen naisen elämää!

Mulle kans aikanaan vihjastiin leikkauksen mahdollisuudesta ja silloin aattelin riskien olevan liian suuret ja sanoin ehdottoman ein.
Pari vuotta kului ja terveys rupesi krenkkaamaan ylipainon takia ja sitten hakeuduin itse lääkärille pyytään lähetettä.

Takapakkejakin alussa oli, mut nyt pidän ratkaisua erittäin hyvänä.

Hei!

Kiitos. Onpa rohkaisevaa nähdä onnistuneita tarinoita. Waude.

Tervetuloa minunkin puolestani! Leikkauksessa on riskinsä mutta niin on leikkaamattomuudestakin.

Tervetuloa joukkoon mukaan! Komppaan massiivia ja muita..kyllä tää kannattaa ja omasta leikkauksesta on vain 7-viikkoa (ens tiistaista) ja minusta homma on toiminut hienosti. Mistään en oo joutunut luopumaan ja elämä tuntuu aivan normaalilta, vaikkakin siinä mielessä aivan loistavan mukavalta, että paino se vaan tippuu kun ennen se vaan nousi vaikka teki mitä. Nyt vaan noudattaa ohjeita, syö pienesti, ei ole nälkää eikä vaivoja ja paino tippuu ja vointi kohenee jatkuvasti. Ei voi kun suositella tätä uudenlaista elämää. Itselläni olisi myös ollut edessä isot riskit ilman leikkausta, diabetes, verenpainetauti...ja keuhkot/sydän kovilla...ja mitä sitten viel olis tullutkaan..nyt menen kohti terveempää elämää jatkuvasti;)

Heips!

Tuo nälkä asia kiinnostaakin, onko tosiaan niin, että teillä ei ole nälkää tai pakonomaista tarvetta mussuttaa jotain? Yksi lääkäri sanoi minulle, että pahinta mitä voi tapahtua on "räjähtää"...

Minulla ainakin on niin että jos en syö parin tunnin välein niin tulee jotenkin paha (=oksettava) olo muttei nälkä sillai kun joskus. Jos tiukasti pitää kiinni parin tunnin ruokarytmistä ja juo siinä välissä tarpeeksi niin aika hyvin pärjää.

Minulla myös niin että noin 3 tunnin välein syön sen 1-1,5dl ja väliajan juon vettä tai laimeaa mehua, teetä tms. eikä ole nälkä. Maha myös ilmoittaa herkästi milloin on täysi, eikä sinne enempää kannata lapata, syöminen tapahtuu hitaasti pureskellen, ettei tule huono olo. Kyllähän se vatsalaukku varmasti repee/räjähtää jos tunkee itseensä liikaa yhdellä kertaa. En suosittele kokeilemaan, komplikaatiot voisivat olla tappavia. Hyvin tällä pikkumasulla pärjää, eikä suuremmin ole ollut mielitekojakaan. Entiselle oluen-ystävälle olutkaan ei ole enää maistunut.

Hei Lillipulla ja tervetuloa joukkoon!

Leikkaukseen meno on todella iso päätös ja sitä todella kannattaa miettiä! Itsellä oli aikaa useita vuosia miettiä asiaa ja kun toisen kerran tähän hakuprosessiin lähdin, niin olin koko ajan erittäin varma ja motivoitunut. Itse en ole hetkeäkään katunut päätöstäni, mutta toisaalta olen ollut onnekas, eikä minulla ole ollut mitään komplikaatioita. Luojan kiitos!!

Minullekaan nälkää ei ole leikkauksen jälkeen tullut, mutta vatsaan tosiaan alkaa hieman sattumaan, jos on liian pitkään syömättä. Minäkin yritän hyvin tarkaan syödän 2h välein ja muistaa juodakin siinä väleissä. Minä en ole ainakaan vielä huomannut, että joku mikä ennen maistui, ei nyt maistuisi hyvältä... Mutta makeaa ei tee mieli niin usein ja siitä riittää hyvin pieni määrä ja se on hyvä!

Tämä foorumi on loistava paikka!

Moi!
Ensimmäisellä viikolla leikkauksen jälkeen teki hurjasti mieli herneitä, kalaa ja näkkileipää
Ei siis kamalan vaarallisia mielitekoja. Muutama päivä sitten alkoi yht´äkkiä tehdä mieli suklaapipareita, joita mies oli kaappiin ostanut itselleen herkuksi. Teki hurjasti mieli ottaa yksi pipari teemukillisen kanssa SAMAAN AIKAAN (se on kielletty, ettei ruokamassa liiku ohutsuoleen liian aikaisin tai nopeasti). Pysähdyin miettimään miksi mun tekee mieli ja muistin etten ollut vielä syönyt päivän toista ruokaa. Selvisin voittajana siitäkin mieliteosta

Ihanaa kun minä hallitsen syömistäni ja ajatuksiani, eikä päinvastoin. En kuitenkaan voi paukutella henkseleitä ja ylpeillä saavutuksillani, sillä leikkauksesta on vasta kaksi viikkoa
Varsinaista nälkää mulla ei ole, tunnistan kyllä kun maha on tyhjä. Janon tunne on ennallaan.
Z

Kiitos kommenteistanne! On ollut mukava huomata, että täältä saa nopeasti rehellisiä vastauksia asiaan kuin asiaan. Mutta kertokaahan miten lähipiirinne suhtautui asiaan, kun kuuli teidän menevän leikkaukseen (tai edes harkitsevan sitä)? Minulla suhtautuminen asiaan ja siitä kuuleminen on ollut hieman ankeaa esim...."- ethän sinä leikkausta tarvitse, -ethän sinä nyt niin lihava ole, -siinähän on hirveästi riskejä, -haet vain helppoa ratkaisua ongelmaan, -minä olen huolissani sinusta" jne...
Vain yksi reilusti ylipainoinen kaverini tuki minua ja onnitteli. Aika jänskää. Toki tiedän ja tunnen ko.tyypit ja osasin odottaa kuulemaani. Hauskaakin on se, että silloin vasta elämästäni ollaan huolissaan, kun olen menossa leikkaukseen...ei silloin, kun syön pöydässä wiineriä 130 kiloisena, silloin kaikki on hyvin kun olen ja pysyn lihavana. Huoh. Elämä on. Huumorilla pitää ottaa kyllä nämä läskit välillä.

Heh heh... Meneppä siinä sanomaan 130kg kaverille kahvipöydässä, että jätäppä painosi/terveytesi takia tuo viineri nyt syömättä... Saahan sitä helpommallakin mustan silmän tai kaverinsa suuttumaan . Mä en taitais kommentoida en lihavana enkä varsinkaan nyt.

Suhtautuminen leikkaukseen vaihtelee reilusti. Läheiset on huolissaan muutoksista ja lekkausriskeistä. Kommentit kyllä muuttuvat leikkauksen myötä. Pääasia on, että itse on sinut leikkausasian suhteen. Läheiset "kypsyvät" ajatukseen hitaammin kuin leikattava itse.

Itse olen eilen kertonut omalle perheelleni asiasta ja kaikki ovat ottaneet tosi hyvin, ovat kannustavia ja kyselevät asioista. (: En ois ehkä ite arvannu että ottaisivat noin hyvin. Eivätkä varmaan muuten ymmärtäisikään niin hyvin muttakun olen kertonut että mulla on tosi hyvät mahdollisuudet päästä diabeteksestä eroon tällä niin ovat olleet melkeen onnellisia siitä että mulla on mahdollisuus tähän!