Ylihuomenna leikkaus, tänään paniikki

Yöllä ei saanut nukuttua juuri ollenkaan. Hetkeks nukahdin ja heräsin ku mies tuli sänkyyn ja kukuin aamuneljään ja sit ku mies lähti töihin heräsin uudestaan eikä unesta tietoakaan. Muuten kun nukahdan kymmenessä minuutissa ja vartti on jo unettomuutta!

Hirveesti vilistää ajatuksia päässä koko ajan eikä tiedä mihin ne laittas enään.. Riemukkaita, toivokkaita ja osittain helpottuneita ajatuksia tulevaisuudesta ja toisaalta sitten pelokkaita, kauhistuneita, epäuskoisia ajatuksia itse leikkauksesta ja kaikista mahdollisista vaikeuksista jälkeenpäin.. Joskus joku sanoi, että kun on ollut koko elämänsä lihava, on vaikea uskoa laihtuvansa. Se on erittäin totta ja sen lisäksi on lähes mahdotonta kuvitella miltä tuntuisi olla pienempi kuin jättisuuri. Hyvältä varmasti, en sitä epäile mutta tavallaan sekin pelottaa. Tai jännittää..Välillä hermostun myös siihen ku ihmiset kyselee koko ajan että no miltä tuntuu miltä tuntuu. No mitäs luulet että miltä tuntuu?? Ymmärrän että ne ei tiedä että sitä samaa on saman päivän aikana kysynyt kymmenen muuta.. Tiettyki on päiviä kun kerron kaikesta enemmän kuin mielelläni, mut etenkin nyt "loppua" kohden alkaa hermot olla herkässä eikä tiedää että itkeä vai nauraa ni ymmärrys on välillä vähän kadoksissa.. Ja ku tuntuu tavallaan väärältä valittaakin, koska mä olen ehdottoman onnekas ja etuoikeutettu ku pääsen siihen ja saan avun asiaan joka koko pienen elämäni on mua piinannut ja mahdollisuuden terveeseen elämään! Ja olenkin iloinen! Hetkittäin vain vetää vakavaksi..

Mites muuten leikkauksessa olleet, ku aloitte laihtua niin ihmiset tietysti alkaa hämmästellä asiaa ni mitäs ootte vastailleet? Ku ei sitä nyt joka urpolle ja irmalle kuitenkaan jaksa saati halua selventää kaikkea. Tai kyseleekö ihmiset kuitenkaan sitten niin paljon kuin luulen? Hehe, joku varmaan ajattelee että olen inhottava ja kireä ihminen enkä pidä kanssa kulkijoista.. Ei ihan totta, mutta joskus meinaa herpaantua ku ihmiset on ihan ylenpalttisen kiinnostuneita toisten elämästä. Pieneltä kylältä tulleena se on asia joka ajoittain ahdistaa, siellä kun piti olla tarkkana kelle suunsa avaa.. Ja yllättävää kyllä se on ihan joka paikan ongelma, etenkin miehen kaverit on sellasia juoru-ukkoja että huh huh.. Se on ku naru jossa on tiukuja, toisesta päästä ravistaa ni hetkessä kilisee koko ketju! Ja miehet ei muka juorua..

No joo, tämä oli tällainen vuodatus taas.. Johan helpotti.

Moi. Olin ite leikkauksessa 12.5, eli 2,5 viikkoa sitten. Olin kertonut vain minun lähisukulaisille leikkauksesta, ukon suvusta ei tiedä kukaan vaikka kaikki asuvatkin täällä samassa kaupungissa. Kun rupeen laihtumaan ja ihmiset kyseleen olen ajatellut että sanon vain että kuurilla ollaan oltu joo, ja onhan sekin totta! Ennen leikkausta olin minäkin aivan hermoraunioilla, pillitin useat kerrat päivässä. Vielä leikkausaamuna kun vaihdoin niihin seksikkäisiin leikkausvaatteisiin rääyin hoitsulle että selviänköhän edes hengissä, se vaan naureskeli ja sanoi että nähdään iltapäivällä että hän tekee tuplavuoron. Ja niin me tietty nähtiinkin ! Koita nyt ottaa ihan iisisti (helpommin sanottu ku tehty, tiedän) Ja ei muuta ku lycka till, kaikki menee kuule tooosi hienosti ja kirjoittele sit ku kotiudut, jään odottelemaan!

Kiitos rohkaisusta! Kyllähän sitä tietty selviää, mut pitää kato vaan sitten pelotella ittensä hengiltä etukäteen.. Luultavasti etukäteen pelottaa paljon enemmän kuin oikeasti olisi aihetta, mut järki lienee lähtenyt lomalle. Kirjoittelen kyllä ku taas kotio sieltä selviän..

Paljon onnea tulevaan leikkaukseen, kyllä se hyvin menee ja ihmehän olisi jos ei jännittäisi.