nyt alkanut jänistämään :(

Heips...

olen innolla odottanut leikkausta, joka tehdään ihan pian 13.3. Tiedän, että leikkauksessa on riskejä, eli en ole tyhmä, mutta kauhistuttaa kuitenkin, että kuinka monelle niitä ongelmia oikeesti onkaan tullut. Ihan 4 ihmistä nyt, jotaka tunnen/tiedän on leikattu kuukauden sisällä ja heistä haikille tullut enemmän ja vähemmän vakavia komplikaatioita leikkurin jälkeen. Kaikille leikkaus mennyt hyvin ja parantuminen alkanut, mutta viikon kahden kotona olon jälkeen hengenvaarallisia ongelmia. Osalla uusintaleikkauksia ja osa makaa letkuissa sairaalassa

olen yrittänyt punnita hyötyjä ha haittoja uudemman kerran, sillä kuitenkin kaksi alaikäistä lasta, jotka joutuvat isälleen, joka ei heistä kovinkaan välitä (haluaa tavata vain kaksi kertaa vuodessa jne..), jos minulle sattuu jotain ikävää

Tosi tuttua ajattelemista suski..muistan paremmin kuin hyvin miten paljon mä pelkäsin
Meinasin lähteä vieläpä leikkaussalista karkuun ja viimeiset sanat ennen nukuttamista oli...pitäkää musta hyvää huolta,mulla on paljon lapsia jotka tarvitsevat vielä mua.
Ja tulihan mullekkin komplikaatioita,olivat sohaisseet mun pernaan sillä seurauksella että menetin paljon verta,mutta pääasia että selvisin hengissä.
Kotiuduin ja siitä viikon päästä takas sairaalaan..vasen keuhko lähes täynnä nestettä..siitä tuli taas viikon reissu kun imivät keuhkoa tyhjäksi..

Muistan miten kaduin alkuun monta kuukautta että olin mennyt leikkaukseen..mutta nyt kun tässä istun ja kirjoitan voin sanoa että olen sitä mieltä TÄMÄ OLI PARAS RATKAISU JA OLEN NIIIIIIN ONNELLINEN

Tää on iso asia ja siksi varmasti luonnollista että ihminen miettii ja punnitsee tarkkaan mitä on tekemässä..ja ihan kaikissa leikkauksissa on riskinsä...mä uskon kohtaloon..jos mun olis ollut tarkoitus poistua tästä maailmasta niin kai mä sit olisin kuollut..onneksi ei ollut

Tsemppiä sulle suski

Kyllä minuakin aika paljon jännittää kun h-hetkeksi on sovittu 28.2. Aika harva kuitenkaan on leikkaukseen kuollut (oikeastaan hyvin harva). Minulla on niin että koko vanhempi suku on kuollut sydän ja verisuonisairauksiin ainakin osaksi suuren ylipainon takia. Moni oli yrittänyt laihduttaa mutta ei siinä onnistunut joten tokkopa minä olen heitä siinä parempikaan mutta heillä ei ollutkaan tätä leikkausmahdollisuutta! Minulla valinta on sikäli helpoo että se on pieni riski leikkauksesta tai varma tappo sydäntautiin. Ja kyllä useimmat ovat olleet näemmä tosi innoissaan leikkaustuloksesta!

Heippa!

Suurinta osaa varmaan pelottaa toimenpide. Tosin mua ei jännittänyt tippaakaan. En edes saanut esilääkitystä leikkaukseen mennessä. Mä luotan suomalaiseen lääketieteeseen. Virheitä voi sattua myös lääkäreille, mutta kohtalo kai se sitten on jos niin käy.

Mä olen tosin vasta uuden elämäni alussa, eli viikko sitten kotiin tullut. Mutta hetkeäkään en ole katunut.

Eli rohkeasti toimenpiteeseen. Hyvin se menee. Ja uusi elämä odottaa, ehkä pienien alkuhankaluuksien jälkeen.

Tsemppii:)

Ennen leikkausta pelotti aikalailla. Toisaalta tulevaisuus että lihoo vain lisää ja lisää pelotti enemmän.

Minulle tuli leikkauksen jälkeen vakavia komplikaatioita. Eivät johtuneet mistään virheestä, vaan olivat täysin odottamattomia. Taitavat kirurgit olivat ajan tasalla ja korjasivat tilanteen.
Kuten edellä sanottu, myös minä luotan suomalaisten kirurgien ja muun sairaanhoidon taitoihin. He pitävät sinusta huolta.

Jännitti minuakin koko leikkaus, eikä turhaan, tuli nimittäin vakavia komplikaatioita lääkärin virheen takia, kymmenen päivän päästä jouduin kahteen korjausleikkaukseen, se tiesi kahdenviikon sairaala reissua, kaduin alussa kovasti leikkaukseen menoa, en kadu enää.

Niin, samaa itse jouduin pohtimaan ennen leikkausta, mutta minä luotan myös ammattitaitoon ja kohtaloon. Lääkäri kyllä kertoi mahdollisista vaaroista mutta itse myös ajattelin ennen leikkausta, että elämäni olisi ollut hyvin vaivalloista ja haastavaa ja todennäköisesti loppunut kesken ilman tätä leikkausta. Itselläni kaikki meni hyvin ja elämäni on jo nyt paljon helpompaa vaikka vasta toivun leikkauksesta! Onnea myös sinun matkallesi!

Mä olen ollut onnekas, olen selvinnyt täysin ilman komplikaatioita. En osannut pelätä leikkausta, koin että nyt on reagoitava sairaalloiseen lihavuuteen tai kuolen johonkin muuhun. En siis itse nähnyt muita vaihtoehtoja kuin leikkaus ja asenne oli, että jos siihen kuolen niin sitten kuolen, mutta silloista elämää ja tulevaisuutta ilman laihtumista en todellakaan halunnut.

Voimia ja rohkeutta!

Niin, kaikki me varmaan jollain lailla reagoidaan tuleviin toimenpiteisiin ja leikkauksiin. Itsekin olin lähdässä leikkuupöydältä vielä pois,vaikka järki sanoi, että olet hyvissä käsissä. Niin olinkin, Peikasessa leikattiin, alan johtava upea naiskirurgi hoiti homma, sain vain keuhkokuumeen seuraavana vuorokautena ja leikkaava lääkäri kävi jopa itse lauantaina henkilökhtaisesti katsomassa ja antamassa kipulääkettä, hienosti meni sitten-> paitsi nyt on kulunut 2v3kk ja edelleenkin on aika nihkeetä noi ns. kovien ruokien syönti, alussa n 4 kk meni "raskauspahoinvointiin", epäiltiin jopa henkistäkin puolta. No ei siinä mitään vikaa ollut, kaikki sitten asettui itsestään. Maito on paras kaverini ja banaani silloin tällöin, kun nälkä yllättää jossain muuallakuin kotona. Joo, tiesin, että leikkuun jälkeen syödään niukasti koko loppu elämä ja sitä se nyt on, Paino oli 164 enen alussa ja nyt n 85kg, upeaa-> en olisi varmaan enää elossa, ellen olisi leikkuuseen mennyt! näin pitää ajatella. Nyt on roikkoleikkaus jonossa paikka, odotan tulevaisuutta taas ihan samoin hermoillen, kuin ohitusleikkaustakin, juuri näin me varmaan kaikki tehdään. Hoen itselleni, että on tarpeen, vai onko, tulee heti perään...kait tää sit on vaan normaalia. KIITOS kaiille, jotka tuette henkisesti, se on TOSI TARPEEN!